Leikkauksesta on kulunut reilu 4,5 vuotta. Paraneminen vei kauan, mutta voisin sanoa, että suurin osa parantumisesta on vihdoinkin takana. Ja täytyy myöntää, että itsestään vaivat eivät parantuneet, vaan niihin vaadittiin juuri oikeanlaista liikuntaa.
Klassinen pilates. Ei mikään kuntosalipilates, jossa lankutetaan tai venytellään, vaan klassinen pilates, jossa oikeasti tehdään dynaamisia, venyttäviä liikkeitä. Olen itse melkein vuoden nyt harrastanut, ja se on auttanut monellakin tavalla. Ryhti on suoristunut. Vatsalihakset ovat parantuneet. Lantion asento on parantunut. Ja - kyllä - rintalihakset ovat saaneet treeniä ja venytystä, joten myöskään hartiaa ei kiristele enää samalla tavalla. Eli samalla treenasin itseltäni pois "rintavan naisen ryhdin".
Tunto nänneihin ei ole palautunut täysin, vaan sanoisin, että 50 %. Välillä leikkauskohdat saattavat olla kosketusarat, yleensä lähinnä kuukautisten aikaan. Leikkausarvet ovat täysin vaalentuneet eivätkä ne näy kuin läheltä katsottuna.
Kohti seuraavia haasteita, nimittäin meillä on mieheni kanssa käynnissä lapsen yrittäminen! Toistaiseksi ei ole ollut onnea, mutta kun se napsahtaa kohdalle, niin lupaan aloittaa tässä blogissa uuden jakson:
Millaista on raskaus ja imetys leikatuilla rinnoilla?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuntoutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuntoutus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 10. joulukuuta 2018
sunnuntai 7. elokuuta 2016
Tilannekatsaus, 2 vuotta 4 kk leikkauksesta
Hei kaikki! Pahoittelen, että olen ollut taas hiljaiselossa. Ilahduttavasti täällä odotti minua monta kommenttia, joihin kaikkiin vastasin.
Edellinen postaukseni on varmasti herättänyt kysymyksiä. Eli meninkö lopulta korjausleikkaukseen? Olin menossa. Varasin jo ajankin ja varauduin maksamaan sen 2500 €. Sitten työpaikalleni iski YT:t. Sen jälkeen olin työttömänä pari kuukautta, mikä söi puskurivarani lähes kokonaan. Leikkausrahat menivät siis siihen. Sinänsä ehkä onni onnettomuudessa, koska aika on ehtinyt jo kullata ajatukseni tuosta kirurgista, jolle olin menossa, koska nyt edellisen postauksen lukiessani muistin, että stressasin leikkausta aivan hulluna. Pelkäsin niin, että tilanne menee vain pahemmaksi ja saan tilalle kivut, joiden kanssa ei voi elää. Jos menen leikkaukseen, minun täytyy luottaa kirurgiin.
Mutta aionko vielä mennä korjausleikkauksen? En tiedä. Taloudellinen tilanne pitää saada taas paremmalle tasolle, jotta uskaltaisin edes harkita asiaa. Kipuja on, mutta niitä on vähemmän, joten tällä hetkellä elelen kaikessa rauhassa ja seurailen, mitä tapahtuu. Aion myös antaa uuden mahdollisuuden akupunktiolle.
Olen myös syksyllä menossa jälleen julkiselle puolelle sille samalle kirurgille, kenen kanssa olen vääntänyt kättä hermokivuista. Oikean rinnan alapuolelta nimittäin pitäisi hoitaa kunton koirankorva ja vasemman nännin ympärille tehdä pientä fiksausta, mutta aion ottaa puheeksi kyllä jälleen tuon vasemman rinnan kunnon. Olen nimittäin sitä mieltä, että hänen hermokipudiagnoosillaan saa pyyhkiä takamusta.
Nyt kun olen käynyt parilla kirurgilla, fysioterapeutilla, hierojalla ja akupunktiossa, niin olen sitä mieltä, että rinnassa on ulko- ja sisäsyrjässä arpikudosta, joka kiristää kudosta ympäriltä ja aiheuttaa kipua. Tuota arpikudosta taas saisi mahdollisesti pehmennettyä siirtämällä sinne rasvaa. Mutta tätäpä ei julkisen kirurgi halunnut sen puolitoista vuotta sitten edes kokeilla, koska "ei tiedä, mitä siellä on". Eli ei edes ultralla yritä katsoa, mikä siellä on tilanne. Hermokipulääkkeitä olisi kyllä työntämässä kurkusta alas.
Katsotaan. Varmaan lokakuulle tulee aika kirurgin puheille. Tapellaan sitten taas...
Edellinen postaukseni on varmasti herättänyt kysymyksiä. Eli meninkö lopulta korjausleikkaukseen? Olin menossa. Varasin jo ajankin ja varauduin maksamaan sen 2500 €. Sitten työpaikalleni iski YT:t. Sen jälkeen olin työttömänä pari kuukautta, mikä söi puskurivarani lähes kokonaan. Leikkausrahat menivät siis siihen. Sinänsä ehkä onni onnettomuudessa, koska aika on ehtinyt jo kullata ajatukseni tuosta kirurgista, jolle olin menossa, koska nyt edellisen postauksen lukiessani muistin, että stressasin leikkausta aivan hulluna. Pelkäsin niin, että tilanne menee vain pahemmaksi ja saan tilalle kivut, joiden kanssa ei voi elää. Jos menen leikkaukseen, minun täytyy luottaa kirurgiin.
Mutta aionko vielä mennä korjausleikkauksen? En tiedä. Taloudellinen tilanne pitää saada taas paremmalle tasolle, jotta uskaltaisin edes harkita asiaa. Kipuja on, mutta niitä on vähemmän, joten tällä hetkellä elelen kaikessa rauhassa ja seurailen, mitä tapahtuu. Aion myös antaa uuden mahdollisuuden akupunktiolle.
Olen myös syksyllä menossa jälleen julkiselle puolelle sille samalle kirurgille, kenen kanssa olen vääntänyt kättä hermokivuista. Oikean rinnan alapuolelta nimittäin pitäisi hoitaa kunton koirankorva ja vasemman nännin ympärille tehdä pientä fiksausta, mutta aion ottaa puheeksi kyllä jälleen tuon vasemman rinnan kunnon. Olen nimittäin sitä mieltä, että hänen hermokipudiagnoosillaan saa pyyhkiä takamusta.
Nyt kun olen käynyt parilla kirurgilla, fysioterapeutilla, hierojalla ja akupunktiossa, niin olen sitä mieltä, että rinnassa on ulko- ja sisäsyrjässä arpikudosta, joka kiristää kudosta ympäriltä ja aiheuttaa kipua. Tuota arpikudosta taas saisi mahdollisesti pehmennettyä siirtämällä sinne rasvaa. Mutta tätäpä ei julkisen kirurgi halunnut sen puolitoista vuotta sitten edes kokeilla, koska "ei tiedä, mitä siellä on". Eli ei edes ultralla yritä katsoa, mikä siellä on tilanne. Hermokipulääkkeitä olisi kyllä työntämässä kurkusta alas.
Katsotaan. Varmaan lokakuulle tulee aika kirurgin puheille. Tapellaan sitten taas...
perjantai 4. joulukuuta 2015
10 kertaa lymfaa takana ja wau!
Oikesti. En voi kuin suositella kokeilemaan lymfaerapiaa leikatuille tisseille. Ero on huikea.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
lauantai 10. lokakuuta 2015
Tasaista elämää
Elo rintojen kanssa alkaa aika mukavasti tasaantua. Mä olen saanut fysioterapiasta ohjeita, joita olen noudatellut, ja ne on kyllä auttaneet. Osaan paremmin hallita ja käsitellä tuon vasemman rinnan kipuilua - paitsi kuukautisten aikaan, joilla selkeästi on vaikutusta.
Olen viimeisten parin viikon aikana meinannut saada useampaan kertaan halvauksen, kun olen miettinyt, että ne pirulaiset on kyllä kasvaneet. Kuvittelin jo mielessäni sen kammottavan tilanteen, että ne palautuu lähtökokoonsa samantien. Viime kuukauden oon käyttänyt tyystin niitä E-kupin liivejä ja on tuntunut, että rinnat täyttävät ne ihan kiitettävästi. Kunnes sitten tällä viikolla palasin taas kuukautisten jälkeen noihin D-kupin liiveihin ja totesin, että ihan samanlaiset ne on kun olivat vielä ennen E-kupin liivien ostoakin. En vain tajua, mistä tuo vaikutelma johtuu. Sama liivimalli, sama ympärys, mutta yhtä isompi kuppi, ja yhtäkkiä tuntuukin, ettei se riitä? Ja sitten yhtä pienempi kuppi on oikein soppeli. En tajua. Tästä huomaa sen, että liivikoko ei ole ikinä absoluuttinen.
Mutta. Ne kipuilut tuntuvat nyt pääasiassa johtuvan tuon vasemman hartian ja rintalihaksen kireydestä. Selkeästi lymfa on auttanut, mutta pelkästään sillä ei selvitä. Lihasten kireyteen olen saanut ohjeet tehdä seuraavat liikkeet tässä järjestyksessä:
1. Olkapäiden korjausliike. Ota hyvä asento, rentouta olkapäät, ja sitten tee pieni korjausliike. Eli siirrät siis lapoja lähemmäs toisiaan, olkapäitä taaemmas. Rentouta taas. Toista 10 kertaa. Tämä aktivoi selän lihaksia ainakin (näin omien tuntemusten mukaan).
2. Ota taas hyvä asento, katso suoraan eteenpäin. Siirrä päätä hieman taaksepäin, mutta älä käännä sitä mihinkään. Vähän kuin kana eteenpäin kulkiessaan. Siirrä päätä hieman taaksepäin, rentouta, toista 10 kertaa. Tämä rentouttaa hartia- ja niskalihaksia ja treenaa niskan tukilihaksia.
3. Venytä rintalihaksia. Mene seisomaan oviaukkoon, nosta molemmat kädet ovenkarmeille hartiatason korkeudelle ja nojaa eteenpäin. Tämä tehdään viimeisenä, mutta tätä kuulemma saisi toistella pitkin päivää aina kun tilanne tulee.
Sellaista. Sitten muistaa tehdä vielä taukojumpat töissä, käydä juoksemassa ja tehdä muuta aktivoivaa, niin siinä se elämä menee taas omalla painollaan. Palaute on välitön, jos jää tekemättä.
Olen viimeisten parin viikon aikana meinannut saada useampaan kertaan halvauksen, kun olen miettinyt, että ne pirulaiset on kyllä kasvaneet. Kuvittelin jo mielessäni sen kammottavan tilanteen, että ne palautuu lähtökokoonsa samantien. Viime kuukauden oon käyttänyt tyystin niitä E-kupin liivejä ja on tuntunut, että rinnat täyttävät ne ihan kiitettävästi. Kunnes sitten tällä viikolla palasin taas kuukautisten jälkeen noihin D-kupin liiveihin ja totesin, että ihan samanlaiset ne on kun olivat vielä ennen E-kupin liivien ostoakin. En vain tajua, mistä tuo vaikutelma johtuu. Sama liivimalli, sama ympärys, mutta yhtä isompi kuppi, ja yhtäkkiä tuntuukin, ettei se riitä? Ja sitten yhtä pienempi kuppi on oikein soppeli. En tajua. Tästä huomaa sen, että liivikoko ei ole ikinä absoluuttinen.
Mutta. Ne kipuilut tuntuvat nyt pääasiassa johtuvan tuon vasemman hartian ja rintalihaksen kireydestä. Selkeästi lymfa on auttanut, mutta pelkästään sillä ei selvitä. Lihasten kireyteen olen saanut ohjeet tehdä seuraavat liikkeet tässä järjestyksessä:
1. Olkapäiden korjausliike. Ota hyvä asento, rentouta olkapäät, ja sitten tee pieni korjausliike. Eli siirrät siis lapoja lähemmäs toisiaan, olkapäitä taaemmas. Rentouta taas. Toista 10 kertaa. Tämä aktivoi selän lihaksia ainakin (näin omien tuntemusten mukaan).
2. Ota taas hyvä asento, katso suoraan eteenpäin. Siirrä päätä hieman taaksepäin, mutta älä käännä sitä mihinkään. Vähän kuin kana eteenpäin kulkiessaan. Siirrä päätä hieman taaksepäin, rentouta, toista 10 kertaa. Tämä rentouttaa hartia- ja niskalihaksia ja treenaa niskan tukilihaksia.
3. Venytä rintalihaksia. Mene seisomaan oviaukkoon, nosta molemmat kädet ovenkarmeille hartiatason korkeudelle ja nojaa eteenpäin. Tämä tehdään viimeisenä, mutta tätä kuulemma saisi toistella pitkin päivää aina kun tilanne tulee.
Sellaista. Sitten muistaa tehdä vielä taukojumpat töissä, käydä juoksemassa ja tehdä muuta aktivoivaa, niin siinä se elämä menee taas omalla painollaan. Palaute on välitön, jos jää tekemättä.
torstai 20. elokuuta 2015
Lymfaterapiaa ja rasvansiirtoa
No niin. Toinen mielipide on nyt haettu ja kuviot taas jonkun aikaa selvemmät.
Toinen kirurgi puolsi ensimmäisen näkemystä siitä, että leikata ei kannata. Rinnat ovat todella kaunismalliset ja upeasti parantuneet. Kipuilun syytä hän ei osannut sanoa, mutta arveli sen johtuvan siitä, että arpeen on jäänyt hermoja pinteeseen. Tämän lisäksi hän sanoi, että voisin hyötyä fysioterapiasta ja pitkäaikaisesta kivunhoidosta, koska arpikudoken pehmentäminenkin voisi helpottaa särkyjäni. Hän kirjoitti minulle 15 kerran lähetteen fysioterapiaan. Lisäksi hän sanoi, että jos fysioterapia ei auta, niin koirankorvan poiston yhteydessä voisi kokeilla tehdä rasvansiirron leikkausalueelle. Lyricaa hän suositteli myös, mutta - ehkä olen jästipää - en vieläkään suostu sitä kokeilemaan.
Eli homma etenee nyt niin, että koirankorvan korjausleikkausta siirretään. Olin yhteydessä ensimmäiseen leikkaavaan kirurgiin, joka puolsi tuota ajatusta rasvansiirron yhdistämisestä koirankorvan leikkaamiseen. Ensin kokeillaan kuitenkin fysioterapia, että auttaako se, ja jos se auttaa, rasvansiirtoa ei tehdä. Jos se ei auta, voidaan kokeilla vielä rasvansiirtoa.
Nyt olen kahden vaiheilla, että kokeilenko mieluummin Lyricaa vai rasvansiirtoa... Molemmissa on riskinsä, mutta Lyricassa vaikutukset eivät ole pysyvät. Rasvansiirrossa on kuulemma 1-2 % mahdollisuus, että kivut pahenevat. Enkä todellakaan halua riskeerata, että ne muuttuvat pahemmiksi, koska näiden nykyisten kanssa jo pärjäilee. Toisin sanoen hitaasti mutta (ehkä) varmasti on tuo vasenkin rinta paranemaan päin.
Kävin tänään kokeilemassa ensimmäisen kerran lymfaterapiaa. Terapeutti sanoi, että siitä olisi saattanut olla hyötyä jo nopeammin leikkauksen jälkeen, kudosparaneminen olisi voinut olla nopeampaa. Mutta minkäs teet, kun et tiennyt. Mutta ehkäpä te muut voitte ottaa asian kirurgin kanssa esille ja kysellä tarkemmin? Kuulemma rintasyöpäleikkauksessa käyneille monesti tehdään lymfaterapiaa. Terapiasessio itsessään oli aivan käsittämätön. Nainen kevyesti pienesti hieroi kaulaa, niskaa, solisluukuoppaa, rintaa ja kainaloa, mutta olo session jälkeen on janoinen ja tokkurainen. On kuin olisi pienessä kuumeessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo lymfaterapia tekee!
Toinen kirurgi puolsi ensimmäisen näkemystä siitä, että leikata ei kannata. Rinnat ovat todella kaunismalliset ja upeasti parantuneet. Kipuilun syytä hän ei osannut sanoa, mutta arveli sen johtuvan siitä, että arpeen on jäänyt hermoja pinteeseen. Tämän lisäksi hän sanoi, että voisin hyötyä fysioterapiasta ja pitkäaikaisesta kivunhoidosta, koska arpikudoken pehmentäminenkin voisi helpottaa särkyjäni. Hän kirjoitti minulle 15 kerran lähetteen fysioterapiaan. Lisäksi hän sanoi, että jos fysioterapia ei auta, niin koirankorvan poiston yhteydessä voisi kokeilla tehdä rasvansiirron leikkausalueelle. Lyricaa hän suositteli myös, mutta - ehkä olen jästipää - en vieläkään suostu sitä kokeilemaan.
Eli homma etenee nyt niin, että koirankorvan korjausleikkausta siirretään. Olin yhteydessä ensimmäiseen leikkaavaan kirurgiin, joka puolsi tuota ajatusta rasvansiirron yhdistämisestä koirankorvan leikkaamiseen. Ensin kokeillaan kuitenkin fysioterapia, että auttaako se, ja jos se auttaa, rasvansiirtoa ei tehdä. Jos se ei auta, voidaan kokeilla vielä rasvansiirtoa.
Nyt olen kahden vaiheilla, että kokeilenko mieluummin Lyricaa vai rasvansiirtoa... Molemmissa on riskinsä, mutta Lyricassa vaikutukset eivät ole pysyvät. Rasvansiirrossa on kuulemma 1-2 % mahdollisuus, että kivut pahenevat. Enkä todellakaan halua riskeerata, että ne muuttuvat pahemmiksi, koska näiden nykyisten kanssa jo pärjäilee. Toisin sanoen hitaasti mutta (ehkä) varmasti on tuo vasenkin rinta paranemaan päin.
Kävin tänään kokeilemassa ensimmäisen kerran lymfaterapiaa. Terapeutti sanoi, että siitä olisi saattanut olla hyötyä jo nopeammin leikkauksen jälkeen, kudosparaneminen olisi voinut olla nopeampaa. Mutta minkäs teet, kun et tiennyt. Mutta ehkäpä te muut voitte ottaa asian kirurgin kanssa esille ja kysellä tarkemmin? Kuulemma rintasyöpäleikkauksessa käyneille monesti tehdään lymfaterapiaa. Terapiasessio itsessään oli aivan käsittämätön. Nainen kevyesti pienesti hieroi kaulaa, niskaa, solisluukuoppaa, rintaa ja kainaloa, mutta olo session jälkeen on janoinen ja tokkurainen. On kuin olisi pienessä kuumeessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo lymfaterapia tekee!
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Pitäiskö mun vain kärsiä?
Kinesioteippaamisesta on ollut mun mielestä vähän hyötyä. Oon teipannut kyljestä kylkeen heti rintojen alapuolelta niin, että vähän nostavat rintoja. Sen lisäksi olen vetänyt teipinpalan tuohon vasemman rinnan etusyrjään. Mun mielestäni se on helpottanut oloa. Vasen nännikään ei sinerrä enää samalla tavalla kuin vielä kuukausi sitten, ja suppuuntumisreaktio toimii paremmin. En kylläkään uskalla ottaa teippejä vielä kokonaan pois, vaikka iho selkeästi ei yhtään nauti tästä tilanteesta. Jos sen kiskoo etenkin päistä liian tiukalle, se kiskoo ihoa ja tekee samantien vesikellot. Oli aika kammottavan näköinen tuo toinen kylki, kun olin laittanut liian tiukalle ja teippiä irrottaessa se veti samalla ihon pois vesikellojen päältä. Auts!
Mutta mä nyt tässä mietin, että pitäiskö mun oikeasti vain kärsiä. Kun kyse on kuitenkin enemmän lähinnä epämukavasta olosta. Ja tiedän, että oon aika herkkä epämukavalle ololle. Pikkusen jos jostain tuntuu pahalta, niin maailma päättyy ihan justiinsa. Tällä hetkellä kaarituelliset liivit tuntuvat antavan parhaimman tuen, mutta samalla mietin sitä, että rinnat eivät ikinä saa olla niille luonnollisessa asennossa. Siis mietin sitä, että onko kipuilussa sitten kuitenkin kyse enemmän siitä, että rinnat aristelevat "normikäyttöä", koska niitä on suojeltu niin tarkasti?
Perustan tämän näkemyksen siihen, että revähtänyt nilkkakaan ei parane ilman, että sitä ryhtyy käyttämään. Joten olisiko tässäkin kyse vähän samanlaisesta asiasta? Kirurgi oli kuitenkin sitä mieltä, että ei siellä enää mikään pahemmaksi voi muuttua. Tai niin ainakin käsitin.
Edelliseen postaukseen vielä viitaten, Lyricaa en aloittanut. Kaikki ne kokemukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että jos ikinä aloitan sen lääkityksen käyttämisen, sille on oltava pirun hyvä syy. Ja tämä ei vielä riitä siihen. Btw, jonkun piti soittaa sairaalasta 2-4 viikon päästä lääkityksen aloittamisesta, että miltä on tuntunut. Ei ole kukaan soitellut.
Mutta mä nyt tässä mietin, että pitäiskö mun oikeasti vain kärsiä. Kun kyse on kuitenkin enemmän lähinnä epämukavasta olosta. Ja tiedän, että oon aika herkkä epämukavalle ololle. Pikkusen jos jostain tuntuu pahalta, niin maailma päättyy ihan justiinsa. Tällä hetkellä kaarituelliset liivit tuntuvat antavan parhaimman tuen, mutta samalla mietin sitä, että rinnat eivät ikinä saa olla niille luonnollisessa asennossa. Siis mietin sitä, että onko kipuilussa sitten kuitenkin kyse enemmän siitä, että rinnat aristelevat "normikäyttöä", koska niitä on suojeltu niin tarkasti?
Perustan tämän näkemyksen siihen, että revähtänyt nilkkakaan ei parane ilman, että sitä ryhtyy käyttämään. Joten olisiko tässäkin kyse vähän samanlaisesta asiasta? Kirurgi oli kuitenkin sitä mieltä, että ei siellä enää mikään pahemmaksi voi muuttua. Tai niin ainakin käsitin.
Edelliseen postaukseen vielä viitaten, Lyricaa en aloittanut. Kaikki ne kokemukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että jos ikinä aloitan sen lääkityksen käyttämisen, sille on oltava pirun hyvä syy. Ja tämä ei vielä riitä siihen. Btw, jonkun piti soittaa sairaalasta 2-4 viikon päästä lääkityksen aloittamisesta, että miltä on tuntunut. Ei ole kukaan soitellut.
tiistai 9. syyskuuta 2014
Kuntosalia ja jumppaa
Tällä viikolla uskaltauduin vihdoin ja viimein kuntosalilleki. Vatsanympärys on löystyny muutaman sentin, mutta kyllä se takasi ruotuun saadaan ;). Suhteellisen epätoivoisen oloista oli meininki, eikä mikään ihme. Katsoin tiedoista, että mä oon käynyt salilla viimeksi 1.3. Puoli vuotta sitte. Kävin mä spinningiä kokeilemas, mutta sitä ei lasketa nyt tähän.
Alataljaa, ylätaljaa, lankkuja. Siinä oikeastaan ne, jotka rintoja rasitti. En uskaltanut, eikä varmasti olisi ollut fiksuakaan, kokeilla niillä painoilla joihin jäin ennen taukoa, vaan sitkutin suht pienillä painoilla pidempää sarjaa. Voima ei sinänsä oo minnekään hävinnyt, mikä oli ilahduttavaa huomata, mutta kestävyys on kyllä kärsinyt. Jospa tästä nyt saisin taas tsempin käyntiin :)
Ei siinä. Mitään ei tapahtunut. Vähän ylätaljassa ja lankussa alkoi tuntua ikävämmältä loppumetreillä, mutta mitään kipuja tai särkyjä ei rinnoissa ollut eikä ole sen jälkeen ilmennyt. Success!
Alataljaa, ylätaljaa, lankkuja. Siinä oikeastaan ne, jotka rintoja rasitti. En uskaltanut, eikä varmasti olisi ollut fiksuakaan, kokeilla niillä painoilla joihin jäin ennen taukoa, vaan sitkutin suht pienillä painoilla pidempää sarjaa. Voima ei sinänsä oo minnekään hävinnyt, mikä oli ilahduttavaa huomata, mutta kestävyys on kyllä kärsinyt. Jospa tästä nyt saisin taas tsempin käyntiin :)
Ei siinä. Mitään ei tapahtunut. Vähän ylätaljassa ja lankussa alkoi tuntua ikävämmältä loppumetreillä, mutta mitään kipuja tai särkyjä ei rinnoissa ollut eikä ole sen jälkeen ilmennyt. Success!
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Ja tältä se näyttää 3 kk jälkeen
Meinasin ensin värvätä ukon ottamaan musta kuvia, mutta kun ukolla on intensiivinen jumppatuokio kesken, niin ehkä en häiritse sitä. Kanske joku kaunis päivä joku mustakin nappaa taas kuvaa niin että saan tännekin jotain siistimmän näköistä.
Kuppikoko on tosiaan asettunut tällä hetkellä siihen 70C tienoille. Kiloja tämä lähes 4 kk potilaana oleminen ei ole tuonut lisää, mikä on suoranainen ihme siihen nähden mitä kurkusta on välillä alas kiskottu. Koostumusta kroppa sen sijaan on muuttanut, ja ne vähäisetkin lihakset ovat kyllä löystyneet. Mm. vyötärönympärys on kasvanut 5 senttiä, joka kertoo vain siitä, että lihakset eivät ole olleet töissä. Oon äärimmäisen iloinen, että pääsen taas liikkumaan.
Liikunnasta puheenollen. Kiipeilysessio sujui mainiosti, jos ei oteta huomioon korkean paikan paniikkijäätymistä siinä vaiheessa, kun reitti olisi pitänyt topata (kiivetä kiven päälle). Kerran tipuin parista metristä suoraan kiveä pitkin ja taisinpa lyödä toisen rinnankin siinä samaan syssyyn johonkin murikkaan. Patjalle tömähtäessäni päästin suustani vaistomaisen karjaisun ja kirosanalitanian - en sen vuoksi, että minnekään olisi sattunut vaan siksi, että olin niin lähellä! Vasta myöhemmin tajusin, että minnekään ei tosiaan sattunut. Woohoo! Nyt oon käynyt pyörälenkeillä sen jälkeen ja tässä katselen ratsastuskoulujen sivuja, jos jonnekin pääsisin kohta sitäkin taas koettamaan. Rakasta harrastusta on kova ikävä.
Saunomassa aion käydä tänään. Katsotaan miten se menee. Teipit otin pois pari päivää sitten ja olin yllättynyt siitä, miten hyvin mulla on nyt jo arvet vaalenneet ja parantuneet. Kyllähän ne näkee, mutta ei ne mitkään silmiinpistävät ole. Molemmat rinnat alkaa jo vähän hakeutua muotoonsa, mutta vasen on edelleen jäljessä paranemisessa. Ehkä sekin vielä. Lisäksi löysin Triumphilta äärettömän mukavat kaarituelliset liivit, joissa on pehmeä, paksu kuppi. Maksoivat 40 € ja ovat jokaisen pennin arvoiset. Niitä olen tässä pitänyt.
All in all. Välillä tulee haikea fiilis ja mietin, että teinkö virheen. Siinä vaiheessa yleensä muistuttelen itseäni niistä syistä, jotka leikkaukseen saivat lähtemään. Liikkumisen vaikeus, huono ryhti, pahenevat fyysiset vaivat (olkapää ja takareisi, olkapää ehti tulehtua ja takareisi vasta oiria ilmeisesti etukenoisen liikkumisen vuoksi), vaatteiden löytymisen vaikeus, Kyllähän ne olisivat varmasti hyvältä näyttäneet, joo, mutta vaikeaa niiden kanssa eläminen oli. Jos olisivat olleet edes pari kuppia pienemmät, en varmaankaan olisi niille tehnyt yhtään mitään. Aina välillä on hyvä pysähtyä käsittelemään tätä asiaa omassa päässään.
Huomenna on sukujuhlat. Kummipojan synttärit. Viikon päästä serkun valmistujaiset. Tässä ovat ensimmäiset tilaisuudet, joissa astun suvun näkyville uusine tisseineni. Se pistää jännittämään, mutta nyt olen siihen jo valmistautunut henkisestikin.
Kuppikoko on tosiaan asettunut tällä hetkellä siihen 70C tienoille. Kiloja tämä lähes 4 kk potilaana oleminen ei ole tuonut lisää, mikä on suoranainen ihme siihen nähden mitä kurkusta on välillä alas kiskottu. Koostumusta kroppa sen sijaan on muuttanut, ja ne vähäisetkin lihakset ovat kyllä löystyneet. Mm. vyötärönympärys on kasvanut 5 senttiä, joka kertoo vain siitä, että lihakset eivät ole olleet töissä. Oon äärimmäisen iloinen, että pääsen taas liikkumaan.Liikunnasta puheenollen. Kiipeilysessio sujui mainiosti, jos ei oteta huomioon korkean paikan paniikkijäätymistä siinä vaiheessa, kun reitti olisi pitänyt topata (kiivetä kiven päälle). Kerran tipuin parista metristä suoraan kiveä pitkin ja taisinpa lyödä toisen rinnankin siinä samaan syssyyn johonkin murikkaan. Patjalle tömähtäessäni päästin suustani vaistomaisen karjaisun ja kirosanalitanian - en sen vuoksi, että minnekään olisi sattunut vaan siksi, että olin niin lähellä! Vasta myöhemmin tajusin, että minnekään ei tosiaan sattunut. Woohoo! Nyt oon käynyt pyörälenkeillä sen jälkeen ja tässä katselen ratsastuskoulujen sivuja, jos jonnekin pääsisin kohta sitäkin taas koettamaan. Rakasta harrastusta on kova ikävä.
All in all. Välillä tulee haikea fiilis ja mietin, että teinkö virheen. Siinä vaiheessa yleensä muistuttelen itseäni niistä syistä, jotka leikkaukseen saivat lähtemään. Liikkumisen vaikeus, huono ryhti, pahenevat fyysiset vaivat (olkapää ja takareisi, olkapää ehti tulehtua ja takareisi vasta oiria ilmeisesti etukenoisen liikkumisen vuoksi), vaatteiden löytymisen vaikeus, Kyllähän ne olisivat varmasti hyvältä näyttäneet, joo, mutta vaikeaa niiden kanssa eläminen oli. Jos olisivat olleet edes pari kuppia pienemmät, en varmaankaan olisi niille tehnyt yhtään mitään. Aina välillä on hyvä pysähtyä käsittelemään tätä asiaa omassa päässään.
Huomenna on sukujuhlat. Kummipojan synttärit. Viikon päästä serkun valmistujaiset. Tässä ovat ensimmäiset tilaisuudet, joissa astun suvun näkyville uusine tisseineni. Se pistää jännittämään, mutta nyt olen siihen jo valmistautunut henkisestikin.
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Sporttikärpänen?
Oon tuon juokemisen kanssa vähän epäillyt, että vaikka se kyllä onnistuu, niin onko se kuitenkaan niin fiksua vielä. No joo, fysioterapeutin mukaan raskaammat lajit on hyvä jättää ainakin 6 viikon päähän leikkauksesta, ja nyt on kulunut jo toinen mokoma, eli sinänsä kai se olisi ok. Mutta en silti tahdo uskaltaa. Myöskään kuntosalille en ole uskaltautunut menemään. Kiipeilemäänkin haluaisin, mutta sitäkään en ole uskaltautunut vielä kokeilemaan. Varon siis tällä hetkellä varmaan aivan liikaa, mutta en vain uskalla, koska kiristelee kuitenkin sen verran. Repeäminen sai mut suorastaan neuroottiseksi en suhteen, ettei vain mistään repsahda tai repeä.
En usko, että näin kuitenkaan kävisi, mutta löysin kuitenkin yhden lajin, jota uskallan surutta harrastaa eikä tunnu pahalta. Pyöräily! Kyllä, pyörän selkään vain. Kävellessäkin pystyn vetämään vain sen 40 minuutin lenkin, kun alkaa tuntua vähän hiertämistä (toki ei erityisen kipeää, mutta tuntuu juuri siltä, että yläkropan liike pistää liivien alaympäryksen hankaamaan sisäiseen leikkaushaavaan. Pyöräilyssä tältä välttyy. Sitä paitsi siinä on loistava kunnon kohottaja.
En usko, että näin kuitenkaan kävisi, mutta löysin kuitenkin yhden lajin, jota uskallan surutta harrastaa eikä tunnu pahalta. Pyöräily! Kyllä, pyörän selkään vain. Kävellessäkin pystyn vetämään vain sen 40 minuutin lenkin, kun alkaa tuntua vähän hiertämistä (toki ei erityisen kipeää, mutta tuntuu juuri siltä, että yläkropan liike pistää liivien alaympäryksen hankaamaan sisäiseen leikkaushaavaan. Pyöräilyssä tältä välttyy. Sitä paitsi siinä on loistava kunnon kohottaja.
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Run Forrest, run!
Mikä tunne mahtoikaan Forrest Gumpilla olla, kun juoksuyritys päätyikin jalkatukien rikkoutumiseen ja tippumiseen, ja jalat vain kulkivat eteenpäin tasaista, varmaa tahtia. Jos Forrestin takana ei olisi ollut kiusaajia, niin ilme olisi varmaan ollut aika muikea.
Kampesin juoksulenkkarit jalkaan, nappasin kännykän ja avaimen juoksuvyöhön ja lähdin lenkille. Tarkoitukseni ei ollut erityisesti tehdä juoksulenkkiä, vaan vain kokeilla juoksemista. Mutta kun mä pääsin liikkeelle ja askel rullasi, niin en voinut olla kiristämättä vauhtia. Juoksin ja juoksin ja juoksin naama leveässä virneessä. Vihdoinkin! Olo oli kuin hourulasta paenneella, mikä vapauden tunne! Iloa kesti sen 300 metriä ennen kuin kunto loppui jo kesken, mutta se oli 300 metriä enemmän kuin kuukausiin!
Otin vielä kolme juoksuspurttia, tällä kertaa vähän maltillisemmin ja vielä vähän lyhyempää matkaa. Sain järjellä pidettyä itseni aisoissa sen suhteen, etten nyt lähtisi rasittamaan kroppaa liikaa kaiken levon jälkeen. Jaloissa tuntuu, että jotain niillä on tehty. Mulla oli niin ikävä tätä fiilistä! Joka paikka on rupsahtanut ja löystynyt, vatsan paikalla on pömppis, jollaista siinä ei ole ollut aikoihin. Kunhan tästä pääsen taas lankkuilukuntoon, niin saadaan sekin ongelma hoitoon...
Tämän jälkeen onkin sitten hyvä "venytellä" - Ainon maitosuklaajätskillä ;) Auttaa hyvin vatsapömppikseen.
Kampesin juoksulenkkarit jalkaan, nappasin kännykän ja avaimen juoksuvyöhön ja lähdin lenkille. Tarkoitukseni ei ollut erityisesti tehdä juoksulenkkiä, vaan vain kokeilla juoksemista. Mutta kun mä pääsin liikkeelle ja askel rullasi, niin en voinut olla kiristämättä vauhtia. Juoksin ja juoksin ja juoksin naama leveässä virneessä. Vihdoinkin! Olo oli kuin hourulasta paenneella, mikä vapauden tunne! Iloa kesti sen 300 metriä ennen kuin kunto loppui jo kesken, mutta se oli 300 metriä enemmän kuin kuukausiin!
Otin vielä kolme juoksuspurttia, tällä kertaa vähän maltillisemmin ja vielä vähän lyhyempää matkaa. Sain järjellä pidettyä itseni aisoissa sen suhteen, etten nyt lähtisi rasittamaan kroppaa liikaa kaiken levon jälkeen. Jaloissa tuntuu, että jotain niillä on tehty. Mulla oli niin ikävä tätä fiilistä! Joka paikka on rupsahtanut ja löystynyt, vatsan paikalla on pömppis, jollaista siinä ei ole ollut aikoihin. Kunhan tästä pääsen taas lankkuilukuntoon, niin saadaan sekin ongelma hoitoon...
Tämän jälkeen onkin sitten hyvä "venytellä" - Ainon maitosuklaajätskillä ;) Auttaa hyvin vatsapömppikseen.
torstai 26. kesäkuuta 2014
Mikä rapakunto!
Puolisen tuntia juoksentelin ulkona palloleikeissä (e he he, palloleikkejä ulkona), ja onnistui! Eli näyttäisi pikkuhiljaa siltä, että mäkin alan päästä tästä liikkeelle. Mutta voi jestas, kaikki juoksu- ja lihaskunto on poissa. Okei, mun kohdalla tää liikuntatauko ei oo kestänyt vain tätä aikaa, kun oon ollut petipotilaana (eli viimeset 3 kuukautta flunssat mukaan lukien), vaan oon ollut eräistä muista syistä hyvin liikuntahaluton viimeisen puoli vuotta. Ja sen huomaa, sen todellakin huomaa.
Ensinnäkin mun mainiosta kävelykunnosta ei oo mitään jäljellä. Jalkojen lihaksiin alkaa särkeä nopeasti ja paikkoihin, joita ikinä ennen ei ole särkenyt. Nilkat ovat taas löystyneet, ja juoksemisessa tuntuu, ettei niissä ole tukea. Vanha olkapäävaiva on alkanut taas vaivata, kun mitään sen kanssa ei ole tehty. En uskalla edes ajatella, että missä kunnossa on sellainen ihminen, joka ei liiku ikinä, jos mäkin menen puolessa vuodessa tähän kuntoon.
Lohtuna, joskin laihana sellaisena, on kuitenkin se, että kyllä se lihaskuntopohja siellä on. Ja kun vain ryhtyy tekemään, niin se tulee kyllä takaisin. Olkapää nyt vähän huolestuttaa, sillä sen harjoittaminen tarkoittaisi käsin tekemistä, ja tähän mennessä ne liikkeet eivät ole tuntuneet tisseihin erityisen hyvältä. Itse asiassa Kirsin kuntopiiri -blogista löytyi hyviä liikkeitä, joita olen tehnyt olkapään kanssa aikoinaan. Näitä pitäisi ryhtyä taas tekemään. En ole uskaltautunut kokeilemaan. Etenkin nyt tässä oikealla näkyvän kuvan (linkattu Kirsin kuntopiiri -blogista) liikettä olen tehnyt paljon, ja se avaa ja vahvistaa juuri oikeita lihaksia. Mutta tuntuu myös rintalihaksissa, siksi se on tällä hetkellä vähän ikävä. Kyse on siis ulkokierrosta kuminauhalla.
Mutta jos olkapäiden tai ylävartalon kanssa on ongelmia, kannattaa vilkaista tuota blogia. Isorintaisilla on usein muutenkin ongelmia myös ryhdin kanssa, ja noista liikkeistä löytyy vinkkejä siihen ongelmaan. Itse olen näitä samoja liikkeitä tehnyt eri muodoissa, ja oma ryhtini alkaa olla aika hyvä. Se on myös selkeästi parantunut viime aikoina ihan itsestäänkin, kun olen vain keskittynyt aina käyttämään keskivartalon lihaksia, ihan vain kotona jääkaapille kävellessäkin.
Ja hei, juoksentelu onnistuu Shock Absorberin liiveillä, joista aiemmin olen blogissani puhunut (täällä). Suosittelen lämpimästi, mutta jos hankitte, niin muistakaa, että ovat hyvin jämäkkää kokoa, joten kannattaa suosista ottaa useampi koko kokeiltavaksi. Myös niitä kokoja, jotka tuntuvat liian isoilta.
Ensinnäkin mun mainiosta kävelykunnosta ei oo mitään jäljellä. Jalkojen lihaksiin alkaa särkeä nopeasti ja paikkoihin, joita ikinä ennen ei ole särkenyt. Nilkat ovat taas löystyneet, ja juoksemisessa tuntuu, ettei niissä ole tukea. Vanha olkapäävaiva on alkanut taas vaivata, kun mitään sen kanssa ei ole tehty. En uskalla edes ajatella, että missä kunnossa on sellainen ihminen, joka ei liiku ikinä, jos mäkin menen puolessa vuodessa tähän kuntoon.
Mutta jos olkapäiden tai ylävartalon kanssa on ongelmia, kannattaa vilkaista tuota blogia. Isorintaisilla on usein muutenkin ongelmia myös ryhdin kanssa, ja noista liikkeistä löytyy vinkkejä siihen ongelmaan. Itse olen näitä samoja liikkeitä tehnyt eri muodoissa, ja oma ryhtini alkaa olla aika hyvä. Se on myös selkeästi parantunut viime aikoina ihan itsestäänkin, kun olen vain keskittynyt aina käyttämään keskivartalon lihaksia, ihan vain kotona jääkaapille kävellessäkin.
Ja hei, juoksentelu onnistuu Shock Absorberin liiveillä, joista aiemmin olen blogissani puhunut (täällä). Suosittelen lämpimästi, mutta jos hankitte, niin muistakaa, että ovat hyvin jämäkkää kokoa, joten kannattaa suosista ottaa useampi koko kokeiltavaksi. Myös niitä kokoja, jotka tuntuvat liian isoilta.
tiistai 27. toukokuuta 2014
Operaatio kuntoutus...
Kuntoutus. Täydellinen sana tämän romukasan takaisin liikkeelle saamiseen.
Ohjeen mukaan liikuntaa saa harrastaa 4 viikon kuluttua leikkauksesta omien tuntemusten mukaan. Rankempien lajien kohdalla on hyvä odottaa 6 viikkoa. Mulla on nyt mennyt kohta se 6 viikkoa, ja omia tuntemuksiani kuunnellakseni nyt vasta alkaa tuntua siltä, että voin aloittaa edes jonkinlaisen liikkumisen.
Lähtötilanne on siis se, että perseeni on saanut tyytyväisenä levitä sohvalla viimeiset 7-8 viikkoa. En ole erityisemmin jumpannut tai venytellyt, en oo uskaltanut tehdä yhtään mitään sellaista, mikä venyttää tai rasittaa rintoja. Sairaalasta kotiutuessani sain fysioterapeutilta ohjeita liikkeisiin, joiden tekeminen on kuulemma tärkeää liikkuvuuden ja liikeratojen säilyttämiseksi.
Vinkki: noudata niitä fckn ohjeita.
Jonkun verran oon liikkeitä yrittänyt tehdä, mutta tunnustan suoraan, että hävyttömän vähän. Oon ollut niin vainoharhainen, etten oo uskaltanut. Tänään sain taas todeta, mitä sanonta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" tarkoittaa. Kävin kävelyllä, joka oli suoraan sanoen aika tuskainen. Kipuja ei ollut, mutta lihakset kiristivät joka paikasta. Ensinnäkin isojen rintojen kanssa liikkuessa on ollut paha tapa nostaa hartioita kohti korvia ja olla kumarassa. Rintoja varoessa nuo tiukassa istuvat vanhat tavat ovat vain korostuneet ja sain tehdä kovasti töitä sen eteen, että hartiat olisivat alhaalla. Ensimmäiset 30 min meni tapelllessa. Pahimmin kiristi rintojen välissä, tuntui kuin joku olisi jatkuvasti kiskonut alaspäin. Hartioiden pyörittely helpotti oloa sen verran, että loppulenkistä rintojen väli ei enää kiristellyt - vasen hartia kylläkin.
Olen jumissa. Pahasti. En muista koska olisin ollut näin jumissa. Mutta todettava se kai tässä on, että lepovaihe on ohi. Tämähän ei tarkoita hillitöntä rehkimistä vaan sitä, että kevyesti lähdetään taas liikkeelle. Pari kertaa venähtäneen nilkan kanssa klenkanneena ja kerran tulehtuneen olkapään hoitaneena oon oppinut, että jossain vaiheessa on vain lähdettävä liikkeelle ja ryhdyttävä tekemään asioita, sillä lepääminen ei muuta tilannetta enää paremmaksi. Nyt taitaa olla se hetki.
Mitä oon tehnyt?
* Kävelylenkki. 4 km, 40 minuuttia ei varsinaisesti urheilua ole, mutta alku se on sekin.
* Venytyksiä, ei mitään repivää. Oon pyöritellyt hartioita, maannut lattialla kädet sivuille ojennettuna, venyttänyt rintalihaksia seinää vasten ja tehnyt pari venytysliikettä olkapäiden kunnon tueksi.
* Lämpöhoitoa. Vähän varauksellisesti, linkin takana on syyt plussiin ja miinuksiin. Käytän, koska rentouttaa lihaksia. Kauratyynyä oon pitänyt enimmäkseen hartioilla, niskalla ja selällä. Tänään kokeilin käyttää myös rintojen välissä ja alapuolella, mutta sen käyttäminen leikkauksen jälkeen saattaa olla aika kyseenalaista... Ehkä soitan haavapolille ja kyselen, onko sen käyttäminen ok?
Ohjeen mukaan liikuntaa saa harrastaa 4 viikon kuluttua leikkauksesta omien tuntemusten mukaan. Rankempien lajien kohdalla on hyvä odottaa 6 viikkoa. Mulla on nyt mennyt kohta se 6 viikkoa, ja omia tuntemuksiani kuunnellakseni nyt vasta alkaa tuntua siltä, että voin aloittaa edes jonkinlaisen liikkumisen.
Lähtötilanne on siis se, että perseeni on saanut tyytyväisenä levitä sohvalla viimeiset 7-8 viikkoa. En ole erityisemmin jumpannut tai venytellyt, en oo uskaltanut tehdä yhtään mitään sellaista, mikä venyttää tai rasittaa rintoja. Sairaalasta kotiutuessani sain fysioterapeutilta ohjeita liikkeisiin, joiden tekeminen on kuulemma tärkeää liikkuvuuden ja liikeratojen säilyttämiseksi.
Vinkki: noudata niitä fckn ohjeita.
Jonkun verran oon liikkeitä yrittänyt tehdä, mutta tunnustan suoraan, että hävyttömän vähän. Oon ollut niin vainoharhainen, etten oo uskaltanut. Tänään sain taas todeta, mitä sanonta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" tarkoittaa. Kävin kävelyllä, joka oli suoraan sanoen aika tuskainen. Kipuja ei ollut, mutta lihakset kiristivät joka paikasta. Ensinnäkin isojen rintojen kanssa liikkuessa on ollut paha tapa nostaa hartioita kohti korvia ja olla kumarassa. Rintoja varoessa nuo tiukassa istuvat vanhat tavat ovat vain korostuneet ja sain tehdä kovasti töitä sen eteen, että hartiat olisivat alhaalla. Ensimmäiset 30 min meni tapelllessa. Pahimmin kiristi rintojen välissä, tuntui kuin joku olisi jatkuvasti kiskonut alaspäin. Hartioiden pyörittely helpotti oloa sen verran, että loppulenkistä rintojen väli ei enää kiristellyt - vasen hartia kylläkin.
Olen jumissa. Pahasti. En muista koska olisin ollut näin jumissa. Mutta todettava se kai tässä on, että lepovaihe on ohi. Tämähän ei tarkoita hillitöntä rehkimistä vaan sitä, että kevyesti lähdetään taas liikkeelle. Pari kertaa venähtäneen nilkan kanssa klenkanneena ja kerran tulehtuneen olkapään hoitaneena oon oppinut, että jossain vaiheessa on vain lähdettävä liikkeelle ja ryhdyttävä tekemään asioita, sillä lepääminen ei muuta tilannetta enää paremmaksi. Nyt taitaa olla se hetki.
Mitä oon tehnyt?
* Kävelylenkki. 4 km, 40 minuuttia ei varsinaisesti urheilua ole, mutta alku se on sekin.
* Venytyksiä, ei mitään repivää. Oon pyöritellyt hartioita, maannut lattialla kädet sivuille ojennettuna, venyttänyt rintalihaksia seinää vasten ja tehnyt pari venytysliikettä olkapäiden kunnon tueksi.
* Lämpöhoitoa. Vähän varauksellisesti, linkin takana on syyt plussiin ja miinuksiin. Käytän, koska rentouttaa lihaksia. Kauratyynyä oon pitänyt enimmäkseen hartioilla, niskalla ja selällä. Tänään kokeilin käyttää myös rintojen välissä ja alapuolella, mutta sen käyttäminen leikkauksen jälkeen saattaa olla aika kyseenalaista... Ehkä soitan haavapolille ja kyselen, onko sen käyttäminen ok?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)