Change kokoa 65DD

Vaikka mäkin olen useammassakin erikoisliiviliikkeessä käynyt, niin ikinä, ei ikinä ole ollut näin asiallista ja avuliasta myyjää. Multa ei esimerkiksi ole ikinä mittanauhan kanssa mitattu kokoa, eikä ole katsottu rintarauhasten paikkoja tai muutakaan. Aivan uutta mulle. Mutta Jumbon Changessa oli todella mukava ja asiansa osaava naismyyjä.

Ensimmäisenä otti tosiaan mittanauhan käteensä ja totesi, että heiltä koko 65DD on varmaankin koko. Ja sehän se. Changella on pientä kokoa, joten monissa liiveissä 65D on varmaankin se oikea koko. Mutta ympärys on edelleen se 65 ja kyllähän mä sen toisaalta jo olin itse ajatellutkin, koska nämä seiskakymppiset, joita nyt olen pitänyt, ovat venyneet heti suuriksi. Elättelin toiveita, että kuppikoko muuttuisi seiskakymppiseksi, mutta mihinkäs se siitä kuusvitosesta olisi muuttunut.

Yhdessä viestissä ihmettelin sitä, miksi ihmeessä kaikkiin liiveihin täytyy pistää jumalattomat toppaukset. Mutta tunnustan, ostin kolmet liivit, joista yhdet multiwayt olivat tuollaiset. Toppausta ei ollut niin paljon kuin henkkamaukkaversioissa, mutta kyllähän sitä kuppikoon tai kahden verran oli... Mutta olivat niin mukavat! Todella mukavat, ja kerrankin sain halterneckiksi liivit ilman mitään kikkakolmosia. Naureskelin kyllä itsekseni, että on se jumaliste kun kerrankin on eroon päässyt, niin sitten huijataan osa takaisin, mutta ei voi mitään. Mukavat mitkä mukavat. Ehkä toiset paidat muutenkin näyttää sitten paremmilta noiden kanssa... Ehkä.

Vähän ristiriitainen olo. Ne ovat todella mukavat. Mutta toisaalta mua vaivaa se, että ne ei ole enää mua. Mä viihdyn näissä pienissä rinnoissani niin hyvin, että tuollainen suurentava vaikutus saa olon toisaalta vaivaantuneeksi. Ehkä totun niihin vielä.

Ja edelleen, helle tuottaa haasteita. Olen siirtynyt öiksi astetta tukevampiin sporttiliiveihin ja päiviksi kaariliiveihin. Syystä, että sporttiliivit eivät tue rintojani sivuilta samalla tavalla kuin kaarituelliset, ja öisin taas nuo väljemmät liivit ovat alkaneet tuottaa kipuilua, ehkä lämmön ja kiemurtelemisen vuoksi. Tällä mennään jonkin aikaa, toivottavasti kohta helpottavat sekä helle että säryt...

Kannattiko vai ei - välikatsaus

Kuten jo aiemmin olen aivan blogin alussa todennut, useimmat rintojen pienennysleikkauksessa käyneet ovat vain ja ainoastaan hehkuttaneet leikkausta. Vain pari hassua kommenttia niiden ehkä satojen luettujen joukossa ovat ilmaisseet, että jotain meni pieleen eikä leikkaus ollut sen arvoinen. Epäonnistumisprosentti on siis melkoisen pieni, tai sitten on tehty korjausleikkaus myöhemmin. Alussa pohdin sitä, miten ihmeessä kaikki voivat olla niin valtavan tyytyväisiä.

Nyt on siis kulunut about 3,5 kk leikkauksesta, ja ajattelin jakaa tuntemuksia sen suhteen, miten kannattava leikkaus on ollut. Ensinnäkin toipumisaika on paljon pidempi, kuin mitä osasin odottaa. Omalla kohdallani ongelmallinen on nimenomaan vasen rinta, josta ilmeisesti reilu viikko leikkauksen jälkeen antoivat ongelmat vähän periksi. Se on koko ajan ollut turvonneempi. Lisäksi dreeni oli siinä rinnassa vain päivän, toisin kuin oikeassa, joka kursittiin kahteen kertaan, ja joka "tyhjennettiin" kunnolla verihyytymistä ja muista (ks. tunniste komplikaatiot). Kirurgi sanoi, että mitä vähemmän on ylimääräisiä nesteitä ja hyytymiä, sitä paremmin rinta kiinnittyy uudelleen ja paranee. Vasemman rinnan kohdalla siis veikkaan, että paraneminen on nyt pitkittynyt. Haavojen suhteen ei onneksi missään vaiheessa ole ollut ongelmaa.

Toipumisaika on ollut siis henkisestikin raskas ja stressaava. Kun toinen rinta kipuilee toista enemmän, on huoli jatkuvasti päällä. Kokoeroa on, mutta ei onneksi mitään entiseen verrattavaa, vaan menevät ihan samaan kuppikokoon. Vaikeahan se on tämän ajan jälkeen mitään oikeastaan edes sanoa, koska rinnat muotoutuvat tosiaan sen 6-12 kk leikkauksen jälkeen. On siis käytännössä aivan turha stressata, koska muotoutumista tapahtuu koko ajan. En kuitenkaan voi olla ajattelematta, että entä jos vasen repsahtaa lisää. Järki ja tunteet eivät tässä suhteessa mahdu samaan päähän, ja on vaikea muistutella itseään, että odottaa nyt sen puoli vuotta ja katsoo sitten, miltä näyttää.

Sitä olen pohtinut, että toipumisaika olisi voinut olla helpompaa, jos leikkaus olisi tehty syksyllä. Kesän helle on rasittanut paljon, ja kesävaatetusta/kuumia kelejä on vaikea yhdistää urheiluliiveihin. Lisäksi oli vaikeuksia löytää riittävän tukevia liivejä, koska olin liian pienikokoinen. Liivit eivät erityisemmin tue reunoista, mikä on ehdoton miinus. Jos vain mahdollisuus on, niin käykää jossain, jossa voidaan kunnolla auttaa tukiliivien sovituksessa ja ostamisessa. Maksavat varmasti paljon, mutta ovat varmasti rahansa arvoiset. Sporttiliivit eivät omalla kohdallani ole erityisemmin lämmittäneet mieltä, etenkin, koska sopivia on ollut todella vaikea löytää. Helteen vuoksi kylmäpussia olen saanut pitää parinakin päivänä rinnalla. Mutta se on auttanut turvotukseen, joten suosittelen lämpimästi käyttämään.

Kadunko? Kaikkineen en. Viihdyn niin paljon paremmin pienemmillä rinnoilla. Olen kaikin puolin vapautuneempi, ja liikunta on niin paljon mukavempaa, kun liivit eivät tuki hartiaseudun verenkiertoa. Vaateiden löytäminen on suorastaan vaivatonta entiseen verrattuna, ja pienemmät rinnat sopivat kropalleni paremmin. Olen kuitenkin joinain hetkinä miettinyt, että oliko leikkaus sen arvoinen. Sen ovat aiheuttaneet nämä säryt ja pitkittynyt paraneminen, sekä selkeä epäsuhtaisuus rintojen paranemisen edistymisessä.

Mitä halusin tässä viestissä sanoa? Kun leikkaukseen lähtemistä harkitsee, niin kannattaa punnita tarkkaan myös se, että toipuminen kestää kuukausia. Vaikka elämä normalisoituu suht pitkälle ensimmäisten kuukausien aikana, niin prosessi jatkuu jopa vuoden. Se on pitkä aika. Lisäksi paranemisen kanssa voi tulla vaikeuksia, komplikaatioita voi tulla, korjausleikkaus saatetaan joutua tekemään. Matkassa on monta mutkaa, jotka kannattaa ottaa huomioon, kun leikkaukseen lähtee. Prosessi on raskas sekä henkisesti, että fyysisesti, etenkin herkemmälle ja stressiin taipuvaiselle ihmiselle.

Haluaisin sanoa, että odotus ja kärsimys on kuitenkin sen arvoinen. Vielä en sitä kuitenkaan sano, ainakaan 100%:sti sihen uskoen, sillä säryt raastavat pääkopassa... Ehkä pystyn sanomaan sen sitten kuukauden, kahden, kolmen kuluttua. Nyt voin sanoa 70%:sti, että on sen arvoista.