Tämä tappelu on ollut pitkä ja välillä hyvinkin raskas. Välillä on elänyt epätoivon syövereissä miettien, miksi ihmeessä lähdin koko taisteluun. Olisinko valinnut toisin, jos olisin tiennyt, mitä joudun kohtaamaan? Ehkä, ehkä en, en tiedä.
Istun taas kotona siteissä, yrittäen olla tekemättä mitään, vaikka kunto on muuten hyvä. Olin eilen leikkauksessa, joka ei (taaskaan) ollut ollenkaan sitä, mitä sitten ajattelin. Lähete julkiselle puolelle tuli jo kuukausia sitten. Lokakuun puolivälissä kävin katsomassa kirurgia, ja fiilikset alkoivat olla taas positiivisen puolella. Kirurgi oli sama kuin ennenkin. Suunnitelmana oli korjata oikean rinnan alla oleva iholärpäke, muotoilla hieman vasenta nänniä uudelleen, siirtää sen alle hieman rasvaa (se ei nouse samalla tavalla kuin oikea, joten sitä haluttiin hieman avustaa tässä) ja lisäksi siirtää hieman rasvaa vasemman rintakudoksen alla olevaan arpikudokseen, joka kiristelee ja tekee rintalihasten käyttämisestä tästä syystä epämukavaa, osin kivuliastakin. Joka kuukautisten yhteydessä sitä särjeskelee, onneksi kuitenkin vähenevässä määrin.
Mitä tapahtuu? Tyhjennän töissä kalenterini neljäksi päiväksi ja kerron kaikille, mitä on tulossa. Päivää ennen leikkausta mulle soitetaan, että kirurgi lähti eikä ole tulossa takaisin, joten leikkausta pitää siirtää. Voi jumalauta. Kuulemma perjantaina tulee korvaava kirurgi, joka on sama, jolla kävin keväällä kysymässä konsultaatiota ja jolle olin jo menossa korjausleikkaukseenkin. Pitkin hampain siirtelin taas kalenterissani asioita edestakaisin ja ilmoittelin ihmisille, ja kun sain kalenterini kuntoon, niin mulle soitetaan, että se onkin seuraavan viikon perjantaina. Voi jumalauta ja kirves. Siihen en enää pystynyt, vaan sitten jäätiin odottamaan seuraavaa aikaa. Sanoin, että tarvitsen kuukauden varoitusajan, jotta saan kalenterin tyhjäksi kaikista asiakastapaamisista ja muista.
Menee vajaa 2 viikkoa, kun saan uuden ajan - 1,5 viikon päähän. Ärräpäitä lenteli päässä. Taas saan raivata kalenteriin tilaa asiakastapaamisista. Onneksi sattui tulemaan viikolle, jolloin niitä oli vain yksi, koska seuraava viikko olisi taas ollut täyteen bookattu. Sain raivattua kalenterin ja lopulta koitti päivä, kun raahasin itseni päiväkirurgiselle.
Sinne päästyäni kuulen uudelta kirurgilta, että alkuperäisestä suunnitelmasta toteutetaan neljäsosa. Vailla minkäänlaista empatiaa ja lämpöä minulle päräytetään päin naamaa, että se eniten vaivannut ongelma on kuulemma sellaista laatua, ettei sille ole lääketieteellistä perustetta, eikä sitä näin ollen korjata. Syy? "Minä tässä veronmaksajien rahoja vartioin". Siinä vaiheessa meinasin tehdä saman, kuin joku toinenkin nainen sinä samana aamuna, ja kääntyä kannoillani takaisin ulos ovesta. Luottamus kirurgia kohtaan oli nolla. Taustalla muistin keväisen reissun, jossa hän erehtyi luulemaan leikkauksesta jäänyttä koirankorvaa ylimääräiseksi nänniksi. Nyt hän väittää minulle, että vika, joka on vain esteettinen, korjataan veronmaksajien rahoilla, mutta arpikudos, josta on mulle oikeasti fyysistä haittaa, saa olla, koska sille ei ole lääketieteellistä perustetta. Epikriisiin hän oli muokannut keskustelumme siten, että puhuimme rinnan alapuolella olevasta ihon päällisestä arpikudoksesta, joka on pehmeä eikä sen kanssa ole mitään ongelmia.
Pitkään ja hartaasti mietittyäni (ja yhdelle hoitajalle asian vuodatettuani) tulin kuitenkin siihen tulokseen, että operaatio on niin pieni, että aika pässi saa olla, jos sen sössisi. Korjaus hoidettiin paikallispuudutuksella ja rauhoittavilla. Valmistelut veivät aikaa ehkä 10 minuuttia, itse leikkaus 5 minuuttia, joten olin ulkona leikkaussalista todella nopeasti. Puudutuspiikin jälkeen en tunetnut mitään. Heräämössä vietin pari tuntia, ja vajaassa 4:ssä tunnissa olin jo poissa sairaalta.
Särkyjä ei oikeastaan ole, mistä olen todella iloinen. Lääkkeet toki sain ja niitä varmuuden vuoksi syön. Ja se hyvä puoli tässä on, että koska leikkaus kutistui näin pieneksi, niin toipumisaikakin on pieni. Tikit pitäisi 10 päivän kuluttua poistaa, mutta sitten se olisi siinä. Mutta toivon, että mun ei jumalauta, kirves ja moottorisaha vieköön tarvitse enää ikinä jalallani astua tämän asian puitteissa sairaalaan eikä etenkään tämän jälkimmäisen kirurgin veitsen alle. Mielellään ei sen ensimmäisenkään.
Onneksi aika on selkeästi auttanut arpikudoksen kanssa ja vasen rinta on koko ajan parempi. Pystyn jopa olemaan jo mukavasti ilman rintaliivejä, eikä sporttitopin rintoja litistävä vaikutuskaan saa sitä enää särkemään. Uskon siis, että arpikudos voi lopulta parantua ilman leikkaustakin.
Pakko antaa vielä kiitosta kuitenkin hoitajille, jotka ovat koko tämän prosessin olleet pääsääntöisesti emaattisia ja lämpimiä. Olin leikkauspöydällä todella huonolla tuulella ja itkuinen, mutta yksi hoitaja sai empaattisella olemuksellaan ja kosketuksellaan koko jutun tuntumaan jo paljon paremmalta. Ja muutkin tekivät kaikkensa, jotta mulla olisi siinä mahdollisimman helppo olla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loppusuora. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loppusuora. Näytä kaikki tekstit
tiistai 6. joulukuuta 2016
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Pienemmät rinnat - miltä ne oikeasti tuntuvat?
Leikkauksesta on kulunut aikaa hulppeat 1,5 vuotta. Kulunut puolitoistavuotinen on ollut kaikin puolin haastava, ehkä elämäni haastavimpia ajanjaksoja. Haastavimmaksi se ei sentään yllä, sillä mukaan mahtuu myös masennusta ja uupumusta, mutta uskokaa kun sanon - ei olla oltu kaukana samasta tilasta.
Ihmiselle, jolle aktiivisena ja sosiaalisena pysyminen on elinehto, oli moneksi kuukaudeksi paikalleen jumahtaminen suoranaista helvettiä. Uskon, että mun tieni on ollut kivikkoisempi kuin useimpien muiden, sillä yli vuoteen ei ollut viikkoa (välillä edes päivää), kun paraneminen ei olisi aiheuttanut päänsärkyä. On ollut raskasta herätä välillä joka päivä uuteen, yhtä särkyiseen aamuun ilman mitään tietoa, tuleeko se koskaan päättymään. Olen käynyt läpi itsesyytökset siitä, että pitikö tehdä se. Pärjäilin kai ihan hyvin vanhoillakin rinnoilla, miksi menin leikkauttamaan. Nyt säryt ovat pahemmat, vaihtoivat oikeastaan vain paikkaa oikeasta olkapäästä ja hartiasta vasempaan rintalihakseen.
Mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. En saanut silloin puolen vuoden jälkeen kirurgiin yhteyttä, kun olisin tarvinnut, ja kun vuoden jälkeen sain hänet kiinni, oli vastaus lähinnä "elä nyt sen kanssa". Jos kenellekään käy ikinä samalla tavalla, suosittelen lämpimästi hakemaan toisen kirurgin mielipiteen, ja vaikka sitten sen kolmannenkin. He ovat kaikki ihmisiä, ja he ovat kaikki erilaisia. Olen kiitollinen, että toiselta kirurgilta sain lähetteen fysioterapiaan, sillä se on pelastanut minut. Jos joku haluaa kuulla kirurgien nimet, minuun saa yhteyden pistämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitetta. Tarkistan kommentit aina ennen julkaisua, ja jos kyse on vain tällaisesta tiedustelusta, kommentti ei tule julki.
Käsitys omasta kehosta, viehättävyydestä ja seksuaalisuudesta on muuttunut täysin. Peilikuvasta katsoo sopusuhtainen nainen, joka kerrankin tuntee olonsa viehättäväksi ja seksikkääksi. Ja ainut asia, mikä peilissä on muuttunut, on rintojen koko. Olin isoista rinnoistani todella epävarma ja suorastaan häpesin niitä. Halusin piilottaa ne, mutta toisaalta taas niiden piilottaminen oli mahdotonta. Välillä tuntui, että olisi ollut helpompi olla edelleen sen 20 kg suurempi, jolloin rinnatkin olisivat sopineet kehoon paremmin. Nyt ne sopivat paremmin pieneen, kapeaan kehoon ja mulla itselläni on olo, että mua ei arvioida enää sen vuoksi, että mulla on isot rinnat. Vihasin sitä tunnetta, että sain huomiota rintojen vuoksi. Seksielämäänkin tämä tietenkin on vaikuttanut. Kun olo oman kehon suhteen on itsevarmempi, myös seksin harrastaminen on mukavampaa ja hauskempaa. Aiemmin halusin pitää rintaliivit päällä, mieluummin myös paidan päällä. Vihasin jokaista liikettä, jotka saivat ne lollottimet liikkumaan. Nyt niiden liikkuminen ei edes haittaa. Rintojen ja nännien tunto ei tosiaan ole ennallaan, mutta sain sen tilalle jotain paljon parempaa, joten ei se haittaa.
Sitten taas käsitys omasta itsestä. Alussa pelkäsin sitä, että kun kehosta viedään jotain niin hallitsevaa, niin jonkinlaista kriisiä on odotettavissa. Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut. Enemmän mulla on ollut kriisiä silloin, kun olen pelännyt, että ne pirulaiset kasvavat takaisin heti. Mä olen itsevarmempi, onnellisempi ja persoonallisempi kuin olen ikinä ollut. Pelkästään rintojen pienentymisen seurausta tämä tuskin on, vaan taustalla on käyty aikamoista henkistä kamppailua itsensä puolustamisen ja muun henkisen puolen kanssa aivan muista syistä. Mutta rintojen pienentyminen on varmasti helpottanut prosessia. Vaatteiden kanssa on ollut hieman ongelmia, koska pukeutuminen pienten rintojen kanssa tuntuu olevan aivan erilaista kuin suurien. En siis oikein osaa pukea itseäni, joskin vasta viime aikoina tilanne on hieman parantunut. Sitä kylläkin ihmettelen, että millaisille ihmisille takkeja tehdään, jos edes nämä rinnat eivät meinaa niihin mahtua?!
Eikä kukaan oikeasti ole erityisemmin huomannut niiden pienentymistä. Kukaan ei ole oma-aloitteisesti ihmetellyt ääneen, että onpa ne isot. Kaksi ihmistä on sanonut, että kyllä vähän jo ajattelivat, että eikö ne olleet suuremmat, mutta vasta kun sanoin, mitä olen tehnyt. Useampi on todennut, että ovat vain olettaneet niiden pienentyneen muun laihtumisen ja kutistumisen ohella (mainittakoon tässä, että olen painanut viimeiset 3 vuotta sen 63 kg +-2 kg, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut). Kaikki palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.
Pienemmät rinnat, miltä ne oikeasti tuntuvat? Ihan helvetin hyviltä. Sain kaupan päälle vielä miljoonien arvoisen opetuksen siitä, että luovuttaminen ei kannata. Liikuntaakin on nyt pakko harrastaa, jos haluaa pysyä toimintakykyisenä. Joten eikös tämä lopulta aika kivasti kääntynyt? Jäljellä on enää koirankorvasta eroon pääseminen, joka näillä näkyminen saa odottaa vielä jonkun aikaa. Joku päivä senkin kuitenkin vielä teen.
Ihmiselle, jolle aktiivisena ja sosiaalisena pysyminen on elinehto, oli moneksi kuukaudeksi paikalleen jumahtaminen suoranaista helvettiä. Uskon, että mun tieni on ollut kivikkoisempi kuin useimpien muiden, sillä yli vuoteen ei ollut viikkoa (välillä edes päivää), kun paraneminen ei olisi aiheuttanut päänsärkyä. On ollut raskasta herätä välillä joka päivä uuteen, yhtä särkyiseen aamuun ilman mitään tietoa, tuleeko se koskaan päättymään. Olen käynyt läpi itsesyytökset siitä, että pitikö tehdä se. Pärjäilin kai ihan hyvin vanhoillakin rinnoilla, miksi menin leikkauttamaan. Nyt säryt ovat pahemmat, vaihtoivat oikeastaan vain paikkaa oikeasta olkapäästä ja hartiasta vasempaan rintalihakseen.
Mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. En saanut silloin puolen vuoden jälkeen kirurgiin yhteyttä, kun olisin tarvinnut, ja kun vuoden jälkeen sain hänet kiinni, oli vastaus lähinnä "elä nyt sen kanssa". Jos kenellekään käy ikinä samalla tavalla, suosittelen lämpimästi hakemaan toisen kirurgin mielipiteen, ja vaikka sitten sen kolmannenkin. He ovat kaikki ihmisiä, ja he ovat kaikki erilaisia. Olen kiitollinen, että toiselta kirurgilta sain lähetteen fysioterapiaan, sillä se on pelastanut minut. Jos joku haluaa kuulla kirurgien nimet, minuun saa yhteyden pistämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitetta. Tarkistan kommentit aina ennen julkaisua, ja jos kyse on vain tällaisesta tiedustelusta, kommentti ei tule julki.
Käsitys omasta kehosta, viehättävyydestä ja seksuaalisuudesta on muuttunut täysin. Peilikuvasta katsoo sopusuhtainen nainen, joka kerrankin tuntee olonsa viehättäväksi ja seksikkääksi. Ja ainut asia, mikä peilissä on muuttunut, on rintojen koko. Olin isoista rinnoistani todella epävarma ja suorastaan häpesin niitä. Halusin piilottaa ne, mutta toisaalta taas niiden piilottaminen oli mahdotonta. Välillä tuntui, että olisi ollut helpompi olla edelleen sen 20 kg suurempi, jolloin rinnatkin olisivat sopineet kehoon paremmin. Nyt ne sopivat paremmin pieneen, kapeaan kehoon ja mulla itselläni on olo, että mua ei arvioida enää sen vuoksi, että mulla on isot rinnat. Vihasin sitä tunnetta, että sain huomiota rintojen vuoksi. Seksielämäänkin tämä tietenkin on vaikuttanut. Kun olo oman kehon suhteen on itsevarmempi, myös seksin harrastaminen on mukavampaa ja hauskempaa. Aiemmin halusin pitää rintaliivit päällä, mieluummin myös paidan päällä. Vihasin jokaista liikettä, jotka saivat ne lollottimet liikkumaan. Nyt niiden liikkuminen ei edes haittaa. Rintojen ja nännien tunto ei tosiaan ole ennallaan, mutta sain sen tilalle jotain paljon parempaa, joten ei se haittaa.
Sitten taas käsitys omasta itsestä. Alussa pelkäsin sitä, että kun kehosta viedään jotain niin hallitsevaa, niin jonkinlaista kriisiä on odotettavissa. Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut. Enemmän mulla on ollut kriisiä silloin, kun olen pelännyt, että ne pirulaiset kasvavat takaisin heti. Mä olen itsevarmempi, onnellisempi ja persoonallisempi kuin olen ikinä ollut. Pelkästään rintojen pienentymisen seurausta tämä tuskin on, vaan taustalla on käyty aikamoista henkistä kamppailua itsensä puolustamisen ja muun henkisen puolen kanssa aivan muista syistä. Mutta rintojen pienentyminen on varmasti helpottanut prosessia. Vaatteiden kanssa on ollut hieman ongelmia, koska pukeutuminen pienten rintojen kanssa tuntuu olevan aivan erilaista kuin suurien. En siis oikein osaa pukea itseäni, joskin vasta viime aikoina tilanne on hieman parantunut. Sitä kylläkin ihmettelen, että millaisille ihmisille takkeja tehdään, jos edes nämä rinnat eivät meinaa niihin mahtua?!
Eikä kukaan oikeasti ole erityisemmin huomannut niiden pienentymistä. Kukaan ei ole oma-aloitteisesti ihmetellyt ääneen, että onpa ne isot. Kaksi ihmistä on sanonut, että kyllä vähän jo ajattelivat, että eikö ne olleet suuremmat, mutta vasta kun sanoin, mitä olen tehnyt. Useampi on todennut, että ovat vain olettaneet niiden pienentyneen muun laihtumisen ja kutistumisen ohella (mainittakoon tässä, että olen painanut viimeiset 3 vuotta sen 63 kg +-2 kg, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut). Kaikki palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.
Pienemmät rinnat, miltä ne oikeasti tuntuvat? Ihan helvetin hyviltä. Sain kaupan päälle vielä miljoonien arvoisen opetuksen siitä, että luovuttaminen ei kannata. Liikuntaakin on nyt pakko harrastaa, jos haluaa pysyä toimintakykyisenä. Joten eikös tämä lopulta aika kivasti kääntynyt? Jäljellä on enää koirankorvasta eroon pääseminen, joka näillä näkyminen saa odottaa vielä jonkun aikaa. Joku päivä senkin kuitenkin vielä teen.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Hitaasti, hitaasti, hitaasti
Uskallanko sanoa, että edistymistä on tapahtunut? Aivan pientä, mutta on kuitenkin. Vasemman rinnan nänni sinertää harvemmin ja vähemmän, ja jomotuskin on helpottanut hieman. Jomotusta on kuitenkin edelleen, joten varovaisesti yritän sitä edelleen kohdella. Koskahan elämä normalisoituu?
Päiväkirurgisesta ei ole kuulunut mitään. Sitä odotellaan siis edelleen.
Outoa katsoa itseään kuvista, kun rintoja ei enää ole. Tulin juuri lomareissulta, ja mies nappasi muutaman kuvan ja jösses. Tissit on niinku yläasteikäisellä! Mulla on ollut tämän kokoiset rinnat ehkä seiskaluokalla. Mä oon aina miettinyt, miten kivaa olisi, jos rinnat olis kerrankin pienehköt ja suht ylhäällä. Nyt ne on juuri siellä, ja mitä mä olen alkanut ajatella? Voi kunpa ne olis ihan hitusen isommat ja hieman alempana.
Kai se on ihmisen perusluonto, että mihinkään ei voi olla täysin tyytyväinen :D. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö haluaisin vanhat tissit takaisin tai en olisi tyytyväinen nykyiseen kokoluokkaan, ei todellakaan. Aina välillä vain käy mielessä, että joissain tilanteissa suuremmat oli kivemmat. Onneksi nämä hetket menee ohi nopeasti, ja niitä tulee vain harvoin...
Päiväkirurgisesta ei ole kuulunut mitään. Sitä odotellaan siis edelleen.
Outoa katsoa itseään kuvista, kun rintoja ei enää ole. Tulin juuri lomareissulta, ja mies nappasi muutaman kuvan ja jösses. Tissit on niinku yläasteikäisellä! Mulla on ollut tämän kokoiset rinnat ehkä seiskaluokalla. Mä oon aina miettinyt, miten kivaa olisi, jos rinnat olis kerrankin pienehköt ja suht ylhäällä. Nyt ne on juuri siellä, ja mitä mä olen alkanut ajatella? Voi kunpa ne olis ihan hitusen isommat ja hieman alempana.
Kai se on ihmisen perusluonto, että mihinkään ei voi olla täysin tyytyväinen :D. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö haluaisin vanhat tissit takaisin tai en olisi tyytyväinen nykyiseen kokoluokkaan, ei todellakaan. Aina välillä vain käy mielessä, että joissain tilanteissa suuremmat oli kivemmat. Onneksi nämä hetket menee ohi nopeasti, ja niitä tulee vain harvoin...
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Vuosi täynnä eikä loppua näy
Tarkalleen ottaen 17.4. on kulunut tasan vuosi, mutta kuusi päivää sinne tänne. Missä mennään nyt?
Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.
Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.
Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.
Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.
Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?
Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.
Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.
Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.
Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.
Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.
Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.
Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?
Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.
Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Melkein vuosi takana...
Muutamaa päivää vaille 11 kuukautta on kulunut leikkauksesta. Olo on suorastaan turhautunut. Vielä pari kuukautta sitten oikeasti tuntui siltä, että NYT ne paranee! Ei. Ei, ei, ei.
Oikea tissi on hienossa kunnossa. Sitä ei särje ja se tuntuu normaalilta rinnalta, mitä nyt vähän kovaa tuo rintakudos. Ei se mitään rääkkiä kestäisi varmaankaan vielä, mutta uskaltanen nyt sanoa, että oikea rinta on parantunut! Eli siihen meni aikaa sen 11 kuukautta.
Mutta vasen. Sitä särkee. Sitä särkee tuosta päältä, josta mies sitä vähän rutisti, siellä selkeästi jotain revähti. Ja sitä särkee ihon alla olevista leikkausarvista, etenkin sisäsyrjästä. Olen turhautunut ja stressaantunut. Kaarituellisia liivejä en ole pystynyt kunnolla pitämään nyt viimeisen parin viikon aikana, ne sattuvat. Sporttiliivitkin sattuvat. Hyvä olo on lähestulkoon ainoastaan nukkuessa, jolloin ne saavat levätä. Paikallaanko tässä pitäisi maata seuraava kuukausi?
Pelkään, että jokin leikkauksessa meni pieleen eikä tuo nyt tuosta itsekseen parane. Soittelin uudelleen keskussairaalalle, homma meni tällä kertaa paljon helpommin ja vastaus löytyi lähestulkoon heti vaihteesta. Kirurgin virkavapaa loppuisi vaihteen tiedon mukaan maaliskuun viimeinen päivä, mutta kun hän yhdisti kirurgian poliklinikalle, niin siellä sanottiin, että mies on jo töissä, mutta ei joka viikko. Jätti nyt ilmeisesti viestin miehelle, joten katsotaan, mitä vastaa.
Itkuhan siinä kuitenkin multa pääsi. Asia stressaa mua niin valtavasti. Mutta ehkä tämä nyt taas tästä...
Oikea tissi on hienossa kunnossa. Sitä ei särje ja se tuntuu normaalilta rinnalta, mitä nyt vähän kovaa tuo rintakudos. Ei se mitään rääkkiä kestäisi varmaankaan vielä, mutta uskaltanen nyt sanoa, että oikea rinta on parantunut! Eli siihen meni aikaa sen 11 kuukautta.
Mutta vasen. Sitä särkee. Sitä särkee tuosta päältä, josta mies sitä vähän rutisti, siellä selkeästi jotain revähti. Ja sitä särkee ihon alla olevista leikkausarvista, etenkin sisäsyrjästä. Olen turhautunut ja stressaantunut. Kaarituellisia liivejä en ole pystynyt kunnolla pitämään nyt viimeisen parin viikon aikana, ne sattuvat. Sporttiliivitkin sattuvat. Hyvä olo on lähestulkoon ainoastaan nukkuessa, jolloin ne saavat levätä. Paikallaanko tässä pitäisi maata seuraava kuukausi?
Pelkään, että jokin leikkauksessa meni pieleen eikä tuo nyt tuosta itsekseen parane. Soittelin uudelleen keskussairaalalle, homma meni tällä kertaa paljon helpommin ja vastaus löytyi lähestulkoon heti vaihteesta. Kirurgin virkavapaa loppuisi vaihteen tiedon mukaan maaliskuun viimeinen päivä, mutta kun hän yhdisti kirurgian poliklinikalle, niin siellä sanottiin, että mies on jo töissä, mutta ei joka viikko. Jätti nyt ilmeisesti viestin miehelle, joten katsotaan, mitä vastaa.
Itkuhan siinä kuitenkin multa pääsi. Asia stressaa mua niin valtavasti. Mutta ehkä tämä nyt taas tästä...
perjantai 13. helmikuuta 2015
Älkää antako ukon rutistella!
Takapakkia. Taas. Kyllä ottaa kupoliin. Siis joku muutama viikko takaperin istuttiin kylpyammeessa miehen kanssa, joka sitten ryhtyi leikillään puristelemaan miun hienoja, uusia tissejä. Eikä edes kovaa tehnyt, mutta onnistui vain sormineen venyttämään sellaisesta paikasta, että vinkaisin hienosti kivusta. Sen jälkeen se paikka onkin sitten ollut kipeä. Sinänsä hämärä paikka, se on tuossa rinnan yläosassa, kun tullaan kaulakuoppaa kohti. Eli luulen, että rinta oli kiinnittynyt vähän heikosti vielä, ja rutistelu sai sen sitten vähän sieltä "venähtämään". Nyt en taas tiedä, mitä liivejä käyttäisin, jotta olo olisi hyvä...
Toinen murheeni on vasemmassa nännissä huonontunut tunto ja sinisyys. Okei, siis mitä tahansa voi vielä tapahtua, suurin osa toipumisesta pitäisi olla ohi siinä 12 kk kohdilla, mutta senkin jälkeen vielä jotain voipi tapahtua. Etenkin, jos paraneminen pitkittyy. Tässä itse sitten diagnosoin jonkinsortin verenkiertohäiriön muodostumisen ja aloin googlettamaan. VIRHE. Älä IKINÄ googleta vaivojasi. Mene lääkäriltä kysymään. Nyt mulla on taas tissistressi päällä, kun luin riittävän monesta artikkelista, että pahimmillaan leikkauksen jälkeinen verenkiertohäiriö voi johtaa kuolioon ja nännin poistamiseen. Mutta huomaan, että nänni on sinisempi, kun olen esimerkiksi suihkussa, eli kun rinta ei ole tuettuna. Rintaliiveissä ja heti kun ne on ottanut pois se on aika normaalin värinen. Tuo nännin ja nännipihan rypistymisreaktio on huonontunut, se oli parempi heti leikkauksen jälkeen.
Mua vähän tässä koko hommassa nyt häiritsee se, että en tiedä, mistä lähtisin kyselemään apua. Yritin tosiaan pari kuukautta sitten soittaa keskussairaalalle, lopputuloksena umpikuja. Selostin tännekin yrityksestäni tavoittaa kirurgiani, joka olikin sitten lähtenyt virkavapaalle. Nyt en tiedä, mitä tekisin. Sairaalalta ei osattu sanoa, onko miehelle tullut korvaajaa. Yleislääkärin kautta pitäisi kuulemma lähteä liikkeelle, mutta tiedän tasan, että kun YTHS:n yleislääkäriltä menen kysymään, niin saan vastaukseksi varmaan olankohautuksen. Plus 12 kk ei ole vielä ohi. Viimeksi sanottiin, että odota sinne vuoden yli ja katsotaan sitten, miltä näyttää. Sanovatko samoin taas?.
Ja. Oikean rinnan (eli sen, josta poistettiin enemmän) alla on nyt tuo ihopussi, jollainen tikkarimenetelmällä ilmeisesti yleensä tulee. Ensin ajattelin, että ei se haittaa, mutta kyllä se aika härö on. Se pullottaa niin, että näkyy t-paidan läpi. Sille on pakko tehdä jotain, enkä tiedä, miten se sitten tapahtuu. Kuulemma paikallispuudutuksessa, näin muistan kirurgin silloin leikkauksen jälkeen sanoneen. Arrh. Turhauttaa niin lujaa, että ei kirurgia löydy. Täytyy yrittää jostain se sama mies vielä metsästää, on töissä parissa muussakin paikassa. Nyt olisi aika päästä keskustelemaan ja juttelemaan asioista!
Laitan tähän teidän iloksi vielä kuvia tuosta ihopoimusta. Kuten jo sanoin, se ei tosiaan ole erityisen suuri, mutta tiukemman ja ohuemman paidan läpi se näkyy. Kesällä ei niin kivaa. Jos en pääse siitä kesään mennessä eroon, täytyy pistää siihen joku haavateippi, jotta se edes vähän tasoittuisi. Tässä nyt näkyy sitten myös vähän sitä, miten näkyvä tuo arpi on tällä hetkellä. Ei mielestäni erityisen näkyvä. Tosin mua ei missään vaiheessa arvet ole häirinneet, mähän olen muutenkin ihan arpinen ihminen. Nythän tuo iho on tosin aika ruttuinen, koska on kaarituelliset rintaliivit olleet päällä koko päivän. Mutta tuosta poimust näkee myös sen, missä kohdin rinta on ollut. About tuon verran rinta on myös noussut.
No mutta. Tällä taas mennään. Pointtini on kuitenkin se, että takapakkia tulee TODELLA helposti. Säästelkää tissejä mahdollisimman paljon!
Toinen murheeni on vasemmassa nännissä huonontunut tunto ja sinisyys. Okei, siis mitä tahansa voi vielä tapahtua, suurin osa toipumisesta pitäisi olla ohi siinä 12 kk kohdilla, mutta senkin jälkeen vielä jotain voipi tapahtua. Etenkin, jos paraneminen pitkittyy. Tässä itse sitten diagnosoin jonkinsortin verenkiertohäiriön muodostumisen ja aloin googlettamaan. VIRHE. Älä IKINÄ googleta vaivojasi. Mene lääkäriltä kysymään. Nyt mulla on taas tissistressi päällä, kun luin riittävän monesta artikkelista, että pahimmillaan leikkauksen jälkeinen verenkiertohäiriö voi johtaa kuolioon ja nännin poistamiseen. Mutta huomaan, että nänni on sinisempi, kun olen esimerkiksi suihkussa, eli kun rinta ei ole tuettuna. Rintaliiveissä ja heti kun ne on ottanut pois se on aika normaalin värinen. Tuo nännin ja nännipihan rypistymisreaktio on huonontunut, se oli parempi heti leikkauksen jälkeen.
Mua vähän tässä koko hommassa nyt häiritsee se, että en tiedä, mistä lähtisin kyselemään apua. Yritin tosiaan pari kuukautta sitten soittaa keskussairaalalle, lopputuloksena umpikuja. Selostin tännekin yrityksestäni tavoittaa kirurgiani, joka olikin sitten lähtenyt virkavapaalle. Nyt en tiedä, mitä tekisin. Sairaalalta ei osattu sanoa, onko miehelle tullut korvaajaa. Yleislääkärin kautta pitäisi kuulemma lähteä liikkeelle, mutta tiedän tasan, että kun YTHS:n yleislääkäriltä menen kysymään, niin saan vastaukseksi varmaan olankohautuksen. Plus 12 kk ei ole vielä ohi. Viimeksi sanottiin, että odota sinne vuoden yli ja katsotaan sitten, miltä näyttää. Sanovatko samoin taas?.
Ja. Oikean rinnan (eli sen, josta poistettiin enemmän) alla on nyt tuo ihopussi, jollainen tikkarimenetelmällä ilmeisesti yleensä tulee. Ensin ajattelin, että ei se haittaa, mutta kyllä se aika härö on. Se pullottaa niin, että näkyy t-paidan läpi. Sille on pakko tehdä jotain, enkä tiedä, miten se sitten tapahtuu. Kuulemma paikallispuudutuksessa, näin muistan kirurgin silloin leikkauksen jälkeen sanoneen. Arrh. Turhauttaa niin lujaa, että ei kirurgia löydy. Täytyy yrittää jostain se sama mies vielä metsästää, on töissä parissa muussakin paikassa. Nyt olisi aika päästä keskustelemaan ja juttelemaan asioista!
Laitan tähän teidän iloksi vielä kuvia tuosta ihopoimusta. Kuten jo sanoin, se ei tosiaan ole erityisen suuri, mutta tiukemman ja ohuemman paidan läpi se näkyy. Kesällä ei niin kivaa. Jos en pääse siitä kesään mennessä eroon, täytyy pistää siihen joku haavateippi, jotta se edes vähän tasoittuisi. Tässä nyt näkyy sitten myös vähän sitä, miten näkyvä tuo arpi on tällä hetkellä. Ei mielestäni erityisen näkyvä. Tosin mua ei missään vaiheessa arvet ole häirinneet, mähän olen muutenkin ihan arpinen ihminen. Nythän tuo iho on tosin aika ruttuinen, koska on kaarituelliset rintaliivit olleet päällä koko päivän. Mutta tuosta poimust näkee myös sen, missä kohdin rinta on ollut. About tuon verran rinta on myös noussut.
No mutta. Tällä taas mennään. Pointtini on kuitenkin se, että takapakkia tulee TODELLA helposti. Säästelkää tissejä mahdollisimman paljon!
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Nännejä ja seksiä
Menipäs raflaavaksi. Edelliseen postaukseen tuli tällainen kommentti:
"Sinä - eikä kukaan muukaan, mitä olen lukenut - ole juuri kirjoittanut nänneistä :-). Eli onko tunto palautunut ja missä vaiheessa? Eikä kukaan kirjoita seksistäkään :-). Viittaa myös tuohon nänni-asiaan..."
Joten tartun nyt aiheeseen ihan kunnon päivityksellä. Mulla tuli muutenkin asiaa tänne, joten lykätään kaikki samaan viestiin :). Hassua, että sitä yrittää puhua kaikesta mahdollisesta, mutta ei sitä huomaa. Ihmiset murehtii ja miettii niin eri asioita. Ensiksikin mainitsin tuossa edellisessä päivityksessä, että testaan nukkumista ja oleskelua ilman liivejä. VIRHE. Oikea rinta kestää vasenta paremmin, mutta sen verran kipeytyivät ja vasen tuntuu särkyilleen since, joten nukun edelleen sporttiliiveillä enkä hengaile ilman liivejä. Otetaan uutta testiä taas x kuukauden päästä...
Mutta. Nännit. The hot potato. Nännien tunto ei ole lähellekään samanlainen kuin mitä ennen leikkausta, mikä tosin ei ole mitään erikoista. Voi olla, että tunto ei tule ikinä palautumaan normaaliksi. Tunto niissä molemmissa kuitenkin on ja tuo mikä lie nänninrypistymisreaktio toimii. Muistaakseni tunto alkoi palautua pari kuukautta leikkauksesta - tunnon palautumiseen saakka niitä olisi voinut nipistellä ties mitän ilman mitään tuntoa. Minulla tunto alkoi palautua nimenomaan kipuna, eli ensin tunnoton, sitten kosketus sattui, ehkä 6 kk jälkeen alkoi palautua paremmin. Verenkierrosta olen vähän huolissani. Leikkauksessahan on nännikuolion riski myös, mutta uskon päässeeni tästä vaarasta paremmalle puolelle. Kuitenkin huomaan välillä vasemman rinnan nännin sinertävän. Kertauksen vuoksi, vasemman rintani kanssa on siis ollut enemmän ongelmia. Tuo tunnon palautuminen näin muutoin on hankala asia käsitellä, koska se suoraan sanoen on kummallista. Välillä rinta on leikkausalueelta ja nänniltä puutuneempi, välillä taas niin arka, että kaikki kosketus tuntuu inhottavalta.Suurimman osan ajasta ihan mukavan tuntuinen.
Sitten seksi. The other hot potato. Mulla ei ole siihen suoraan sanoen mitään sanottavaa. Mun seksielämä on jatkunut aivan normaalina, mitä nyt alussa ainut mahdollinen asento oli lähestyssaarnaaja minä alla. Mieshän on vain tykännyt rintojen pienemisestä eikä ollut moksiskaan mistään leikkausarvista, mustelmista, ruhjeista tai muistakaan. Ei missään vaiheessa tämä leikkaus ei ole kummankaan elämään ainakaan tässä suhteessa vaikuttanut. Kivempaahan se toki nykyään on, kun voi rintoihinkin koskea ja harrastaa seksiä ilman liivejäkin. On muuten veikeä tunne, kun mies hivelee rintaa ja kosketus tuntuu jossain aivan muualla kuin missä sormi on. Sormen ollessa leikkausarven kohdalla kosketus tuntuu yleensä puutuneen alueen reunalla jossain suunnassa. Mutta oon huomannut, että sisäsyrjää hivellessä se saattaakin yhtäkkiä tuntoa ulkosyrjällä, vaikka kyseessä ei ole edes leikkauskohta, ainakaan ihoa ei ole siitä kohdasta leikattu (minulla vain pystyarpi). Ja se tunne, kun sormi yhtäkkiä "häviää", kun se osuu tunnottomalle alueelle.
Mutta kyllä tuo tunnon palautuminen on ainakin mulla niin hidas prosessi, että se on edelleen aivan vaiheessa. Siksi on vaikea sanoa, koska se on alanut palautumaan ja milloin herkistymään, koska se palautuu niin pikkuhiljaa. Ei sitä eroa huomaa, parin kuukauden päästä vain yhtäkkiä huomaa, että hei, mulla on tunto! Tai että ei muuten satu enää.Päivän, viikon, kuukauden kuluttua yhtäkkiä alkaakin särkeä ja joku kohta on tunnoton.Vinkkinä siis sanoisin, että jos jotain pieniä muutoksia näkyy tai tuntuu, älä säikähdä niistä, aika yleensä auttaa. Jos kävit leikkauksessa, niin opettele hyväksymään se tosiasia, että sun rinnoilla on nyt oma elämä ;).
Juuri eilen mietin, että mahtavatko nuo ikinä palautua niin, etteivät särkisi. Mietin jo sitäkin, että sitten mummona voin hyvin mennä leikkaamaan tissit pois, jos sillä pääsee säryistä x).
"Sinä - eikä kukaan muukaan, mitä olen lukenut - ole juuri kirjoittanut nänneistä :-). Eli onko tunto palautunut ja missä vaiheessa? Eikä kukaan kirjoita seksistäkään :-). Viittaa myös tuohon nänni-asiaan..."
Joten tartun nyt aiheeseen ihan kunnon päivityksellä. Mulla tuli muutenkin asiaa tänne, joten lykätään kaikki samaan viestiin :). Hassua, että sitä yrittää puhua kaikesta mahdollisesta, mutta ei sitä huomaa. Ihmiset murehtii ja miettii niin eri asioita. Ensiksikin mainitsin tuossa edellisessä päivityksessä, että testaan nukkumista ja oleskelua ilman liivejä. VIRHE. Oikea rinta kestää vasenta paremmin, mutta sen verran kipeytyivät ja vasen tuntuu särkyilleen since, joten nukun edelleen sporttiliiveillä enkä hengaile ilman liivejä. Otetaan uutta testiä taas x kuukauden päästä...
Mutta. Nännit. The hot potato. Nännien tunto ei ole lähellekään samanlainen kuin mitä ennen leikkausta, mikä tosin ei ole mitään erikoista. Voi olla, että tunto ei tule ikinä palautumaan normaaliksi. Tunto niissä molemmissa kuitenkin on ja tuo mikä lie nänninrypistymisreaktio toimii. Muistaakseni tunto alkoi palautua pari kuukautta leikkauksesta - tunnon palautumiseen saakka niitä olisi voinut nipistellä ties mitän ilman mitään tuntoa. Minulla tunto alkoi palautua nimenomaan kipuna, eli ensin tunnoton, sitten kosketus sattui, ehkä 6 kk jälkeen alkoi palautua paremmin. Verenkierrosta olen vähän huolissani. Leikkauksessahan on nännikuolion riski myös, mutta uskon päässeeni tästä vaarasta paremmalle puolelle. Kuitenkin huomaan välillä vasemman rinnan nännin sinertävän. Kertauksen vuoksi, vasemman rintani kanssa on siis ollut enemmän ongelmia. Tuo tunnon palautuminen näin muutoin on hankala asia käsitellä, koska se suoraan sanoen on kummallista. Välillä rinta on leikkausalueelta ja nänniltä puutuneempi, välillä taas niin arka, että kaikki kosketus tuntuu inhottavalta.Suurimman osan ajasta ihan mukavan tuntuinen.
Sitten seksi. The other hot potato. Mulla ei ole siihen suoraan sanoen mitään sanottavaa. Mun seksielämä on jatkunut aivan normaalina, mitä nyt alussa ainut mahdollinen asento oli lähestyssaarnaaja minä alla. Mieshän on vain tykännyt rintojen pienemisestä eikä ollut moksiskaan mistään leikkausarvista, mustelmista, ruhjeista tai muistakaan. Ei missään vaiheessa tämä leikkaus ei ole kummankaan elämään ainakaan tässä suhteessa vaikuttanut. Kivempaahan se toki nykyään on, kun voi rintoihinkin koskea ja harrastaa seksiä ilman liivejäkin. On muuten veikeä tunne, kun mies hivelee rintaa ja kosketus tuntuu jossain aivan muualla kuin missä sormi on. Sormen ollessa leikkausarven kohdalla kosketus tuntuu yleensä puutuneen alueen reunalla jossain suunnassa. Mutta oon huomannut, että sisäsyrjää hivellessä se saattaakin yhtäkkiä tuntoa ulkosyrjällä, vaikka kyseessä ei ole edes leikkauskohta, ainakaan ihoa ei ole siitä kohdasta leikattu (minulla vain pystyarpi). Ja se tunne, kun sormi yhtäkkiä "häviää", kun se osuu tunnottomalle alueelle.
Mutta kyllä tuo tunnon palautuminen on ainakin mulla niin hidas prosessi, että se on edelleen aivan vaiheessa. Siksi on vaikea sanoa, koska se on alanut palautumaan ja milloin herkistymään, koska se palautuu niin pikkuhiljaa. Ei sitä eroa huomaa, parin kuukauden päästä vain yhtäkkiä huomaa, että hei, mulla on tunto! Tai että ei muuten satu enää.Päivän, viikon, kuukauden kuluttua yhtäkkiä alkaakin särkeä ja joku kohta on tunnoton.Vinkkinä siis sanoisin, että jos jotain pieniä muutoksia näkyy tai tuntuu, älä säikähdä niistä, aika yleensä auttaa. Jos kävit leikkauksessa, niin opettele hyväksymään se tosiasia, että sun rinnoilla on nyt oma elämä ;).
Juuri eilen mietin, että mahtavatko nuo ikinä palautua niin, etteivät särkisi. Mietin jo sitäkin, että sitten mummona voin hyvin mennä leikkaamaan tissit pois, jos sillä pääsee säryistä x).
tiistai 13. tammikuuta 2015
9ish kuukautta mennyt
Ei olla ihan päivälleen 9 kuukauden rajapyykillä, mutta tällä kertaa halusin ottaa varaslähdön.
Oon nimittäin nukkunut ensimmäiset yöni ilman liivejä! Ja se on sujunut aika mukavasti. Tyynyä tai peittoa yritän pitää rintojen välissä tukemassa, mutta mitään kipuja ei ole. Aamulla vasemmassa aavistuksen paineen tuntua, mutta toisaalta se paineen tuntu on aivan samanlaista, kuin sporttiliiveillä nukutun yön jälkeen. Joten en koe sporttiliiveistä olevan enää mitään hyötyä tässä vaiheessa. Ainakaan omalla kohdallani. Vähän olen silti epävarma, että pitäisikö niitä pitää ihan sinne yhteen vuoteen saakka eli siihen asti, kunnes ainakin paperilla määritelty muovautumisaika on ohi (6-12 kk).
Hengailin myös tuossa yhtenä iltana ilman liivejä, mutta se ei tuntunut erityisen mukavalta. En tosin tiedä, johtuiko se siitä, että vasen tissi ei ole vieläkään aivan yhtä hyvävointinen kuin oikea, vai enkö vain itse pidä siitä tunteesta, kun tissit roikkuvat vapaina. Koska vaikka nuo ovatkin nykyään pienet, niin roikkumiselta se silti tuntuu. Enkä yhtään pidä siitä tunteesta. Lisäksi jossakin pääkopassa kalvaa edelleen se ajatus, että jokin menee vikaa ja heräänkin yhtäkkiä suunnilleen tissipuolena, jos kovin niitä vapaina roikottelen. Tätä tuskin tulee tapahtumaan, mutta veikkaan sen komplikaation jättäneen jälkensä. Koska ei mulla oikean tissin puolesta pelota yhtään, se kun on kursittu kasaan kahdesti ja toisella kerralla selkeästi paremmin, mutta vasenta ei korjattu ja siinä jossain vaiheessa ompeleet antoivat periksi, joten on vähän leveämpi kuin toinen. Ehkä sen vuoksi se paraneekin hitaammin. Who knows.
Lisäksi edelliset kuukautiset olivat rintojen suhteen ensimmäiset kivuttomat. Turpoamistakaan ei tapahtunut läheskään yhtä paljon kuin aiemmin. Oma veikkaukseni on, että aprikudokset ovat sen verran parantuneet, että ne eivät siellä enää niin paljon oiri, kyllähän parantumisvaiheessa oleva kudos kipuilee ja turpoilee helpommin kuin terve.
Ratsastamaan en ole uskaltautunut, enkä todennäköisesti uskaltaudukaan ennen kevättä. Tämä tosin johtuu myös siitä, että mulla ei ole talviratsastuskamoja tällä hetkellä, joten mähän jäätyisin tuonne kuoliaaksi. Jouduin pistämään koko ratsastustarvikevaraston uusiksi, ja siksi se on aika köyhä tällä hetkellä. Eikä mulla kyllä täällä tilaakaan olis kaikille ratsastuskamoille...
Mitäs muuta. Fiilis on mainio. Välillä tissit tuntuvat kovin pieniltä, välillä kovin suurilta. Ehkä tavallaan on välillä ikävä sitä, että oli ne rinnat. Vaikka pukeutuminen olikin helppoa, niin näyttävyyden saamiseen ei vaadittu sitten juuri mitään! Mulla saattoi olla päällä baarissa nätit farkut ja perustoppi, ja se riitti. Nyt tuntuu, että ei todellakaan riitä... Myöskään mun rakastama olkaimeton toppi + korkeavyötäröiset farkut -yhdistelmä ei enää toimi, lantionseutuni on kuitenkin suht leveä, joten takapuoli on kuin latinolla. Tissit ei vain pysy perässä :D. Mun pitäis nyt siis keksiä ne keinot, joilla saan tasapainotettua lantion ja rinnat, koska vanha pukeutumistyyli ei enää toimi sen suhteen.
Ja sitten taas siitä, että mitä muut mahtavat sanoa. Oon jo aiemminkin sanonut siitä, että kukaan ei oikeastaan ole edes huomannut eroa. Mummukin meinasi, että tyttö on ohentunut niin paljon muutenkin, niin hän vain luuli tissien pienenneen siinä samalla. Nyt oon kuitenkin ruvennut jo vähän puhumaankin aiheesta. Jotenkin heti leikkauksen jälkeen siitä ei halunnut puhua, mutta nyt oon saattanut tietyissä tilanteissa tietynlaisten henkilöiden kanssa ottaakin sen esille. Vastaanotto on ollut aina hyvä, ensimmäisenä on kyselty, että aiheuttiko ne sitten vaivoja. Kaikkien kanssa nyt ei aiheesta tietenkään huvita eikä voikaan keskustella, mutta ei se enää ole mikään salaisuus itselleni.
Näin. Yritän saada miehen ottamaan musta joskus tässä vielä kuvaa lopputuloksesta. Tilanne tästä tuskin on mihinkään suuntaan enää erityisesti liikuskelemassa. Katsotaan tapahtuuko!
Oon nimittäin nukkunut ensimmäiset yöni ilman liivejä! Ja se on sujunut aika mukavasti. Tyynyä tai peittoa yritän pitää rintojen välissä tukemassa, mutta mitään kipuja ei ole. Aamulla vasemmassa aavistuksen paineen tuntua, mutta toisaalta se paineen tuntu on aivan samanlaista, kuin sporttiliiveillä nukutun yön jälkeen. Joten en koe sporttiliiveistä olevan enää mitään hyötyä tässä vaiheessa. Ainakaan omalla kohdallani. Vähän olen silti epävarma, että pitäisikö niitä pitää ihan sinne yhteen vuoteen saakka eli siihen asti, kunnes ainakin paperilla määritelty muovautumisaika on ohi (6-12 kk).
Hengailin myös tuossa yhtenä iltana ilman liivejä, mutta se ei tuntunut erityisen mukavalta. En tosin tiedä, johtuiko se siitä, että vasen tissi ei ole vieläkään aivan yhtä hyvävointinen kuin oikea, vai enkö vain itse pidä siitä tunteesta, kun tissit roikkuvat vapaina. Koska vaikka nuo ovatkin nykyään pienet, niin roikkumiselta se silti tuntuu. Enkä yhtään pidä siitä tunteesta. Lisäksi jossakin pääkopassa kalvaa edelleen se ajatus, että jokin menee vikaa ja heräänkin yhtäkkiä suunnilleen tissipuolena, jos kovin niitä vapaina roikottelen. Tätä tuskin tulee tapahtumaan, mutta veikkaan sen komplikaation jättäneen jälkensä. Koska ei mulla oikean tissin puolesta pelota yhtään, se kun on kursittu kasaan kahdesti ja toisella kerralla selkeästi paremmin, mutta vasenta ei korjattu ja siinä jossain vaiheessa ompeleet antoivat periksi, joten on vähän leveämpi kuin toinen. Ehkä sen vuoksi se paraneekin hitaammin. Who knows.
Lisäksi edelliset kuukautiset olivat rintojen suhteen ensimmäiset kivuttomat. Turpoamistakaan ei tapahtunut läheskään yhtä paljon kuin aiemmin. Oma veikkaukseni on, että aprikudokset ovat sen verran parantuneet, että ne eivät siellä enää niin paljon oiri, kyllähän parantumisvaiheessa oleva kudos kipuilee ja turpoilee helpommin kuin terve.
Ratsastamaan en ole uskaltautunut, enkä todennäköisesti uskaltaudukaan ennen kevättä. Tämä tosin johtuu myös siitä, että mulla ei ole talviratsastuskamoja tällä hetkellä, joten mähän jäätyisin tuonne kuoliaaksi. Jouduin pistämään koko ratsastustarvikevaraston uusiksi, ja siksi se on aika köyhä tällä hetkellä. Eikä mulla kyllä täällä tilaakaan olis kaikille ratsastuskamoille...
Mitäs muuta. Fiilis on mainio. Välillä tissit tuntuvat kovin pieniltä, välillä kovin suurilta. Ehkä tavallaan on välillä ikävä sitä, että oli ne rinnat. Vaikka pukeutuminen olikin helppoa, niin näyttävyyden saamiseen ei vaadittu sitten juuri mitään! Mulla saattoi olla päällä baarissa nätit farkut ja perustoppi, ja se riitti. Nyt tuntuu, että ei todellakaan riitä... Myöskään mun rakastama olkaimeton toppi + korkeavyötäröiset farkut -yhdistelmä ei enää toimi, lantionseutuni on kuitenkin suht leveä, joten takapuoli on kuin latinolla. Tissit ei vain pysy perässä :D. Mun pitäis nyt siis keksiä ne keinot, joilla saan tasapainotettua lantion ja rinnat, koska vanha pukeutumistyyli ei enää toimi sen suhteen.
Ja sitten taas siitä, että mitä muut mahtavat sanoa. Oon jo aiemminkin sanonut siitä, että kukaan ei oikeastaan ole edes huomannut eroa. Mummukin meinasi, että tyttö on ohentunut niin paljon muutenkin, niin hän vain luuli tissien pienenneen siinä samalla. Nyt oon kuitenkin ruvennut jo vähän puhumaankin aiheesta. Jotenkin heti leikkauksen jälkeen siitä ei halunnut puhua, mutta nyt oon saattanut tietyissä tilanteissa tietynlaisten henkilöiden kanssa ottaakin sen esille. Vastaanotto on ollut aina hyvä, ensimmäisenä on kyselty, että aiheuttiko ne sitten vaivoja. Kaikkien kanssa nyt ei aiheesta tietenkään huvita eikä voikaan keskustella, mutta ei se enää ole mikään salaisuus itselleni.
Näin. Yritän saada miehen ottamaan musta joskus tässä vielä kuvaa lopputuloksesta. Tilanne tästä tuskin on mihinkään suuntaan enää erityisesti liikuskelemassa. Katsotaan tapahtuuko!
perjantai 19. joulukuuta 2014
8 kuukautta - done!
Paraneminen on suhteellisen hidasta, mutta kaippa aika varmaa kuitenkin. Ei mulla oikeastaan ole mihinkään mitään lisättävää. Tilanne on aavituksen viime kuuta parempi.
Hiiiiiiiidas prosessi. Suuuuuuuperhidas.
Hiiiiiiiidas prosessi. Suuuuuuuperhidas.
tiistai 18. marraskuuta 2014
7 kuukautta täynnä!
Ja yksi päivä päälle, näköjään.
Silloin, kun etsin itse tietoa leikkauksesta ja tutkin blogeja, ihmettelin ja vähän harmittelinkin sitä, että tyypit ei enää kirjoittele erityisen paljoa niiden ensimmäisten kuukausien jälkeen. Nyt ymmärrän miksi. Kun ei ole mitään kerrottavaa!
Setä sanoi, että tissit muotoutuu 6-12 kk leikkauksesta. Ja ne on kyllä todella muokkautuneet tässä kuluneen kuukaudenkin aikana. Toi toinen on ollut vähän leveämpi, se, jota ei tarvinnut kursia uudelleen kokoon. Olettasin tämän johtuvan siitä. Mutta sekin on nyt vähän kuitenkin kaventunut ja alkanut laskeutumaan, kuten tuo toinen on jo tehnyt. Laskeutumisella en nyt tarkoita mitään kynä pysyy ryntään alla -tyyliä, vaan ihan luonnollisen näköiseksi rinnaksi laskeutumista. Leikkauksen jälkeen nännin yläosa pullottaa, ja pikkuhiljaa muoto alkaa laskeutua niin, että nänni on enemmän rinnan päällä. Vaikea selittää, ehkä joku ymmärsi.
Mä löysin ilokseni Prismasta 65D-liivit, jotka sopii täydellisesti! Niitä olen nyt ilolla pitänyt, koska olen todennut, että piru vie. Mulla ei oikesti ole enää rintoja, jotka itsestään näyttää joltain, vaan jos haluaa niiden näyttävän joltain, niin siihen oikeasti tarvitsee rintaliivit. En nyt puhu mistään push-upeista tai bombshelleistä, vaan ihan vain topatuista, kaarituellisista liiveistä, jotka antavat hyvän muodon. Kannattaa käyttää aikaa mieluisten tonkimiseen, koska edelleen pätee sama sääntö kuin suurten rintojen kanssa: hyvät liivit, parempi mieli!
Kipuja... Ei oikeastaan ole. Vähän sellaista jomotusta, mutta ei varsinaisesti muuta. Ratsastmaan en ole uskaltanut lähteä uudelleen, saattaa mennä vielä kuukausia siihen hommaan. Olen ollut onnellinen noista Shock Absorbereista, jotka ostin, koska niissä liikkuminen on taas mieluisampaa. Arvet on vaalentuneet todella paljon. Näkee, että sellaiset on, mutta eivät tosiaan ole erityisen silmiinpistävät. Tuntohäiriöitä on jonkin verran, lähinnä nänneissä ja pitkittäisarven (nännistä rinnan alle) molemmin puolin on vähemmän tuntoa. Palautunut on kuitenkin jo todella paljon, ja olettaisin, että palautuu vielä lisää.
Tikkarimallilla leikatessa rinnan alle jäävä ihopussukka ei ole toistaiseksi lähtenyt minnekään. Vasemmalle puolelle sitä ei oikeastaan edes muodostunut, koska operaatio sillä puolella oli pienempi. Oikealla puolella se kuitenkin on ja se näyttää vähän häröltä. En tiedä, onko kuitenkaan niin härö, että jaksaisin asialle tehdä yhtään mitään. Lähinnä se näyttää pieneltä hyppyriltä (hah), ihan joku sentti kertaa sentti. Ei ole haitannut, uimaan mennessä olen siihen haavateipin pistänyt päälle toistaiseksi.
Mutta ei tässä oikeastaan muuta. Elämä on ihan kivaa!
Silloin, kun etsin itse tietoa leikkauksesta ja tutkin blogeja, ihmettelin ja vähän harmittelinkin sitä, että tyypit ei enää kirjoittele erityisen paljoa niiden ensimmäisten kuukausien jälkeen. Nyt ymmärrän miksi. Kun ei ole mitään kerrottavaa!
Setä sanoi, että tissit muotoutuu 6-12 kk leikkauksesta. Ja ne on kyllä todella muokkautuneet tässä kuluneen kuukaudenkin aikana. Toi toinen on ollut vähän leveämpi, se, jota ei tarvinnut kursia uudelleen kokoon. Olettasin tämän johtuvan siitä. Mutta sekin on nyt vähän kuitenkin kaventunut ja alkanut laskeutumaan, kuten tuo toinen on jo tehnyt. Laskeutumisella en nyt tarkoita mitään kynä pysyy ryntään alla -tyyliä, vaan ihan luonnollisen näköiseksi rinnaksi laskeutumista. Leikkauksen jälkeen nännin yläosa pullottaa, ja pikkuhiljaa muoto alkaa laskeutua niin, että nänni on enemmän rinnan päällä. Vaikea selittää, ehkä joku ymmärsi.
Mä löysin ilokseni Prismasta 65D-liivit, jotka sopii täydellisesti! Niitä olen nyt ilolla pitänyt, koska olen todennut, että piru vie. Mulla ei oikesti ole enää rintoja, jotka itsestään näyttää joltain, vaan jos haluaa niiden näyttävän joltain, niin siihen oikeasti tarvitsee rintaliivit. En nyt puhu mistään push-upeista tai bombshelleistä, vaan ihan vain topatuista, kaarituellisista liiveistä, jotka antavat hyvän muodon. Kannattaa käyttää aikaa mieluisten tonkimiseen, koska edelleen pätee sama sääntö kuin suurten rintojen kanssa: hyvät liivit, parempi mieli!
Kipuja... Ei oikeastaan ole. Vähän sellaista jomotusta, mutta ei varsinaisesti muuta. Ratsastmaan en ole uskaltanut lähteä uudelleen, saattaa mennä vielä kuukausia siihen hommaan. Olen ollut onnellinen noista Shock Absorbereista, jotka ostin, koska niissä liikkuminen on taas mieluisampaa. Arvet on vaalentuneet todella paljon. Näkee, että sellaiset on, mutta eivät tosiaan ole erityisen silmiinpistävät. Tuntohäiriöitä on jonkin verran, lähinnä nänneissä ja pitkittäisarven (nännistä rinnan alle) molemmin puolin on vähemmän tuntoa. Palautunut on kuitenkin jo todella paljon, ja olettaisin, että palautuu vielä lisää.
Tikkarimallilla leikatessa rinnan alle jäävä ihopussukka ei ole toistaiseksi lähtenyt minnekään. Vasemmalle puolelle sitä ei oikeastaan edes muodostunut, koska operaatio sillä puolella oli pienempi. Oikealla puolella se kuitenkin on ja se näyttää vähän häröltä. En tiedä, onko kuitenkaan niin härö, että jaksaisin asialle tehdä yhtään mitään. Lähinnä se näyttää pieneltä hyppyriltä (hah), ihan joku sentti kertaa sentti. Ei ole haitannut, uimaan mennessä olen siihen haavateipin pistänyt päälle toistaiseksi.
Mutta ei tässä oikeastaan muuta. Elämä on ihan kivaa!
lauantai 8. marraskuuta 2014
The Sporttiliivipäivitys
Tätä hetkeä mä välttelin viimeiseen pisaraan asti, mutta lopulta se oli kohdattava. Operaatio sporttiliivien metsästys. Tissien pieneneminen ei juuri ole liivien löytämistä helpottanut.
Kävin vain yhdessä kaupassa, mutta en yksinkertaisesti ehtinyt tänään toiseen, muutoin olisin varmaan käynyt toisessakin. Olin kaupassa yli tunnin ja sovitin melkein kaikki mahdolliset sporttiliivit, joita sieltä vain löytyi, ja totesin että HYI. Millaisille rinnoille sporttiliivejä oikein tehdään?!
Toppimalliset sporttiliivit. Näitä tuntuu olevan kaikista eniten. En oikein vieläkään tiedä, ovatko nämä oikesti sporttiliivejä vai jonkinlaisia urheilutoppeja. Joka tapauksessa suurin osa niistä on aivan kammottavia! Ne tekevät tisseistä kuin tisseistä yhden tasaisen kummun, joka etäisesti näyttää rintaparilta. Niiden tuki, mikäli sitä on, perustuu siihen, että ne litistävät tissit mahdollisimman kasaan. Lisäksi niiden päälle pukeminen vaatii suorastaan akrobatiaa, koska ne eivät ole avattavat. Vai olenko se vain minä, jonka mielestä XS- ja S-kokoisten liivien saaminen normaalilevyisten hartioiden läpi on aika tuskaista? Tämän mallin ongelma on myös se, että ympärys on lähes poikkeuksetta liian löysä, tai kuppi liian kireä. Tätä mallia löytyy toppaamattomana ja topattuna, ainut ero on se, että kummun muoto vähän muuttuu.
Näitäkin surkeampi ilmestys ovat toppimalliset sporttiliivit, joissa olkaimien virkaa toimittavat pienet, mitättömät, surkeat narut. Tekevät rinnoille aivan samanlaiset temput kuin ylempi versio, mutta sen lisäksi osa tuesta on pienten narujen varassa, jotka tunkevat inhottavasti hartioihin ja venyvät muodottamaksi tunneissa. Okei, jos nyt asiallisesti puhutaan, niin en näe näitä sopiviksi kenellekään, jonka kuppikoko on enemmän kuin B. Suurimman osan tuesta pitäisi kuitenkin olla itse rintojen ympärillä ja alla, ei hartioiden varassa, joten sinänsä nuo nirunarut eivät joutuisi kovalle koetukselle. Mutta kun sitä tukea ei ole kankaassa ja rintojen alla, niin silloin nirunarutkin joutuvat tukemaan, ja sitä varten niitä ei tosiaan ole tehty. Mutta varmaan mukavat oleskeluliivit pienirintaisille, kuten edeltävätkin? Pakko mainita vielä myös se, että näissä toppimallisissa liiveissähän ei yleensä ole säädettäviä olkaimia. Itselläni ainakin ne sitten aina venähtävät nopeasti niin, että olkaimista ei ole mitään hyötyä...
Sitten halusin kokeilla niitä kuuluisia Stay In Placeja. Ne vaikuttivat kyllä tukevammilta kuin useimpien muiden valmistajien liivit/topit, mutta jälleen, rinnat olivat vain yksi tasainen lätty. Lisäksi ainakin minulla oli mallista huolimatta jälleen sama ikuisuusongelma, eli kun ympärys on sopiva, kuppi on liian pieni ja päinvastoin. Ainut poikkeus oli viereisessä kuvassa oleva saumaton, toppaamaton malli, joka - täytyy myöntää - oli kyllä aivan valtavan mukava! Mutta sporttiliiveiksi niistä ei ole. Oleskeluliiveiksi kylläkin, sitten, kun rinnat ovat parantuneet eivätkä tarvitse jatkuvasti tukea. Samankaltaisia saumattomia liivejä olen ennenkin pohdiskellut ja miettinyt, että miten mahtaisivat soveltua, mutta isorintaisena oli mahdotonta kuvitellakaan pitävänsä sellaisia edes kotona. Luulen, että myöhemmin voisin käydä ostamassa itselleni yhdet turkoosit, mutta kuten sanoin, tyystin oleskeluliiveiksi.
Näitä ne suurinpiirtein oli. Olo alkoi käytä jo aika epätoivoiseksi, kun tukevia ja mukavia liivejä ei meinannut löytyä sitten niin millään. Mutta sitten. Hylly, jota yritin vältellä, mutta jonne päädyin kuitenkin. Shock Absorberit. Maksavat enemmän, mutta isorintaisena ne olivat mun urheilemiseni pelastus, ja sitä ne ovat näköjään edelleen. Näitä malleja olen kokeillut tai käyttänyt.
Ensimmäinen on shokkareiden edestä avattava malli, jotka ostin toipumisvaiheessa. Näitä olen itse asiassa toipumisen edetessä ostanut kaksi paria eri kokoa. Ostin ensin kokoa 70C, mutta jonkin ajan kuluttua totesin niiden olevan liian pienet, ja kävin ostamassa yhden kupin isommat. Nyt olen kuitenkin joutunut toteamaan, että kyse ei ole koosta, kyse on mallista. Eli näissä tuki tuntuu olevan enemmän kupin päällä, ja ne kiskovat rintoja jatkuvasti alas ja sivuille. Eivät siis istu...
Toinen on pään yli puettava malli, jossa on myös hakaskiinnitys takana. Näistä itse asiassa pidin kovasti! Olivat vähän urheilutoppimalliset, mutta paremmalla tuella ja oikeasti rinnan muotoisella toppauksella. Arvoin pitkään, otanko vai jätänkö, mutta ympärysmitta 70 (ei valmisteta ympäryksellä 65) oli hitusen liian iso, joten jätin kauppaan. Sääli, koska pidin mallista kovasti, lämpimästi suosittelen niitä.
Kolmas malli oli erikoinen. Eli tässä on vähän kuin kahden liivit. Itse kuppiosa on tuo violetti pala, ja sitten sen päällä verkkokangas. Tykkäsin tästäkin mallista, mutta valitettavasti bandeau-mallinen kuppi ei sopinut mulle, se kiskoi ikävästi rintoja alaspäin myös.
Neljäs malli. Nämä olivat ne liivit, joita käytin suuririntaisena, ja ironista kyllä, ne ovat ilmeisesti edelleen ne liivit, joita urheillessa tulen pitämään. Tuki on kauttaaltaan koko kupissa, eivätkä paina rintoja alaspäin. Päällimmäisenä niistä on jäänyt mieleen se, miten ikävästi ne painoivat hartioita ja katkaisivat verenjuoksun päästä, mutta epätoivoisena kokeilin niitä silti. Ja onneksi kokeilin! Erohan on siinä, että niiden ei enää tarvitse kannatella suuria rintoja, joten hartioillekaan ei tule samanlaista painoa, ja nyt istuvat todella hyvin! Oon tässä illan istunut nyt ne päällä ja tunnustellut niitä, ja todettava on, että mitäpä sitä hyvää vaihtamaan.
Loppu hyvin kaikki hyvin! Löysin vielä Prismasta kivat pinkit toppimalliset liivit, jotka olivat todella mukavat ja joissa oli hakaskiinnitys selästä. Sitten, kun olen vähän tervehtynyt lisää, niin voin niillä sitten oleskella, nyt eivät tue vielä riittävästi. Ja hei, kyseisen shokkarimallin pohjalta kokomuutos on 70F -> 70C. Eli puolet pienempi.
Kävin vain yhdessä kaupassa, mutta en yksinkertaisesti ehtinyt tänään toiseen, muutoin olisin varmaan käynyt toisessakin. Olin kaupassa yli tunnin ja sovitin melkein kaikki mahdolliset sporttiliivit, joita sieltä vain löytyi, ja totesin että HYI. Millaisille rinnoille sporttiliivejä oikein tehdään?!
 |
| Ellos |
Toppimalliset sporttiliivit. Näitä tuntuu olevan kaikista eniten. En oikein vieläkään tiedä, ovatko nämä oikesti sporttiliivejä vai jonkinlaisia urheilutoppeja. Joka tapauksessa suurin osa niistä on aivan kammottavia! Ne tekevät tisseistä kuin tisseistä yhden tasaisen kummun, joka etäisesti näyttää rintaparilta. Niiden tuki, mikäli sitä on, perustuu siihen, että ne litistävät tissit mahdollisimman kasaan. Lisäksi niiden päälle pukeminen vaatii suorastaan akrobatiaa, koska ne eivät ole avattavat. Vai olenko se vain minä, jonka mielestä XS- ja S-kokoisten liivien saaminen normaalilevyisten hartioiden läpi on aika tuskaista? Tämän mallin ongelma on myös se, että ympärys on lähes poikkeuksetta liian löysä, tai kuppi liian kireä. Tätä mallia löytyy toppaamattomana ja topattuna, ainut ero on se, että kummun muoto vähän muuttuu.
 |
| Ellos |
 |
| Ellos |
Näitä ne suurinpiirtein oli. Olo alkoi käytä jo aika epätoivoiseksi, kun tukevia ja mukavia liivejä ei meinannut löytyä sitten niin millään. Mutta sitten. Hylly, jota yritin vältellä, mutta jonne päädyin kuitenkin. Shock Absorberit. Maksavat enemmän, mutta isorintaisena ne olivat mun urheilemiseni pelastus, ja sitä ne ovat näköjään edelleen. Näitä malleja olen kokeillut tai käyttänyt.
 |
| Shock Absorber |
Ensimmäinen on shokkareiden edestä avattava malli, jotka ostin toipumisvaiheessa. Näitä olen itse asiassa toipumisen edetessä ostanut kaksi paria eri kokoa. Ostin ensin kokoa 70C, mutta jonkin ajan kuluttua totesin niiden olevan liian pienet, ja kävin ostamassa yhden kupin isommat. Nyt olen kuitenkin joutunut toteamaan, että kyse ei ole koosta, kyse on mallista. Eli näissä tuki tuntuu olevan enemmän kupin päällä, ja ne kiskovat rintoja jatkuvasti alas ja sivuille. Eivät siis istu...
Toinen on pään yli puettava malli, jossa on myös hakaskiinnitys takana. Näistä itse asiassa pidin kovasti! Olivat vähän urheilutoppimalliset, mutta paremmalla tuella ja oikeasti rinnan muotoisella toppauksella. Arvoin pitkään, otanko vai jätänkö, mutta ympärysmitta 70 (ei valmisteta ympäryksellä 65) oli hitusen liian iso, joten jätin kauppaan. Sääli, koska pidin mallista kovasti, lämpimästi suosittelen niitä.
Kolmas malli oli erikoinen. Eli tässä on vähän kuin kahden liivit. Itse kuppiosa on tuo violetti pala, ja sitten sen päällä verkkokangas. Tykkäsin tästäkin mallista, mutta valitettavasti bandeau-mallinen kuppi ei sopinut mulle, se kiskoi ikävästi rintoja alaspäin myös.
Neljäs malli. Nämä olivat ne liivit, joita käytin suuririntaisena, ja ironista kyllä, ne ovat ilmeisesti edelleen ne liivit, joita urheillessa tulen pitämään. Tuki on kauttaaltaan koko kupissa, eivätkä paina rintoja alaspäin. Päällimmäisenä niistä on jäänyt mieleen se, miten ikävästi ne painoivat hartioita ja katkaisivat verenjuoksun päästä, mutta epätoivoisena kokeilin niitä silti. Ja onneksi kokeilin! Erohan on siinä, että niiden ei enää tarvitse kannatella suuria rintoja, joten hartioillekaan ei tule samanlaista painoa, ja nyt istuvat todella hyvin! Oon tässä illan istunut nyt ne päällä ja tunnustellut niitä, ja todettava on, että mitäpä sitä hyvää vaihtamaan.
Loppu hyvin kaikki hyvin! Löysin vielä Prismasta kivat pinkit toppimalliset liivit, jotka olivat todella mukavat ja joissa oli hakaskiinnitys selästä. Sitten, kun olen vähän tervehtynyt lisää, niin voin niillä sitten oleskella, nyt eivät tue vielä riittävästi. Ja hei, kyseisen shokkarimallin pohjalta kokomuutos on 70F -> 70C. Eli puolet pienempi.
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
...vaan missä säryt?
Takana 6½ kuukautta, ja huomasin, että mun säryt ovat pitkälti hävinneet. Pystyn makaamaan jo pidemmän aikaa vatsallani ja nojaamaan käsiini (tämä otti pitkään tuohon vasempaan rintaan kipeää). Kuukautiset ovat päällä ja rinnat taas turvonneet, mutta tällä kertaa niitä ei ole särkenyt. Victory!
Paljon riippuu kylläkin siitä, millaisia liivejä pidän. Olen huomannut, että nuo nykyset ShockAbsorberit (edessä vetoketju) eivät ole hyvät, sillä ne kiskovat rintoja alas sivuille. Mulla rinnat sijoittuu nykyään ylemmäs ja keskemmälle, ja tietenkin koska eivät ole täysin parantuneet, niin niitä alkaa särkeä moinen kiskominen. ShockAbsorbereissa se tukevuus tulee muissakin kokeilemissani malleissa pitkälti tästä, joten joutunen etsimään itselleni täysin uuden sporttiliivivalmistajan. Tästä tulee hauskaa! Not.
Myöskään ilman liivejä en hilluskele, edes öisin. Pidän visusti öisin sporttiliivejä ja päivisin kaarituellisia liivejä, tämä kombo toimii minulla parhaiten. Oikea rinta pärjäisi kyllä, vasen ei.
Paljon riippuu kylläkin siitä, millaisia liivejä pidän. Olen huomannut, että nuo nykyset ShockAbsorberit (edessä vetoketju) eivät ole hyvät, sillä ne kiskovat rintoja alas sivuille. Mulla rinnat sijoittuu nykyään ylemmäs ja keskemmälle, ja tietenkin koska eivät ole täysin parantuneet, niin niitä alkaa särkeä moinen kiskominen. ShockAbsorbereissa se tukevuus tulee muissakin kokeilemissani malleissa pitkälti tästä, joten joutunen etsimään itselleni täysin uuden sporttiliivivalmistajan. Tästä tulee hauskaa! Not.
Myöskään ilman liivejä en hilluskele, edes öisin. Pidän visusti öisin sporttiliivejä ja päivisin kaarituellisia liivejä, tämä kombo toimii minulla parhaiten. Oikea rinta pärjäisi kyllä, vasen ei.
torstai 16. lokakuuta 2014
Puoli vuotta täynnä!!
No okei, 14 tunnin kuluttua olis puoli vuotta täynnä, mutta koska viikonloppu on kiireinen ja nyt on aikaa, niin otan varaslähdön.
Puoli vuotta. Ensimmäisenä siitä tulee mieleen, kun toipumisajasta puhuttaessa törmää aina mainintaan, että rinnat muotoutuvat 6-12 kk leikkauksesta. Lisäksi olen kuullut, että leikkauksesta toipumiseen menee ainakin sen puoli vuotta. No, nyt on puoli vuotta takana ja voin sanoa, että ehei ole vielä lähelläkään täysi toipuminen!
Ensinnäkin Mun tissit mahtuu taas Changesta ostettuihin 65DD-liiveihin. Miksi, en tiedä, mutta näin ne nyt tekevät. Eli jos rintaparisi muuttaa kokoaan ja muotoaan ja näyttää välillä ties miltä, niin kärsivällisyyttä, hetken päästä ne on taas aivan toisenlaiset.
Toisekseen kävin eilen ratsastamassa! Olin niin iloinen siellä hepan selässä köpötellessä ja siinä kevyesti yritin vähän ravaillakin, enkä tuntenut mitään särkyä missään. Jee, ajattelin, vihdoinkin pääsen tekemään rajoituksetta kaikenlaista! Kunnes sitten illalla alkoi vasen rinta kipeytyä ja tänään on ollut taas vähän kipeämpi. Eli meno taisi sitten kuitenkin olla liian täryyttävää, ja valitettavasti taidan joutua sanomaan heippa ratsastukselle ainakin nyt taas seuraavaksi kuukaudeksi. Huokaus. Noh, kiipeilemässä ja salilla pystyn käymään aika lailla jo normaalisti, joten on jotain tekemistä!
Kinesioteippausta oon nyt hyödyntänyt tuon vasemman rinnan kohdalla, sekä ulko- että sisäsyrjään. Ja se tuntuu ihan tykkäävän siitä lisätuesta, jonka teippi tuo. Ainut ongelma on vain se, että mulla on herkkä iho ja se ei tykkää kinesioteipin liimapinnasta. Eli mun pitäis löytää herkälle iholle soveltuvaa teippiä, joka ei ärsytä ihoa. Ja tarvitsisin nimenomaan tuollaista kinesioteipin kaltaista, joka joustaa ja on tukevaa.
Arvet on vaalentuneet taas paljon lisää. Oikeastaan ainut kunnolla näkyvä jälki leikkauksesta on tuo oikean rinnan alla oleva ihopussukka, jonka pitäisi kuulemma ajan mittaan siitä kadota. On se pienentynyt, mutta en tajua mihin tuo tuosta katoaisi. Toisaalta se ei myöskään häiritse siinä, uimaan mennessä siihen nyt tulee pistettyä teippi päälle, on se kuitenkin sen verran härön näköinen.
Joo. Ei siinä. Palataan taas astialle :).
Puoli vuotta. Ensimmäisenä siitä tulee mieleen, kun toipumisajasta puhuttaessa törmää aina mainintaan, että rinnat muotoutuvat 6-12 kk leikkauksesta. Lisäksi olen kuullut, että leikkauksesta toipumiseen menee ainakin sen puoli vuotta. No, nyt on puoli vuotta takana ja voin sanoa, että ehei ole vielä lähelläkään täysi toipuminen!
Ensinnäkin Mun tissit mahtuu taas Changesta ostettuihin 65DD-liiveihin. Miksi, en tiedä, mutta näin ne nyt tekevät. Eli jos rintaparisi muuttaa kokoaan ja muotoaan ja näyttää välillä ties miltä, niin kärsivällisyyttä, hetken päästä ne on taas aivan toisenlaiset.
Toisekseen kävin eilen ratsastamassa! Olin niin iloinen siellä hepan selässä köpötellessä ja siinä kevyesti yritin vähän ravaillakin, enkä tuntenut mitään särkyä missään. Jee, ajattelin, vihdoinkin pääsen tekemään rajoituksetta kaikenlaista! Kunnes sitten illalla alkoi vasen rinta kipeytyä ja tänään on ollut taas vähän kipeämpi. Eli meno taisi sitten kuitenkin olla liian täryyttävää, ja valitettavasti taidan joutua sanomaan heippa ratsastukselle ainakin nyt taas seuraavaksi kuukaudeksi. Huokaus. Noh, kiipeilemässä ja salilla pystyn käymään aika lailla jo normaalisti, joten on jotain tekemistä!
Kinesioteippausta oon nyt hyödyntänyt tuon vasemman rinnan kohdalla, sekä ulko- että sisäsyrjään. Ja se tuntuu ihan tykkäävän siitä lisätuesta, jonka teippi tuo. Ainut ongelma on vain se, että mulla on herkkä iho ja se ei tykkää kinesioteipin liimapinnasta. Eli mun pitäis löytää herkälle iholle soveltuvaa teippiä, joka ei ärsytä ihoa. Ja tarvitsisin nimenomaan tuollaista kinesioteipin kaltaista, joka joustaa ja on tukevaa.
Arvet on vaalentuneet taas paljon lisää. Oikeastaan ainut kunnolla näkyvä jälki leikkauksesta on tuo oikean rinnan alla oleva ihopussukka, jonka pitäisi kuulemma ajan mittaan siitä kadota. On se pienentynyt, mutta en tajua mihin tuo tuosta katoaisi. Toisaalta se ei myöskään häiritse siinä, uimaan mennessä siihen nyt tulee pistettyä teippi päälle, on se kuitenkin sen verran härön näköinen.
Joo. Ei siinä. Palataan taas astialle :).
maanantai 29. syyskuuta 2014
Operaatio kirurgin metsästys
Mitä on tapahtunut? Ei oikeastaan mitään. Kuukautiset lähestyy ja tässä vaiheessa viimeistään mulla alkaa yleensä vatsaa särkeä ja rinnat turvota. Kuten tälläkin kertaa. Mutta tällä kertaa tuo vasemmassa oleva särky oli jo pahempaa ja aloin kunnolla epäillä sitä, että onkohan sillä nyt oikeasti kaikki hyvin. Kipua oli normaalia enemmän ja olin eilen jo stressissäni hätää kärsimässä, että en kestänyt enää. Päätin, että aamulla soitan sairaalalle.
Ja niin toisinkin sairaalalle, plastiikka- ja yleiskirurgian osastolle. Soitin numeroon, johon olen soittanut aiemminkin ja sieltä tavoittanut asiaankuuluvat henkilöt, mutta tällä kertaa sieltä vastasi joku ruotsinkielinen gynehoitaja. Hän ohjasi minut eteenpäin henkilölle, joka saattaisi tietää. Tämä oli joku naistenklinikan hoitaja. Hänen kanssaan hetken juttelin, ja sitten hän ohjasi minut T2-osaston kansliaan. En edelleenkään tiedä, mikä on T2-osasto, mutta soitin sinne. Sieltä vastasi sihteeri, joka tokaisi, että hänellä ei ole hajuakaan. Sitten hän haki hoitajan, jonka kanssa taas puhuin.
Okei. Lopputulema on se, että mut leikannut plastiikkakirurgi on juuri jäänyt virkavapaalle eikä korvaavasta henkilöstä oikein kellään ollut tietoa. Kahden hoitajan mukaan mun tilanne kuulostaa aika normaalilta, mutta jos se kovin huolettaa, niin sitten lähteä näyttämään. Keskusteluissa ilmenneet pääpointit lyhyesti ja tiivistetysti:
- Mä olen 28-vuotias. Mun ikäisellä hormonitoiminta on niin aktiivista, että kipuilu ja särkeminen johtuu todennäköisesti siitä. Tätä puoltaa se, että kipuilu ja särkeminen sekä rinnan turvotus on pääasiassa ennen kuukautisia, kipuilua on vain vähän kuukautisten jälkeen.
- Leikkauksesta on aikaa 5 kk. Edellinen kontrolli on ollut 3 kk sitten 2 kk kontrollissa, jossa lääkäri (plastiikkakirurgi) totesi, että näyttää niin hyvältä, ettei tarvitse lähteä varaamaan uutta kontrolliaikaa. Eivät usko, että mikään on pielessä, koska yleensä nämä huomataan tuolloin.
- Verenkiertohäiriöitä ei ole, haavat ja arvet näyttää hyvältä, ihossa ei värimuutoksia, ei punoita mikään. Jos jotain olisi pielessä, se näkyisi ulospäinkin. Näin pääpiirteittäin, mutta ei tietenkään varmuudella.
- Kudosparaneminen on hidasta puuhaa ja vie vähintään puoli vuotta, etenkin rinnoilla, jotka on muutenkin arka alue. 5 kk kohdalla kipuileminen johtuu siis todennäköisesti siitä paranevasta arpikudoksesta.
Sellaista. Kahden minunkaltaisiani potilaita hoitaneen hoitajan suusta. Ehkä uskon heitä. Ja sitten sain neuvon, että jos jatkuu ja tuntuu, että haluaa käydä tarkistamassa, niin seuraavaksi oman terveysaseman kautta.
Mietin silti, jos koittaisin vielä soittaa miehen yksityisklinikalle.
Ja tekis mieli koittaa tuohon kylkeen pistää kinesioteippiä tuomaan lisätukea.
Mutta ne on kasvaneet! Ne pirulaiset on kasvaneet! 65E! Riippuu tietenkin taas vähän kaikesta kuun asentoihin liittyvästä, mutta kyllä. Vielä kuukausi sitten luulin olevani vähän selvemmillä vesillä ja kävin ostamassa uusia liivejä, ja nyt ne kaikki on pieniä! Tässä välissä on tosin sanottava, että nämä liivit on Changen kokoa 65DD, ja Changen koot on pientä. Monet sanoo, että heillä on rinnat vain pienentyneet lisää siitä kun ne on leikattu, mutta ei, ei mulla. Mulla ne on vain kasvaneet. Ne on aivan erinäköiset kuin leikkauksen jälkeen. Sitten kun muistellaan, että lähtökoko oli 65H. Tuo on VAIN 3 kuppia pienempi. Ette jumalauta nyt ala kasvamaan heti takaisin *heristelee nyrkkiä*...
Hauskintahan tässä on muistella sitä järkytyksen määrää, joka oli kun kirurgi paljasti leikkaavansa B-kuppiin. Tässä sen näkee, miten suhteellinen käsitys kupit on.
Ja niin toisinkin sairaalalle, plastiikka- ja yleiskirurgian osastolle. Soitin numeroon, johon olen soittanut aiemminkin ja sieltä tavoittanut asiaankuuluvat henkilöt, mutta tällä kertaa sieltä vastasi joku ruotsinkielinen gynehoitaja. Hän ohjasi minut eteenpäin henkilölle, joka saattaisi tietää. Tämä oli joku naistenklinikan hoitaja. Hänen kanssaan hetken juttelin, ja sitten hän ohjasi minut T2-osaston kansliaan. En edelleenkään tiedä, mikä on T2-osasto, mutta soitin sinne. Sieltä vastasi sihteeri, joka tokaisi, että hänellä ei ole hajuakaan. Sitten hän haki hoitajan, jonka kanssa taas puhuin.
Okei. Lopputulema on se, että mut leikannut plastiikkakirurgi on juuri jäänyt virkavapaalle eikä korvaavasta henkilöstä oikein kellään ollut tietoa. Kahden hoitajan mukaan mun tilanne kuulostaa aika normaalilta, mutta jos se kovin huolettaa, niin sitten lähteä näyttämään. Keskusteluissa ilmenneet pääpointit lyhyesti ja tiivistetysti:
- Mä olen 28-vuotias. Mun ikäisellä hormonitoiminta on niin aktiivista, että kipuilu ja särkeminen johtuu todennäköisesti siitä. Tätä puoltaa se, että kipuilu ja särkeminen sekä rinnan turvotus on pääasiassa ennen kuukautisia, kipuilua on vain vähän kuukautisten jälkeen.
- Leikkauksesta on aikaa 5 kk. Edellinen kontrolli on ollut 3 kk sitten 2 kk kontrollissa, jossa lääkäri (plastiikkakirurgi) totesi, että näyttää niin hyvältä, ettei tarvitse lähteä varaamaan uutta kontrolliaikaa. Eivät usko, että mikään on pielessä, koska yleensä nämä huomataan tuolloin.
- Verenkiertohäiriöitä ei ole, haavat ja arvet näyttää hyvältä, ihossa ei värimuutoksia, ei punoita mikään. Jos jotain olisi pielessä, se näkyisi ulospäinkin. Näin pääpiirteittäin, mutta ei tietenkään varmuudella.
- Kudosparaneminen on hidasta puuhaa ja vie vähintään puoli vuotta, etenkin rinnoilla, jotka on muutenkin arka alue. 5 kk kohdalla kipuileminen johtuu siis todennäköisesti siitä paranevasta arpikudoksesta.
Sellaista. Kahden minunkaltaisiani potilaita hoitaneen hoitajan suusta. Ehkä uskon heitä. Ja sitten sain neuvon, että jos jatkuu ja tuntuu, että haluaa käydä tarkistamassa, niin seuraavaksi oman terveysaseman kautta.
Mietin silti, jos koittaisin vielä soittaa miehen yksityisklinikalle.
Ja tekis mieli koittaa tuohon kylkeen pistää kinesioteippiä tuomaan lisätukea.
Mutta ne on kasvaneet! Ne pirulaiset on kasvaneet! 65E! Riippuu tietenkin taas vähän kaikesta kuun asentoihin liittyvästä, mutta kyllä. Vielä kuukausi sitten luulin olevani vähän selvemmillä vesillä ja kävin ostamassa uusia liivejä, ja nyt ne kaikki on pieniä! Tässä välissä on tosin sanottava, että nämä liivit on Changen kokoa 65DD, ja Changen koot on pientä. Monet sanoo, että heillä on rinnat vain pienentyneet lisää siitä kun ne on leikattu, mutta ei, ei mulla. Mulla ne on vain kasvaneet. Ne on aivan erinäköiset kuin leikkauksen jälkeen. Sitten kun muistellaan, että lähtökoko oli 65H. Tuo on VAIN 3 kuppia pienempi. Ette jumalauta nyt ala kasvamaan heti takaisin *heristelee nyrkkiä*...
Hauskintahan tässä on muistella sitä järkytyksen määrää, joka oli kun kirurgi paljasti leikkaavansa B-kuppiin. Tässä sen näkee, miten suhteellinen käsitys kupit on.
torstai 18. syyskuuta 2014
5 kuukautta täynnä!
Ja päivän päälle. Soooriii. Mulla on kaks koulua ja työpaikka, joten kiirettä pistää pitämään... Mutta onneksi tissit ovat edustuskunnossa! Juuri tänään viimeksi pohdiskelin, että tällaiset niiden olisi pitänyt aina olla.
Henkisesti, ne on hyvät. Ne on niiiiin hyvät. Ukollekin pitää aina välillä kehaista, että kato nyt kun on hyvät tissit! Ja välillä ne taas saa mut hermoraunion partaalle, sillä eihän tuon sortin leikkauksesta ihan viidessä kuukaudessa parannuta vaikka kuinka haluaisi. Välillä ei särje minnekään, välillä taas särkee, mutta yleensä mä löydän sille aina syyn. Yleensä johtuu liiveistä.
Fyysisesti tosiaan särkyä on edelleen enemmän tuossa vasemmassa. Katsoin, että ovat aika lailla saman kokoiset, mutta eri muotoiset. Oikeahan on kursittu kahdesti ja se on vähän kapeampi, vasen on sitten taas pyöreämmän mallinen. Mutta tämäkin on taas sarjassamme asioita, joita varmaan vain oma silmä huomaa. Arvet on hyvin parantuneet ja tunto alkaa palailla nyt joka paikkaan, joten herkkyyttä on siellä sun täällä.
Kuntosalilla oon pystynyt pistämään painoja jo saman verran kuin mihin jäin, joskin vielä otan toki varovasti ja seurailen tuntemuksia. Jos yhtään mikään liike tuntuu vähänkään pahalta, se jää. Tähän mennessä ei ole kyllä tullut sellaista vastaan, mutta olen kyllä sen huomannut, että vaikka tekisi mieli pistää painoa lisää, niin sen verran kuitenkin tuntuu, että ei kannata. Ei siis ota kipeää, mutta ehkä arpikudos tyyliin hankaa rintaliivin saumaa vasten? En tiedä.
Tässä vaiheessa oon huomannut, että pahin mitä voin tehdä on jumahtaa. Ihan minkä suhteen tahansa: tekemään samoja liikeratoja tai rajoittamaan niitä, käyttää yksiä samoja rintaliivejä jatkuvasti... Etenkin liivien suhteen oon huomannut, että en voi olla vain sporttiliiveillä enkä toisaalta vain kaarituellisillakaan, vaan olo on paras kun nukun sporttiliiveissä ja pidän kaaritukia aamusta iltaan. Se antaa tukea vasemman rinnan reunoille.
Odotan innolla sitä hetkeä, kun voin vihdoin ja viimein hengailla ILMAN LIIVEJÄ! Suorastaan uskomaton ajatus!
Henkisesti, ne on hyvät. Ne on niiiiin hyvät. Ukollekin pitää aina välillä kehaista, että kato nyt kun on hyvät tissit! Ja välillä ne taas saa mut hermoraunion partaalle, sillä eihän tuon sortin leikkauksesta ihan viidessä kuukaudessa parannuta vaikka kuinka haluaisi. Välillä ei särje minnekään, välillä taas särkee, mutta yleensä mä löydän sille aina syyn. Yleensä johtuu liiveistä.
Fyysisesti tosiaan särkyä on edelleen enemmän tuossa vasemmassa. Katsoin, että ovat aika lailla saman kokoiset, mutta eri muotoiset. Oikeahan on kursittu kahdesti ja se on vähän kapeampi, vasen on sitten taas pyöreämmän mallinen. Mutta tämäkin on taas sarjassamme asioita, joita varmaan vain oma silmä huomaa. Arvet on hyvin parantuneet ja tunto alkaa palailla nyt joka paikkaan, joten herkkyyttä on siellä sun täällä.
Kuntosalilla oon pystynyt pistämään painoja jo saman verran kuin mihin jäin, joskin vielä otan toki varovasti ja seurailen tuntemuksia. Jos yhtään mikään liike tuntuu vähänkään pahalta, se jää. Tähän mennessä ei ole kyllä tullut sellaista vastaan, mutta olen kyllä sen huomannut, että vaikka tekisi mieli pistää painoa lisää, niin sen verran kuitenkin tuntuu, että ei kannata. Ei siis ota kipeää, mutta ehkä arpikudos tyyliin hankaa rintaliivin saumaa vasten? En tiedä.
Tässä vaiheessa oon huomannut, että pahin mitä voin tehdä on jumahtaa. Ihan minkä suhteen tahansa: tekemään samoja liikeratoja tai rajoittamaan niitä, käyttää yksiä samoja rintaliivejä jatkuvasti... Etenkin liivien suhteen oon huomannut, että en voi olla vain sporttiliiveillä enkä toisaalta vain kaarituellisillakaan, vaan olo on paras kun nukun sporttiliiveissä ja pidän kaaritukia aamusta iltaan. Se antaa tukea vasemman rinnan reunoille.
Odotan innolla sitä hetkeä, kun voin vihdoin ja viimein hengailla ILMAN LIIVEJÄ! Suorastaan uskomaton ajatus!
tiistai 9. syyskuuta 2014
Kuntosalia ja jumppaa
Tällä viikolla uskaltauduin vihdoin ja viimein kuntosalilleki. Vatsanympärys on löystyny muutaman sentin, mutta kyllä se takasi ruotuun saadaan ;). Suhteellisen epätoivoisen oloista oli meininki, eikä mikään ihme. Katsoin tiedoista, että mä oon käynyt salilla viimeksi 1.3. Puoli vuotta sitte. Kävin mä spinningiä kokeilemas, mutta sitä ei lasketa nyt tähän.
Alataljaa, ylätaljaa, lankkuja. Siinä oikeastaan ne, jotka rintoja rasitti. En uskaltanut, eikä varmasti olisi ollut fiksuakaan, kokeilla niillä painoilla joihin jäin ennen taukoa, vaan sitkutin suht pienillä painoilla pidempää sarjaa. Voima ei sinänsä oo minnekään hävinnyt, mikä oli ilahduttavaa huomata, mutta kestävyys on kyllä kärsinyt. Jospa tästä nyt saisin taas tsempin käyntiin :)
Ei siinä. Mitään ei tapahtunut. Vähän ylätaljassa ja lankussa alkoi tuntua ikävämmältä loppumetreillä, mutta mitään kipuja tai särkyjä ei rinnoissa ollut eikä ole sen jälkeen ilmennyt. Success!
Alataljaa, ylätaljaa, lankkuja. Siinä oikeastaan ne, jotka rintoja rasitti. En uskaltanut, eikä varmasti olisi ollut fiksuakaan, kokeilla niillä painoilla joihin jäin ennen taukoa, vaan sitkutin suht pienillä painoilla pidempää sarjaa. Voima ei sinänsä oo minnekään hävinnyt, mikä oli ilahduttavaa huomata, mutta kestävyys on kyllä kärsinyt. Jospa tästä nyt saisin taas tsempin käyntiin :)
Ei siinä. Mitään ei tapahtunut. Vähän ylätaljassa ja lankussa alkoi tuntua ikävämmältä loppumetreillä, mutta mitään kipuja tai särkyjä ei rinnoissa ollut eikä ole sen jälkeen ilmennyt. Success!
tiistai 2. syyskuuta 2014
Tuntikausia paljussa...
Nyt on jääneet kyllä todellakin pahan kerran päivitykset. Syypäät on selkeät. Ensinnäkin päivitettävää ei tosiaan juuri enää ole. Toisekseen allekirjoittaneella on alkanut sekä yliopisto että uusi työ, joten aikaa ja energiaa päivityksille ei ole enää samalla tavalla. Ekskusemua :).
Voihan rähmä. Multa yks kaveri kyseli jotain, joka on kuulemma jäänyt blogissa käsittelemättä, mutta en kuollaksenikaan muista mitä se oli. Ehkä se vielä joku kaunis päivä tulee mieleen.
Mutta mun tissit on kasvaneet! Syypääksi veikkaan kuukautisia, koska aiemminkin mulla tissit kasvoi sen kuppikoon verran, kun se aika kuukaudesta alkoi olla käsillä. Ja jälleen on rintojen kasvu alkanut juuri silloin. Ovat taas sen about kuppikoon isommat kuin mihin ovat tähän mennessä tasoittuneet, joten joutunen hankkimaan taas kahta rintaliivikokoa. Toisia käytän puolet kuukaudesta, toisia sen toisen puolen ;). Homma on kuitenkin, tietenkin, huomattavasti mukavampaa nyt pienikokoisempana. Vaikka oikeasti, välillä katson peiliin ja kummastelen, että miksi ne on noin isot. Vaikka eivät todellakaan ole. Joskus vain tuntuu ja näyttää siltä, että ne muka olisivat. En aina jostain syystä näe mitään eroa vanhaan, mutta se voi johtua ihan vain siitä, että en enää muista elämää vanhojen kanssa.
Arvet paranee pikkuhiljaa, mutta oon huomannut, että vasempaan on ilmestynyt uusia raskausarpia. Olisko iho kiristetty niin tiukalle, että näin tähän aikaan kuukaudesta se on sitten aina piukea ja ihoa alkaa kiristellä. Ympyräarpeen etenkin on ilmestynyt raskausarpia, jota pidän vähän omituisena, mutta toisaalta onko sillä mitään väliä. Ne on muutenkin täynnä raskausarpia, mun rinnat siis, joten ei muutama lisää missään näy.
Päivä päivältä on helpompi olla. Oon pystynyt jo jumppaamaan ja lankuttamaan, tekemään selkää ja hartioita tukevia jumppaliikkeitä rajoituksetta ja muuta. Kiipeilykin sujuu ongelmitta, ei tunnu missään enää. Ratsastamaan en oo uskaltautunut, koska se on sen verran pomppuisaa touhua. Ehkä sinnekin uskallan, jos vain - tadaa - löydän mukavammat, tukevat sporttiliivit x). Uskomatonta, että edes sanon tän ääneen. Ja tosiaan, uskaltauduin lillumaan 3 hurjaa tuntia lämpimässä paljussa ja tuntuu, että tissit itse asiassa vain tykkäsivät tästä lillumisesta. Toisaalta välillä nukun kylmäpussin kanssa, koska se tuntuu myös helpottavan toisinaan ilmaantuvaa turvotusta ja kipuilua. Lämpö- ja kylmähoitoa siis, omien tuntemusten ja järjen mukaan. Kylmä hillitsee tulehdusta, lämpö rentouttaa jumeja!
Mä oon tähän saakka pistänyt aina toipumisviikon tunnisteisiin, mutta nyt saa se riittää. Nyt mennään jo niin pitkällä, että viikkotasolla on vaikea toipumista enää seurata. Nähdään seuraavan kerran 5 kk rajapyykin kohdalla?
Voihan rähmä. Multa yks kaveri kyseli jotain, joka on kuulemma jäänyt blogissa käsittelemättä, mutta en kuollaksenikaan muista mitä se oli. Ehkä se vielä joku kaunis päivä tulee mieleen.
Mutta mun tissit on kasvaneet! Syypääksi veikkaan kuukautisia, koska aiemminkin mulla tissit kasvoi sen kuppikoon verran, kun se aika kuukaudesta alkoi olla käsillä. Ja jälleen on rintojen kasvu alkanut juuri silloin. Ovat taas sen about kuppikoon isommat kuin mihin ovat tähän mennessä tasoittuneet, joten joutunen hankkimaan taas kahta rintaliivikokoa. Toisia käytän puolet kuukaudesta, toisia sen toisen puolen ;). Homma on kuitenkin, tietenkin, huomattavasti mukavampaa nyt pienikokoisempana. Vaikka oikeasti, välillä katson peiliin ja kummastelen, että miksi ne on noin isot. Vaikka eivät todellakaan ole. Joskus vain tuntuu ja näyttää siltä, että ne muka olisivat. En aina jostain syystä näe mitään eroa vanhaan, mutta se voi johtua ihan vain siitä, että en enää muista elämää vanhojen kanssa.
Arvet paranee pikkuhiljaa, mutta oon huomannut, että vasempaan on ilmestynyt uusia raskausarpia. Olisko iho kiristetty niin tiukalle, että näin tähän aikaan kuukaudesta se on sitten aina piukea ja ihoa alkaa kiristellä. Ympyräarpeen etenkin on ilmestynyt raskausarpia, jota pidän vähän omituisena, mutta toisaalta onko sillä mitään väliä. Ne on muutenkin täynnä raskausarpia, mun rinnat siis, joten ei muutama lisää missään näy.
Päivä päivältä on helpompi olla. Oon pystynyt jo jumppaamaan ja lankuttamaan, tekemään selkää ja hartioita tukevia jumppaliikkeitä rajoituksetta ja muuta. Kiipeilykin sujuu ongelmitta, ei tunnu missään enää. Ratsastamaan en oo uskaltautunut, koska se on sen verran pomppuisaa touhua. Ehkä sinnekin uskallan, jos vain - tadaa - löydän mukavammat, tukevat sporttiliivit x). Uskomatonta, että edes sanon tän ääneen. Ja tosiaan, uskaltauduin lillumaan 3 hurjaa tuntia lämpimässä paljussa ja tuntuu, että tissit itse asiassa vain tykkäsivät tästä lillumisesta. Toisaalta välillä nukun kylmäpussin kanssa, koska se tuntuu myös helpottavan toisinaan ilmaantuvaa turvotusta ja kipuilua. Lämpö- ja kylmähoitoa siis, omien tuntemusten ja järjen mukaan. Kylmä hillitsee tulehdusta, lämpö rentouttaa jumeja!
Mä oon tähän saakka pistänyt aina toipumisviikon tunnisteisiin, mutta nyt saa se riittää. Nyt mennään jo niin pitkällä, että viikkotasolla on vaikea toipumista enää seurata. Nähdään seuraavan kerran 5 kk rajapyykin kohdalla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)