Leikkauksesta on kulunut reilu 4,5 vuotta. Paraneminen vei kauan, mutta voisin sanoa, että suurin osa parantumisesta on vihdoinkin takana. Ja täytyy myöntää, että itsestään vaivat eivät parantuneet, vaan niihin vaadittiin juuri oikeanlaista liikuntaa.
Klassinen pilates. Ei mikään kuntosalipilates, jossa lankutetaan tai venytellään, vaan klassinen pilates, jossa oikeasti tehdään dynaamisia, venyttäviä liikkeitä. Olen itse melkein vuoden nyt harrastanut, ja se on auttanut monellakin tavalla. Ryhti on suoristunut. Vatsalihakset ovat parantuneet. Lantion asento on parantunut. Ja - kyllä - rintalihakset ovat saaneet treeniä ja venytystä, joten myöskään hartiaa ei kiristele enää samalla tavalla. Eli samalla treenasin itseltäni pois "rintavan naisen ryhdin".
Tunto nänneihin ei ole palautunut täysin, vaan sanoisin, että 50 %. Välillä leikkauskohdat saattavat olla kosketusarat, yleensä lähinnä kuukautisten aikaan. Leikkausarvet ovat täysin vaalentuneet eivätkä ne näy kuin läheltä katsottuna.
Kohti seuraavia haasteita, nimittäin meillä on mieheni kanssa käynnissä lapsen yrittäminen! Toistaiseksi ei ole ollut onnea, mutta kun se napsahtaa kohdalle, niin lupaan aloittaa tässä blogissa uuden jakson:
Millaista on raskaus ja imetys leikatuilla rinnoilla?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Positiivista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Positiivista. Näytä kaikki tekstit
maanantai 10. joulukuuta 2018
perjantai 4. joulukuuta 2015
10 kertaa lymfaa takana ja wau!
Oikesti. En voi kuin suositella kokeilemaan lymfaerapiaa leikatuille tisseille. Ero on huikea.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
lauantai 10. lokakuuta 2015
Tasaista elämää
Elo rintojen kanssa alkaa aika mukavasti tasaantua. Mä olen saanut fysioterapiasta ohjeita, joita olen noudatellut, ja ne on kyllä auttaneet. Osaan paremmin hallita ja käsitellä tuon vasemman rinnan kipuilua - paitsi kuukautisten aikaan, joilla selkeästi on vaikutusta.
Olen viimeisten parin viikon aikana meinannut saada useampaan kertaan halvauksen, kun olen miettinyt, että ne pirulaiset on kyllä kasvaneet. Kuvittelin jo mielessäni sen kammottavan tilanteen, että ne palautuu lähtökokoonsa samantien. Viime kuukauden oon käyttänyt tyystin niitä E-kupin liivejä ja on tuntunut, että rinnat täyttävät ne ihan kiitettävästi. Kunnes sitten tällä viikolla palasin taas kuukautisten jälkeen noihin D-kupin liiveihin ja totesin, että ihan samanlaiset ne on kun olivat vielä ennen E-kupin liivien ostoakin. En vain tajua, mistä tuo vaikutelma johtuu. Sama liivimalli, sama ympärys, mutta yhtä isompi kuppi, ja yhtäkkiä tuntuukin, ettei se riitä? Ja sitten yhtä pienempi kuppi on oikein soppeli. En tajua. Tästä huomaa sen, että liivikoko ei ole ikinä absoluuttinen.
Mutta. Ne kipuilut tuntuvat nyt pääasiassa johtuvan tuon vasemman hartian ja rintalihaksen kireydestä. Selkeästi lymfa on auttanut, mutta pelkästään sillä ei selvitä. Lihasten kireyteen olen saanut ohjeet tehdä seuraavat liikkeet tässä järjestyksessä:
1. Olkapäiden korjausliike. Ota hyvä asento, rentouta olkapäät, ja sitten tee pieni korjausliike. Eli siirrät siis lapoja lähemmäs toisiaan, olkapäitä taaemmas. Rentouta taas. Toista 10 kertaa. Tämä aktivoi selän lihaksia ainakin (näin omien tuntemusten mukaan).
2. Ota taas hyvä asento, katso suoraan eteenpäin. Siirrä päätä hieman taaksepäin, mutta älä käännä sitä mihinkään. Vähän kuin kana eteenpäin kulkiessaan. Siirrä päätä hieman taaksepäin, rentouta, toista 10 kertaa. Tämä rentouttaa hartia- ja niskalihaksia ja treenaa niskan tukilihaksia.
3. Venytä rintalihaksia. Mene seisomaan oviaukkoon, nosta molemmat kädet ovenkarmeille hartiatason korkeudelle ja nojaa eteenpäin. Tämä tehdään viimeisenä, mutta tätä kuulemma saisi toistella pitkin päivää aina kun tilanne tulee.
Sellaista. Sitten muistaa tehdä vielä taukojumpat töissä, käydä juoksemassa ja tehdä muuta aktivoivaa, niin siinä se elämä menee taas omalla painollaan. Palaute on välitön, jos jää tekemättä.
Olen viimeisten parin viikon aikana meinannut saada useampaan kertaan halvauksen, kun olen miettinyt, että ne pirulaiset on kyllä kasvaneet. Kuvittelin jo mielessäni sen kammottavan tilanteen, että ne palautuu lähtökokoonsa samantien. Viime kuukauden oon käyttänyt tyystin niitä E-kupin liivejä ja on tuntunut, että rinnat täyttävät ne ihan kiitettävästi. Kunnes sitten tällä viikolla palasin taas kuukautisten jälkeen noihin D-kupin liiveihin ja totesin, että ihan samanlaiset ne on kun olivat vielä ennen E-kupin liivien ostoakin. En vain tajua, mistä tuo vaikutelma johtuu. Sama liivimalli, sama ympärys, mutta yhtä isompi kuppi, ja yhtäkkiä tuntuukin, ettei se riitä? Ja sitten yhtä pienempi kuppi on oikein soppeli. En tajua. Tästä huomaa sen, että liivikoko ei ole ikinä absoluuttinen.
Mutta. Ne kipuilut tuntuvat nyt pääasiassa johtuvan tuon vasemman hartian ja rintalihaksen kireydestä. Selkeästi lymfa on auttanut, mutta pelkästään sillä ei selvitä. Lihasten kireyteen olen saanut ohjeet tehdä seuraavat liikkeet tässä järjestyksessä:
1. Olkapäiden korjausliike. Ota hyvä asento, rentouta olkapäät, ja sitten tee pieni korjausliike. Eli siirrät siis lapoja lähemmäs toisiaan, olkapäitä taaemmas. Rentouta taas. Toista 10 kertaa. Tämä aktivoi selän lihaksia ainakin (näin omien tuntemusten mukaan).
2. Ota taas hyvä asento, katso suoraan eteenpäin. Siirrä päätä hieman taaksepäin, mutta älä käännä sitä mihinkään. Vähän kuin kana eteenpäin kulkiessaan. Siirrä päätä hieman taaksepäin, rentouta, toista 10 kertaa. Tämä rentouttaa hartia- ja niskalihaksia ja treenaa niskan tukilihaksia.
3. Venytä rintalihaksia. Mene seisomaan oviaukkoon, nosta molemmat kädet ovenkarmeille hartiatason korkeudelle ja nojaa eteenpäin. Tämä tehdään viimeisenä, mutta tätä kuulemma saisi toistella pitkin päivää aina kun tilanne tulee.
Sellaista. Sitten muistaa tehdä vielä taukojumpat töissä, käydä juoksemassa ja tehdä muuta aktivoivaa, niin siinä se elämä menee taas omalla painollaan. Palaute on välitön, jos jää tekemättä.
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Pitäiskö mun vain kärsiä?
Kinesioteippaamisesta on ollut mun mielestä vähän hyötyä. Oon teipannut kyljestä kylkeen heti rintojen alapuolelta niin, että vähän nostavat rintoja. Sen lisäksi olen vetänyt teipinpalan tuohon vasemman rinnan etusyrjään. Mun mielestäni se on helpottanut oloa. Vasen nännikään ei sinerrä enää samalla tavalla kuin vielä kuukausi sitten, ja suppuuntumisreaktio toimii paremmin. En kylläkään uskalla ottaa teippejä vielä kokonaan pois, vaikka iho selkeästi ei yhtään nauti tästä tilanteesta. Jos sen kiskoo etenkin päistä liian tiukalle, se kiskoo ihoa ja tekee samantien vesikellot. Oli aika kammottavan näköinen tuo toinen kylki, kun olin laittanut liian tiukalle ja teippiä irrottaessa se veti samalla ihon pois vesikellojen päältä. Auts!
Mutta mä nyt tässä mietin, että pitäiskö mun oikeasti vain kärsiä. Kun kyse on kuitenkin enemmän lähinnä epämukavasta olosta. Ja tiedän, että oon aika herkkä epämukavalle ololle. Pikkusen jos jostain tuntuu pahalta, niin maailma päättyy ihan justiinsa. Tällä hetkellä kaarituelliset liivit tuntuvat antavan parhaimman tuen, mutta samalla mietin sitä, että rinnat eivät ikinä saa olla niille luonnollisessa asennossa. Siis mietin sitä, että onko kipuilussa sitten kuitenkin kyse enemmän siitä, että rinnat aristelevat "normikäyttöä", koska niitä on suojeltu niin tarkasti?
Perustan tämän näkemyksen siihen, että revähtänyt nilkkakaan ei parane ilman, että sitä ryhtyy käyttämään. Joten olisiko tässäkin kyse vähän samanlaisesta asiasta? Kirurgi oli kuitenkin sitä mieltä, että ei siellä enää mikään pahemmaksi voi muuttua. Tai niin ainakin käsitin.
Edelliseen postaukseen vielä viitaten, Lyricaa en aloittanut. Kaikki ne kokemukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että jos ikinä aloitan sen lääkityksen käyttämisen, sille on oltava pirun hyvä syy. Ja tämä ei vielä riitä siihen. Btw, jonkun piti soittaa sairaalasta 2-4 viikon päästä lääkityksen aloittamisesta, että miltä on tuntunut. Ei ole kukaan soitellut.
Mutta mä nyt tässä mietin, että pitäiskö mun oikeasti vain kärsiä. Kun kyse on kuitenkin enemmän lähinnä epämukavasta olosta. Ja tiedän, että oon aika herkkä epämukavalle ololle. Pikkusen jos jostain tuntuu pahalta, niin maailma päättyy ihan justiinsa. Tällä hetkellä kaarituelliset liivit tuntuvat antavan parhaimman tuen, mutta samalla mietin sitä, että rinnat eivät ikinä saa olla niille luonnollisessa asennossa. Siis mietin sitä, että onko kipuilussa sitten kuitenkin kyse enemmän siitä, että rinnat aristelevat "normikäyttöä", koska niitä on suojeltu niin tarkasti?
Perustan tämän näkemyksen siihen, että revähtänyt nilkkakaan ei parane ilman, että sitä ryhtyy käyttämään. Joten olisiko tässäkin kyse vähän samanlaisesta asiasta? Kirurgi oli kuitenkin sitä mieltä, että ei siellä enää mikään pahemmaksi voi muuttua. Tai niin ainakin käsitin.
Edelliseen postaukseen vielä viitaten, Lyricaa en aloittanut. Kaikki ne kokemukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että jos ikinä aloitan sen lääkityksen käyttämisen, sille on oltava pirun hyvä syy. Ja tämä ei vielä riitä siihen. Btw, jonkun piti soittaa sairaalasta 2-4 viikon päästä lääkityksen aloittamisesta, että miltä on tuntunut. Ei ole kukaan soitellut.
tiistai 9. syyskuuta 2014
Kuntosalia ja jumppaa
Tällä viikolla uskaltauduin vihdoin ja viimein kuntosalilleki. Vatsanympärys on löystyny muutaman sentin, mutta kyllä se takasi ruotuun saadaan ;). Suhteellisen epätoivoisen oloista oli meininki, eikä mikään ihme. Katsoin tiedoista, että mä oon käynyt salilla viimeksi 1.3. Puoli vuotta sitte. Kävin mä spinningiä kokeilemas, mutta sitä ei lasketa nyt tähän.
Alataljaa, ylätaljaa, lankkuja. Siinä oikeastaan ne, jotka rintoja rasitti. En uskaltanut, eikä varmasti olisi ollut fiksuakaan, kokeilla niillä painoilla joihin jäin ennen taukoa, vaan sitkutin suht pienillä painoilla pidempää sarjaa. Voima ei sinänsä oo minnekään hävinnyt, mikä oli ilahduttavaa huomata, mutta kestävyys on kyllä kärsinyt. Jospa tästä nyt saisin taas tsempin käyntiin :)
Ei siinä. Mitään ei tapahtunut. Vähän ylätaljassa ja lankussa alkoi tuntua ikävämmältä loppumetreillä, mutta mitään kipuja tai särkyjä ei rinnoissa ollut eikä ole sen jälkeen ilmennyt. Success!
Alataljaa, ylätaljaa, lankkuja. Siinä oikeastaan ne, jotka rintoja rasitti. En uskaltanut, eikä varmasti olisi ollut fiksuakaan, kokeilla niillä painoilla joihin jäin ennen taukoa, vaan sitkutin suht pienillä painoilla pidempää sarjaa. Voima ei sinänsä oo minnekään hävinnyt, mikä oli ilahduttavaa huomata, mutta kestävyys on kyllä kärsinyt. Jospa tästä nyt saisin taas tsempin käyntiin :)
Ei siinä. Mitään ei tapahtunut. Vähän ylätaljassa ja lankussa alkoi tuntua ikävämmältä loppumetreillä, mutta mitään kipuja tai särkyjä ei rinnoissa ollut eikä ole sen jälkeen ilmennyt. Success!
sunnuntai 17. elokuuta 2014
4 kuukautta täynnä! Missä mennään?
Päivälleen neljä kuukautta on kulunut siitä hetkestä, kun olin leikkauksessa. Neljä kuukautta sitten tähän aikaan makasin leikkaussalissa taju kankaalla.
Aloitetaan siitä, mitä eniten pelkäsin, kun leikkaukseen lähdin. Muiden sanoja ja mielipiteitä. Leikkauksen jälkeen pelotti astua ihmisten eteen, koska jännitin sitä, huomaavatko he ja jos huomaavat, mitä he sanovat? Ja mitä ihmiset ovat mieltä siitä, että menin pienennyttämään rintani? Lopputulos on ollut se, että tähän mennessä he, joille oon kertonut, ovat vain olleet positiivisen uteliaita ja myönteisiä asiaa kohtaan. Jonkun tutulle on tehty sama, joku taas haluaisi tehdä saman. Vain omassa perheessäni on ollut negatiivissävytteistä palautetta, mutta lopulta esimerkiksi äidinkin oli todettava, että kyllä nämä nykyiset sopivat paremmin. Lisäksi kukaan ei ole edes huomannut, tai ainakaan ääneen sanonut. Kaikkein läheisimmät varmasti olisivat huomanneet, mutta kerroin heille etukäteen, joten he tiesivät jo.
Mä itse olen erittäin tyytyväinen siihen, minkä kokoiset rinnat mulla nykyään on. Katson peiliin ja totean joka kerta, että tämän kokoiset niiden olisi aina pitänyt ollakin. Vaatteet istuvat paremmin päälle, niiden kanssa on helpompi olla eikä liikkuessa tarvitse enää pitää kiinni. Tai okei, esimerkiksi autossa istuessa joudun kunnon töyssyissä pitämään niistä välillä kiinni, mutta se ei johdu koosta ;).
Toipuminen etenee hitaaaaaasti eikä yksikään päivä ole samanlainen. Turvotus ja mustelmat laskivat pitkälti ensimmäisen kahden kuukauden aikana, mutta kivut ovat aina siirtyneet paikasta toiseen. Kudosparaneminen on hidasta ja vaivalloista, enkä ollut osannut varautua siihen, miten pitkään se oikeastaan kestääkään. Ehkä tämäkin asia on kuitenkin sellainen, että siitä voi kuulla vaikka mitä, eikä siihen silti osaa varautua. En siis suoraan lähtisi tällaista leikkausta suosittelemaan ihan kenelle tahansa, joka asiaa kohtaan on kiinnostunut. Täytyy olla jo todella tuskastunut rintavarustukseensa, koska tämä polku ei ole erityisen tasainen.
Mulla suurin ongelma matkan varrella on ollut sopivien liivien löytäminen. Tukevia liivejä on vaikea löytää, kun on niin kapea. Kaarituellisia liivejä en ehkä saisi pitää vieläkään päivittäin, mutta mä käytän sporttiliivejä nykyään öisin ja urheillessa, mulloin mulla on lähestulkoon aina kaarituelliset liivit. Johtuen siitä, että en oo onnistunut löytämään yksiäkään oikean kokoisia ja mallisia liivejä, jotka tukis rintoja myös sivuista.
Semmoista. Ei tässä kuitenkaan erityisemmin mitään mullistavaa tapahdu, joten veikkaan, että päivitysväli alkaa nyt harventua. Mutta varmasti vielä välillä jotain päivitän :).
Aloitetaan siitä, mitä eniten pelkäsin, kun leikkaukseen lähdin. Muiden sanoja ja mielipiteitä. Leikkauksen jälkeen pelotti astua ihmisten eteen, koska jännitin sitä, huomaavatko he ja jos huomaavat, mitä he sanovat? Ja mitä ihmiset ovat mieltä siitä, että menin pienennyttämään rintani? Lopputulos on ollut se, että tähän mennessä he, joille oon kertonut, ovat vain olleet positiivisen uteliaita ja myönteisiä asiaa kohtaan. Jonkun tutulle on tehty sama, joku taas haluaisi tehdä saman. Vain omassa perheessäni on ollut negatiivissävytteistä palautetta, mutta lopulta esimerkiksi äidinkin oli todettava, että kyllä nämä nykyiset sopivat paremmin. Lisäksi kukaan ei ole edes huomannut, tai ainakaan ääneen sanonut. Kaikkein läheisimmät varmasti olisivat huomanneet, mutta kerroin heille etukäteen, joten he tiesivät jo.
Mä itse olen erittäin tyytyväinen siihen, minkä kokoiset rinnat mulla nykyään on. Katson peiliin ja totean joka kerta, että tämän kokoiset niiden olisi aina pitänyt ollakin. Vaatteet istuvat paremmin päälle, niiden kanssa on helpompi olla eikä liikkuessa tarvitse enää pitää kiinni. Tai okei, esimerkiksi autossa istuessa joudun kunnon töyssyissä pitämään niistä välillä kiinni, mutta se ei johdu koosta ;).
Toipuminen etenee hitaaaaaasti eikä yksikään päivä ole samanlainen. Turvotus ja mustelmat laskivat pitkälti ensimmäisen kahden kuukauden aikana, mutta kivut ovat aina siirtyneet paikasta toiseen. Kudosparaneminen on hidasta ja vaivalloista, enkä ollut osannut varautua siihen, miten pitkään se oikeastaan kestääkään. Ehkä tämäkin asia on kuitenkin sellainen, että siitä voi kuulla vaikka mitä, eikä siihen silti osaa varautua. En siis suoraan lähtisi tällaista leikkausta suosittelemaan ihan kenelle tahansa, joka asiaa kohtaan on kiinnostunut. Täytyy olla jo todella tuskastunut rintavarustukseensa, koska tämä polku ei ole erityisen tasainen.
Mulla suurin ongelma matkan varrella on ollut sopivien liivien löytäminen. Tukevia liivejä on vaikea löytää, kun on niin kapea. Kaarituellisia liivejä en ehkä saisi pitää vieläkään päivittäin, mutta mä käytän sporttiliivejä nykyään öisin ja urheillessa, mulloin mulla on lähestulkoon aina kaarituelliset liivit. Johtuen siitä, että en oo onnistunut löytämään yksiäkään oikean kokoisia ja mallisia liivejä, jotka tukis rintoja myös sivuista.
Semmoista. Ei tässä kuitenkaan erityisemmin mitään mullistavaa tapahdu, joten veikkaan, että päivitysväli alkaa nyt harventua. Mutta varmasti vielä välillä jotain päivitän :).
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Run Forrest, run!
Mikä tunne mahtoikaan Forrest Gumpilla olla, kun juoksuyritys päätyikin jalkatukien rikkoutumiseen ja tippumiseen, ja jalat vain kulkivat eteenpäin tasaista, varmaa tahtia. Jos Forrestin takana ei olisi ollut kiusaajia, niin ilme olisi varmaan ollut aika muikea.
Kampesin juoksulenkkarit jalkaan, nappasin kännykän ja avaimen juoksuvyöhön ja lähdin lenkille. Tarkoitukseni ei ollut erityisesti tehdä juoksulenkkiä, vaan vain kokeilla juoksemista. Mutta kun mä pääsin liikkeelle ja askel rullasi, niin en voinut olla kiristämättä vauhtia. Juoksin ja juoksin ja juoksin naama leveässä virneessä. Vihdoinkin! Olo oli kuin hourulasta paenneella, mikä vapauden tunne! Iloa kesti sen 300 metriä ennen kuin kunto loppui jo kesken, mutta se oli 300 metriä enemmän kuin kuukausiin!
Otin vielä kolme juoksuspurttia, tällä kertaa vähän maltillisemmin ja vielä vähän lyhyempää matkaa. Sain järjellä pidettyä itseni aisoissa sen suhteen, etten nyt lähtisi rasittamaan kroppaa liikaa kaiken levon jälkeen. Jaloissa tuntuu, että jotain niillä on tehty. Mulla oli niin ikävä tätä fiilistä! Joka paikka on rupsahtanut ja löystynyt, vatsan paikalla on pömppis, jollaista siinä ei ole ollut aikoihin. Kunhan tästä pääsen taas lankkuilukuntoon, niin saadaan sekin ongelma hoitoon...
Tämän jälkeen onkin sitten hyvä "venytellä" - Ainon maitosuklaajätskillä ;) Auttaa hyvin vatsapömppikseen.
Kampesin juoksulenkkarit jalkaan, nappasin kännykän ja avaimen juoksuvyöhön ja lähdin lenkille. Tarkoitukseni ei ollut erityisesti tehdä juoksulenkkiä, vaan vain kokeilla juoksemista. Mutta kun mä pääsin liikkeelle ja askel rullasi, niin en voinut olla kiristämättä vauhtia. Juoksin ja juoksin ja juoksin naama leveässä virneessä. Vihdoinkin! Olo oli kuin hourulasta paenneella, mikä vapauden tunne! Iloa kesti sen 300 metriä ennen kuin kunto loppui jo kesken, mutta se oli 300 metriä enemmän kuin kuukausiin!
Otin vielä kolme juoksuspurttia, tällä kertaa vähän maltillisemmin ja vielä vähän lyhyempää matkaa. Sain järjellä pidettyä itseni aisoissa sen suhteen, etten nyt lähtisi rasittamaan kroppaa liikaa kaiken levon jälkeen. Jaloissa tuntuu, että jotain niillä on tehty. Mulla oli niin ikävä tätä fiilistä! Joka paikka on rupsahtanut ja löystynyt, vatsan paikalla on pömppis, jollaista siinä ei ole ollut aikoihin. Kunhan tästä pääsen taas lankkuilukuntoon, niin saadaan sekin ongelma hoitoon...
Tämän jälkeen onkin sitten hyvä "venytellä" - Ainon maitosuklaajätskillä ;) Auttaa hyvin vatsapömppikseen.
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Vihdoinkin!
Mä pääsen liikkumaan! Keuhkot sanovat vielä vähän vastaan, mutta kevyttä kävelylenkkiä pystyn taas tekemään yskimättä. Eilen koitin pelata pallolla miehen ja miehen pojan kanssa, ja hidastempoisuuden vuoksi jaksoin pelata yllättävänkin kauan, mutta lopulta keuhkot sanoivat, että nyt riittää hyppiminen. Mutta keuhkot sanoivat, ei tissit, vaikka muutaman juoksuaskeleenkin otin! Pelaamisen jälkeen siirryin puolen tunnin kävelylenkille. Keskityin pitämään keskikroppaa tiukkana, jotta hartiat voivat levätä, ja suurimman osan matkaa taisin jopa onnistua siinä ilman suurempia jumituksia. Ehkä tilanne ei siis olekaan niin toivoton kuin se viime yrittämällä oli, taisin vain lähteä liian aikaisin liikkeelle.
Tässä huomaa sen, miten yksilöllistä paraneminen on. Joissain blogeissa hehkutetaan, miten jo 4 viikon jälkeen on päässyt tekemään vaikka mitä. Mulla siihen meni 10 viikkoa. Tosin joku kertoi pystyneensä liikkumaan kunnolla vasta puolen vuoden kuluttua, joten 10 viikkoa ei edes ole vielä paljon.
Mites sitten arpien hoito? Teippien pitkään pitäminen kuulemma vähentää arpikasvua, mutta jossain vaiheessa teipeistäkin on luovuttava ja annettava ihon hengittää ja parantua. Myös arpikasvu on hyvin yksilöllistä, toisilla arpea ei juuri tule, toisilla taas saattaa hyvinkin olla arpien liikakasvua. Omista vanhoista arvista voi hyvin päätellä, kumpaan ryhmään kuuluu. Mun arpikasvuni on kait ihan keskivertotasoa ellei vähän vähäisempääkin. Ennen leikkausta peloteltiin kovasti niillä näkyvillä arvilla, mutta itse suhtaudun arpiini enemmänkin niin, että onpahan tullut elettyä. Nämä arvet sitä paitsi ovat suurimmaksi osaksi piilossa rintaliiveissä kauniiden raskausarpieni kanssa, joten samaan konkurssipesään ne menevät...
Arpien vaalentamiseen tarkoitettuja aineita löytyy mm. apteekista, varmasti luontaistuotekaupoistakin. Itse ostin apteekista, kun sinne muutenkin asiaa oli. Apteekin tädeiltä kysyin suoraan apua, ja nopeasti sitten tuote löytyikin. Vaihtoehtoja oli kaksi, Bio-Oil erikoisihonhoitoöljy ja Kelo-cote geeli. Hintaeroa näillä oli jonnin verran, joten päädyin ostamaan Bio-Oilia, vaika ilmeisesti Kelo-cote on tehty juuri tätä tarkoitusta varten. Bio-Oilia hierotaan kahdesti päivässä vähintään kolmen kuukauden ajan, eikä sitä saa käyttää rikkoutuneelle iholle. Hintaa oli jotain alle 15 €. Molemmat tuotteet löytyvät mm. osoitteesta Apteekkituotteet.fi
Oon hyvin laiska voiteiden käytön kanssa, joten saa nähdä, miten tämän litkun suhteen käy. Tuoteselosteessa luvataan sen tasoittavan muitakin epätasaisuuksia iholla, joten sinänsä tuntuisi suht monikäyttöiseltä aineelta.
Tässä huomaa sen, miten yksilöllistä paraneminen on. Joissain blogeissa hehkutetaan, miten jo 4 viikon jälkeen on päässyt tekemään vaikka mitä. Mulla siihen meni 10 viikkoa. Tosin joku kertoi pystyneensä liikkumaan kunnolla vasta puolen vuoden kuluttua, joten 10 viikkoa ei edes ole vielä paljon.
Mites sitten arpien hoito? Teippien pitkään pitäminen kuulemma vähentää arpikasvua, mutta jossain vaiheessa teipeistäkin on luovuttava ja annettava ihon hengittää ja parantua. Myös arpikasvu on hyvin yksilöllistä, toisilla arpea ei juuri tule, toisilla taas saattaa hyvinkin olla arpien liikakasvua. Omista vanhoista arvista voi hyvin päätellä, kumpaan ryhmään kuuluu. Mun arpikasvuni on kait ihan keskivertotasoa ellei vähän vähäisempääkin. Ennen leikkausta peloteltiin kovasti niillä näkyvillä arvilla, mutta itse suhtaudun arpiini enemmänkin niin, että onpahan tullut elettyä. Nämä arvet sitä paitsi ovat suurimmaksi osaksi piilossa rintaliiveissä kauniiden raskausarpieni kanssa, joten samaan konkurssipesään ne menevät...
 |
Arpien vaalentamiseen tarkoitettuja aineita löytyy mm. apteekista, varmasti luontaistuotekaupoistakin. Itse ostin apteekista, kun sinne muutenkin asiaa oli. Apteekin tädeiltä kysyin suoraan apua, ja nopeasti sitten tuote löytyikin. Vaihtoehtoja oli kaksi, Bio-Oil erikoisihonhoitoöljy ja Kelo-cote geeli. Hintaeroa näillä oli jonnin verran, joten päädyin ostamaan Bio-Oilia, vaika ilmeisesti Kelo-cote on tehty juuri tätä tarkoitusta varten. Bio-Oilia hierotaan kahdesti päivässä vähintään kolmen kuukauden ajan, eikä sitä saa käyttää rikkoutuneelle iholle. Hintaa oli jotain alle 15 €. Molemmat tuotteet löytyvät mm. osoitteesta Apteekkituotteet.fi
Oon hyvin laiska voiteiden käytön kanssa, joten saa nähdä, miten tämän litkun suhteen käy. Tuoteselosteessa luvataan sen tasoittavan muitakin epätasaisuuksia iholla, joten sinänsä tuntuisi suht monikäyttöiseltä aineelta.
tiistai 17. kesäkuuta 2014
2 kk kontrollikäynti
Tänään, kun leikkauksesta on kulunut tarkalleen 2 kuukautta, oli kontrolliaika leikkaavalle kirurgille. Kaikki näyttää oikein hyvältä, iho on suppuuntunut hyvin, haavat ja arvet ovat parantuneet hyvin. Ympyräarvissa nännien ympärillä pidän teippejä vielä kuukauden, mutta pitkittäisarvissa ja rintojen alla teippejä ei enää tarvitse pitää. On kuulemma saavutettu se piste, jossa iho vain turhaan muhisi teippien alla. Ympyräarvissa on teippausta tärkeää vielä jatkaa, koska niihin kuulemma kohdistuu eniten venymistä, jolloin haavojen kanssa saattaa tulla komplikaatioita. Jatkan siis kiltisti teippausta!
Kokoeroa on sen 10-15g, joka on normaalia ja todennäköisesti jää. Mitään jälkioperaatioita ei tarvita eikä uutta kontrolliaikaa varattu, koska homma näyttää etenevän niin hyvin. Kysyin vasemman sisäsyrjän kipuilusta, ja hän oli sitä mieltä, että ompeleet vaivaavat. Ompeleet sulavat itsestään 4-5 kk kuluessa, joten sen pitäisi kyllä helpottaa. Toisin sanoen, jos puolen vuoden kohdalla ei ole edistystä tapahtunut asian suhteen, niin lähden mötisemään asiasta. Tukiteippauksen tuosta sisäsyrjästä jätän kuitenkin pois, sillä en usko sen edistävän enää paranemista. Ihokin alkoi ärtyä teippailusta.
Kaikki siis edistyy hienosti! En huomannut kysellä liiveistä tarkemmin, mutta pehmeitä sporttiliivejä suositteli edelleen. Luulen, että omien tuntemusten mukaan saan ryhtyä käyttämään kaarituellisia liivejä. Taitaa mennä kuitenkin vielä kolmas kuukausi, että uskallan... Ehkä voisin jossain vaiheessa kokeilla. Taidan jatkaa myös liivien käyttämistä yöllä ainakin niin pitkälle, kun tuo sisäsyrjän kipuilu hellittää. On se jo hellittänyt jonkin verran, mutta saisi hellittää vielä lisää.
Vastustuskyvyn tämä ruljanssi on kyllä täysin vienyt. Sairastan flunssan yleensä kolmesti vuodessa. Nyt mulla on tullut flunssa kerran kuukaudessa. Tälläkin hetkellä siis niiskutan ja yskin aika lahjakkaasti. Rasitushan tämä on keholle, joten ei se sinänsä mikään ihme ole. Kun vain pääsisin tästä liikkeelle...
Kokoeroa on sen 10-15g, joka on normaalia ja todennäköisesti jää. Mitään jälkioperaatioita ei tarvita eikä uutta kontrolliaikaa varattu, koska homma näyttää etenevän niin hyvin. Kysyin vasemman sisäsyrjän kipuilusta, ja hän oli sitä mieltä, että ompeleet vaivaavat. Ompeleet sulavat itsestään 4-5 kk kuluessa, joten sen pitäisi kyllä helpottaa. Toisin sanoen, jos puolen vuoden kohdalla ei ole edistystä tapahtunut asian suhteen, niin lähden mötisemään asiasta. Tukiteippauksen tuosta sisäsyrjästä jätän kuitenkin pois, sillä en usko sen edistävän enää paranemista. Ihokin alkoi ärtyä teippailusta.
Kaikki siis edistyy hienosti! En huomannut kysellä liiveistä tarkemmin, mutta pehmeitä sporttiliivejä suositteli edelleen. Luulen, että omien tuntemusten mukaan saan ryhtyä käyttämään kaarituellisia liivejä. Taitaa mennä kuitenkin vielä kolmas kuukausi, että uskallan... Ehkä voisin jossain vaiheessa kokeilla. Taidan jatkaa myös liivien käyttämistä yöllä ainakin niin pitkälle, kun tuo sisäsyrjän kipuilu hellittää. On se jo hellittänyt jonkin verran, mutta saisi hellittää vielä lisää.
Vastustuskyvyn tämä ruljanssi on kyllä täysin vienyt. Sairastan flunssan yleensä kolmesti vuodessa. Nyt mulla on tullut flunssa kerran kuukaudessa. Tälläkin hetkellä siis niiskutan ja yskin aika lahjakkaasti. Rasitushan tämä on keholle, joten ei se sinänsä mikään ihme ole. Kun vain pääsisin tästä liikkeelle...
maanantai 16. kesäkuuta 2014
Itsetunnon paluu
Mä oon viimeiset 2 viikkoa ravannut ties missä ja ollut tilanteissa, joissa en vanhassa elämässäni olisi voinut kuvitellakaan olevani. Vanhalla elämällä viittaan tässä nyt omaan henkiseen prosessiini, jota oon käynyt viimeisten parin vuoden aikana, ja jonka seurauksena on selkeästi erottunut vanha minä ja uusi minä. Oon ollut 3 päivää tuntemattomien ihmisten mökillä auttamassa kerran tapaamaani pariskuntaa hääjuhlissaan (kera lauman hääparin sukulaisia), joissa miesystäväni oli bestman ja vieraista tunsin etukäteen kaksi henkilöä. Sen jälkeen, vilustuneena ja mökkielämästä rähjääntyneenä, olen punkannut yön miesystäväni pojan äidin ystävän nurkissa. Olen pää kuumeesta sekaisin istunut illallispöydässä miesystävän ex-tyttöystävän, tämän kahden ystävän ja näiden perheiden kanssa samassa pöydässä kuuntelemassa ruotsinkielistä keskustelua, josta 50 % meni yli hilseen. Näistäkään ihmisistä en tuntenut etukäteen kuin miesystäväni ja poikansa, pojan äidin olin nähnyt kerran.
Mulla on ollut todella huono itsetunto ja itseluottamus. Yhdessä välissä oon tuntenut oloni arvottomaksi kuramatoksi. Pitkän tien oon kulkenut sen eteen, että pääsisin kuramatosta taas ihmisen arvoiseksi, ja nyt se on ilmeisesti tapahtunut. Miten tämä liittyy rintoihin? Ei välttämättä kovin paljoa. Voihan olla, että oon onnistunut muutenkin kaivamaan itsestäni ihmisen, jolla on muutakin arvoa kuin toimia sylkykuppina. Mutta kyllä mä antaisin kunniaa myös sille rentouttavalle ololle, kun ei tarvinnut enää ajatella olevansa yhtä rintaa. Saatoin tehdä asioita ilman ajatusta siitä, että joku tuijottaa rintaparia. Koska sehän on niin, että isoilla rinnoilla mikä tahansa paita on tissipaita, ellei se oli valtava teltta. Silloin katseet rintojen suuntaan kääntyisivät kysymykseen "Onnea, milloin on laskettu aika?"
Vanha minäni olisi juossut karkuun, jos olisi tullut puhettakaan vieraista ihmisistä ja heidän kanssaan pitkään olemisesta. Nyt sain itse valita, tulenko häihin omalla autolla perässä ja lähdenkö niiden jälkeen junalla kotiin, vai menenkö miehen mukana koko ruljanssin läpi. Menin miehen mukana koko ruljanssin läpi. Oon vihdoin löytänyt miehen, johon voin luottaa kuin kallioon - ja samalla itseni, johon en luota kuin kallioon, mutta pystyn luottamaan jo selviäväni näinkin stressaavista tilanteista.
Ja paranemisprosessin osalta koko viikonloppu sujui mainiosti, vaikka olikin rankka. Fyysisimmät hommat lykättiin suoraan miehille, joten tein suhteellisen kevyitä asioita. Missään vaiheessa en kuitenkaan joutunut varomaan enkä itse hääjuhlissa edes muistanut koko rintaleikkausta. Vihdoin ja viimein on tullut se hetki, kun voin ryhtyä pikkuhiljaa elämään ilman jatkuvaa tietoisuutta rinnoistani, joka mulla on ennemmin ollut niiden suuruuden vuoksi ja nyt viimeiset pari kuukautta leikkauksen vuoksi.
Vatsakin on kasvanut. Mutta se ei haittaa. Aiemmin olisin tuntenut oloni todella inhottavaksi jo pienestä turvotuksesta. Nyt ei ole silläkään väliä, nautin olostani nykyisessä pienessä kokoluokassa ja hyvältä näyttävissä vaatteissa, jotka aiemmin eivät olisi istuneet päälleni ollenkaan. Ei tarvinnut koko ajan korjailla liivejä, ei tarvinnut jatkuvasti hieroa lukkiutunutta hartiaa, ei tarvinnut tarkkailla asentoaan ja sitä, ovatko molemmat rinnat hyvin liiveissä. Mikä ihana olotila!
Mulla on ollut todella huono itsetunto ja itseluottamus. Yhdessä välissä oon tuntenut oloni arvottomaksi kuramatoksi. Pitkän tien oon kulkenut sen eteen, että pääsisin kuramatosta taas ihmisen arvoiseksi, ja nyt se on ilmeisesti tapahtunut. Miten tämä liittyy rintoihin? Ei välttämättä kovin paljoa. Voihan olla, että oon onnistunut muutenkin kaivamaan itsestäni ihmisen, jolla on muutakin arvoa kuin toimia sylkykuppina. Mutta kyllä mä antaisin kunniaa myös sille rentouttavalle ololle, kun ei tarvinnut enää ajatella olevansa yhtä rintaa. Saatoin tehdä asioita ilman ajatusta siitä, että joku tuijottaa rintaparia. Koska sehän on niin, että isoilla rinnoilla mikä tahansa paita on tissipaita, ellei se oli valtava teltta. Silloin katseet rintojen suuntaan kääntyisivät kysymykseen "Onnea, milloin on laskettu aika?"
Vanha minäni olisi juossut karkuun, jos olisi tullut puhettakaan vieraista ihmisistä ja heidän kanssaan pitkään olemisesta. Nyt sain itse valita, tulenko häihin omalla autolla perässä ja lähdenkö niiden jälkeen junalla kotiin, vai menenkö miehen mukana koko ruljanssin läpi. Menin miehen mukana koko ruljanssin läpi. Oon vihdoin löytänyt miehen, johon voin luottaa kuin kallioon - ja samalla itseni, johon en luota kuin kallioon, mutta pystyn luottamaan jo selviäväni näinkin stressaavista tilanteista.
Ja paranemisprosessin osalta koko viikonloppu sujui mainiosti, vaikka olikin rankka. Fyysisimmät hommat lykättiin suoraan miehille, joten tein suhteellisen kevyitä asioita. Missään vaiheessa en kuitenkaan joutunut varomaan enkä itse hääjuhlissa edes muistanut koko rintaleikkausta. Vihdoin ja viimein on tullut se hetki, kun voin ryhtyä pikkuhiljaa elämään ilman jatkuvaa tietoisuutta rinnoistani, joka mulla on ennemmin ollut niiden suuruuden vuoksi ja nyt viimeiset pari kuukautta leikkauksen vuoksi.
Vatsakin on kasvanut. Mutta se ei haittaa. Aiemmin olisin tuntenut oloni todella inhottavaksi jo pienestä turvotuksesta. Nyt ei ole silläkään väliä, nautin olostani nykyisessä pienessä kokoluokassa ja hyvältä näyttävissä vaatteissa, jotka aiemmin eivät olisi istuneet päälleni ollenkaan. Ei tarvinnut koko ajan korjailla liivejä, ei tarvinnut jatkuvasti hieroa lukkiutunutta hartiaa, ei tarvinnut tarkkailla asentoaan ja sitä, ovatko molemmat rinnat hyvin liiveissä. Mikä ihana olotila!
maanantai 9. kesäkuuta 2014
Hengissä ja kuosissa!
Lomalta on palattu, ja sekä allekirjoittanut ja allekirjoittaneet tissit on hyvässä hapessa. Great success ;).
Mikä viikko mulla on nyt menossa, 8. viikko? Kyllä kai. Viikon päästä on kontrolli kirurgille ja sitä odotan innolla. Kärsimättömänä odottelen, että mitä se mahtaa sanoa. Viimeksi sanoi, että rintojen sivuille tehdään ehkä rasvaimu, mutta sitä pohditaan sitten kontrollissa. Eli ensi viikolla. Itse en pistäisi tälle operaatiolle vastaan, tissit ovat jääneet "pullottamaan" sivuille, eikä se tunnu olevan vain turvotusta. Jos mietitte, miltä ne sitten näyttävät, niin samalta kuin tässä postauksessa olevassa kuvassa. Tilanne ei ole muuttunut mihinkään suuntaan. Vasemman rinnan sisäkulma alkaa olla parempi, mutta turvottelee ja kipuilee edelleen. Kunnolla teipattuna ja tuettuna ei ole mitään, mutta jos teipit alkavat venyä eivätkä enää tue yhtä hyvin, se alkaa oiria. En oo kuitenkaan erityisen huolissani enää asiasta, koska edistystä on tapahtunut.
Yritin etsiä liivikaupasta tukevia, mukavia ja pehmeitä kaarituettomia liivejä. Yksi kappale häitä olisi tulossa viikonloppuna, eikä suht peittävien sporttiliivien kanssa ole erityisen helppoa löytää päällepantavaa. Valitettavasti kaikissa kaarituettomissa liiveissä oli kuitenkin saumoja, jotka olivat lähes yhtä napakoita kuin kaarituetkin. Ja jos näitä saumoja ei ollut, niin olivat tukemattomat läpyskät. Kirurgi sanoi, että kaarituellisia saa ryhtyä pitämään, kun leikkauksesta on kulunut 2 kuukautta eli ensi viikolla, mutta saapa nähdä. Nuo kovahkoilla saumoilla varustetut kaarituettomatkin liivit painoivat ikävästi leikkausarpiin, joten en ole erityisen positiivinen sen suhteen, että pääsisin vaihtamaan ensi viikolla normaaleihin liiveihin.
Ihmisten ilmoilla oon liikkunut nyt enemmän ja oon ollut hyvin yllättynyt siitä, että kukaan ei ole huomannut. Toki ne ihmiset, joiden kanssa oon ollut paljon ja vuosia tekemisissä, huomaavat eron. Mutta uudemmat tuttavuudet eivät ole huomanneet mitään. Tässä huomaa sen, miten paljon omassa päässä vääristyi se, paljonko rinnat saa huomiota. Tai, no, toisaalta ei sitä huomiota naisten puolelta ikinä tullut, vaan miesten. Baareihin ja yökerhoihin mennessäni en oikeastaan ikinä katsele muita ihmisiä, päinvastoin. Kaverini aina sanoi, että onneksi hänellä on hyvä itseluottamus, koska varastan huomion. Katseita siis tuli, vaikka itse en asiasta juuri ollutkaan tietoinen. Mutta katsotaan, kun tämän ruljanssin jälkeen lähden baariin, vieläkö tulee huomiota ;). Itse nimittäin olen aina omassa päässäni ajatellut sen johtuvan isoista rinnoista ja inhosin sitä.
Mitä muuta. Loman aikana oon rasittanut rintojani suhteellisen reilulla kädellä, eivätkä ole sen suuremmin kipuilleet. Matkalaukkua on aina välillä kannettu mun puolesta, siitä olen hyvin kiitollinen, mutta suurimman osan ajasta kanniskelin laukkuni ihan itse. Vähän se huolestutti, mutta onnistui. Korkkareissa käveleminen ei ole erityisen mukavaa vielä, tärähtelee liikaa. Tässä tosin on mainittava, että mua ei korkkareissa juuri näe, joten mun jalka ja askel ei muutenkaan ole tottunut niihin. Mutta mielelläni jätän korkkareilla kävelemisen vielä parin viikon päähän. Liikunnan suhteen oon tarponut metiköissä ja kallioilla sekä kävellyt kaduilla aika paljon, eikä ongelmia ole juuri ollut. Jaloissa tuntuu, että ei oo liikuttu erityisemmin aikoihin, mutta rintojen suhteen ei ongelmaa. Juoksulenkille tai muuhun vaativampaan on turha kuvitella vielä lähtevänsä, kyllä kävelylenkeissä on riittävästi tekemistä.
Nyt pohdiskelen, että vaihtaisinko teipit vai enkö vaihtaisi teippejä. Viikon päästä on kontrolli, nykyiset teipit on olleet nyt kohta pari viikkoa. Hyvin ovat kuitenkin kiinni eivätkä haavat kipuile. Hei, itse asiassa joo, nännien ympärillä olevat arvet olivat yhdessä vaiheessa hyvinkin särkyiset, mutta eivät särje enää. Kipukohta aina siirtyy paikasta toiseen ja nyt ei ole ollut enää mitään erityisen kipeää kohtaa. Kyljelläkin pystyn nukkumaan jo aika hyvin, joskin jossain vaiheessa yötä yleensä käännyn selälleni.
Fiilis on siis kaikin puolin oikein hyvä. Hieman ongelma on hartianseudun ja olkapään kanssa. Mulla on ollut aiemmin olkapäässä tulehdus ja muutenkin ongelmaa, ja se on pysynyt kunnossa säännöllisellä lihasharjoittelulla ja venyttelyllä. Nyt kun se on ollut jo yli 2 kk suurimmaksi osaksi tekemättä mitään, niin säryt ovat alkaneet tulla takaisin. Onneksi paraneminen rintojen pienennysleikkauksen jälkeen alkaa olla jo niin pitkällä, että pystyn pikkuhiljaa ehkä taas tekemään niitä liikkeitä, joita olen tehnyt sen hyväksi.
Mikä viikko mulla on nyt menossa, 8. viikko? Kyllä kai. Viikon päästä on kontrolli kirurgille ja sitä odotan innolla. Kärsimättömänä odottelen, että mitä se mahtaa sanoa. Viimeksi sanoi, että rintojen sivuille tehdään ehkä rasvaimu, mutta sitä pohditaan sitten kontrollissa. Eli ensi viikolla. Itse en pistäisi tälle operaatiolle vastaan, tissit ovat jääneet "pullottamaan" sivuille, eikä se tunnu olevan vain turvotusta. Jos mietitte, miltä ne sitten näyttävät, niin samalta kuin tässä postauksessa olevassa kuvassa. Tilanne ei ole muuttunut mihinkään suuntaan. Vasemman rinnan sisäkulma alkaa olla parempi, mutta turvottelee ja kipuilee edelleen. Kunnolla teipattuna ja tuettuna ei ole mitään, mutta jos teipit alkavat venyä eivätkä enää tue yhtä hyvin, se alkaa oiria. En oo kuitenkaan erityisen huolissani enää asiasta, koska edistystä on tapahtunut.
Yritin etsiä liivikaupasta tukevia, mukavia ja pehmeitä kaarituettomia liivejä. Yksi kappale häitä olisi tulossa viikonloppuna, eikä suht peittävien sporttiliivien kanssa ole erityisen helppoa löytää päällepantavaa. Valitettavasti kaikissa kaarituettomissa liiveissä oli kuitenkin saumoja, jotka olivat lähes yhtä napakoita kuin kaarituetkin. Ja jos näitä saumoja ei ollut, niin olivat tukemattomat läpyskät. Kirurgi sanoi, että kaarituellisia saa ryhtyä pitämään, kun leikkauksesta on kulunut 2 kuukautta eli ensi viikolla, mutta saapa nähdä. Nuo kovahkoilla saumoilla varustetut kaarituettomatkin liivit painoivat ikävästi leikkausarpiin, joten en ole erityisen positiivinen sen suhteen, että pääsisin vaihtamaan ensi viikolla normaaleihin liiveihin.
Ihmisten ilmoilla oon liikkunut nyt enemmän ja oon ollut hyvin yllättynyt siitä, että kukaan ei ole huomannut. Toki ne ihmiset, joiden kanssa oon ollut paljon ja vuosia tekemisissä, huomaavat eron. Mutta uudemmat tuttavuudet eivät ole huomanneet mitään. Tässä huomaa sen, miten paljon omassa päässä vääristyi se, paljonko rinnat saa huomiota. Tai, no, toisaalta ei sitä huomiota naisten puolelta ikinä tullut, vaan miesten. Baareihin ja yökerhoihin mennessäni en oikeastaan ikinä katsele muita ihmisiä, päinvastoin. Kaverini aina sanoi, että onneksi hänellä on hyvä itseluottamus, koska varastan huomion. Katseita siis tuli, vaikka itse en asiasta juuri ollutkaan tietoinen. Mutta katsotaan, kun tämän ruljanssin jälkeen lähden baariin, vieläkö tulee huomiota ;). Itse nimittäin olen aina omassa päässäni ajatellut sen johtuvan isoista rinnoista ja inhosin sitä.
Mitä muuta. Loman aikana oon rasittanut rintojani suhteellisen reilulla kädellä, eivätkä ole sen suuremmin kipuilleet. Matkalaukkua on aina välillä kannettu mun puolesta, siitä olen hyvin kiitollinen, mutta suurimman osan ajasta kanniskelin laukkuni ihan itse. Vähän se huolestutti, mutta onnistui. Korkkareissa käveleminen ei ole erityisen mukavaa vielä, tärähtelee liikaa. Tässä tosin on mainittava, että mua ei korkkareissa juuri näe, joten mun jalka ja askel ei muutenkaan ole tottunut niihin. Mutta mielelläni jätän korkkareilla kävelemisen vielä parin viikon päähän. Liikunnan suhteen oon tarponut metiköissä ja kallioilla sekä kävellyt kaduilla aika paljon, eikä ongelmia ole juuri ollut. Jaloissa tuntuu, että ei oo liikuttu erityisemmin aikoihin, mutta rintojen suhteen ei ongelmaa. Juoksulenkille tai muuhun vaativampaan on turha kuvitella vielä lähtevänsä, kyllä kävelylenkeissä on riittävästi tekemistä.
Nyt pohdiskelen, että vaihtaisinko teipit vai enkö vaihtaisi teippejä. Viikon päästä on kontrolli, nykyiset teipit on olleet nyt kohta pari viikkoa. Hyvin ovat kuitenkin kiinni eivätkä haavat kipuile. Hei, itse asiassa joo, nännien ympärillä olevat arvet olivat yhdessä vaiheessa hyvinkin särkyiset, mutta eivät särje enää. Kipukohta aina siirtyy paikasta toiseen ja nyt ei ole ollut enää mitään erityisen kipeää kohtaa. Kyljelläkin pystyn nukkumaan jo aika hyvin, joskin jossain vaiheessa yötä yleensä käännyn selälleni.
Fiilis on siis kaikin puolin oikein hyvä. Hieman ongelma on hartianseudun ja olkapään kanssa. Mulla on ollut aiemmin olkapäässä tulehdus ja muutenkin ongelmaa, ja se on pysynyt kunnossa säännöllisellä lihasharjoittelulla ja venyttelyllä. Nyt kun se on ollut jo yli 2 kk suurimmaksi osaksi tekemättä mitään, niin säryt ovat alkaneet tulla takaisin. Onneksi paraneminen rintojen pienennysleikkauksen jälkeen alkaa olla jo niin pitkällä, että pystyn pikkuhiljaa ehkä taas tekemään niitä liikkeitä, joita olen tehnyt sen hyväksi.
maanantai 19. toukokuuta 2014
Ällökuvavaroitus!
Noh. Ei nyt niin ällökuva. Ei siinä oo ku vesirakkula. Vois olla reilusti ällöttävämpikin. Mutta koska toiset on herkempiä kuin toiset, niin vähän pitää kuitenkin varoittaa. Pistetään tämä viimeiseksi.
Shoppailemaan tänään! En tiedä, miten paljon jaksan, mutta yritettävä on. Ostoslistalla ovat ainakin kengät, kaikki muu on pelkkää plussaa. Liivejä en aio mennä vieläkään ostamaan, vasta sitten, kun pääsen eroon sporttiliiveistä. Tai no, voishan sitä käydä jotkut kaarituettomat ostamassa. Haavapolin täti suositteli imetysliivejä x). Eilisen kävelyn jälkeen on vähän kipeämpänä paikat kuin normaalisti aamuisin, mutta ei nyt erityisesti kuitenkaan. Sen oon huomannut, että lihakset kainaloiden seudulla alkaa nyt jäykistellä ja kipeytyä, ne on tähän saakka olleet hyvin auki ja kivuttomat. Kai tämä tarkottaa vain paranemisprosessin etenemistä, joten siinähän kipeytyvät. Muutenkin tuo kipuileva alue aina liikkuu ties minne. Kun nyt tuo sisäsyrjä vain paranisi...
Sitten se kuva. Oon alusta asti ollut sitä mieltä, että tässä blogissa ei paljasta tissipintaa tulla näkemään. Näette nyt kuitenkin vähän. Tosin hyvin vähän. Mun ihoni ei pidä teippailusta, ja tässä todiste siitä. Mähän sain oikeaan ulkosyrjään peukalonpään kokoisen vesirakkulan sen jälkeen, kun tuli repeämä ja se piti kursia uudelleen. Teipit olivat kiristäneet ihoa niin, että se oli venyttänyt sinne rakkulan. Nyt mulla on samalla tavalla tullut vesirakkula tuonne sisäsyrjään, tosin onneksi hyvin pienessä koossa, mutta teippiä irrottaessani se puhkesi. Kuvasta näkyy myös ihon punaisuus, sekä rakko että punaisuus (ja kutina) ovat normi Micropore-teipin (jonka paketin kyljessä muuten lukee "Herkälle iholle") aikaansaannosta. Ai että, miten kivaa mulla oliskaan ollut, jos teipit olis vaihdettu terveysasemalla normi Microporeen... Mulla ehti olla yksi päivä pieni pala tuota normiteippiä, ja tässä on lopputulos.
Pakkohan tuohonkin oli sitten jonkinlainen laastari laittaa, etteivät liivit hankaa. Katsotaan, mitä sen liimapinta tekee jo valmiiksi ärtyneelle iholle.
Shoppailemaan tänään! En tiedä, miten paljon jaksan, mutta yritettävä on. Ostoslistalla ovat ainakin kengät, kaikki muu on pelkkää plussaa. Liivejä en aio mennä vieläkään ostamaan, vasta sitten, kun pääsen eroon sporttiliiveistä. Tai no, voishan sitä käydä jotkut kaarituettomat ostamassa. Haavapolin täti suositteli imetysliivejä x). Eilisen kävelyn jälkeen on vähän kipeämpänä paikat kuin normaalisti aamuisin, mutta ei nyt erityisesti kuitenkaan. Sen oon huomannut, että lihakset kainaloiden seudulla alkaa nyt jäykistellä ja kipeytyä, ne on tähän saakka olleet hyvin auki ja kivuttomat. Kai tämä tarkottaa vain paranemisprosessin etenemistä, joten siinähän kipeytyvät. Muutenkin tuo kipuileva alue aina liikkuu ties minne. Kun nyt tuo sisäsyrjä vain paranisi...
Pakkohan tuohonkin oli sitten jonkinlainen laastari laittaa, etteivät liivit hankaa. Katsotaan, mitä sen liimapinta tekee jo valmiiksi ärtyneelle iholle.
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Ei jomotusta!
Ensimmäinen aamu, kun sängystä ylös seisomaan noustessa ei tunnu jomotusta ja painetta! Woohoo! Eilen illalla ei myöskään sisäsyrjä ollut niin kipeä kuin nyt muutamana aiempana iltana on ollut. Selkeästi sisäsyrjän teippaus ja vaihto tukevampiin liiveihin on auttanut kipujen suhteen. Tällä hetkellä on päällä ne 70B-liivit, jotka on todella napakat edelleen, mutta elän siinä toivossa, että ne hieman venyisivät. Erityisen mukavathan ne eivät ole, puristavat joka paikkaa eivätkä tee erityisen hyvää oikealle olkapäälle, joka muutaman vuoden takaisen tulehduksen jäljiltä kipuilee aina välillä. Mutta ehkä se on nyt vain nieltävä ja kestettävä.
Oon tänään kävellyt aika paljon! Ehkä viitisen kilometriä yhteensä kahdes eräs. Toivotaan, että huomenna ei kostaudu, koska kyllähän se sisäsyrjässä tuntuu... Perse leviää ja maha kasvaa samalla ku ukko tulee joltain 2 h pitkältä pyörälenkiltä ja hakee kaupasta ensi töikseen karkkia. Täääänks.
Oon tänään kävellyt aika paljon! Ehkä viitisen kilometriä yhteensä kahdes eräs. Toivotaan, että huomenna ei kostaudu, koska kyllähän se sisäsyrjässä tuntuu... Perse leviää ja maha kasvaa samalla ku ukko tulee joltain 2 h pitkältä pyörälenkiltä ja hakee kaupasta ensi töikseen karkkia. Täääänks.
perjantai 16. toukokuuta 2014
Voi taas hetken olla rauhassa
Kävin haavapolilla. Totesivat, että hienot, symmetriset tissit. Nestettä ei oo niin paljon, että pitäisi punktoida. Vaihtoivat teipit ja toivottivat hyvää kesää. Kirurgikin totesi, että näyttää ja kuulostaa normaalilta kudosparanemiselta. Erikokoisuus johtuu kuulemma siitä, että toinen on rakenteeltaan kapeampi kuin toinen. Kyllähän mä sen järjessäni tiesin, että kaikki on kunnossa, mutta ei voi uskoa ennenkuin ammattilainen ääneen sanoo. Noilla sanoilla pääsee nyt taas viikon pari eteenpäin, paitsi jos tulee enemmän särkyjä. Sitten alan taas murehtimaan. Kärsivällisyys, onko se jotain syötävää?
Katsoin, että teippasivat tällä kertaa aivan eri tavalla. Ympyräarvissakin teippejä pidetään nyt sitten kuitenkin vielä pidempään. Alunperin sanoi, että kuukauden kuluttua leikkauksesta voidaan harkita niiden poisottamista, mutta haavat nähtyään kuitenkin sanoi, että pidetään vielä toinenkin kuukausi. Joten pidetään sitten vielä toinen kuukausi. Arvista se jotain puhui, joten luulen miehen pyrkivän lopputulokseen, jossa on mahdollisimman vähän arpikudosta. Teippejä ei tarvitse vaihtaa 10 päivän välein vaan saa vaihtaa myöhemminkin, joten tässä kuukauden aikana vaihdan ne ehkä kerran, mikäli eivät ala näyttämään vaihtokunnossa olevilta. Aiemmin teippaukset tosiaan peittivät suurimman osan alarinnoista ja jatkuivat vielä rintakehälläkin alaspäin, eli teipattiin poikittaissuunnassa leveästi ja aika alas asti. Nyt olivat laittaneet kapeammat teippisuikaleet vain sinne, missä haavaa on, ja leveä poikittaisteippaus rintojen alle rintakehää vasten sinne, missä haava loppuu ja jossa on ihopussi. Tikkarimetodilla leikatessa iho siis rypytetään tuonne rinnan alle, joka saatetaan joutua leikkaamaan sitten vielä myöhemmin toisessa leikkauksessa pois. Mulla vasemman rinnan leikkaus oli niin paljon pienimuotoisempi, että siellä ilmeisesti ihopussi on nyt jo alkanut tasaantumaan ja häipymään, mutta oikean rinnan kohdalla sille joudutaan jotain ehkä tekemään. Kirurgi tosin puhui, että tuskin joudutaan leikkaamaan, todennäköisesti paikallispuudutuksessa voidaan tehdä sinne pieni rasvaimu. Tiedä sitten. Selviää myöhemmin.
Mutta tuo teippien väheneminen. Ilmankos tuntui erilaiselta, kun sieltä haavapolilta lähti. Painavammalta. Mietinkin tässä itsekseni, että voinko tulevaisuudessa siis pistää Microporeteippiä tissien tueksi, jos ei huvita liivejä pistää päälle x). Tai mahtaako tällaisia tissejä sitten tarvita edes sen suuremmin tukea millään, jos ilman liivejä haluaa esimerkiksi illanviettoon lähteä. Voiko illanviettoon lähteä ilman liivejä? Onko se mahdollista? Vaikka ei sillä, oli todettava, että ihoni ärtyy tuosta perinteisestä Microporeteipistä, joten hyvä, ettei terveysasemalla vaihdettu teippejä siihen normaaliin teippiin.
Täytyy kyllä sanoa, että oon ollut kovasti positiivisesti yllättynyt sairaalan henkilökunnan mukavuudesta tässä. En oikeastaan edes tiedä, mitä odotin, mutta etenkin haavapolin tädit on olleet todella mukavia ja sympaattisia. Ehkä sitä pelkää aina, että saa vähättelyä omista tuntemuksista tai ei tule kuulluksi hädässään, mutta kertaakaan ei ole tällaista tullut. Ai niin, paitsi se päivystyksessä yöllä ollut kirurgi, joka kuulosti juuri siltä, että mun ei olisi häntä saanut häiritä vuotavalla tissilläni.
Ai niin, unohdin kertoa, paljonko operaatio on tähän mennessä kustantanut. Pääsin siis Kelan tukemaan leikkaukseen, joten kustannukset eivät ole erityisen suuret. Sairaanhoitopiiriltä on tullut kaksi laskua, joiden kokonaissumma on noin 170 €. Tässä ei ole vielä mukana viimeisintä haavapolikäyntiä eikä kuukauden kuluttua olevaa kontrolliaikaa. Liivit, lääkkeet ja teipit mukaan otettuna kokonaishinta tullee siis olemaan reilut 300 €.
Ja liiveistäkin piti sanoa. Monesta blogista olen lukenut, että ihmiset on lähteneet liiviostoksille jo jopa parin viikon jälkeen leikkauksesta ja ostelleet kaarituellisiakin liivejä. Sitä en tiedä, milloin ovat alkaneet käyttää, ja varmaan se riippuu käytetystä leikkaustekniikastakin. Itse voin kuitenkin sanoa, että neljä viikkoa on nyt täynnä, mutta liivikaupasta olen käynyt hakemassa sporttiliivit. Siinä se. Tänään haavapolilla kirurgi sanoi, että kaarituellisia liivejä ei saa käyttää vielä kuukauteen ja kehotti jatkamaan sporttiliivien/tukiliivien käyttämistä.
Katsoin, että teippasivat tällä kertaa aivan eri tavalla. Ympyräarvissakin teippejä pidetään nyt sitten kuitenkin vielä pidempään. Alunperin sanoi, että kuukauden kuluttua leikkauksesta voidaan harkita niiden poisottamista, mutta haavat nähtyään kuitenkin sanoi, että pidetään vielä toinenkin kuukausi. Joten pidetään sitten vielä toinen kuukausi. Arvista se jotain puhui, joten luulen miehen pyrkivän lopputulokseen, jossa on mahdollisimman vähän arpikudosta. Teippejä ei tarvitse vaihtaa 10 päivän välein vaan saa vaihtaa myöhemminkin, joten tässä kuukauden aikana vaihdan ne ehkä kerran, mikäli eivät ala näyttämään vaihtokunnossa olevilta. Aiemmin teippaukset tosiaan peittivät suurimman osan alarinnoista ja jatkuivat vielä rintakehälläkin alaspäin, eli teipattiin poikittaissuunnassa leveästi ja aika alas asti. Nyt olivat laittaneet kapeammat teippisuikaleet vain sinne, missä haavaa on, ja leveä poikittaisteippaus rintojen alle rintakehää vasten sinne, missä haava loppuu ja jossa on ihopussi. Tikkarimetodilla leikatessa iho siis rypytetään tuonne rinnan alle, joka saatetaan joutua leikkaamaan sitten vielä myöhemmin toisessa leikkauksessa pois. Mulla vasemman rinnan leikkaus oli niin paljon pienimuotoisempi, että siellä ilmeisesti ihopussi on nyt jo alkanut tasaantumaan ja häipymään, mutta oikean rinnan kohdalla sille joudutaan jotain ehkä tekemään. Kirurgi tosin puhui, että tuskin joudutaan leikkaamaan, todennäköisesti paikallispuudutuksessa voidaan tehdä sinne pieni rasvaimu. Tiedä sitten. Selviää myöhemmin.
Mutta tuo teippien väheneminen. Ilmankos tuntui erilaiselta, kun sieltä haavapolilta lähti. Painavammalta. Mietinkin tässä itsekseni, että voinko tulevaisuudessa siis pistää Microporeteippiä tissien tueksi, jos ei huvita liivejä pistää päälle x). Tai mahtaako tällaisia tissejä sitten tarvita edes sen suuremmin tukea millään, jos ilman liivejä haluaa esimerkiksi illanviettoon lähteä. Voiko illanviettoon lähteä ilman liivejä? Onko se mahdollista? Vaikka ei sillä, oli todettava, että ihoni ärtyy tuosta perinteisestä Microporeteipistä, joten hyvä, ettei terveysasemalla vaihdettu teippejä siihen normaaliin teippiin.
Täytyy kyllä sanoa, että oon ollut kovasti positiivisesti yllättynyt sairaalan henkilökunnan mukavuudesta tässä. En oikeastaan edes tiedä, mitä odotin, mutta etenkin haavapolin tädit on olleet todella mukavia ja sympaattisia. Ehkä sitä pelkää aina, että saa vähättelyä omista tuntemuksista tai ei tule kuulluksi hädässään, mutta kertaakaan ei ole tällaista tullut. Ai niin, paitsi se päivystyksessä yöllä ollut kirurgi, joka kuulosti juuri siltä, että mun ei olisi häntä saanut häiritä vuotavalla tissilläni.
Ai niin, unohdin kertoa, paljonko operaatio on tähän mennessä kustantanut. Pääsin siis Kelan tukemaan leikkaukseen, joten kustannukset eivät ole erityisen suuret. Sairaanhoitopiiriltä on tullut kaksi laskua, joiden kokonaissumma on noin 170 €. Tässä ei ole vielä mukana viimeisintä haavapolikäyntiä eikä kuukauden kuluttua olevaa kontrolliaikaa. Liivit, lääkkeet ja teipit mukaan otettuna kokonaishinta tullee siis olemaan reilut 300 €.
Ja liiveistäkin piti sanoa. Monesta blogista olen lukenut, että ihmiset on lähteneet liiviostoksille jo jopa parin viikon jälkeen leikkauksesta ja ostelleet kaarituellisiakin liivejä. Sitä en tiedä, milloin ovat alkaneet käyttää, ja varmaan se riippuu käytetystä leikkaustekniikastakin. Itse voin kuitenkin sanoa, että neljä viikkoa on nyt täynnä, mutta liivikaupasta olen käynyt hakemassa sporttiliivit. Siinä se. Tänään haavapolilla kirurgi sanoi, että kaarituellisia liivejä ei saa käyttää vielä kuukauteen ja kehotti jatkamaan sporttiliivien/tukiliivien käyttämistä.
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Hidasta paranemista
Tänään oli se päivä, kun otin luurin käteen ja soitin sitten haavapolille. Oikea rinta tuntuu todella hyvältä ja kivuttomalta, eikä tosiaan ole erityisemmin turvonnutkaan. Vasen rinta sen sijaan kipuilee enemmän, ja mielestäni rinnan alle on tullut nestettä nyt enemmän. On ikävä paineentunne ja kun yhdestä kohtaa painaa niin tuntee, että toisella puolella liikkuu. Selkeästi nestettä. Joten menen perjantaina kidutettavaksi. Pelkään taas sitä jo valmiiksi, sillä vasen puoli on kipeämpi ja tunto on paremmin tallella kuin oikealla puolella. Etenkin, kun nestepussi ei tunnu olevan siellä, mistä aiemmin punktoitiin, vaan se on enemmän sisäsyrjän alapuolella. En tiedä mitä tekevät vai tekevätkö mitään, mutta inhottava olo tässä on koko ajan.
Käveleminen ei kuitenkaan ole enää niin inhottavaa. Hitaasti menen edelleen, mutta en sentään kävele kuin mummot. Ja hitaasti mulle tarkoittaa ehkä normaalia kävelyvauhtia, koska oon tottunut pinkomaan joka paikkaan. Eilenkin olin pystyssä aika paljon, vähän siivosin, kävin ulkona yhdellä ja muuta, eikä erityisemmin ollut hankaluuksia. Ukolle sain välillä muistuttaa, että kävelee vähän hitaammin, en pysy vielä perässä. Mutta näin maallikkona ja kohta 4 viikkoa (!!) tässä olleena uskoisin, että tuo vasemman rinnan särkeminen johtuu siitä, että nestepussi hidastaa rinnan kiinnittymistä ja parantumista. Ehkä jos punktoivat sitä, niin se lähtisi siitä taas jatkamaan parantumista, nyt tuntuu jumahtaneen tähän.
Mutta hei, kuvamateriaalia! Nyt jaksan häseltää järkkärin ja jalustan kanssa sekä olla hetken aikaa ilman sporttiliivejä. Kaivoin vähän vertauspohjaakin. Ensimmäinen kuva on otettu 2006, kun painoin 10 kiloa enemmän ja käytin liivikokoa 75F/FF. Toinen kuva on jo aiemminkin näytillä ollut lähtötilanne ennen leikkausta, jossa liivikoko on 65H. Ja viimeisin kuva tältä päivältä, kun lopputulos lienee kokoa 70B/C. Ympärysmitan uskon suurentuneen sen vuoksi, että rinnan aluspoimu nousi 5 senttiä ylöspäin, jolloin myös rintakehän ympärysmitta on suurempi. Liiviostoksille en toki ole vielä päässyt, ei ole mielestäni sen aika vielä.
Jessus. Onhan muutos. Ehkä mun pitäiskin jatkaa tätä blogia tämän tissiruljanssin jälkeen ihan kehonmuokkaus ajatuksella. En nyt tarkoita kehonmuokkauksella mitään superfitnessruljanssia, vaan ihan simppelisti lihaskunnon parantamista ja lisäämistä. Mä en ole ikinä aktiivisesti juuri muokannut kehoani, laihtuminenkin tuli liikunnan lisäämisen ja ruokavalion muokkaamisen tuloksena enkä ole aktiivisesti siis laihduttanutkaan. Mutta viime vuosina liikunta on alkanut tietenkin enemmän kiinnostamaan ja nyt kun katson alinta kuvaa, niin huomaan, että mun jalat kaipaa kipeästi töitä. On ne joskus töitä saaneet tehdäkin, mutta viimesen puoli vuotta ne on lähinnä saaneet vaan maata paikallaan.
Käveleminen ei kuitenkaan ole enää niin inhottavaa. Hitaasti menen edelleen, mutta en sentään kävele kuin mummot. Ja hitaasti mulle tarkoittaa ehkä normaalia kävelyvauhtia, koska oon tottunut pinkomaan joka paikkaan. Eilenkin olin pystyssä aika paljon, vähän siivosin, kävin ulkona yhdellä ja muuta, eikä erityisemmin ollut hankaluuksia. Ukolle sain välillä muistuttaa, että kävelee vähän hitaammin, en pysy vielä perässä. Mutta näin maallikkona ja kohta 4 viikkoa (!!) tässä olleena uskoisin, että tuo vasemman rinnan särkeminen johtuu siitä, että nestepussi hidastaa rinnan kiinnittymistä ja parantumista. Ehkä jos punktoivat sitä, niin se lähtisi siitä taas jatkamaan parantumista, nyt tuntuu jumahtaneen tähän.
Mutta hei, kuvamateriaalia! Nyt jaksan häseltää järkkärin ja jalustan kanssa sekä olla hetken aikaa ilman sporttiliivejä. Kaivoin vähän vertauspohjaakin. Ensimmäinen kuva on otettu 2006, kun painoin 10 kiloa enemmän ja käytin liivikokoa 75F/FF. Toinen kuva on jo aiemminkin näytillä ollut lähtötilanne ennen leikkausta, jossa liivikoko on 65H. Ja viimeisin kuva tältä päivältä, kun lopputulos lienee kokoa 70B/C. Ympärysmitan uskon suurentuneen sen vuoksi, että rinnan aluspoimu nousi 5 senttiä ylöspäin, jolloin myös rintakehän ympärysmitta on suurempi. Liiviostoksille en toki ole vielä päässyt, ei ole mielestäni sen aika vielä.
Jessus. Onhan muutos. Ehkä mun pitäiskin jatkaa tätä blogia tämän tissiruljanssin jälkeen ihan kehonmuokkaus ajatuksella. En nyt tarkoita kehonmuokkauksella mitään superfitnessruljanssia, vaan ihan simppelisti lihaskunnon parantamista ja lisäämistä. Mä en ole ikinä aktiivisesti juuri muokannut kehoani, laihtuminenkin tuli liikunnan lisäämisen ja ruokavalion muokkaamisen tuloksena enkä ole aktiivisesti siis laihduttanutkaan. Mutta viime vuosina liikunta on alkanut tietenkin enemmän kiinnostamaan ja nyt kun katson alinta kuvaa, niin huomaan, että mun jalat kaipaa kipeästi töitä. On ne joskus töitä saaneet tehdäkin, mutta viimesen puoli vuotta ne on lähinnä saaneet vaan maata paikallaan.
perjantai 9. toukokuuta 2014
Mä voin maata kyljelläni!
Ohjeiden mukaan ensimmäinen kuukausi pitäisi maata selällään, toisissa ohjeissa lukee että enimmäkseen selällään. Selällään makaaminen on tähän saakka ollut kuitenkin se ainut vaihtoehto, sillä kylkiasento on kyllä sattunut. Tänään ensimmäistä kertaa pystyin makaamaan kyljelläni ilman pienintäkään jomotusta tai kipua missään, wohoo! En tosin pitkään uskaltanut siinä makoilla, koska eilen tuntui toisen rinnan leikkauskohdat ottaneen osumaa jostain, mutta vähän kuitenkin.
Pienet haavateipitkin uskalsin vaihtaa itse, eli ne nännien ympärillä olevat, joita tarvitsee pitää vain kuukausi. Viikon päästä niistä saisi siis jo luopua. Vähän punoittivat ja olivat arat, mutta en usko sen olevan mitään kummallista. Toisaalta olivat kyllä punaisemmat kuin ennen ompeleiden poistamista... Noh. En tiedä. Katsotaan. Otin teipit irti, desinfioin ja pistin uudet teipit tilalle. Jos alkaa kipuilla enemmän, niin täytyy soittaa haavapolille. Mietin kyllä jotain buranakuurinkin vetämistä, sehän on kuitenkin tulehduskipulääke. Mutta kun tässä on nyt jo kolme viikkoa vedetty kipulääkkeitä, niin en haluaisi niitä syödä vain varmuuden vuoksi.
Erikokoisuus pisti taas tänään enemmän silmään. Kävikö tässä nyt sitten niin, että koska toinen repesi, niin sitä parsiessa sieltä lähti enemmän rasvakudosta? Rintarauhaskudosta pitäisi kait olla sen suunnilleen saman verran, joten rasva kai tasaantuu? Ja turvotus. Joo. Aina aloitan tämän saman pohdinnan, ja aina tulen siinä samaan lopputulokseen, mutta joka kerta se pitää silti sanoa ääneen. Stressaahan se. Tuo uudelleen parsttu kyllä tuntuu ja näyttääkin tällä hetkellä siltä, että siellä ei muuta olekaan kuin rauhaskudosta.
8 vrk kuluttua on täynnä kuukausi leikkauksesta ja urheilla kuulemma saisi omien tuntemusten mukaan ilman rajoitteita. Saas nähdä. Käveleminen tällä hetkellä kyllä ehkä jopa onnistuisikin. Jos en olisi flunssassa, niin varmaan lähtisin kokeilemaan. Ehkä ihan hyvä, että flunssa hidastaa vauhtia, voisin olla menossa vaikka missä. Tai siis anteeksi, YRITTÄÄ olla menossa vaikka missä.
Iltapäivitys: ei kipulääkkeitä! Yöksi varmaan Panadolin otan varuilta.
Pienet haavateipitkin uskalsin vaihtaa itse, eli ne nännien ympärillä olevat, joita tarvitsee pitää vain kuukausi. Viikon päästä niistä saisi siis jo luopua. Vähän punoittivat ja olivat arat, mutta en usko sen olevan mitään kummallista. Toisaalta olivat kyllä punaisemmat kuin ennen ompeleiden poistamista... Noh. En tiedä. Katsotaan. Otin teipit irti, desinfioin ja pistin uudet teipit tilalle. Jos alkaa kipuilla enemmän, niin täytyy soittaa haavapolille. Mietin kyllä jotain buranakuurinkin vetämistä, sehän on kuitenkin tulehduskipulääke. Mutta kun tässä on nyt jo kolme viikkoa vedetty kipulääkkeitä, niin en haluaisi niitä syödä vain varmuuden vuoksi.
Erikokoisuus pisti taas tänään enemmän silmään. Kävikö tässä nyt sitten niin, että koska toinen repesi, niin sitä parsiessa sieltä lähti enemmän rasvakudosta? Rintarauhaskudosta pitäisi kait olla sen suunnilleen saman verran, joten rasva kai tasaantuu? Ja turvotus. Joo. Aina aloitan tämän saman pohdinnan, ja aina tulen siinä samaan lopputulokseen, mutta joka kerta se pitää silti sanoa ääneen. Stressaahan se. Tuo uudelleen parsttu kyllä tuntuu ja näyttääkin tällä hetkellä siltä, että siellä ei muuta olekaan kuin rauhaskudosta.
8 vrk kuluttua on täynnä kuukausi leikkauksesta ja urheilla kuulemma saisi omien tuntemusten mukaan ilman rajoitteita. Saas nähdä. Käveleminen tällä hetkellä kyllä ehkä jopa onnistuisikin. Jos en olisi flunssassa, niin varmaan lähtisin kokeilemaan. Ehkä ihan hyvä, että flunssa hidastaa vauhtia, voisin olla menossa vaikka missä. Tai siis anteeksi, YRITTÄÄ olla menossa vaikka missä.
Iltapäivitys: ei kipulääkkeitä! Yöksi varmaan Panadolin otan varuilta.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
I can see!
Aloitetaan käytännöllä. Eilen kävin haavapoliklinikalla, jossa poistettiin ompeleet nännien ympäriltä ja punktoitiin molemmat rinnat. Punktoimista odotin kauhusta kankeana. Istuin siellä tuolissa tissit paljaana ja katsoin, kun lääkäri hipeltelee neulaa pöydällä Pientä paniikinpoikasta alkoi olla ilmoilla siinä vaiheessa, kun lääkäri siirtyi viereeni sen neulansa kanssa. Heeeengitä, ei tää oo niin kauheeta, tää on muutenki tää alue aika tunnoton, ei tunnu paljoo. Silmät kiinni odotin neulan lävistystä, ja sitten se tuli. Ja oli ohi. Ja ei kirpaissut paljoa. Ainakaan toisella puolella. Valitettavasti toisella puolella oli tunto paremmin tallella, ja siellä se kirpaisi jo enemmän... Mutta loppujen lopuksi punktoiminen ei ollut niin kauheaa kuin mitä siltä odotti. Kudosnestettä ei ollut kertynyt erityisesti, ja toipuminen näytti
edistyvän hyvää vauhtia. Seuraava käynti on kontrolliaika
kirurgilla ja ajankohtana kesäkuun puoliväli.
Sitä vain ihmettelen että oikea rinta on se, joka retkahti ja jouduttiin kursimaan uudelleen sairaalassa (löytyy tunnisteen Komplikaatiot takaa) ja se on myöskin se, jota pienennettiin reilummin. Se on siis nähdäkseni joutunut kärsimään paljon enemmän. Silti se on vasen puoli, joka on nyt kipeä ja turvoksissa. Nestettäkään sieltä ei punktoinnissa juuri irronnut vaikka kuvittelin turvotuksen johtuvan siitä. Lääkärin mukaan näytti tosin siltä, että ommel olisi hieman antanut periksi ja rinta olisi vähän levinnyt. Mutta vaikea sanoa mitään niin kauan kun turvotusta on. Ohjeissa kuitenkin sanotaan, että pitäisi ottaa yhteyttä, jos kipu ja turvotus lisääntyy. Täytyy katsoa nyt pari päivää, mitä tapahtuu... Toivottavasti lähtee rauhoittumaan. Mutta oikea rinta näyttää todella hyvin parantuneen/paranevan.
Sitten jotain haavateipeistä ja suihkuttelusta. Itseäni nämä asiat mietityttivät paljon, joten ajattelin jakaa omaa kokemusta ja tietoa aiheesta nyt kun sitä on tullut. Suihkuun sain tosiaan mennä heti leikkauksen jälkeisenä päivänä. Kirurgi antoi ymmärtää, että suoraa suihkuttamista haavateippien päälle ei välttämättä kannata harrastaa ainakaan silloin, jos punktoimisten ja dreenien jäljiltä on laastareita, olivatpa sitten vedenkestäviä tai eivät. Eli antaa veden virrata vapaasti ylhäältä alas. Haavateipit vaihdetaan 7-10 päivän välein vuodostakin riippuen. Minun kohdallani ne vaihdetaan mahdollisimman harvoin, sillä haavat eivät juuri vuoda (teipit pysyvät siisteinä) ja teippejä kiskoessa kuitenkin aina haava-alue kärsii. Nyt ensimmäisen kuukauden joudun pitämään teippejä nännien ympärillä, sen jälkeen vielä 1-2 kk rintojen alla olevissa pystyhaavoissa. Poikittaishaavoja mulla ei olekaan, koska leikkausmallina hyödynnettiin tikkarimallia. Ankkurimallissa haava tulisi myös poikittain. Mutta teipit pysyvät todella hyvin eikä ainakaan mun ole tarvinnut murehtia repsottavista teippien päistä.
Mutta hei. Mulla on jalat! Ja vatsa! Otin kuvan niin silmien tasolta kun vain voin ottaa, ja ei muuten ole tältä näyttänyt ennen. Aiemmin on saanut kurkkia tissien yli jos haluaa nähdä edes navan. Nyt hyvällä lykyllä näkee jo rintojen allekin. Pienet on ilot ihmisellä! Ei tätä tajua, jos ei ole omistanut kaiken peittäviä möhkyröitä...
P.S löysin kuin löysinkin kaapistani yhden paidan, joka istuu enkä ole ehtinyt vanhoilla tisseilläni venyttää sitä pilalle. Ainakin pari neuletta on nimittäin jo mennyt kotivaateosastolle venymisen vuoksi. Toppeihin asti en oo vielä päässyt, ei tällä hetkellä huvita turhaan kiskoa paitoja pään ylitse. Enkä selkeää kuvaa saisikaan paidoista, sillä toinen rinta on vielä niin turvonnut. Paitsi sen verran, että niistä näkisi, ovatko liian venyneitä. Mutta huivit on pop, niillä tänään kurssille mennessä piilotin kauluksesta pilkottavat tukiliivien superpaksut olkaimet ja muutenkin hävitin vähän pienentynyttä povea. Jotenkin en oo vielä itse omaksunut asiaa niin syvällisesti, että jaksaisin katseita. En tiedä, mietin edelleen sitä, moniko oikeasti huomaa ja moniko sanoo sen ääneen. Tai edes katsoo.
Sitä vain ihmettelen että oikea rinta on se, joka retkahti ja jouduttiin kursimaan uudelleen sairaalassa (löytyy tunnisteen Komplikaatiot takaa) ja se on myöskin se, jota pienennettiin reilummin. Se on siis nähdäkseni joutunut kärsimään paljon enemmän. Silti se on vasen puoli, joka on nyt kipeä ja turvoksissa. Nestettäkään sieltä ei punktoinnissa juuri irronnut vaikka kuvittelin turvotuksen johtuvan siitä. Lääkärin mukaan näytti tosin siltä, että ommel olisi hieman antanut periksi ja rinta olisi vähän levinnyt. Mutta vaikea sanoa mitään niin kauan kun turvotusta on. Ohjeissa kuitenkin sanotaan, että pitäisi ottaa yhteyttä, jos kipu ja turvotus lisääntyy. Täytyy katsoa nyt pari päivää, mitä tapahtuu... Toivottavasti lähtee rauhoittumaan. Mutta oikea rinta näyttää todella hyvin parantuneen/paranevan.
Sitten jotain haavateipeistä ja suihkuttelusta. Itseäni nämä asiat mietityttivät paljon, joten ajattelin jakaa omaa kokemusta ja tietoa aiheesta nyt kun sitä on tullut. Suihkuun sain tosiaan mennä heti leikkauksen jälkeisenä päivänä. Kirurgi antoi ymmärtää, että suoraa suihkuttamista haavateippien päälle ei välttämättä kannata harrastaa ainakaan silloin, jos punktoimisten ja dreenien jäljiltä on laastareita, olivatpa sitten vedenkestäviä tai eivät. Eli antaa veden virrata vapaasti ylhäältä alas. Haavateipit vaihdetaan 7-10 päivän välein vuodostakin riippuen. Minun kohdallani ne vaihdetaan mahdollisimman harvoin, sillä haavat eivät juuri vuoda (teipit pysyvät siisteinä) ja teippejä kiskoessa kuitenkin aina haava-alue kärsii. Nyt ensimmäisen kuukauden joudun pitämään teippejä nännien ympärillä, sen jälkeen vielä 1-2 kk rintojen alla olevissa pystyhaavoissa. Poikittaishaavoja mulla ei olekaan, koska leikkausmallina hyödynnettiin tikkarimallia. Ankkurimallissa haava tulisi myös poikittain. Mutta teipit pysyvät todella hyvin eikä ainakaan mun ole tarvinnut murehtia repsottavista teippien päistä.
P.S löysin kuin löysinkin kaapistani yhden paidan, joka istuu enkä ole ehtinyt vanhoilla tisseilläni venyttää sitä pilalle. Ainakin pari neuletta on nimittäin jo mennyt kotivaateosastolle venymisen vuoksi. Toppeihin asti en oo vielä päässyt, ei tällä hetkellä huvita turhaan kiskoa paitoja pään ylitse. Enkä selkeää kuvaa saisikaan paidoista, sillä toinen rinta on vielä niin turvonnut. Paitsi sen verran, että niistä näkisi, ovatko liian venyneitä. Mutta huivit on pop, niillä tänään kurssille mennessä piilotin kauluksesta pilkottavat tukiliivien superpaksut olkaimet ja muutenkin hävitin vähän pienentynyttä povea. Jotenkin en oo vielä itse omaksunut asiaa niin syvällisesti, että jaksaisin katseita. En tiedä, mietin edelleen sitä, moniko oikeasti huomaa ja moniko sanoo sen ääneen. Tai edes katsoo.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Peilistä tuijottaa pikkutissi
Hassua. Todella hassua. Peilistä tuijottaa takaisin pienirintainen, mutta sopusuhtainen nainen. Kaikki ovat aina hehkuttaneet sitä, miten paljon parempi olo on ollut leikkauksen jälkeen. Paljon on ollut tyytyväisiä sanoja myös siitä, että leikkauksen jälkeen on saatu rinnat, jollaisia on jo pitkään toivonut. Ei pienintäkään sanaa omakuvakriiseistä, pettymyksestä tai siitä, että rinnat olisivat leikkauksen jälkeen olleet liian pienet. En voinut uskoa tätä, pakkohan jonkun on ollut saada joku kriisi siitä, että niin valtava osa omakuvaa muutetaan?
Kun alussa menin plastiikkakirurgin konsultaatioon, järkytyin siitä, kun hän läväytti naamalleni B-kupin. Muutos tuntui valtavan suurelta. Olin kuitenkin niin turhautunut rintoihini, että en suosiolla luovuttanut siihen. Ehkä kyse on juuri siitä. Kun on riittävän kauan elänyt jonkin turhauttavan ja stressaavan asian kanssa, niin siitä eroon pääseminen lähes millä lopputuloksella tahansa on vain positiivista. Tietenkään rintojen pienennysleikkauksessa ei ole tarkoitus tehdä huonoa jälkeä, joka väistämättä tietenkin tarkoittaa myös asiakkaan (tai potilaan) toiveiden kuuntelemista. Oma kirurgini sanoi, että kroppaani olisivat hyvin sopineet vieläkin pienemmät, mutta toiveideni mukaisesti hän jätti ne kuitenkin vähän suuremmiksi. Mikä kuulostaa omaan korvaani hassulta, sillä ovathan ne pienet. H-kupista B-kuppiin on millä tahansa mittapuulla suuri muutos.
Kirurgille mennessäni olin kuitenkin varautunut vähän vaikka ja mihin. Lukenut varmaan kymmenittäin blogeja, kysellyt keskustelupalstoilla ja yrittänyt lukea faktoja. Erityiskiitos Disturbian kirjoittajalle , joka vastaili omasta puolestaan kysymyksiini omakuvakriiseistä ja pienennysleikkauksen henkisestä puolesta. Oli mukava kuulla jonkun samoista mitoista lähteneen omakohtaisia ajatuksia. En edelleen voinut ymmärtää sitä, miten kaikki ovat niin valtavan tyytyväisiä, joten odotukseni leikkauksen jälkeistä olotilaa kohtaan eivät olleet erityisen positiiviset. Fyysisten kipujen lisäksi kuvittelin itseni tuijottamassa peilistä kohtaa, jossa joskus oli ollut jotain.
Mutta ei. Sitä ei tapahtunut. Kai se on oikeasti myönnettävä, että olen nykyään pienirintainen, ja hemmetin iloinen siitä! Tai en tiedä, ehkä normaalirintainen jonkun toisen silmissä, mutta lähtökohtiin verrattuna näen itseni pienirintaisena. Toki turvotustahan on edelleen, mutta en tiedä, vaikuttaako se lopulliseen kokoon. Ja olen sen verran pohtinut jo turvotuksen vaikuttamista lopulliseen kokoon, että on varmaan aika selvää, miten kärsimättömänä odottelen pääsyä elämään normaalia arkea näiden mokomien kanssa! Kaapissa on yksi ihana Vilan mekko, jota en ole päässyt pitämään kuin kerran vain todetakseni, että olen liian suuririntainen siihen. Tahdon päästä kokeilemaan sitä!
Alkaa oikein harmittaa, kun kuvamateriaalia ei tule. Olisi mukavempaa katseltavaa. Mutta sori! Niin kauan, kun toinen tissi on puolet suurempi toista turvotuksen vuoksi, ja nämä tukiliivit ja nestepussit kiristävät ja vetävät ryhtiä alaspäin, niin itsestäni en niitä kuvia ainakaan pistä. Ehkä alan pistämään haaveilukuvia, kunhan piristyn sen verran, että uskallan jo käydä ikkunashoppailemassa netissä :)
Kun alussa menin plastiikkakirurgin konsultaatioon, järkytyin siitä, kun hän läväytti naamalleni B-kupin. Muutos tuntui valtavan suurelta. Olin kuitenkin niin turhautunut rintoihini, että en suosiolla luovuttanut siihen. Ehkä kyse on juuri siitä. Kun on riittävän kauan elänyt jonkin turhauttavan ja stressaavan asian kanssa, niin siitä eroon pääseminen lähes millä lopputuloksella tahansa on vain positiivista. Tietenkään rintojen pienennysleikkauksessa ei ole tarkoitus tehdä huonoa jälkeä, joka väistämättä tietenkin tarkoittaa myös asiakkaan (tai potilaan) toiveiden kuuntelemista. Oma kirurgini sanoi, että kroppaani olisivat hyvin sopineet vieläkin pienemmät, mutta toiveideni mukaisesti hän jätti ne kuitenkin vähän suuremmiksi. Mikä kuulostaa omaan korvaani hassulta, sillä ovathan ne pienet. H-kupista B-kuppiin on millä tahansa mittapuulla suuri muutos.
Kirurgille mennessäni olin kuitenkin varautunut vähän vaikka ja mihin. Lukenut varmaan kymmenittäin blogeja, kysellyt keskustelupalstoilla ja yrittänyt lukea faktoja. Erityiskiitos Disturbian kirjoittajalle , joka vastaili omasta puolestaan kysymyksiini omakuvakriiseistä ja pienennysleikkauksen henkisestä puolesta. Oli mukava kuulla jonkun samoista mitoista lähteneen omakohtaisia ajatuksia. En edelleen voinut ymmärtää sitä, miten kaikki ovat niin valtavan tyytyväisiä, joten odotukseni leikkauksen jälkeistä olotilaa kohtaan eivät olleet erityisen positiiviset. Fyysisten kipujen lisäksi kuvittelin itseni tuijottamassa peilistä kohtaa, jossa joskus oli ollut jotain.
Mutta ei. Sitä ei tapahtunut. Kai se on oikeasti myönnettävä, että olen nykyään pienirintainen, ja hemmetin iloinen siitä! Tai en tiedä, ehkä normaalirintainen jonkun toisen silmissä, mutta lähtökohtiin verrattuna näen itseni pienirintaisena. Toki turvotustahan on edelleen, mutta en tiedä, vaikuttaako se lopulliseen kokoon. Ja olen sen verran pohtinut jo turvotuksen vaikuttamista lopulliseen kokoon, että on varmaan aika selvää, miten kärsimättömänä odottelen pääsyä elämään normaalia arkea näiden mokomien kanssa! Kaapissa on yksi ihana Vilan mekko, jota en ole päässyt pitämään kuin kerran vain todetakseni, että olen liian suuririntainen siihen. Tahdon päästä kokeilemaan sitä!
Alkaa oikein harmittaa, kun kuvamateriaalia ei tule. Olisi mukavempaa katseltavaa. Mutta sori! Niin kauan, kun toinen tissi on puolet suurempi toista turvotuksen vuoksi, ja nämä tukiliivit ja nestepussit kiristävät ja vetävät ryhtiä alaspäin, niin itsestäni en niitä kuvia ainakaan pistä. Ehkä alan pistämään haaveilukuvia, kunhan piristyn sen verran, että uskallan jo käydä ikkunashoppailemassa netissä :)
perjantai 25. huhtikuuta 2014
Ahdistusta ja edistystä
Aamu alkoi kunnon ahdistuksella. Kun on viikon jännittänyt, säikähdellyt, levännyt, maannut ja istunut lähinnä neljän seinän sisällä, alkaa todellakin pää posahtaa. Asiaa ei auta se, että leikkauksen ajankohta osui samaan ajankohtaan, kun minun oli tarkoitus muuttaa miehen luokse. Eli olen siis asunnossa, jossa on kaikki vielä sekaisin pintaremontin jäljiltä ja muuttolaatikoita nurkissa. Kunnon vaatekaappi saatiin asuntoon vasta eilen, joten omat vaatteeni ovat edelleen matkalaukussa. Suurin osa tavaroistani on vielä laukuissa ja laatikoissa odottamassa, että niille jotain voi ja pystyy tehdä. Keittiö on täynnä tiskejä, koska toinen ei ole pystynyt tiskaamaan ja toisella ei ole ollut aikaa tiskata. Jääkaappi alkaa olla tyhjänä. Olen riippakivenä ja tarvitsen apua ihmiseltä, jolla muutenkin on jo riittävän kiire ja stressi omien asioidensa kanssa. Muuttokaaos + säryt + pelot + avuttomuus = ei kovin hieno lopputulos.
Onneksi on mies, joka ymmärtää ja tulee vastaan. Kyse ei ole ollut siitä, etteikö mies haluaisi auttaa, vaan kyse on enemmän omasta perusluonteestani: ei saa olla vaivaksi, en tarvitse apua, pärjään yksin. Mutta kun en pärjää. Tässä ei pärjää. Olisi helpompaa, jos ei olisi muuttokaaosta ja tarvitsisi vain jääkaapista kaivaa ruokaa, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Sama perusluonne huutaa, että muuttokaaoksen keskelle ei voi pyytää vieraitakaan. Kauhean sotkuista, eikä minustakaan välttämättä ole erityisesti seuraksi. Olen sitten ollut yksikseni ja yrittänyt olla niin mahdollisimman vähän vaivaksi, että se on alkanut patoutua ja lopulta purkautuu sitten avuttomana murtumisena. Jos jotain tässä oppii, niin puhumaan. Kertomaan mitä tarvitsee ja haluaa. Pyytämään apua. Olemaan vaivaksi. On vaikeaa nojata toiseen.
Kyllä se päivä valoisammaksi muuttui kuitenkin. Odotin kauhusta jäykkänä koko aamun menoa haavapolille siinä uskossa, että punkteerataan. Mutta ei, sanoin hoitajalle heti sisälle päästyäni, että jännittää. Tämä aloittaa samantien rennon höpisemisen. Katsoivat tilanteen, vaihtoivat haavateipit ja se siitä. Ei piikkejä, ei kipua. Olivat kuulemma hyvin siistin näköiset, ompeleet näyttivät hyvältä ja lopputulos hienolta. Kirurgikin on kuulemma varmasti hyvin tyytyväinen. Turvotus on tällä hetkellä enimmäkseen ihan normaalia turvotusta, joten eivät nähneet punkteeraamiseen juuri tarvetta. Katsotaan ensin, miten paljon luonto siitä hoitaa, ja sitten vasta, jos on tarpeellista. Ovat kuulemma kiinnittyneet aika hyvin, joten voin kyllä jo huokaista helpotuksesta. Turvotus enimmäkseen aiheuttaa inhottavaa oloa, mutta muutoin voi kyllä jo tehdäkin jotain, kunhan ei rehkimään ryhdy. Olisi kuulemma tärkeää nyt keskittyä hartioiden liikkuvuuteen ja suorassa olemiseen.
Ihan levollinen olo tällä hetkellä. Sain purettua mieltäni ja minua kuunneltiin, haavapolilla sujui todella hienosti ja ruokaakin sain kupuun. Elämä on taas ihan kivaa!
Onneksi on mies, joka ymmärtää ja tulee vastaan. Kyse ei ole ollut siitä, etteikö mies haluaisi auttaa, vaan kyse on enemmän omasta perusluonteestani: ei saa olla vaivaksi, en tarvitse apua, pärjään yksin. Mutta kun en pärjää. Tässä ei pärjää. Olisi helpompaa, jos ei olisi muuttokaaosta ja tarvitsisi vain jääkaapista kaivaa ruokaa, mutta se ei ole niin yksinkertaista. Sama perusluonne huutaa, että muuttokaaoksen keskelle ei voi pyytää vieraitakaan. Kauhean sotkuista, eikä minustakaan välttämättä ole erityisesti seuraksi. Olen sitten ollut yksikseni ja yrittänyt olla niin mahdollisimman vähän vaivaksi, että se on alkanut patoutua ja lopulta purkautuu sitten avuttomana murtumisena. Jos jotain tässä oppii, niin puhumaan. Kertomaan mitä tarvitsee ja haluaa. Pyytämään apua. Olemaan vaivaksi. On vaikeaa nojata toiseen.
Kyllä se päivä valoisammaksi muuttui kuitenkin. Odotin kauhusta jäykkänä koko aamun menoa haavapolille siinä uskossa, että punkteerataan. Mutta ei, sanoin hoitajalle heti sisälle päästyäni, että jännittää. Tämä aloittaa samantien rennon höpisemisen. Katsoivat tilanteen, vaihtoivat haavateipit ja se siitä. Ei piikkejä, ei kipua. Olivat kuulemma hyvin siistin näköiset, ompeleet näyttivät hyvältä ja lopputulos hienolta. Kirurgikin on kuulemma varmasti hyvin tyytyväinen. Turvotus on tällä hetkellä enimmäkseen ihan normaalia turvotusta, joten eivät nähneet punkteeraamiseen juuri tarvetta. Katsotaan ensin, miten paljon luonto siitä hoitaa, ja sitten vasta, jos on tarpeellista. Ovat kuulemma kiinnittyneet aika hyvin, joten voin kyllä jo huokaista helpotuksesta. Turvotus enimmäkseen aiheuttaa inhottavaa oloa, mutta muutoin voi kyllä jo tehdäkin jotain, kunhan ei rehkimään ryhdy. Olisi kuulemma tärkeää nyt keskittyä hartioiden liikkuvuuteen ja suorassa olemiseen.
Ihan levollinen olo tällä hetkellä. Sain purettua mieltäni ja minua kuunneltiin, haavapolilla sujui todella hienosti ja ruokaakin sain kupuun. Elämä on taas ihan kivaa!
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Ilman särkylääkkeitä!
Huomasin juuri, että olen ottanut särkylääkkeet aamulla, mutta päivällä en. Eli olen pärjännyt iltaan saakka yhdellä särkylääkeannoksella. Edistystä! Mutta olen myös istuskellut tänään enemmän, joten toivon, että se ei kostaudu huomenna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)