8 kuukautta - done!

Paraneminen on suhteellisen hidasta, mutta kaippa aika varmaa kuitenkin. Ei mulla oikeastaan ole mihinkään mitään lisättävää. Tilanne on aavituksen viime kuuta parempi.

Hiiiiiiiidas prosessi. Suuuuuuuperhidas.

7 kuukautta täynnä!

Ja yksi päivä päälle, näköjään.

Silloin, kun etsin itse tietoa leikkauksesta ja tutkin blogeja, ihmettelin ja vähän harmittelinkin sitä, että tyypit ei enää kirjoittele erityisen paljoa niiden ensimmäisten kuukausien jälkeen. Nyt ymmärrän miksi. Kun ei ole mitään kerrottavaa!

Setä sanoi, että tissit muotoutuu 6-12 kk leikkauksesta. Ja ne on kyllä todella muokkautuneet tässä kuluneen kuukaudenkin aikana. Toi toinen on ollut vähän leveämpi, se, jota ei tarvinnut kursia uudelleen kokoon. Olettasin tämän johtuvan siitä. Mutta sekin on nyt vähän kuitenkin kaventunut ja alkanut laskeutumaan, kuten tuo toinen on jo tehnyt. Laskeutumisella en nyt tarkoita mitään kynä pysyy ryntään alla -tyyliä, vaan ihan luonnollisen näköiseksi rinnaksi laskeutumista. Leikkauksen jälkeen nännin yläosa pullottaa, ja pikkuhiljaa muoto alkaa laskeutua niin, että nänni on enemmän rinnan päällä. Vaikea selittää, ehkä joku ymmärsi.

Mä löysin ilokseni Prismasta 65D-liivit, jotka sopii täydellisesti! Niitä olen nyt ilolla pitänyt, koska olen todennut, että piru vie. Mulla ei oikesti ole enää rintoja, jotka itsestään näyttää joltain, vaan jos haluaa niiden näyttävän joltain, niin siihen oikeasti tarvitsee rintaliivit. En nyt puhu mistään push-upeista tai bombshelleistä, vaan ihan vain topatuista, kaarituellisista liiveistä, jotka antavat hyvän muodon. Kannattaa käyttää aikaa mieluisten tonkimiseen, koska edelleen pätee sama sääntö kuin suurten rintojen kanssa: hyvät liivit, parempi mieli!

Kipuja... Ei oikeastaan ole. Vähän sellaista jomotusta, mutta ei varsinaisesti muuta. Ratsastmaan en ole uskaltanut lähteä uudelleen, saattaa mennä vielä kuukausia siihen hommaan. Olen ollut onnellinen noista Shock Absorbereista, jotka ostin, koska niissä liikkuminen on taas mieluisampaa. Arvet on vaalentuneet todella paljon. Näkee, että sellaiset on, mutta eivät tosiaan ole erityisen silmiinpistävät. Tuntohäiriöitä on jonkin verran, lähinnä nänneissä ja pitkittäisarven (nännistä rinnan alle) molemmin puolin on vähemmän tuntoa. Palautunut on kuitenkin jo todella paljon, ja olettaisin, että palautuu vielä lisää.

Tikkarimallilla leikatessa rinnan alle jäävä ihopussukka ei ole toistaiseksi lähtenyt minnekään. Vasemmalle puolelle sitä ei oikeastaan edes muodostunut, koska operaatio sillä puolella oli pienempi. Oikealla puolella se kuitenkin on ja se näyttää vähän häröltä. En tiedä, onko kuitenkaan niin härö, että jaksaisin asialle tehdä yhtään mitään. Lähinnä se näyttää pieneltä hyppyriltä (hah), ihan joku sentti kertaa sentti. Ei ole haitannut, uimaan mennessä olen siihen haavateipin pistänyt päälle toistaiseksi.

Mutta ei tässä oikeastaan muuta. Elämä on ihan kivaa!

The Sporttiliivipäivitys

Tätä hetkeä mä välttelin viimeiseen pisaraan asti, mutta lopulta se oli kohdattava. Operaatio sporttiliivien metsästys. Tissien pieneneminen ei juuri ole liivien löytämistä helpottanut.

Kävin vain yhdessä kaupassa, mutta en yksinkertaisesti ehtinyt tänään toiseen, muutoin olisin varmaan käynyt toisessakin. Olin kaupassa yli tunnin ja sovitin melkein kaikki mahdolliset sporttiliivit, joita sieltä vain löytyi, ja totesin että HYI. Millaisille rinnoille sporttiliivejä oikein tehdään?!

Ellos

Toppimalliset sporttiliivit. Näitä tuntuu olevan kaikista eniten. En oikein vieläkään tiedä, ovatko nämä oikesti sporttiliivejä vai jonkinlaisia urheilutoppeja. Joka tapauksessa suurin osa niistä on aivan kammottavia! Ne tekevät tisseistä kuin tisseistä yhden tasaisen kummun, joka etäisesti näyttää rintaparilta. Niiden tuki, mikäli sitä on, perustuu siihen, että ne litistävät tissit mahdollisimman kasaan. Lisäksi niiden päälle pukeminen vaatii suorastaan akrobatiaa, koska ne eivät ole avattavat. Vai olenko se vain minä, jonka mielestä XS- ja S-kokoisten liivien saaminen normaalilevyisten hartioiden läpi on aika tuskaista? Tämän mallin ongelma on myös se, että ympärys on lähes poikkeuksetta liian löysä, tai kuppi liian kireä. Tätä mallia löytyy toppaamattomana ja topattuna, ainut ero on se, että kummun muoto vähän muuttuu.

Ellos

Näitäkin surkeampi ilmestys ovat toppimalliset sporttiliivit, joissa olkaimien virkaa toimittavat pienet, mitättömät, surkeat narut. Tekevät rinnoille aivan samanlaiset temput kuin ylempi versio, mutta sen lisäksi osa tuesta on pienten narujen varassa, jotka tunkevat inhottavasti hartioihin ja venyvät muodottamaksi tunneissa. Okei, jos nyt asiallisesti puhutaan, niin en näe näitä sopiviksi kenellekään, jonka kuppikoko on enemmän kuin B. Suurimman osan tuesta pitäisi kuitenkin olla itse rintojen ympärillä ja alla, ei hartioiden varassa, joten sinänsä nuo nirunarut eivät joutuisi kovalle koetukselle. Mutta kun sitä tukea ei ole kankaassa ja rintojen alla, niin silloin nirunarutkin joutuvat tukemaan, ja sitä varten niitä ei tosiaan ole tehty. Mutta varmaan mukavat oleskeluliivit pienirintaisille, kuten edeltävätkin? Pakko mainita vielä myös se, että näissä toppimallisissa liiveissähän ei yleensä ole säädettäviä olkaimia. Itselläni ainakin ne sitten aina venähtävät nopeasti niin, että olkaimista ei ole mitään hyötyä...

Ellos

Sitten halusin kokeilla niitä kuuluisia Stay In Placeja. Ne vaikuttivat kyllä tukevammilta kuin useimpien muiden valmistajien liivit/topit, mutta jälleen, rinnat olivat vain yksi tasainen lätty. Lisäksi ainakin minulla oli mallista huolimatta jälleen sama ikuisuusongelma, eli kun ympärys on sopiva, kuppi on liian pieni ja päinvastoin. Ainut poikkeus oli viereisessä kuvassa oleva saumaton, toppaamaton malli, joka - täytyy myöntää - oli kyllä aivan valtavan mukava! Mutta sporttiliiveiksi niistä ei ole. Oleskeluliiveiksi kylläkin, sitten, kun rinnat ovat parantuneet eivätkä tarvitse jatkuvasti tukea. Samankaltaisia saumattomia liivejä olen ennenkin pohdiskellut ja miettinyt, että miten mahtaisivat soveltua, mutta isorintaisena oli mahdotonta kuvitellakaan pitävänsä sellaisia edes kotona. Luulen, että myöhemmin voisin käydä ostamassa itselleni yhdet turkoosit, mutta kuten sanoin, tyystin oleskeluliiveiksi.

Näitä ne suurinpiirtein oli. Olo alkoi käytä jo aika epätoivoiseksi, kun tukevia ja mukavia liivejä ei meinannut löytyä sitten niin millään. Mutta sitten. Hylly, jota yritin vältellä, mutta jonne päädyin kuitenkin. Shock Absorberit. Maksavat enemmän, mutta isorintaisena ne olivat mun urheilemiseni pelastus, ja sitä ne ovat näköjään edelleen. Näitä malleja olen kokeillut tai käyttänyt. 

Shock Absorber

Ensimmäinen on shokkareiden edestä avattava malli, jotka ostin toipumisvaiheessa. Näitä olen itse asiassa toipumisen edetessä ostanut kaksi paria eri kokoa. Ostin ensin kokoa 70C, mutta jonkin ajan kuluttua totesin niiden olevan liian pienet, ja kävin ostamassa yhden kupin isommat. Nyt olen kuitenkin joutunut toteamaan, että kyse ei ole koosta, kyse on mallista. Eli näissä tuki tuntuu olevan enemmän kupin päällä, ja ne kiskovat rintoja jatkuvasti alas ja sivuille. Eivät siis istu...

Toinen on pään yli puettava malli, jossa on myös hakaskiinnitys takana. Näistä itse asiassa pidin kovasti! Olivat vähän urheilutoppimalliset, mutta paremmalla tuella ja oikeasti rinnan muotoisella toppauksella. Arvoin pitkään, otanko vai jätänkö, mutta ympärysmitta 70 (ei valmisteta ympäryksellä 65) oli hitusen liian iso, joten jätin kauppaan. Sääli, koska pidin mallista kovasti, lämpimästi suosittelen niitä.

Kolmas malli oli erikoinen. Eli tässä on vähän kuin kahden liivit. Itse kuppiosa on tuo violetti pala, ja sitten sen päällä verkkokangas. Tykkäsin tästäkin mallista, mutta valitettavasti bandeau-mallinen kuppi ei sopinut mulle, se kiskoi ikävästi rintoja alaspäin myös.

Neljäs malli. Nämä olivat ne liivit, joita käytin suuririntaisena, ja ironista kyllä, ne ovat ilmeisesti edelleen ne liivit, joita urheillessa tulen pitämään. Tuki on kauttaaltaan koko kupissa, eivätkä paina rintoja alaspäin. Päällimmäisenä niistä on jäänyt mieleen se, miten ikävästi ne painoivat hartioita ja katkaisivat verenjuoksun päästä, mutta epätoivoisena kokeilin niitä silti. Ja onneksi kokeilin! Erohan on siinä, että niiden ei enää tarvitse kannatella suuria rintoja, joten hartioillekaan ei tule samanlaista painoa, ja nyt istuvat todella hyvin! Oon tässä illan istunut nyt ne päällä ja tunnustellut niitä, ja todettava on, että mitäpä sitä hyvää vaihtamaan.

Loppu hyvin kaikki hyvin! Löysin vielä Prismasta kivat pinkit toppimalliset liivit, jotka olivat todella mukavat ja joissa oli hakaskiinnitys selästä. Sitten, kun olen vähän tervehtynyt lisää, niin voin niillä sitten oleskella, nyt eivät tue vielä riittävästi. Ja hei, kyseisen shokkarimallin pohjalta kokomuutos on 70F -> 70C. Eli puolet pienempi.

...vaan missä säryt?

Takana 6½ kuukautta, ja huomasin, että mun säryt ovat pitkälti hävinneet. Pystyn makaamaan jo pidemmän aikaa vatsallani ja nojaamaan käsiini (tämä otti pitkään tuohon vasempaan rintaan kipeää). Kuukautiset ovat päällä ja rinnat taas turvonneet, mutta tällä kertaa niitä ei ole särkenyt. Victory!

Paljon riippuu kylläkin siitä, millaisia liivejä pidän. Olen huomannut, että nuo nykyset ShockAbsorberit (edessä vetoketju) eivät ole hyvät, sillä ne kiskovat rintoja alas sivuille. Mulla rinnat sijoittuu nykyään ylemmäs ja keskemmälle, ja tietenkin koska eivät ole täysin parantuneet, niin niitä alkaa särkeä moinen kiskominen. ShockAbsorbereissa se tukevuus tulee muissakin kokeilemissani malleissa pitkälti tästä, joten joutunen etsimään itselleni täysin uuden sporttiliivivalmistajan. Tästä tulee hauskaa! Not.

Myöskään ilman liivejä en hilluskele, edes öisin. Pidän visusti öisin sporttiliivejä ja päivisin kaarituellisia liivejä, tämä kombo toimii minulla parhaiten. Oikea rinta pärjäisi kyllä, vasen ei. 

Puoli vuotta täynnä!!

No okei, 14 tunnin kuluttua olis puoli vuotta täynnä, mutta koska viikonloppu on kiireinen ja nyt on aikaa, niin otan varaslähdön.

Puoli vuotta. Ensimmäisenä siitä tulee mieleen, kun toipumisajasta puhuttaessa törmää aina mainintaan, että rinnat muotoutuvat 6-12 kk leikkauksesta. Lisäksi olen kuullut, että leikkauksesta toipumiseen menee ainakin sen puoli vuotta. No, nyt on puoli vuotta takana ja voin sanoa, että ehei ole vielä lähelläkään täysi toipuminen!

Ensinnäkin Mun tissit mahtuu taas Changesta ostettuihin 65DD-liiveihin. Miksi, en tiedä, mutta näin ne nyt tekevät. Eli jos rintaparisi muuttaa kokoaan ja muotoaan ja näyttää välillä ties miltä, niin kärsivällisyyttä, hetken päästä ne on taas aivan toisenlaiset.

Toisekseen kävin eilen ratsastamassa! Olin niin iloinen siellä hepan selässä köpötellessä ja siinä kevyesti yritin vähän ravaillakin, enkä tuntenut mitään särkyä missään. Jee, ajattelin, vihdoinkin pääsen tekemään rajoituksetta kaikenlaista! Kunnes sitten illalla alkoi vasen rinta kipeytyä ja tänään on ollut taas vähän kipeämpi. Eli meno taisi sitten kuitenkin olla liian täryyttävää, ja valitettavasti taidan joutua sanomaan heippa ratsastukselle ainakin nyt taas seuraavaksi kuukaudeksi. Huokaus. Noh, kiipeilemässä ja salilla pystyn käymään aika lailla jo normaalisti, joten on jotain tekemistä!

Kinesioteippausta oon nyt hyödyntänyt tuon vasemman rinnan kohdalla, sekä ulko- että sisäsyrjään. Ja se tuntuu ihan tykkäävän siitä lisätuesta, jonka teippi tuo. Ainut ongelma on vain se, että mulla on herkkä iho ja se ei tykkää kinesioteipin liimapinnasta. Eli mun pitäis löytää herkälle iholle soveltuvaa teippiä, joka ei ärsytä ihoa. Ja tarvitsisin nimenomaan tuollaista kinesioteipin kaltaista, joka joustaa ja on tukevaa.

Arvet on vaalentuneet taas paljon lisää. Oikeastaan ainut kunnolla näkyvä jälki leikkauksesta on tuo oikean rinnan alla oleva ihopussukka, jonka pitäisi kuulemma ajan mittaan siitä kadota. On se pienentynyt, mutta en tajua mihin tuo tuosta katoaisi. Toisaalta se ei myöskään häiritse siinä, uimaan mennessä siihen nyt tulee pistettyä teippi päälle, on se kuitenkin sen verran härön näköinen.

Joo. Ei siinä. Palataan taas astialle :).

Operaatio kirurgin metsästys

Mitä on tapahtunut? Ei oikeastaan mitään. Kuukautiset lähestyy ja tässä vaiheessa viimeistään mulla alkaa yleensä vatsaa särkeä ja rinnat turvota. Kuten tälläkin kertaa. Mutta tällä kertaa tuo vasemmassa oleva särky oli jo pahempaa ja aloin kunnolla epäillä sitä, että onkohan sillä nyt oikeasti kaikki hyvin. Kipua oli normaalia enemmän ja olin eilen jo stressissäni hätää kärsimässä, että en kestänyt enää. Päätin, että aamulla soitan sairaalalle.

Ja niin toisinkin sairaalalle, plastiikka- ja yleiskirurgian osastolle. Soitin numeroon, johon olen soittanut aiemminkin ja sieltä tavoittanut asiaankuuluvat henkilöt, mutta tällä kertaa sieltä vastasi joku ruotsinkielinen gynehoitaja. Hän ohjasi minut eteenpäin henkilölle, joka saattaisi tietää. Tämä oli joku naistenklinikan hoitaja. Hänen kanssaan hetken juttelin, ja sitten hän ohjasi minut T2-osaston kansliaan. En edelleenkään tiedä, mikä on T2-osasto, mutta soitin sinne. Sieltä vastasi sihteeri, joka tokaisi, että hänellä ei ole hajuakaan. Sitten hän haki hoitajan, jonka kanssa taas puhuin.

Okei. Lopputulema on se, että mut leikannut plastiikkakirurgi on juuri jäänyt virkavapaalle eikä korvaavasta henkilöstä oikein kellään ollut tietoa. Kahden hoitajan mukaan mun tilanne kuulostaa aika normaalilta, mutta jos se kovin huolettaa, niin sitten lähteä näyttämään. Keskusteluissa ilmenneet pääpointit lyhyesti ja tiivistetysti:
- Mä olen 28-vuotias. Mun ikäisellä hormonitoiminta on niin aktiivista, että kipuilu ja särkeminen johtuu todennäköisesti siitä. Tätä puoltaa se, että kipuilu ja särkeminen sekä rinnan turvotus on pääasiassa ennen kuukautisia, kipuilua on vain vähän kuukautisten jälkeen.
- Leikkauksesta on aikaa 5 kk. Edellinen kontrolli on ollut 3 kk sitten 2 kk kontrollissa, jossa lääkäri (plastiikkakirurgi) totesi, että näyttää niin hyvältä, ettei tarvitse lähteä varaamaan uutta kontrolliaikaa. Eivät usko, että mikään on pielessä, koska yleensä nämä huomataan tuolloin.
- Verenkiertohäiriöitä ei ole, haavat ja arvet näyttää hyvältä, ihossa ei värimuutoksia, ei punoita mikään. Jos jotain olisi pielessä, se näkyisi ulospäinkin. Näin pääpiirteittäin, mutta ei tietenkään varmuudella.
- Kudosparaneminen on hidasta puuhaa ja vie vähintään puoli vuotta, etenkin rinnoilla, jotka on muutenkin arka alue. 5 kk kohdalla kipuileminen johtuu siis todennäköisesti siitä paranevasta arpikudoksesta.

Sellaista. Kahden minunkaltaisiani potilaita hoitaneen hoitajan suusta. Ehkä uskon heitä. Ja sitten sain neuvon, että jos jatkuu ja tuntuu, että haluaa käydä tarkistamassa, niin seuraavaksi oman terveysaseman kautta.

Mietin silti, jos koittaisin vielä soittaa miehen yksityisklinikalle.

Ja tekis mieli koittaa tuohon kylkeen pistää kinesioteippiä tuomaan lisätukea.

Mutta ne on kasvaneet! Ne pirulaiset on kasvaneet! 65E!  Riippuu tietenkin taas vähän kaikesta kuun asentoihin liittyvästä, mutta kyllä. Vielä kuukausi sitten luulin olevani vähän selvemmillä vesillä ja kävin ostamassa uusia liivejä, ja nyt ne kaikki on pieniä! Tässä välissä on tosin sanottava, että nämä liivit on Changen kokoa 65DD, ja Changen koot on pientä. Monet sanoo, että heillä on rinnat vain pienentyneet lisää siitä kun ne on leikattu, mutta ei, ei mulla. Mulla ne on vain kasvaneet. Ne on aivan erinäköiset kuin leikkauksen jälkeen. Sitten kun muistellaan, että lähtökoko oli 65H. Tuo on VAIN 3 kuppia pienempi. Ette jumalauta nyt ala kasvamaan heti takaisin *heristelee nyrkkiä*...

Hauskintahan tässä on muistella sitä järkytyksen määrää, joka oli kun kirurgi paljasti leikkaavansa B-kuppiin. Tässä sen näkee, miten suhteellinen käsitys kupit on.

5 kuukautta täynnä!

Ja päivän päälle. Soooriii. Mulla on kaks koulua ja työpaikka, joten kiirettä pistää pitämään... Mutta onneksi tissit ovat edustuskunnossa! Juuri tänään viimeksi pohdiskelin, että tällaiset niiden olisi pitänyt aina olla.

Henkisesti, ne on hyvät. Ne on niiiiin hyvät. Ukollekin pitää aina välillä kehaista, että kato nyt kun on hyvät tissit! Ja välillä ne taas saa mut hermoraunion partaalle, sillä eihän tuon sortin leikkauksesta ihan viidessä kuukaudessa parannuta vaikka kuinka haluaisi. Välillä ei särje minnekään, välillä taas särkee, mutta yleensä mä löydän sille aina syyn. Yleensä johtuu liiveistä.

Fyysisesti tosiaan särkyä on edelleen enemmän tuossa vasemmassa. Katsoin, että ovat aika lailla saman kokoiset, mutta eri muotoiset. Oikeahan on kursittu kahdesti ja se on vähän kapeampi, vasen on sitten taas pyöreämmän mallinen. Mutta tämäkin on taas sarjassamme asioita, joita varmaan vain oma silmä huomaa. Arvet on hyvin parantuneet ja tunto alkaa palailla nyt joka paikkaan, joten herkkyyttä on siellä sun täällä.

Kuntosalilla oon pystynyt pistämään painoja jo saman verran kuin mihin jäin, joskin vielä otan toki varovasti ja seurailen tuntemuksia. Jos yhtään mikään liike tuntuu vähänkään pahalta, se jää. Tähän mennessä ei ole kyllä tullut sellaista vastaan, mutta olen kyllä sen huomannut, että vaikka tekisi mieli pistää painoa lisää, niin sen verran kuitenkin tuntuu, että ei kannata. Ei siis ota kipeää, mutta ehkä arpikudos tyyliin hankaa rintaliivin saumaa vasten? En tiedä.

Tässä vaiheessa oon huomannut, että pahin mitä voin tehdä on jumahtaa. Ihan minkä suhteen tahansa: tekemään samoja liikeratoja tai rajoittamaan niitä, käyttää yksiä samoja rintaliivejä jatkuvasti... Etenkin liivien suhteen oon huomannut, että en voi olla vain sporttiliiveillä enkä toisaalta vain kaarituellisillakaan, vaan olo on paras kun nukun sporttiliiveissä ja pidän kaaritukia aamusta iltaan. Se antaa tukea vasemman rinnan reunoille.

Odotan innolla sitä hetkeä, kun voin vihdoin ja viimein hengailla ILMAN LIIVEJÄ! Suorastaan uskomaton ajatus!

Kuntosalia ja jumppaa

Tällä viikolla uskaltauduin vihdoin ja viimein kuntosalilleki. Vatsanympärys on löystyny muutaman sentin, mutta kyllä se takasi ruotuun saadaan ;). Suhteellisen epätoivoisen oloista oli meininki, eikä mikään ihme. Katsoin tiedoista, että mä oon käynyt salilla viimeksi 1.3. Puoli vuotta sitte. Kävin mä spinningiä kokeilemas, mutta sitä ei lasketa nyt tähän.

Alataljaa, ylätaljaa, lankkuja. Siinä oikeastaan ne, jotka rintoja rasitti. En uskaltanut, eikä varmasti olisi ollut fiksuakaan, kokeilla niillä painoilla joihin jäin ennen taukoa, vaan sitkutin suht pienillä painoilla pidempää sarjaa. Voima ei sinänsä oo minnekään hävinnyt, mikä oli ilahduttavaa huomata, mutta kestävyys on kyllä kärsinyt. Jospa tästä nyt saisin taas tsempin käyntiin :)

Ei siinä. Mitään ei tapahtunut. Vähän ylätaljassa ja lankussa alkoi tuntua ikävämmältä loppumetreillä, mutta mitään kipuja tai särkyjä ei rinnoissa ollut eikä ole sen jälkeen ilmennyt. Success!

Tuntikausia paljussa...

Nyt on jääneet kyllä todellakin pahan kerran päivitykset. Syypäät on selkeät. Ensinnäkin päivitettävää ei tosiaan juuri enää ole. Toisekseen allekirjoittaneella on alkanut sekä yliopisto että uusi työ, joten aikaa ja energiaa päivityksille ei ole enää samalla tavalla. Ekskusemua :).

Voihan rähmä. Multa yks kaveri kyseli jotain, joka on kuulemma jäänyt blogissa käsittelemättä, mutta en kuollaksenikaan muista mitä se oli. Ehkä se vielä joku kaunis päivä tulee mieleen.

Mutta mun tissit on kasvaneet! Syypääksi veikkaan kuukautisia, koska aiemminkin mulla tissit kasvoi sen kuppikoon verran, kun se aika kuukaudesta alkoi olla käsillä. Ja jälleen on rintojen kasvu alkanut juuri silloin. Ovat taas sen about kuppikoon isommat kuin mihin ovat tähän mennessä tasoittuneet, joten joutunen hankkimaan taas kahta rintaliivikokoa. Toisia käytän puolet kuukaudesta, toisia sen toisen puolen ;). Homma on kuitenkin, tietenkin, huomattavasti mukavampaa nyt pienikokoisempana. Vaikka oikeasti, välillä katson peiliin ja kummastelen, että miksi ne on noin isot. Vaikka eivät todellakaan ole. Joskus vain tuntuu ja näyttää siltä, että ne muka olisivat. En aina jostain syystä näe mitään eroa vanhaan, mutta se voi johtua ihan vain siitä, että en enää muista elämää vanhojen kanssa.

Arvet paranee pikkuhiljaa, mutta oon huomannut, että vasempaan on ilmestynyt uusia raskausarpia. Olisko iho kiristetty niin tiukalle, että näin tähän aikaan kuukaudesta se on sitten aina piukea ja ihoa alkaa kiristellä. Ympyräarpeen etenkin on ilmestynyt raskausarpia, jota pidän vähän omituisena, mutta toisaalta onko sillä mitään väliä. Ne on muutenkin täynnä raskausarpia, mun rinnat siis, joten ei muutama lisää missään näy.

Päivä päivältä on helpompi olla. Oon pystynyt jo jumppaamaan ja lankuttamaan, tekemään selkää ja hartioita tukevia jumppaliikkeitä rajoituksetta ja muuta. Kiipeilykin sujuu ongelmitta, ei tunnu missään enää. Ratsastamaan en oo uskaltautunut, koska se on sen verran pomppuisaa touhua. Ehkä sinnekin uskallan, jos vain - tadaa - löydän mukavammat, tukevat sporttiliivit x). Uskomatonta, että edes sanon tän ääneen. Ja tosiaan, uskaltauduin lillumaan 3 hurjaa tuntia lämpimässä paljussa ja tuntuu, että tissit itse asiassa vain tykkäsivät tästä lillumisesta. Toisaalta välillä nukun kylmäpussin kanssa, koska se tuntuu myös helpottavan toisinaan ilmaantuvaa turvotusta ja kipuilua. Lämpö- ja kylmähoitoa siis, omien tuntemusten ja järjen mukaan. Kylmä hillitsee tulehdusta, lämpö rentouttaa jumeja!

Mä oon tähän saakka pistänyt aina toipumisviikon tunnisteisiin, mutta nyt saa se riittää. Nyt mennään jo niin pitkällä, että viikkotasolla on vaikea toipumista enää seurata. Nähdään seuraavan kerran 5 kk rajapyykin kohdalla?

4 kuukautta täynnä! Missä mennään?

Päivälleen neljä kuukautta on kulunut siitä hetkestä, kun olin leikkauksessa. Neljä kuukautta sitten tähän aikaan makasin leikkaussalissa taju kankaalla.

Aloitetaan siitä, mitä eniten pelkäsin, kun leikkaukseen lähdin. Muiden sanoja ja mielipiteitä. Leikkauksen jälkeen pelotti astua ihmisten eteen, koska jännitin sitä, huomaavatko he ja jos huomaavat, mitä he sanovat? Ja mitä ihmiset ovat mieltä siitä, että menin pienennyttämään rintani? Lopputulos on ollut se, että tähän mennessä he, joille oon kertonut, ovat vain olleet positiivisen uteliaita ja myönteisiä asiaa kohtaan. Jonkun tutulle on tehty sama, joku taas haluaisi tehdä saman. Vain omassa perheessäni on ollut negatiivissävytteistä palautetta, mutta lopulta esimerkiksi äidinkin oli todettava, että kyllä nämä nykyiset sopivat paremmin. Lisäksi kukaan ei ole edes huomannut, tai ainakaan ääneen sanonut. Kaikkein läheisimmät varmasti olisivat huomanneet, mutta kerroin heille etukäteen, joten he tiesivät jo.

Mä itse olen erittäin tyytyväinen siihen, minkä kokoiset rinnat mulla nykyään on. Katson peiliin ja totean joka kerta, että tämän kokoiset niiden olisi aina pitänyt ollakin. Vaatteet istuvat paremmin päälle, niiden kanssa on helpompi olla eikä liikkuessa tarvitse enää pitää kiinni. Tai okei, esimerkiksi autossa istuessa joudun kunnon töyssyissä pitämään niistä välillä kiinni, mutta se ei johdu koosta ;).

Toipuminen etenee hitaaaaaasti eikä yksikään päivä ole samanlainen. Turvotus ja mustelmat laskivat pitkälti ensimmäisen kahden kuukauden aikana, mutta kivut ovat aina siirtyneet paikasta toiseen. Kudosparaneminen on hidasta ja vaivalloista, enkä ollut osannut varautua siihen, miten pitkään se oikeastaan kestääkään. Ehkä tämäkin asia on kuitenkin sellainen, että siitä voi kuulla vaikka mitä, eikä siihen silti osaa varautua. En siis suoraan lähtisi tällaista leikkausta suosittelemaan ihan kenelle tahansa, joka asiaa kohtaan on kiinnostunut. Täytyy olla jo todella tuskastunut rintavarustukseensa, koska tämä polku ei ole erityisen tasainen.

Mulla suurin ongelma matkan varrella on ollut sopivien liivien löytäminen. Tukevia liivejä on vaikea löytää, kun on niin kapea. Kaarituellisia liivejä en ehkä saisi pitää vieläkään päivittäin, mutta mä käytän sporttiliivejä nykyään öisin ja urheillessa, mulloin mulla on lähestulkoon aina kaarituelliset liivit. Johtuen siitä, että en oo onnistunut löytämään yksiäkään oikean kokoisia ja mallisia liivejä, jotka tukis rintoja myös sivuista.

Semmoista. Ei tässä kuitenkaan erityisemmin mitään mullistavaa tapahdu, joten veikkaan, että päivitysväli alkaa nyt harventua. Mutta varmasti vielä välillä jotain päivitän :).

Joku päivä istuu, joku päivä ei

Ihan hyvä, että keräsin varaston erimallisia ja erikokoisia sporttiliivejä. Koska nyt oon saanut todeta, että ne kaikki on kyllä tulleet hyvin käyttöön, sillä toiset sopii jonku aikaa ja sit taa hetken päästä toiset sopii paremmin. Esimerkiksi ShockAbsorberit tuntuu pahalta, koska ne tuntuu kiskovan rintoja erilleen ja lätistävän rintakehästä, jolloin tisseille ei jää tilaa. Nää on aiemmin tuntuneet hyviltä. Sitten taas nuo en-muista-mitkä 70 € rintaliivit eivät aluksi olleet ollenkaan hyvät, sitten en muita käyttänytkään kun olivat parhaat, ja nyt taas ei tunnu hyvältä. Ja ne ihan ensimmäiset Odlon 70B-liivit, jotka silloin olivat vielä liian pienet, ovatkin nyt soppelit. Ne ovat liian pientä kokoa, mutta niissä on kuppiosa juuri oikeassa kohdassa, joten ne tukevat mutta eivät purista. Sitten taas Swegmarkin liivit on jo aikapäiviä sitten jääneet isoiksi, jo kertaalleen kavennettuinakin.

Eli summasummarum, ei oo ilmeisesti kuitenkaan yksikään sporttiliiveihin pistämäni euro ollut turha x).

Ens viikolla tulee 4 kk täyteen leikkauksesta. Päivittelen sillon vähä enemmän tuntemuksia. Ei tässä nyt erityisemmin mitään uutta ole. Kylmäpussin kanssa olen ruvennut iltaisin leikkimään, ja oon kokenut sen hyväksi! 

Change kokoa 65DD

Vaikka mäkin olen useammassakin erikoisliiviliikkeessä käynyt, niin ikinä, ei ikinä ole ollut näin asiallista ja avuliasta myyjää. Multa ei esimerkiksi ole ikinä mittanauhan kanssa mitattu kokoa, eikä ole katsottu rintarauhasten paikkoja tai muutakaan. Aivan uutta mulle. Mutta Jumbon Changessa oli todella mukava ja asiansa osaava naismyyjä.

Ensimmäisenä otti tosiaan mittanauhan käteensä ja totesi, että heiltä koko 65DD on varmaankin koko. Ja sehän se. Changella on pientä kokoa, joten monissa liiveissä 65D on varmaankin se oikea koko. Mutta ympärys on edelleen se 65 ja kyllähän mä sen toisaalta jo olin itse ajatellutkin, koska nämä seiskakymppiset, joita nyt olen pitänyt, ovat venyneet heti suuriksi. Elättelin toiveita, että kuppikoko muuttuisi seiskakymppiseksi, mutta mihinkäs se siitä kuusvitosesta olisi muuttunut.

Yhdessä viestissä ihmettelin sitä, miksi ihmeessä kaikkiin liiveihin täytyy pistää jumalattomat toppaukset. Mutta tunnustan, ostin kolmet liivit, joista yhdet multiwayt olivat tuollaiset. Toppausta ei ollut niin paljon kuin henkkamaukkaversioissa, mutta kyllähän sitä kuppikoon tai kahden verran oli... Mutta olivat niin mukavat! Todella mukavat, ja kerrankin sain halterneckiksi liivit ilman mitään kikkakolmosia. Naureskelin kyllä itsekseni, että on se jumaliste kun kerrankin on eroon päässyt, niin sitten huijataan osa takaisin, mutta ei voi mitään. Mukavat mitkä mukavat. Ehkä toiset paidat muutenkin näyttää sitten paremmilta noiden kanssa... Ehkä.

Vähän ristiriitainen olo. Ne ovat todella mukavat. Mutta toisaalta mua vaivaa se, että ne ei ole enää mua. Mä viihdyn näissä pienissä rinnoissani niin hyvin, että tuollainen suurentava vaikutus saa olon toisaalta vaivaantuneeksi. Ehkä totun niihin vielä.

Ja edelleen, helle tuottaa haasteita. Olen siirtynyt öiksi astetta tukevampiin sporttiliiveihin ja päiviksi kaariliiveihin. Syystä, että sporttiliivit eivät tue rintojani sivuilta samalla tavalla kuin kaarituelliset, ja öisin taas nuo väljemmät liivit ovat alkaneet tuottaa kipuilua, ehkä lämmön ja kiemurtelemisen vuoksi. Tällä mennään jonkin aikaa, toivottavasti kohta helpottavat sekä helle että säryt...

Kannattiko vai ei - välikatsaus

Kuten jo aiemmin olen aivan blogin alussa todennut, useimmat rintojen pienennysleikkauksessa käyneet ovat vain ja ainoastaan hehkuttaneet leikkausta. Vain pari hassua kommenttia niiden ehkä satojen luettujen joukossa ovat ilmaisseet, että jotain meni pieleen eikä leikkaus ollut sen arvoinen. Epäonnistumisprosentti on siis melkoisen pieni, tai sitten on tehty korjausleikkaus myöhemmin. Alussa pohdin sitä, miten ihmeessä kaikki voivat olla niin valtavan tyytyväisiä.

Nyt on siis kulunut about 3,5 kk leikkauksesta, ja ajattelin jakaa tuntemuksia sen suhteen, miten kannattava leikkaus on ollut. Ensinnäkin toipumisaika on paljon pidempi, kuin mitä osasin odottaa. Omalla kohdallani ongelmallinen on nimenomaan vasen rinta, josta ilmeisesti reilu viikko leikkauksen jälkeen antoivat ongelmat vähän periksi. Se on koko ajan ollut turvonneempi. Lisäksi dreeni oli siinä rinnassa vain päivän, toisin kuin oikeassa, joka kursittiin kahteen kertaan, ja joka "tyhjennettiin" kunnolla verihyytymistä ja muista (ks. tunniste komplikaatiot). Kirurgi sanoi, että mitä vähemmän on ylimääräisiä nesteitä ja hyytymiä, sitä paremmin rinta kiinnittyy uudelleen ja paranee. Vasemman rinnan kohdalla siis veikkaan, että paraneminen on nyt pitkittynyt. Haavojen suhteen ei onneksi missään vaiheessa ole ollut ongelmaa.

Toipumisaika on ollut siis henkisestikin raskas ja stressaava. Kun toinen rinta kipuilee toista enemmän, on huoli jatkuvasti päällä. Kokoeroa on, mutta ei onneksi mitään entiseen verrattavaa, vaan menevät ihan samaan kuppikokoon. Vaikeahan se on tämän ajan jälkeen mitään oikeastaan edes sanoa, koska rinnat muotoutuvat tosiaan sen 6-12 kk leikkauksen jälkeen. On siis käytännössä aivan turha stressata, koska muotoutumista tapahtuu koko ajan. En kuitenkaan voi olla ajattelematta, että entä jos vasen repsahtaa lisää. Järki ja tunteet eivät tässä suhteessa mahdu samaan päähän, ja on vaikea muistutella itseään, että odottaa nyt sen puoli vuotta ja katsoo sitten, miltä näyttää.

Sitä olen pohtinut, että toipumisaika olisi voinut olla helpompaa, jos leikkaus olisi tehty syksyllä. Kesän helle on rasittanut paljon, ja kesävaatetusta/kuumia kelejä on vaikea yhdistää urheiluliiveihin. Lisäksi oli vaikeuksia löytää riittävän tukevia liivejä, koska olin liian pienikokoinen. Liivit eivät erityisemmin tue reunoista, mikä on ehdoton miinus. Jos vain mahdollisuus on, niin käykää jossain, jossa voidaan kunnolla auttaa tukiliivien sovituksessa ja ostamisessa. Maksavat varmasti paljon, mutta ovat varmasti rahansa arvoiset. Sporttiliivit eivät omalla kohdallani ole erityisemmin lämmittäneet mieltä, etenkin, koska sopivia on ollut todella vaikea löytää. Helteen vuoksi kylmäpussia olen saanut pitää parinakin päivänä rinnalla. Mutta se on auttanut turvotukseen, joten suosittelen lämpimästi käyttämään.

Kadunko? Kaikkineen en. Viihdyn niin paljon paremmin pienemmillä rinnoilla. Olen kaikin puolin vapautuneempi, ja liikunta on niin paljon mukavempaa, kun liivit eivät tuki hartiaseudun verenkiertoa. Vaateiden löytäminen on suorastaan vaivatonta entiseen verrattuna, ja pienemmät rinnat sopivat kropalleni paremmin. Olen kuitenkin joinain hetkinä miettinyt, että oliko leikkaus sen arvoinen. Sen ovat aiheuttaneet nämä säryt ja pitkittynyt paraneminen, sekä selkeä epäsuhtaisuus rintojen paranemisen edistymisessä.

Mitä halusin tässä viestissä sanoa? Kun leikkaukseen lähtemistä harkitsee, niin kannattaa punnita tarkkaan myös se, että toipuminen kestää kuukausia. Vaikka elämä normalisoituu suht pitkälle ensimmäisten kuukausien aikana, niin prosessi jatkuu jopa vuoden. Se on pitkä aika. Lisäksi paranemisen kanssa voi tulla vaikeuksia, komplikaatioita voi tulla, korjausleikkaus saatetaan joutua tekemään. Matkassa on monta mutkaa, jotka kannattaa ottaa huomioon, kun leikkaukseen lähtee. Prosessi on raskas sekä henkisesti, että fyysisesti, etenkin herkemmälle ja stressiin taipuvaiselle ihmiselle.

Haluaisin sanoa, että odotus ja kärsimys on kuitenkin sen arvoinen. Vielä en sitä kuitenkaan sano, ainakaan 100%:sti sihen uskoen, sillä säryt raastavat pääkopassa... Ehkä pystyn sanomaan sen sitten kuukauden, kahden, kolmen kuluttua. Nyt voin sanoa 70%:sti, että on sen arvoista.

Talviturkki heitetty!

Vihdoin ja viimein uskaltauduin uimaan, vielä meriveteen. Aikani siinä arkailin vesi navassa asti, mutta lopulta sain itselleni järkeiltyä, että ei tässä nyt enää pitäisi olla mitään kummallista. Tuo "ihoryppykin" on peitetty teipillä, joten ei sinnekään mitään hiekanmurusia tai muita pitäisi päästä hiertämään. Tyytyväisenä siinä sitten pulahtelin ja totesin, että mun bikinien yläosa oli virheostos. Joko aivan liian pienet tai aivan väärän malliset. Mutta ei taida enää tämän kesän asia olla uusia ostaa :).

Eikä kukaan edes huomannut

Alkavat säryt ja turvotus vähän helpottaa, mutta tämän jälkeen tuntuu, että tissit on entistä ehommat. Ehkä rehkiminen ei ollutkaan niin pahitteeksi? Särky ei kuitenkaan ollut mitään maata mullistavaa ja tuli vasta päivän jälessä, mun kropassa muistuttaa kestoltaan lihassärkyä treenipäivän jälkeen. Etiäppäin!

Sukujuhlat tuli, oli, meni, eikä kukaan edes huomannut. Tietenkin asia itsessää on sellainen, ettei siitä ihan helposti suutaan avaa vaikka huomaisikin, mutta kahden tädin kohdalla olen satavarma, että jos olisivat huomanneet, niin palautetta olisi tullut. Mutta ei, ei mitään, ei tullut kovaäänistä ihmettelyä, johon olin toisen tädin osalta varautunut. Ehkä eivät sitten huomanneet yhtään mitään.

Äitikin alkaa pikkuhiljaa lämmetä muutokselle. Tammikuussa, kun kerroin harkitsevani leikkausta, vastaus oli suunnilleen "Ei herranjumala ethän sä ny semmoseen voi mennä et kyllä varmasti mene mihinkää leikkaukseen!". Pari kuukautta myöhemmin tilanne oli jo enemmän "En mä kyllä tykkää, mutta sunhan päätös se on, en mä varmaan sun päätä saa käännettyä". Leikkauksen jälkeen siirryttiin "kunhan vain ei katuisi päätöstään" -vaiheeseen. Pari kuukautta leikkauksen jälkeen ihmeteltiin kokoeroa ja jo vähän tunnustettiin, että ihan oli varmaan oikea päätös jos olo on helpottunut. Mutta eilen, eilen se tapahtui. "Täytyy kyllä sanoa, että kyllä nuo sopii sulle paljon paremmin nuo pienemmät".

Silloin, kun leikkaukseen menemistä pohdin, oli suurin murheenaiheeni se, mitä muut sanovat. En ikinä uskaltanut tehdä asialle mitään, koska pelkäsin niin kovasti muiden sanomisia. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että kukaan ei edes huomaa. Mummun mukaan mä olen muutenkin jo niin ohentunut, että luonnolistahan niidenkin pienentyminen on. Ehkä annan ihmisten pysyä tässä mielikuvassa ;).

Särköö...

Nyt muuten pistää särkemään. Ensinnäkin tein pari päivää sitten mokan. Unohdin tissit tyystin ja kanniskelin tuoleja ja pöytiä paikoilleen, suht painavia satseja kerrallaan. Eivät tykänneet siitä kyttyrää, mutta nyt pari päivää ovat olleet kipeämmät ja enemmän turvoksissa. Voi hyvin olla, että rehkiminen ja helle yhdessä tekevät tämän, joten helteen rakastaja joutuu nyt kyllä toteamaan, että toivottavasti tulisi vähän viileämpää kohta...

Oikeaan nänniin alkaa tunto palailla, sen verran pistelee ja tuntuu. Hieno juttu, vaikka kivalta ei tunnukaan ;).

Huomenna sitten ne sukujuhlat...

Lisää liivejä - niitä kunnollisia!

Saunomista on nyt kokeiltu eikä mitään kauheuksia tapahtunut. Saunakunto on kylläkin hävinnyt olemattomiin, mutta toisaalta ei sitä oo aiemminkaan erityisesti ollut. Seuraava etappi olis uiminen. Tänään ollaan taas kaverin kans menossa rannalle, mutta en tiedä, uskallanko siellä käydä uimassa... Ehkä uimisen suhteen odottelisin mieluummin jonkun aikaa vielä. Sukujuhlissakin olin eikä kukaan mitään mistään sanonut. Näissä juhlissa oli kuitenkin vain murto-osa suvusta, ensi viikonloppuna olisi sitten koko suku koolla.

Mutta on ne hyvät tissit! Ikinä varmaan oo tisseistäni tällaista lausahdusta sanonut. Päätin tänään sitten koettaa tilata Lumingerielta parin liivejä, jotka olivat suosikkini ennen leikkausta. Lumingerie on verkkokauppa, joka pelasti mut postimaksuilta, jotka ovat suhteellisen kivat ulkomailta tilatessa. Liivit alkavat koosta D, joten enää ei ole erityisesti tuolle sivustolle asiaa. Nyt kokeilin kuitenkin tilata 65D ja 70D, joista toivottavasti jommat kummat sopivat. Kokolaskurin mukaan mulle voisi mennä jopa koko 70DD, joten katsotaan. Sääli, jos kummatkaan eivät istu, sillä pidin kovasti noista liiveistä. Kyseessä siis Freyan Decot. Ainut liivimalli, joka istui hyvin. Snif.

Vähän nuo tuntuvat turvonneen tässä kyllä... Mahtaisiko syypää olla sulavat ompeleet ja helle? Käytin kyllä yhden päivän liian heppoisia liivejä, tajusin vasta illemmalla kun alkoi särkeä. Toisaalta mulla alkaa aina yleensä tässä vaiheessa kuukautiskiertoa turpoamaan paikat, joten saattaa olla kyse myös siitä. Aiemminhan mulla aina kasvoi yhdellä kuppikoolla rinnat, kun kuukautiset lähestyivät. Oh joy! 

Ja tältä se näyttää 3 kk jälkeen

Meinasin ensin värvätä ukon ottamaan musta kuvia, mutta kun ukolla on intensiivinen jumppatuokio kesken, niin ehkä en häiritse sitä. Kanske joku kaunis päivä joku mustakin nappaa taas kuvaa niin että saan tännekin jotain siistimmän näköistä.

Kuppikoko on tosiaan asettunut tällä hetkellä siihen 70C tienoille. Kiloja tämä lähes 4 kk potilaana oleminen ei ole tuonut lisää, mikä on suoranainen ihme siihen nähden mitä kurkusta on välillä alas kiskottu. Koostumusta kroppa sen sijaan on muuttanut, ja ne vähäisetkin lihakset ovat kyllä löystyneet. Mm. vyötärönympärys on kasvanut 5 senttiä, joka kertoo vain siitä, että lihakset eivät ole olleet töissä. Oon äärimmäisen iloinen, että pääsen taas liikkumaan.

Liikunnasta puheenollen. Kiipeilysessio sujui mainiosti, jos ei oteta huomioon korkean paikan paniikkijäätymistä siinä vaiheessa, kun reitti olisi pitänyt topata (kiivetä kiven päälle). Kerran tipuin parista metristä suoraan kiveä pitkin ja taisinpa lyödä toisen rinnankin siinä samaan syssyyn johonkin murikkaan. Patjalle tömähtäessäni päästin suustani vaistomaisen karjaisun ja kirosanalitanian - en sen vuoksi, että minnekään olisi sattunut vaan siksi, että olin niin lähellä! Vasta myöhemmin tajusin, että minnekään ei tosiaan sattunut. Woohoo! Nyt oon käynyt pyörälenkeillä sen jälkeen ja tässä katselen ratsastuskoulujen sivuja, jos jonnekin pääsisin kohta sitäkin taas koettamaan. Rakasta harrastusta on kova ikävä.

Saunomassa aion käydä tänään. Katsotaan miten se menee. Teipit otin pois pari päivää sitten ja olin yllättynyt siitä, miten hyvin mulla on nyt jo arvet vaalenneet ja parantuneet. Kyllähän ne näkee, mutta ei ne mitkään silmiinpistävät ole. Molemmat rinnat alkaa jo vähän hakeutua muotoonsa, mutta vasen on edelleen jäljessä paranemisessa. Ehkä sekin vielä. Lisäksi löysin Triumphilta äärettömän mukavat kaarituelliset liivit, joissa on pehmeä, paksu kuppi. Maksoivat 40 € ja ovat jokaisen pennin arvoiset. Niitä olen tässä pitänyt.

All in all. Välillä tulee haikea fiilis ja mietin, että teinkö virheen. Siinä vaiheessa yleensä muistuttelen itseäni niistä syistä, jotka leikkaukseen saivat lähtemään. Liikkumisen vaikeus, huono ryhti, pahenevat fyysiset vaivat (olkapää ja takareisi, olkapää ehti tulehtua ja takareisi vasta oiria ilmeisesti etukenoisen liikkumisen vuoksi), vaatteiden löytymisen vaikeus, Kyllähän ne olisivat varmasti hyvältä näyttäneet, joo, mutta vaikeaa niiden kanssa eläminen oli. Jos olisivat olleet edes pari kuppia pienemmät, en varmaankaan olisi niille tehnyt yhtään mitään. Aina välillä on hyvä pysähtyä käsittelemään tätä asiaa omassa päässään.

Huomenna on sukujuhlat. Kummipojan synttärit. Viikon päästä serkun valmistujaiset. Tässä ovat ensimmäiset tilaisuudet, joissa astun suvun näkyville uusine tisseineni. Se pistää jännittämään, mutta nyt olen siihen jo valmistautunut henkisestikin.

3 kuukautta täynnä!

Mitä pidemmälle päästään leikkauksesta, sitä vähemmän päivitettävää? Kai se niin vain menee.

Leikkauksesta on tänään kulunut päivälleen 3 kuukautta. Vasenta rintaa särkee aina välillä, sama sisäsyrjä vaivaa edelleen. Toivon, että kyse on ompeleista ja ne alkavat sulamaan sieltä pikkuhiljaa näihin aikoihin, kuten kirurgi sanoi. Vai puhuiko se 4-5 kk menee sulamiseen... Katotaan. Jos 6 kk kohdalla edelleen kipuilee, niin soittelen sitten eteenpäin. Teipit sais ottaa tänään pois nännien ympäriltä. Sen aion tehdä vasta illalla.

Mulla alkaa elämä tässä pikkuhiljaa normalisoitua joka tapauksessa. Rannalle olen päässyt, kaarituellisia liivejä olen käyttänyt, urheilu sujuu pyörällä joten ei siitäkään sen kummemmin mitään. Tänään aion mennä kokeilemaan kiipeilemistä ulos kiville. Se pistää vähän jännittämään, ensinnäkin rintalihaksia tulee jännitettyä ja toisekseen sieltä saatetaan pompata alas. Tai tipahtaa. Njaa, mä oon kyllä sen verran arkajalka pihalla kiipeilyn suhteen (3 vuotta edellisestä kerrasta) ja taito on tasoa räkänokka, joten tuskin erityisen riskaabeleja lähden yrittämään.

Eilen kävin Anttilassa uudelleen rintaliiviostoksilla, ja hämmästyksekseni (sekä ilokseni) oli tullut lisää tavaraa. Löysin itselleni neljät liivit! Aion kyllä käydä vielä kunnon liiviliikkeissä, mutta näillä nyt pärjää jo vähän.

Biitsikelejä ja kaaritukia

Mä en oo uskaltanut tehdä risojen tissieni kanssa oikein mitään. En mennä rannalle, en uimaan, en kylpyyn, en saunaan. Ehkä olen ollut vähän neuroottisenkin varovainen, mutta parempi niin päin, eikö? Rannalla olemisessa on muutamakin asia, joita olen murehtinut: pystynkö makaamaan vatsallani, mitä rinnat pitävät tuettomissa bikineissä olemisesta ja tuleeko niin lämpimässä tukala olo. Ongelmia ei kuitenkaan tullut, vatsallani makasin käsivarsiini nojaten ja bikinitkin tuntuivat hyviltä. Tukala olo siellä kyllä tuli, mutta ihmekös tuo. Lämmintä 30 astetta ja mereen uimaan en vielä ole uskaltautunut. Oli tosin pakko käydä huuhtoutumassa edes osittain siinä välissä, kun arvon lokki päätti, että vatsani näyttää nyt liian ruskealta. Kiitosta vain.

Kaarituellisia liivejäkin oon ryhtynyt käyttämään. Oon yrittänyt käyttää aina tunnista muutamaan tuntiin kerrallaan, joten koko päivää en niisäs hillu. Suurimman osan päivästä pidän edelleen sporttiliivejä ja öisin pidän vielä liivejä myös. Uskon, että öisin tulen pitämään vielä pitkän aikaa liivejä. En itse asiassa tiedä, milloin niistä saisi luopua, mutta mahtaneeko tuolla olla väliä? Harmittaa vain, etten löytänyt t-paitaliivejä... Löysin tosiaan yhdet kunnolliset liivit ja toiset ok-liivit, joita olen nyt sitten käyttänyt, ovat vain molemmat olkaimetonta mallia. Ovat siis hyvin napakat, mutta eivät kuitenkaan tunnu pahalta. Siksi olen niitä nyt uskaltatunut pitämään, vaikka kirurgi sanoikin, että sporttiliiveillä vielä tämä kuukausi. Yleensä ohjeet ovat kuitenkin olleet luokkaa "omien tuntemusten mukaan", eikä tässä ole mitään hätää tullut näitä käyttäessä. Aiemmin oli hyvin selvää, että turha yrittääkään pistää kaarituellisia liivejä ylle, sivut olivat nimittäin niin kipeät.

Mutta kokoluokka. Nämä ovat molemmat kokoa 70C ja nyt hetken pidettyäni aloin miettimään, että onko 70D kuitenkin oikea kokoluokka. Sitten taas joistain liiveistä 70B oli oikea koko. No joo varmasti riippuu mallista ja valmistajasta. Mukava kuitenkin tietää, että kapeudesta huolimatta sitä voi jopa löytääkin kokoja. Nettikauppaan taitaa tie kulkea.

Oon kummastellut sitä, miten kukaan ei oo juuri noteerannut tätä muutosta. Kävin ulkona ystävien kanssa, joista 2 tiesi, missä olen ollut. Mitään kummallista ei tapahtunut. Sukulaisiakin olen pari kipaletta nähnyt, ja mitään eivät sanoneet. Ja kaikki näistä henkilöistä ovat olleet sellaisia, että varmasti sanoisivat, jos huomaisivat. Ajatus tuntuu vain niin hassulta, kun ne omiin silmiin olivat niin suuret. Mutta ehkä ne eivät sitten tosiaan muiden silmiin näyttäneet niin suurilta, että olisivat ikinä sen suuremmin kiinnittäneet huomiota.

Mummo vai barbie?

En ole ikinä viihtynyt rintaliivikaupoissa. Teininä se nolotti, sittemmin se ärsytti, koska sopivia liivejä ei tuntunut löytyvän. Kolmannen vuosikymmenen alkupuolella se vielä onnistui ja saatoin löytää liivit kyllä normaalista liivikaupastakin, joskin kovan työn ja tuskan ansiosta. Sittemmin rinnat vain kasvoivat ja niiden kantaja kutistui, ja tuli mahdottomaksi löytää edes erikoisliikkeestä liivejä. Olin epätoivoinen. Tilasin netistä ulkomailta liivejä ja yleensä palautin niistä vähintään 80 %, joka tarkoitti välillä isojenkin postikulujen maksamista. En siis toisaalta voinut ottaa kunnolla rinnakkaiskokoja, sillä niiden palauttaminen olisi maksanut vain enemmän, enkä toisaalta voinut tilata uusia kokoja, koska todennäköisesti nekin lähtisivät takaisin ja maksaisin taas lisää postikuluja. Hyvät liivit sijoittuivat lähes poikkeuksetta hintahaarukalle 60-100 €, joten niitä ei ollut mahdollista tilata erityisen suurta satsia. Ei opiskelijana eikä perusduunarina.

Mietin monesti sitä, olisiko minun helpompaa löytää liivejä, jos en olisi niin kapea? Suurimmaksi ongelmakseni nimittäin koitui se, että ympärykseni oli 65. Vaikka kupeissa oikean kokoisia liivejä löytyikin, niin oli lähes mahdotonta löytää isoa kuppia yhdistettynä pieneen ympärykseen. Ne harvat, jotka löytyivät, olivat aivan väärän mallisia. Surkeana saatoin käydä vaeltelemassa Anttilan ja Seppälän liiviosastoilla vain todetakseni, että ei ole minulle liivejä tehty. Erikoisliikkeistä löytyi joitain. Yleensä ne olivat tylsiä ja saivat rintani näyttämään joko muodottomilta hiekkapusseilta tai aerodynaamisilta tötteröiltä. Korsettia etsiessäni minulle sanottiin suoraan, että olen liian kapea.

Nyt tilanne on erilainen. 65H on vaihtunut kokoon 70C. Eilen sitten, riittävästi rintojen pienennysleikkauksesta toivottuani, päätin lähteä hakemaan siistimpiä rintaliivejä, jotta voisin taas käyttää muitakin paitoja kuin suht pienikauluksisia t-paitoja. Kävin Lindexissä, H&M:llä, Anttilassa, Sokos Emotionissa ja Seppälässä, ja viimeiseen kauppaan päästyäni olin jo epätoivoinen. Miksi?

Olin käynyt läpi kaupungin kaikki potentiaaliset liivikaupat. Lähdin hakemaan, ja päädyin etsimään. Kaikki liivit tehdään alkaen koosta 75, oli todella vaikeaa löytää liivejä koolla 70. Kaiken lisäksi vaikuttaisi siltä, että olisin niistä harvoista kokeilemistani liiveistä edelleen kaivannut koon 65 ja kauhistelin jo valmiiksi sitä, millaista tulee olemaan rintaliivien etsiminen näin kapealla ympäryksellä. En tiennyt, että ympäryksiä 65 ja 70 tehdään vain kuppikoolle A ja B, kuten useissa malleissa näytti olevan. Olenko siis yhä edelleen rintaliiviteollisuuden ulkopuolella?

Okei. Olen siis vaikean kokoinen edelleen. Mutta pitäisikö minun tuntea oloni vielä surkeaksikin siitä, että olen pienikokoinen? Vähintään puolet pienemmän kokoluokan liiveistä oli topattu. Jotkut siedettävästi vain hieman, mutta useissa, ellei jopa useimmissa, oli pistetty puolet lisää täytettä. Kokeilin niitä ja totesin, että kaikki se liiveihin sullottu ylimääräinen toki suurentaa rintoja - alaspäin. Eihän rintoja voi nostaa määräänsä enempää, joten ainut vaihtoehto on saada rinnat näyttämään siltä, että ne ovat lähempänä napaa. Lisäksi ne tuntuvat juuri siltä, kuin niiden voisi kuvitellakin tuntuvan, eli turvatyynyiltä.

Siellä minä seison. Kaikkien niiden topattujen, suurentavien rintaliivien joukossa. Siellä olin minä, pienennysleikkauksessa käynyt nainen, joka sillä hetkellä kaikkein vähiten halusi minkään enää ikinä suurentavan rintojaan. Mutta vaihtoehtoni olivat vähissä. Rintaliiviteollisuus on päättänyt, että pienirintaisena ei ole kukaan itseensä tyytyväinen. Sen lisäksi, että kaikki pienirintaisten liivit oli topattu, ne olivat myös huonolaatuisia. Kokeillessani kaikkia niitä 10-20 € maksavia liivejä ihmettelin, että kuka tunnoton luukasa niissä oikein viihtyy? Rintaliivit eivät olleet millään tavalla tukevat selästä ja sivuilta, ja ainoa efekti minkä ne saivat aikaiseksi oli sen pienenkin ylimääräisen pursuaminen senttikaupalla ulos. Ilmastointiteippikin tuntuisi mukavammalta ihoa vasten kuin se ohut, ihoon kaivautuva rimpula.

Naisten pitäisi olla ylpeitä itsestään ja rinnoistaan koosta riippumatta? Käsi pystyyn, kuka tuntee olonsa oman elämänsä huippumalliksi, kun isorintaiset halutaan pukea muotoileviin mummoliiveihin ja pienirintaiset supersuurentaviin naruihin? Ehkä juuri sen vuoksi suurin osa naisista käyttääkin väärän kokoisia ja mallisia liivejä. Isorintaiset eivät ole vain siveyden sipuleita, jotka istuvat kotona poolopaidassaan ompelemassa sukkia. Nätimmät liivit löytyy ihan perusliikkeistä, kun ottaa suuremmalla ympäryksellä, jolloin myös kuppikoko kasvaa. Ja pienirintaiset vaihtavat suurempaan ympärysmittaan, sillä oikealla ympäryksellä varustetut liivit on niin huonosti tehty, että ne ovat suorastaan järkyttävää katsottavaa. Lopputuloksena selkää ylöspäin kipuava ympärys, joka tukee rintaa mahdollisimman vähän ja saa ryhdin painumaan alaspäin. I love your style!

Löysin yhdet ainoat hyvät liivit, jotka nekin oli lievästi topattu. Ne olivat Calvin Kleinin liivit Sokos Emotionista, hinnaltaan 49 €. Liiviseikkailuni jälkeen totesin, että kun olen vuosikaudet tottunut maksamaan liiveistä maltaita, taidan jatkaa sillä linjalla. Sillä hinta on pienin ongelma sen juurella, miten surkeaksi huonot, barbieideologiaa tuputtavat liivit saivat oloni tuntemaan.

Muotopuoli

Siirrytäänpä taas vähän enemmän takaisin itse fyysiseen paranemisprosessiin ja palautumiseen ulkonäöllisesti.

Rinnathan muotoutuu 6-12 kk leikkauksen jälkeen. Mulla on takana 2½ kuukautta, joten muotoutumista olis odotettavissa aika reilusti vielä. Ja parempikin olis. Tällä hetkellä oon siis aika muotopuoli. Alkavat olla edes vähän tasaantuneet, mutta kyllähän tuon huomaa, että oikea rinta (eli se, joka repsahti ja kursittiin uudestaan muutama päivä leikkauksesta) on parantunut huomattavasti paremmin. Luulen tämän johtuvan siitä, että samalla sieltä myös poistettiin hematoomaa, nesteitä ja muita. Kirurgin mukaan mitä vähemmän siellä on "paranemisen tiellä tavaraa", niin sitä paremmin paranee. Kyllä.

Vasen reppana taas on vielä vähän onneton. Oikea rinta alkaa olla jo vähän laskeutunutkin eikä enää päältä turvoksissa ja alta neliskanttinen, niin vasen on juuri sitä. Onhan se ollut paljon pahemmin, joten kyllä sekin on vähän jo laskeutunut, mutta selkeästi sen paraneminen tulee oikean perässä. Sisäkulma on kuitenkin vähän tasoittunut, se saattaa ärtyä pöydällä istumisesta ja koneella työskentelystä, mutta muutoin on aika hyvän tuntuinen jo.

Ilmeisesti rintojen pienennysleikkauksesta tulee monellle ns. koirankorvat. En tarkalleen tiedä, mitä kukin tällä tarkoittaa. Ilmeisesti monella, jolta poistetaan enemmän tavaraa ja se tehdään ankkurimallilla, nämä lärpäkkeet tulevat helpommin. Toisilla rintojen väliin, toisilla rintojen sivuille. Mut leikattiin tikkarimallilla, ja ilmeisesti todennäköisyys koirankorviin on pienempi, mutta kyllä mä ehkä sanoisin, että jotain sellaista tuolla sivuilla on havaittavissa. Eli rintojen sivuilla on siis lärpäkkeet. Eivät erityisen suuret, ja ovat kyllä pienentyneet tässä parantuessa, joten varmasti liittyvät osaltaan turvotukseen ja nesteisiin. Oikealla puolella alkaa rinta näyttää jo suht normaalilta, mutta vasemmalla puolella sivulla tuota turvotusta on vielä enemän.

No joo. Arpikudoshan on vähän kiristynyttä, joten vasen rintani näyttää tällä hetkellä lievästi olevan perseestä. Kirjaimellisesti. Kaksi pakaraa roikkuu rintani alla. Onneksi tämäkin on vähän tasaantunut ja oikealla puolella tätä ei juurikaan enää ole. Mutta ainakin vielä jonkin aikaa mulla on kaksi rintaa, kaksi takapuolta. Joka miehen unelma?

Sporttikärpänen?

Oon tuon juokemisen kanssa vähän epäillyt, että vaikka se kyllä onnistuu, niin onko se kuitenkaan niin fiksua vielä. No joo, fysioterapeutin mukaan raskaammat lajit on hyvä jättää ainakin 6 viikon päähän leikkauksesta, ja nyt on kulunut jo toinen mokoma, eli sinänsä kai se olisi ok. Mutta en silti tahdo uskaltaa. Myöskään kuntosalille en ole uskaltautunut menemään. Kiipeilemäänkin haluaisin, mutta sitäkään en ole uskaltautunut vielä kokeilemaan. Varon siis tällä hetkellä varmaan aivan liikaa, mutta en vain uskalla, koska kiristelee kuitenkin sen verran. Repeäminen sai mut suorastaan neuroottiseksi en suhteen, ettei vain mistään repsahda tai repeä.

En usko, että näin kuitenkaan kävisi, mutta löysin kuitenkin yhden lajin, jota uskallan surutta harrastaa eikä tunnu pahalta. Pyöräily! Kyllä, pyörän selkään vain. Kävellessäkin pystyn vetämään vain sen 40 minuutin lenkin, kun alkaa tuntua vähän hiertämistä (toki ei erityisen kipeää, mutta tuntuu juuri siltä, että yläkropan liike pistää liivien alaympäryksen hankaamaan sisäiseen leikkaushaavaan. Pyöräilyssä tältä välttyy. Sitä paitsi siinä on loistava kunnon kohottaja.

Kesä tuli. Jei.

Kaikki muut (paitsi he, jotka ei tykkää lämpimästä) on ihan intopiukeana siitä, kun tuli aurinko ja lämpimät säät. Yleensä mäkin olisin. Nyt vaan ärsyttää.

Tää alkukesä on ollut suorastaan säälittävä sään osalta, mikä on sopinut mulle oikein hyvin, koska mä en oo juuri voinut nokkaani ulos pistää kesäisissä vaatteissa. Yleensä mä oon tähän mennessä jo ruskea kuin papu, mutta en nyt. Eilen käytiin ulkona parilla kaverin kanssa, ja mä melkein tunnin itkin vaatekaapin ovella, että mulla ei ole mitään päällepantavaa. Miksi? Koska ne kaksi t-paitaa, joíta mä oon näiden liivien kanssa pitänyt, on molemmat pesussa ja kaikki ne kivat paidat, joita mulla kaapissa on, on tällä hetkellä mahdottomia käytettäviä. Ellei tykkää siitä, että sporttiliivien paksut, rumat olkaimet ja osa kuppiosasta loistaa paidan reunojen yli. Lopulta pistin päälleni parhaan mahdollisen kelvollisen vaihtoehdon. Siitäkin näkyi vähän sporttiliivien rajaa yli, mutta oli sentään musta paita ja mustat liivit.

En tykkää. En yhtään tykkää. Mua ärsyttää ihan vimmatusti. Ei huvita enää. Tänäänkin aurinko paistaa ja mitä mä teen? No en yhtään mitään. Mä meen tuonne ulos t-paita päällä ja mulla on semmonenki rusketusraja, että se ei muuten sitten lähde mihinkään.

Pitäkää pinnallisena, mutta kyllä se ketuttaa, jos juhliin pistää mekon päälle ja kädet näyttää maalipurkkiin kastetuilta. Mä haluan rannalle. Haluuuuuuuun. Ihan sama miten kärsivällisyys kyllä palkitsee ja se nyt on vain tää kuukausi ja kyllä sä nyt tän kestät. No kestän kestän ja on vain tää kuukausi. Ja viime kuukausi. Ja sitä edellinen kuukausi. Ja tää ei lopu ikinä. Jos saatte valita koska meette leikkaukseen, niin menkää talvella jos teillä on yhtään samanlainen kesän kaipuu kuin mulla. Koska "se on vain tää yks kesä" ei todellakaan juuri mieltä lämmitä, kun ulkona on aurinkoista ja biitsikelit.

Onneks oon edes lenkille päässy. Vähän huojentaa mieltä.

Kyllä, on taas se aika kuukaudesta. Kuulisittepa millaiset angstit oon jo ehtinyt vetää gradun tekemisestä. Miehen onni, että se saa (ja nimenomaan saa) olla koko päivän poissa. Eihän tällasta hormonimonsteria kestä katella hormonimonsteri itsekään.

Run Forrest, run!

Mikä tunne mahtoikaan Forrest Gumpilla olla, kun juoksuyritys päätyikin jalkatukien rikkoutumiseen ja tippumiseen, ja jalat vain kulkivat eteenpäin tasaista, varmaa tahtia. Jos Forrestin takana ei olisi ollut kiusaajia, niin ilme olisi varmaan ollut aika muikea.

Kampesin juoksulenkkarit jalkaan, nappasin kännykän ja avaimen juoksuvyöhön ja lähdin lenkille. Tarkoitukseni ei ollut erityisesti tehdä juoksulenkkiä, vaan vain kokeilla juoksemista. Mutta kun mä pääsin liikkeelle ja askel rullasi, niin en voinut olla kiristämättä vauhtia. Juoksin ja juoksin ja juoksin naama leveässä virneessä. Vihdoinkin! Olo oli kuin hourulasta paenneella, mikä vapauden tunne! Iloa kesti sen 300 metriä ennen kuin kunto loppui jo kesken, mutta se oli 300 metriä enemmän kuin kuukausiin!

Otin vielä kolme juoksuspurttia, tällä kertaa vähän maltillisemmin ja vielä vähän lyhyempää matkaa. Sain järjellä pidettyä itseni aisoissa sen suhteen, etten nyt lähtisi rasittamaan kroppaa liikaa kaiken levon jälkeen. Jaloissa tuntuu, että jotain niillä on tehty. Mulla oli niin ikävä tätä fiilistä! Joka paikka on rupsahtanut ja löystynyt, vatsan paikalla on pömppis, jollaista siinä ei ole ollut aikoihin. Kunhan tästä pääsen taas lankkuilukuntoon, niin saadaan sekin ongelma hoitoon...

Tämän jälkeen onkin sitten hyvä "venytellä" - Ainon maitosuklaajätskillä ;) Auttaa hyvin vatsapömppikseen.

Mikä rapakunto!

Puolisen tuntia juoksentelin ulkona palloleikeissä (e he he, palloleikkejä ulkona), ja onnistui! Eli näyttäisi pikkuhiljaa siltä, että mäkin alan päästä tästä liikkeelle. Mutta voi jestas, kaikki juoksu- ja lihaskunto on poissa. Okei, mun kohdalla tää liikuntatauko ei oo kestänyt vain tätä aikaa, kun oon ollut petipotilaana (eli viimeset 3 kuukautta flunssat mukaan lukien), vaan oon ollut eräistä muista syistä hyvin liikuntahaluton viimeisen puoli vuotta. Ja sen huomaa, sen todellakin huomaa.

Ensinnäkin mun mainiosta kävelykunnosta ei oo mitään jäljellä. Jalkojen lihaksiin alkaa särkeä nopeasti ja paikkoihin, joita ikinä ennen ei ole särkenyt. Nilkat ovat taas löystyneet, ja juoksemisessa tuntuu, ettei niissä ole tukea. Vanha olkapäävaiva on alkanut taas vaivata, kun mitään sen kanssa ei ole tehty. En uskalla edes ajatella, että missä kunnossa on sellainen ihminen, joka ei liiku ikinä, jos mäkin menen puolessa vuodessa tähän kuntoon.

Lohtuna, joskin laihana sellaisena, on kuitenkin se, että kyllä se lihaskuntopohja siellä on. Ja kun vain ryhtyy tekemään, niin se tulee kyllä takaisin. Olkapää nyt vähän huolestuttaa, sillä sen harjoittaminen tarkoittaisi käsin tekemistä, ja tähän mennessä ne liikkeet eivät ole tuntuneet tisseihin erityisen hyvältä. Itse asiassa Kirsin kuntopiiri -blogista löytyi hyviä liikkeitä, joita olen tehnyt olkapään kanssa aikoinaan. Näitä pitäisi ryhtyä taas tekemään. En ole uskaltautunut kokeilemaan. Etenkin nyt tässä oikealla näkyvän kuvan (linkattu Kirsin kuntopiiri -blogista) liikettä olen tehnyt paljon, ja se avaa ja vahvistaa juuri oikeita lihaksia. Mutta tuntuu myös rintalihaksissa, siksi se on tällä hetkellä vähän ikävä. Kyse on siis ulkokierrosta kuminauhalla.

Mutta jos olkapäiden tai ylävartalon kanssa on ongelmia, kannattaa vilkaista tuota blogia. Isorintaisilla on usein muutenkin ongelmia myös ryhdin kanssa, ja noista liikkeistä löytyy vinkkejä siihen ongelmaan. Itse olen näitä samoja liikkeitä tehnyt eri muodoissa, ja oma ryhtini alkaa olla aika hyvä. Se on myös selkeästi parantunut viime aikoina ihan itsestäänkin, kun olen vain keskittynyt aina käyttämään keskivartalon lihaksia, ihan vain kotona jääkaapille kävellessäkin.

Ja hei, juoksentelu onnistuu Shock Absorberin liiveillä, joista aiemmin olen blogissani puhunut (täällä). Suosittelen lämpimästi, mutta jos hankitte, niin muistakaa, että ovat hyvin jämäkkää kokoa, joten kannattaa suosista ottaa useampi koko kokeiltavaksi. Myös niitä kokoja, jotka tuntuvat liian isoilta.

Vihdoinkin!

Mä pääsen liikkumaan! Keuhkot sanovat vielä vähän vastaan, mutta kevyttä kävelylenkkiä pystyn taas tekemään yskimättä. Eilen koitin pelata pallolla miehen ja miehen pojan kanssa, ja hidastempoisuuden vuoksi jaksoin pelata yllättävänkin kauan, mutta lopulta keuhkot sanoivat, että nyt riittää hyppiminen. Mutta keuhkot sanoivat, ei tissit, vaikka muutaman juoksuaskeleenkin otin! Pelaamisen jälkeen siirryin puolen tunnin kävelylenkille. Keskityin pitämään keskikroppaa tiukkana, jotta hartiat voivat levätä, ja suurimman osan matkaa taisin jopa onnistua siinä ilman suurempia jumituksia. Ehkä tilanne ei siis olekaan niin toivoton kuin se viime yrittämällä oli, taisin vain lähteä liian aikaisin liikkeelle.

Tässä huomaa sen, miten yksilöllistä paraneminen on. Joissain blogeissa hehkutetaan, miten jo 4 viikon jälkeen on päässyt tekemään vaikka mitä. Mulla siihen meni 10 viikkoa. Tosin joku kertoi pystyneensä liikkumaan kunnolla vasta puolen vuoden kuluttua, joten 10 viikkoa ei edes ole vielä paljon.

Mites sitten arpien hoito? Teippien pitkään pitäminen kuulemma vähentää arpikasvua, mutta jossain vaiheessa teipeistäkin on luovuttava ja annettava ihon hengittää ja parantua. Myös arpikasvu on hyvin yksilöllistä, toisilla arpea ei juuri tule, toisilla taas saattaa hyvinkin olla arpien liikakasvua. Omista vanhoista arvista voi hyvin päätellä, kumpaan ryhmään kuuluu. Mun arpikasvuni on kait ihan keskivertotasoa ellei vähän vähäisempääkin. Ennen leikkausta peloteltiin kovasti niillä näkyvillä arvilla, mutta itse suhtaudun arpiini enemmänkin niin, että onpahan tullut elettyä. Nämä arvet sitä paitsi ovat suurimmaksi osaksi piilossa rintaliiveissä kauniiden raskausarpieni kanssa, joten samaan konkurssipesään ne menevät...

Arpien vaalentamiseen tarkoitettuja aineita löytyy mm. apteekista, varmasti luontaistuotekaupoistakin. Itse ostin apteekista, kun sinne muutenkin asiaa oli. Apteekin tädeiltä kysyin suoraan apua, ja nopeasti sitten tuote löytyikin. Vaihtoehtoja oli kaksi, Bio-Oil erikoisihonhoitoöljy ja Kelo-cote geeli. Hintaeroa näillä oli jonnin verran, joten päädyin ostamaan Bio-Oilia, vaika ilmeisesti Kelo-cote on tehty juuri tätä tarkoitusta varten. Bio-Oilia hierotaan kahdesti päivässä vähintään kolmen kuukauden ajan, eikä sitä saa käyttää rikkoutuneelle iholle. Hintaa oli jotain alle 15 €. Molemmat tuotteet löytyvät mm. osoitteesta Apteekkituotteet.fi 

Oon hyvin laiska voiteiden käytön kanssa, joten saa nähdä, miten tämän litkun suhteen käy. Tuoteselosteessa luvataan sen tasoittavan muitakin epätasaisuuksia iholla, joten sinänsä tuntuisi suht monikäyttöiseltä aineelta.

Ensiapua alakuloon

Mulla oli tälle päivälle kirjoitettavaa, mutta ilta meni vähän eri tavalla kuin olin ajatellut. Mieliala ei ole niin korkealla kuin päivemmällä, joten mussutuksen sijaan pistän ensiapua alakuloon :)

Milloin mä pääsen taas liikkeelle?

Kyllä hiertää ja pahasti.

Koti ei tunnu yhtään kodilta, kun on sen vankina viikkokausia. Muistan erään entiseen elämääni kuuluneen ihmisen poteneen aina "festarimasista" kaikkien sosiaalisten viikonloppujen, etenkin festareiden, jälkeen. En ikinä tajunnut sitä, kunnes huomasin itse potevani samaa masennusta tuon parin viikon juoksuruljanssin jälkeen. Vaikka paluu kotiin olikin mukavaa, niin samalla se tarkoitti paluuta arkeen, joka tässä tapauksessa tarkoittaa lepäämistä, varovasti ottamista ja aika pitkälle kotona olemista. Ensimmäisellä reissulla Ahvenanmaalla tuli liikuttua paljon luonnossa miehen kanssa kuvaamassa. Sen jälkeen oli taas ihanan aktiivinen olo. Ja nyt... Pffft.

Ja mies? Mä rakastan miestäni enkä voisi kuvitella enää elämääni ilman häntä. Mutta kun päivästä ja tunnista toiseen olet sidottuna omaan pieneen sisätilaasi, jonka jaat jonkun kanssa, niin kyllä alkaa kiristää. Tilanne olisi eri, jos mullakin olisi jonkinlainen sosiaalinen elämä, mutta se rajoittuu tällä hetkellä lyhytaikaiseen tekemiseen tutussa seurassa suhteellisen harvoin. Graduakin väännän kotona, koska en halua tissisärkyisenä istua kirjastossa.

Mutta tiedättekö, mikä kuukausien makaamisen jälkeen on kaikista pahinta? Se makaaminen ei enää haittaa. Kyllä, makaaminen on itse asiassa ihan kivaa. Ihan hyvin voisin kuluttaa päivästä tuntikausia ihan vain makaamiseen. Tai istumiseen. Ja telkkarin tuijottamiseen. Tiedättekö, mikä siitä tekee kaikista pahinta? Mä olen ollut sohvaperuna ja päässyt sieltä liikkeelle siihen pisteeseen asti, että juoksulenkit olivat normaalia arkista rutiinia. Muistan, miten ihana oli olo silloin. Muistan myös sen, miten vaikea sinne oli päästä! Ensimmäinen kuukausi on yhtä hampaiden kiristämistä ja itsensä pakottamista, jotta pääsisi taas liikkeelle ja saisi siitä jälleen otteen.

Ja vielä tätäkin pahempaa? Kai sen nyt huomaa. Ärsyttävää, tyhjänpäiväistä, täynnä tekosyitä olevaa rutinaa. Tällä hetkellä se korostuu varmasti sen vuoksi, että flunssa toi mukanaan yskän ja vei äänen. Joten en uskalla pistä nokkaani ulos. Kolmas flunssa peräperää... *painokelvotonta tekstiä*

Mitä pikemmin pääsette takaisin liikkumiseen kiinni, sitä parempi, todellakin. Koska mitä pidempään jäätte sohvalle röhnöttämään, niin sitä vaikeampi teidän on sieltä persettänne ylös nostaa. Sen vannon.

Vähän kyllä särkee...

Teippien poistamisen jälkeen on vasen rinta kyllä ollut kipeämpi. Luulen, että teipit toivat tukea, ja nyt kun teipit lähtivät, niin sitä tukea ei enää samalla tavalla ole vaikka olisi millaiset liivit. Särkyjen lisääntyessä tietenkin huolikin kasvaa. Mutta teippejä kuitenkin pidetään haavojen vuoksi, ja haavat eivät enää niitä tarvitse, plus ihokin alkoi jo saada niistä tarpeekseen, niin en aio siirtyä takaisin niiden käyttämiseen. Katson nyt hetken aikaa, mitä tapahtuu, ja jos muutosta tuossa samassa kivuliaassa sisäsyrjässä ei tapahdu taas parempaan, niin täytyy ehkä sitten teippailla edelleen... Tosin, nyt kun aloin ajatella asiaa, niin oon myös istunut pöydän edessä koneella enemmän. Tämä asento on aiemminkin ärsyttänyt sisäsyrjää. Ehkäpä täytyy taas siirtyä sohvalle ja ottaa läppäri syliin, jotta gradu pääsee eteenpäin.

Teipit suojasivat myös saumojen painamiselta, ja nyt pehmeätkin liivit painavat ikävästi alareunaan. Eivät kuitenkaan mitenkään erityisen kivuliaasti, mutta epämukava olo on ollut taas tämänkin päivän. Tässä vaiheessa kuitenkin tuntuu siltä, että se olisi nyt vain kituutettava ja siedettävä sitä epämukavuutta.

Niin ja hei, yhtenä komplikaationa on mainittu tuntohäiriöt. Oikea nänni on edelleen tunnoton, mutta tässä vaiheessa se ei tarkoita vielä yhtään mitään. Kirurgin mukaan tilanne sen suhteen on pahin 1-2 kk kohdalla ja kuukausien kuluessa usein tuntokin lähtee palaamaan.

Kun sais aikaiseksi ottaa kuvia. Mitähän mä oikein kuvaisin. Ylhäältä, alhaalta, sivusta ja edestä tissejä. Jjjjei.

2 kk kontrollikäynti

Tänään, kun leikkauksesta on kulunut tarkalleen 2 kuukautta, oli kontrolliaika leikkaavalle kirurgille. Kaikki näyttää oikein hyvältä, iho on suppuuntunut hyvin, haavat ja arvet ovat parantuneet hyvin. Ympyräarvissa nännien ympärillä pidän teippejä vielä kuukauden, mutta pitkittäisarvissa ja rintojen alla teippejä ei enää tarvitse pitää. On kuulemma saavutettu se piste, jossa iho vain turhaan muhisi teippien alla. Ympyräarvissa on teippausta tärkeää vielä jatkaa, koska niihin kuulemma kohdistuu eniten venymistä, jolloin haavojen kanssa saattaa tulla komplikaatioita. Jatkan siis kiltisti teippausta!

Kokoeroa on sen 10-15g, joka on normaalia ja todennäköisesti jää. Mitään jälkioperaatioita ei tarvita eikä uutta kontrolliaikaa varattu, koska homma näyttää etenevän niin hyvin. Kysyin vasemman sisäsyrjän kipuilusta, ja hän oli sitä mieltä, että ompeleet vaivaavat. Ompeleet sulavat itsestään 4-5 kk kuluessa, joten sen pitäisi kyllä helpottaa. Toisin sanoen, jos puolen vuoden kohdalla ei ole edistystä tapahtunut asian suhteen, niin lähden mötisemään asiasta. Tukiteippauksen tuosta sisäsyrjästä jätän kuitenkin pois, sillä en usko sen edistävän enää paranemista. Ihokin alkoi ärtyä teippailusta.

Kaikki siis edistyy hienosti! En huomannut kysellä liiveistä tarkemmin, mutta pehmeitä sporttiliivejä suositteli edelleen. Luulen, että omien tuntemusten mukaan saan ryhtyä käyttämään kaarituellisia liivejä. Taitaa mennä kuitenkin vielä kolmas kuukausi, että uskallan... Ehkä voisin jossain vaiheessa kokeilla. Taidan jatkaa myös liivien käyttämistä yöllä ainakin niin pitkälle, kun tuo sisäsyrjän kipuilu hellittää. On se jo hellittänyt jonkin verran, mutta saisi hellittää vielä lisää.

Vastustuskyvyn tämä ruljanssi on kyllä täysin vienyt. Sairastan flunssan yleensä kolmesti vuodessa. Nyt mulla on tullut flunssa kerran kuukaudessa. Tälläkin hetkellä siis niiskutan ja yskin aika lahjakkaasti. Rasitushan tämä on keholle, joten ei se sinänsä mikään ihme ole. Kun vain pääsisin tästä liikkeelle...

Itsetunnon paluu

Mä oon viimeiset 2 viikkoa ravannut ties missä ja ollut tilanteissa, joissa en vanhassa elämässäni olisi voinut kuvitellakaan olevani. Vanhalla elämällä viittaan tässä nyt omaan henkiseen prosessiini, jota oon käynyt viimeisten parin vuoden aikana, ja jonka seurauksena on selkeästi erottunut vanha minä ja uusi minä. Oon ollut 3 päivää tuntemattomien ihmisten mökillä auttamassa kerran tapaamaani pariskuntaa hääjuhlissaan (kera lauman hääparin sukulaisia), joissa miesystäväni oli bestman ja vieraista tunsin etukäteen kaksi henkilöä. Sen jälkeen, vilustuneena ja mökkielämästä rähjääntyneenä, olen punkannut yön miesystäväni pojan äidin ystävän nurkissa. Olen pää kuumeesta sekaisin istunut illallispöydässä miesystävän ex-tyttöystävän, tämän kahden ystävän ja näiden perheiden kanssa samassa pöydässä kuuntelemassa ruotsinkielistä keskustelua, josta 50 % meni yli hilseen. Näistäkään ihmisistä en tuntenut etukäteen kuin miesystäväni ja poikansa, pojan äidin olin nähnyt kerran.

Mulla on ollut todella huono itsetunto ja itseluottamus. Yhdessä välissä oon tuntenut oloni arvottomaksi kuramatoksi. Pitkän tien oon kulkenut sen eteen, että pääsisin kuramatosta taas ihmisen arvoiseksi, ja nyt se on ilmeisesti tapahtunut. Miten tämä liittyy rintoihin? Ei välttämättä kovin paljoa. Voihan olla, että oon onnistunut muutenkin kaivamaan itsestäni ihmisen, jolla on muutakin arvoa kuin toimia sylkykuppina. Mutta kyllä mä antaisin kunniaa myös sille rentouttavalle ololle, kun ei tarvinnut enää ajatella olevansa yhtä rintaa. Saatoin tehdä asioita ilman ajatusta siitä, että joku tuijottaa rintaparia. Koska sehän on niin, että isoilla rinnoilla mikä tahansa paita on tissipaita, ellei se oli valtava teltta. Silloin katseet rintojen suuntaan kääntyisivät kysymykseen "Onnea, milloin on laskettu aika?"

Vanha minäni olisi juossut karkuun, jos olisi tullut puhettakaan vieraista ihmisistä ja heidän kanssaan pitkään olemisesta. Nyt sain itse valita, tulenko häihin omalla autolla perässä ja lähdenkö niiden jälkeen junalla kotiin, vai menenkö miehen mukana koko ruljanssin läpi. Menin miehen mukana koko ruljanssin läpi. Oon vihdoin löytänyt miehen, johon voin luottaa kuin kallioon - ja samalla itseni, johon en luota kuin kallioon, mutta pystyn luottamaan jo selviäväni näinkin stressaavista tilanteista.

Ja paranemisprosessin osalta koko viikonloppu sujui mainiosti, vaikka olikin rankka. Fyysisimmät hommat lykättiin suoraan miehille, joten tein suhteellisen kevyitä asioita. Missään vaiheessa en kuitenkaan joutunut varomaan enkä itse hääjuhlissa edes muistanut koko rintaleikkausta. Vihdoin ja viimein on tullut se hetki, kun voin ryhtyä pikkuhiljaa elämään ilman jatkuvaa tietoisuutta rinnoistani, joka mulla on ennemmin ollut niiden suuruuden vuoksi ja nyt viimeiset pari kuukautta leikkauksen vuoksi.

Vatsakin on kasvanut. Mutta se ei haittaa. Aiemmin olisin tuntenut oloni todella inhottavaksi jo pienestä turvotuksesta. Nyt ei ole silläkään väliä, nautin olostani nykyisessä pienessä kokoluokassa ja hyvältä näyttävissä vaatteissa, jotka aiemmin eivät olisi istuneet päälleni ollenkaan. Ei tarvinnut koko ajan korjailla liivejä, ei tarvinnut jatkuvasti hieroa lukkiutunutta hartiaa, ei tarvinnut tarkkailla asentoaan ja sitä, ovatko molemmat rinnat hyvin liiveissä. Mikä ihana olotila!

"Miten sulla on noin isot tissit?"

Jos ei viimeinen, niin ainakin melkein viimeinen lause, jonka odottaa kuulevansa sen jälkeen, kun H-kuppi on vaihtunut C-kuppiin. Ai miten niin perus sporttiliivit litistävät tissit olemattomiksi? Mies tuli töistä, höpisi ensin omiaan ja sitten hämmästyneenä kesken juttujensa kysyi, että miten mulla on yhtäkkiä noin isot tissit.

Siksi, että löysin naisellisemmat sporttiliivit - Prismasta! Jos joku ei ole tajunnut käydä marketeissa katsomassa, suosittelen lämpimästi. Itselläni ei nimittäin käynyt mielessä, että marketista voisin löytää hyvät ja naisellisemmat liivit. Tosin en olisi ostanut tällaisia liivejä aiemmin, koska mielestäni eivät ole ihan yhtä tukevat kuin ne, jotka aiemmin olen ostanut. Mutta nyt kun kohta 2 kk leikkauksesta on kulunut, niin uskaltauduin vaihtamaan edes vähän kevyempään versioon. Senkin vuoksi, että noiden edellisten kanssa olisin ollut suurissa vaikeuksissa löytää minkäänlaista päällepantavaa tulevan viikonlopun häihin. Kyseessä ovat siis Triumph Triaction Soft Power -liivit. On kyllä huomattavasti helpompi olla, kun saa kevyemmät liivit päälleen. On pistänyt suorastaan ärsyttämään jokainen tilaisuus, johon on täytynyt pukeutua siistimmin, koska noiden superliivien kanssa siististi pukeutuminen on vaatinut välillä aikamoista mielikuvitusta.

Mutta miehet. Ja tissit. Miesten ja tissien välinen suhde. Ei sitä nainen voi ymmärtää.

Luvassa on taas päivitystauko. Huomenna aamulla lähdetään hääpaikkaa kohti auttelemaan, ja takaisin kotiin palataan vasta sunnuntaina. Taitaa seuraava päivitys tulla vasta kontrollikäynnin jälkeen, joka on jo tiistaina 17. päivä!

Hengissä ja kuosissa!

Lomalta on palattu, ja sekä allekirjoittanut ja allekirjoittaneet tissit on hyvässä hapessa. Great success ;).

Mikä viikko mulla on nyt menossa, 8. viikko? Kyllä kai. Viikon päästä on kontrolli kirurgille ja sitä odotan innolla. Kärsimättömänä odottelen, että mitä se mahtaa sanoa. Viimeksi sanoi, että rintojen sivuille tehdään ehkä rasvaimu, mutta sitä pohditaan sitten kontrollissa. Eli ensi viikolla. Itse en pistäisi tälle operaatiolle vastaan, tissit ovat jääneet "pullottamaan" sivuille, eikä se tunnu olevan vain turvotusta. Jos mietitte, miltä ne sitten näyttävät, niin samalta kuin tässä postauksessa olevassa kuvassa. Tilanne ei ole muuttunut mihinkään suuntaan. Vasemman rinnan sisäkulma alkaa olla parempi, mutta turvottelee ja kipuilee edelleen. Kunnolla teipattuna ja tuettuna ei ole mitään, mutta jos teipit alkavat venyä eivätkä enää tue yhtä hyvin, se alkaa oiria. En oo kuitenkaan erityisen huolissani enää asiasta, koska edistystä on tapahtunut.

Yritin etsiä liivikaupasta tukevia, mukavia ja pehmeitä kaarituettomia liivejä. Yksi kappale häitä olisi tulossa viikonloppuna, eikä suht peittävien sporttiliivien kanssa ole erityisen helppoa löytää päällepantavaa. Valitettavasti kaikissa kaarituettomissa liiveissä oli kuitenkin saumoja, jotka olivat lähes yhtä napakoita kuin kaarituetkin. Ja jos näitä saumoja ei ollut, niin olivat tukemattomat läpyskät. Kirurgi sanoi, että kaarituellisia saa ryhtyä pitämään, kun leikkauksesta on kulunut 2 kuukautta eli ensi viikolla, mutta saapa nähdä. Nuo kovahkoilla saumoilla varustetut kaarituettomatkin liivit painoivat ikävästi leikkausarpiin, joten en ole erityisen positiivinen sen suhteen, että pääsisin vaihtamaan ensi viikolla normaaleihin liiveihin.

Ihmisten ilmoilla oon liikkunut nyt enemmän ja oon ollut hyvin yllättynyt siitä, että kukaan ei ole huomannut. Toki ne ihmiset, joiden kanssa oon ollut paljon ja vuosia tekemisissä, huomaavat eron. Mutta uudemmat tuttavuudet eivät ole huomanneet mitään. Tässä huomaa sen, miten paljon omassa päässä vääristyi se, paljonko rinnat saa huomiota. Tai, no, toisaalta ei sitä huomiota naisten puolelta ikinä tullut, vaan miesten. Baareihin ja yökerhoihin mennessäni en oikeastaan ikinä katsele muita ihmisiä, päinvastoin. Kaverini aina sanoi, että onneksi hänellä on hyvä itseluottamus, koska varastan huomion. Katseita siis tuli, vaikka itse en asiasta juuri ollutkaan tietoinen. Mutta katsotaan, kun tämän ruljanssin jälkeen lähden baariin, vieläkö tulee huomiota ;). Itse nimittäin olen aina omassa päässäni ajatellut sen johtuvan isoista rinnoista ja inhosin sitä.

Mitä muuta. Loman aikana oon rasittanut rintojani suhteellisen reilulla kädellä, eivätkä ole sen suuremmin kipuilleet. Matkalaukkua on aina välillä kannettu mun puolesta, siitä olen hyvin kiitollinen, mutta suurimman osan ajasta kanniskelin laukkuni ihan itse. Vähän se huolestutti, mutta onnistui. Korkkareissa käveleminen ei ole erityisen mukavaa vielä, tärähtelee liikaa. Tässä tosin on mainittava, että mua ei korkkareissa juuri näe, joten mun jalka ja askel ei muutenkaan ole tottunut niihin. Mutta mielelläni jätän korkkareilla kävelemisen vielä parin viikon päähän. Liikunnan suhteen oon tarponut metiköissä ja kallioilla sekä kävellyt kaduilla aika paljon, eikä ongelmia ole juuri ollut. Jaloissa tuntuu, että ei oo liikuttu erityisemmin aikoihin, mutta rintojen suhteen ei ongelmaa. Juoksulenkille tai muuhun vaativampaan on turha kuvitella vielä lähtevänsä, kyllä kävelylenkeissä on riittävästi tekemistä.

Nyt pohdiskelen, että vaihtaisinko teipit vai enkö vaihtaisi teippejä. Viikon päästä on kontrolli, nykyiset teipit on olleet nyt kohta pari viikkoa. Hyvin ovat kuitenkin kiinni eivätkä haavat kipuile. Hei, itse asiassa joo, nännien ympärillä olevat arvet olivat yhdessä vaiheessa hyvinkin särkyiset, mutta eivät särje enää. Kipukohta aina siirtyy paikasta toiseen ja nyt ei ole ollut enää mitään erityisen kipeää kohtaa. Kyljelläkin pystyn nukkumaan jo aika hyvin, joskin jossain vaiheessa yötä yleensä käännyn selälleni.

Fiilis on siis kaikin puolin oikein hyvä. Hieman ongelma on hartianseudun ja olkapään kanssa. Mulla on ollut aiemmin olkapäässä tulehdus ja muutenkin ongelmaa, ja se on pysynyt kunnossa säännöllisellä lihasharjoittelulla ja venyttelyllä. Nyt kun se on ollut jo yli 2 kk suurimmaksi osaksi tekemättä mitään, niin säryt ovat alkaneet tulla takaisin. Onneksi paraneminen rintojen pienennysleikkauksen jälkeen alkaa olla jo niin pitkällä, että pystyn pikkuhiljaa ehkä taas tekemään niitä liikkeitä, joita olen tehnyt sen hyväksi.

6. viikko täynnä

6. viikko tuli täyteen! Ja mulla kiristää aivan vimmatusti. En tiedä, oonko hillunut liikaa vai mistä moinen kiristys ja särkeminenkin. Vai kiristinkö liivit kuitenkin liian tiukalle ja nyt ne puristavat? En tiedä, mutta olo on hyvin epämukava. Ja vaihtoehtoja ei ole kuin odottaa. Pffft... 

Katson telkkarista sivusilmällä 5D: Elämäni lautana -ohjelmaa, jossa rinnattomat naiset tuskailevat suurempien rintojen perään. Yksi pohtii implanttien hankkimista ja on ilmoittautunut jonnekin sivustolle, jossa miehet voivat lahjoittaa rahaa rintaimplantteja varten. Toinen ei halua leikkausta, vaan hoitaa rintojaan imukupeilla ja yrteillä tavoitteenaan saada C-kuppi. Okei. Myönnän, että A-kuppia en haluaisi. Ja kukin tehköön rinnoilleen mitä haluaa. On vain hassua katsoa sitä toista ääripäätä sen jälkeen, kun on itse juuri hankkiutunut eroon siitä, mitä nämä haluavat.

Ehkä vähän ärsyttääkin ajatus siitä, että siihen perus kauneusihanteeseen ja vaatekaavaan mahtuu loppujen lopuksi vain osa naisista. Isolla osalla on joko todella pienet tai tai todella suuret, joka vaikeuttaa heti elämää ja vaatteiden löytämistä. Ainahan tietysti voidaan puhua siitä kuuluisasta itsetunnosta ja itseluottamuksesta. Jos olisi sinut itsensä kanssa, ei tarvitsisi rintaleikkausta. Mikä on sinänsä totta, itseluottamuksella pääsee aika pitkälle. Mutta jos joku löytää kadonneen itseluottamuksensa rintojen kautta, niin mitä se muille kuuluu. Kohtuus tietenkin kaikessa, jos normaaleilla rinnoilla ei onnistu keräämään itseluottamusta, niin ehkä syytä olisi lähteä etsimään sitä muualta kuin kirurgin pöydältä.

Seuraavaksi sitten reilun viikon päivitystauko. Paitsi jos tulee jotain mullistavaa kerrottavaa ja löydän jostain koneen. Muutoin adjöö!

Pieni rintaliiviopas

Millaiset liivit leikkauksen jälkeen?
- Osta liivit 1-2 kokoa suuremmalla ympäryksellä kuin ennen leikkausta. Turvotus suurentaa. Itselläni ympärys ennen leikkausta oli 65, nyt käytän ympärystä 70-75 liiveistä riippuen.
- Kaaritukia ei saa käyttää, mutta suosittelen välttämään myös liivejä, joissa on kovia saumoja alaosassa. Ne eivät ehkä ole kaaritukia, mutta piru vie että ne painavat.
- Kun ostat liivejä, harkitse tarkoin. Ota koppiin useampi koko ja tunnustele niitä päällä jonkin aikaa, liikuskele niillä. Jos yksikin kohta hiertää jostain, jätä ne sinne. 
- Liivien on tarkoitus olla tukevat, mutta mukavat. Jos ne puristavat, jätä ne kauppaan. Et ole enää isorintainen menossa juoksulenkille.
- Jos olet pienempi kuin 75 ympärykseltäsi, varaudu siihen, että mukavien liivien löytäminen voi ottaa aikaa, sillä pienikokoiset eivät tarvitse tukea rinnoille...

http://michellewelti.blogspot.fi/2010/11/
frustration-common-emotional-response.html

Terveisin kolmatta sataa liiveihin käyttänyt eikä mukavia liivejä löydy. Epätoivo on sen mukainen. Olen
tuskaillut ympäryksellä 70 varustettujen Swegmarkien perään enkä ole löytänyt, ja nyt tajusin, että Ellokselta olisi löytynyt. Nyt en ehdi enää tilata, koska eivät ehdi tulla ennen reissua.

Mutta onneksi hätä keinot keksii. Mä oon ennenkin joutunut liivejäni modifoimaan, koska mun kokoluokassa on ollut hyvin vaikea löytää mukavia. Niinpä nappasin Swegmarkit käteeni ja yksinkertaisesti kavensin niitä. Samalla lyhensin olkaimia. Alkaa taas tuntua siltä miltä sporttiliivien pitäisi tuntua, ilman inhottavia, painavia, kipua tuottavia saumoja! Okei, kainalo tuli liian ahtaaksi, mutta eiköhän ne siitä veny vielä lisää...

Operaatio kuntoutus...

Kuntoutus. Täydellinen sana tämän romukasan takaisin liikkeelle saamiseen.

Ohjeen mukaan liikuntaa saa harrastaa 4 viikon kuluttua leikkauksesta omien tuntemusten mukaan. Rankempien lajien kohdalla on hyvä odottaa 6 viikkoa. Mulla on nyt mennyt kohta se 6 viikkoa, ja omia tuntemuksiani kuunnellakseni nyt vasta alkaa tuntua siltä, että voin aloittaa edes jonkinlaisen liikkumisen. 

Lähtötilanne on siis se, että perseeni on saanut tyytyväisenä levitä sohvalla viimeiset 7-8 viikkoa. En ole erityisemmin jumpannut tai venytellyt, en oo uskaltanut tehdä yhtään mitään sellaista, mikä venyttää tai rasittaa rintoja. Sairaalasta kotiutuessani sain fysioterapeutilta ohjeita liikkeisiin, joiden tekeminen on kuulemma tärkeää liikkuvuuden ja liikeratojen säilyttämiseksi.

Vinkki: noudata niitä fckn ohjeita.

Jonkun verran oon liikkeitä yrittänyt tehdä, mutta tunnustan suoraan, että hävyttömän vähän. Oon ollut niin vainoharhainen, etten oo uskaltanut. Tänään sain taas todeta, mitä sanonta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" tarkoittaa. Kävin kävelyllä, joka oli suoraan sanoen aika tuskainen. Kipuja ei ollut, mutta lihakset kiristivät joka paikasta. Ensinnäkin isojen rintojen kanssa liikkuessa on ollut paha tapa nostaa hartioita kohti korvia ja olla kumarassa. Rintoja varoessa nuo tiukassa istuvat vanhat tavat ovat vain korostuneet ja sain tehdä kovasti töitä sen eteen, että hartiat olisivat alhaalla. Ensimmäiset 30 min meni tapelllessa. Pahimmin kiristi rintojen välissä, tuntui kuin joku olisi jatkuvasti kiskonut alaspäin. Hartioiden pyörittely helpotti oloa sen verran, että loppulenkistä rintojen väli ei enää kiristellyt - vasen hartia kylläkin.

Olen jumissa. Pahasti. En muista koska olisin ollut näin jumissa. Mutta todettava se kai tässä on, että lepovaihe on ohi. Tämähän ei tarkoita hillitöntä rehkimistä vaan sitä, että kevyesti lähdetään taas liikkeelle. Pari kertaa venähtäneen nilkan kanssa klenkanneena ja kerran tulehtuneen olkapään hoitaneena oon oppinut, että jossain vaiheessa on vain lähdettävä liikkeelle ja ryhdyttävä tekemään asioita, sillä lepääminen ei muuta tilannetta enää paremmaksi. Nyt taitaa olla se hetki.

Mitä oon tehnyt?
* Kävelylenkki. 4 km, 40 minuuttia ei varsinaisesti urheilua ole, mutta alku se on sekin.
* Venytyksiä, ei mitään repivää. Oon pyöritellyt hartioita, maannut lattialla kädet sivuille ojennettuna, venyttänyt rintalihaksia seinää vasten ja tehnyt pari venytysliikettä olkapäiden kunnon tueksi.
* Lämpöhoitoa. Vähän varauksellisesti, linkin takana on syyt plussiin ja miinuksiin. Käytän, koska rentouttaa lihaksia. Kauratyynyä oon pitänyt enimmäkseen hartioilla, niskalla ja selällä. Tänään kokeilin käyttää myös rintojen välissä ja alapuolella, mutta sen käyttäminen leikkauksen jälkeen saattaa olla aika kyseenalaista... Ehkä soitan haavapolille ja kyselen, onko sen käyttäminen ok?

Rahaa palaa, tissit relaa

E he he he.

Kävin etsimässä jälleen siis liivejä. Mä olen nyt pitänyt kolmia liivejä, joista mikään ei tunnu istuvan. Sairaalan tukiliivit kyllä ovat vielä kohtuu napakat, mutta sitä kangasta on niin järjetön määrä, että mussa ei yksinkertaisesti ole riittävästi massaa sitä täyttämään ilman, että se rullautuisi kainaloihin tai kylkiin. Käytän niitä öisin, koska silloin ei ole niin väliksi. Swegmarkin kokoa 75B olevat liivt ovat kyllä mukavat, mutta valitettavasti liian isoksi jääneet nekin. Turvotus on laskenut ja liivit antaneet periksi, joten ei niistä kyllä erityisemmin tukea enää saa. Ja viimeisenä on Shock Absorberit kokoa 70C, joka tuntuu hyvältä koolta ja hyvinkin tukevalta, mutta nyt sitten taas liian tukevalta. Niiden sisällä menee ommel, joka painaa väärään kohtaan. Luulin tämän ongelman helpottavan suurempaan kokoon vaihtamalla, mutta ei. Tulevaisuudessa varmasti hyvät liivit.

Joten läksin Anttilan kautta erikoisliikkeeseen. Yritin etsiä ensisijaisesti kaarituettomia liivejä, jotka ovat hyvin tukevat, mutta eivät kuitenkaan sportit. Anttilasta ei löytynyt, ja erikoisliikkeessä myyjä ehdotti suoraan sporttiliivejä. Okei, mennään sporttiliiveillä. Kaapista kaivettiin Anitan liivit kokoa 75C. Olisin tarvinnut kokoa 70C, mutta ei ollut, eikä mulla ole aikaa odotella viikon tai kaksi, että tulevat. Tai tässä tapauksessa olisin tarvinnut varmaan kokoa 70D, koska 75C tuntuvat kuitenkin napakoilta, tukevilta ja mukavilta ja näyttävät siltä, että ne eivät anna saman tien myöden. Ostin siis ne. Kukkaro köyhtyi 70 €, mutta hei, niin kauan kun selvitään rahalla, niin oon ihan tyytyväinen. Mutta nää on kivat liivit! Enemmän kuppimalliset, eivät paina mistään eivätkä tee rinnattomaksi. Lisäksi kaula-aukko on suurempi kuin missään kolmessa aiemmassa ostamassani liivissä, joten on varaa pistää päälleen muutakin kuin tiukkakaula-aukkoinen paita.

Niin jotta jos pohditte kustannuksia, niin mulla on kulunut sairaalaan ehkä alle 200 €. Liiveihin toinen 200 €. Enemmänkin. Kantapään kautta piti tämäkin asia oppia. Että kävelkää vaan suoraan sinne erikoisliikkeeseen ja pyytäkää myyjältä apua. 

Oon lukenut netistä kauhujuttuja myös siitä, että rinnat onkin pienennysleikkauksen jälkeen kasvanut takaisin lähtökokoonsa. Mulle tulee väkisin mieleen nyt se kauhuskenaario, koska oikeasti musta tuntuu, että nuo on suuremmat kuin leikkauksesta tullessa. No okei, mulla on loppukropasta lähtenyt turvotus ja tuo oikea puoli on nyt vähän tasaantunut (toisin sanoen, tuplakuromisen ja dreenien jäljiltä saanut massaa), mutta kyllä musta silti tuntuu, että ne on suuremmat. Eivät varmaankaan ole yhtään sen suuremmat :D Kyse on vain siitä, että mä oon tottunut niihin. Niinku edellisessä viestissäkin sanoin, en tunne oloani yhtään pienirintaiseksi.

Mutta miten ihana mennä H&M:lle ja todeta, että ne vaatteet istuu! Olkoon vaan H&M-laatua, mutta jos peruspaitoja voi nykyään ostaa muutamalla hassulla eurolla, niin onhan se nyt jotain! Ja liivejä. Ja bikinejä. Ja mekkoja! Voi jestas, mä oon joutunu mekkonikin tilaamaan ulkomailta (Pepperberry, ottavat tissit huomioon), ja nyt kiskaisin päälleni mekon kokoa 36 joka oli kuin tehty mulle. Aiemmin koko 40 tai suurempi olis ollut hyvä tisseistä ja 36 muuten. Valitettavasti silti jälleen oli liiviliikkeessä todettava se sama mitä ennenkin. Mä olen liian kapea. Myyjäkin sanoi, että tuolla koolla alkaa käydä valikoimat vähiin. Pffft... Mutta siinähän ei oo mitään uutta.

Nihkeää etenemistä...

Kyllä se nyt niin taitaa olla, että saan huomenna lähteä metsästämään kaupungille parempia liivejä. Pakko se on myöntää, että vaikka koenkin noiden ostamieni urheiluliivien olevan sopivan kokoiset, niin tässä vaiheessa ne puristavat liikaa. En kuitenkaan aio käydä hakemassa taas yksiä urheiluliivejä lisää, vaan ajattelin ensisijaisesti koettaa löytää tukevat, sirommat liivit. Sellaisiakin kuulemma on olemassa. Toivotaan, että en ole liian kapea. Oon ollut yllättynyt siitä, miten edes ympäryksellä 70 ei tahdo löytää. Hemmetin ärsyttävää.

Kuten edellisessä viestissä kerroin, niin inhottava kiskova tunne vasemman rinnan sisäsyrjästä on lähtenyt. Luojan kiitos siitä! Turvotusta on kuitenkin vielä reilusti etenkin kyljissä, joka näkyy todella hyvin tässä kuvassa. Ennen tämän kuvan näkemistä en ollut edes tajunnut sitä, miten paljon turvotusta on. Viikkojen kuluessa sen pitäisi kyllä lähteä litomaan, mutta aaaaarh, kärsivällisyyden pitäisi todellakin olla jotain syötävää... Tässä kuvassa mulla tosin on ne vähemmän tukevat sporttiliivit, jotka ei todellakaan purista kyljistä yhtään. Ehkä menin viikonlopun liian löysillä liiveillä siis, mutta olihan niillä paljon mukavampaa heilua kuumassa auringossa kuin puristavilla liiveillä. Forgive me.

Kyse oli tosiaan kurssiviikonlopusta. Kurssikaverit on nähneet mut pari kertaa "alkuperäisessä tilassani" ja odottelin ihan mielenkiinnolla, mahtaako kukaan sanoa mitään tai edes huomata. Lopputulos taisi olla, että kukaan ei loppujen lopuksi edes huomannut. Koska lauantai oli kuitenkin rankka ja sisälsi lisävalojen, jalustojen ja muiden roijaamista ympäri opiston markkia, niin jouduin kyllä kertomaan, mistä on kyse. Tai en joutunut, mutta halusin kertoa, että tästä syystä en valitettavasti pysty nyt tuota painavaa lisävaloa kanniskelemaan, voisiko joku muu sen ottaa. Yllätyksekseni vastaanotto oli hyvin uteliasta ja positiivista, kyselivät kaikenlaista ja sympatisoivat. Yksikin alkoi vuodattaa, miten haluaisi itsekin vastaavaan leikkaukseen. Olivat kuullessaan aika yllättyneitä. Rinnoista kuitenkin lähti yli puolet pois, joten ehkä ensinnäkin mulla tosiaan se lähtökoko ei ollut megalomaaninen, ja toisekseen nykyiset sopii kroppaan niin hyvin, ettei kukaan edes kiinnitä huomiota.

Palatakseni fyysiseen paranemiseen, tosiaan yksi särky on poissa. Mustelmat ovat vaihtaneet taas vähän paikkaa ja ovat nyt ulkosyrjissä. Ihokin kuoriutuu aivan eri paikasta, tällä kertaa rintojen päältä. Aiemmin se kuoriutui kyljistä. Ruhjemaista pientä särkyä on välillä, mutta ei mitään kummoista, rankempana päivänä joutuu ottamaan lääkkeen. Muutama päivä menee nyt pitkälti levossa, joten saavat taas rauhaa parantua. Ympyräarpien haavateipit näyttivät huonoilta, joten vaihdoin ne ja totesin, että toinen arpi näyttää vähän punoittavalta. Lisäksi siellä oli parin millin kolo. Okei, hyvin pieni, kuiva kolo, saattoihan se johtua siitäkin, että rupi lähti teipin mukana irti. Mutta kiva löydös se ei ollut ja toivon, että se ei muutu suuremmaksi ja inhottavammaksi. Sen verran monta kauhukuvaa netistä löytänyt haavoista, jotka eivät tahdo umpeutua, että ei kiitos. Täytyy nyt seurailla tilannetta... Mitään kuumotusta ei kuitenkaan ole, kipeähän tuo nännin alue on, mutta luulisin sen kuuluvan ihan asiaan. Loput teipit vaihdan torstaina, sillä perjantaista alkaen kuluu reilu viikko reissussa. Siinä saattaa tulla sitten päivitystaukoakin, konetta en aio raahata mukana.

Mitä muuta. 6 viikon rajapyykki lähenee ja on enää parin hassun päivän päässä (mun piti oikein kalenterista laskea, että oonko mä nyt oikealla viikolla edes...). Kirurgin mukaan silloin saisi omien tuntemusten mukaan jo liikkua rajoituksetta. Ajattelin huomenna ottaa iloa ainakin vähän irti ja lähteä kävelylenkille. En uskalla kokeilla juoksemista vielä, mutta toisaalta mä oon joutunut makaamaan niin kauan aikaa, että hyvä aloittaa kevyemmin.

Hassua muuten. Mulla ei oo enää yhtään pienirintainen olo. Itse asiassa välillä tunnen oloni isorintaiseksi. Sopivan isorintaiseksi. Mennyt on kaukana oleva hämärä muisto vain.

Sormet ristiin, että löydän huomenna liivit ;)!