4 kuukautta täynnä! Missä mennään?

Päivälleen neljä kuukautta on kulunut siitä hetkestä, kun olin leikkauksessa. Neljä kuukautta sitten tähän aikaan makasin leikkaussalissa taju kankaalla.

Aloitetaan siitä, mitä eniten pelkäsin, kun leikkaukseen lähdin. Muiden sanoja ja mielipiteitä. Leikkauksen jälkeen pelotti astua ihmisten eteen, koska jännitin sitä, huomaavatko he ja jos huomaavat, mitä he sanovat? Ja mitä ihmiset ovat mieltä siitä, että menin pienennyttämään rintani? Lopputulos on ollut se, että tähän mennessä he, joille oon kertonut, ovat vain olleet positiivisen uteliaita ja myönteisiä asiaa kohtaan. Jonkun tutulle on tehty sama, joku taas haluaisi tehdä saman. Vain omassa perheessäni on ollut negatiivissävytteistä palautetta, mutta lopulta esimerkiksi äidinkin oli todettava, että kyllä nämä nykyiset sopivat paremmin. Lisäksi kukaan ei ole edes huomannut, tai ainakaan ääneen sanonut. Kaikkein läheisimmät varmasti olisivat huomanneet, mutta kerroin heille etukäteen, joten he tiesivät jo.

Mä itse olen erittäin tyytyväinen siihen, minkä kokoiset rinnat mulla nykyään on. Katson peiliin ja totean joka kerta, että tämän kokoiset niiden olisi aina pitänyt ollakin. Vaatteet istuvat paremmin päälle, niiden kanssa on helpompi olla eikä liikkuessa tarvitse enää pitää kiinni. Tai okei, esimerkiksi autossa istuessa joudun kunnon töyssyissä pitämään niistä välillä kiinni, mutta se ei johdu koosta ;).

Toipuminen etenee hitaaaaaasti eikä yksikään päivä ole samanlainen. Turvotus ja mustelmat laskivat pitkälti ensimmäisen kahden kuukauden aikana, mutta kivut ovat aina siirtyneet paikasta toiseen. Kudosparaneminen on hidasta ja vaivalloista, enkä ollut osannut varautua siihen, miten pitkään se oikeastaan kestääkään. Ehkä tämäkin asia on kuitenkin sellainen, että siitä voi kuulla vaikka mitä, eikä siihen silti osaa varautua. En siis suoraan lähtisi tällaista leikkausta suosittelemaan ihan kenelle tahansa, joka asiaa kohtaan on kiinnostunut. Täytyy olla jo todella tuskastunut rintavarustukseensa, koska tämä polku ei ole erityisen tasainen.

Mulla suurin ongelma matkan varrella on ollut sopivien liivien löytäminen. Tukevia liivejä on vaikea löytää, kun on niin kapea. Kaarituellisia liivejä en ehkä saisi pitää vieläkään päivittäin, mutta mä käytän sporttiliivejä nykyään öisin ja urheillessa, mulloin mulla on lähestulkoon aina kaarituelliset liivit. Johtuen siitä, että en oo onnistunut löytämään yksiäkään oikean kokoisia ja mallisia liivejä, jotka tukis rintoja myös sivuista.

Semmoista. Ei tässä kuitenkaan erityisemmin mitään mullistavaa tapahdu, joten veikkaan, että päivitysväli alkaa nyt harventua. Mutta varmasti vielä välillä jotain päivitän :).

Joku päivä istuu, joku päivä ei

Ihan hyvä, että keräsin varaston erimallisia ja erikokoisia sporttiliivejä. Koska nyt oon saanut todeta, että ne kaikki on kyllä tulleet hyvin käyttöön, sillä toiset sopii jonku aikaa ja sit taa hetken päästä toiset sopii paremmin. Esimerkiksi ShockAbsorberit tuntuu pahalta, koska ne tuntuu kiskovan rintoja erilleen ja lätistävän rintakehästä, jolloin tisseille ei jää tilaa. Nää on aiemmin tuntuneet hyviltä. Sitten taas nuo en-muista-mitkä 70 € rintaliivit eivät aluksi olleet ollenkaan hyvät, sitten en muita käyttänytkään kun olivat parhaat, ja nyt taas ei tunnu hyvältä. Ja ne ihan ensimmäiset Odlon 70B-liivit, jotka silloin olivat vielä liian pienet, ovatkin nyt soppelit. Ne ovat liian pientä kokoa, mutta niissä on kuppiosa juuri oikeassa kohdassa, joten ne tukevat mutta eivät purista. Sitten taas Swegmarkin liivit on jo aikapäiviä sitten jääneet isoiksi, jo kertaalleen kavennettuinakin.

Eli summasummarum, ei oo ilmeisesti kuitenkaan yksikään sporttiliiveihin pistämäni euro ollut turha x).

Ens viikolla tulee 4 kk täyteen leikkauksesta. Päivittelen sillon vähä enemmän tuntemuksia. Ei tässä nyt erityisemmin mitään uutta ole. Kylmäpussin kanssa olen ruvennut iltaisin leikkimään, ja oon kokenut sen hyväksi!