2 vuotta 8 kuukautta myöhemmin - olisiko se vihdoinkin tässä?

Tämä tappelu on ollut pitkä ja välillä hyvinkin raskas. Välillä on elänyt epätoivon syövereissä miettien, miksi ihmeessä lähdin koko taisteluun. Olisinko valinnut toisin, jos olisin tiennyt, mitä joudun kohtaamaan? Ehkä, ehkä en, en tiedä.

Istun taas kotona siteissä, yrittäen olla tekemättä mitään, vaikka kunto on muuten hyvä. Olin eilen leikkauksessa, joka ei (taaskaan) ollut ollenkaan sitä, mitä sitten ajattelin. Lähete julkiselle puolelle tuli jo kuukausia sitten. Lokakuun puolivälissä kävin katsomassa kirurgia, ja fiilikset alkoivat olla taas positiivisen puolella. Kirurgi oli sama kuin ennenkin. Suunnitelmana oli korjata oikean rinnan alla oleva iholärpäke, muotoilla hieman vasenta nänniä uudelleen, siirtää sen alle hieman rasvaa (se ei nouse samalla tavalla kuin oikea, joten sitä haluttiin hieman avustaa tässä) ja lisäksi siirtää hieman rasvaa vasemman rintakudoksen alla olevaan arpikudokseen, joka kiristelee ja tekee rintalihasten käyttämisestä tästä syystä epämukavaa, osin kivuliastakin. Joka kuukautisten yhteydessä sitä särjeskelee, onneksi kuitenkin vähenevässä määrin.

Mitä tapahtuu? Tyhjennän töissä kalenterini neljäksi päiväksi ja kerron kaikille, mitä on tulossa. Päivää ennen leikkausta mulle soitetaan, että kirurgi lähti eikä ole tulossa takaisin, joten leikkausta pitää siirtää. Voi jumalauta. Kuulemma perjantaina tulee korvaava kirurgi, joka on sama, jolla kävin keväällä kysymässä konsultaatiota ja jolle olin jo menossa korjausleikkaukseenkin. Pitkin hampain siirtelin taas kalenterissani asioita edestakaisin ja ilmoittelin ihmisille, ja kun sain kalenterini kuntoon, niin mulle soitetaan, että se onkin seuraavan viikon perjantaina. Voi jumalauta ja kirves. Siihen en enää pystynyt, vaan sitten jäätiin odottamaan seuraavaa aikaa. Sanoin, että tarvitsen kuukauden varoitusajan, jotta saan kalenterin tyhjäksi kaikista asiakastapaamisista ja muista.

Menee vajaa 2 viikkoa, kun saan uuden ajan  - 1,5 viikon päähän. Ärräpäitä lenteli päässä. Taas saan raivata kalenteriin tilaa asiakastapaamisista. Onneksi sattui tulemaan viikolle, jolloin niitä oli vain yksi, koska seuraava viikko olisi taas ollut täyteen bookattu. Sain raivattua kalenterin ja lopulta koitti päivä, kun raahasin itseni päiväkirurgiselle.

Sinne päästyäni kuulen uudelta kirurgilta, että alkuperäisestä suunnitelmasta toteutetaan neljäsosa. Vailla minkäänlaista empatiaa ja lämpöä minulle päräytetään päin naamaa, että se eniten vaivannut ongelma on kuulemma sellaista laatua, ettei sille ole lääketieteellistä perustetta, eikä sitä näin ollen korjata. Syy? "Minä tässä veronmaksajien rahoja vartioin". Siinä vaiheessa meinasin tehdä saman, kuin joku toinenkin nainen sinä samana aamuna, ja kääntyä kannoillani takaisin ulos ovesta. Luottamus kirurgia kohtaan oli nolla. Taustalla muistin keväisen reissun, jossa hän erehtyi luulemaan leikkauksesta jäänyttä koirankorvaa ylimääräiseksi nänniksi. Nyt hän väittää minulle, että vika, joka on vain esteettinen, korjataan veronmaksajien rahoilla, mutta arpikudos, josta on mulle oikeasti fyysistä haittaa, saa olla, koska sille ei ole lääketieteellistä perustetta. Epikriisiin hän oli muokannut keskustelumme siten, että puhuimme rinnan alapuolella olevasta ihon päällisestä arpikudoksesta, joka on pehmeä eikä sen kanssa ole mitään ongelmia.

Pitkään ja hartaasti mietittyäni (ja yhdelle hoitajalle asian vuodatettuani) tulin kuitenkin siihen tulokseen, että operaatio on niin pieni, että aika pässi saa olla, jos sen sössisi. Korjaus hoidettiin paikallispuudutuksella ja rauhoittavilla. Valmistelut veivät aikaa ehkä 10 minuuttia, itse leikkaus 5 minuuttia, joten olin ulkona leikkaussalista todella nopeasti. Puudutuspiikin jälkeen en tunetnut mitään. Heräämössä vietin pari tuntia, ja vajaassa 4:ssä tunnissa olin jo poissa sairaalta.

Särkyjä ei oikeastaan ole, mistä olen todella iloinen. Lääkkeet toki sain ja niitä varmuuden vuoksi syön. Ja se hyvä puoli tässä on, että koska leikkaus kutistui näin pieneksi, niin toipumisaikakin on pieni. Tikit pitäisi 10 päivän kuluttua poistaa, mutta sitten se olisi siinä. Mutta toivon, että mun ei jumalauta, kirves ja moottorisaha vieköön tarvitse enää ikinä jalallani astua tämän asian puitteissa sairaalaan eikä etenkään tämän jälkimmäisen kirurgin veitsen alle. Mielellään ei sen ensimmäisenkään.

Onneksi aika on selkeästi auttanut arpikudoksen kanssa ja vasen rinta on koko ajan parempi. Pystyn jopa olemaan jo mukavasti ilman rintaliivejä, eikä sporttitopin rintoja litistävä vaikutuskaan saa sitä enää särkemään. Uskon siis, että arpikudos voi lopulta parantua ilman leikkaustakin.

Pakko antaa vielä kiitosta kuitenkin hoitajille, jotka ovat koko tämän prosessin olleet pääsääntöisesti emaattisia ja lämpimiä. Olin leikkauspöydällä todella huonolla tuulella ja itkuinen, mutta yksi hoitaja sai empaattisella olemuksellaan ja kosketuksellaan koko jutun tuntumaan jo paljon paremmalta. Ja muutkin tekivät kaikkensa, jotta mulla olisi siinä mahdollisimman helppo olla.

Hitaasti, hitaasti, hitaasti

Uskallanko sanoa, että edistymistä on tapahtunut? Aivan pientä, mutta on kuitenkin. Vasemman rinnan nänni sinertää harvemmin ja vähemmän, ja jomotuskin on helpottanut hieman. Jomotusta on kuitenkin edelleen, joten varovaisesti yritän sitä edelleen kohdella. Koskahan elämä normalisoituu?

Päiväkirurgisesta ei ole kuulunut mitään. Sitä odotellaan siis edelleen.

Outoa katsoa itseään kuvista, kun rintoja ei enää ole. Tulin juuri lomareissulta, ja mies nappasi muutaman kuvan ja jösses. Tissit on niinku yläasteikäisellä! Mulla on ollut tämän kokoiset rinnat ehkä seiskaluokalla. Mä oon aina miettinyt, miten kivaa olisi, jos rinnat olis kerrankin pienehköt ja suht ylhäällä. Nyt ne on juuri siellä, ja mitä mä olen alkanut ajatella? Voi kunpa ne olis ihan hitusen isommat ja hieman alempana.

Kai se on ihmisen perusluonto, että mihinkään ei voi olla täysin tyytyväinen :D. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö haluaisin vanhat tissit takaisin tai en olisi tyytyväinen nykyiseen kokoluokkaan, ei todellakaan. Aina välillä vain käy mielessä, että joissain tilanteissa suuremmat oli kivemmat. Onneksi nämä hetket menee ohi nopeasti, ja niitä tulee vain harvoin...

Vuosi täynnä eikä loppua näy

Tarkalleen ottaen 17.4. on kulunut tasan vuosi, mutta kuusi päivää sinne tänne. Missä mennään nyt?

Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.

Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.

Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.

Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.

Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?

Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.

Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.

Tää ei ollut vielä tässä? Kutsu poliklinikalle!

Nyt se tuli, kirurgin "vastaus". Sain postissa kutsun poliklinikalle. Aika on kahden viikon kuluttua, joten tässä nyt sitten pitää vähän aikaa odotella, että sinne pääsee. Oon erittäin onnellinen tästä kutsusta, enkä malttaisi odottaa sinne asti! Valitukseni särystä ja stressistä on huomioitu :)

Niin, tässä on muuten yksi mielenkiintoinen seikka näiden lääkärinaikojen ja muiden suhteen. Siitä asti, kun homma alkoi rullata eteenpäin sairaalan päädyssä, on ajat lähetetty minulle postitse. En siis ole itse voinut niihin vaikuttaa. Tietenkin olen saanut siirrettyä, jos valittu aika ei sovi, mutta kukaan ei siis soittele eikä paikan päällä käydessäni mitään sovita. Postiluukusta tipahtelee lappusia sitä mukaa, kun aikoja on varattu.

Ehkä tämä on ihan normaali käytäntö, mutta itse en ole ikinä ollut missään leikkauksessa eikä homma ollut entuudestaan tuttu. Meitä on varmasti paljon, joten ihan vain tiedoksi ;).

Nyt sitten vain kirurgin mielipidettä odottelemaan...

9ish kuukautta mennyt

Ei olla ihan päivälleen 9 kuukauden rajapyykillä, mutta tällä kertaa halusin ottaa varaslähdön.

Oon nimittäin nukkunut ensimmäiset yöni ilman liivejä! Ja se on sujunut aika mukavasti. Tyynyä tai peittoa yritän pitää rintojen välissä tukemassa, mutta mitään kipuja ei ole. Aamulla vasemmassa aavistuksen paineen tuntua, mutta toisaalta se paineen tuntu on aivan samanlaista, kuin sporttiliiveillä nukutun yön jälkeen. Joten en koe sporttiliiveistä olevan enää mitään hyötyä tässä vaiheessa. Ainakaan omalla kohdallani. Vähän olen silti epävarma, että pitäisikö niitä pitää ihan sinne yhteen vuoteen saakka eli siihen asti, kunnes ainakin paperilla määritelty muovautumisaika on ohi (6-12 kk).

Hengailin myös tuossa yhtenä iltana ilman liivejä, mutta se ei tuntunut erityisen mukavalta. En tosin tiedä, johtuiko se siitä, että vasen tissi ei ole vieläkään aivan yhtä hyvävointinen kuin oikea, vai enkö vain itse pidä siitä tunteesta, kun tissit roikkuvat vapaina. Koska vaikka nuo ovatkin nykyään pienet, niin roikkumiselta se silti tuntuu. Enkä yhtään pidä siitä tunteesta. Lisäksi jossakin pääkopassa kalvaa edelleen se ajatus, että jokin menee vikaa ja heräänkin yhtäkkiä suunnilleen tissipuolena, jos kovin niitä vapaina roikottelen. Tätä tuskin tulee tapahtumaan, mutta veikkaan sen komplikaation jättäneen jälkensä. Koska ei mulla oikean tissin puolesta pelota yhtään, se kun on kursittu kasaan kahdesti ja toisella kerralla selkeästi paremmin, mutta vasenta ei korjattu ja siinä jossain vaiheessa ompeleet antoivat periksi, joten on vähän leveämpi kuin toinen. Ehkä sen vuoksi se paraneekin hitaammin. Who knows.

Lisäksi edelliset kuukautiset olivat rintojen suhteen ensimmäiset kivuttomat. Turpoamistakaan ei tapahtunut läheskään yhtä paljon kuin aiemmin. Oma veikkaukseni on, että aprikudokset ovat sen verran parantuneet, että ne eivät siellä enää niin paljon oiri, kyllähän parantumisvaiheessa oleva kudos kipuilee ja turpoilee helpommin kuin terve.

Ratsastamaan en ole uskaltautunut, enkä todennäköisesti uskaltaudukaan ennen kevättä. Tämä tosin johtuu myös siitä, että mulla ei ole talviratsastuskamoja tällä hetkellä, joten mähän jäätyisin tuonne kuoliaaksi. Jouduin pistämään koko ratsastustarvikevaraston uusiksi, ja siksi se on aika köyhä tällä hetkellä. Eikä mulla kyllä täällä tilaakaan olis kaikille ratsastuskamoille...

Mitäs muuta. Fiilis on mainio. Välillä tissit tuntuvat kovin pieniltä, välillä kovin suurilta. Ehkä tavallaan on välillä ikävä sitä, että oli ne rinnat. Vaikka pukeutuminen olikin helppoa, niin näyttävyyden saamiseen ei vaadittu sitten juuri mitään! Mulla saattoi olla päällä baarissa nätit farkut ja perustoppi, ja se riitti. Nyt tuntuu, että ei todellakaan riitä... Myöskään mun rakastama olkaimeton toppi + korkeavyötäröiset farkut -yhdistelmä ei enää toimi, lantionseutuni on kuitenkin suht leveä, joten takapuoli on kuin latinolla. Tissit ei vain pysy perässä :D. Mun pitäis nyt siis keksiä ne keinot, joilla saan tasapainotettua lantion ja rinnat, koska vanha pukeutumistyyli ei enää toimi sen suhteen.

Ja sitten taas siitä, että mitä muut mahtavat sanoa. Oon jo aiemminkin sanonut siitä, että kukaan ei oikeastaan ole edes huomannut eroa. Mummukin meinasi, että tyttö on ohentunut niin paljon muutenkin, niin hän vain luuli tissien pienenneen siinä samalla. Nyt oon kuitenkin ruvennut jo vähän puhumaankin aiheesta. Jotenkin heti leikkauksen jälkeen siitä ei halunnut puhua, mutta nyt oon saattanut tietyissä tilanteissa tietynlaisten henkilöiden kanssa ottaakin sen esille. Vastaanotto on ollut aina hyvä, ensimmäisenä on kyselty, että aiheuttiko ne sitten vaivoja. Kaikkien kanssa nyt ei aiheesta tietenkään huvita eikä voikaan keskustella, mutta ei se enää ole mikään salaisuus itselleni.

Näin. Yritän saada miehen ottamaan musta joskus tässä vielä kuvaa lopputuloksesta. Tilanne tästä tuskin on mihinkään suuntaan enää erityisesti liikuskelemassa. Katsotaan tapahtuuko!

5 kuukautta täynnä!

Ja päivän päälle. Soooriii. Mulla on kaks koulua ja työpaikka, joten kiirettä pistää pitämään... Mutta onneksi tissit ovat edustuskunnossa! Juuri tänään viimeksi pohdiskelin, että tällaiset niiden olisi pitänyt aina olla.

Henkisesti, ne on hyvät. Ne on niiiiin hyvät. Ukollekin pitää aina välillä kehaista, että kato nyt kun on hyvät tissit! Ja välillä ne taas saa mut hermoraunion partaalle, sillä eihän tuon sortin leikkauksesta ihan viidessä kuukaudessa parannuta vaikka kuinka haluaisi. Välillä ei särje minnekään, välillä taas särkee, mutta yleensä mä löydän sille aina syyn. Yleensä johtuu liiveistä.

Fyysisesti tosiaan särkyä on edelleen enemmän tuossa vasemmassa. Katsoin, että ovat aika lailla saman kokoiset, mutta eri muotoiset. Oikeahan on kursittu kahdesti ja se on vähän kapeampi, vasen on sitten taas pyöreämmän mallinen. Mutta tämäkin on taas sarjassamme asioita, joita varmaan vain oma silmä huomaa. Arvet on hyvin parantuneet ja tunto alkaa palailla nyt joka paikkaan, joten herkkyyttä on siellä sun täällä.

Kuntosalilla oon pystynyt pistämään painoja jo saman verran kuin mihin jäin, joskin vielä otan toki varovasti ja seurailen tuntemuksia. Jos yhtään mikään liike tuntuu vähänkään pahalta, se jää. Tähän mennessä ei ole kyllä tullut sellaista vastaan, mutta olen kyllä sen huomannut, että vaikka tekisi mieli pistää painoa lisää, niin sen verran kuitenkin tuntuu, että ei kannata. Ei siis ota kipeää, mutta ehkä arpikudos tyyliin hankaa rintaliivin saumaa vasten? En tiedä.

Tässä vaiheessa oon huomannut, että pahin mitä voin tehdä on jumahtaa. Ihan minkä suhteen tahansa: tekemään samoja liikeratoja tai rajoittamaan niitä, käyttää yksiä samoja rintaliivejä jatkuvasti... Etenkin liivien suhteen oon huomannut, että en voi olla vain sporttiliiveillä enkä toisaalta vain kaarituellisillakaan, vaan olo on paras kun nukun sporttiliiveissä ja pidän kaaritukia aamusta iltaan. Se antaa tukea vasemman rinnan reunoille.

Odotan innolla sitä hetkeä, kun voin vihdoin ja viimein hengailla ILMAN LIIVEJÄ! Suorastaan uskomaton ajatus!

Talviturkki heitetty!

Vihdoin ja viimein uskaltauduin uimaan, vielä meriveteen. Aikani siinä arkailin vesi navassa asti, mutta lopulta sain itselleni järkeiltyä, että ei tässä nyt enää pitäisi olla mitään kummallista. Tuo "ihoryppykin" on peitetty teipillä, joten ei sinnekään mitään hiekanmurusia tai muita pitäisi päästä hiertämään. Tyytyväisenä siinä sitten pulahtelin ja totesin, että mun bikinien yläosa oli virheostos. Joko aivan liian pienet tai aivan väärän malliset. Mutta ei taida enää tämän kesän asia olla uusia ostaa :).

Lisää liivejä - niitä kunnollisia!

Saunomista on nyt kokeiltu eikä mitään kauheuksia tapahtunut. Saunakunto on kylläkin hävinnyt olemattomiin, mutta toisaalta ei sitä oo aiemminkaan erityisesti ollut. Seuraava etappi olis uiminen. Tänään ollaan taas kaverin kans menossa rannalle, mutta en tiedä, uskallanko siellä käydä uimassa... Ehkä uimisen suhteen odottelisin mieluummin jonkun aikaa vielä. Sukujuhlissakin olin eikä kukaan mitään mistään sanonut. Näissä juhlissa oli kuitenkin vain murto-osa suvusta, ensi viikonloppuna olisi sitten koko suku koolla.

Mutta on ne hyvät tissit! Ikinä varmaan oo tisseistäni tällaista lausahdusta sanonut. Päätin tänään sitten koettaa tilata Lumingerielta parin liivejä, jotka olivat suosikkini ennen leikkausta. Lumingerie on verkkokauppa, joka pelasti mut postimaksuilta, jotka ovat suhteellisen kivat ulkomailta tilatessa. Liivit alkavat koosta D, joten enää ei ole erityisesti tuolle sivustolle asiaa. Nyt kokeilin kuitenkin tilata 65D ja 70D, joista toivottavasti jommat kummat sopivat. Kokolaskurin mukaan mulle voisi mennä jopa koko 70DD, joten katsotaan. Sääli, jos kummatkaan eivät istu, sillä pidin kovasti noista liiveistä. Kyseessä siis Freyan Decot. Ainut liivimalli, joka istui hyvin. Snif.

Vähän nuo tuntuvat turvonneen tässä kyllä... Mahtaisiko syypää olla sulavat ompeleet ja helle? Käytin kyllä yhden päivän liian heppoisia liivejä, tajusin vasta illemmalla kun alkoi särkeä. Toisaalta mulla alkaa aina yleensä tässä vaiheessa kuukautiskiertoa turpoamaan paikat, joten saattaa olla kyse myös siitä. Aiemminhan mulla aina kasvoi yhdellä kuppikoolla rinnat, kun kuukautiset lähestyivät. Oh joy! 

3 kuukautta täynnä!

Mitä pidemmälle päästään leikkauksesta, sitä vähemmän päivitettävää? Kai se niin vain menee.

Leikkauksesta on tänään kulunut päivälleen 3 kuukautta. Vasenta rintaa särkee aina välillä, sama sisäsyrjä vaivaa edelleen. Toivon, että kyse on ompeleista ja ne alkavat sulamaan sieltä pikkuhiljaa näihin aikoihin, kuten kirurgi sanoi. Vai puhuiko se 4-5 kk menee sulamiseen... Katotaan. Jos 6 kk kohdalla edelleen kipuilee, niin soittelen sitten eteenpäin. Teipit sais ottaa tänään pois nännien ympäriltä. Sen aion tehdä vasta illalla.

Mulla alkaa elämä tässä pikkuhiljaa normalisoitua joka tapauksessa. Rannalle olen päässyt, kaarituellisia liivejä olen käyttänyt, urheilu sujuu pyörällä joten ei siitäkään sen kummemmin mitään. Tänään aion mennä kokeilemaan kiipeilemistä ulos kiville. Se pistää vähän jännittämään, ensinnäkin rintalihaksia tulee jännitettyä ja toisekseen sieltä saatetaan pompata alas. Tai tipahtaa. Njaa, mä oon kyllä sen verran arkajalka pihalla kiipeilyn suhteen (3 vuotta edellisestä kerrasta) ja taito on tasoa räkänokka, joten tuskin erityisen riskaabeleja lähden yrittämään.

Eilen kävin Anttilassa uudelleen rintaliiviostoksilla, ja hämmästyksekseni (sekä ilokseni) oli tullut lisää tavaraa. Löysin itselleni neljät liivit! Aion kyllä käydä vielä kunnon liiviliikkeissä, mutta näillä nyt pärjää jo vähän.

Biitsikelejä ja kaaritukia

Mä en oo uskaltanut tehdä risojen tissieni kanssa oikein mitään. En mennä rannalle, en uimaan, en kylpyyn, en saunaan. Ehkä olen ollut vähän neuroottisenkin varovainen, mutta parempi niin päin, eikö? Rannalla olemisessa on muutamakin asia, joita olen murehtinut: pystynkö makaamaan vatsallani, mitä rinnat pitävät tuettomissa bikineissä olemisesta ja tuleeko niin lämpimässä tukala olo. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, vatsallani makasin käsivarsiini nojaten ja bikinitkin tuntuivat hyviltä. Tukala olo siellä kyllä tuli, mutta ihmekös tuo. Lämmintä 30 astetta ja mereen uimaan en vielä ole uskaltautunut. Oli tosin pakko käydä huuhtoutumassa edes osittain siinä välissä, kun arvon lokki päätti, että vatsani näyttää nyt liian ruskealta. Kiitosta vain.

Kaarituellisia liivejäkin oon ryhtynyt käyttämään. Oon yrittänyt käyttää aina tunnista muutamaan tuntiin kerrallaan, joten koko päivää en niisäs hillu. Suurimman osan päivästä pidän edelleen sporttiliivejä ja öisin pidän vielä liivejä myös. Uskon, että öisin tulen pitämään vielä pitkän aikaa liivejä. En itse asiassa tiedä, milloin niistä saisi luopua, mutta mahtaneeko tuolla olla väliä? Harmittaa vain, etten löytänyt t-paitaliivejä... Löysin tosiaan yhdet kunnolliset liivit ja toiset ok-liivit, joita olen nyt sitten käyttänyt, ovat vain molemmat olkaimetonta mallia. Ovat siis hyvin napakat, mutta eivät kuitenkaan tunnu pahalta. Siksi olen niitä nyt uskaltatunut pitämään, vaikka kirurgi sanoikin, että sporttiliiveillä vielä tämä kuukausi. Yleensä ohjeet ovat kuitenkin olleet luokkaa "omien tuntemusten mukaan", eikä tässä ole mitään hätää tullut näitä käyttäessä. Aiemmin oli hyvin selvää, että turha yrittääkään pistää kaarituellisia liivejä ylle, sivut olivat nimittäin niin kipeät.

Mutta kokoluokka. Nämä ovat molemmat kokoa 70C ja nyt hetken pidettyäni aloin miettimään, että onko 70D kuitenkin oikea kokoluokka. Sitten taas joistain liiveistä 70B oli oikea koko. No joo varmasti riippuu mallista ja valmistajasta. Mukava kuitenkin tietää, että kapeudesta huolimatta sitä voi jopa löytääkin kokoja. Nettikauppaan taitaa tie kulkea.

Oon kummastellut sitä, miten kukaan ei oo juuri noteerannut tätä muutosta. Kävin ulkona ystävien kanssa, joista 2 tiesi, missä olen ollut. Mitään kummallista ei tapahtunut. Sukulaisiakin olen pari kipaletta nähnyt, ja mitään eivät sanoneet. Ja kaikki näistä henkilöistä ovat olleet sellaisia, että varmasti sanoisivat, jos huomaisivat. Ajatus tuntuu vain niin hassulta, kun ne omiin silmiin olivat niin suuret. Mutta ehkä ne eivät sitten tosiaan muiden silmiin näyttäneet niin suurilta, että olisivat ikinä sen suuremmin kiinnittäneet huomiota.

Muotopuoli

Siirrytäänpä taas vähän enemmän takaisin itse fyysiseen paranemisprosessiin ja palautumiseen ulkonäöllisesti.

Rinnathan muotoutuu 6-12 kk leikkauksen jälkeen. Mulla on takana 2½ kuukautta, joten muotoutumista olis odotettavissa aika reilusti vielä. Ja parempikin olis. Tällä hetkellä oon siis aika muotopuoli. Alkavat olla edes vähän tasaantuneet, mutta kyllähän tuon huomaa, että oikea rinta (eli se, joka repsahti ja kursittiin uudestaan muutama päivä leikkauksesta) on parantunut huomattavasti paremmin. Luulen tämän johtuvan siitä, että samalla sieltä myös poistettiin hematoomaa, nesteitä ja muita. Kirurgin mukaan mitä vähemmän siellä on "paranemisen tiellä tavaraa", niin sitä paremmin paranee. Kyllä.

Vasen reppana taas on vielä vähän onneton. Oikea rinta alkaa olla jo vähän laskeutunutkin eikä enää päältä turvoksissa ja alta neliskanttinen, niin vasen on juuri sitä. Onhan se ollut paljon pahemmin, joten kyllä sekin on vähän jo laskeutunut, mutta selkeästi sen paraneminen tulee oikean perässä. Sisäkulma on kuitenkin vähän tasoittunut, se saattaa ärtyä pöydällä istumisesta ja koneella työskentelystä, mutta muutoin on aika hyvän tuntuinen jo.

Ilmeisesti rintojen pienennysleikkauksesta tulee monellle ns. koirankorvat. En tarkalleen tiedä, mitä kukin tällä tarkoittaa. Ilmeisesti monella, jolta poistetaan enemmän tavaraa ja se tehdään ankkurimallilla, nämä lärpäkkeet tulevat helpommin. Toisilla rintojen väliin, toisilla rintojen sivuille. Mut leikattiin tikkarimallilla, ja ilmeisesti todennäköisyys koirankorviin on pienempi, mutta kyllä mä ehkä sanoisin, että jotain sellaista tuolla sivuilla on havaittavissa. Eli rintojen sivuilla on siis lärpäkkeet. Eivät erityisen suuret, ja ovat kyllä pienentyneet tässä parantuessa, joten varmasti liittyvät osaltaan turvotukseen ja nesteisiin. Oikealla puolella alkaa rinta näyttää jo suht normaalilta, mutta vasemmalla puolella sivulla tuota turvotusta on vielä enemän.

No joo. Arpikudoshan on vähän kiristynyttä, joten vasen rintani näyttää tällä hetkellä lievästi olevan perseestä. Kirjaimellisesti. Kaksi pakaraa roikkuu rintani alla. Onneksi tämäkin on vähän tasaantunut ja oikealla puolella tätä ei juurikaan enää ole. Mutta ainakin vielä jonkin aikaa mulla on kaksi rintaa, kaksi takapuolta. Joka miehen unelma?

Vihdoinkin!

Mä pääsen liikkumaan! Keuhkot sanovat vielä vähän vastaan, mutta kevyttä kävelylenkkiä pystyn taas tekemään yskimättä. Eilen koitin pelata pallolla miehen ja miehen pojan kanssa, ja hidastempoisuuden vuoksi jaksoin pelata yllättävänkin kauan, mutta lopulta keuhkot sanoivat, että nyt riittää hyppiminen. Mutta keuhkot sanoivat, ei tissit, vaikka muutaman juoksuaskeleenkin otin! Pelaamisen jälkeen siirryin puolen tunnin kävelylenkille. Keskityin pitämään keskikroppaa tiukkana, jotta hartiat voivat levätä, ja suurimman osan matkaa taisin jopa onnistua siinä ilman suurempia jumituksia. Ehkä tilanne ei siis olekaan niin toivoton kuin se viime yrittämällä oli, taisin vain lähteä liian aikaisin liikkeelle.

Tässä huomaa sen, miten yksilöllistä paraneminen on. Joissain blogeissa hehkutetaan, miten jo 4 viikon jälkeen on päässyt tekemään vaikka mitä. Mulla siihen meni 10 viikkoa. Tosin joku kertoi pystyneensä liikkumaan kunnolla vasta puolen vuoden kuluttua, joten 10 viikkoa ei edes ole vielä paljon.

Mites sitten arpien hoito? Teippien pitkään pitäminen kuulemma vähentää arpikasvua, mutta jossain vaiheessa teipeistäkin on luovuttava ja annettava ihon hengittää ja parantua. Myös arpikasvu on hyvin yksilöllistä, toisilla arpea ei juuri tule, toisilla taas saattaa hyvinkin olla arpien liikakasvua. Omista vanhoista arvista voi hyvin päätellä, kumpaan ryhmään kuuluu. Mun arpikasvuni on kait ihan keskivertotasoa ellei vähän vähäisempääkin. Ennen leikkausta peloteltiin kovasti niillä näkyvillä arvilla, mutta itse suhtaudun arpiini enemmänkin niin, että onpahan tullut elettyä. Nämä arvet sitä paitsi ovat suurimmaksi osaksi piilossa rintaliiveissä kauniiden raskausarpieni kanssa, joten samaan konkurssipesään ne menevät...

Arpien vaalentamiseen tarkoitettuja aineita löytyy mm. apteekista, varmasti luontaistuotekaupoistakin. Itse ostin apteekista, kun sinne muutenkin asiaa oli. Apteekin tädeiltä kysyin suoraan apua, ja nopeasti sitten tuote löytyikin. Vaihtoehtoja oli kaksi, Bio-Oil erikoisihonhoitoöljy ja Kelo-cote geeli. Hintaeroa näillä oli jonnin verran, joten päädyin ostamaan Bio-Oilia, vaika ilmeisesti Kelo-cote on tehty juuri tätä tarkoitusta varten. Bio-Oilia hierotaan kahdesti päivässä vähintään kolmen kuukauden ajan, eikä sitä saa käyttää rikkoutuneelle iholle. Hintaa oli jotain alle 15 €. Molemmat tuotteet löytyvät mm. osoitteesta Apteekkituotteet.fi 

Oon hyvin laiska voiteiden käytön kanssa, joten saa nähdä, miten tämän litkun suhteen käy. Tuoteselosteessa luvataan sen tasoittavan muitakin epätasaisuuksia iholla, joten sinänsä tuntuisi suht monikäyttöiseltä aineelta.

Hengissä ja kuosissa!

Lomalta on palattu, ja sekä allekirjoittanut ja allekirjoittaneet tissit on hyvässä hapessa. Great success ;).

Mikä viikko mulla on nyt menossa, 8. viikko? Kyllä kai. Viikon päästä on kontrolli kirurgille ja sitä odotan innolla. Kärsimättömänä odottelen, että mitä se mahtaa sanoa. Viimeksi sanoi, että rintojen sivuille tehdään ehkä rasvaimu, mutta sitä pohditaan sitten kontrollissa. Eli ensi viikolla. Itse en pistäisi tälle operaatiolle vastaan, tissit ovat jääneet "pullottamaan" sivuille, eikä se tunnu olevan vain turvotusta. Jos mietitte, miltä ne sitten näyttävät, niin samalta kuin tässä postauksessa olevassa kuvassa. Tilanne ei ole muuttunut mihinkään suuntaan. Vasemman rinnan sisäkulma alkaa olla parempi, mutta turvottelee ja kipuilee edelleen. Kunnolla teipattuna ja tuettuna ei ole mitään, mutta jos teipit alkavat venyä eivätkä enää tue yhtä hyvin, se alkaa oiria. En oo kuitenkaan erityisen huolissani enää asiasta, koska edistystä on tapahtunut.

Yritin etsiä liivikaupasta tukevia, mukavia ja pehmeitä kaarituettomia liivejä. Yksi kappale häitä olisi tulossa viikonloppuna, eikä suht peittävien sporttiliivien kanssa ole erityisen helppoa löytää päällepantavaa. Valitettavasti kaikissa kaarituettomissa liiveissä oli kuitenkin saumoja, jotka olivat lähes yhtä napakoita kuin kaarituetkin. Ja jos näitä saumoja ei ollut, niin olivat tukemattomat läpyskät. Kirurgi sanoi, että kaarituellisia saa ryhtyä pitämään, kun leikkauksesta on kulunut 2 kuukautta eli ensi viikolla, mutta saapa nähdä. Nuo kovahkoilla saumoilla varustetut kaarituettomatkin liivit painoivat ikävästi leikkausarpiin, joten en ole erityisen positiivinen sen suhteen, että pääsisin vaihtamaan ensi viikolla normaaleihin liiveihin.

Ihmisten ilmoilla oon liikkunut nyt enemmän ja oon ollut hyvin yllättynyt siitä, että kukaan ei ole huomannut. Toki ne ihmiset, joiden kanssa oon ollut paljon ja vuosia tekemisissä, huomaavat eron. Mutta uudemmat tuttavuudet eivät ole huomanneet mitään. Tässä huomaa sen, miten paljon omassa päässä vääristyi se, paljonko rinnat saa huomiota. Tai, no, toisaalta ei sitä huomiota naisten puolelta ikinä tullut, vaan miesten. Baareihin ja yökerhoihin mennessäni en oikeastaan ikinä katsele muita ihmisiä, päinvastoin. Kaverini aina sanoi, että onneksi hänellä on hyvä itseluottamus, koska varastan huomion. Katseita siis tuli, vaikka itse en asiasta juuri ollutkaan tietoinen. Mutta katsotaan, kun tämän ruljanssin jälkeen lähden baariin, vieläkö tulee huomiota ;). Itse nimittäin olen aina omassa päässäni ajatellut sen johtuvan isoista rinnoista ja inhosin sitä.

Mitä muuta. Loman aikana oon rasittanut rintojani suhteellisen reilulla kädellä, eivätkä ole sen suuremmin kipuilleet. Matkalaukkua on aina välillä kannettu mun puolesta, siitä olen hyvin kiitollinen, mutta suurimman osan ajasta kanniskelin laukkuni ihan itse. Vähän se huolestutti, mutta onnistui. Korkkareissa käveleminen ei ole erityisen mukavaa vielä, tärähtelee liikaa. Tässä tosin on mainittava, että mua ei korkkareissa juuri näe, joten mun jalka ja askel ei muutenkaan ole tottunut niihin. Mutta mielelläni jätän korkkareilla kävelemisen vielä parin viikon päähän. Liikunnan suhteen oon tarponut metiköissä ja kallioilla sekä kävellyt kaduilla aika paljon, eikä ongelmia ole juuri ollut. Jaloissa tuntuu, että ei oo liikuttu erityisemmin aikoihin, mutta rintojen suhteen ei ongelmaa. Juoksulenkille tai muuhun vaativampaan on turha kuvitella vielä lähtevänsä, kyllä kävelylenkeissä on riittävästi tekemistä.

Nyt pohdiskelen, että vaihtaisinko teipit vai enkö vaihtaisi teippejä. Viikon päästä on kontrolli, nykyiset teipit on olleet nyt kohta pari viikkoa. Hyvin ovat kuitenkin kiinni eivätkä haavat kipuile. Hei, itse asiassa joo, nännien ympärillä olevat arvet olivat yhdessä vaiheessa hyvinkin särkyiset, mutta eivät särje enää. Kipukohta aina siirtyy paikasta toiseen ja nyt ei ole ollut enää mitään erityisen kipeää kohtaa. Kyljelläkin pystyn nukkumaan jo aika hyvin, joskin jossain vaiheessa yötä yleensä käännyn selälleni.

Fiilis on siis kaikin puolin oikein hyvä. Hieman ongelma on hartianseudun ja olkapään kanssa. Mulla on ollut aiemmin olkapäässä tulehdus ja muutenkin ongelmaa, ja se on pysynyt kunnossa säännöllisellä lihasharjoittelulla ja venyttelyllä. Nyt kun se on ollut jo yli 2 kk suurimmaksi osaksi tekemättä mitään, niin säryt ovat alkaneet tulla takaisin. Onneksi paraneminen rintojen pienennysleikkauksen jälkeen alkaa olla jo niin pitkällä, että pystyn pikkuhiljaa ehkä taas tekemään niitä liikkeitä, joita olen tehnyt sen hyväksi.

Haavateippien vaihtaminen

Vähän käytännön juttuja enemmän taas tähän väliin. Operaatio haavateippien vaihto. Kirjoitan tämän siksi, kun en ainakaan itse löytänyt mitään vinkkejä netistä. Kellään muulla ei vissiin ole ollut vaikeuksia teippien kanssa.

Kirurgi antoi ohjeeksi, että haavateipit tulisi vaihtaa 7-10 päivän välein. Ympyräarvissa olevat ompeleet poistetaan 10 päivää leikkauksen jälkeen, ja teippejä pidetään 1 kk.Pystyarvissa rintojen alla on itsestään sulavat ompeleet, ja teippejä pidetään 2-3 kk. Teipit vaihdettiin  ensimmäisen kerran haavapolilla vähän reilu viikko leikkauksen jälkeen, jolloin tarkistivat haavojen ja ompeleiden kunnon. Toisen kerran menin käymään haavapolilla muutama päivä tämän jälkeen, jolloin vaihtoivat ympyräarpien teipit ja poistivat ompeleet. Ohjeeksi heiltä sain, että voin vaihtaa teipit joko itse tai käydä terveyskeskuksessa vaihtamassa, jos olo tuntuu epävarmalta. Mulle laitettiin jotain erikoisempaa teippiä (Omnistrip lukee paketissa), koska mun ihoni on herkkä ärsytykselle, liimapinnoille ja oli tosiaan saanut sen vesirakkulankin aikaiseksi teipin alla ihon venyessä.

Ympyräarpien haavateipit vaihdoin itse viime viikolla, koska niiden vaihtaminen vaikutti niin simppeliltä ja teipit lähtivät helpommin. Rintojen alla olevien teippien suhteen olin epävarmempi ja kävin tosiaan terveyskeskuksessa asian vuoksi. Tämä oli tiistaina 6.5, jolloin oli kulunut 10 päivää teippien vaihtamisesta. Tällöin hoitaja sanoi, että teipit ovat niin hyvässä kunnossa, että hän ei niitä kiskoisi irti. Lisäksi heillä ei ollut tuota teippiä, jota mulle laitettiin, joten niitä ei sitten vaihdettu.

Nyt kuitenkin, kun aikaa vaihtamisesta on kulunut 15 päivää, ne ovat alkaneet repsottaa, joten päätin vaihtaa ne itse. Mulla jäi muutenkin vähän epävarma olo siitä terveyskeskuskäynnistä ja oli sellainen olo, että saan ne itse paremmin. Hoitaja kuulosti siltä, että leikkaushaavat eivät ole erityisemmin tuttuja, ainakaan tämän sorttiset. Mutta jestas olivat tiukassa kiinni! Perus Micropore-teippi kuulemma alkaa suihkussa liota ja lähtee suht helposti, kun vain kulman saa auki, mutta ei tämä. Haavapolilla irrottelivat sitä jonkin liotusaineen turvin (pienissä annospusseissa, en tiedä mitä aine oli), mutta apteekissa eivät osanneet auttaa. Ostin sitten Natriumkloridi-putelon, joka kuulemma pitäisi ainakin vähän auttaa asiaan, ja sitten sanoivat, että lämpimällä vedellä liottaa.

Kivaa se ei ollut, ei todellakaan. Vedellä hauduttaminen ja liuottaminen auttoi vähän. Natriumkloridia kaadoin suoraan liimapinnalle kun avasin teippiä, joka sekin auttoi vähän. Mutta tiukassa se teippi istui silti. Ensinnäkin kulmaa oli vaikea saada auki ja välillä tuntui, että ihoa lähtee mukana. Jatkoin kuitenkin, koska liimapinta oli hellittänyt jo sen verran, että teippi kuitenkin lähti irti. Haavojen kohdalla yritin olla supervarovainen, mutta onneksi ne olivat umpeutuneet siististi ja hienosti, joten juuri mitään ei lähtenyt teippien mukanakaan.

Seuraavalla kerralla, kun ovat vielä paremmassa kunnossa, niin taidan noudattaa yhtä netin neuvoa ja liottaa niitä lämpimän suihkun alla. Se on ainut, mitä tällä kertaa en tehnyt, koska en halunnut suhteellisen tuoretta haavaa lilluttaa lämpimässä vedessä erityisen pitkään. Lisäksi päätin aloittaa Burana 600 -kuurin ihan varmuuden vuoksi. Lääkäri ei sitä määrännyt, mutta koska sen verran vielä kipuilee eikä tulehdusriskikään varmaan ohi ole, niin koin parhaaksi vetää sen kuurin. Panadoliahan olen tässä tämän viikon lähinnä syönyt 1-2 krt päivässä ja eilen en syönyt kipulääkkeitä ollenkaan, mutta kyllä olo oli sellainen, että niitä vielä olisi ehkä tarvinnut joka tapauksessa.

I can see!

Aloitetaan käytännöllä. Eilen kävin haavapoliklinikalla, jossa poistettiin ompeleet nännien ympäriltä ja punktoitiin molemmat rinnat. Punktoimista odotin kauhusta kankeana. Istuin siellä tuolissa tissit paljaana ja katsoin, kun lääkäri hipeltelee neulaa pöydällä Pientä paniikinpoikasta alkoi olla ilmoilla siinä vaiheessa, kun lääkäri siirtyi viereeni sen neulansa kanssa. Heeeengitä, ei tää oo niin kauheeta, tää on muutenki tää alue aika tunnoton, ei tunnu paljoo. Silmät kiinni odotin neulan lävistystä, ja sitten se tuli. Ja oli ohi. Ja ei kirpaissut paljoa. Ainakaan toisella puolella. Valitettavasti toisella puolella oli tunto paremmin tallella, ja siellä se kirpaisi jo enemmän... Mutta loppujen lopuksi punktoiminen ei ollut niin kauheaa kuin mitä siltä odotti. Kudosnestettä ei ollut kertynyt erityisesti, ja toipuminen näytti edistyvän hyvää vauhtia. Seuraava käynti on kontrolliaika kirurgilla ja ajankohtana kesäkuun puoliväli.

Sitä vain ihmettelen että oikea rinta on se, joka retkahti ja jouduttiin kursimaan uudelleen sairaalassa (löytyy tunnisteen Komplikaatiot takaa) ja se on myöskin se, jota pienennettiin reilummin. Se on siis nähdäkseni joutunut kärsimään paljon enemmän. Silti se on vasen puoli, joka on nyt kipeä ja turvoksissa. Nestettäkään sieltä ei punktoinnissa juuri irronnut vaikka kuvittelin turvotuksen johtuvan siitä. Lääkärin mukaan näytti tosin siltä, että ommel olisi hieman antanut periksi ja rinta olisi vähän levinnyt. Mutta vaikea sanoa mitään niin kauan kun turvotusta on. Ohjeissa kuitenkin sanotaan, että pitäisi ottaa yhteyttä, jos kipu ja turvotus lisääntyy. Täytyy katsoa nyt pari päivää, mitä tapahtuu... Toivottavasti lähtee rauhoittumaan. Mutta oikea rinta näyttää todella hyvin parantuneen/paranevan.

Sitten jotain haavateipeistä ja suihkuttelusta. Itseäni nämä asiat mietityttivät paljon, joten ajattelin jakaa omaa kokemusta ja tietoa aiheesta nyt kun sitä on tullut. Suihkuun sain tosiaan mennä heti leikkauksen jälkeisenä päivänä. Kirurgi antoi ymmärtää, että suoraa suihkuttamista haavateippien päälle ei välttämättä kannata harrastaa ainakaan silloin, jos punktoimisten ja dreenien jäljiltä on laastareita, olivatpa sitten vedenkestäviä tai eivät. Eli antaa veden virrata vapaasti ylhäältä alas. Haavateipit vaihdetaan 7-10 päivän välein vuodostakin riippuen. Minun kohdallani ne vaihdetaan mahdollisimman harvoin, sillä haavat eivät juuri vuoda (teipit pysyvät siisteinä) ja teippejä kiskoessa kuitenkin aina haava-alue kärsii. Nyt ensimmäisen kuukauden joudun pitämään teippejä nännien ympärillä, sen jälkeen vielä 1-2 kk rintojen alla olevissa pystyhaavoissa. Poikittaishaavoja mulla ei olekaan, koska leikkausmallina hyödynnettiin tikkarimallia. Ankkurimallissa haava tulisi myös poikittain. Mutta teipit pysyvät todella hyvin eikä ainakaan mun ole tarvinnut murehtia repsottavista teippien päistä.

Mutta hei. Mulla on jalat! Ja vatsa! Otin kuvan niin silmien tasolta kun vain voin ottaa, ja ei muuten ole tältä näyttänyt ennen. Aiemmin on saanut kurkkia tissien yli jos haluaa nähdä edes navan. Nyt hyvällä lykyllä näkee jo rintojen allekin. Pienet on ilot ihmisellä! Ei tätä tajua, jos ei ole omistanut kaiken peittäviä möhkyröitä...

P.S löysin kuin löysinkin kaapistani yhden paidan, joka istuu enkä ole ehtinyt vanhoilla tisseilläni venyttää sitä pilalle. Ainakin pari neuletta on nimittäin jo mennyt kotivaateosastolle venymisen vuoksi. Toppeihin asti en oo vielä päässyt, ei tällä hetkellä huvita turhaan kiskoa paitoja pään ylitse. Enkä selkeää kuvaa saisikaan paidoista, sillä toinen rinta on vielä niin turvonnut. Paitsi sen verran, että niistä näkisi, ovatko liian venyneitä. Mutta huivit on pop, niillä tänään kurssille mennessä piilotin kauluksesta pilkottavat tukiliivien superpaksut olkaimet ja muutenkin hävitin vähän pienentynyttä povea. Jotenkin en oo vielä itse omaksunut asiaa niin syvällisesti, että jaksaisin katseita. En tiedä, mietin edelleen sitä, moniko oikeasti huomaa ja moniko sanoo sen ääneen. Tai edes katsoo. 

Tapahtunut käytännössä tähän mennessä

Lääkärille hakeutuminen kesti omalla kohdallani kuutisen vuotta. Kuten jo aiemmin kerroin, en ole ikinä viihtynyt rintojeni kanssa. Kuutisen vuotta sitten kuitenkin törmäsin ensimmäistä kertaa rintojen pienennysleikkaukseen, mutta en omalla kohdallani ajatellut sen olevan edes mahdollista. Tuskin se vielä silloin olisi ollutkaan. Ja vaikka olisikin, niin en olisi ikimaailmassa uskaltautunut lääkärille valittamaan vaivojani. Vaivannut olisin kaikkia turhaan omilla vaivoillani. Hyi minua.

Kuusi vuotta meni tosiaan enimmäkseen siinä, että sain vihdoin ja viimein taottua päähäni, että en vaivaa turhilla vaivoillani ketään ja se riittää, että ne ovat merkityksellisiä minulle. Tämä kertonee omaa tarinaansa siitä, miksi olen niin kiinnostunut rintojen pienennysleikkauksen psyykkisestä puolesta. Rinnathan ovat lähestulkoon julkista omaisuutta, joita voi lääppiä, tuijottaa ja kommentoida siinä missä vaikkapa hiuksia. Välillä tuntuu, että lähteminen pienennysleikkaukseen on sama kuin lähtisi taisteluun omien oikeuksien puolesta. En tiedä, monestako tämä ajatus kuulostaa omituiselta, mutta ehkä joku osaisi siihen jopa samaistua. Ehkä yleisin ajatus, mikä rintojen pienentämisestä herää on se, miksi ihmeessä joku haluaa pienemmät rinnat. Pohjimmiltaan varmaankin samasta syystä kuin joku toinen haluaa suuremmat rinnat. Esteetiikka, itsetunto, omakuva, sopeutuminen ja käytännön elämän (kuten istuvien vaatteiden löytäminen) helpottaminen. Isketään tähän vain päälle vielä fyysiset säryt, joita isot rinnat useimmiten aiheuttavat.

Vähän konkretiaa siitä, miten projekti on tähän mennessä edennyt. Marraskuussa 2013 lähdin liikkeelle työterveyshoitajan kautta, jolle kerroin tahtovani keskustella mahdollisuudesta rintojen pienennysleikkaukseen. Pääsin hoitajan kautta lääkärille, joka laittoi minulle lähetteen plastiikkakirurgin konsultaatioon. Lääkäri kertoi, että tämä käynti tulee maksaa itse, mutta hän yrittää laittaa sen ensin työterveyteen, sillä kyse oli kuitenkin lopulta särkyjen ja vaivojen hoidosta. Ilmeisesti omalla kohdallani se hyväksyttiin, sillä laskua ei ole minulle ikinä tullut. Konsultaatiokäynnillä plastiikkakirurgi antoi oman arvionsa ja vaihtoehtonsa. Voisin joko lähteä leikkaukseen yksityisen kautta, joka maksaisi minulle nelisen tonnia. Tai voisin lähteä leikkaukseen julkisen kautta, jolloin todennäköisesti joudun odottamaan pidempään, mutta lysti kustantaisi lähinnä lääkärikäyntejä ja hoitomaksuja. Leikkaava lääkäri olisi joka tapauksessa sama, eli juuri se plastiikkakirurgi, joka edessäni istuikin. Leikkausajankohdaksi lääkäri arvioi myöhäisimmillään syyskuun, aikaisintaan heinäkuun. Yksityisellä puolella pääsisi kuulemma nopeammin.

Jäin miettimään asioita. Itse leikkaus ja sen komplikaatioriskit eivät kauhistuttaneet erityisemmin. Olin jo kuullut kaikesta mahdollisesta ja lukenut paljon, ja siitä huolimatta halusin leikkaukseen. Olin niin pitkään jo miettinyt sitä, millaiset taakat rintani ovat, ja halusin niistä vain eroon. Sain silti aikaiseksi aikamoisen henkilökohtaisen kriisin, joka lähinnä lähti lääkärin sanoista: "Kyllä me sellasta B-kuppia lähettäis tavoittelemaan". B-kuppia. H-kupista B-kuppiin. 65B vastaa kokoa 70A. Olin hyvin järkyttynyt. Nykyisestä kokoluokasta katsottuna 70A on yhtä kuin rinnaton ja jouduin todella pohtimaan motiivejani. Olin niin keskittynyt rintojen tuomiin vaivoihin enkä ollut ikinä oikeasti, oikeasti miettinyt sitä, mitä on elämä ilman niitä. Oli huvittavaa löytää itsensä ajattelemasta, että niin. Ne olisivat sitten OIKEASTI pienemmät. Ja vielä noin pienet... Haluaisinko niin paljon eroon nykyisistäni, että olisin valmis niin suureen muutokseen?

Lääkäri siis lätkäisi käteeni nipun papereita ja valtavan kriisin. Tein kuitenkin päätöksen jatkaa matkaa ja hakeuduin julkiselle puolelle. Käytännössä siis pääsin uudelleen plastiikkakirurgin (saman henkilön) käynnille pari kuukautta myöhemmin helmikuun alussa. Suurin huolenaiheeni oli lopullinen koko, jonka tietenkin otin uudelleen esille. Lääkärin puheiden perusteella jäin siihen vaikutelmaan, että suhteutettuna omaan ympärysmittaani lopullinen koko olisi varmaan 65C-65D. Joten jos lääkäri säikyttelee pienellä kuppikoolla, älkää heti järkyttykö. Kuppikoot ovat suhteellisia, ja oma käsityksesi voi olla aika poikkeava lääkärin käsityksestä. Joka tapauksessa kuulemma mitään A-kupin rintoja ei lähdetä tekemään, tarkoitus ei kuitenkaan ole aiheuttaa järkyttävää omakuvakriisiä vaan helpottaa elämää. Tässä vaiheessa lääkäri ajatteli leikkauksen voivan ajoittua jopa jo kesäkuun alkupuolelle.

Rintojen ultraan sain lähetteen maaliskuulle. Hoitaja kyseli ummet ja lammet ja vielä niitä näitä enemmänkin kun tissit paljaana kohti kattoa makasin lääkäriä odottamassa. Hoitaja tiedusteli, miksi ultraäänitutkimus tehdään. Kerroin olevani menossa rintojen pienennysleikkaukseen. "Just", hoitaja sanoi, ja katsoi rintojani pari sekuntia ihan hiljaa, ja sanoi sitten hakevansa lääkärin. Minua nauratti. Tunsin oloni pieneksi maan matoseksi siinä pöydällä maatessani. Ehkä en vastannut sitä kuvaa, joka hoitajalla on rintojaan pienentämään lähtevistä ihmisistä. Tai ehkä hoitaja ei ajatellut mitään. Lääkäri tuli ja totesi kaiken olevan kunnossa, ja siinä yhteen ääneen ihmettelivät sitä, että miksei röntgeniin ole tullut aikaa. Leikkaava lääkäri sanoi, että ikäiselläni ihmisellä röntgenin haitat ovat suuremmat kuin hyödyt, joten hän ei minua sinne lähettäisi. Useimmat kuitenkin ilmeisesti menevät ultran ja röntgenin kautta, mutta ultran tehnyt lääkärin sitten lopulta sanoi, että jos leikkaava kirurgi on näin ajatellut, niin hän todennäköisesti ole nähnyt röntgenissä kohdallani erityisemmin hyötyä.

Maaliskuun puolivälin jälkeen postiluukustani tipahti jälleen uusi kuori. Luulin sen olevan kutsun röntgenille, ehkä he kuitenkin päättivät lähettää minut sinnekin. Se olikin leikkausaika. Leikkaukseni on 17.4.2014, mikä on vajaa puoli vuotta siitä, kun hakeuduin työterveyteen. Sen voisi sanoa olevan oikeastaan vain kaksi kuukautta siitä, kun prosessi virallisesti lähti sairaalan päädyssä käyntiin, sillä jouduin käymään joka tapauksessa uudelleen plastiikkakirurgin vastaanotolla työterveyden ulkopuolella (kuten alussa kerroin). 9.4 on labra-aika, 10.4 hoitajan tekemä puhelinhaastattelu, 16.4 hoitaja soittaa tarkemmat leikkausajat ja sairaalalle saapumisen, ja 17.4 se sitten tehdään. Täytän muuten vuosia 18.4. Että hyvää syntymäpäivää minulle.

Jännittääkö? Ei oikeastaan. Olen jostain syystä hypännyt elämään jo jonkun verran aikaa, kun rinnat eivät ole enää riippana. Mittailen peilistä, minkä kokoiset ne voisivat olla ja kiroan joka aamu, kun joudun pistämän nuo pahimmillaan H-kuppia olevat liivit päälle. Iltaisin kiroilen, kun hartioita ja olkapäätäni särkee, ja kuljeskelen olkaimet alhaalla kotona jos vain voin. En halua mennä edes lenkille enää, koska en halua enää ajatella niiden kanssa elämistä. Tyytymättömyyteni rintojani kohtaan on siis vain kasvanut mitä lähemmäs leikkausta on tultu. Tarkoittanee sitä, että ainakaan en jänistä.