Vuosi täynnä eikä loppua näy

Tarkalleen ottaen 17.4. on kulunut tasan vuosi, mutta kuusi päivää sinne tänne. Missä mennään nyt?

Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.

Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.

Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.

Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.

Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?

Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.

Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.

Älkää antako ukon rutistella!

Takapakkia. Taas. Kyllä ottaa kupoliin. Siis joku muutama viikko takaperin istuttiin kylpyammeessa miehen kanssa, joka sitten ryhtyi leikillään puristelemaan miun hienoja, uusia tissejä. Eikä edes kovaa tehnyt, mutta onnistui vain sormineen venyttämään sellaisesta paikasta, että vinkaisin hienosti kivusta. Sen jälkeen se paikka onkin sitten ollut kipeä. Sinänsä hämärä paikka, se on tuossa rinnan yläosassa, kun tullaan kaulakuoppaa kohti. Eli luulen, että rinta oli kiinnittynyt vähän heikosti vielä, ja rutistelu sai sen sitten vähän sieltä "venähtämään". Nyt en taas tiedä, mitä liivejä käyttäisin, jotta olo olisi hyvä...

Toinen murheeni on vasemmassa nännissä huonontunut tunto ja sinisyys. Okei, siis mitä tahansa voi vielä tapahtua, suurin osa toipumisesta pitäisi olla ohi siinä 12 kk kohdilla, mutta senkin jälkeen vielä jotain voipi tapahtua. Etenkin, jos paraneminen pitkittyy. Tässä itse sitten diagnosoin jonkinsortin verenkiertohäiriön muodostumisen ja aloin googlettamaan. VIRHE. Älä IKINÄ googleta vaivojasi. Mene lääkäriltä kysymään. Nyt mulla on taas tissistressi päällä, kun luin riittävän monesta artikkelista, että pahimmillaan leikkauksen jälkeinen verenkiertohäiriö voi johtaa kuolioon ja nännin poistamiseen. Mutta huomaan, että nänni on sinisempi, kun olen esimerkiksi suihkussa, eli kun rinta ei ole tuettuna. Rintaliiveissä ja heti kun ne on ottanut pois se on aika normaalin värinen. Tuo nännin ja nännipihan rypistymisreaktio on huonontunut, se oli parempi heti leikkauksen jälkeen.

Mua vähän tässä koko hommassa nyt häiritsee se, että en tiedä, mistä lähtisin kyselemään apua. Yritin tosiaan pari kuukautta sitten soittaa keskussairaalalle, lopputuloksena umpikuja. Selostin tännekin yrityksestäni tavoittaa kirurgiani, joka olikin sitten lähtenyt virkavapaalle. Nyt en tiedä, mitä tekisin. Sairaalalta ei osattu sanoa, onko miehelle tullut korvaajaa. Yleislääkärin kautta pitäisi kuulemma lähteä liikkeelle, mutta tiedän tasan, että kun YTHS:n yleislääkäriltä menen kysymään, niin saan vastaukseksi varmaan olankohautuksen. Plus 12 kk ei ole vielä ohi. Viimeksi sanottiin, että odota sinne vuoden yli ja katsotaan sitten, miltä näyttää. Sanovatko samoin taas?.

Ja. Oikean rinnan (eli sen, josta poistettiin enemmän) alla on nyt tuo ihopussi, jollainen tikkarimenetelmällä ilmeisesti yleensä tulee. Ensin ajattelin, että ei se haittaa, mutta kyllä se aika härö on. Se pullottaa niin, että näkyy t-paidan läpi. Sille on pakko tehdä jotain, enkä tiedä, miten se sitten tapahtuu. Kuulemma paikallispuudutuksessa, näin muistan kirurgin silloin leikkauksen jälkeen sanoneen. Arrh. Turhauttaa niin lujaa, että ei kirurgia löydy. Täytyy yrittää jostain se sama mies vielä metsästää, on töissä parissa muussakin paikassa. Nyt olisi aika päästä keskustelemaan ja juttelemaan asioista!

Laitan tähän teidän iloksi vielä kuvia tuosta ihopoimusta. Kuten jo sanoin, se ei tosiaan ole erityisen suuri, mutta tiukemman ja ohuemman paidan läpi se näkyy. Kesällä ei niin kivaa. Jos en pääse siitä kesään mennessä eroon, täytyy pistää siihen joku haavateippi, jotta se edes vähän tasoittuisi. Tässä nyt näkyy sitten myös vähän sitä, miten näkyvä tuo arpi on tällä hetkellä. Ei mielestäni erityisen näkyvä. Tosin mua ei missään vaiheessa arvet ole häirinneet, mähän olen muutenkin ihan arpinen ihminen. Nythän tuo iho on tosin aika ruttuinen, koska on kaarituelliset rintaliivit olleet päällä koko päivän. Mutta tuosta poimust näkee myös sen, missä kohdin rinta on ollut. About tuon verran rinta on myös noussut.

No mutta. Tällä taas mennään. Pointtini on kuitenkin se, että takapakkia tulee TODELLA helposti. Säästelkää tissejä mahdollisimman paljon!

Vähän kyllä särkee...

Teippien poistamisen jälkeen on vasen rinta kyllä ollut kipeämpi. Luulen, että teipit toivat tukea, ja nyt kun teipit lähtivät, niin sitä tukea ei enää samalla tavalla ole vaikka olisi millaiset liivit. Särkyjen lisääntyessä tietenkin huolikin kasvaa. Mutta teippejä kuitenkin pidetään haavojen vuoksi, ja haavat eivät enää niitä tarvitse, plus ihokin alkoi jo saada niistä tarpeekseen, niin en aio siirtyä takaisin niiden käyttämiseen. Katson nyt hetken aikaa, mitä tapahtuu, ja jos muutosta tuossa samassa kivuliaassa sisäsyrjässä ei tapahdu taas parempaan, niin täytyy ehkä sitten teippailla edelleen... Tosin, nyt kun aloin ajatella asiaa, niin oon myös istunut pöydän edessä koneella enemmän. Tämä asento on aiemminkin ärsyttänyt sisäsyrjää. Ehkäpä täytyy taas siirtyä sohvalle ja ottaa läppäri syliin, jotta gradu pääsee eteenpäin.

Teipit suojasivat myös saumojen painamiselta, ja nyt pehmeätkin liivit painavat ikävästi alareunaan. Eivät kuitenkaan mitenkään erityisen kivuliaasti, mutta epämukava olo on ollut taas tämänkin päivän. Tässä vaiheessa kuitenkin tuntuu siltä, että se olisi nyt vain kituutettava ja siedettävä sitä epämukavuutta.

Niin ja hei, yhtenä komplikaationa on mainittu tuntohäiriöt. Oikea nänni on edelleen tunnoton, mutta tässä vaiheessa se ei tarkoita vielä yhtään mitään. Kirurgin mukaan tilanne sen suhteen on pahin 1-2 kk kohdalla ja kuukausien kuluessa usein tuntokin lähtee palaamaan.

Kun sais aikaiseksi ottaa kuvia. Mitähän mä oikein kuvaisin. Ylhäältä, alhaalta, sivusta ja edestä tissejä. Jjjjei.

Ja sitten niistä komplikaatioista...

"Leikkauksen komplikaatioita ovat jälkivuoto (2-5%), kudosnesteen kertyminen (3-10%), haavatulehdus (2-5%) ja nännin tuntohäiriöt (5-15%) sekä nännin (1-3%), haavareunojen (10-20%) ja rasvakudoksen (2-5%) verenkiertohäiriöt. Nännin verenkiertohäiriö voi pahimmillaan johtaa koko nännin kuolioon (0.5-1%), jolloin nänni joudutaan poistamaan. Rasvakudoksen verenkiertohäiriö johtaa kovettumiin, jotka voivat tuntua rinnassa kyhmyinä" (Vaasan keskussairaala)

Näin. Parhaassa tapauksessa on kai olemassa joku kummajainen, joka ei onnistu saamaan näistä mitään. Katsotaan, miten monta minä onnistun saamaan. Perjantaina 18. päivä iltakymmeneltä istuskelin sohvalla kaikessa rauhassa katsomassa televisiosta elokuvaa, kun tunsin rinnan sisäsyrjässä repeytymisen.Aivan kuin ommel olisi lähtenyt purkautumaan irti tai joku olisi avannut vetoketjun. Kipu ei ollut suuri, mutta sitäkin yllättävämpi ja säikähdin sitä. Ulospäin ei näkynyt mitään ja toivoin, että kyse olisi vain sulavista ompeleista, mutta valitettavasti näin ei ollut. Kahden tunnin kuluttua rinnan alle oli paisunut pienen nyrkin kokoinen laaja alue, jolloin soitin sairaalaan päivystykseen. Puhelimesta vastasi ärtyneen oloinen mies, joka käski pitää kylmää ja tulla aamulla yhdeksältä sairaalalle, sillä ennen sitä asialle ei voida tehdä mitään. Menin nukkumaan kaksi marjapussia rintani ympärillä, ja parin tunnin päästä heräsin uudelleen särkyyn. Rinta tuntui siltä, että se on räjähtämässä ja oli paisunut kaksinkertaiseksi toiseen rintaan nähden. Oli aika selvää, että jokin on repeytynyt ja vuotaa nyt urakalla. Mies soitti tällä kertaa päivystykseen, sillä itse olin aika lailla paniikin partaalla enkä olisi saanut puhuttua.

Siitä sitten äkkilähdöllä päivystykseen sairaalaan. Mies kokosi laukkuun tavarat ja puki minulle takin ja kengät, sillä en itse pysynyt pystyssä. Päässäni heilui ja jyskytti kuin myrskyssä. Tuettuna pääsin kotitalon rappukäytävän alakertaan istumaan tuolille, johon mies jätti minut siksi aikaa kun hakee auton rapun eteen. Seuraavaksi heräsin, kun pääni kolahti kivilattiaan. Olin pyörtynyt tuolille parissa kymmenessä sekunnissa. Pääsin tuettuna kävelemään autolle saakka, jonka jälkeen mies istuttikin minut sitten pyörätuoliin ja kuskasi. Jäin suoraan sairaalaan osastolle, jossa minut laitettiin heti tippaan ja otettiin testit. Hemoglobiini oli nyt 77, kun se kotiin lähtiessäni oli ollut reilu 110 (ensimmäisissä mittauksissa oli 125). Tipahti siis rajusti. Verta minuun tiputettiin kolme pussillista odottaessani uutta leikkausta. Tähän meni yli vuorokausi, sillä hätätapauksia meni aina edelle. Olin jo epätoivoisena luovuttanut, kun eilen kolmelta hoitaja tuli kertomaan, että nyt mennään.

Leikkaus oli tällä kertaa lyhyempi ja pienimuotoisempi, sillä siinä lähinnä poistettiin kertynyttä nestettä ja verihyytymiä. Ilmeisesti ompeleita ei juurikaan avattu. Nukutus oli lyhyempi ja olokin aamulla sitten parempi. Kirurgin mukaan olin vuotanut puolisen litraa verta, hyytymiä poistettiin puolisen kiloa. Se on lähes yhtä paljon kuin mitä minulta poistettiin itse pienennysleikkauksessa. Vasentakin puolta punktreerattiin vähän, ja lisäksi oikean rinnan alle oli muodostunut sormenpään kokoinen vesirakkula teippiä vasten venyvän ihon vuoksi. Sitäkin saan nyt sitten hoitaa. Ja jossain vaiheessa nukutuksen aikana olen puraissut todella kipeästi huultani, sillä siinä on valtava, aristava patti. Muutoin mitään ulkoisia vaurioita ei ollut tullut, eli ulospäin leikkausjälki on säilynyt. Sisus tasoittuu tässä sitten ajan myötä.

Mutta. Kotona taas. Tällä kertaa mukaani laitettiin dreeni, joka pitää käydä poistattamassa huomenna terveyskeskuksessa. Perjantaina pitää käydä haavapoliklinikalla kudosnesteitä poistamassa. Kirurgin mukaan tikkarimallilla leikatessa kudosnesteiden kertyminen on yleistä, ja sen olen näköinenkin. Yhtä vesipatjaa koko yläkroppa. Kainalot turvonneet, rintakehä turvonnut, ylävatsa hyllyy kuin vesipatja. Kipuja ei silti juurikaan ole. Välillä jokin nipistää jostain, mutta ei erityisen kipeästi. Nyt minua vain kauhistuttaa jälleen tuo dreeni, joka on pistetty kiinni ompeleella ja tikillä. Ja se _vedetään_ huomenna ulos. Lisäksi päällimmäisenä on nyt mielessä  pelko ja jännitys. Kirurgin mukaan ollaan voiton puolella ja rinnat ovat asettuneet tähän mennessä jo hyvin. Murheenani ovat kuulemma vain kudosnesteet, joita varmaan joudutaan muutama kerta tyhjentämään punktiolla. En halua tietää, mitä punktiossa tarkalleen tapahtuu, joten odotan vain kauhulla ensimmäistä kertaa.

Lähinnä pidän sormia ristissä, että mikään ei ainakaan enää repeäisi.. Tämä koneella kirjoittaminenkin hieman pelottaa, mutta halusin kirjoittaa mokoman tapahtuman ylös vielä kun se on tuoreessa muistissa. Kirurgikin sanoi aamulla tarkastuksesta lähtiessään, että nähdään. Kivaa.