6. päivä leikkauksen jälkeen. Ensimmäinen viikko on kohta täynnä, vaikka se uusintavisiitin vuoksi ei siltä tunnukaan. Kanyylimustelmat ja veritestipiikkien jäljet alkavat olla häipyneet käsistä, ja kaulakuoppa ja solisluut ovat tosiaankin palailemassa. Vatsan vesipatja on ehkä myös pikkiriikkisen laskenut, vai olenko vain tottunut siihen? Pääasiassa nyt turvotus tuntuu kohdistuvan rintojen kohdalle kylkiin, jonne kudosnesteet ja tippanesteet ovat kerääntyneet ja valahtaneet. Turvottavat kohdat ovat kipeinä ja jomottelevat, mutta muutoin kipuja ei oikeastaan ole. Mustelmakausi näyttäisi myös alkaneen, sillä tissit ovat alkaneet kellertää kivasti ;). Suurin ongelma tällä hetkellä on ehkä se, että en uskalla tehdä mitään, edes istua pitkään, sillä pelkään uutta repeämistä tai kudosnesteen vuotamisen lisääntymistä. Fysioterapeutti antoi liikkeitä, joita pitäisi tehdä, mutta en yksinkertaisesti uskalla. Dreenin kanssa kulkiessani huomasin, miten paljon vuoto tasaantui maatessa ja lisääntyi noustessa. Olenkin sitten maannut mahdollisimman paljon.
Mutta on kyllä outoa katsoa itseään peilistä. Pelkäsin helkkarinmoista omakuvakriisiä, mutta sitä ei ole tullut. Ainakaan toistaiseksi. Aiemmin peiliin katsoessa on suurimman huomion aina varastaneet tissit. Ihan oikeasti, ihan mihin tahansa on kropassa katsonut, niin niiltä ei vain ole voinut välttyä. Nyt kun on käynyt peilin edessä, niin kasvot pomppaavat ensimmäisenä esiin. Ei sitä voi edes selittää, mutta kasvot vain nyt jotenkin erottuvat paremmin, kun tissit eivät ole tiellä. Kuulostaa varmasti todella hassulta, koska eiväthän ne nyt sentään näkyvyyttä peittäneet. Veivät vain huomiota kuitenkin niin paljon, että kaikki muut ruumiinosat saivat jakaa omansa tuijottavan tissiparin kanssa.
Onhan ne pienentyneet merkittävästi. Tietenkin, sehän oli tarkoituskin. Kirurgin mukaan yli puolet lähti, ja kuulemma minulle kroppani rakenteesta johtuen olisi saanut vielä pienemmätkin, mutta halusin kuitenkin itse, että jotain sentään säilyy. Nyt ne ovat vielä vähän ylikorostuneesti korjatut, muotoutumattomat, turvonneetkin, joten on vaikea nähdä yhtään, millaiset niistä tulee. Ehkä 65C, 65D. Kävisi minulle todella mainiosti. Tällä ympäryksellä ja vanhoihin mittoihin verrattuna pienemmät olisivat kauhistus. Jännityksestä huolimatta olen monesti jo ehtinyt ajatella, että tällaisten niiden olisi aina kuulunutkin olla. Koputetaan puuta, sillä voihan olla, että olisin kuitenkin kiroillut tissittömyyttä teini-ikäisenä. En kyllä millään jaksa uskoa, sen verran paljon niitä vihasin.
Odotan mielenkiinnolla. Jos joku tulee ikinä enää tissejä kehaisemaan, voin vain katsoa tympääntyneesti, kohauttaa olkia ja todeta: "ne nyt on tollaset jämät". Ja hei, kutsun itseäni akaksi, voin siis ihan hyvin kutsua itseäni jämätissiksikin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti