Mikä tunne mahtoikaan Forrest Gumpilla olla, kun juoksuyritys päätyikin jalkatukien rikkoutumiseen ja tippumiseen, ja jalat vain kulkivat eteenpäin tasaista, varmaa tahtia. Jos Forrestin takana ei olisi ollut kiusaajia, niin ilme olisi varmaan ollut aika muikea.
Kampesin juoksulenkkarit jalkaan, nappasin kännykän ja avaimen juoksuvyöhön ja lähdin lenkille. Tarkoitukseni ei ollut erityisesti tehdä juoksulenkkiä, vaan vain kokeilla juoksemista. Mutta kun mä pääsin liikkeelle ja askel rullasi, niin en voinut olla kiristämättä vauhtia. Juoksin ja juoksin ja juoksin naama leveässä virneessä. Vihdoinkin! Olo oli kuin hourulasta paenneella, mikä vapauden tunne! Iloa kesti sen 300 metriä ennen kuin kunto loppui jo kesken, mutta se oli 300 metriä enemmän kuin kuukausiin!
Otin vielä kolme juoksuspurttia, tällä kertaa vähän maltillisemmin ja vielä vähän lyhyempää matkaa. Sain järjellä pidettyä itseni aisoissa sen suhteen, etten nyt lähtisi rasittamaan kroppaa liikaa kaiken levon jälkeen. Jaloissa tuntuu, että jotain niillä on tehty. Mulla oli niin ikävä tätä fiilistä! Joka paikka on rupsahtanut ja löystynyt, vatsan paikalla on pömppis, jollaista siinä ei ole ollut aikoihin. Kunhan tästä pääsen taas lankkuilukuntoon, niin saadaan sekin ongelma hoitoon...
Tämän jälkeen onkin sitten hyvä "venytellä" - Ainon maitosuklaajätskillä ;) Auttaa hyvin vatsapömppikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti