Tää alkukesä on ollut suorastaan säälittävä sään osalta, mikä on sopinut mulle oikein hyvin, koska mä en oo juuri voinut nokkaani ulos pistää kesäisissä vaatteissa. Yleensä mä oon tähän mennessä jo ruskea kuin papu, mutta en nyt. Eilen käytiin ulkona parilla kaverin kanssa, ja mä melkein tunnin itkin vaatekaapin ovella, että mulla ei ole mitään päällepantavaa. Miksi? Koska ne kaksi t-paitaa, joíta mä oon näiden liivien kanssa pitänyt, on molemmat pesussa ja kaikki ne kivat paidat, joita mulla kaapissa on, on tällä hetkellä mahdottomia käytettäviä. Ellei tykkää siitä, että sporttiliivien paksut, rumat olkaimet ja osa kuppiosasta loistaa paidan reunojen yli. Lopulta pistin päälleni parhaan mahdollisen kelvollisen vaihtoehdon. Siitäkin näkyi vähän sporttiliivien rajaa yli, mutta oli sentään musta paita ja mustat liivit.
En tykkää. En yhtään tykkää. Mua ärsyttää ihan vimmatusti. Ei huvita enää. Tänäänkin aurinko paistaa ja mitä mä teen? No en yhtään mitään. Mä meen tuonne ulos t-paita päällä ja mulla on semmonenki rusketusraja, että se ei muuten sitten lähde mihinkään.
Pitäkää pinnallisena, mutta kyllä se ketuttaa, jos juhliin pistää mekon päälle ja kädet näyttää maalipurkkiin kastetuilta. Mä haluan rannalle. Haluuuuuuuun. Ihan sama miten kärsivällisyys kyllä palkitsee ja se nyt on vain tää kuukausi ja kyllä sä nyt tän kestät. No kestän kestän ja on vain tää kuukausi. Ja viime kuukausi. Ja sitä edellinen kuukausi. Ja tää ei lopu ikinä. Jos saatte valita koska meette leikkaukseen, niin menkää talvella jos teillä on yhtään samanlainen kesän kaipuu kuin mulla. Koska "se on vain tää yks kesä" ei todellakaan juuri mieltä lämmitä, kun ulkona on aurinkoista ja biitsikelit.
Onneks oon edes lenkille päässy. Vähän huojentaa mieltä.
Kyllä, on taas se aika kuukaudesta. Kuulisittepa millaiset angstit oon jo ehtinyt vetää gradun tekemisestä. Miehen onni, että se saa (ja nimenomaan saa) olla koko päivän poissa. Eihän tällasta hormonimonsteria kestä katella hormonimonsteri itsekään.
