2 vuotta 8 kuukautta myöhemmin - olisiko se vihdoinkin tässä?

Tämä tappelu on ollut pitkä ja välillä hyvinkin raskas. Välillä on elänyt epätoivon syövereissä miettien, miksi ihmeessä lähdin koko taisteluun. Olisinko valinnut toisin, jos olisin tiennyt, mitä joudun kohtaamaan? Ehkä, ehkä en, en tiedä.

Istun taas kotona siteissä, yrittäen olla tekemättä mitään, vaikka kunto on muuten hyvä. Olin eilen leikkauksessa, joka ei (taaskaan) ollut ollenkaan sitä, mitä sitten ajattelin. Lähete julkiselle puolelle tuli jo kuukausia sitten. Lokakuun puolivälissä kävin katsomassa kirurgia, ja fiilikset alkoivat olla taas positiivisen puolella. Kirurgi oli sama kuin ennenkin. Suunnitelmana oli korjata oikean rinnan alla oleva iholärpäke, muotoilla hieman vasenta nänniä uudelleen, siirtää sen alle hieman rasvaa (se ei nouse samalla tavalla kuin oikea, joten sitä haluttiin hieman avustaa tässä) ja lisäksi siirtää hieman rasvaa vasemman rintakudoksen alla olevaan arpikudokseen, joka kiristelee ja tekee rintalihasten käyttämisestä tästä syystä epämukavaa, osin kivuliastakin. Joka kuukautisten yhteydessä sitä särjeskelee, onneksi kuitenkin vähenevässä määrin.

Mitä tapahtuu? Tyhjennän töissä kalenterini neljäksi päiväksi ja kerron kaikille, mitä on tulossa. Päivää ennen leikkausta mulle soitetaan, että kirurgi lähti eikä ole tulossa takaisin, joten leikkausta pitää siirtää. Voi jumalauta. Kuulemma perjantaina tulee korvaava kirurgi, joka on sama, jolla kävin keväällä kysymässä konsultaatiota ja jolle olin jo menossa korjausleikkaukseenkin. Pitkin hampain siirtelin taas kalenterissani asioita edestakaisin ja ilmoittelin ihmisille, ja kun sain kalenterini kuntoon, niin mulle soitetaan, että se onkin seuraavan viikon perjantaina. Voi jumalauta ja kirves. Siihen en enää pystynyt, vaan sitten jäätiin odottamaan seuraavaa aikaa. Sanoin, että tarvitsen kuukauden varoitusajan, jotta saan kalenterin tyhjäksi kaikista asiakastapaamisista ja muista.

Menee vajaa 2 viikkoa, kun saan uuden ajan  - 1,5 viikon päähän. Ärräpäitä lenteli päässä. Taas saan raivata kalenteriin tilaa asiakastapaamisista. Onneksi sattui tulemaan viikolle, jolloin niitä oli vain yksi, koska seuraava viikko olisi taas ollut täyteen bookattu. Sain raivattua kalenterin ja lopulta koitti päivä, kun raahasin itseni päiväkirurgiselle.

Sinne päästyäni kuulen uudelta kirurgilta, että alkuperäisestä suunnitelmasta toteutetaan neljäsosa. Vailla minkäänlaista empatiaa ja lämpöä minulle päräytetään päin naamaa, että se eniten vaivannut ongelma on kuulemma sellaista laatua, ettei sille ole lääketieteellistä perustetta, eikä sitä näin ollen korjata. Syy? "Minä tässä veronmaksajien rahoja vartioin". Siinä vaiheessa meinasin tehdä saman, kuin joku toinenkin nainen sinä samana aamuna, ja kääntyä kannoillani takaisin ulos ovesta. Luottamus kirurgia kohtaan oli nolla. Taustalla muistin keväisen reissun, jossa hän erehtyi luulemaan leikkauksesta jäänyttä koirankorvaa ylimääräiseksi nänniksi. Nyt hän väittää minulle, että vika, joka on vain esteettinen, korjataan veronmaksajien rahoilla, mutta arpikudos, josta on mulle oikeasti fyysistä haittaa, saa olla, koska sille ei ole lääketieteellistä perustetta. Epikriisiin hän oli muokannut keskustelumme siten, että puhuimme rinnan alapuolella olevasta ihon päällisestä arpikudoksesta, joka on pehmeä eikä sen kanssa ole mitään ongelmia.

Pitkään ja hartaasti mietittyäni (ja yhdelle hoitajalle asian vuodatettuani) tulin kuitenkin siihen tulokseen, että operaatio on niin pieni, että aika pässi saa olla, jos sen sössisi. Korjaus hoidettiin paikallispuudutuksella ja rauhoittavilla. Valmistelut veivät aikaa ehkä 10 minuuttia, itse leikkaus 5 minuuttia, joten olin ulkona leikkaussalista todella nopeasti. Puudutuspiikin jälkeen en tunetnut mitään. Heräämössä vietin pari tuntia, ja vajaassa 4:ssä tunnissa olin jo poissa sairaalta.

Särkyjä ei oikeastaan ole, mistä olen todella iloinen. Lääkkeet toki sain ja niitä varmuuden vuoksi syön. Ja se hyvä puoli tässä on, että koska leikkaus kutistui näin pieneksi, niin toipumisaikakin on pieni. Tikit pitäisi 10 päivän kuluttua poistaa, mutta sitten se olisi siinä. Mutta toivon, että mun ei jumalauta, kirves ja moottorisaha vieköön tarvitse enää ikinä jalallani astua tämän asian puitteissa sairaalaan eikä etenkään tämän jälkimmäisen kirurgin veitsen alle. Mielellään ei sen ensimmäisenkään.

Onneksi aika on selkeästi auttanut arpikudoksen kanssa ja vasen rinta on koko ajan parempi. Pystyn jopa olemaan jo mukavasti ilman rintaliivejä, eikä sporttitopin rintoja litistävä vaikutuskaan saa sitä enää särkemään. Uskon siis, että arpikudos voi lopulta parantua ilman leikkaustakin.

Pakko antaa vielä kiitosta kuitenkin hoitajille, jotka ovat koko tämän prosessin olleet pääsääntöisesti emaattisia ja lämpimiä. Olin leikkauspöydällä todella huonolla tuulella ja itkuinen, mutta yksi hoitaja sai empaattisella olemuksellaan ja kosketuksellaan koko jutun tuntumaan jo paljon paremmalta. Ja muutkin tekivät kaikkensa, jotta mulla olisi siinä mahdollisimman helppo olla.

Lymfaterapiaa ja rasvansiirtoa

No niin. Toinen mielipide on nyt haettu ja kuviot taas jonkun aikaa selvemmät.

Toinen kirurgi puolsi ensimmäisen näkemystä siitä, että leikata ei kannata. Rinnat ovat todella kaunismalliset ja upeasti parantuneet. Kipuilun syytä hän ei osannut sanoa, mutta arveli sen johtuvan siitä, että arpeen on jäänyt hermoja pinteeseen. Tämän lisäksi hän sanoi, että voisin hyötyä fysioterapiasta ja pitkäaikaisesta kivunhoidosta, koska arpikudoken pehmentäminenkin voisi helpottaa särkyjäni. Hän kirjoitti minulle 15 kerran lähetteen fysioterapiaan. Lisäksi hän sanoi, että jos fysioterapia ei auta, niin koirankorvan poiston yhteydessä voisi kokeilla tehdä rasvansiirron leikkausalueelle. Lyricaa hän suositteli myös, mutta - ehkä olen jästipää - en vieläkään suostu sitä kokeilemaan.

Eli homma etenee nyt niin, että koirankorvan korjausleikkausta siirretään. Olin yhteydessä ensimmäiseen leikkaavaan kirurgiin, joka puolsi tuota ajatusta rasvansiirron yhdistämisestä koirankorvan leikkaamiseen. Ensin kokeillaan kuitenkin fysioterapia, että auttaako se, ja jos se auttaa, rasvansiirtoa ei tehdä. Jos se ei auta, voidaan kokeilla vielä rasvansiirtoa.

Nyt olen kahden vaiheilla, että kokeilenko mieluummin Lyricaa vai rasvansiirtoa... Molemmissa on riskinsä, mutta Lyricassa vaikutukset eivät ole pysyvät. Rasvansiirrossa on kuulemma 1-2 % mahdollisuus, että kivut pahenevat. Enkä todellakaan halua riskeerata, että ne muuttuvat pahemmiksi, koska näiden nykyisten kanssa jo pärjäilee. Toisin sanoen hitaasti mutta (ehkä) varmasti on tuo vasenkin rinta paranemaan päin.

Kävin tänään kokeilemassa ensimmäisen kerran lymfaterapiaa. Terapeutti sanoi, että siitä olisi saattanut olla hyötyä jo nopeammin leikkauksen jälkeen, kudosparaneminen olisi voinut olla nopeampaa. Mutta minkäs teet, kun et tiennyt. Mutta ehkäpä te muut voitte ottaa asian kirurgin kanssa esille ja kysellä tarkemmin? Kuulemma rintasyöpäleikkauksessa käyneille monesti tehdään lymfaterapiaa. Terapiasessio itsessään oli aivan käsittämätön. Nainen kevyesti pienesti hieroi kaulaa, niskaa, solisluukuoppaa, rintaa ja kainaloa, mutta olo session jälkeen on janoinen ja tokkurainen. On kuin olisi pienessä kuumeessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo lymfaterapia tekee!

Toinen mielipide - rintaa korjaamaan?

Kysyin mielipidettä hyvän ystäväni äidiltä tuosta vasemmasta rinnasta. Hänen mielestään ehdottomasti toisen plastiikkakirurgin mielipide ja kertomani perusteella sanoi, että rinta kannattaa korjauttaa. Lyricaa hän ei missään tapauksessa suositellut, koska hänen tietojensa ja kokemustensa mukaan siitä on vaikea päästä eroon. Suositteli myös yksityiselle puolelle lähtemistä, jos julkisella puolella vastaus on tuollainen.

Vaasassa sama kirurgi toimii sekä yksityisellä että julkisella, joten joutunen lähtemään toiseen kaupunkiin hakemaan mielipidettä toiselta kirurgilta. Mutta tämän vastauksen jälkeen olen varma, että toista mielipidettä lähden hakemaan.

Vuosi täynnä eikä loppua näy

Tarkalleen ottaen 17.4. on kulunut tasan vuosi, mutta kuusi päivää sinne tänne. Missä mennään nyt?

Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.

Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.

Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.

Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.

Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?

Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.

Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.

Tää ei ollut vielä tässä? Kutsu poliklinikalle!

Nyt se tuli, kirurgin "vastaus". Sain postissa kutsun poliklinikalle. Aika on kahden viikon kuluttua, joten tässä nyt sitten pitää vähän aikaa odotella, että sinne pääsee. Oon erittäin onnellinen tästä kutsusta, enkä malttaisi odottaa sinne asti! Valitukseni särystä ja stressistä on huomioitu :)

Niin, tässä on muuten yksi mielenkiintoinen seikka näiden lääkärinaikojen ja muiden suhteen. Siitä asti, kun homma alkoi rullata eteenpäin sairaalan päädyssä, on ajat lähetetty minulle postitse. En siis ole itse voinut niihin vaikuttaa. Tietenkin olen saanut siirrettyä, jos valittu aika ei sovi, mutta kukaan ei siis soittele eikä paikan päällä käydessäni mitään sovita. Postiluukusta tipahtelee lappusia sitä mukaa, kun aikoja on varattu.

Ehkä tämä on ihan normaali käytäntö, mutta itse en ole ikinä ollut missään leikkauksessa eikä homma ollut entuudestaan tuttu. Meitä on varmasti paljon, joten ihan vain tiedoksi ;).

Nyt sitten vain kirurgin mielipidettä odottelemaan...