Pienemmät rinnat - miltä ne oikeasti tuntuvat?

Leikkauksesta on kulunut aikaa hulppeat 1,5 vuotta. Kulunut puolitoistavuotinen on ollut kaikin puolin haastava, ehkä elämäni haastavimpia ajanjaksoja. Haastavimmaksi se ei sentään yllä, sillä mukaan mahtuu myös masennusta ja uupumusta, mutta uskokaa kun sanon - ei olla oltu kaukana samasta tilasta.

Ihmiselle, jolle aktiivisena ja sosiaalisena pysyminen on elinehto, oli moneksi kuukaudeksi paikalleen jumahtaminen suoranaista helvettiä. Uskon, että mun tieni on ollut kivikkoisempi kuin useimpien muiden, sillä yli vuoteen ei ollut viikkoa (välillä edes päivää), kun paraneminen ei olisi aiheuttanut päänsärkyä. On ollut raskasta herätä välillä joka päivä uuteen, yhtä särkyiseen aamuun ilman mitään tietoa, tuleeko se koskaan päättymään. Olen käynyt läpi itsesyytökset siitä, että pitikö tehdä se. Pärjäilin kai ihan hyvin vanhoillakin rinnoilla, miksi menin leikkauttamaan. Nyt säryt ovat pahemmat, vaihtoivat oikeastaan vain paikkaa oikeasta olkapäästä ja hartiasta vasempaan rintalihakseen.

Mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. En saanut silloin puolen vuoden jälkeen kirurgiin yhteyttä, kun olisin tarvinnut, ja kun vuoden jälkeen sain hänet kiinni, oli vastaus lähinnä "elä nyt sen kanssa". Jos kenellekään käy ikinä samalla tavalla, suosittelen lämpimästi hakemaan toisen kirurgin mielipiteen, ja vaikka sitten sen kolmannenkin. He ovat kaikki ihmisiä, ja he ovat kaikki erilaisia. Olen kiitollinen, että toiselta kirurgilta sain lähetteen fysioterapiaan, sillä se on pelastanut minut. Jos joku haluaa kuulla kirurgien nimet, minuun saa yhteyden pistämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitetta. Tarkistan kommentit aina ennen julkaisua, ja jos kyse on vain tällaisesta tiedustelusta, kommentti ei tule julki.

Käsitys omasta kehosta, viehättävyydestä ja seksuaalisuudesta on muuttunut täysin. Peilikuvasta katsoo sopusuhtainen nainen, joka kerrankin tuntee olonsa viehättäväksi ja seksikkääksi. Ja ainut asia, mikä peilissä on muuttunut, on rintojen koko. Olin isoista rinnoistani todella epävarma ja suorastaan häpesin niitä. Halusin piilottaa ne, mutta toisaalta taas niiden piilottaminen oli mahdotonta. Välillä tuntui, että olisi ollut helpompi olla edelleen sen 20 kg suurempi, jolloin rinnatkin olisivat sopineet kehoon paremmin. Nyt ne sopivat paremmin pieneen, kapeaan kehoon ja mulla itselläni on olo, että mua ei arvioida enää sen vuoksi, että mulla on isot rinnat. Vihasin sitä tunnetta, että sain huomiota rintojen vuoksi. Seksielämäänkin tämä tietenkin on vaikuttanut. Kun olo oman kehon suhteen on itsevarmempi, myös seksin harrastaminen on mukavampaa ja hauskempaa. Aiemmin halusin pitää rintaliivit päällä, mieluummin myös paidan päällä. Vihasin jokaista liikettä, jotka saivat ne lollottimet liikkumaan. Nyt niiden liikkuminen ei edes haittaa. Rintojen ja nännien tunto ei tosiaan ole ennallaan, mutta sain sen tilalle jotain paljon parempaa, joten ei se haittaa.

Sitten taas käsitys omasta itsestä. Alussa pelkäsin sitä, että kun kehosta viedään jotain niin hallitsevaa, niin jonkinlaista kriisiä on odotettavissa. Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut. Enemmän mulla on ollut kriisiä silloin, kun olen pelännyt, että ne pirulaiset kasvavat takaisin heti. Mä olen itsevarmempi, onnellisempi ja persoonallisempi kuin olen ikinä ollut. Pelkästään rintojen pienentymisen seurausta tämä tuskin on, vaan taustalla on käyty aikamoista henkistä kamppailua itsensä puolustamisen ja muun henkisen puolen kanssa aivan muista syistä. Mutta rintojen pienentyminen on varmasti helpottanut prosessia. Vaatteiden kanssa on ollut hieman ongelmia, koska pukeutuminen pienten rintojen kanssa tuntuu olevan aivan erilaista kuin suurien. En siis oikein osaa pukea itseäni, joskin vasta viime aikoina tilanne on hieman parantunut. Sitä kylläkin ihmettelen, että millaisille ihmisille takkeja tehdään, jos edes nämä rinnat eivät meinaa niihin mahtua?!

Eikä kukaan oikeasti ole erityisemmin huomannut niiden pienentymistä. Kukaan ei ole oma-aloitteisesti ihmetellyt ääneen, että onpa ne isot. Kaksi ihmistä on sanonut, että kyllä vähän jo ajattelivat, että eikö ne olleet suuremmat, mutta vasta kun sanoin, mitä olen tehnyt. Useampi on todennut, että ovat vain olettaneet niiden pienentyneen muun laihtumisen ja kutistumisen ohella (mainittakoon tässä, että olen painanut viimeiset 3 vuotta sen 63 kg +-2 kg, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut). Kaikki palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.

Pienemmät rinnat, miltä ne oikeasti tuntuvat? Ihan helvetin hyviltä. Sain kaupan päälle vielä miljoonien arvoisen opetuksen siitä, että luovuttaminen ei kannata. Liikuntaakin on nyt pakko harrastaa, jos haluaa pysyä toimintakykyisenä. Joten eikös tämä lopulta aika kivasti kääntynyt? Jäljellä on enää koirankorvasta eroon pääseminen, joka näillä näkyminen saa odottaa vielä jonkun aikaa. Joku päivä senkin kuitenkin vielä teen.

Nännejä ja seksiä

Menipäs raflaavaksi. Edelliseen postaukseen tuli tällainen kommentti:

"Sinä - eikä kukaan muukaan, mitä olen lukenut - ole juuri kirjoittanut nänneistä :-). Eli onko tunto palautunut ja missä vaiheessa? Eikä kukaan kirjoita seksistäkään :-). Viittaa myös tuohon nänni-asiaan..."

Joten tartun nyt aiheeseen ihan kunnon päivityksellä. Mulla tuli muutenkin asiaa tänne, joten lykätään kaikki samaan viestiin :). Hassua, että sitä yrittää puhua kaikesta mahdollisesta, mutta ei sitä huomaa. Ihmiset murehtii ja miettii niin eri asioita. Ensiksikin mainitsin tuossa edellisessä päivityksessä, että testaan nukkumista ja oleskelua ilman liivejä. VIRHE. Oikea rinta kestää vasenta paremmin, mutta sen verran kipeytyivät ja vasen tuntuu särkyilleen since, joten nukun edelleen sporttiliiveillä enkä hengaile ilman liivejä. Otetaan uutta testiä taas x kuukauden päästä...

Mutta. Nännit. The hot potato. Nännien tunto ei ole lähellekään samanlainen kuin mitä ennen leikkausta, mikä tosin ei ole mitään erikoista. Voi olla, että tunto ei tule ikinä palautumaan normaaliksi. Tunto niissä molemmissa kuitenkin on ja tuo mikä lie nänninrypistymisreaktio toimii. Muistaakseni tunto alkoi palautua pari kuukautta leikkauksesta - tunnon palautumiseen saakka niitä olisi voinut nipistellä ties mitän ilman mitään tuntoa. Minulla tunto alkoi palautua nimenomaan kipuna, eli ensin tunnoton, sitten kosketus sattui, ehkä 6 kk jälkeen alkoi palautua paremmin. Verenkierrosta olen vähän huolissani. Leikkauksessahan on nännikuolion riski myös, mutta uskon päässeeni tästä vaarasta paremmalle puolelle. Kuitenkin huomaan välillä vasemman rinnan nännin sinertävän. Kertauksen vuoksi, vasemman rintani kanssa on siis ollut enemmän ongelmia. Tuo tunnon palautuminen näin muutoin on hankala asia käsitellä, koska se suoraan sanoen on kummallista. Välillä rinta on leikkausalueelta ja nänniltä puutuneempi, välillä taas niin arka, että kaikki kosketus tuntuu inhottavalta.Suurimman osan ajasta ihan mukavan tuntuinen.

Sitten seksi. The other hot potato. Mulla ei ole siihen suoraan sanoen mitään sanottavaa. Mun seksielämä on jatkunut aivan normaalina, mitä nyt alussa ainut mahdollinen asento oli lähestyssaarnaaja minä alla. Mieshän on vain tykännyt rintojen pienemisestä eikä ollut moksiskaan mistään leikkausarvista, mustelmista, ruhjeista tai muistakaan. Ei missään vaiheessa tämä leikkaus ei ole kummankaan elämään ainakaan tässä suhteessa vaikuttanut. Kivempaahan se toki nykyään on, kun voi rintoihinkin koskea ja harrastaa seksiä ilman liivejäkin. On muuten veikeä tunne, kun mies hivelee rintaa ja kosketus tuntuu jossain aivan muualla kuin missä sormi on. Sormen ollessa leikkausarven kohdalla kosketus tuntuu yleensä puutuneen alueen reunalla jossain suunnassa. Mutta oon huomannut, että sisäsyrjää hivellessä se saattaakin yhtäkkiä tuntoa ulkosyrjällä, vaikka kyseessä ei ole edes leikkauskohta, ainakaan ihoa ei ole siitä kohdasta leikattu (minulla vain pystyarpi). Ja se tunne, kun sormi yhtäkkiä "häviää", kun se osuu tunnottomalle alueelle.

Mutta kyllä tuo tunnon palautuminen on ainakin mulla niin hidas prosessi, että se on edelleen aivan vaiheessa. Siksi on vaikea sanoa, koska se on alanut palautumaan ja milloin herkistymään, koska se palautuu niin pikkuhiljaa. Ei sitä eroa huomaa, parin kuukauden päästä vain yhtäkkiä huomaa, että hei, mulla on tunto! Tai että ei muuten satu enää.Päivän, viikon, kuukauden kuluttua yhtäkkiä alkaakin särkeä ja joku kohta on tunnoton.Vinkkinä siis sanoisin, että jos jotain pieniä muutoksia näkyy tai tuntuu, älä säikähdä niistä, aika yleensä auttaa. Jos kävit leikkauksessa, niin opettele hyväksymään se tosiasia, että sun rinnoilla on nyt oma elämä ;).

Juuri eilen mietin, että mahtavatko nuo ikinä palautua niin, etteivät särkisi. Mietin jo sitäkin, että sitten mummona voin hyvin mennä leikkaamaan tissit pois, jos sillä pääsee säryistä x).