Leikkauksesta on kulunut reilu 4,5 vuotta. Paraneminen vei kauan, mutta voisin sanoa, että suurin osa parantumisesta on vihdoinkin takana. Ja täytyy myöntää, että itsestään vaivat eivät parantuneet, vaan niihin vaadittiin juuri oikeanlaista liikuntaa.
Klassinen pilates. Ei mikään kuntosalipilates, jossa lankutetaan tai venytellään, vaan klassinen pilates, jossa oikeasti tehdään dynaamisia, venyttäviä liikkeitä. Olen itse melkein vuoden nyt harrastanut, ja se on auttanut monellakin tavalla. Ryhti on suoristunut. Vatsalihakset ovat parantuneet. Lantion asento on parantunut. Ja - kyllä - rintalihakset ovat saaneet treeniä ja venytystä, joten myöskään hartiaa ei kiristele enää samalla tavalla. Eli samalla treenasin itseltäni pois "rintavan naisen ryhdin".
Tunto nänneihin ei ole palautunut täysin, vaan sanoisin, että 50 %. Välillä leikkauskohdat saattavat olla kosketusarat, yleensä lähinnä kuukautisten aikaan. Leikkausarvet ovat täysin vaalentuneet eivätkä ne näy kuin läheltä katsottuna.
Kohti seuraavia haasteita, nimittäin meillä on mieheni kanssa käynnissä lapsen yrittäminen! Toistaiseksi ei ole ollut onnea, mutta kun se napsahtaa kohdalle, niin lupaan aloittaa tässä blogissa uuden jakson:
Millaista on raskaus ja imetys leikatuilla rinnoilla?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paraneminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paraneminen. Näytä kaikki tekstit
maanantai 10. joulukuuta 2018
maanantai 7. maaliskuuta 2016
Korjaanko vai enkö, siinä vasta pulma
Oon viettänyt nyt näköjään melkein 3 kk hiljaiseloa, Ihan siinä uskossa, että asiat on menneet parempaan suuntaan. Ja onhan ne toki, kuten sanoin, niin lymfa on kyllä ollut pelastus.
Mutta ei tuo ole terve. Ei se oikeasti ole terve. Sain taas kantapään kautta huomata, että jos mulla ei ole päällä todella tukevia liivejä, se alkaa särkeä.
Nyt kävin katsomassa taas toista kirurgia, joka sanoi, että voidaan korjata, mutta julkisen puolelle sitä ei saada. Se taas kustantaisi 2500 €. Kirurgin ote ei kuitenkaan herättänyt kovin paljon luottamusta. Ensinnäkin musta tuntui, että hän keskittyi enemmän ulkonäköön ja kokoeroon kuin siihen, että siinä on särkyjä. Jos on pienikin mahdollisuus, että siellä on hermosärky, niin haluan, että kirurgi ottaa sen kunnolla huomioon. Nyt jäin empimään.
Mutta vielä parempi oli, kun se oletti mun oikean rinnan alapuolella olevan koirankorvan olevan ylimääräinen nänni??? Kyllä se sitten korjasi näkemyksensä, kun oikaisin, että ihan on vain ihoa. Mutta oli se vähän outoa.
Mistä ihmeestä mä löydän kirurgin, joka oikeasti herättäisi luottamusta ja tuntuisi kuuntelevan, mitä mä yritän sille sanoa? Ensimmäinen lyttäsi kaikki murheet ja lykkäsi kipulääkekuurin tutkimatta mitään - toinen vaikutti olevan samassa hyvä veli -kerhossa ensimmäisen kanssa - ja kolmas tuntui unohtavan säryt ja keskittyvän vain ulkonäköön.
Äh. On tää epätoivoista.
Mutta ei tuo ole terve. Ei se oikeasti ole terve. Sain taas kantapään kautta huomata, että jos mulla ei ole päällä todella tukevia liivejä, se alkaa särkeä.
Nyt kävin katsomassa taas toista kirurgia, joka sanoi, että voidaan korjata, mutta julkisen puolelle sitä ei saada. Se taas kustantaisi 2500 €. Kirurgin ote ei kuitenkaan herättänyt kovin paljon luottamusta. Ensinnäkin musta tuntui, että hän keskittyi enemmän ulkonäköön ja kokoeroon kuin siihen, että siinä on särkyjä. Jos on pienikin mahdollisuus, että siellä on hermosärky, niin haluan, että kirurgi ottaa sen kunnolla huomioon. Nyt jäin empimään.
Mutta vielä parempi oli, kun se oletti mun oikean rinnan alapuolella olevan koirankorvan olevan ylimääräinen nänni??? Kyllä se sitten korjasi näkemyksensä, kun oikaisin, että ihan on vain ihoa. Mutta oli se vähän outoa.
Mistä ihmeestä mä löydän kirurgin, joka oikeasti herättäisi luottamusta ja tuntuisi kuuntelevan, mitä mä yritän sille sanoa? Ensimmäinen lyttäsi kaikki murheet ja lykkäsi kipulääkekuurin tutkimatta mitään - toinen vaikutti olevan samassa hyvä veli -kerhossa ensimmäisen kanssa - ja kolmas tuntui unohtavan säryt ja keskittyvän vain ulkonäköön.
Äh. On tää epätoivoista.
perjantai 4. joulukuuta 2015
10 kertaa lymfaa takana ja wau!
Oikesti. En voi kuin suositella kokeilemaan lymfaerapiaa leikatuille tisseille. Ero on huikea.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Pienemmät rinnat - miltä ne oikeasti tuntuvat?
Leikkauksesta on kulunut aikaa hulppeat 1,5 vuotta. Kulunut puolitoistavuotinen on ollut kaikin puolin haastava, ehkä elämäni haastavimpia ajanjaksoja. Haastavimmaksi se ei sentään yllä, sillä mukaan mahtuu myös masennusta ja uupumusta, mutta uskokaa kun sanon - ei olla oltu kaukana samasta tilasta.
Ihmiselle, jolle aktiivisena ja sosiaalisena pysyminen on elinehto, oli moneksi kuukaudeksi paikalleen jumahtaminen suoranaista helvettiä. Uskon, että mun tieni on ollut kivikkoisempi kuin useimpien muiden, sillä yli vuoteen ei ollut viikkoa (välillä edes päivää), kun paraneminen ei olisi aiheuttanut päänsärkyä. On ollut raskasta herätä välillä joka päivä uuteen, yhtä särkyiseen aamuun ilman mitään tietoa, tuleeko se koskaan päättymään. Olen käynyt läpi itsesyytökset siitä, että pitikö tehdä se. Pärjäilin kai ihan hyvin vanhoillakin rinnoilla, miksi menin leikkauttamaan. Nyt säryt ovat pahemmat, vaihtoivat oikeastaan vain paikkaa oikeasta olkapäästä ja hartiasta vasempaan rintalihakseen.
Mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. En saanut silloin puolen vuoden jälkeen kirurgiin yhteyttä, kun olisin tarvinnut, ja kun vuoden jälkeen sain hänet kiinni, oli vastaus lähinnä "elä nyt sen kanssa". Jos kenellekään käy ikinä samalla tavalla, suosittelen lämpimästi hakemaan toisen kirurgin mielipiteen, ja vaikka sitten sen kolmannenkin. He ovat kaikki ihmisiä, ja he ovat kaikki erilaisia. Olen kiitollinen, että toiselta kirurgilta sain lähetteen fysioterapiaan, sillä se on pelastanut minut. Jos joku haluaa kuulla kirurgien nimet, minuun saa yhteyden pistämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitetta. Tarkistan kommentit aina ennen julkaisua, ja jos kyse on vain tällaisesta tiedustelusta, kommentti ei tule julki.
Käsitys omasta kehosta, viehättävyydestä ja seksuaalisuudesta on muuttunut täysin. Peilikuvasta katsoo sopusuhtainen nainen, joka kerrankin tuntee olonsa viehättäväksi ja seksikkääksi. Ja ainut asia, mikä peilissä on muuttunut, on rintojen koko. Olin isoista rinnoistani todella epävarma ja suorastaan häpesin niitä. Halusin piilottaa ne, mutta toisaalta taas niiden piilottaminen oli mahdotonta. Välillä tuntui, että olisi ollut helpompi olla edelleen sen 20 kg suurempi, jolloin rinnatkin olisivat sopineet kehoon paremmin. Nyt ne sopivat paremmin pieneen, kapeaan kehoon ja mulla itselläni on olo, että mua ei arvioida enää sen vuoksi, että mulla on isot rinnat. Vihasin sitä tunnetta, että sain huomiota rintojen vuoksi. Seksielämäänkin tämä tietenkin on vaikuttanut. Kun olo oman kehon suhteen on itsevarmempi, myös seksin harrastaminen on mukavampaa ja hauskempaa. Aiemmin halusin pitää rintaliivit päällä, mieluummin myös paidan päällä. Vihasin jokaista liikettä, jotka saivat ne lollottimet liikkumaan. Nyt niiden liikkuminen ei edes haittaa. Rintojen ja nännien tunto ei tosiaan ole ennallaan, mutta sain sen tilalle jotain paljon parempaa, joten ei se haittaa.
Sitten taas käsitys omasta itsestä. Alussa pelkäsin sitä, että kun kehosta viedään jotain niin hallitsevaa, niin jonkinlaista kriisiä on odotettavissa. Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut. Enemmän mulla on ollut kriisiä silloin, kun olen pelännyt, että ne pirulaiset kasvavat takaisin heti. Mä olen itsevarmempi, onnellisempi ja persoonallisempi kuin olen ikinä ollut. Pelkästään rintojen pienentymisen seurausta tämä tuskin on, vaan taustalla on käyty aikamoista henkistä kamppailua itsensä puolustamisen ja muun henkisen puolen kanssa aivan muista syistä. Mutta rintojen pienentyminen on varmasti helpottanut prosessia. Vaatteiden kanssa on ollut hieman ongelmia, koska pukeutuminen pienten rintojen kanssa tuntuu olevan aivan erilaista kuin suurien. En siis oikein osaa pukea itseäni, joskin vasta viime aikoina tilanne on hieman parantunut. Sitä kylläkin ihmettelen, että millaisille ihmisille takkeja tehdään, jos edes nämä rinnat eivät meinaa niihin mahtua?!
Eikä kukaan oikeasti ole erityisemmin huomannut niiden pienentymistä. Kukaan ei ole oma-aloitteisesti ihmetellyt ääneen, että onpa ne isot. Kaksi ihmistä on sanonut, että kyllä vähän jo ajattelivat, että eikö ne olleet suuremmat, mutta vasta kun sanoin, mitä olen tehnyt. Useampi on todennut, että ovat vain olettaneet niiden pienentyneen muun laihtumisen ja kutistumisen ohella (mainittakoon tässä, että olen painanut viimeiset 3 vuotta sen 63 kg +-2 kg, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut). Kaikki palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.
Pienemmät rinnat, miltä ne oikeasti tuntuvat? Ihan helvetin hyviltä. Sain kaupan päälle vielä miljoonien arvoisen opetuksen siitä, että luovuttaminen ei kannata. Liikuntaakin on nyt pakko harrastaa, jos haluaa pysyä toimintakykyisenä. Joten eikös tämä lopulta aika kivasti kääntynyt? Jäljellä on enää koirankorvasta eroon pääseminen, joka näillä näkyminen saa odottaa vielä jonkun aikaa. Joku päivä senkin kuitenkin vielä teen.
Ihmiselle, jolle aktiivisena ja sosiaalisena pysyminen on elinehto, oli moneksi kuukaudeksi paikalleen jumahtaminen suoranaista helvettiä. Uskon, että mun tieni on ollut kivikkoisempi kuin useimpien muiden, sillä yli vuoteen ei ollut viikkoa (välillä edes päivää), kun paraneminen ei olisi aiheuttanut päänsärkyä. On ollut raskasta herätä välillä joka päivä uuteen, yhtä särkyiseen aamuun ilman mitään tietoa, tuleeko se koskaan päättymään. Olen käynyt läpi itsesyytökset siitä, että pitikö tehdä se. Pärjäilin kai ihan hyvin vanhoillakin rinnoilla, miksi menin leikkauttamaan. Nyt säryt ovat pahemmat, vaihtoivat oikeastaan vain paikkaa oikeasta olkapäästä ja hartiasta vasempaan rintalihakseen.
Mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. En saanut silloin puolen vuoden jälkeen kirurgiin yhteyttä, kun olisin tarvinnut, ja kun vuoden jälkeen sain hänet kiinni, oli vastaus lähinnä "elä nyt sen kanssa". Jos kenellekään käy ikinä samalla tavalla, suosittelen lämpimästi hakemaan toisen kirurgin mielipiteen, ja vaikka sitten sen kolmannenkin. He ovat kaikki ihmisiä, ja he ovat kaikki erilaisia. Olen kiitollinen, että toiselta kirurgilta sain lähetteen fysioterapiaan, sillä se on pelastanut minut. Jos joku haluaa kuulla kirurgien nimet, minuun saa yhteyden pistämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitetta. Tarkistan kommentit aina ennen julkaisua, ja jos kyse on vain tällaisesta tiedustelusta, kommentti ei tule julki.
Käsitys omasta kehosta, viehättävyydestä ja seksuaalisuudesta on muuttunut täysin. Peilikuvasta katsoo sopusuhtainen nainen, joka kerrankin tuntee olonsa viehättäväksi ja seksikkääksi. Ja ainut asia, mikä peilissä on muuttunut, on rintojen koko. Olin isoista rinnoistani todella epävarma ja suorastaan häpesin niitä. Halusin piilottaa ne, mutta toisaalta taas niiden piilottaminen oli mahdotonta. Välillä tuntui, että olisi ollut helpompi olla edelleen sen 20 kg suurempi, jolloin rinnatkin olisivat sopineet kehoon paremmin. Nyt ne sopivat paremmin pieneen, kapeaan kehoon ja mulla itselläni on olo, että mua ei arvioida enää sen vuoksi, että mulla on isot rinnat. Vihasin sitä tunnetta, että sain huomiota rintojen vuoksi. Seksielämäänkin tämä tietenkin on vaikuttanut. Kun olo oman kehon suhteen on itsevarmempi, myös seksin harrastaminen on mukavampaa ja hauskempaa. Aiemmin halusin pitää rintaliivit päällä, mieluummin myös paidan päällä. Vihasin jokaista liikettä, jotka saivat ne lollottimet liikkumaan. Nyt niiden liikkuminen ei edes haittaa. Rintojen ja nännien tunto ei tosiaan ole ennallaan, mutta sain sen tilalle jotain paljon parempaa, joten ei se haittaa.
Sitten taas käsitys omasta itsestä. Alussa pelkäsin sitä, että kun kehosta viedään jotain niin hallitsevaa, niin jonkinlaista kriisiä on odotettavissa. Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut. Enemmän mulla on ollut kriisiä silloin, kun olen pelännyt, että ne pirulaiset kasvavat takaisin heti. Mä olen itsevarmempi, onnellisempi ja persoonallisempi kuin olen ikinä ollut. Pelkästään rintojen pienentymisen seurausta tämä tuskin on, vaan taustalla on käyty aikamoista henkistä kamppailua itsensä puolustamisen ja muun henkisen puolen kanssa aivan muista syistä. Mutta rintojen pienentyminen on varmasti helpottanut prosessia. Vaatteiden kanssa on ollut hieman ongelmia, koska pukeutuminen pienten rintojen kanssa tuntuu olevan aivan erilaista kuin suurien. En siis oikein osaa pukea itseäni, joskin vasta viime aikoina tilanne on hieman parantunut. Sitä kylläkin ihmettelen, että millaisille ihmisille takkeja tehdään, jos edes nämä rinnat eivät meinaa niihin mahtua?!
Eikä kukaan oikeasti ole erityisemmin huomannut niiden pienentymistä. Kukaan ei ole oma-aloitteisesti ihmetellyt ääneen, että onpa ne isot. Kaksi ihmistä on sanonut, että kyllä vähän jo ajattelivat, että eikö ne olleet suuremmat, mutta vasta kun sanoin, mitä olen tehnyt. Useampi on todennut, että ovat vain olettaneet niiden pienentyneen muun laihtumisen ja kutistumisen ohella (mainittakoon tässä, että olen painanut viimeiset 3 vuotta sen 63 kg +-2 kg, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut). Kaikki palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.
Pienemmät rinnat, miltä ne oikeasti tuntuvat? Ihan helvetin hyviltä. Sain kaupan päälle vielä miljoonien arvoisen opetuksen siitä, että luovuttaminen ei kannata. Liikuntaakin on nyt pakko harrastaa, jos haluaa pysyä toimintakykyisenä. Joten eikös tämä lopulta aika kivasti kääntynyt? Jäljellä on enää koirankorvasta eroon pääseminen, joka näillä näkyminen saa odottaa vielä jonkun aikaa. Joku päivä senkin kuitenkin vielä teen.
lauantai 5. syyskuuta 2015
Tältä ne nyt näyttää
No niiiiin. Nyt laitan vihdoin ja viimein niitä kuvia, joita on pitänyt laittaa jo hetken aikaa. Muutoksia ulkonäössä on tapahtunut koko ajan hieman, joten aiemmin näitä ei ehkä olisi kannattanut laittaakaan. Sitä paitsi nyt on niin komeat rusketusraidat, että oksat pois.
Ensimmäisenä kuva sporttiliivien ja urheilutopin kanssa. Sporttiliivit ovat kokoa S/M ja Prismasta ostetut. Jostain syystä sellaiset lörttösporttiliivit, jotka eivät purista rintoja liikaa, sopivat parhaiten. Vasen rinta huutaa kirosanoja ilmoille, jos erehdyn pistämään sen tissit kokoon puristavaan sporttitoppiin. Toivoin, että olisin voinut pitää myös sellaisia, mutta elämä päätti eri tavalla. Joten toistaiseksi voin edelleen unohtaa sporttitopit.
Tässä ollaan sitten ihan normaaleissa, kaarituellisissa liiveissä. Liivit ovat ne Prismasta ostetut Actuellet, kokoa 65D. En viitsinyt kiskaista niitä E-kupin liivejä päälle, koska nämä liivit ovat ne, joissa suurimman osan ajasta kuljen. Kuva antaa ymmärtää, että rinnat ovat sijoittuneet todella ylös, mutta se huijaa. Tosin vain hieman, koska mulla on oikeasti olo välillä kuin teini-ikäisellä. Tissit ovat ylempänä kuin ovat varmaan ikinä olleet. Siksi toppienkin kanssa saa olla hitusen tarkkana, ettei kaula-aukosta näy mitään ylimääräistä.
Kaksi kirurgia ja haavapolin tädit ovat kehunet, että ovat todella kauniit ja symmetriset rinnat. Omasta mielestäni vasen nänni on aika surullinen (nänni vetää hassusti alaviistoon, eli ei ole keskellä), mutta se on ainut kohta, joka mättää. Viihdyn näissä todella hyvin kokoluokkansa ja ulkomuotonsa puolesta. Mieskin ihastelee sitä, miten kivaa on, kun tissit mahtuvat käteen. Oikean rinnan alle jäi pieni kateenkorva. Se oli suurempi, mutta kokonaan se ei kuitenkaan suppuuntunut, joten se pitää leikata. Samassa operaatiossa kirurgi haluaisi muokata vasemman nännin sisäyläreunaa, jotta nänni olisi pyöreämpi. Sieltä iho on nimittäin venähtänyt.
Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Mulla ei ole paranemisprosessissa ollut kertaakaan minkäänlaista ongelmaa arpien ja haavojen kanssa, TOSIN mulla arvet ovat aina parantuneet hyvin. Eli ylimääräistä arpikasvua ei ole ollut, ja kaikki mun arvet on aina vaalentuneet todella hyvin.
Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Mulla ei ole paranemisprosessissa ollut kertaakaan minkäänlaista ongelmaa arpien ja haavojen kanssa, TOSIN mulla arvet ovat aina parantuneet hyvin. Eli ylimääräistä arpikasvua ei ole ollut, ja kaikki mun arvet on aina vaalentuneet todella hyvin.
torstai 3. syyskuuta 2015
Lymfaterapia + liikunta = kivutonta elämää!
Mä olen käynyt nyt kolmesti fysioterapiassa, jossa hierotaan niska-hartiaseudun lihaksia auki ja käsitellään rinnat. Fyskarini käyttää lymfaterapiaa hoitojen ohessa, joten lähetteeäni korvaa täten myös sen. Ja mitä on tapahtunut? Olo on aivan mainio! Särkyjä on edelleen, mutta huomattavasti vähemmän siihen verrattuna, mitä niitä oli ennen fysioterapian aloittamista. Tulokset olivat heti kahden kerran jälkeen huomattavissa, ja viimeisen viikon olen nukkunut ILMAN LIIVEJÄ! Ilman minkäänlaisia ongelmia, kuin pieni possu. Myös nännien sinertäminen on vähentynyt radikaalisti, en ole viimeiseen pariin viikkoon nähnyt niissä mitään muuta kuin punertavaa ja pinkihtävää. Paitsi tietenkin verisuonia.
Tosin yksistään lymfaterapia ei ihmeisiin pysty, vaan mun on muistettava liikkua. Liikunta, jossa yläkroppa saa tekemistä, tukee paranemisprosessia ja kyllähän huomaan itsekin, että jos juoksulenkille ei ole muutamaan päivään menty, niin särkyjä on enemmän. Kuten nyt, kun en ole päässyt sairastelun ja työkiireiden vuoksi. Onneksi huomenna on tanssitreenit, joten niihin sitten - niissä tosin yläkroppa ei saa kyytiä, vaikka asento täytyykin säilyttää.
Mutta oon ollut ikionnellinen siitä, että pystyn hengailemaan ja nukkumaan ilman liivejä, koska se oli yksi toiveeni, kun leikkaukseen menin. Ettei tarvitsisi pitää epämukavia liivejä 24/7 ja ettei ilman liivejä oleminen olisi inhottavan tuntuista. Nyt se ei enää ole, joskin kotioloja kauemmas en vielä ilman liivejä uskalla lähteä.
Viime viikolla kävin ostamassa parit uudet rintaliivit. Toiset ovat kokoa 65D, johon rintojen koko on asettunut, mutta toiset olivat kokoa 65E. Sama valmistaja, suht sama malli, mutta otin myös kokoa suuremmat sen vuoksi, että kuukautisten aikaan rinnat edelleen paisuvat. Olen ollut nyt ahkerasti Prisman asiakas, sillä Actuelle-merkistä olen löytänyt tuon kokoluokan liivejä. Henkkamaukkoihin ja muihin on edelleen turha mennä, mutta se johtuu siitä, että suurin osa liiveistä alkaa ympärysmitasta 75.
Mutta tällä jatketaan. Terapiasta on lähetettä jäljellä vielä 12 kertaa. Sen jälkeen pitäisi katsoa, miten paljon kivut ovat häipyneet ja tehdä päätös siitä, haluanko rasvansiirron tehtäväksi tuon koirankorvan poiston yhtedessä. Jos edistys tapahtuu tätä tahtia, niin tuskin.
Ihmiset - jos teillä on särkyjä pienennysleikkauksen jälkeen, niin kokeilkaa lymfaterapiaa! Suosittelen lämpimästi!
Viimeisiä muutoskuvia aion pistää tässä kohta pikaa. Ehkä saan aikaiseksi otettua kuvat tänää.
Tosin yksistään lymfaterapia ei ihmeisiin pysty, vaan mun on muistettava liikkua. Liikunta, jossa yläkroppa saa tekemistä, tukee paranemisprosessia ja kyllähän huomaan itsekin, että jos juoksulenkille ei ole muutamaan päivään menty, niin särkyjä on enemmän. Kuten nyt, kun en ole päässyt sairastelun ja työkiireiden vuoksi. Onneksi huomenna on tanssitreenit, joten niihin sitten - niissä tosin yläkroppa ei saa kyytiä, vaikka asento täytyykin säilyttää.
Mutta oon ollut ikionnellinen siitä, että pystyn hengailemaan ja nukkumaan ilman liivejä, koska se oli yksi toiveeni, kun leikkaukseen menin. Ettei tarvitsisi pitää epämukavia liivejä 24/7 ja ettei ilman liivejä oleminen olisi inhottavan tuntuista. Nyt se ei enää ole, joskin kotioloja kauemmas en vielä ilman liivejä uskalla lähteä.
Viime viikolla kävin ostamassa parit uudet rintaliivit. Toiset ovat kokoa 65D, johon rintojen koko on asettunut, mutta toiset olivat kokoa 65E. Sama valmistaja, suht sama malli, mutta otin myös kokoa suuremmat sen vuoksi, että kuukautisten aikaan rinnat edelleen paisuvat. Olen ollut nyt ahkerasti Prisman asiakas, sillä Actuelle-merkistä olen löytänyt tuon kokoluokan liivejä. Henkkamaukkoihin ja muihin on edelleen turha mennä, mutta se johtuu siitä, että suurin osa liiveistä alkaa ympärysmitasta 75.
Mutta tällä jatketaan. Terapiasta on lähetettä jäljellä vielä 12 kertaa. Sen jälkeen pitäisi katsoa, miten paljon kivut ovat häipyneet ja tehdä päätös siitä, haluanko rasvansiirron tehtäväksi tuon koirankorvan poiston yhtedessä. Jos edistys tapahtuu tätä tahtia, niin tuskin.
Ihmiset - jos teillä on särkyjä pienennysleikkauksen jälkeen, niin kokeilkaa lymfaterapiaa! Suosittelen lämpimästi!
Viimeisiä muutoskuvia aion pistää tässä kohta pikaa. Ehkä saan aikaiseksi otettua kuvat tänää.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Hitaasti, hitaasti, hitaasti
Uskallanko sanoa, että edistymistä on tapahtunut? Aivan pientä, mutta on kuitenkin. Vasemman rinnan nänni sinertää harvemmin ja vähemmän, ja jomotuskin on helpottanut hieman. Jomotusta on kuitenkin edelleen, joten varovaisesti yritän sitä edelleen kohdella. Koskahan elämä normalisoituu?
Päiväkirurgisesta ei ole kuulunut mitään. Sitä odotellaan siis edelleen.
Outoa katsoa itseään kuvista, kun rintoja ei enää ole. Tulin juuri lomareissulta, ja mies nappasi muutaman kuvan ja jösses. Tissit on niinku yläasteikäisellä! Mulla on ollut tämän kokoiset rinnat ehkä seiskaluokalla. Mä oon aina miettinyt, miten kivaa olisi, jos rinnat olis kerrankin pienehköt ja suht ylhäällä. Nyt ne on juuri siellä, ja mitä mä olen alkanut ajatella? Voi kunpa ne olis ihan hitusen isommat ja hieman alempana.
Kai se on ihmisen perusluonto, että mihinkään ei voi olla täysin tyytyväinen :D. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö haluaisin vanhat tissit takaisin tai en olisi tyytyväinen nykyiseen kokoluokkaan, ei todellakaan. Aina välillä vain käy mielessä, että joissain tilanteissa suuremmat oli kivemmat. Onneksi nämä hetket menee ohi nopeasti, ja niitä tulee vain harvoin...
Päiväkirurgisesta ei ole kuulunut mitään. Sitä odotellaan siis edelleen.
Outoa katsoa itseään kuvista, kun rintoja ei enää ole. Tulin juuri lomareissulta, ja mies nappasi muutaman kuvan ja jösses. Tissit on niinku yläasteikäisellä! Mulla on ollut tämän kokoiset rinnat ehkä seiskaluokalla. Mä oon aina miettinyt, miten kivaa olisi, jos rinnat olis kerrankin pienehköt ja suht ylhäällä. Nyt ne on juuri siellä, ja mitä mä olen alkanut ajatella? Voi kunpa ne olis ihan hitusen isommat ja hieman alempana.
Kai se on ihmisen perusluonto, että mihinkään ei voi olla täysin tyytyväinen :D. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö haluaisin vanhat tissit takaisin tai en olisi tyytyväinen nykyiseen kokoluokkaan, ei todellakaan. Aina välillä vain käy mielessä, että joissain tilanteissa suuremmat oli kivemmat. Onneksi nämä hetket menee ohi nopeasti, ja niitä tulee vain harvoin...
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Pitäiskö mun vain kärsiä?
Kinesioteippaamisesta on ollut mun mielestä vähän hyötyä. Oon teipannut kyljestä kylkeen heti rintojen alapuolelta niin, että vähän nostavat rintoja. Sen lisäksi olen vetänyt teipinpalan tuohon vasemman rinnan etusyrjään. Mun mielestäni se on helpottanut oloa. Vasen nännikään ei sinerrä enää samalla tavalla kuin vielä kuukausi sitten, ja suppuuntumisreaktio toimii paremmin. En kylläkään uskalla ottaa teippejä vielä kokonaan pois, vaikka iho selkeästi ei yhtään nauti tästä tilanteesta. Jos sen kiskoo etenkin päistä liian tiukalle, se kiskoo ihoa ja tekee samantien vesikellot. Oli aika kammottavan näköinen tuo toinen kylki, kun olin laittanut liian tiukalle ja teippiä irrottaessa se veti samalla ihon pois vesikellojen päältä. Auts!
Mutta mä nyt tässä mietin, että pitäiskö mun oikeasti vain kärsiä. Kun kyse on kuitenkin enemmän lähinnä epämukavasta olosta. Ja tiedän, että oon aika herkkä epämukavalle ololle. Pikkusen jos jostain tuntuu pahalta, niin maailma päättyy ihan justiinsa. Tällä hetkellä kaarituelliset liivit tuntuvat antavan parhaimman tuen, mutta samalla mietin sitä, että rinnat eivät ikinä saa olla niille luonnollisessa asennossa. Siis mietin sitä, että onko kipuilussa sitten kuitenkin kyse enemmän siitä, että rinnat aristelevat "normikäyttöä", koska niitä on suojeltu niin tarkasti?
Perustan tämän näkemyksen siihen, että revähtänyt nilkkakaan ei parane ilman, että sitä ryhtyy käyttämään. Joten olisiko tässäkin kyse vähän samanlaisesta asiasta? Kirurgi oli kuitenkin sitä mieltä, että ei siellä enää mikään pahemmaksi voi muuttua. Tai niin ainakin käsitin.
Edelliseen postaukseen vielä viitaten, Lyricaa en aloittanut. Kaikki ne kokemukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että jos ikinä aloitan sen lääkityksen käyttämisen, sille on oltava pirun hyvä syy. Ja tämä ei vielä riitä siihen. Btw, jonkun piti soittaa sairaalasta 2-4 viikon päästä lääkityksen aloittamisesta, että miltä on tuntunut. Ei ole kukaan soitellut.
Mutta mä nyt tässä mietin, että pitäiskö mun oikeasti vain kärsiä. Kun kyse on kuitenkin enemmän lähinnä epämukavasta olosta. Ja tiedän, että oon aika herkkä epämukavalle ololle. Pikkusen jos jostain tuntuu pahalta, niin maailma päättyy ihan justiinsa. Tällä hetkellä kaarituelliset liivit tuntuvat antavan parhaimman tuen, mutta samalla mietin sitä, että rinnat eivät ikinä saa olla niille luonnollisessa asennossa. Siis mietin sitä, että onko kipuilussa sitten kuitenkin kyse enemmän siitä, että rinnat aristelevat "normikäyttöä", koska niitä on suojeltu niin tarkasti?
Perustan tämän näkemyksen siihen, että revähtänyt nilkkakaan ei parane ilman, että sitä ryhtyy käyttämään. Joten olisiko tässäkin kyse vähän samanlaisesta asiasta? Kirurgi oli kuitenkin sitä mieltä, että ei siellä enää mikään pahemmaksi voi muuttua. Tai niin ainakin käsitin.
Edelliseen postaukseen vielä viitaten, Lyricaa en aloittanut. Kaikki ne kokemukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että jos ikinä aloitan sen lääkityksen käyttämisen, sille on oltava pirun hyvä syy. Ja tämä ei vielä riitä siihen. Btw, jonkun piti soittaa sairaalasta 2-4 viikon päästä lääkityksen aloittamisesta, että miltä on tuntunut. Ei ole kukaan soitellut.
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Vuosi täynnä eikä loppua näy
Tarkalleen ottaen 17.4. on kulunut tasan vuosi, mutta kuusi päivää sinne tänne. Missä mennään nyt?
Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.
Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.
Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.
Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.
Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?
Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.
Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.
Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.
Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.
Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.
Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.
Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?
Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.
Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Melkein vuosi takana...
Muutamaa päivää vaille 11 kuukautta on kulunut leikkauksesta. Olo on suorastaan turhautunut. Vielä pari kuukautta sitten oikeasti tuntui siltä, että NYT ne paranee! Ei. Ei, ei, ei.
Oikea tissi on hienossa kunnossa. Sitä ei särje ja se tuntuu normaalilta rinnalta, mitä nyt vähän kovaa tuo rintakudos. Ei se mitään rääkkiä kestäisi varmaankaan vielä, mutta uskaltanen nyt sanoa, että oikea rinta on parantunut! Eli siihen meni aikaa sen 11 kuukautta.
Mutta vasen. Sitä särkee. Sitä särkee tuosta päältä, josta mies sitä vähän rutisti, siellä selkeästi jotain revähti. Ja sitä särkee ihon alla olevista leikkausarvista, etenkin sisäsyrjästä. Olen turhautunut ja stressaantunut. Kaarituellisia liivejä en ole pystynyt kunnolla pitämään nyt viimeisen parin viikon aikana, ne sattuvat. Sporttiliivitkin sattuvat. Hyvä olo on lähestulkoon ainoastaan nukkuessa, jolloin ne saavat levätä. Paikallaanko tässä pitäisi maata seuraava kuukausi?
Pelkään, että jokin leikkauksessa meni pieleen eikä tuo nyt tuosta itsekseen parane. Soittelin uudelleen keskussairaalalle, homma meni tällä kertaa paljon helpommin ja vastaus löytyi lähestulkoon heti vaihteesta. Kirurgin virkavapaa loppuisi vaihteen tiedon mukaan maaliskuun viimeinen päivä, mutta kun hän yhdisti kirurgian poliklinikalle, niin siellä sanottiin, että mies on jo töissä, mutta ei joka viikko. Jätti nyt ilmeisesti viestin miehelle, joten katsotaan, mitä vastaa.
Itkuhan siinä kuitenkin multa pääsi. Asia stressaa mua niin valtavasti. Mutta ehkä tämä nyt taas tästä...
Oikea tissi on hienossa kunnossa. Sitä ei särje ja se tuntuu normaalilta rinnalta, mitä nyt vähän kovaa tuo rintakudos. Ei se mitään rääkkiä kestäisi varmaankaan vielä, mutta uskaltanen nyt sanoa, että oikea rinta on parantunut! Eli siihen meni aikaa sen 11 kuukautta.
Mutta vasen. Sitä särkee. Sitä särkee tuosta päältä, josta mies sitä vähän rutisti, siellä selkeästi jotain revähti. Ja sitä särkee ihon alla olevista leikkausarvista, etenkin sisäsyrjästä. Olen turhautunut ja stressaantunut. Kaarituellisia liivejä en ole pystynyt kunnolla pitämään nyt viimeisen parin viikon aikana, ne sattuvat. Sporttiliivitkin sattuvat. Hyvä olo on lähestulkoon ainoastaan nukkuessa, jolloin ne saavat levätä. Paikallaanko tässä pitäisi maata seuraava kuukausi?
Pelkään, että jokin leikkauksessa meni pieleen eikä tuo nyt tuosta itsekseen parane. Soittelin uudelleen keskussairaalalle, homma meni tällä kertaa paljon helpommin ja vastaus löytyi lähestulkoon heti vaihteesta. Kirurgin virkavapaa loppuisi vaihteen tiedon mukaan maaliskuun viimeinen päivä, mutta kun hän yhdisti kirurgian poliklinikalle, niin siellä sanottiin, että mies on jo töissä, mutta ei joka viikko. Jätti nyt ilmeisesti viestin miehelle, joten katsotaan, mitä vastaa.
Itkuhan siinä kuitenkin multa pääsi. Asia stressaa mua niin valtavasti. Mutta ehkä tämä nyt taas tästä...
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Nännejä ja seksiä
Menipäs raflaavaksi. Edelliseen postaukseen tuli tällainen kommentti:
"Sinä - eikä kukaan muukaan, mitä olen lukenut - ole juuri kirjoittanut nänneistä :-). Eli onko tunto palautunut ja missä vaiheessa? Eikä kukaan kirjoita seksistäkään :-). Viittaa myös tuohon nänni-asiaan..."
Joten tartun nyt aiheeseen ihan kunnon päivityksellä. Mulla tuli muutenkin asiaa tänne, joten lykätään kaikki samaan viestiin :). Hassua, että sitä yrittää puhua kaikesta mahdollisesta, mutta ei sitä huomaa. Ihmiset murehtii ja miettii niin eri asioita. Ensiksikin mainitsin tuossa edellisessä päivityksessä, että testaan nukkumista ja oleskelua ilman liivejä. VIRHE. Oikea rinta kestää vasenta paremmin, mutta sen verran kipeytyivät ja vasen tuntuu särkyilleen since, joten nukun edelleen sporttiliiveillä enkä hengaile ilman liivejä. Otetaan uutta testiä taas x kuukauden päästä...
Mutta. Nännit. The hot potato. Nännien tunto ei ole lähellekään samanlainen kuin mitä ennen leikkausta, mikä tosin ei ole mitään erikoista. Voi olla, että tunto ei tule ikinä palautumaan normaaliksi. Tunto niissä molemmissa kuitenkin on ja tuo mikä lie nänninrypistymisreaktio toimii. Muistaakseni tunto alkoi palautua pari kuukautta leikkauksesta - tunnon palautumiseen saakka niitä olisi voinut nipistellä ties mitän ilman mitään tuntoa. Minulla tunto alkoi palautua nimenomaan kipuna, eli ensin tunnoton, sitten kosketus sattui, ehkä 6 kk jälkeen alkoi palautua paremmin. Verenkierrosta olen vähän huolissani. Leikkauksessahan on nännikuolion riski myös, mutta uskon päässeeni tästä vaarasta paremmalle puolelle. Kuitenkin huomaan välillä vasemman rinnan nännin sinertävän. Kertauksen vuoksi, vasemman rintani kanssa on siis ollut enemmän ongelmia. Tuo tunnon palautuminen näin muutoin on hankala asia käsitellä, koska se suoraan sanoen on kummallista. Välillä rinta on leikkausalueelta ja nänniltä puutuneempi, välillä taas niin arka, että kaikki kosketus tuntuu inhottavalta.Suurimman osan ajasta ihan mukavan tuntuinen.
Sitten seksi. The other hot potato. Mulla ei ole siihen suoraan sanoen mitään sanottavaa. Mun seksielämä on jatkunut aivan normaalina, mitä nyt alussa ainut mahdollinen asento oli lähestyssaarnaaja minä alla. Mieshän on vain tykännyt rintojen pienemisestä eikä ollut moksiskaan mistään leikkausarvista, mustelmista, ruhjeista tai muistakaan. Ei missään vaiheessa tämä leikkaus ei ole kummankaan elämään ainakaan tässä suhteessa vaikuttanut. Kivempaahan se toki nykyään on, kun voi rintoihinkin koskea ja harrastaa seksiä ilman liivejäkin. On muuten veikeä tunne, kun mies hivelee rintaa ja kosketus tuntuu jossain aivan muualla kuin missä sormi on. Sormen ollessa leikkausarven kohdalla kosketus tuntuu yleensä puutuneen alueen reunalla jossain suunnassa. Mutta oon huomannut, että sisäsyrjää hivellessä se saattaakin yhtäkkiä tuntoa ulkosyrjällä, vaikka kyseessä ei ole edes leikkauskohta, ainakaan ihoa ei ole siitä kohdasta leikattu (minulla vain pystyarpi). Ja se tunne, kun sormi yhtäkkiä "häviää", kun se osuu tunnottomalle alueelle.
Mutta kyllä tuo tunnon palautuminen on ainakin mulla niin hidas prosessi, että se on edelleen aivan vaiheessa. Siksi on vaikea sanoa, koska se on alanut palautumaan ja milloin herkistymään, koska se palautuu niin pikkuhiljaa. Ei sitä eroa huomaa, parin kuukauden päästä vain yhtäkkiä huomaa, että hei, mulla on tunto! Tai että ei muuten satu enää.Päivän, viikon, kuukauden kuluttua yhtäkkiä alkaakin särkeä ja joku kohta on tunnoton.Vinkkinä siis sanoisin, että jos jotain pieniä muutoksia näkyy tai tuntuu, älä säikähdä niistä, aika yleensä auttaa. Jos kävit leikkauksessa, niin opettele hyväksymään se tosiasia, että sun rinnoilla on nyt oma elämä ;).
Juuri eilen mietin, että mahtavatko nuo ikinä palautua niin, etteivät särkisi. Mietin jo sitäkin, että sitten mummona voin hyvin mennä leikkaamaan tissit pois, jos sillä pääsee säryistä x).
"Sinä - eikä kukaan muukaan, mitä olen lukenut - ole juuri kirjoittanut nänneistä :-). Eli onko tunto palautunut ja missä vaiheessa? Eikä kukaan kirjoita seksistäkään :-). Viittaa myös tuohon nänni-asiaan..."
Joten tartun nyt aiheeseen ihan kunnon päivityksellä. Mulla tuli muutenkin asiaa tänne, joten lykätään kaikki samaan viestiin :). Hassua, että sitä yrittää puhua kaikesta mahdollisesta, mutta ei sitä huomaa. Ihmiset murehtii ja miettii niin eri asioita. Ensiksikin mainitsin tuossa edellisessä päivityksessä, että testaan nukkumista ja oleskelua ilman liivejä. VIRHE. Oikea rinta kestää vasenta paremmin, mutta sen verran kipeytyivät ja vasen tuntuu särkyilleen since, joten nukun edelleen sporttiliiveillä enkä hengaile ilman liivejä. Otetaan uutta testiä taas x kuukauden päästä...
Mutta. Nännit. The hot potato. Nännien tunto ei ole lähellekään samanlainen kuin mitä ennen leikkausta, mikä tosin ei ole mitään erikoista. Voi olla, että tunto ei tule ikinä palautumaan normaaliksi. Tunto niissä molemmissa kuitenkin on ja tuo mikä lie nänninrypistymisreaktio toimii. Muistaakseni tunto alkoi palautua pari kuukautta leikkauksesta - tunnon palautumiseen saakka niitä olisi voinut nipistellä ties mitän ilman mitään tuntoa. Minulla tunto alkoi palautua nimenomaan kipuna, eli ensin tunnoton, sitten kosketus sattui, ehkä 6 kk jälkeen alkoi palautua paremmin. Verenkierrosta olen vähän huolissani. Leikkauksessahan on nännikuolion riski myös, mutta uskon päässeeni tästä vaarasta paremmalle puolelle. Kuitenkin huomaan välillä vasemman rinnan nännin sinertävän. Kertauksen vuoksi, vasemman rintani kanssa on siis ollut enemmän ongelmia. Tuo tunnon palautuminen näin muutoin on hankala asia käsitellä, koska se suoraan sanoen on kummallista. Välillä rinta on leikkausalueelta ja nänniltä puutuneempi, välillä taas niin arka, että kaikki kosketus tuntuu inhottavalta.Suurimman osan ajasta ihan mukavan tuntuinen.
Sitten seksi. The other hot potato. Mulla ei ole siihen suoraan sanoen mitään sanottavaa. Mun seksielämä on jatkunut aivan normaalina, mitä nyt alussa ainut mahdollinen asento oli lähestyssaarnaaja minä alla. Mieshän on vain tykännyt rintojen pienemisestä eikä ollut moksiskaan mistään leikkausarvista, mustelmista, ruhjeista tai muistakaan. Ei missään vaiheessa tämä leikkaus ei ole kummankaan elämään ainakaan tässä suhteessa vaikuttanut. Kivempaahan se toki nykyään on, kun voi rintoihinkin koskea ja harrastaa seksiä ilman liivejäkin. On muuten veikeä tunne, kun mies hivelee rintaa ja kosketus tuntuu jossain aivan muualla kuin missä sormi on. Sormen ollessa leikkausarven kohdalla kosketus tuntuu yleensä puutuneen alueen reunalla jossain suunnassa. Mutta oon huomannut, että sisäsyrjää hivellessä se saattaakin yhtäkkiä tuntoa ulkosyrjällä, vaikka kyseessä ei ole edes leikkauskohta, ainakaan ihoa ei ole siitä kohdasta leikattu (minulla vain pystyarpi). Ja se tunne, kun sormi yhtäkkiä "häviää", kun se osuu tunnottomalle alueelle.
Mutta kyllä tuo tunnon palautuminen on ainakin mulla niin hidas prosessi, että se on edelleen aivan vaiheessa. Siksi on vaikea sanoa, koska se on alanut palautumaan ja milloin herkistymään, koska se palautuu niin pikkuhiljaa. Ei sitä eroa huomaa, parin kuukauden päästä vain yhtäkkiä huomaa, että hei, mulla on tunto! Tai että ei muuten satu enää.Päivän, viikon, kuukauden kuluttua yhtäkkiä alkaakin särkeä ja joku kohta on tunnoton.Vinkkinä siis sanoisin, että jos jotain pieniä muutoksia näkyy tai tuntuu, älä säikähdä niistä, aika yleensä auttaa. Jos kävit leikkauksessa, niin opettele hyväksymään se tosiasia, että sun rinnoilla on nyt oma elämä ;).
Juuri eilen mietin, että mahtavatko nuo ikinä palautua niin, etteivät särkisi. Mietin jo sitäkin, että sitten mummona voin hyvin mennä leikkaamaan tissit pois, jos sillä pääsee säryistä x).
tiistai 18. marraskuuta 2014
7 kuukautta täynnä!
Ja yksi päivä päälle, näköjään.
Silloin, kun etsin itse tietoa leikkauksesta ja tutkin blogeja, ihmettelin ja vähän harmittelinkin sitä, että tyypit ei enää kirjoittele erityisen paljoa niiden ensimmäisten kuukausien jälkeen. Nyt ymmärrän miksi. Kun ei ole mitään kerrottavaa!
Setä sanoi, että tissit muotoutuu 6-12 kk leikkauksesta. Ja ne on kyllä todella muokkautuneet tässä kuluneen kuukaudenkin aikana. Toi toinen on ollut vähän leveämpi, se, jota ei tarvinnut kursia uudelleen kokoon. Olettasin tämän johtuvan siitä. Mutta sekin on nyt vähän kuitenkin kaventunut ja alkanut laskeutumaan, kuten tuo toinen on jo tehnyt. Laskeutumisella en nyt tarkoita mitään kynä pysyy ryntään alla -tyyliä, vaan ihan luonnollisen näköiseksi rinnaksi laskeutumista. Leikkauksen jälkeen nännin yläosa pullottaa, ja pikkuhiljaa muoto alkaa laskeutua niin, että nänni on enemmän rinnan päällä. Vaikea selittää, ehkä joku ymmärsi.
Mä löysin ilokseni Prismasta 65D-liivit, jotka sopii täydellisesti! Niitä olen nyt ilolla pitänyt, koska olen todennut, että piru vie. Mulla ei oikesti ole enää rintoja, jotka itsestään näyttää joltain, vaan jos haluaa niiden näyttävän joltain, niin siihen oikeasti tarvitsee rintaliivit. En nyt puhu mistään push-upeista tai bombshelleistä, vaan ihan vain topatuista, kaarituellisista liiveistä, jotka antavat hyvän muodon. Kannattaa käyttää aikaa mieluisten tonkimiseen, koska edelleen pätee sama sääntö kuin suurten rintojen kanssa: hyvät liivit, parempi mieli!
Kipuja... Ei oikeastaan ole. Vähän sellaista jomotusta, mutta ei varsinaisesti muuta. Ratsastmaan en ole uskaltanut lähteä uudelleen, saattaa mennä vielä kuukausia siihen hommaan. Olen ollut onnellinen noista Shock Absorbereista, jotka ostin, koska niissä liikkuminen on taas mieluisampaa. Arvet on vaalentuneet todella paljon. Näkee, että sellaiset on, mutta eivät tosiaan ole erityisen silmiinpistävät. Tuntohäiriöitä on jonkin verran, lähinnä nänneissä ja pitkittäisarven (nännistä rinnan alle) molemmin puolin on vähemmän tuntoa. Palautunut on kuitenkin jo todella paljon, ja olettaisin, että palautuu vielä lisää.
Tikkarimallilla leikatessa rinnan alle jäävä ihopussukka ei ole toistaiseksi lähtenyt minnekään. Vasemmalle puolelle sitä ei oikeastaan edes muodostunut, koska operaatio sillä puolella oli pienempi. Oikealla puolella se kuitenkin on ja se näyttää vähän häröltä. En tiedä, onko kuitenkaan niin härö, että jaksaisin asialle tehdä yhtään mitään. Lähinnä se näyttää pieneltä hyppyriltä (hah), ihan joku sentti kertaa sentti. Ei ole haitannut, uimaan mennessä olen siihen haavateipin pistänyt päälle toistaiseksi.
Mutta ei tässä oikeastaan muuta. Elämä on ihan kivaa!
Silloin, kun etsin itse tietoa leikkauksesta ja tutkin blogeja, ihmettelin ja vähän harmittelinkin sitä, että tyypit ei enää kirjoittele erityisen paljoa niiden ensimmäisten kuukausien jälkeen. Nyt ymmärrän miksi. Kun ei ole mitään kerrottavaa!
Setä sanoi, että tissit muotoutuu 6-12 kk leikkauksesta. Ja ne on kyllä todella muokkautuneet tässä kuluneen kuukaudenkin aikana. Toi toinen on ollut vähän leveämpi, se, jota ei tarvinnut kursia uudelleen kokoon. Olettasin tämän johtuvan siitä. Mutta sekin on nyt vähän kuitenkin kaventunut ja alkanut laskeutumaan, kuten tuo toinen on jo tehnyt. Laskeutumisella en nyt tarkoita mitään kynä pysyy ryntään alla -tyyliä, vaan ihan luonnollisen näköiseksi rinnaksi laskeutumista. Leikkauksen jälkeen nännin yläosa pullottaa, ja pikkuhiljaa muoto alkaa laskeutua niin, että nänni on enemmän rinnan päällä. Vaikea selittää, ehkä joku ymmärsi.
Mä löysin ilokseni Prismasta 65D-liivit, jotka sopii täydellisesti! Niitä olen nyt ilolla pitänyt, koska olen todennut, että piru vie. Mulla ei oikesti ole enää rintoja, jotka itsestään näyttää joltain, vaan jos haluaa niiden näyttävän joltain, niin siihen oikeasti tarvitsee rintaliivit. En nyt puhu mistään push-upeista tai bombshelleistä, vaan ihan vain topatuista, kaarituellisista liiveistä, jotka antavat hyvän muodon. Kannattaa käyttää aikaa mieluisten tonkimiseen, koska edelleen pätee sama sääntö kuin suurten rintojen kanssa: hyvät liivit, parempi mieli!
Kipuja... Ei oikeastaan ole. Vähän sellaista jomotusta, mutta ei varsinaisesti muuta. Ratsastmaan en ole uskaltanut lähteä uudelleen, saattaa mennä vielä kuukausia siihen hommaan. Olen ollut onnellinen noista Shock Absorbereista, jotka ostin, koska niissä liikkuminen on taas mieluisampaa. Arvet on vaalentuneet todella paljon. Näkee, että sellaiset on, mutta eivät tosiaan ole erityisen silmiinpistävät. Tuntohäiriöitä on jonkin verran, lähinnä nänneissä ja pitkittäisarven (nännistä rinnan alle) molemmin puolin on vähemmän tuntoa. Palautunut on kuitenkin jo todella paljon, ja olettaisin, että palautuu vielä lisää.
Tikkarimallilla leikatessa rinnan alle jäävä ihopussukka ei ole toistaiseksi lähtenyt minnekään. Vasemmalle puolelle sitä ei oikeastaan edes muodostunut, koska operaatio sillä puolella oli pienempi. Oikealla puolella se kuitenkin on ja se näyttää vähän häröltä. En tiedä, onko kuitenkaan niin härö, että jaksaisin asialle tehdä yhtään mitään. Lähinnä se näyttää pieneltä hyppyriltä (hah), ihan joku sentti kertaa sentti. Ei ole haitannut, uimaan mennessä olen siihen haavateipin pistänyt päälle toistaiseksi.
Mutta ei tässä oikeastaan muuta. Elämä on ihan kivaa!
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
...vaan missä säryt?
Takana 6½ kuukautta, ja huomasin, että mun säryt ovat pitkälti hävinneet. Pystyn makaamaan jo pidemmän aikaa vatsallani ja nojaamaan käsiini (tämä otti pitkään tuohon vasempaan rintaan kipeää). Kuukautiset ovat päällä ja rinnat taas turvonneet, mutta tällä kertaa niitä ei ole särkenyt. Victory!
Paljon riippuu kylläkin siitä, millaisia liivejä pidän. Olen huomannut, että nuo nykyset ShockAbsorberit (edessä vetoketju) eivät ole hyvät, sillä ne kiskovat rintoja alas sivuille. Mulla rinnat sijoittuu nykyään ylemmäs ja keskemmälle, ja tietenkin koska eivät ole täysin parantuneet, niin niitä alkaa särkeä moinen kiskominen. ShockAbsorbereissa se tukevuus tulee muissakin kokeilemissani malleissa pitkälti tästä, joten joutunen etsimään itselleni täysin uuden sporttiliivivalmistajan. Tästä tulee hauskaa! Not.
Myöskään ilman liivejä en hilluskele, edes öisin. Pidän visusti öisin sporttiliivejä ja päivisin kaarituellisia liivejä, tämä kombo toimii minulla parhaiten. Oikea rinta pärjäisi kyllä, vasen ei.
Paljon riippuu kylläkin siitä, millaisia liivejä pidän. Olen huomannut, että nuo nykyset ShockAbsorberit (edessä vetoketju) eivät ole hyvät, sillä ne kiskovat rintoja alas sivuille. Mulla rinnat sijoittuu nykyään ylemmäs ja keskemmälle, ja tietenkin koska eivät ole täysin parantuneet, niin niitä alkaa särkeä moinen kiskominen. ShockAbsorbereissa se tukevuus tulee muissakin kokeilemissani malleissa pitkälti tästä, joten joutunen etsimään itselleni täysin uuden sporttiliivivalmistajan. Tästä tulee hauskaa! Not.
Myöskään ilman liivejä en hilluskele, edes öisin. Pidän visusti öisin sporttiliivejä ja päivisin kaarituellisia liivejä, tämä kombo toimii minulla parhaiten. Oikea rinta pärjäisi kyllä, vasen ei.
torstai 16. lokakuuta 2014
Puoli vuotta täynnä!!
No okei, 14 tunnin kuluttua olis puoli vuotta täynnä, mutta koska viikonloppu on kiireinen ja nyt on aikaa, niin otan varaslähdön.
Puoli vuotta. Ensimmäisenä siitä tulee mieleen, kun toipumisajasta puhuttaessa törmää aina mainintaan, että rinnat muotoutuvat 6-12 kk leikkauksesta. Lisäksi olen kuullut, että leikkauksesta toipumiseen menee ainakin sen puoli vuotta. No, nyt on puoli vuotta takana ja voin sanoa, että ehei ole vielä lähelläkään täysi toipuminen!
Ensinnäkin Mun tissit mahtuu taas Changesta ostettuihin 65DD-liiveihin. Miksi, en tiedä, mutta näin ne nyt tekevät. Eli jos rintaparisi muuttaa kokoaan ja muotoaan ja näyttää välillä ties miltä, niin kärsivällisyyttä, hetken päästä ne on taas aivan toisenlaiset.
Toisekseen kävin eilen ratsastamassa! Olin niin iloinen siellä hepan selässä köpötellessä ja siinä kevyesti yritin vähän ravaillakin, enkä tuntenut mitään särkyä missään. Jee, ajattelin, vihdoinkin pääsen tekemään rajoituksetta kaikenlaista! Kunnes sitten illalla alkoi vasen rinta kipeytyä ja tänään on ollut taas vähän kipeämpi. Eli meno taisi sitten kuitenkin olla liian täryyttävää, ja valitettavasti taidan joutua sanomaan heippa ratsastukselle ainakin nyt taas seuraavaksi kuukaudeksi. Huokaus. Noh, kiipeilemässä ja salilla pystyn käymään aika lailla jo normaalisti, joten on jotain tekemistä!
Kinesioteippausta oon nyt hyödyntänyt tuon vasemman rinnan kohdalla, sekä ulko- että sisäsyrjään. Ja se tuntuu ihan tykkäävän siitä lisätuesta, jonka teippi tuo. Ainut ongelma on vain se, että mulla on herkkä iho ja se ei tykkää kinesioteipin liimapinnasta. Eli mun pitäis löytää herkälle iholle soveltuvaa teippiä, joka ei ärsytä ihoa. Ja tarvitsisin nimenomaan tuollaista kinesioteipin kaltaista, joka joustaa ja on tukevaa.
Arvet on vaalentuneet taas paljon lisää. Oikeastaan ainut kunnolla näkyvä jälki leikkauksesta on tuo oikean rinnan alla oleva ihopussukka, jonka pitäisi kuulemma ajan mittaan siitä kadota. On se pienentynyt, mutta en tajua mihin tuo tuosta katoaisi. Toisaalta se ei myöskään häiritse siinä, uimaan mennessä siihen nyt tulee pistettyä teippi päälle, on se kuitenkin sen verran härön näköinen.
Joo. Ei siinä. Palataan taas astialle :).
Puoli vuotta. Ensimmäisenä siitä tulee mieleen, kun toipumisajasta puhuttaessa törmää aina mainintaan, että rinnat muotoutuvat 6-12 kk leikkauksesta. Lisäksi olen kuullut, että leikkauksesta toipumiseen menee ainakin sen puoli vuotta. No, nyt on puoli vuotta takana ja voin sanoa, että ehei ole vielä lähelläkään täysi toipuminen!
Ensinnäkin Mun tissit mahtuu taas Changesta ostettuihin 65DD-liiveihin. Miksi, en tiedä, mutta näin ne nyt tekevät. Eli jos rintaparisi muuttaa kokoaan ja muotoaan ja näyttää välillä ties miltä, niin kärsivällisyyttä, hetken päästä ne on taas aivan toisenlaiset.
Toisekseen kävin eilen ratsastamassa! Olin niin iloinen siellä hepan selässä köpötellessä ja siinä kevyesti yritin vähän ravaillakin, enkä tuntenut mitään särkyä missään. Jee, ajattelin, vihdoinkin pääsen tekemään rajoituksetta kaikenlaista! Kunnes sitten illalla alkoi vasen rinta kipeytyä ja tänään on ollut taas vähän kipeämpi. Eli meno taisi sitten kuitenkin olla liian täryyttävää, ja valitettavasti taidan joutua sanomaan heippa ratsastukselle ainakin nyt taas seuraavaksi kuukaudeksi. Huokaus. Noh, kiipeilemässä ja salilla pystyn käymään aika lailla jo normaalisti, joten on jotain tekemistä!
Kinesioteippausta oon nyt hyödyntänyt tuon vasemman rinnan kohdalla, sekä ulko- että sisäsyrjään. Ja se tuntuu ihan tykkäävän siitä lisätuesta, jonka teippi tuo. Ainut ongelma on vain se, että mulla on herkkä iho ja se ei tykkää kinesioteipin liimapinnasta. Eli mun pitäis löytää herkälle iholle soveltuvaa teippiä, joka ei ärsytä ihoa. Ja tarvitsisin nimenomaan tuollaista kinesioteipin kaltaista, joka joustaa ja on tukevaa.
Arvet on vaalentuneet taas paljon lisää. Oikeastaan ainut kunnolla näkyvä jälki leikkauksesta on tuo oikean rinnan alla oleva ihopussukka, jonka pitäisi kuulemma ajan mittaan siitä kadota. On se pienentynyt, mutta en tajua mihin tuo tuosta katoaisi. Toisaalta se ei myöskään häiritse siinä, uimaan mennessä siihen nyt tulee pistettyä teippi päälle, on se kuitenkin sen verran härön näköinen.
Joo. Ei siinä. Palataan taas astialle :).
maanantai 29. syyskuuta 2014
Operaatio kirurgin metsästys
Mitä on tapahtunut? Ei oikeastaan mitään. Kuukautiset lähestyy ja tässä vaiheessa viimeistään mulla alkaa yleensä vatsaa särkeä ja rinnat turvota. Kuten tälläkin kertaa. Mutta tällä kertaa tuo vasemmassa oleva särky oli jo pahempaa ja aloin kunnolla epäillä sitä, että onkohan sillä nyt oikeasti kaikki hyvin. Kipua oli normaalia enemmän ja olin eilen jo stressissäni hätää kärsimässä, että en kestänyt enää. Päätin, että aamulla soitan sairaalalle.
Ja niin toisinkin sairaalalle, plastiikka- ja yleiskirurgian osastolle. Soitin numeroon, johon olen soittanut aiemminkin ja sieltä tavoittanut asiaankuuluvat henkilöt, mutta tällä kertaa sieltä vastasi joku ruotsinkielinen gynehoitaja. Hän ohjasi minut eteenpäin henkilölle, joka saattaisi tietää. Tämä oli joku naistenklinikan hoitaja. Hänen kanssaan hetken juttelin, ja sitten hän ohjasi minut T2-osaston kansliaan. En edelleenkään tiedä, mikä on T2-osasto, mutta soitin sinne. Sieltä vastasi sihteeri, joka tokaisi, että hänellä ei ole hajuakaan. Sitten hän haki hoitajan, jonka kanssa taas puhuin.
Okei. Lopputulema on se, että mut leikannut plastiikkakirurgi on juuri jäänyt virkavapaalle eikä korvaavasta henkilöstä oikein kellään ollut tietoa. Kahden hoitajan mukaan mun tilanne kuulostaa aika normaalilta, mutta jos se kovin huolettaa, niin sitten lähteä näyttämään. Keskusteluissa ilmenneet pääpointit lyhyesti ja tiivistetysti:
- Mä olen 28-vuotias. Mun ikäisellä hormonitoiminta on niin aktiivista, että kipuilu ja särkeminen johtuu todennäköisesti siitä. Tätä puoltaa se, että kipuilu ja särkeminen sekä rinnan turvotus on pääasiassa ennen kuukautisia, kipuilua on vain vähän kuukautisten jälkeen.
- Leikkauksesta on aikaa 5 kk. Edellinen kontrolli on ollut 3 kk sitten 2 kk kontrollissa, jossa lääkäri (plastiikkakirurgi) totesi, että näyttää niin hyvältä, ettei tarvitse lähteä varaamaan uutta kontrolliaikaa. Eivät usko, että mikään on pielessä, koska yleensä nämä huomataan tuolloin.
- Verenkiertohäiriöitä ei ole, haavat ja arvet näyttää hyvältä, ihossa ei värimuutoksia, ei punoita mikään. Jos jotain olisi pielessä, se näkyisi ulospäinkin. Näin pääpiirteittäin, mutta ei tietenkään varmuudella.
- Kudosparaneminen on hidasta puuhaa ja vie vähintään puoli vuotta, etenkin rinnoilla, jotka on muutenkin arka alue. 5 kk kohdalla kipuileminen johtuu siis todennäköisesti siitä paranevasta arpikudoksesta.
Sellaista. Kahden minunkaltaisiani potilaita hoitaneen hoitajan suusta. Ehkä uskon heitä. Ja sitten sain neuvon, että jos jatkuu ja tuntuu, että haluaa käydä tarkistamassa, niin seuraavaksi oman terveysaseman kautta.
Mietin silti, jos koittaisin vielä soittaa miehen yksityisklinikalle.
Ja tekis mieli koittaa tuohon kylkeen pistää kinesioteippiä tuomaan lisätukea.
Mutta ne on kasvaneet! Ne pirulaiset on kasvaneet! 65E! Riippuu tietenkin taas vähän kaikesta kuun asentoihin liittyvästä, mutta kyllä. Vielä kuukausi sitten luulin olevani vähän selvemmillä vesillä ja kävin ostamassa uusia liivejä, ja nyt ne kaikki on pieniä! Tässä välissä on tosin sanottava, että nämä liivit on Changen kokoa 65DD, ja Changen koot on pientä. Monet sanoo, että heillä on rinnat vain pienentyneet lisää siitä kun ne on leikattu, mutta ei, ei mulla. Mulla ne on vain kasvaneet. Ne on aivan erinäköiset kuin leikkauksen jälkeen. Sitten kun muistellaan, että lähtökoko oli 65H. Tuo on VAIN 3 kuppia pienempi. Ette jumalauta nyt ala kasvamaan heti takaisin *heristelee nyrkkiä*...
Hauskintahan tässä on muistella sitä järkytyksen määrää, joka oli kun kirurgi paljasti leikkaavansa B-kuppiin. Tässä sen näkee, miten suhteellinen käsitys kupit on.
Ja niin toisinkin sairaalalle, plastiikka- ja yleiskirurgian osastolle. Soitin numeroon, johon olen soittanut aiemminkin ja sieltä tavoittanut asiaankuuluvat henkilöt, mutta tällä kertaa sieltä vastasi joku ruotsinkielinen gynehoitaja. Hän ohjasi minut eteenpäin henkilölle, joka saattaisi tietää. Tämä oli joku naistenklinikan hoitaja. Hänen kanssaan hetken juttelin, ja sitten hän ohjasi minut T2-osaston kansliaan. En edelleenkään tiedä, mikä on T2-osasto, mutta soitin sinne. Sieltä vastasi sihteeri, joka tokaisi, että hänellä ei ole hajuakaan. Sitten hän haki hoitajan, jonka kanssa taas puhuin.
Okei. Lopputulema on se, että mut leikannut plastiikkakirurgi on juuri jäänyt virkavapaalle eikä korvaavasta henkilöstä oikein kellään ollut tietoa. Kahden hoitajan mukaan mun tilanne kuulostaa aika normaalilta, mutta jos se kovin huolettaa, niin sitten lähteä näyttämään. Keskusteluissa ilmenneet pääpointit lyhyesti ja tiivistetysti:
- Mä olen 28-vuotias. Mun ikäisellä hormonitoiminta on niin aktiivista, että kipuilu ja särkeminen johtuu todennäköisesti siitä. Tätä puoltaa se, että kipuilu ja särkeminen sekä rinnan turvotus on pääasiassa ennen kuukautisia, kipuilua on vain vähän kuukautisten jälkeen.
- Leikkauksesta on aikaa 5 kk. Edellinen kontrolli on ollut 3 kk sitten 2 kk kontrollissa, jossa lääkäri (plastiikkakirurgi) totesi, että näyttää niin hyvältä, ettei tarvitse lähteä varaamaan uutta kontrolliaikaa. Eivät usko, että mikään on pielessä, koska yleensä nämä huomataan tuolloin.
- Verenkiertohäiriöitä ei ole, haavat ja arvet näyttää hyvältä, ihossa ei värimuutoksia, ei punoita mikään. Jos jotain olisi pielessä, se näkyisi ulospäinkin. Näin pääpiirteittäin, mutta ei tietenkään varmuudella.
- Kudosparaneminen on hidasta puuhaa ja vie vähintään puoli vuotta, etenkin rinnoilla, jotka on muutenkin arka alue. 5 kk kohdalla kipuileminen johtuu siis todennäköisesti siitä paranevasta arpikudoksesta.
Sellaista. Kahden minunkaltaisiani potilaita hoitaneen hoitajan suusta. Ehkä uskon heitä. Ja sitten sain neuvon, että jos jatkuu ja tuntuu, että haluaa käydä tarkistamassa, niin seuraavaksi oman terveysaseman kautta.
Mietin silti, jos koittaisin vielä soittaa miehen yksityisklinikalle.
Ja tekis mieli koittaa tuohon kylkeen pistää kinesioteippiä tuomaan lisätukea.
Mutta ne on kasvaneet! Ne pirulaiset on kasvaneet! 65E! Riippuu tietenkin taas vähän kaikesta kuun asentoihin liittyvästä, mutta kyllä. Vielä kuukausi sitten luulin olevani vähän selvemmillä vesillä ja kävin ostamassa uusia liivejä, ja nyt ne kaikki on pieniä! Tässä välissä on tosin sanottava, että nämä liivit on Changen kokoa 65DD, ja Changen koot on pientä. Monet sanoo, että heillä on rinnat vain pienentyneet lisää siitä kun ne on leikattu, mutta ei, ei mulla. Mulla ne on vain kasvaneet. Ne on aivan erinäköiset kuin leikkauksen jälkeen. Sitten kun muistellaan, että lähtökoko oli 65H. Tuo on VAIN 3 kuppia pienempi. Ette jumalauta nyt ala kasvamaan heti takaisin *heristelee nyrkkiä*...
Hauskintahan tässä on muistella sitä järkytyksen määrää, joka oli kun kirurgi paljasti leikkaavansa B-kuppiin. Tässä sen näkee, miten suhteellinen käsitys kupit on.
torstai 18. syyskuuta 2014
5 kuukautta täynnä!
Ja päivän päälle. Soooriii. Mulla on kaks koulua ja työpaikka, joten kiirettä pistää pitämään... Mutta onneksi tissit ovat edustuskunnossa! Juuri tänään viimeksi pohdiskelin, että tällaiset niiden olisi pitänyt aina olla.
Henkisesti, ne on hyvät. Ne on niiiiin hyvät. Ukollekin pitää aina välillä kehaista, että kato nyt kun on hyvät tissit! Ja välillä ne taas saa mut hermoraunion partaalle, sillä eihän tuon sortin leikkauksesta ihan viidessä kuukaudessa parannuta vaikka kuinka haluaisi. Välillä ei särje minnekään, välillä taas särkee, mutta yleensä mä löydän sille aina syyn. Yleensä johtuu liiveistä.
Fyysisesti tosiaan särkyä on edelleen enemmän tuossa vasemmassa. Katsoin, että ovat aika lailla saman kokoiset, mutta eri muotoiset. Oikeahan on kursittu kahdesti ja se on vähän kapeampi, vasen on sitten taas pyöreämmän mallinen. Mutta tämäkin on taas sarjassamme asioita, joita varmaan vain oma silmä huomaa. Arvet on hyvin parantuneet ja tunto alkaa palailla nyt joka paikkaan, joten herkkyyttä on siellä sun täällä.
Kuntosalilla oon pystynyt pistämään painoja jo saman verran kuin mihin jäin, joskin vielä otan toki varovasti ja seurailen tuntemuksia. Jos yhtään mikään liike tuntuu vähänkään pahalta, se jää. Tähän mennessä ei ole kyllä tullut sellaista vastaan, mutta olen kyllä sen huomannut, että vaikka tekisi mieli pistää painoa lisää, niin sen verran kuitenkin tuntuu, että ei kannata. Ei siis ota kipeää, mutta ehkä arpikudos tyyliin hankaa rintaliivin saumaa vasten? En tiedä.
Tässä vaiheessa oon huomannut, että pahin mitä voin tehdä on jumahtaa. Ihan minkä suhteen tahansa: tekemään samoja liikeratoja tai rajoittamaan niitä, käyttää yksiä samoja rintaliivejä jatkuvasti... Etenkin liivien suhteen oon huomannut, että en voi olla vain sporttiliiveillä enkä toisaalta vain kaarituellisillakaan, vaan olo on paras kun nukun sporttiliiveissä ja pidän kaaritukia aamusta iltaan. Se antaa tukea vasemman rinnan reunoille.
Odotan innolla sitä hetkeä, kun voin vihdoin ja viimein hengailla ILMAN LIIVEJÄ! Suorastaan uskomaton ajatus!
Henkisesti, ne on hyvät. Ne on niiiiin hyvät. Ukollekin pitää aina välillä kehaista, että kato nyt kun on hyvät tissit! Ja välillä ne taas saa mut hermoraunion partaalle, sillä eihän tuon sortin leikkauksesta ihan viidessä kuukaudessa parannuta vaikka kuinka haluaisi. Välillä ei särje minnekään, välillä taas särkee, mutta yleensä mä löydän sille aina syyn. Yleensä johtuu liiveistä.
Fyysisesti tosiaan särkyä on edelleen enemmän tuossa vasemmassa. Katsoin, että ovat aika lailla saman kokoiset, mutta eri muotoiset. Oikeahan on kursittu kahdesti ja se on vähän kapeampi, vasen on sitten taas pyöreämmän mallinen. Mutta tämäkin on taas sarjassamme asioita, joita varmaan vain oma silmä huomaa. Arvet on hyvin parantuneet ja tunto alkaa palailla nyt joka paikkaan, joten herkkyyttä on siellä sun täällä.
Kuntosalilla oon pystynyt pistämään painoja jo saman verran kuin mihin jäin, joskin vielä otan toki varovasti ja seurailen tuntemuksia. Jos yhtään mikään liike tuntuu vähänkään pahalta, se jää. Tähän mennessä ei ole kyllä tullut sellaista vastaan, mutta olen kyllä sen huomannut, että vaikka tekisi mieli pistää painoa lisää, niin sen verran kuitenkin tuntuu, että ei kannata. Ei siis ota kipeää, mutta ehkä arpikudos tyyliin hankaa rintaliivin saumaa vasten? En tiedä.
Tässä vaiheessa oon huomannut, että pahin mitä voin tehdä on jumahtaa. Ihan minkä suhteen tahansa: tekemään samoja liikeratoja tai rajoittamaan niitä, käyttää yksiä samoja rintaliivejä jatkuvasti... Etenkin liivien suhteen oon huomannut, että en voi olla vain sporttiliiveillä enkä toisaalta vain kaarituellisillakaan, vaan olo on paras kun nukun sporttiliiveissä ja pidän kaaritukia aamusta iltaan. Se antaa tukea vasemman rinnan reunoille.
Odotan innolla sitä hetkeä, kun voin vihdoin ja viimein hengailla ILMAN LIIVEJÄ! Suorastaan uskomaton ajatus!
tiistai 9. syyskuuta 2014
Kuntosalia ja jumppaa
Tällä viikolla uskaltauduin vihdoin ja viimein kuntosalilleki. Vatsanympärys on löystyny muutaman sentin, mutta kyllä se takasi ruotuun saadaan ;). Suhteellisen epätoivoisen oloista oli meininki, eikä mikään ihme. Katsoin tiedoista, että mä oon käynyt salilla viimeksi 1.3. Puoli vuotta sitte. Kävin mä spinningiä kokeilemas, mutta sitä ei lasketa nyt tähän.
Alataljaa, ylätaljaa, lankkuja. Siinä oikeastaan ne, jotka rintoja rasitti. En uskaltanut, eikä varmasti olisi ollut fiksuakaan, kokeilla niillä painoilla joihin jäin ennen taukoa, vaan sitkutin suht pienillä painoilla pidempää sarjaa. Voima ei sinänsä oo minnekään hävinnyt, mikä oli ilahduttavaa huomata, mutta kestävyys on kyllä kärsinyt. Jospa tästä nyt saisin taas tsempin käyntiin :)
Ei siinä. Mitään ei tapahtunut. Vähän ylätaljassa ja lankussa alkoi tuntua ikävämmältä loppumetreillä, mutta mitään kipuja tai särkyjä ei rinnoissa ollut eikä ole sen jälkeen ilmennyt. Success!
Alataljaa, ylätaljaa, lankkuja. Siinä oikeastaan ne, jotka rintoja rasitti. En uskaltanut, eikä varmasti olisi ollut fiksuakaan, kokeilla niillä painoilla joihin jäin ennen taukoa, vaan sitkutin suht pienillä painoilla pidempää sarjaa. Voima ei sinänsä oo minnekään hävinnyt, mikä oli ilahduttavaa huomata, mutta kestävyys on kyllä kärsinyt. Jospa tästä nyt saisin taas tsempin käyntiin :)
Ei siinä. Mitään ei tapahtunut. Vähän ylätaljassa ja lankussa alkoi tuntua ikävämmältä loppumetreillä, mutta mitään kipuja tai särkyjä ei rinnoissa ollut eikä ole sen jälkeen ilmennyt. Success!
sunnuntai 17. elokuuta 2014
4 kuukautta täynnä! Missä mennään?
Päivälleen neljä kuukautta on kulunut siitä hetkestä, kun olin leikkauksessa. Neljä kuukautta sitten tähän aikaan makasin leikkaussalissa taju kankaalla.
Aloitetaan siitä, mitä eniten pelkäsin, kun leikkaukseen lähdin. Muiden sanoja ja mielipiteitä. Leikkauksen jälkeen pelotti astua ihmisten eteen, koska jännitin sitä, huomaavatko he ja jos huomaavat, mitä he sanovat? Ja mitä ihmiset ovat mieltä siitä, että menin pienennyttämään rintani? Lopputulos on ollut se, että tähän mennessä he, joille oon kertonut, ovat vain olleet positiivisen uteliaita ja myönteisiä asiaa kohtaan. Jonkun tutulle on tehty sama, joku taas haluaisi tehdä saman. Vain omassa perheessäni on ollut negatiivissävytteistä palautetta, mutta lopulta esimerkiksi äidinkin oli todettava, että kyllä nämä nykyiset sopivat paremmin. Lisäksi kukaan ei ole edes huomannut, tai ainakaan ääneen sanonut. Kaikkein läheisimmät varmasti olisivat huomanneet, mutta kerroin heille etukäteen, joten he tiesivät jo.
Mä itse olen erittäin tyytyväinen siihen, minkä kokoiset rinnat mulla nykyään on. Katson peiliin ja totean joka kerta, että tämän kokoiset niiden olisi aina pitänyt ollakin. Vaatteet istuvat paremmin päälle, niiden kanssa on helpompi olla eikä liikkuessa tarvitse enää pitää kiinni. Tai okei, esimerkiksi autossa istuessa joudun kunnon töyssyissä pitämään niistä välillä kiinni, mutta se ei johdu koosta ;).
Toipuminen etenee hitaaaaaasti eikä yksikään päivä ole samanlainen. Turvotus ja mustelmat laskivat pitkälti ensimmäisen kahden kuukauden aikana, mutta kivut ovat aina siirtyneet paikasta toiseen. Kudosparaneminen on hidasta ja vaivalloista, enkä ollut osannut varautua siihen, miten pitkään se oikeastaan kestääkään. Ehkä tämäkin asia on kuitenkin sellainen, että siitä voi kuulla vaikka mitä, eikä siihen silti osaa varautua. En siis suoraan lähtisi tällaista leikkausta suosittelemaan ihan kenelle tahansa, joka asiaa kohtaan on kiinnostunut. Täytyy olla jo todella tuskastunut rintavarustukseensa, koska tämä polku ei ole erityisen tasainen.
Mulla suurin ongelma matkan varrella on ollut sopivien liivien löytäminen. Tukevia liivejä on vaikea löytää, kun on niin kapea. Kaarituellisia liivejä en ehkä saisi pitää vieläkään päivittäin, mutta mä käytän sporttiliivejä nykyään öisin ja urheillessa, mulloin mulla on lähestulkoon aina kaarituelliset liivit. Johtuen siitä, että en oo onnistunut löytämään yksiäkään oikean kokoisia ja mallisia liivejä, jotka tukis rintoja myös sivuista.
Semmoista. Ei tässä kuitenkaan erityisemmin mitään mullistavaa tapahdu, joten veikkaan, että päivitysväli alkaa nyt harventua. Mutta varmasti vielä välillä jotain päivitän :).
Aloitetaan siitä, mitä eniten pelkäsin, kun leikkaukseen lähdin. Muiden sanoja ja mielipiteitä. Leikkauksen jälkeen pelotti astua ihmisten eteen, koska jännitin sitä, huomaavatko he ja jos huomaavat, mitä he sanovat? Ja mitä ihmiset ovat mieltä siitä, että menin pienennyttämään rintani? Lopputulos on ollut se, että tähän mennessä he, joille oon kertonut, ovat vain olleet positiivisen uteliaita ja myönteisiä asiaa kohtaan. Jonkun tutulle on tehty sama, joku taas haluaisi tehdä saman. Vain omassa perheessäni on ollut negatiivissävytteistä palautetta, mutta lopulta esimerkiksi äidinkin oli todettava, että kyllä nämä nykyiset sopivat paremmin. Lisäksi kukaan ei ole edes huomannut, tai ainakaan ääneen sanonut. Kaikkein läheisimmät varmasti olisivat huomanneet, mutta kerroin heille etukäteen, joten he tiesivät jo.
Mä itse olen erittäin tyytyväinen siihen, minkä kokoiset rinnat mulla nykyään on. Katson peiliin ja totean joka kerta, että tämän kokoiset niiden olisi aina pitänyt ollakin. Vaatteet istuvat paremmin päälle, niiden kanssa on helpompi olla eikä liikkuessa tarvitse enää pitää kiinni. Tai okei, esimerkiksi autossa istuessa joudun kunnon töyssyissä pitämään niistä välillä kiinni, mutta se ei johdu koosta ;).
Toipuminen etenee hitaaaaaasti eikä yksikään päivä ole samanlainen. Turvotus ja mustelmat laskivat pitkälti ensimmäisen kahden kuukauden aikana, mutta kivut ovat aina siirtyneet paikasta toiseen. Kudosparaneminen on hidasta ja vaivalloista, enkä ollut osannut varautua siihen, miten pitkään se oikeastaan kestääkään. Ehkä tämäkin asia on kuitenkin sellainen, että siitä voi kuulla vaikka mitä, eikä siihen silti osaa varautua. En siis suoraan lähtisi tällaista leikkausta suosittelemaan ihan kenelle tahansa, joka asiaa kohtaan on kiinnostunut. Täytyy olla jo todella tuskastunut rintavarustukseensa, koska tämä polku ei ole erityisen tasainen.
Mulla suurin ongelma matkan varrella on ollut sopivien liivien löytäminen. Tukevia liivejä on vaikea löytää, kun on niin kapea. Kaarituellisia liivejä en ehkä saisi pitää vieläkään päivittäin, mutta mä käytän sporttiliivejä nykyään öisin ja urheillessa, mulloin mulla on lähestulkoon aina kaarituelliset liivit. Johtuen siitä, että en oo onnistunut löytämään yksiäkään oikean kokoisia ja mallisia liivejä, jotka tukis rintoja myös sivuista.
Semmoista. Ei tässä kuitenkaan erityisemmin mitään mullistavaa tapahdu, joten veikkaan, että päivitysväli alkaa nyt harventua. Mutta varmasti vielä välillä jotain päivitän :).
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Ja tältä se näyttää 3 kk jälkeen
Meinasin ensin värvätä ukon ottamaan musta kuvia, mutta kun ukolla on intensiivinen jumppatuokio kesken, niin ehkä en häiritse sitä. Kanske joku kaunis päivä joku mustakin nappaa taas kuvaa niin että saan tännekin jotain siistimmän näköistä.
Kuppikoko on tosiaan asettunut tällä hetkellä siihen 70C tienoille. Kiloja tämä lähes 4 kk potilaana oleminen ei ole tuonut lisää, mikä on suoranainen ihme siihen nähden mitä kurkusta on välillä alas kiskottu. Koostumusta kroppa sen sijaan on muuttanut, ja ne vähäisetkin lihakset ovat kyllä löystyneet. Mm. vyötärönympärys on kasvanut 5 senttiä, joka kertoo vain siitä, että lihakset eivät ole olleet töissä. Oon äärimmäisen iloinen, että pääsen taas liikkumaan.
Liikunnasta puheenollen. Kiipeilysessio sujui mainiosti, jos ei oteta huomioon korkean paikan paniikkijäätymistä siinä vaiheessa, kun reitti olisi pitänyt topata (kiivetä kiven päälle). Kerran tipuin parista metristä suoraan kiveä pitkin ja taisinpa lyödä toisen rinnankin siinä samaan syssyyn johonkin murikkaan. Patjalle tömähtäessäni päästin suustani vaistomaisen karjaisun ja kirosanalitanian - en sen vuoksi, että minnekään olisi sattunut vaan siksi, että olin niin lähellä! Vasta myöhemmin tajusin, että minnekään ei tosiaan sattunut. Woohoo! Nyt oon käynyt pyörälenkeillä sen jälkeen ja tässä katselen ratsastuskoulujen sivuja, jos jonnekin pääsisin kohta sitäkin taas koettamaan. Rakasta harrastusta on kova ikävä.
Saunomassa aion käydä tänään. Katsotaan miten se menee. Teipit otin pois pari päivää sitten ja olin yllättynyt siitä, miten hyvin mulla on nyt jo arvet vaalenneet ja parantuneet. Kyllähän ne näkee, mutta ei ne mitkään silmiinpistävät ole. Molemmat rinnat alkaa jo vähän hakeutua muotoonsa, mutta vasen on edelleen jäljessä paranemisessa. Ehkä sekin vielä. Lisäksi löysin Triumphilta äärettömän mukavat kaarituelliset liivit, joissa on pehmeä, paksu kuppi. Maksoivat 40 € ja ovat jokaisen pennin arvoiset. Niitä olen tässä pitänyt.
All in all. Välillä tulee haikea fiilis ja mietin, että teinkö virheen. Siinä vaiheessa yleensä muistuttelen itseäni niistä syistä, jotka leikkaukseen saivat lähtemään. Liikkumisen vaikeus, huono ryhti, pahenevat fyysiset vaivat (olkapää ja takareisi, olkapää ehti tulehtua ja takareisi vasta oiria ilmeisesti etukenoisen liikkumisen vuoksi), vaatteiden löytymisen vaikeus, Kyllähän ne olisivat varmasti hyvältä näyttäneet, joo, mutta vaikeaa niiden kanssa eläminen oli. Jos olisivat olleet edes pari kuppia pienemmät, en varmaankaan olisi niille tehnyt yhtään mitään. Aina välillä on hyvä pysähtyä käsittelemään tätä asiaa omassa päässään.
Huomenna on sukujuhlat. Kummipojan synttärit. Viikon päästä serkun valmistujaiset. Tässä ovat ensimmäiset tilaisuudet, joissa astun suvun näkyville uusine tisseineni. Se pistää jännittämään, mutta nyt olen siihen jo valmistautunut henkisestikin.
Kuppikoko on tosiaan asettunut tällä hetkellä siihen 70C tienoille. Kiloja tämä lähes 4 kk potilaana oleminen ei ole tuonut lisää, mikä on suoranainen ihme siihen nähden mitä kurkusta on välillä alas kiskottu. Koostumusta kroppa sen sijaan on muuttanut, ja ne vähäisetkin lihakset ovat kyllä löystyneet. Mm. vyötärönympärys on kasvanut 5 senttiä, joka kertoo vain siitä, että lihakset eivät ole olleet töissä. Oon äärimmäisen iloinen, että pääsen taas liikkumaan.Liikunnasta puheenollen. Kiipeilysessio sujui mainiosti, jos ei oteta huomioon korkean paikan paniikkijäätymistä siinä vaiheessa, kun reitti olisi pitänyt topata (kiivetä kiven päälle). Kerran tipuin parista metristä suoraan kiveä pitkin ja taisinpa lyödä toisen rinnankin siinä samaan syssyyn johonkin murikkaan. Patjalle tömähtäessäni päästin suustani vaistomaisen karjaisun ja kirosanalitanian - en sen vuoksi, että minnekään olisi sattunut vaan siksi, että olin niin lähellä! Vasta myöhemmin tajusin, että minnekään ei tosiaan sattunut. Woohoo! Nyt oon käynyt pyörälenkeillä sen jälkeen ja tässä katselen ratsastuskoulujen sivuja, jos jonnekin pääsisin kohta sitäkin taas koettamaan. Rakasta harrastusta on kova ikävä.
All in all. Välillä tulee haikea fiilis ja mietin, että teinkö virheen. Siinä vaiheessa yleensä muistuttelen itseäni niistä syistä, jotka leikkaukseen saivat lähtemään. Liikkumisen vaikeus, huono ryhti, pahenevat fyysiset vaivat (olkapää ja takareisi, olkapää ehti tulehtua ja takareisi vasta oiria ilmeisesti etukenoisen liikkumisen vuoksi), vaatteiden löytymisen vaikeus, Kyllähän ne olisivat varmasti hyvältä näyttäneet, joo, mutta vaikeaa niiden kanssa eläminen oli. Jos olisivat olleet edes pari kuppia pienemmät, en varmaankaan olisi niille tehnyt yhtään mitään. Aina välillä on hyvä pysähtyä käsittelemään tätä asiaa omassa päässään.
Huomenna on sukujuhlat. Kummipojan synttärit. Viikon päästä serkun valmistujaiset. Tässä ovat ensimmäiset tilaisuudet, joissa astun suvun näkyville uusine tisseineni. Se pistää jännittämään, mutta nyt olen siihen jo valmistautunut henkisestikin.
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Muotopuoli
Siirrytäänpä taas vähän enemmän takaisin itse fyysiseen paranemisprosessiin ja palautumiseen ulkonäöllisesti.
Rinnathan muotoutuu 6-12 kk leikkauksen jälkeen. Mulla on takana 2½ kuukautta, joten muotoutumista olis odotettavissa aika reilusti vielä. Ja parempikin olis. Tällä hetkellä oon siis aika muotopuoli. Alkavat olla edes vähän tasaantuneet, mutta kyllähän tuon huomaa, että oikea rinta (eli se, joka repsahti ja kursittiin uudestaan muutama päivä leikkauksesta) on parantunut huomattavasti paremmin. Luulen tämän johtuvan siitä, että samalla sieltä myös poistettiin hematoomaa, nesteitä ja muita. Kirurgin mukaan mitä vähemmän siellä on "paranemisen tiellä tavaraa", niin sitä paremmin paranee. Kyllä.
Vasen reppana taas on vielä vähän onneton. Oikea rinta alkaa olla jo vähän laskeutunutkin eikä enää päältä turvoksissa ja alta neliskanttinen, niin vasen on juuri sitä. Onhan se ollut paljon pahemmin, joten kyllä sekin on vähän jo laskeutunut, mutta selkeästi sen paraneminen tulee oikean perässä. Sisäkulma on kuitenkin vähän tasoittunut, se saattaa ärtyä pöydällä istumisesta ja koneella työskentelystä, mutta muutoin on aika hyvän tuntuinen jo.
Ilmeisesti rintojen pienennysleikkauksesta tulee monellle ns. koirankorvat. En tarkalleen tiedä, mitä kukin tällä tarkoittaa. Ilmeisesti monella, jolta poistetaan enemmän tavaraa ja se tehdään ankkurimallilla, nämä lärpäkkeet tulevat helpommin. Toisilla rintojen väliin, toisilla rintojen sivuille. Mut leikattiin tikkarimallilla, ja ilmeisesti todennäköisyys koirankorviin on pienempi, mutta kyllä mä ehkä sanoisin, että jotain sellaista tuolla sivuilla on havaittavissa. Eli rintojen sivuilla on siis lärpäkkeet. Eivät erityisen suuret, ja ovat kyllä pienentyneet tässä parantuessa, joten varmasti liittyvät osaltaan turvotukseen ja nesteisiin. Oikealla puolella alkaa rinta näyttää jo suht normaalilta, mutta vasemmalla puolella sivulla tuota turvotusta on vielä enemän.
No joo. Arpikudoshan on vähän kiristynyttä, joten vasen rintani näyttää tällä hetkellä lievästi olevan perseestä. Kirjaimellisesti. Kaksi pakaraa roikkuu rintani alla. Onneksi tämäkin on vähän tasaantunut ja oikealla puolella tätä ei juurikaan enää ole. Mutta ainakin vielä jonkin aikaa mulla on kaksi rintaa, kaksi takapuolta. Joka miehen unelma?
Rinnathan muotoutuu 6-12 kk leikkauksen jälkeen. Mulla on takana 2½ kuukautta, joten muotoutumista olis odotettavissa aika reilusti vielä. Ja parempikin olis. Tällä hetkellä oon siis aika muotopuoli. Alkavat olla edes vähän tasaantuneet, mutta kyllähän tuon huomaa, että oikea rinta (eli se, joka repsahti ja kursittiin uudestaan muutama päivä leikkauksesta) on parantunut huomattavasti paremmin. Luulen tämän johtuvan siitä, että samalla sieltä myös poistettiin hematoomaa, nesteitä ja muita. Kirurgin mukaan mitä vähemmän siellä on "paranemisen tiellä tavaraa", niin sitä paremmin paranee. Kyllä.
Vasen reppana taas on vielä vähän onneton. Oikea rinta alkaa olla jo vähän laskeutunutkin eikä enää päältä turvoksissa ja alta neliskanttinen, niin vasen on juuri sitä. Onhan se ollut paljon pahemmin, joten kyllä sekin on vähän jo laskeutunut, mutta selkeästi sen paraneminen tulee oikean perässä. Sisäkulma on kuitenkin vähän tasoittunut, se saattaa ärtyä pöydällä istumisesta ja koneella työskentelystä, mutta muutoin on aika hyvän tuntuinen jo.
Ilmeisesti rintojen pienennysleikkauksesta tulee monellle ns. koirankorvat. En tarkalleen tiedä, mitä kukin tällä tarkoittaa. Ilmeisesti monella, jolta poistetaan enemmän tavaraa ja se tehdään ankkurimallilla, nämä lärpäkkeet tulevat helpommin. Toisilla rintojen väliin, toisilla rintojen sivuille. Mut leikattiin tikkarimallilla, ja ilmeisesti todennäköisyys koirankorviin on pienempi, mutta kyllä mä ehkä sanoisin, että jotain sellaista tuolla sivuilla on havaittavissa. Eli rintojen sivuilla on siis lärpäkkeet. Eivät erityisen suuret, ja ovat kyllä pienentyneet tässä parantuessa, joten varmasti liittyvät osaltaan turvotukseen ja nesteisiin. Oikealla puolella alkaa rinta näyttää jo suht normaalilta, mutta vasemmalla puolella sivulla tuota turvotusta on vielä enemän.
No joo. Arpikudoshan on vähän kiristynyttä, joten vasen rintani näyttää tällä hetkellä lievästi olevan perseestä. Kirjaimellisesti. Kaksi pakaraa roikkuu rintani alla. Onneksi tämäkin on vähän tasaantunut ja oikealla puolella tätä ei juurikaan enää ole. Mutta ainakin vielä jonkin aikaa mulla on kaksi rintaa, kaksi takapuolta. Joka miehen unelma?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)