RV 33: miten raskaus on tähän mennessä muuttanut rintoja?

Tähän saakka olen päässy aika kivuitta, mutta nyt vasenta (eli juuri sitä ongelmallisempaa rintaa) on alkanut särkemään välillä. En tiedä, johtuuko se enemmän siitä, että en ole juuri jumppaillut vai siitä, että rinnoissa tapahtuu muutoksia raskauden vuoksi. 

Edelleenkään ei mitään merkkejä siitä, että rinnat toimisivat näin imetyksen kannalta, mutta toisaalta useimmilla maidoneritys alkaa ilmeisesti vasta synnytyksen jälkeen. Juuri juttelin erään kaverini kanssa, että hänellä käynnistyi vasta 5 päivää synnytyksen jälkeen. Raskausviikkoja tällä hetkellä takana 33, joten katsellaan tätä sitten siis kahden kuukauden päästä uudelleen. 

Kasvu on ollut hidasta, mutta selkeästi ovat kasvaneet. Koitin änkeä itseni bikineihin, jotka ostin viime vuonna. Turha toivo! Tässäkin jäin tosin pohtimaan, että onko kyse kuitenkin myös nesteturvotuksesta ja ihan silkasta rasvasta, koska raskauskiloja on tullut noin 10. Se on tässä vaiheessa aika normaali, ehkä hieman pienikin määrä, mutta todennäköisesti silläkin on merkitystä rintojen kokoon. Synnyttäneistä kavereista moni, jotka ovat pääseet kiloista eroon, sanovat, että heillä on rinnat palautuneet samaan kuppikokoon kuin ennen synnytystä. Rintojen malli onkin sitten toinen keskustelu. 

Tässä vaiheessa tuo rintojen muoto näyttää vähän hassulta. Tämä on varmasti yksilöllistä ja riippuu siitä, mihin muotoon rinnat on leikattu. Minultakin kysyttiin leikkaukseen mennessä, että halusinko enemmän suipot vai pyöreät. En muista, mitä vastasin. Sen näen nyt, että nännit ovat jotenkin todella ylhäällä ja sisäreunassa. Kaikki massa tuntuu siis tulleen lähinnä rintojen ulkosyrjiin, eli nännit ovat vähän kuin sisempänä ja vaikuttavat olevan koko ajan enemmän sitä mukaa kun rinnat kasvavat. 

Vielä se ei ole häiritsevää, ja luulen, että kukaan muu ei sitä ehkä huomaisi. Itse asiassa se saa rinnat näyttämään jopa terhakammilta, koska normaalistihan nänni sijoittuu kuitenkin sivummalle ja alemmas, eli kun rinta kasva, niin nännitkin lähtevät alas- ja ulospäin. 

Toinen asia, johon olen ulkoisesti kiinnittänyt huomiota, on nännipiha. Raskaana ollessahan nännipiha tummuu, ja niin myös minulla. Pienennysleikkauksessa nännit irrotetaan ja siirretään, joten niitähän ympäröi arpikudos. Nännipiha ei siis varsinaisesti pääse kasvamaan, mutta huomaan nännien alla leikatusta ihosta, että mikä osa ihosta on ollut lähellä nännejä. Se on nimittäin alkanut tummua! Aika veikeän näköinen, kun nännin alta lähtee pystyarpi alas, ja sen toisella puolella iho on tummempaa kuin toisella. Itseäni ei häiritse, mutta näinkin siis voi käydä. 

Arpikudos taas on tummunut. Mulla on todella hailakka arpi, mutta se on selvästi saanut tummanruskeaa sävyä ja pilkkuja tässä raskauden aikana. 

Jännityksellä odotan, mitä loppuraskaus ja synnytys tuo tullessaan rinnoille. Ja tietenkin imetystä. Onnistuuko se? Sattuuko se? 

Rintojen pienennysleikkaus ja raskaus

Siitä on melkein kaksi vuotta, kun edellinen päivitys on tehty.

Ja melkein kaksi vuotta siihen kuluikin ennen kuin raskaus onnistui.

Viimeinen kolmannes on kohta käynnistymässä, raskausviikkoja on takana 25. Heti ensimmäiseksi on todettava, että on ihmisiä, joille raskaus on helppo, ja on ihmisiä, joille raskaus ei ole helppo. Itse odotan ensimmäistäni, ja ainakin tämän kaverin kohdalla näyttäisin kuuluvan vielä ensimmäiseen joukkoon. Tietysti jokainen lapsi on erilainen, ja tarkoitus olisi yrittää saada kaksi lasta, joten koputetaan tässä vaiheessa hieman puuta :) .

Olen siis toistaiseksi säästynyt pahimmilta aivosumuilta, huonovointisuudelta, voimattomuudelta ja kaikelta muulta ihanuudelta. Loppuraskauden ihanuudet odottavat vielä. Mutta miltäs tämä nyt on sitten niissä leikatuissa rinnoissa tuntunut?

Siis yllättävän hyvältä. En tiedä, miten paljon ihmisillä vaihtelevat tuntemukset rinnoissa raskauden aikana, mutta väitän, että eroa ei juuri leikkaamattomiin ole tähän mennessä ollut. Leikkaus tehtiin huhtikuussa 2014 (muistaakseni), joten aikaa on kulunut yli 6 vuotta. Nänneissä on ollut leikkauksesta saakka vähemmän tuntoa, ja se tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Mutta leikkausarvet eivät kiristä, eivätkä rinnat ole menettäneet muotoaan. Nännipihat ovat ehkä jopa hieman suurentuneet raskauden aikana, mitä en odottanut lainkaan, onhan nännien ympärys kuitenkin täysin leikattu. Siltä kuitenkin nyt näyttäisi. Rinnat ovat välillä todella arat kosketukselle ja liikkeelle, mikä on ilmeisesti muutenkin täysin normaalia raskauden aikana.

Kokoluokaltaan rinnat ovat turvonneet tähän mennessä yhden kuppikoon verran, eli leikkauksen jälkeen vakiintunut 70 D on nyt 70 E. Toki tähänastinen painonnousu on ollut myös hyvin maltillista, kiloja on tullut lisää noin 8. Varmasti raskauden aikana kertyneet kilotkin vaikuttavat rintojen kasvamiseen jonkin verran.

Maidonerityksestä ei ole vielä mitään tietoa. Moni sanoo, että näillä viikoilla on alkanut jonkinlainen eritys, mutta toistaiseksi ei ole mulla havaintoa sellaisesta. Toiset taas sanovat, että maidoneritys alkoi vasta synnytyksen jälkeen. Joten vielä jää nähtäväksi, että tuleeko näistä tisseistä maitoa vaiko eikö.

Fiiliksiä raskauden aikana rinnoista: suoraan sanoen on kyllä pelottanut, mitä raskaus tekee rinnoille. Tähän mennessä kuitenkin koen, että rintojeni kanssa on ollut jopa aiempaa helpompi olla, mutta mulla jäikin vasempaan rintaan kireitä arpikudoksia rinnan alle. Ehkä ne on hieman antaneet periksi?

Pelkään myös, että imetys ei onnistukaan. Kun lähdin leikkaukseen, suhtauduin imetykseen aika puolivillaisesti. Jos olisin silloin tiennyt kaiken sen, mitä tiedän nykyään, yrittäisin korostaa kirurgille, että haluan imettää. En tiedä, muuttaisiko se mitään (ja enhän vielä edes tiedä, miten imetys onnistuu), mutta ainakin olisin osoittanut sen olevan tärkeää.

Tiedostin kuitenkin leikkaukseen lähtiessäni sen, että mahdollisuudet imetykseen leikkauksen jälkeen on 50-50, joten tietoinen valintahan tämä oli. Enkä olisi halunnut elää niiden tonkkien kanssa vielä kuutta vuotta vain siksi, että olisin varmempi imetyksen onnistumisesta.

Mitä kuuluu nykyään?

Leikkauksesta on kulunut reilu 4,5 vuotta. Paraneminen vei kauan, mutta voisin sanoa, että suurin osa parantumisesta on vihdoinkin takana. Ja täytyy myöntää, että itsestään vaivat eivät parantuneet, vaan niihin vaadittiin juuri oikeanlaista liikuntaa.

Klassinen pilates. Ei mikään kuntosalipilates, jossa lankutetaan tai venytellään, vaan klassinen pilates, jossa oikeasti tehdään dynaamisia, venyttäviä liikkeitä. Olen itse melkein vuoden nyt harrastanut, ja se on auttanut monellakin tavalla. Ryhti on suoristunut. Vatsalihakset ovat parantuneet. Lantion asento on parantunut. Ja - kyllä - rintalihakset ovat saaneet treeniä ja venytystä, joten myöskään hartiaa ei kiristele enää samalla tavalla. Eli samalla treenasin itseltäni pois "rintavan naisen ryhdin".

Tunto nänneihin ei ole palautunut täysin, vaan sanoisin, että 50 %. Välillä leikkauskohdat saattavat olla kosketusarat, yleensä lähinnä kuukautisten aikaan. Leikkausarvet ovat täysin vaalentuneet eivätkä ne näy kuin läheltä katsottuna.

Kohti seuraavia haasteita, nimittäin meillä on mieheni kanssa käynnissä lapsen yrittäminen! Toistaiseksi ei ole ollut onnea, mutta kun se napsahtaa kohdalle, niin lupaan aloittaa tässä blogissa uuden jakson:

Millaista on raskaus ja imetys leikatuilla rinnoilla?

10 kertaa lymfaa takana ja wau!

Oikesti. En voi kuin suositella kokeilemaan lymfaerapiaa leikatuille tisseille. Ero on huikea.

Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.

No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.

Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!

Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.

Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.

Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.

Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin. 

Tältä ne nyt näyttää

No niiiiin. Nyt laitan vihdoin ja viimein niitä kuvia, joita on pitänyt laittaa jo hetken aikaa. Muutoksia ulkonäössä on tapahtunut koko ajan hieman, joten aiemmin näitä ei ehkä olisi kannattanut laittaakaan. Sitä paitsi nyt on niin komeat rusketusraidat, että oksat pois.

Ensimmäisenä kuva sporttiliivien ja urheilutopin kanssa. Sporttiliivit ovat kokoa S/M ja Prismasta ostetut. Jostain syystä sellaiset lörttösporttiliivit, jotka eivät purista rintoja liikaa, sopivat parhaiten. Vasen rinta huutaa kirosanoja ilmoille, jos erehdyn pistämään sen tissit kokoon puristavaan sporttitoppiin. Toivoin, että olisin voinut pitää myös sellaisia, mutta elämä päätti eri tavalla. Joten toistaiseksi voin edelleen unohtaa sporttitopit.

Tässä ollaan sitten ihan normaaleissa, kaarituellisissa liiveissä. Liivit ovat ne Prismasta ostetut Actuellet, kokoa 65D. En viitsinyt kiskaista niitä E-kupin liivejä päälle, koska nämä liivit ovat ne, joissa suurimman osan ajasta kuljen. Kuva antaa ymmärtää, että rinnat ovat sijoittuneet todella ylös, mutta se huijaa. Tosin vain hieman, koska mulla on oikeasti olo välillä kuin teini-ikäisellä. Tissit ovat ylempänä kuin ovat varmaan ikinä olleet. Siksi toppienkin kanssa saa olla hitusen tarkkana, ettei kaula-aukosta näy mitään ylimääräistä.

Kaksi kirurgia ja haavapolin tädit ovat kehunet, että ovat todella kauniit ja symmetriset rinnat. Omasta mielestäni vasen nänni on aika surullinen (nänni vetää hassusti alaviistoon, eli ei ole keskellä), mutta se on ainut kohta, joka mättää. Viihdyn näissä todella hyvin kokoluokkansa ja ulkomuotonsa puolesta. Mieskin ihastelee sitä, miten kivaa on, kun tissit mahtuvat käteen. Oikean rinnan alle jäi pieni kateenkorva. Se oli suurempi, mutta kokonaan se ei kuitenkaan suppuuntunut, joten se pitää leikata. Samassa operaatiossa kirurgi haluaisi muokata vasemman nännin sisäyläreunaa, jotta nänni olisi pyöreämpi. Sieltä iho on nimittäin venähtänyt.

Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Mulla ei ole paranemisprosessissa ollut kertaakaan minkäänlaista ongelmaa arpien ja haavojen kanssa, TOSIN mulla arvet ovat aina parantuneet hyvin. Eli ylimääräistä arpikasvua ei ole ollut, ja kaikki mun arvet on aina vaalentuneet todella hyvin.

Pitäiskö mun vain kärsiä?

Kinesioteippaamisesta on ollut mun mielestä vähän hyötyä. Oon teipannut kyljestä kylkeen heti rintojen alapuolelta niin, että vähän nostavat rintoja. Sen lisäksi olen vetänyt teipinpalan tuohon vasemman rinnan etusyrjään. Mun mielestäni se on helpottanut oloa. Vasen nännikään ei sinerrä enää samalla tavalla kuin vielä kuukausi sitten, ja suppuuntumisreaktio toimii paremmin. En kylläkään uskalla ottaa teippejä vielä kokonaan pois, vaikka iho selkeästi ei yhtään nauti tästä tilanteesta. Jos sen kiskoo etenkin päistä liian tiukalle, se kiskoo ihoa ja tekee samantien vesikellot. Oli aika kammottavan näköinen tuo toinen kylki, kun olin laittanut liian tiukalle ja teippiä irrottaessa se veti samalla ihon pois vesikellojen päältä. Auts!

Mutta mä nyt tässä mietin, että pitäiskö mun oikeasti vain kärsiä. Kun kyse on kuitenkin enemmän lähinnä epämukavasta olosta. Ja tiedän, että oon aika herkkä epämukavalle ololle. Pikkusen jos jostain tuntuu pahalta, niin maailma päättyy ihan justiinsa. Tällä hetkellä kaarituelliset liivit tuntuvat antavan parhaimman tuen, mutta samalla mietin sitä, että rinnat eivät ikinä saa olla niille luonnollisessa asennossa. Siis mietin sitä, että onko kipuilussa sitten kuitenkin kyse enemmän siitä, että rinnat aristelevat "normikäyttöä", koska niitä on suojeltu niin tarkasti?

Perustan tämän näkemyksen siihen, että revähtänyt nilkkakaan ei parane ilman, että sitä ryhtyy käyttämään. Joten olisiko tässäkin kyse vähän samanlaisesta asiasta? Kirurgi oli kuitenkin sitä mieltä, että ei siellä enää mikään pahemmaksi voi muuttua. Tai niin ainakin käsitin.

Edelliseen postaukseen vielä viitaten, Lyricaa en aloittanut. Kaikki ne kokemukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että jos ikinä aloitan sen lääkityksen käyttämisen, sille on oltava pirun hyvä syy. Ja tämä ei vielä riitä siihen. Btw, jonkun piti soittaa sairaalasta 2-4 viikon päästä lääkityksen aloittamisesta, että miltä on tuntunut. Ei ole kukaan soitellut.

Vuosi täynnä eikä loppua näy

Tarkalleen ottaen 17.4. on kulunut tasan vuosi, mutta kuusi päivää sinne tänne. Missä mennään nyt?

Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.

Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.

Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.

Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.

Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?

Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.

Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.

Älkää antako ukon rutistella!

Takapakkia. Taas. Kyllä ottaa kupoliin. Siis joku muutama viikko takaperin istuttiin kylpyammeessa miehen kanssa, joka sitten ryhtyi leikillään puristelemaan miun hienoja, uusia tissejä. Eikä edes kovaa tehnyt, mutta onnistui vain sormineen venyttämään sellaisesta paikasta, että vinkaisin hienosti kivusta. Sen jälkeen se paikka onkin sitten ollut kipeä. Sinänsä hämärä paikka, se on tuossa rinnan yläosassa, kun tullaan kaulakuoppaa kohti. Eli luulen, että rinta oli kiinnittynyt vähän heikosti vielä, ja rutistelu sai sen sitten vähän sieltä "venähtämään". Nyt en taas tiedä, mitä liivejä käyttäisin, jotta olo olisi hyvä...

Toinen murheeni on vasemmassa nännissä huonontunut tunto ja sinisyys. Okei, siis mitä tahansa voi vielä tapahtua, suurin osa toipumisesta pitäisi olla ohi siinä 12 kk kohdilla, mutta senkin jälkeen vielä jotain voipi tapahtua. Etenkin, jos paraneminen pitkittyy. Tässä itse sitten diagnosoin jonkinsortin verenkiertohäiriön muodostumisen ja aloin googlettamaan. VIRHE. Älä IKINÄ googleta vaivojasi. Mene lääkäriltä kysymään. Nyt mulla on taas tissistressi päällä, kun luin riittävän monesta artikkelista, että pahimmillaan leikkauksen jälkeinen verenkiertohäiriö voi johtaa kuolioon ja nännin poistamiseen. Mutta huomaan, että nänni on sinisempi, kun olen esimerkiksi suihkussa, eli kun rinta ei ole tuettuna. Rintaliiveissä ja heti kun ne on ottanut pois se on aika normaalin värinen. Tuo nännin ja nännipihan rypistymisreaktio on huonontunut, se oli parempi heti leikkauksen jälkeen.

Mua vähän tässä koko hommassa nyt häiritsee se, että en tiedä, mistä lähtisin kyselemään apua. Yritin tosiaan pari kuukautta sitten soittaa keskussairaalalle, lopputuloksena umpikuja. Selostin tännekin yrityksestäni tavoittaa kirurgiani, joka olikin sitten lähtenyt virkavapaalle. Nyt en tiedä, mitä tekisin. Sairaalalta ei osattu sanoa, onko miehelle tullut korvaajaa. Yleislääkärin kautta pitäisi kuulemma lähteä liikkeelle, mutta tiedän tasan, että kun YTHS:n yleislääkäriltä menen kysymään, niin saan vastaukseksi varmaan olankohautuksen. Plus 12 kk ei ole vielä ohi. Viimeksi sanottiin, että odota sinne vuoden yli ja katsotaan sitten, miltä näyttää. Sanovatko samoin taas?.

Ja. Oikean rinnan (eli sen, josta poistettiin enemmän) alla on nyt tuo ihopussi, jollainen tikkarimenetelmällä ilmeisesti yleensä tulee. Ensin ajattelin, että ei se haittaa, mutta kyllä se aika härö on. Se pullottaa niin, että näkyy t-paidan läpi. Sille on pakko tehdä jotain, enkä tiedä, miten se sitten tapahtuu. Kuulemma paikallispuudutuksessa, näin muistan kirurgin silloin leikkauksen jälkeen sanoneen. Arrh. Turhauttaa niin lujaa, että ei kirurgia löydy. Täytyy yrittää jostain se sama mies vielä metsästää, on töissä parissa muussakin paikassa. Nyt olisi aika päästä keskustelemaan ja juttelemaan asioista!

Laitan tähän teidän iloksi vielä kuvia tuosta ihopoimusta. Kuten jo sanoin, se ei tosiaan ole erityisen suuri, mutta tiukemman ja ohuemman paidan läpi se näkyy. Kesällä ei niin kivaa. Jos en pääse siitä kesään mennessä eroon, täytyy pistää siihen joku haavateippi, jotta se edes vähän tasoittuisi. Tässä nyt näkyy sitten myös vähän sitä, miten näkyvä tuo arpi on tällä hetkellä. Ei mielestäni erityisen näkyvä. Tosin mua ei missään vaiheessa arvet ole häirinneet, mähän olen muutenkin ihan arpinen ihminen. Nythän tuo iho on tosin aika ruttuinen, koska on kaarituelliset rintaliivit olleet päällä koko päivän. Mutta tuosta poimust näkee myös sen, missä kohdin rinta on ollut. About tuon verran rinta on myös noussut.

No mutta. Tällä taas mennään. Pointtini on kuitenkin se, että takapakkia tulee TODELLA helposti. Säästelkää tissejä mahdollisimman paljon!

Nännejä ja seksiä

Menipäs raflaavaksi. Edelliseen postaukseen tuli tällainen kommentti:

"Sinä - eikä kukaan muukaan, mitä olen lukenut - ole juuri kirjoittanut nänneistä :-). Eli onko tunto palautunut ja missä vaiheessa? Eikä kukaan kirjoita seksistäkään :-). Viittaa myös tuohon nänni-asiaan..."

Joten tartun nyt aiheeseen ihan kunnon päivityksellä. Mulla tuli muutenkin asiaa tänne, joten lykätään kaikki samaan viestiin :). Hassua, että sitä yrittää puhua kaikesta mahdollisesta, mutta ei sitä huomaa. Ihmiset murehtii ja miettii niin eri asioita. Ensiksikin mainitsin tuossa edellisessä päivityksessä, että testaan nukkumista ja oleskelua ilman liivejä. VIRHE. Oikea rinta kestää vasenta paremmin, mutta sen verran kipeytyivät ja vasen tuntuu särkyilleen since, joten nukun edelleen sporttiliiveillä enkä hengaile ilman liivejä. Otetaan uutta testiä taas x kuukauden päästä...

Mutta. Nännit. The hot potato. Nännien tunto ei ole lähellekään samanlainen kuin mitä ennen leikkausta, mikä tosin ei ole mitään erikoista. Voi olla, että tunto ei tule ikinä palautumaan normaaliksi. Tunto niissä molemmissa kuitenkin on ja tuo mikä lie nänninrypistymisreaktio toimii. Muistaakseni tunto alkoi palautua pari kuukautta leikkauksesta - tunnon palautumiseen saakka niitä olisi voinut nipistellä ties mitän ilman mitään tuntoa. Minulla tunto alkoi palautua nimenomaan kipuna, eli ensin tunnoton, sitten kosketus sattui, ehkä 6 kk jälkeen alkoi palautua paremmin. Verenkierrosta olen vähän huolissani. Leikkauksessahan on nännikuolion riski myös, mutta uskon päässeeni tästä vaarasta paremmalle puolelle. Kuitenkin huomaan välillä vasemman rinnan nännin sinertävän. Kertauksen vuoksi, vasemman rintani kanssa on siis ollut enemmän ongelmia. Tuo tunnon palautuminen näin muutoin on hankala asia käsitellä, koska se suoraan sanoen on kummallista. Välillä rinta on leikkausalueelta ja nänniltä puutuneempi, välillä taas niin arka, että kaikki kosketus tuntuu inhottavalta.Suurimman osan ajasta ihan mukavan tuntuinen.

Sitten seksi. The other hot potato. Mulla ei ole siihen suoraan sanoen mitään sanottavaa. Mun seksielämä on jatkunut aivan normaalina, mitä nyt alussa ainut mahdollinen asento oli lähestyssaarnaaja minä alla. Mieshän on vain tykännyt rintojen pienemisestä eikä ollut moksiskaan mistään leikkausarvista, mustelmista, ruhjeista tai muistakaan. Ei missään vaiheessa tämä leikkaus ei ole kummankaan elämään ainakaan tässä suhteessa vaikuttanut. Kivempaahan se toki nykyään on, kun voi rintoihinkin koskea ja harrastaa seksiä ilman liivejäkin. On muuten veikeä tunne, kun mies hivelee rintaa ja kosketus tuntuu jossain aivan muualla kuin missä sormi on. Sormen ollessa leikkausarven kohdalla kosketus tuntuu yleensä puutuneen alueen reunalla jossain suunnassa. Mutta oon huomannut, että sisäsyrjää hivellessä se saattaakin yhtäkkiä tuntoa ulkosyrjällä, vaikka kyseessä ei ole edes leikkauskohta, ainakaan ihoa ei ole siitä kohdasta leikattu (minulla vain pystyarpi). Ja se tunne, kun sormi yhtäkkiä "häviää", kun se osuu tunnottomalle alueelle.

Mutta kyllä tuo tunnon palautuminen on ainakin mulla niin hidas prosessi, että se on edelleen aivan vaiheessa. Siksi on vaikea sanoa, koska se on alanut palautumaan ja milloin herkistymään, koska se palautuu niin pikkuhiljaa. Ei sitä eroa huomaa, parin kuukauden päästä vain yhtäkkiä huomaa, että hei, mulla on tunto! Tai että ei muuten satu enää.Päivän, viikon, kuukauden kuluttua yhtäkkiä alkaakin särkeä ja joku kohta on tunnoton.Vinkkinä siis sanoisin, että jos jotain pieniä muutoksia näkyy tai tuntuu, älä säikähdä niistä, aika yleensä auttaa. Jos kävit leikkauksessa, niin opettele hyväksymään se tosiasia, että sun rinnoilla on nyt oma elämä ;).

Juuri eilen mietin, että mahtavatko nuo ikinä palautua niin, etteivät särkisi. Mietin jo sitäkin, että sitten mummona voin hyvin mennä leikkaamaan tissit pois, jos sillä pääsee säryistä x).