3. viikko täynnä!

Eikä ahdistuksesta tietoakaan. Paraneminen tuntuu sujuvan hyvin ja viikon päästä saan jo jättää osan haavateipeistä kokonaan pois. Vasemman rinnan suhteen oon vähän epävarma paranemisen sujumisesta, tuntuu etenevän hitaammin kuin oikean paraneminen. Ensinnäkin turvotusta on enemmän ja selkeästi nestettäkin, mutta sitä on tasaisesti joka puolella rintaa, niin tuskin sitä punktoitaisiinkaan. Se on myös kipeämpi. Mutta koska se ei ole erityisen kipeä eikä erityisen turvonnut (taidan vain itse nähdä kokoeron), niin en siitä oo sitten soitellut. Täytyy katsoa kun koko 4 viikkoa on kulunut, että lähdenkö sitä näyttämään. Kirurgihan lykkäs mulle ajan vasta kesäkuun puoleen väliin ja sinne on pitkä aika.

Ei mulla sitten oikeastaan mitään. Ei kriisejä, ei takapakkeja, ei suurempi ajatuksia. Liikkumaan en oo vieläkään uskaltautunut. Tai itse asiassa piti kyllä lyhyt ja kevyt kävelylenkki käydä heittämässä (tyylillä kauppaan ja takaisin), mutta sitten iski flunssa, joten maataan sitten sisällä tunnollisesti.

Kuukausi petipotilaana...

Sama juttu joka kerta kun käyn kotona kääntymässä. Sisarusten muksuilla on aina liikkeellä jotain, ja useimmiten se tauti tarttuu sitten muhunkin. Etenkin nyt kun on varmasti vastustuskyky vielä alempana leikkauksen ja sisällä makaamisen jäljiltä. Oma moka, olis kannattanut odottaa vielä ennen sinne menemistä. Tässä on nyt sitten oltu jo kuukauden päivät tyystin petipotilaana. Ensin oli flunssa, josta ehdin juuri passelisti parantua leikkausta varten. Sitten oli leikkaus. Ja nyt kun leikkauksesta alkaa parantua, niin eiköhän iske seuraavaa flunssaa päälle. Hermothan tässä menee. Pyh.

Katselin tänään aamulla peilistä ja mietin itsekseni, että onpas ne isot. Tuskin ovat kasvaneet tänä aikana, mutta jotenkin oli vain sellainen olo, että näyttävät suuremmilta kuin aiemmin. Ehkä oon ruvennut tottumaan siihen, että ovat pienet, ja sitten yllätyn, kun ovatkin suuremmat kuin muistin. Aika hämmentynyt oon siitä, miten vähän on pukannut kriisiä pintaan pienentyneistä rinnoista. Tajusin, että edellinenkin kriisinpoikanen iski juuri mukavasti ennen kuukautisia, jolloin vellon muutenkin aina itseinhossa. Kauppareissulle en oo tosin vielä päässyt, joten ehkä se onkin vielä edessä, kun vaatekaupassa ei enää tiedä mitä päällensä yrittäisi.

Kotona äiti ja sisko hämmästelivät niiden pienuutta. Siskolla on aina ollut pienet ja totesikin, että jännä katsoa mua pienillä rinnoilla, koska hän on vaan tyytyväinen, kun lasten myötä on tullut pari kuppikokoa lisää. Niin, no, joo, varmasti, kun lähtökoko on A-B-kuppi. Jos H-kuppiin olisi pistetty pari kuppia lisää siinä vaiheessa kun lapsia haluaa ryhtyä tekemään, niin itku ei olisi ollut kaukana. Äiti taas oli veljen vaimolle sanonut, että kunhan vain en katuisi myöhemmin päätöstäni ja muistutti vielä minuakin, että suuremmiksihan niitä saa aina huijattua jos tahtoo. Veljen vaimo oli ainut, joka tuntui puhtaasti olevan "mun puolella", vaikka kyllä sisko ja äitikin kovasti yrittivät. Ovat varmaan vain niin tottuneet näkemään mut isorintaisena, että vaikeaa totutella tähän. Veli ja isä eivät sanoneet yhtään mitään. Tiesivät kyllä leikkauksesta, mutta olivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hassua.

Haavateippejä yritin käydä terveysasemalla vaihtamassa, mutta ensinnäkin heillä ei ollut sitä teippiä jota mulle on laitettu (haavapolin täti kyllä kehotti ottamaan antamansa teipit mukaan, mutta tietenkin unohdin) ja toisekseen hoitaja oli sitä mieltä, että hän ei noin siistejä teippejä haluaisi kiskoa irti. 7-10 päivän välein pitäisi vaihtaa ja nyt on kulunut sitten 12 päivää, viikon päähän on uusi aika. Mutta ei nuo haavat ole juuri vuotaneet, todella siistin näköiset.

Urheiluliivit, yritys 2

Kauhian vaikiaa oli lähteä kaupungille metsästämään urheiluliivejä. Oon tottunut siihen, että rintaliivien etsiminen on helvetistä ja teen mitä tahansa muuta (paitsi etsin housuja - niidenkin etsiminen on helvetistä), joten lähteminen oli kohtalaisen vaikeaa. Mutta lähdin. Aiemmin olisin suunnistanut suoraan urheilukauppaan (kuten ensimmäisellä kerralla tein), koska sieltä löytyvät tukevimmat urheiluliivit. Tajusin nyt vasta tonkia netistä kokemuksia ja niiden pohjalta päätin lähteä Anttilaan.

Löysin parikin kokemusta Swegmarkin liiveistä ja niitä kokeilin ensimmäisenä. Koska ensin ostamieni liivien 70B oli liian jämpti, niin tällä kertaa kokeilin 75B:tä ja ne olivat juuri passelit! Olisin ehkä voinut tästäkin kokeilla tuota kokoa 70B, mutta sattuneista syistä ylimääräinen sovittaminen ei nyt ole erityisen mukavaa. Hieman pelkään venymistä, mutta toisaalta kun ei ole enää mitään, mikä ne venyttäisi... Ja toisaalta tämän väliajanhan ne vain ovat, todennäköisesti ympärys jää kuitenkin suureksi kun turvotus laskee. Pesaisin ne ihan vain vedellä ja nyt kuivuvat tuolla enkä malta odottaa, että saan vaihtaa nämä tukiliivit niihin. Jotkut suosittelivat myös Triumphin Tri Action -liivejä. Niitäkin kokeilin, mutta en pitänyt niiden tuntumasta. Tästä keskustelusta löysin maininnan, että nämä Triumphin liivit ovat aika yleiset leikkauksen jälkeen, joten kannattaa niitä kokeilla kuitenkin. Muistan kyllä joskus vuonna kivi ja kirves, kun rintani eivät olleet vielä paisuneet, niitä käyttäneeni ja ihan tukevathan ne olivat.

Ihosta huomaa, että kroppa on kovalla koetuksella. Etenkin tukiliivien alta ja kainaloista hilseilee pahasti, eikä mikään ihme. Mulla on muutenkin herkkä iho eikä tämä jatkuva liivien pitäminen tee sille hyvää. Muutoin fyysiset säryt muistuttavat lähinnä paranemassa olevaa revähdystä. Ei puhettakaan, että jaksaisin tehdä mitään kävelykierroksia  ulkona, sillä kävellessä jokainen tärähdys tuntuu inhottavalta. Siksi olisi tärkeää nyt saada nuo urheiluliivit jotka lieventäisivät tärähtelyä ja käveleminenkin helpottuisi. Haavateipit pitäisi käydä vaihtamassa terveysasemalla.

Semmoista tänne. Mutta kyllä oli outoa astella johonkin peruskauppaan ja löytää samantien liivit. Ja vielä kohtuuhinnalla! Tällaistako elämä on tästä lähtien?

Uudet sporttiliivit

Ensimmäiset 2 viikkoa pitäisi pitää tukiliivejä yötä päivää, ja näin oon tehnyt. Ja nyt kun ensimmäiset 2 viikkoa on selvitty, niin lähdin myös ostamaan sitten ne sporttiliivit, joihin välillä voisi tukiliiveistä nyt sitten vaihtaa. Valikoima oli kehno, mutta koska en jaksanut lähteä keskustaankaan, niin otin sitten parhaat tarjolla olevat. Kokoa 70B. Ovat aika naftit joten 75B olisi ehkä tässä vaiheessa ollut paras koko, mutta en halunnut ostaa vain välivaiheliivejä vaan sitten samantien sellaiset, että menevät sitten jatkossakin, joten näillä kai sitten mennään.

Yritän tässä pitää niitä päällä ja kokeilla miltä tuntuvat, että uskallanko pistää tukiliivini pesuun ja kuivumaan. Ja nyt kun oon hillunut ne päällä tässä jo hetken aikaa niin huomasin, että niissä on saumoja, jotka kutittavat. Mulla on tosi herkkä iho, joka tuntuu tykkäävän kyttyrää vähän kaikesta mahdollisesta. Ja niinpä nuo saumatkin nyt sitten kutittavat. Kiva juttu, koska maksoivat 55 €. Katsotaan. Ei nämä erityisen mukavat ole, mutta taatusti hyvät juoksulenkille. Ja nämä itse asiassa vähän pakottavat hartioita ja selkää parempaan asentoon.

Mikähän mahtaa olla koko perusliiveissä. Kyllä mä vähän järkytyin, tottakai, kun on tottunut siihen H-kuppiin ja stressi paranemisesta vielä päällä. B-kuppi. Mutta ukkokin jo lohdutteli, että hyvin ovat sopusuhtaiset ja hyvännäköiset. Sopeutumista tämä vain vaatii.


1½ tuntia myöhemmin: Ovat sen verran naftit, että joudun varmaan kuitenkin hakemaan ne väliaikaliivit... Ehkä löydän jotkut mukavammat mutta kuitenkin tukevat sporttiliivit. Tai urheilutopin. Tai jotain.