Tämä tappelu on ollut pitkä ja välillä hyvinkin raskas. Välillä on elänyt epätoivon syövereissä miettien, miksi ihmeessä lähdin koko taisteluun. Olisinko valinnut toisin, jos olisin tiennyt, mitä joudun kohtaamaan? Ehkä, ehkä en, en tiedä.
Istun taas kotona siteissä, yrittäen olla tekemättä mitään, vaikka kunto on muuten hyvä. Olin eilen leikkauksessa, joka ei (taaskaan) ollut ollenkaan sitä, mitä sitten ajattelin. Lähete julkiselle puolelle tuli jo kuukausia sitten. Lokakuun puolivälissä kävin katsomassa kirurgia, ja fiilikset alkoivat olla taas positiivisen puolella. Kirurgi oli sama kuin ennenkin. Suunnitelmana oli korjata oikean rinnan alla oleva iholärpäke, muotoilla hieman vasenta nänniä uudelleen, siirtää sen alle hieman rasvaa (se ei nouse samalla tavalla kuin oikea, joten sitä haluttiin hieman avustaa tässä) ja lisäksi siirtää hieman rasvaa vasemman rintakudoksen alla olevaan arpikudokseen, joka kiristelee ja tekee rintalihasten käyttämisestä tästä syystä epämukavaa, osin kivuliastakin. Joka kuukautisten yhteydessä sitä särjeskelee, onneksi kuitenkin vähenevässä määrin.
Mitä tapahtuu? Tyhjennän töissä kalenterini neljäksi päiväksi ja kerron kaikille, mitä on tulossa. Päivää ennen leikkausta mulle soitetaan, että kirurgi lähti eikä ole tulossa takaisin, joten leikkausta pitää siirtää. Voi jumalauta. Kuulemma perjantaina tulee korvaava kirurgi, joka on sama, jolla kävin keväällä kysymässä konsultaatiota ja jolle olin jo menossa korjausleikkaukseenkin. Pitkin hampain siirtelin taas kalenterissani asioita edestakaisin ja ilmoittelin ihmisille, ja kun sain kalenterini kuntoon, niin mulle soitetaan, että se onkin seuraavan viikon perjantaina. Voi jumalauta ja kirves. Siihen en enää pystynyt, vaan sitten jäätiin odottamaan seuraavaa aikaa. Sanoin, että tarvitsen kuukauden varoitusajan, jotta saan kalenterin tyhjäksi kaikista asiakastapaamisista ja muista.
Menee vajaa 2 viikkoa, kun saan uuden ajan - 1,5 viikon päähän. Ärräpäitä lenteli päässä. Taas saan raivata kalenteriin tilaa asiakastapaamisista. Onneksi sattui tulemaan viikolle, jolloin niitä oli vain yksi, koska seuraava viikko olisi taas ollut täyteen bookattu. Sain raivattua kalenterin ja lopulta koitti päivä, kun raahasin itseni päiväkirurgiselle.
Sinne päästyäni kuulen uudelta kirurgilta, että alkuperäisestä suunnitelmasta toteutetaan neljäsosa. Vailla minkäänlaista empatiaa ja lämpöä minulle päräytetään päin naamaa, että se eniten vaivannut ongelma on kuulemma sellaista laatua, ettei sille ole lääketieteellistä perustetta, eikä sitä näin ollen korjata. Syy? "Minä tässä veronmaksajien rahoja vartioin". Siinä vaiheessa meinasin tehdä saman, kuin joku toinenkin nainen sinä samana aamuna, ja kääntyä kannoillani takaisin ulos ovesta. Luottamus kirurgia kohtaan oli nolla. Taustalla muistin keväisen reissun, jossa hän erehtyi luulemaan leikkauksesta jäänyttä koirankorvaa ylimääräiseksi nänniksi. Nyt hän väittää minulle, että vika, joka on vain esteettinen, korjataan veronmaksajien rahoilla, mutta arpikudos, josta on mulle oikeasti fyysistä haittaa, saa olla, koska sille ei ole lääketieteellistä perustetta. Epikriisiin hän oli muokannut keskustelumme siten, että puhuimme rinnan alapuolella olevasta ihon päällisestä arpikudoksesta, joka on pehmeä eikä sen kanssa ole mitään ongelmia.
Pitkään ja hartaasti mietittyäni (ja yhdelle hoitajalle asian vuodatettuani) tulin kuitenkin siihen tulokseen, että operaatio on niin pieni, että aika pässi saa olla, jos sen sössisi. Korjaus hoidettiin paikallispuudutuksella ja rauhoittavilla. Valmistelut veivät aikaa ehkä 10 minuuttia, itse leikkaus 5 minuuttia, joten olin ulkona leikkaussalista todella nopeasti. Puudutuspiikin jälkeen en tunetnut mitään. Heräämössä vietin pari tuntia, ja vajaassa 4:ssä tunnissa olin jo poissa sairaalta.
Särkyjä ei oikeastaan ole, mistä olen todella iloinen. Lääkkeet toki sain ja niitä varmuuden vuoksi syön. Ja se hyvä puoli tässä on, että koska leikkaus kutistui näin pieneksi, niin toipumisaikakin on pieni. Tikit pitäisi 10 päivän kuluttua poistaa, mutta sitten se olisi siinä. Mutta toivon, että mun ei jumalauta, kirves ja moottorisaha vieköön tarvitse enää ikinä jalallani astua tämän asian puitteissa sairaalaan eikä etenkään tämän jälkimmäisen kirurgin veitsen alle. Mielellään ei sen ensimmäisenkään.
Onneksi aika on selkeästi auttanut arpikudoksen kanssa ja vasen rinta on koko ajan parempi. Pystyn jopa olemaan jo mukavasti ilman rintaliivejä, eikä sporttitopin rintoja litistävä vaikutuskaan saa sitä enää särkemään. Uskon siis, että arpikudos voi lopulta parantua ilman leikkaustakin.
Pakko antaa vielä kiitosta kuitenkin hoitajille, jotka ovat koko tämän prosessin olleet pääsääntöisesti emaattisia ja lämpimiä. Olin leikkauspöydällä todella huonolla tuulella ja itkuinen, mutta yksi hoitaja sai empaattisella olemuksellaan ja kosketuksellaan koko jutun tuntumaan jo paljon paremmalta. Ja muutkin tekivät kaikkensa, jotta mulla olisi siinä mahdollisimman helppo olla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koirankorva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koirankorva. Näytä kaikki tekstit
tiistai 6. joulukuuta 2016
sunnuntai 7. elokuuta 2016
Tilannekatsaus, 2 vuotta 4 kk leikkauksesta
Hei kaikki! Pahoittelen, että olen ollut taas hiljaiselossa. Ilahduttavasti täällä odotti minua monta kommenttia, joihin kaikkiin vastasin.
Edellinen postaukseni on varmasti herättänyt kysymyksiä. Eli meninkö lopulta korjausleikkaukseen? Olin menossa. Varasin jo ajankin ja varauduin maksamaan sen 2500 €. Sitten työpaikalleni iski YT:t. Sen jälkeen olin työttömänä pari kuukautta, mikä söi puskurivarani lähes kokonaan. Leikkausrahat menivät siis siihen. Sinänsä ehkä onni onnettomuudessa, koska aika on ehtinyt jo kullata ajatukseni tuosta kirurgista, jolle olin menossa, koska nyt edellisen postauksen lukiessani muistin, että stressasin leikkausta aivan hulluna. Pelkäsin niin, että tilanne menee vain pahemmaksi ja saan tilalle kivut, joiden kanssa ei voi elää. Jos menen leikkaukseen, minun täytyy luottaa kirurgiin.
Mutta aionko vielä mennä korjausleikkauksen? En tiedä. Taloudellinen tilanne pitää saada taas paremmalle tasolle, jotta uskaltaisin edes harkita asiaa. Kipuja on, mutta niitä on vähemmän, joten tällä hetkellä elelen kaikessa rauhassa ja seurailen, mitä tapahtuu. Aion myös antaa uuden mahdollisuuden akupunktiolle.
Olen myös syksyllä menossa jälleen julkiselle puolelle sille samalle kirurgille, kenen kanssa olen vääntänyt kättä hermokivuista. Oikean rinnan alapuolelta nimittäin pitäisi hoitaa kunton koirankorva ja vasemman nännin ympärille tehdä pientä fiksausta, mutta aion ottaa puheeksi kyllä jälleen tuon vasemman rinnan kunnon. Olen nimittäin sitä mieltä, että hänen hermokipudiagnoosillaan saa pyyhkiä takamusta.
Nyt kun olen käynyt parilla kirurgilla, fysioterapeutilla, hierojalla ja akupunktiossa, niin olen sitä mieltä, että rinnassa on ulko- ja sisäsyrjässä arpikudosta, joka kiristää kudosta ympäriltä ja aiheuttaa kipua. Tuota arpikudosta taas saisi mahdollisesti pehmennettyä siirtämällä sinne rasvaa. Mutta tätäpä ei julkisen kirurgi halunnut sen puolitoista vuotta sitten edes kokeilla, koska "ei tiedä, mitä siellä on". Eli ei edes ultralla yritä katsoa, mikä siellä on tilanne. Hermokipulääkkeitä olisi kyllä työntämässä kurkusta alas.
Katsotaan. Varmaan lokakuulle tulee aika kirurgin puheille. Tapellaan sitten taas...
Edellinen postaukseni on varmasti herättänyt kysymyksiä. Eli meninkö lopulta korjausleikkaukseen? Olin menossa. Varasin jo ajankin ja varauduin maksamaan sen 2500 €. Sitten työpaikalleni iski YT:t. Sen jälkeen olin työttömänä pari kuukautta, mikä söi puskurivarani lähes kokonaan. Leikkausrahat menivät siis siihen. Sinänsä ehkä onni onnettomuudessa, koska aika on ehtinyt jo kullata ajatukseni tuosta kirurgista, jolle olin menossa, koska nyt edellisen postauksen lukiessani muistin, että stressasin leikkausta aivan hulluna. Pelkäsin niin, että tilanne menee vain pahemmaksi ja saan tilalle kivut, joiden kanssa ei voi elää. Jos menen leikkaukseen, minun täytyy luottaa kirurgiin.
Mutta aionko vielä mennä korjausleikkauksen? En tiedä. Taloudellinen tilanne pitää saada taas paremmalle tasolle, jotta uskaltaisin edes harkita asiaa. Kipuja on, mutta niitä on vähemmän, joten tällä hetkellä elelen kaikessa rauhassa ja seurailen, mitä tapahtuu. Aion myös antaa uuden mahdollisuuden akupunktiolle.
Olen myös syksyllä menossa jälleen julkiselle puolelle sille samalle kirurgille, kenen kanssa olen vääntänyt kättä hermokivuista. Oikean rinnan alapuolelta nimittäin pitäisi hoitaa kunton koirankorva ja vasemman nännin ympärille tehdä pientä fiksausta, mutta aion ottaa puheeksi kyllä jälleen tuon vasemman rinnan kunnon. Olen nimittäin sitä mieltä, että hänen hermokipudiagnoosillaan saa pyyhkiä takamusta.
Nyt kun olen käynyt parilla kirurgilla, fysioterapeutilla, hierojalla ja akupunktiossa, niin olen sitä mieltä, että rinnassa on ulko- ja sisäsyrjässä arpikudosta, joka kiristää kudosta ympäriltä ja aiheuttaa kipua. Tuota arpikudosta taas saisi mahdollisesti pehmennettyä siirtämällä sinne rasvaa. Mutta tätäpä ei julkisen kirurgi halunnut sen puolitoista vuotta sitten edes kokeilla, koska "ei tiedä, mitä siellä on". Eli ei edes ultralla yritä katsoa, mikä siellä on tilanne. Hermokipulääkkeitä olisi kyllä työntämässä kurkusta alas.
Katsotaan. Varmaan lokakuulle tulee aika kirurgin puheille. Tapellaan sitten taas...
perjantai 4. joulukuuta 2015
10 kertaa lymfaa takana ja wau!
Oikesti. En voi kuin suositella kokeilemaan lymfaerapiaa leikatuille tisseille. Ero on huikea.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
lauantai 5. syyskuuta 2015
Tältä ne nyt näyttää
No niiiiin. Nyt laitan vihdoin ja viimein niitä kuvia, joita on pitänyt laittaa jo hetken aikaa. Muutoksia ulkonäössä on tapahtunut koko ajan hieman, joten aiemmin näitä ei ehkä olisi kannattanut laittaakaan. Sitä paitsi nyt on niin komeat rusketusraidat, että oksat pois.
Ensimmäisenä kuva sporttiliivien ja urheilutopin kanssa. Sporttiliivit ovat kokoa S/M ja Prismasta ostetut. Jostain syystä sellaiset lörttösporttiliivit, jotka eivät purista rintoja liikaa, sopivat parhaiten. Vasen rinta huutaa kirosanoja ilmoille, jos erehdyn pistämään sen tissit kokoon puristavaan sporttitoppiin. Toivoin, että olisin voinut pitää myös sellaisia, mutta elämä päätti eri tavalla. Joten toistaiseksi voin edelleen unohtaa sporttitopit.
Tässä ollaan sitten ihan normaaleissa, kaarituellisissa liiveissä. Liivit ovat ne Prismasta ostetut Actuellet, kokoa 65D. En viitsinyt kiskaista niitä E-kupin liivejä päälle, koska nämä liivit ovat ne, joissa suurimman osan ajasta kuljen. Kuva antaa ymmärtää, että rinnat ovat sijoittuneet todella ylös, mutta se huijaa. Tosin vain hieman, koska mulla on oikeasti olo välillä kuin teini-ikäisellä. Tissit ovat ylempänä kuin ovat varmaan ikinä olleet. Siksi toppienkin kanssa saa olla hitusen tarkkana, ettei kaula-aukosta näy mitään ylimääräistä.
Kaksi kirurgia ja haavapolin tädit ovat kehunet, että ovat todella kauniit ja symmetriset rinnat. Omasta mielestäni vasen nänni on aika surullinen (nänni vetää hassusti alaviistoon, eli ei ole keskellä), mutta se on ainut kohta, joka mättää. Viihdyn näissä todella hyvin kokoluokkansa ja ulkomuotonsa puolesta. Mieskin ihastelee sitä, miten kivaa on, kun tissit mahtuvat käteen. Oikean rinnan alle jäi pieni kateenkorva. Se oli suurempi, mutta kokonaan se ei kuitenkaan suppuuntunut, joten se pitää leikata. Samassa operaatiossa kirurgi haluaisi muokata vasemman nännin sisäyläreunaa, jotta nänni olisi pyöreämpi. Sieltä iho on nimittäin venähtänyt.
Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Mulla ei ole paranemisprosessissa ollut kertaakaan minkäänlaista ongelmaa arpien ja haavojen kanssa, TOSIN mulla arvet ovat aina parantuneet hyvin. Eli ylimääräistä arpikasvua ei ole ollut, ja kaikki mun arvet on aina vaalentuneet todella hyvin.
Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Mulla ei ole paranemisprosessissa ollut kertaakaan minkäänlaista ongelmaa arpien ja haavojen kanssa, TOSIN mulla arvet ovat aina parantuneet hyvin. Eli ylimääräistä arpikasvua ei ole ollut, ja kaikki mun arvet on aina vaalentuneet todella hyvin.
torstai 20. elokuuta 2015
Lymfaterapiaa ja rasvansiirtoa
No niin. Toinen mielipide on nyt haettu ja kuviot taas jonkun aikaa selvemmät.
Toinen kirurgi puolsi ensimmäisen näkemystä siitä, että leikata ei kannata. Rinnat ovat todella kaunismalliset ja upeasti parantuneet. Kipuilun syytä hän ei osannut sanoa, mutta arveli sen johtuvan siitä, että arpeen on jäänyt hermoja pinteeseen. Tämän lisäksi hän sanoi, että voisin hyötyä fysioterapiasta ja pitkäaikaisesta kivunhoidosta, koska arpikudoken pehmentäminenkin voisi helpottaa särkyjäni. Hän kirjoitti minulle 15 kerran lähetteen fysioterapiaan. Lisäksi hän sanoi, että jos fysioterapia ei auta, niin koirankorvan poiston yhteydessä voisi kokeilla tehdä rasvansiirron leikkausalueelle. Lyricaa hän suositteli myös, mutta - ehkä olen jästipää - en vieläkään suostu sitä kokeilemaan.
Eli homma etenee nyt niin, että koirankorvan korjausleikkausta siirretään. Olin yhteydessä ensimmäiseen leikkaavaan kirurgiin, joka puolsi tuota ajatusta rasvansiirron yhdistämisestä koirankorvan leikkaamiseen. Ensin kokeillaan kuitenkin fysioterapia, että auttaako se, ja jos se auttaa, rasvansiirtoa ei tehdä. Jos se ei auta, voidaan kokeilla vielä rasvansiirtoa.
Nyt olen kahden vaiheilla, että kokeilenko mieluummin Lyricaa vai rasvansiirtoa... Molemmissa on riskinsä, mutta Lyricassa vaikutukset eivät ole pysyvät. Rasvansiirrossa on kuulemma 1-2 % mahdollisuus, että kivut pahenevat. Enkä todellakaan halua riskeerata, että ne muuttuvat pahemmiksi, koska näiden nykyisten kanssa jo pärjäilee. Toisin sanoen hitaasti mutta (ehkä) varmasti on tuo vasenkin rinta paranemaan päin.
Kävin tänään kokeilemassa ensimmäisen kerran lymfaterapiaa. Terapeutti sanoi, että siitä olisi saattanut olla hyötyä jo nopeammin leikkauksen jälkeen, kudosparaneminen olisi voinut olla nopeampaa. Mutta minkäs teet, kun et tiennyt. Mutta ehkäpä te muut voitte ottaa asian kirurgin kanssa esille ja kysellä tarkemmin? Kuulemma rintasyöpäleikkauksessa käyneille monesti tehdään lymfaterapiaa. Terapiasessio itsessään oli aivan käsittämätön. Nainen kevyesti pienesti hieroi kaulaa, niskaa, solisluukuoppaa, rintaa ja kainaloa, mutta olo session jälkeen on janoinen ja tokkurainen. On kuin olisi pienessä kuumeessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo lymfaterapia tekee!
Toinen kirurgi puolsi ensimmäisen näkemystä siitä, että leikata ei kannata. Rinnat ovat todella kaunismalliset ja upeasti parantuneet. Kipuilun syytä hän ei osannut sanoa, mutta arveli sen johtuvan siitä, että arpeen on jäänyt hermoja pinteeseen. Tämän lisäksi hän sanoi, että voisin hyötyä fysioterapiasta ja pitkäaikaisesta kivunhoidosta, koska arpikudoken pehmentäminenkin voisi helpottaa särkyjäni. Hän kirjoitti minulle 15 kerran lähetteen fysioterapiaan. Lisäksi hän sanoi, että jos fysioterapia ei auta, niin koirankorvan poiston yhteydessä voisi kokeilla tehdä rasvansiirron leikkausalueelle. Lyricaa hän suositteli myös, mutta - ehkä olen jästipää - en vieläkään suostu sitä kokeilemaan.
Eli homma etenee nyt niin, että koirankorvan korjausleikkausta siirretään. Olin yhteydessä ensimmäiseen leikkaavaan kirurgiin, joka puolsi tuota ajatusta rasvansiirron yhdistämisestä koirankorvan leikkaamiseen. Ensin kokeillaan kuitenkin fysioterapia, että auttaako se, ja jos se auttaa, rasvansiirtoa ei tehdä. Jos se ei auta, voidaan kokeilla vielä rasvansiirtoa.
Nyt olen kahden vaiheilla, että kokeilenko mieluummin Lyricaa vai rasvansiirtoa... Molemmissa on riskinsä, mutta Lyricassa vaikutukset eivät ole pysyvät. Rasvansiirrossa on kuulemma 1-2 % mahdollisuus, että kivut pahenevat. Enkä todellakaan halua riskeerata, että ne muuttuvat pahemmiksi, koska näiden nykyisten kanssa jo pärjäilee. Toisin sanoen hitaasti mutta (ehkä) varmasti on tuo vasenkin rinta paranemaan päin.
Kävin tänään kokeilemassa ensimmäisen kerran lymfaterapiaa. Terapeutti sanoi, että siitä olisi saattanut olla hyötyä jo nopeammin leikkauksen jälkeen, kudosparaneminen olisi voinut olla nopeampaa. Mutta minkäs teet, kun et tiennyt. Mutta ehkäpä te muut voitte ottaa asian kirurgin kanssa esille ja kysellä tarkemmin? Kuulemma rintasyöpäleikkauksessa käyneille monesti tehdään lymfaterapiaa. Terapiasessio itsessään oli aivan käsittämätön. Nainen kevyesti pienesti hieroi kaulaa, niskaa, solisluukuoppaa, rintaa ja kainaloa, mutta olo session jälkeen on janoinen ja tokkurainen. On kuin olisi pienessä kuumeessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo lymfaterapia tekee!
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Vuosi täynnä eikä loppua näy
Tarkalleen ottaen 17.4. on kulunut tasan vuosi, mutta kuusi päivää sinne tänne. Missä mennään nyt?
Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.
Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.
Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.
Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.
Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?
Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.
Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.
Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.
Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.
Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.
Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.
Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?
Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.
Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.
perjantai 13. helmikuuta 2015
Älkää antako ukon rutistella!
Takapakkia. Taas. Kyllä ottaa kupoliin. Siis joku muutama viikko takaperin istuttiin kylpyammeessa miehen kanssa, joka sitten ryhtyi leikillään puristelemaan miun hienoja, uusia tissejä. Eikä edes kovaa tehnyt, mutta onnistui vain sormineen venyttämään sellaisesta paikasta, että vinkaisin hienosti kivusta. Sen jälkeen se paikka onkin sitten ollut kipeä. Sinänsä hämärä paikka, se on tuossa rinnan yläosassa, kun tullaan kaulakuoppaa kohti. Eli luulen, että rinta oli kiinnittynyt vähän heikosti vielä, ja rutistelu sai sen sitten vähän sieltä "venähtämään". Nyt en taas tiedä, mitä liivejä käyttäisin, jotta olo olisi hyvä...
Toinen murheeni on vasemmassa nännissä huonontunut tunto ja sinisyys. Okei, siis mitä tahansa voi vielä tapahtua, suurin osa toipumisesta pitäisi olla ohi siinä 12 kk kohdilla, mutta senkin jälkeen vielä jotain voipi tapahtua. Etenkin, jos paraneminen pitkittyy. Tässä itse sitten diagnosoin jonkinsortin verenkiertohäiriön muodostumisen ja aloin googlettamaan. VIRHE. Älä IKINÄ googleta vaivojasi. Mene lääkäriltä kysymään. Nyt mulla on taas tissistressi päällä, kun luin riittävän monesta artikkelista, että pahimmillaan leikkauksen jälkeinen verenkiertohäiriö voi johtaa kuolioon ja nännin poistamiseen. Mutta huomaan, että nänni on sinisempi, kun olen esimerkiksi suihkussa, eli kun rinta ei ole tuettuna. Rintaliiveissä ja heti kun ne on ottanut pois se on aika normaalin värinen. Tuo nännin ja nännipihan rypistymisreaktio on huonontunut, se oli parempi heti leikkauksen jälkeen.
Mua vähän tässä koko hommassa nyt häiritsee se, että en tiedä, mistä lähtisin kyselemään apua. Yritin tosiaan pari kuukautta sitten soittaa keskussairaalalle, lopputuloksena umpikuja. Selostin tännekin yrityksestäni tavoittaa kirurgiani, joka olikin sitten lähtenyt virkavapaalle. Nyt en tiedä, mitä tekisin. Sairaalalta ei osattu sanoa, onko miehelle tullut korvaajaa. Yleislääkärin kautta pitäisi kuulemma lähteä liikkeelle, mutta tiedän tasan, että kun YTHS:n yleislääkäriltä menen kysymään, niin saan vastaukseksi varmaan olankohautuksen. Plus 12 kk ei ole vielä ohi. Viimeksi sanottiin, että odota sinne vuoden yli ja katsotaan sitten, miltä näyttää. Sanovatko samoin taas?.
Ja. Oikean rinnan (eli sen, josta poistettiin enemmän) alla on nyt tuo ihopussi, jollainen tikkarimenetelmällä ilmeisesti yleensä tulee. Ensin ajattelin, että ei se haittaa, mutta kyllä se aika härö on. Se pullottaa niin, että näkyy t-paidan läpi. Sille on pakko tehdä jotain, enkä tiedä, miten se sitten tapahtuu. Kuulemma paikallispuudutuksessa, näin muistan kirurgin silloin leikkauksen jälkeen sanoneen. Arrh. Turhauttaa niin lujaa, että ei kirurgia löydy. Täytyy yrittää jostain se sama mies vielä metsästää, on töissä parissa muussakin paikassa. Nyt olisi aika päästä keskustelemaan ja juttelemaan asioista!
Laitan tähän teidän iloksi vielä kuvia tuosta ihopoimusta. Kuten jo sanoin, se ei tosiaan ole erityisen suuri, mutta tiukemman ja ohuemman paidan läpi se näkyy. Kesällä ei niin kivaa. Jos en pääse siitä kesään mennessä eroon, täytyy pistää siihen joku haavateippi, jotta se edes vähän tasoittuisi. Tässä nyt näkyy sitten myös vähän sitä, miten näkyvä tuo arpi on tällä hetkellä. Ei mielestäni erityisen näkyvä. Tosin mua ei missään vaiheessa arvet ole häirinneet, mähän olen muutenkin ihan arpinen ihminen. Nythän tuo iho on tosin aika ruttuinen, koska on kaarituelliset rintaliivit olleet päällä koko päivän. Mutta tuosta poimust näkee myös sen, missä kohdin rinta on ollut. About tuon verran rinta on myös noussut.
No mutta. Tällä taas mennään. Pointtini on kuitenkin se, että takapakkia tulee TODELLA helposti. Säästelkää tissejä mahdollisimman paljon!
Toinen murheeni on vasemmassa nännissä huonontunut tunto ja sinisyys. Okei, siis mitä tahansa voi vielä tapahtua, suurin osa toipumisesta pitäisi olla ohi siinä 12 kk kohdilla, mutta senkin jälkeen vielä jotain voipi tapahtua. Etenkin, jos paraneminen pitkittyy. Tässä itse sitten diagnosoin jonkinsortin verenkiertohäiriön muodostumisen ja aloin googlettamaan. VIRHE. Älä IKINÄ googleta vaivojasi. Mene lääkäriltä kysymään. Nyt mulla on taas tissistressi päällä, kun luin riittävän monesta artikkelista, että pahimmillaan leikkauksen jälkeinen verenkiertohäiriö voi johtaa kuolioon ja nännin poistamiseen. Mutta huomaan, että nänni on sinisempi, kun olen esimerkiksi suihkussa, eli kun rinta ei ole tuettuna. Rintaliiveissä ja heti kun ne on ottanut pois se on aika normaalin värinen. Tuo nännin ja nännipihan rypistymisreaktio on huonontunut, se oli parempi heti leikkauksen jälkeen.
Mua vähän tässä koko hommassa nyt häiritsee se, että en tiedä, mistä lähtisin kyselemään apua. Yritin tosiaan pari kuukautta sitten soittaa keskussairaalalle, lopputuloksena umpikuja. Selostin tännekin yrityksestäni tavoittaa kirurgiani, joka olikin sitten lähtenyt virkavapaalle. Nyt en tiedä, mitä tekisin. Sairaalalta ei osattu sanoa, onko miehelle tullut korvaajaa. Yleislääkärin kautta pitäisi kuulemma lähteä liikkeelle, mutta tiedän tasan, että kun YTHS:n yleislääkäriltä menen kysymään, niin saan vastaukseksi varmaan olankohautuksen. Plus 12 kk ei ole vielä ohi. Viimeksi sanottiin, että odota sinne vuoden yli ja katsotaan sitten, miltä näyttää. Sanovatko samoin taas?.
Ja. Oikean rinnan (eli sen, josta poistettiin enemmän) alla on nyt tuo ihopussi, jollainen tikkarimenetelmällä ilmeisesti yleensä tulee. Ensin ajattelin, että ei se haittaa, mutta kyllä se aika härö on. Se pullottaa niin, että näkyy t-paidan läpi. Sille on pakko tehdä jotain, enkä tiedä, miten se sitten tapahtuu. Kuulemma paikallispuudutuksessa, näin muistan kirurgin silloin leikkauksen jälkeen sanoneen. Arrh. Turhauttaa niin lujaa, että ei kirurgia löydy. Täytyy yrittää jostain se sama mies vielä metsästää, on töissä parissa muussakin paikassa. Nyt olisi aika päästä keskustelemaan ja juttelemaan asioista!
Laitan tähän teidän iloksi vielä kuvia tuosta ihopoimusta. Kuten jo sanoin, se ei tosiaan ole erityisen suuri, mutta tiukemman ja ohuemman paidan läpi se näkyy. Kesällä ei niin kivaa. Jos en pääse siitä kesään mennessä eroon, täytyy pistää siihen joku haavateippi, jotta se edes vähän tasoittuisi. Tässä nyt näkyy sitten myös vähän sitä, miten näkyvä tuo arpi on tällä hetkellä. Ei mielestäni erityisen näkyvä. Tosin mua ei missään vaiheessa arvet ole häirinneet, mähän olen muutenkin ihan arpinen ihminen. Nythän tuo iho on tosin aika ruttuinen, koska on kaarituelliset rintaliivit olleet päällä koko päivän. Mutta tuosta poimust näkee myös sen, missä kohdin rinta on ollut. About tuon verran rinta on myös noussut.
No mutta. Tällä taas mennään. Pointtini on kuitenkin se, että takapakkia tulee TODELLA helposti. Säästelkää tissejä mahdollisimman paljon!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)