Ensimmäiset 7 päivää ovat takana. Tasan viikko sitten tähän aikaan makasin tajuttomana leikkauspyödällä. En oikeasti pitänyt rintojen pienennysleikkausta niin suurena operaationa, mutta pikainen lähtö sairaalan päivystykseen onnistuivat kyllä säikäyttämään minut raiteiltani. Wait for the best, do not fear the worst, and you'll get what you deserve. Ennen leikkausta odotin parasta, en pelännyt pahinta, ja repeämän ansaitsin. Hei tänks.
Mutta. Turvotus on merkittävästi vähentynyt muualta paitsi rintojen seudulta ja kyljistä. Rinnan alla olevat leikkaushaavat ovat kipeät, mutta muutoin kipuja on aika vähän. Voi johtua myös siitäkin, että oikea rinta on edelleen suhteellisen tunnoton. Eiköhän sinnekin tunto palaa jossain vaiheessa toipumista. Leikkaushaavat teippien alta katsoen näyttävät hyvältä, haavat eivät ole juurikaan vuotaneet. Vaikea sanoa, miltä iho näyttää rintojen alla, sinne on vedetty niin reilusti teippiä pitämään rintoja ylhäällä ja tukemassa uutta muotoa. Venyttelyä olen pystynyt nyt vähän tekemään ja käsien liikerata alkaa olla jo parempi. Nopeammin kävellessä tärähtelee ikävästi, joten täytyy keskittyä hiljaista vauhtia sipsuttamiseen. Vatsalihakset helpottavat kovasti nousemista, kääntymistä ja liikkumista, koska käsien varaan ei kroppaa juuri tueta. Inhottavin olo tulee tällä hetkellä tukiliiveistä, jotka haisevat pahalta. Ja koska niitä on vain yhdet, ja niitä on pidettävä yötä päivää ainakin 2 viikkoa, joten minun ei kai auta muu kuin kärvistellä vielä toinen viikko pahalta haisevissa liiveissä. Sen jälkeen voin käydä hakemassa sporttiliivit ja vaihtaa niihin välillä.
Tänään eniten ärsyttää kirja, jossa melkein oli tyhmä loppu. Ensin kehitetään vuosisadan rakkaustarinaa ja sitten tapetaan nainen loppumetrien alkupäässä. Ja sitten se nainen onkin taas elossa ihan viimeisillä sivuilla. Tämä nössö jämätissi tykkää onnellisista lopuista, joten jos se ei olisikaan herännyt takaisin henkiin, niin olisi päivä ollut ihan pilalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti