Mä oon viimeiset 2 viikkoa ravannut ties missä ja ollut tilanteissa, joissa en vanhassa elämässäni olisi voinut kuvitellakaan olevani. Vanhalla elämällä viittaan tässä nyt omaan henkiseen prosessiini, jota oon käynyt viimeisten parin vuoden aikana, ja jonka seurauksena on selkeästi erottunut vanha minä ja uusi minä. Oon ollut 3 päivää tuntemattomien ihmisten mökillä auttamassa kerran tapaamaani pariskuntaa hääjuhlissaan (kera lauman hääparin sukulaisia), joissa miesystäväni oli bestman ja vieraista tunsin etukäteen kaksi henkilöä. Sen jälkeen, vilustuneena ja mökkielämästä rähjääntyneenä, olen punkannut yön miesystäväni pojan äidin ystävän nurkissa. Olen pää kuumeesta sekaisin istunut illallispöydässä miesystävän ex-tyttöystävän, tämän kahden ystävän ja näiden perheiden kanssa samassa pöydässä kuuntelemassa ruotsinkielistä keskustelua, josta 50 % meni yli hilseen. Näistäkään ihmisistä en tuntenut etukäteen kuin miesystäväni ja poikansa, pojan äidin olin nähnyt kerran.
Mulla on ollut todella huono itsetunto ja itseluottamus. Yhdessä välissä oon tuntenut oloni arvottomaksi kuramatoksi. Pitkän tien oon kulkenut sen eteen, että pääsisin kuramatosta taas ihmisen arvoiseksi, ja nyt se on ilmeisesti tapahtunut. Miten tämä liittyy rintoihin? Ei välttämättä kovin paljoa. Voihan olla, että oon onnistunut muutenkin kaivamaan itsestäni ihmisen, jolla on muutakin arvoa kuin toimia sylkykuppina. Mutta kyllä mä antaisin kunniaa myös sille rentouttavalle ololle, kun ei tarvinnut enää ajatella olevansa yhtä rintaa. Saatoin tehdä asioita ilman ajatusta siitä, että joku tuijottaa rintaparia. Koska sehän on niin, että isoilla rinnoilla mikä tahansa paita on tissipaita, ellei se oli valtava teltta. Silloin katseet rintojen suuntaan kääntyisivät kysymykseen "Onnea, milloin on laskettu aika?"
Vanha minäni olisi juossut karkuun, jos olisi tullut puhettakaan vieraista ihmisistä ja heidän kanssaan pitkään olemisesta. Nyt sain itse valita, tulenko häihin omalla autolla perässä ja lähdenkö niiden jälkeen junalla kotiin, vai menenkö miehen mukana koko ruljanssin läpi. Menin miehen mukana koko ruljanssin läpi. Oon vihdoin löytänyt miehen, johon voin luottaa kuin kallioon - ja samalla itseni, johon en luota kuin kallioon, mutta pystyn luottamaan jo selviäväni näinkin stressaavista tilanteista.
Ja paranemisprosessin osalta koko viikonloppu sujui mainiosti, vaikka olikin rankka. Fyysisimmät hommat lykättiin suoraan miehille, joten tein suhteellisen kevyitä asioita. Missään vaiheessa en kuitenkaan joutunut varomaan enkä itse hääjuhlissa edes muistanut koko rintaleikkausta. Vihdoin ja viimein on tullut se hetki, kun voin ryhtyä pikkuhiljaa elämään ilman jatkuvaa tietoisuutta rinnoistani, joka mulla on ennemmin ollut niiden suuruuden vuoksi ja nyt viimeiset pari kuukautta leikkauksen vuoksi.
Vatsakin on kasvanut. Mutta se ei haittaa. Aiemmin olisin tuntenut oloni todella inhottavaksi jo pienestä turvotuksesta. Nyt ei ole silläkään väliä, nautin olostani nykyisessä pienessä kokoluokassa ja hyvältä näyttävissä vaatteissa, jotka aiemmin eivät olisi istuneet päälleni ollenkaan. Ei tarvinnut koko ajan korjailla liivejä, ei tarvinnut jatkuvasti hieroa lukkiutunutta hartiaa, ei tarvinnut tarkkailla asentoaan ja sitä, ovatko molemmat rinnat hyvin liiveissä. Mikä ihana olotila!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti