Muotopuoli

Siirrytäänpä taas vähän enemmän takaisin itse fyysiseen paranemisprosessiin ja palautumiseen ulkonäöllisesti.

Rinnathan muotoutuu 6-12 kk leikkauksen jälkeen. Mulla on takana 2½ kuukautta, joten muotoutumista olis odotettavissa aika reilusti vielä. Ja parempikin olis. Tällä hetkellä oon siis aika muotopuoli. Alkavat olla edes vähän tasaantuneet, mutta kyllähän tuon huomaa, että oikea rinta (eli se, joka repsahti ja kursittiin uudestaan muutama päivä leikkauksesta) on parantunut huomattavasti paremmin. Luulen tämän johtuvan siitä, että samalla sieltä myös poistettiin hematoomaa, nesteitä ja muita. Kirurgin mukaan mitä vähemmän siellä on "paranemisen tiellä tavaraa", niin sitä paremmin paranee. Kyllä.

Vasen reppana taas on vielä vähän onneton. Oikea rinta alkaa olla jo vähän laskeutunutkin eikä enää päältä turvoksissa ja alta neliskanttinen, niin vasen on juuri sitä. Onhan se ollut paljon pahemmin, joten kyllä sekin on vähän jo laskeutunut, mutta selkeästi sen paraneminen tulee oikean perässä. Sisäkulma on kuitenkin vähän tasoittunut, se saattaa ärtyä pöydällä istumisesta ja koneella työskentelystä, mutta muutoin on aika hyvän tuntuinen jo.

Ilmeisesti rintojen pienennysleikkauksesta tulee monellle ns. koirankorvat. En tarkalleen tiedä, mitä kukin tällä tarkoittaa. Ilmeisesti monella, jolta poistetaan enemmän tavaraa ja se tehdään ankkurimallilla, nämä lärpäkkeet tulevat helpommin. Toisilla rintojen väliin, toisilla rintojen sivuille. Mut leikattiin tikkarimallilla, ja ilmeisesti todennäköisyys koirankorviin on pienempi, mutta kyllä mä ehkä sanoisin, että jotain sellaista tuolla sivuilla on havaittavissa. Eli rintojen sivuilla on siis lärpäkkeet. Eivät erityisen suuret, ja ovat kyllä pienentyneet tässä parantuessa, joten varmasti liittyvät osaltaan turvotukseen ja nesteisiin. Oikealla puolella alkaa rinta näyttää jo suht normaalilta, mutta vasemmalla puolella sivulla tuota turvotusta on vielä enemän.

No joo. Arpikudoshan on vähän kiristynyttä, joten vasen rintani näyttää tällä hetkellä lievästi olevan perseestä. Kirjaimellisesti. Kaksi pakaraa roikkuu rintani alla. Onneksi tämäkin on vähän tasaantunut ja oikealla puolella tätä ei juurikaan enää ole. Mutta ainakin vielä jonkin aikaa mulla on kaksi rintaa, kaksi takapuolta. Joka miehen unelma?

Sporttikärpänen?

Oon tuon juokemisen kanssa vähän epäillyt, että vaikka se kyllä onnistuu, niin onko se kuitenkaan niin fiksua vielä. No joo, fysioterapeutin mukaan raskaammat lajit on hyvä jättää ainakin 6 viikon päähän leikkauksesta, ja nyt on kulunut jo toinen mokoma, eli sinänsä kai se olisi ok. Mutta en silti tahdo uskaltaa. Myöskään kuntosalille en ole uskaltautunut menemään. Kiipeilemäänkin haluaisin, mutta sitäkään en ole uskaltautunut vielä kokeilemaan. Varon siis tällä hetkellä varmaan aivan liikaa, mutta en vain uskalla, koska kiristelee kuitenkin sen verran. Repeäminen sai mut suorastaan neuroottiseksi en suhteen, ettei vain mistään repsahda tai repeä.

En usko, että näin kuitenkaan kävisi, mutta löysin kuitenkin yhden lajin, jota uskallan surutta harrastaa eikä tunnu pahalta. Pyöräily! Kyllä, pyörän selkään vain. Kävellessäkin pystyn vetämään vain sen 40 minuutin lenkin, kun alkaa tuntua vähän hiertämistä (toki ei erityisen kipeää, mutta tuntuu juuri siltä, että yläkropan liike pistää liivien alaympäryksen hankaamaan sisäiseen leikkaushaavaan. Pyöräilyssä tältä välttyy. Sitä paitsi siinä on loistava kunnon kohottaja.

Kesä tuli. Jei.

Kaikki muut (paitsi he, jotka ei tykkää lämpimästä) on ihan intopiukeana siitä, kun tuli aurinko ja lämpimät säät. Yleensä mäkin olisin. Nyt vaan ärsyttää.

Tää alkukesä on ollut suorastaan säälittävä sään osalta, mikä on sopinut mulle oikein hyvin, koska mä en oo juuri voinut nokkaani ulos pistää kesäisissä vaatteissa. Yleensä mä oon tähän mennessä jo ruskea kuin papu, mutta en nyt. Eilen käytiin ulkona parilla kaverin kanssa, ja mä melkein tunnin itkin vaatekaapin ovella, että mulla ei ole mitään päällepantavaa. Miksi? Koska ne kaksi t-paitaa, joíta mä oon näiden liivien kanssa pitänyt, on molemmat pesussa ja kaikki ne kivat paidat, joita mulla kaapissa on, on tällä hetkellä mahdottomia käytettäviä. Ellei tykkää siitä, että sporttiliivien paksut, rumat olkaimet ja osa kuppiosasta loistaa paidan reunojen yli. Lopulta pistin päälleni parhaan mahdollisen kelvollisen vaihtoehdon. Siitäkin näkyi vähän sporttiliivien rajaa yli, mutta oli sentään musta paita ja mustat liivit.

En tykkää. En yhtään tykkää. Mua ärsyttää ihan vimmatusti. Ei huvita enää. Tänäänkin aurinko paistaa ja mitä mä teen? No en yhtään mitään. Mä meen tuonne ulos t-paita päällä ja mulla on semmonenki rusketusraja, että se ei muuten sitten lähde mihinkään.

Pitäkää pinnallisena, mutta kyllä se ketuttaa, jos juhliin pistää mekon päälle ja kädet näyttää maalipurkkiin kastetuilta. Mä haluan rannalle. Haluuuuuuuun. Ihan sama miten kärsivällisyys kyllä palkitsee ja se nyt on vain tää kuukausi ja kyllä sä nyt tän kestät. No kestän kestän ja on vain tää kuukausi. Ja viime kuukausi. Ja sitä edellinen kuukausi. Ja tää ei lopu ikinä. Jos saatte valita koska meette leikkaukseen, niin menkää talvella jos teillä on yhtään samanlainen kesän kaipuu kuin mulla. Koska "se on vain tää yks kesä" ei todellakaan juuri mieltä lämmitä, kun ulkona on aurinkoista ja biitsikelit.

Onneks oon edes lenkille päässy. Vähän huojentaa mieltä.

Kyllä, on taas se aika kuukaudesta. Kuulisittepa millaiset angstit oon jo ehtinyt vetää gradun tekemisestä. Miehen onni, että se saa (ja nimenomaan saa) olla koko päivän poissa. Eihän tällasta hormonimonsteria kestä katella hormonimonsteri itsekään.