Milloin mä pääsen taas liikkeelle?

Kyllä hiertää ja pahasti.

Koti ei tunnu yhtään kodilta, kun on sen vankina viikkokausia. Muistan erään entiseen elämääni kuuluneen ihmisen poteneen aina "festarimasista" kaikkien sosiaalisten viikonloppujen, etenkin festareiden, jälkeen. En ikinä tajunnut sitä, kunnes huomasin itse potevani samaa masennusta tuon parin viikon juoksuruljanssin jälkeen. Vaikka paluu kotiin olikin mukavaa, niin samalla se tarkoitti paluuta arkeen, joka tässä tapauksessa tarkoittaa lepäämistä, varovasti ottamista ja aika pitkälle kotona olemista. Ensimmäisellä reissulla Ahvenanmaalla tuli liikuttua paljon luonnossa miehen kanssa kuvaamassa. Sen jälkeen oli taas ihanan aktiivinen olo. Ja nyt... Pffft.

Ja mies? Mä rakastan miestäni enkä voisi kuvitella enää elämääni ilman häntä. Mutta kun päivästä ja tunnista toiseen olet sidottuna omaan pieneen sisätilaasi, jonka jaat jonkun kanssa, niin kyllä alkaa kiristää. Tilanne olisi eri, jos mullakin olisi jonkinlainen sosiaalinen elämä, mutta se rajoittuu tällä hetkellä lyhytaikaiseen tekemiseen tutussa seurassa suhteellisen harvoin. Graduakin väännän kotona, koska en halua tissisärkyisenä istua kirjastossa.

Mutta tiedättekö, mikä kuukausien makaamisen jälkeen on kaikista pahinta? Se makaaminen ei enää haittaa. Kyllä, makaaminen on itse asiassa ihan kivaa. Ihan hyvin voisin kuluttaa päivästä tuntikausia ihan vain makaamiseen. Tai istumiseen. Ja telkkarin tuijottamiseen. Tiedättekö, mikä siitä tekee kaikista pahinta? Mä olen ollut sohvaperuna ja päässyt sieltä liikkeelle siihen pisteeseen asti, että juoksulenkit olivat normaalia arkista rutiinia. Muistan, miten ihana oli olo silloin. Muistan myös sen, miten vaikea sinne oli päästä! Ensimmäinen kuukausi on yhtä hampaiden kiristämistä ja itsensä pakottamista, jotta pääsisi taas liikkeelle ja saisi siitä jälleen otteen.

Ja vielä tätäkin pahempaa? Kai sen nyt huomaa. Ärsyttävää, tyhjänpäiväistä, täynnä tekosyitä olevaa rutinaa. Tällä hetkellä se korostuu varmasti sen vuoksi, että flunssa toi mukanaan yskän ja vei äänen. Joten en uskalla pistä nokkaani ulos. Kolmas flunssa peräperää... *painokelvotonta tekstiä*

Mitä pikemmin pääsette takaisin liikkumiseen kiinni, sitä parempi, todellakin. Koska mitä pidempään jäätte sohvalle röhnöttämään, niin sitä vaikeampi teidän on sieltä persettänne ylös nostaa. Sen vannon.