Tältä ne nyt näyttää

No niiiiin. Nyt laitan vihdoin ja viimein niitä kuvia, joita on pitänyt laittaa jo hetken aikaa. Muutoksia ulkonäössä on tapahtunut koko ajan hieman, joten aiemmin näitä ei ehkä olisi kannattanut laittaakaan. Sitä paitsi nyt on niin komeat rusketusraidat, että oksat pois.

Ensimmäisenä kuva sporttiliivien ja urheilutopin kanssa. Sporttiliivit ovat kokoa S/M ja Prismasta ostetut. Jostain syystä sellaiset lörttösporttiliivit, jotka eivät purista rintoja liikaa, sopivat parhaiten. Vasen rinta huutaa kirosanoja ilmoille, jos erehdyn pistämään sen tissit kokoon puristavaan sporttitoppiin. Toivoin, että olisin voinut pitää myös sellaisia, mutta elämä päätti eri tavalla. Joten toistaiseksi voin edelleen unohtaa sporttitopit.

Tässä ollaan sitten ihan normaaleissa, kaarituellisissa liiveissä. Liivit ovat ne Prismasta ostetut Actuellet, kokoa 65D. En viitsinyt kiskaista niitä E-kupin liivejä päälle, koska nämä liivit ovat ne, joissa suurimman osan ajasta kuljen. Kuva antaa ymmärtää, että rinnat ovat sijoittuneet todella ylös, mutta se huijaa. Tosin vain hieman, koska mulla on oikeasti olo välillä kuin teini-ikäisellä. Tissit ovat ylempänä kuin ovat varmaan ikinä olleet. Siksi toppienkin kanssa saa olla hitusen tarkkana, ettei kaula-aukosta näy mitään ylimääräistä.

Kaksi kirurgia ja haavapolin tädit ovat kehunet, että ovat todella kauniit ja symmetriset rinnat. Omasta mielestäni vasen nänni on aika surullinen (nänni vetää hassusti alaviistoon, eli ei ole keskellä), mutta se on ainut kohta, joka mättää. Viihdyn näissä todella hyvin kokoluokkansa ja ulkomuotonsa puolesta. Mieskin ihastelee sitä, miten kivaa on, kun tissit mahtuvat käteen. Oikean rinnan alle jäi pieni kateenkorva. Se oli suurempi, mutta kokonaan se ei kuitenkaan suppuuntunut, joten se pitää leikata. Samassa operaatiossa kirurgi haluaisi muokata vasemman nännin sisäyläreunaa, jotta nänni olisi pyöreämpi. Sieltä iho on nimittäin venähtänyt.

Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Mulla ei ole paranemisprosessissa ollut kertaakaan minkäänlaista ongelmaa arpien ja haavojen kanssa, TOSIN mulla arvet ovat aina parantuneet hyvin. Eli ylimääräistä arpikasvua ei ole ollut, ja kaikki mun arvet on aina vaalentuneet todella hyvin.

Älkää antako ukon rutistella!

Takapakkia. Taas. Kyllä ottaa kupoliin. Siis joku muutama viikko takaperin istuttiin kylpyammeessa miehen kanssa, joka sitten ryhtyi leikillään puristelemaan miun hienoja, uusia tissejä. Eikä edes kovaa tehnyt, mutta onnistui vain sormineen venyttämään sellaisesta paikasta, että vinkaisin hienosti kivusta. Sen jälkeen se paikka onkin sitten ollut kipeä. Sinänsä hämärä paikka, se on tuossa rinnan yläosassa, kun tullaan kaulakuoppaa kohti. Eli luulen, että rinta oli kiinnittynyt vähän heikosti vielä, ja rutistelu sai sen sitten vähän sieltä "venähtämään". Nyt en taas tiedä, mitä liivejä käyttäisin, jotta olo olisi hyvä...

Toinen murheeni on vasemmassa nännissä huonontunut tunto ja sinisyys. Okei, siis mitä tahansa voi vielä tapahtua, suurin osa toipumisesta pitäisi olla ohi siinä 12 kk kohdilla, mutta senkin jälkeen vielä jotain voipi tapahtua. Etenkin, jos paraneminen pitkittyy. Tässä itse sitten diagnosoin jonkinsortin verenkiertohäiriön muodostumisen ja aloin googlettamaan. VIRHE. Älä IKINÄ googleta vaivojasi. Mene lääkäriltä kysymään. Nyt mulla on taas tissistressi päällä, kun luin riittävän monesta artikkelista, että pahimmillaan leikkauksen jälkeinen verenkiertohäiriö voi johtaa kuolioon ja nännin poistamiseen. Mutta huomaan, että nänni on sinisempi, kun olen esimerkiksi suihkussa, eli kun rinta ei ole tuettuna. Rintaliiveissä ja heti kun ne on ottanut pois se on aika normaalin värinen. Tuo nännin ja nännipihan rypistymisreaktio on huonontunut, se oli parempi heti leikkauksen jälkeen.

Mua vähän tässä koko hommassa nyt häiritsee se, että en tiedä, mistä lähtisin kyselemään apua. Yritin tosiaan pari kuukautta sitten soittaa keskussairaalalle, lopputuloksena umpikuja. Selostin tännekin yrityksestäni tavoittaa kirurgiani, joka olikin sitten lähtenyt virkavapaalle. Nyt en tiedä, mitä tekisin. Sairaalalta ei osattu sanoa, onko miehelle tullut korvaajaa. Yleislääkärin kautta pitäisi kuulemma lähteä liikkeelle, mutta tiedän tasan, että kun YTHS:n yleislääkäriltä menen kysymään, niin saan vastaukseksi varmaan olankohautuksen. Plus 12 kk ei ole vielä ohi. Viimeksi sanottiin, että odota sinne vuoden yli ja katsotaan sitten, miltä näyttää. Sanovatko samoin taas?.

Ja. Oikean rinnan (eli sen, josta poistettiin enemmän) alla on nyt tuo ihopussi, jollainen tikkarimenetelmällä ilmeisesti yleensä tulee. Ensin ajattelin, että ei se haittaa, mutta kyllä se aika härö on. Se pullottaa niin, että näkyy t-paidan läpi. Sille on pakko tehdä jotain, enkä tiedä, miten se sitten tapahtuu. Kuulemma paikallispuudutuksessa, näin muistan kirurgin silloin leikkauksen jälkeen sanoneen. Arrh. Turhauttaa niin lujaa, että ei kirurgia löydy. Täytyy yrittää jostain se sama mies vielä metsästää, on töissä parissa muussakin paikassa. Nyt olisi aika päästä keskustelemaan ja juttelemaan asioista!

Laitan tähän teidän iloksi vielä kuvia tuosta ihopoimusta. Kuten jo sanoin, se ei tosiaan ole erityisen suuri, mutta tiukemman ja ohuemman paidan läpi se näkyy. Kesällä ei niin kivaa. Jos en pääse siitä kesään mennessä eroon, täytyy pistää siihen joku haavateippi, jotta se edes vähän tasoittuisi. Tässä nyt näkyy sitten myös vähän sitä, miten näkyvä tuo arpi on tällä hetkellä. Ei mielestäni erityisen näkyvä. Tosin mua ei missään vaiheessa arvet ole häirinneet, mähän olen muutenkin ihan arpinen ihminen. Nythän tuo iho on tosin aika ruttuinen, koska on kaarituelliset rintaliivit olleet päällä koko päivän. Mutta tuosta poimust näkee myös sen, missä kohdin rinta on ollut. About tuon verran rinta on myös noussut.

No mutta. Tällä taas mennään. Pointtini on kuitenkin se, että takapakkia tulee TODELLA helposti. Säästelkää tissejä mahdollisimman paljon!

Ja tältä se näyttää 3 kk jälkeen

Meinasin ensin värvätä ukon ottamaan musta kuvia, mutta kun ukolla on intensiivinen jumppatuokio kesken, niin ehkä en häiritse sitä. Kanske joku kaunis päivä joku mustakin nappaa taas kuvaa niin että saan tännekin jotain siistimmän näköistä.

Kuppikoko on tosiaan asettunut tällä hetkellä siihen 70C tienoille. Kiloja tämä lähes 4 kk potilaana oleminen ei ole tuonut lisää, mikä on suoranainen ihme siihen nähden mitä kurkusta on välillä alas kiskottu. Koostumusta kroppa sen sijaan on muuttanut, ja ne vähäisetkin lihakset ovat kyllä löystyneet. Mm. vyötärönympärys on kasvanut 5 senttiä, joka kertoo vain siitä, että lihakset eivät ole olleet töissä. Oon äärimmäisen iloinen, että pääsen taas liikkumaan.

Liikunnasta puheenollen. Kiipeilysessio sujui mainiosti, jos ei oteta huomioon korkean paikan paniikkijäätymistä siinä vaiheessa, kun reitti olisi pitänyt topata (kiivetä kiven päälle). Kerran tipuin parista metristä suoraan kiveä pitkin ja taisinpa lyödä toisen rinnankin siinä samaan syssyyn johonkin murikkaan. Patjalle tömähtäessäni päästin suustani vaistomaisen karjaisun ja kirosanalitanian - en sen vuoksi, että minnekään olisi sattunut vaan siksi, että olin niin lähellä! Vasta myöhemmin tajusin, että minnekään ei tosiaan sattunut. Woohoo! Nyt oon käynyt pyörälenkeillä sen jälkeen ja tässä katselen ratsastuskoulujen sivuja, jos jonnekin pääsisin kohta sitäkin taas koettamaan. Rakasta harrastusta on kova ikävä.

Saunomassa aion käydä tänään. Katsotaan miten se menee. Teipit otin pois pari päivää sitten ja olin yllättynyt siitä, miten hyvin mulla on nyt jo arvet vaalenneet ja parantuneet. Kyllähän ne näkee, mutta ei ne mitkään silmiinpistävät ole. Molemmat rinnat alkaa jo vähän hakeutua muotoonsa, mutta vasen on edelleen jäljessä paranemisessa. Ehkä sekin vielä. Lisäksi löysin Triumphilta äärettömän mukavat kaarituelliset liivit, joissa on pehmeä, paksu kuppi. Maksoivat 40 € ja ovat jokaisen pennin arvoiset. Niitä olen tässä pitänyt.

All in all. Välillä tulee haikea fiilis ja mietin, että teinkö virheen. Siinä vaiheessa yleensä muistuttelen itseäni niistä syistä, jotka leikkaukseen saivat lähtemään. Liikkumisen vaikeus, huono ryhti, pahenevat fyysiset vaivat (olkapää ja takareisi, olkapää ehti tulehtua ja takareisi vasta oiria ilmeisesti etukenoisen liikkumisen vuoksi), vaatteiden löytymisen vaikeus, Kyllähän ne olisivat varmasti hyvältä näyttäneet, joo, mutta vaikeaa niiden kanssa eläminen oli. Jos olisivat olleet edes pari kuppia pienemmät, en varmaankaan olisi niille tehnyt yhtään mitään. Aina välillä on hyvä pysähtyä käsittelemään tätä asiaa omassa päässään.

Huomenna on sukujuhlat. Kummipojan synttärit. Viikon päästä serkun valmistujaiset. Tässä ovat ensimmäiset tilaisuudet, joissa astun suvun näkyville uusine tisseineni. Se pistää jännittämään, mutta nyt olen siihen jo valmistautunut henkisestikin.

Nihkeää etenemistä...

Kyllä se nyt niin taitaa olla, että saan huomenna lähteä metsästämään kaupungille parempia liivejä. Pakko se on myöntää, että vaikka koenkin noiden ostamieni urheiluliivien olevan sopivan kokoiset, niin tässä vaiheessa ne puristavat liikaa. En kuitenkaan aio käydä hakemassa taas yksiä urheiluliivejä lisää, vaan ajattelin ensisijaisesti koettaa löytää tukevat, sirommat liivit. Sellaisiakin kuulemma on olemassa. Toivotaan, että en ole liian kapea. Oon ollut yllättynyt siitä, miten edes ympäryksellä 70 ei tahdo löytää. Hemmetin ärsyttävää.

Kuten edellisessä viestissä kerroin, niin inhottava kiskova tunne vasemman rinnan sisäsyrjästä on lähtenyt. Luojan kiitos siitä! Turvotusta on kuitenkin vielä reilusti etenkin kyljissä, joka näkyy todella hyvin tässä kuvassa. Ennen tämän kuvan näkemistä en ollut edes tajunnut sitä, miten paljon turvotusta on. Viikkojen kuluessa sen pitäisi kyllä lähteä litomaan, mutta aaaaarh, kärsivällisyyden pitäisi todellakin olla jotain syötävää... Tässä kuvassa mulla tosin on ne vähemmän tukevat sporttiliivit, jotka ei todellakaan purista kyljistä yhtään. Ehkä menin viikonlopun liian löysillä liiveillä siis, mutta olihan niillä paljon mukavampaa heilua kuumassa auringossa kuin puristavilla liiveillä. Forgive me.

Kyse oli tosiaan kurssiviikonlopusta. Kurssikaverit on nähneet mut pari kertaa "alkuperäisessä tilassani" ja odottelin ihan mielenkiinnolla, mahtaako kukaan sanoa mitään tai edes huomata. Lopputulos taisi olla, että kukaan ei loppujen lopuksi edes huomannut. Koska lauantai oli kuitenkin rankka ja sisälsi lisävalojen, jalustojen ja muiden roijaamista ympäri opiston markkia, niin jouduin kyllä kertomaan, mistä on kyse. Tai en joutunut, mutta halusin kertoa, että tästä syystä en valitettavasti pysty nyt tuota painavaa lisävaloa kanniskelemaan, voisiko joku muu sen ottaa. Yllätyksekseni vastaanotto oli hyvin uteliasta ja positiivista, kyselivät kaikenlaista ja sympatisoivat. Yksikin alkoi vuodattaa, miten haluaisi itsekin vastaavaan leikkaukseen. Olivat kuullessaan aika yllättyneitä. Rinnoista kuitenkin lähti yli puolet pois, joten ehkä ensinnäkin mulla tosiaan se lähtökoko ei ollut megalomaaninen, ja toisekseen nykyiset sopii kroppaan niin hyvin, ettei kukaan edes kiinnitä huomiota.

Palatakseni fyysiseen paranemiseen, tosiaan yksi särky on poissa. Mustelmat ovat vaihtaneet taas vähän paikkaa ja ovat nyt ulkosyrjissä. Ihokin kuoriutuu aivan eri paikasta, tällä kertaa rintojen päältä. Aiemmin se kuoriutui kyljistä. Ruhjemaista pientä särkyä on välillä, mutta ei mitään kummoista, rankempana päivänä joutuu ottamaan lääkkeen. Muutama päivä menee nyt pitkälti levossa, joten saavat taas rauhaa parantua. Ympyräarpien haavateipit näyttivät huonoilta, joten vaihdoin ne ja totesin, että toinen arpi näyttää vähän punoittavalta. Lisäksi siellä oli parin millin kolo. Okei, hyvin pieni, kuiva kolo, saattoihan se johtua siitäkin, että rupi lähti teipin mukana irti. Mutta kiva löydös se ei ollut ja toivon, että se ei muutu suuremmaksi ja inhottavammaksi. Sen verran monta kauhukuvaa netistä löytänyt haavoista, jotka eivät tahdo umpeutua, että ei kiitos. Täytyy nyt seurailla tilannetta... Mitään kuumotusta ei kuitenkaan ole, kipeähän tuo nännin alue on, mutta luulisin sen kuuluvan ihan asiaan. Loput teipit vaihdan torstaina, sillä perjantaista alkaen kuluu reilu viikko reissussa. Siinä saattaa tulla sitten päivitystaukoakin, konetta en aio raahata mukana.

Mitä muuta. 6 viikon rajapyykki lähenee ja on enää parin hassun päivän päässä (mun piti oikein kalenterista laskea, että oonko mä nyt oikealla viikolla edes...). Kirurgin mukaan silloin saisi omien tuntemusten mukaan jo liikkua rajoituksetta. Ajattelin huomenna ottaa iloa ainakin vähän irti ja lähteä kävelylenkille. En uskalla kokeilla juoksemista vielä, mutta toisaalta mä oon joutunut makaamaan niin kauan aikaa, että hyvä aloittaa kevyemmin.

Hassua muuten. Mulla ei oo enää yhtään pienirintainen olo. Itse asiassa välillä tunnen oloni isorintaiseksi. Sopivan isorintaiseksi. Mennyt on kaukana oleva hämärä muisto vain.

Sormet ristiin, että löydän huomenna liivit ;)!

Hidasta paranemista

Tänään oli se päivä, kun otin luurin käteen ja soitin sitten haavapolille. Oikea rinta tuntuu todella hyvältä ja kivuttomalta, eikä tosiaan ole erityisemmin turvonnutkaan. Vasen rinta sen sijaan kipuilee enemmän, ja mielestäni rinnan alle on tullut nestettä nyt enemmän. On ikävä paineentunne ja kun yhdestä kohtaa painaa niin tuntee, että toisella puolella liikkuu. Selkeästi nestettä. Joten menen perjantaina kidutettavaksi. Pelkään taas sitä jo valmiiksi, sillä vasen puoli on kipeämpi ja tunto on paremmin tallella kuin oikealla puolella. Etenkin, kun nestepussi ei tunnu olevan siellä, mistä aiemmin punktoitiin, vaan se on enemmän sisäsyrjän alapuolella. En tiedä mitä tekevät vai tekevätkö mitään, mutta inhottava olo tässä on koko ajan.

Käveleminen ei kuitenkaan ole enää niin inhottavaa. Hitaasti menen edelleen, mutta en sentään kävele kuin mummot. Ja hitaasti mulle tarkoittaa ehkä normaalia kävelyvauhtia, koska oon tottunut pinkomaan joka paikkaan. Eilenkin olin pystyssä aika paljon, vähän siivosin, kävin ulkona yhdellä ja muuta, eikä erityisemmin ollut hankaluuksia. Ukolle sain välillä muistuttaa, että kävelee vähän hitaammin, en pysy vielä perässä. Mutta näin maallikkona ja kohta 4 viikkoa (!!) tässä olleena uskoisin, että tuo vasemman rinnan särkeminen johtuu siitä, että nestepussi hidastaa rinnan kiinnittymistä ja parantumista. Ehkä jos punktoivat sitä, niin se lähtisi siitä taas jatkamaan parantumista, nyt tuntuu jumahtaneen tähän.

Mutta hei, kuvamateriaalia! Nyt jaksan häseltää järkkärin ja jalustan kanssa sekä olla hetken aikaa ilman sporttiliivejä. Kaivoin vähän vertauspohjaakin. Ensimmäinen kuva on otettu 2006, kun painoin 10 kiloa enemmän ja käytin liivikokoa 75F/FF. Toinen kuva on jo aiemminkin näytillä ollut lähtötilanne ennen leikkausta, jossa liivikoko on 65H. Ja viimeisin kuva tältä päivältä, kun lopputulos lienee kokoa 70B/C. Ympärysmitan uskon suurentuneen sen vuoksi, että rinnan aluspoimu nousi 5 senttiä ylöspäin, jolloin myös rintakehän ympärysmitta on suurempi. Liiviostoksille en toki ole vielä päässyt, ei ole mielestäni sen aika vielä.

Jessus. Onhan muutos. Ehkä mun pitäiskin jatkaa tätä blogia tämän tissiruljanssin jälkeen ihan kehonmuokkaus ajatuksella. En nyt tarkoita kehonmuokkauksella mitään superfitnessruljanssia, vaan ihan simppelisti lihaskunnon parantamista ja lisäämistä. Mä en ole ikinä aktiivisesti juuri muokannut kehoani, laihtuminenkin tuli liikunnan lisäämisen ja ruokavalion muokkaamisen tuloksena enkä ole aktiivisesti siis laihduttanutkaan. Mutta viime vuosina liikunta on alkanut tietenkin enemmän kiinnostamaan ja nyt kun katson alinta kuvaa, niin huomaan, että mun jalat kaipaa kipeästi töitä. On ne joskus töitä saaneet tehdäkin, mutta viimesen puoli vuotta ne on lähinnä saaneet vaan maata paikallaan.

Uudet sporttiliivit

Ensimmäiset 2 viikkoa pitäisi pitää tukiliivejä yötä päivää, ja näin oon tehnyt. Ja nyt kun ensimmäiset 2 viikkoa on selvitty, niin lähdin myös ostamaan sitten ne sporttiliivit, joihin välillä voisi tukiliiveistä nyt sitten vaihtaa. Valikoima oli kehno, mutta koska en jaksanut lähteä keskustaankaan, niin otin sitten parhaat tarjolla olevat. Kokoa 70B. Ovat aika naftit joten 75B olisi ehkä tässä vaiheessa ollut paras koko, mutta en halunnut ostaa vain välivaiheliivejä vaan sitten samantien sellaiset, että menevät sitten jatkossakin, joten näillä kai sitten mennään.

Yritän tässä pitää niitä päällä ja kokeilla miltä tuntuvat, että uskallanko pistää tukiliivini pesuun ja kuivumaan. Ja nyt kun oon hillunut ne päällä tässä jo hetken aikaa niin huomasin, että niissä on saumoja, jotka kutittavat. Mulla on tosi herkkä iho, joka tuntuu tykkäävän kyttyrää vähän kaikesta mahdollisesta. Ja niinpä nuo saumatkin nyt sitten kutittavat. Kiva juttu, koska maksoivat 55 €. Katsotaan. Ei nämä erityisen mukavat ole, mutta taatusti hyvät juoksulenkille. Ja nämä itse asiassa vähän pakottavat hartioita ja selkää parempaan asentoon.

Mikähän mahtaa olla koko perusliiveissä. Kyllä mä vähän järkytyin, tottakai, kun on tottunut siihen H-kuppiin ja stressi paranemisesta vielä päällä. B-kuppi. Mutta ukkokin jo lohdutteli, että hyvin ovat sopusuhtaiset ja hyvännäköiset. Sopeutumista tämä vain vaatii.


1½ tuntia myöhemmin: Ovat sen verran naftit, että joudun varmaan kuitenkin hakemaan ne väliaikaliivit... Ehkä löydän jotkut mukavammat mutta kuitenkin tukevat sporttiliivit. Tai urheilutopin. Tai jotain. 

I can see!

Aloitetaan käytännöllä. Eilen kävin haavapoliklinikalla, jossa poistettiin ompeleet nännien ympäriltä ja punktoitiin molemmat rinnat. Punktoimista odotin kauhusta kankeana. Istuin siellä tuolissa tissit paljaana ja katsoin, kun lääkäri hipeltelee neulaa pöydällä Pientä paniikinpoikasta alkoi olla ilmoilla siinä vaiheessa, kun lääkäri siirtyi viereeni sen neulansa kanssa. Heeeengitä, ei tää oo niin kauheeta, tää on muutenki tää alue aika tunnoton, ei tunnu paljoo. Silmät kiinni odotin neulan lävistystä, ja sitten se tuli. Ja oli ohi. Ja ei kirpaissut paljoa. Ainakaan toisella puolella. Valitettavasti toisella puolella oli tunto paremmin tallella, ja siellä se kirpaisi jo enemmän... Mutta loppujen lopuksi punktoiminen ei ollut niin kauheaa kuin mitä siltä odotti. Kudosnestettä ei ollut kertynyt erityisesti, ja toipuminen näytti edistyvän hyvää vauhtia. Seuraava käynti on kontrolliaika kirurgilla ja ajankohtana kesäkuun puoliväli.

Sitä vain ihmettelen että oikea rinta on se, joka retkahti ja jouduttiin kursimaan uudelleen sairaalassa (löytyy tunnisteen Komplikaatiot takaa) ja se on myöskin se, jota pienennettiin reilummin. Se on siis nähdäkseni joutunut kärsimään paljon enemmän. Silti se on vasen puoli, joka on nyt kipeä ja turvoksissa. Nestettäkään sieltä ei punktoinnissa juuri irronnut vaikka kuvittelin turvotuksen johtuvan siitä. Lääkärin mukaan näytti tosin siltä, että ommel olisi hieman antanut periksi ja rinta olisi vähän levinnyt. Mutta vaikea sanoa mitään niin kauan kun turvotusta on. Ohjeissa kuitenkin sanotaan, että pitäisi ottaa yhteyttä, jos kipu ja turvotus lisääntyy. Täytyy katsoa nyt pari päivää, mitä tapahtuu... Toivottavasti lähtee rauhoittumaan. Mutta oikea rinta näyttää todella hyvin parantuneen/paranevan.

Sitten jotain haavateipeistä ja suihkuttelusta. Itseäni nämä asiat mietityttivät paljon, joten ajattelin jakaa omaa kokemusta ja tietoa aiheesta nyt kun sitä on tullut. Suihkuun sain tosiaan mennä heti leikkauksen jälkeisenä päivänä. Kirurgi antoi ymmärtää, että suoraa suihkuttamista haavateippien päälle ei välttämättä kannata harrastaa ainakaan silloin, jos punktoimisten ja dreenien jäljiltä on laastareita, olivatpa sitten vedenkestäviä tai eivät. Eli antaa veden virrata vapaasti ylhäältä alas. Haavateipit vaihdetaan 7-10 päivän välein vuodostakin riippuen. Minun kohdallani ne vaihdetaan mahdollisimman harvoin, sillä haavat eivät juuri vuoda (teipit pysyvät siisteinä) ja teippejä kiskoessa kuitenkin aina haava-alue kärsii. Nyt ensimmäisen kuukauden joudun pitämään teippejä nännien ympärillä, sen jälkeen vielä 1-2 kk rintojen alla olevissa pystyhaavoissa. Poikittaishaavoja mulla ei olekaan, koska leikkausmallina hyödynnettiin tikkarimallia. Ankkurimallissa haava tulisi myös poikittain. Mutta teipit pysyvät todella hyvin eikä ainakaan mun ole tarvinnut murehtia repsottavista teippien päistä.

Mutta hei. Mulla on jalat! Ja vatsa! Otin kuvan niin silmien tasolta kun vain voin ottaa, ja ei muuten ole tältä näyttänyt ennen. Aiemmin on saanut kurkkia tissien yli jos haluaa nähdä edes navan. Nyt hyvällä lykyllä näkee jo rintojen allekin. Pienet on ilot ihmisellä! Ei tätä tajua, jos ei ole omistanut kaiken peittäviä möhkyröitä...

P.S löysin kuin löysinkin kaapistani yhden paidan, joka istuu enkä ole ehtinyt vanhoilla tisseilläni venyttää sitä pilalle. Ainakin pari neuletta on nimittäin jo mennyt kotivaateosastolle venymisen vuoksi. Toppeihin asti en oo vielä päässyt, ei tällä hetkellä huvita turhaan kiskoa paitoja pään ylitse. Enkä selkeää kuvaa saisikaan paidoista, sillä toinen rinta on vielä niin turvonnut. Paitsi sen verran, että niistä näkisi, ovatko liian venyneitä. Mutta huivit on pop, niillä tänään kurssille mennessä piilotin kauluksesta pilkottavat tukiliivien superpaksut olkaimet ja muutenkin hävitin vähän pienentynyttä povea. Jotenkin en oo vielä itse omaksunut asiaa niin syvällisesti, että jaksaisin katseita. En tiedä, mietin edelleen sitä, moniko oikeasti huomaa ja moniko sanoo sen ääneen. Tai edes katsoo. 

1. toipumisviikko täynnä!

Tässä sitä on enemmän kuin tarpeeksi aikaa päivitellä blogiakin ;).

Ensimmäiset 7 päivää ovat takana. Tasan viikko sitten tähän aikaan makasin tajuttomana leikkauspyödällä. En oikeasti pitänyt rintojen pienennysleikkausta niin suurena operaationa, mutta pikainen lähtö sairaalan päivystykseen onnistuivat kyllä säikäyttämään minut raiteiltani. Wait for the best, do not fear the worst, and you'll get what you deserve. Ennen leikkausta odotin parasta, en pelännyt pahinta, ja repeämän ansaitsin. Hei tänks.

Mutta. Turvotus on merkittävästi vähentynyt muualta paitsi rintojen seudulta ja kyljistä. Rinnan alla olevat leikkaushaavat ovat kipeät, mutta muutoin kipuja on aika vähän. Voi johtua myös siitäkin, että oikea rinta on edelleen suhteellisen tunnoton. Eiköhän sinnekin tunto palaa jossain vaiheessa toipumista. Leikkaushaavat teippien alta katsoen näyttävät hyvältä, haavat eivät ole juurikaan vuotaneet. Vaikea sanoa, miltä iho näyttää rintojen alla, sinne on vedetty niin reilusti teippiä pitämään rintoja ylhäällä ja tukemassa uutta muotoa. Venyttelyä olen pystynyt nyt vähän tekemään ja käsien liikerata alkaa olla jo parempi. Nopeammin kävellessä tärähtelee ikävästi, joten täytyy keskittyä hiljaista vauhtia sipsuttamiseen. Vatsalihakset helpottavat kovasti nousemista, kääntymistä ja liikkumista, koska käsien varaan ei kroppaa juuri tueta. Inhottavin olo tulee tällä hetkellä tukiliiveistä, jotka haisevat pahalta. Ja koska niitä on vain yhdet, ja niitä on pidettävä yötä päivää ainakin 2 viikkoa, joten minun ei kai auta muu kuin kärvistellä vielä toinen viikko pahalta haisevissa liiveissä. Sen jälkeen voin käydä hakemassa sporttiliivit ja vaihtaa niihin välillä.

Tänään eniten ärsyttää kirja, jossa melkein oli tyhmä loppu. Ensin kehitetään vuosisadan rakkaustarinaa ja sitten tapetaan nainen loppumetrien alkupäässä. Ja sitten se nainen onkin taas elossa ihan viimeisillä sivuilla. Tämä nössö jämätissi tykkää onnellisista lopuista, joten jos se ei olisikaan herännyt takaisin henkiin, niin olisi päivä ollut ihan pilalla.

P.S.: Kyllä sen huomaa. Ryhti on huono, kuva on otettu yläviistosta ja päällä on kiristävät tukiliivit, mutta kyllä sen huomaa. Olettaisin, että näyttävät kuvassa pienemmiltä kuin mitä oikeasti tulevat olemaan yllä mainittujen syiden lisäksi myös siksi, että turvotus häivyttää rintojen ja vatsan rajan olemattomaksi ja tekee minusta tasaisen pötkylän. Kyllähän itse rinnatkin ovat turvoksissa, mutta en usko tämän kuvan juuri valehtelevan lopullisesta. Tai en tiedä, kun ryhti paranee, niin näyttävät tissitkin erilaisilta. Ryhdin kuitenkin pitäisi lähteä parantumaan, mutta selvää on, että sen kanssa saa tehdä myös kunnolla töitä. Pohdin tässä juuri, pistänkö salijäsenyyden poikki vai enkö pistä. Maksaa 30 e kuukaudessa eikä sinne tule ehkä jopa pariin kuukauteen mentyä. Kesäkin tulee, niin ulkona viitsii liikkua ilman jäätymistä. Uudelleen liittyessä joutuisin maksamaan jälleen sen 30 e avausmaksunkin. Enpä tiedä.

3 päivää jäljellä - lähtökohdat

Nyt kun on kolme päivää jäljellä, on hyvä aika vilkaista, millaisista lähtökohdista tässä siis lähdetään. Ihan mittanauhan ja puntarin kanssa.

Pituus on siis 179, puntari näyttää tänään aamulla 62. Painoindeksi on siis 19,4 ja lihasta nyt kuitenkin suht hyvin liikkuvana ihmisenä on jonnin verran. Ylimääräistä ei siis kauheasti ole, eli laihtuminen ei rintoja enää pienennä. Tai anteeksi, varmaan se kuppikoon vielä pienentäisi, mutta laihduttamisen varaa ei lopussa kehossa enää ole. Tämän sanon siksi, että hyvin monet toteavat suurten rintojen olevan aina rasvasta kiinni. Näin ei todellakaan ole. Mittanauhan kanssa mitat ovat 93-66-95 (lvr). Mitta rintojen alta on 67. Eli itse asiassa, alla olevan taulukon mukaan kuppikokoni pitäisi olla 65I:

http://rintaliiviopas.fi/rintaliivien-koko-taulukko/

 Lumingerien kokolaskurin mukaan taas rintaliivikokoni olisi 60 L (EU) / HH (UK). Järkyttävää. No, koot ovat aina suhteellisia, ja tilatessani liivejä kokoa 65G-65H tulee väistämättä sekä liian pieniä että liian suuria. Siksi olisi hemmetin kivaa, jos niitä pääsisi kokeilemaan etukäteen. Omat rintaliivini olen tosiaan tilannut suurimmaksi osaksi UK:sta (Bravissimo ja Figleaves), joten postimaksuja menee palautuksiin aina. Suomeen muutama vuosi takaperin perustettu Lumingerie helpotti kukkaroni olotilaa onneksi edes postikulut säästämällä.

Ja miltä tämän kokoiset rinnat näyttävät? Eivät loppujen lopuksi niin erityisen valtavilta. Vai olenko vain tottunut niihin? Tässä kuvassa yritän kovasti seistä suorassa, mutta selän asennosta näkee, että se on hankalaa. Paidat näyttävät kuitenkin poikkeuksetta tältä. Tässäkin kuvassa itse asiassa vedän ylimääräistä paitaa piilossa olevalle kyljelle, ja paita on silti löyhä. Sen sijaan rintojen kohdalta se näyttää siltä, että sieltä olisi puskemassa alien ulos. Tätä näkyä ei todellakaan tule olemaan ikävä! Se, miltä rinnat näyttävät, riippuu todella paljon rintaliiveistä. Tässä kuvassa ylläni olevat rintaliivit ovat tosiaan ne pienemmät versiot, joihin rintani mahtuvat jotenkuten, kun ne eivät ole paisuneet kuukautisten vuoksi. Jos pistäisin päälleni liivit, joissa mahtuisin seisomaan täysin suorassa ilman pullahteluja, olisi lopputulos vielä suurempi.

Näillä lähdetään. Kolme päivää jäljellä ja lähenee. Keskiviikkona hoitajan pitäisi soitella tarkempaa leikkausaikaa, ja torstaina se tapahtuu. Jännittääkö vieläkään? No ei kyllä jännitä. Olen suorastaan hämmästynyt siitä, että vieläkään ei jännitä, mutta toisaalta ymmärrän sen. Olen vain niin helpottunut.