Sama juttu joka kerta kun käyn kotona kääntymässä. Sisarusten muksuilla on aina liikkeellä jotain, ja useimmiten se tauti tarttuu sitten muhunkin. Etenkin nyt kun on varmasti vastustuskyky vielä alempana leikkauksen ja sisällä makaamisen jäljiltä. Oma moka, olis kannattanut odottaa vielä ennen sinne menemistä. Tässä on nyt sitten oltu jo kuukauden päivät tyystin petipotilaana. Ensin oli flunssa, josta ehdin juuri passelisti parantua leikkausta varten. Sitten oli leikkaus. Ja nyt kun leikkauksesta alkaa parantua, niin eiköhän iske seuraavaa flunssaa päälle. Hermothan tässä menee. Pyh.
Katselin tänään aamulla peilistä ja mietin itsekseni, että onpas ne isot. Tuskin ovat kasvaneet tänä aikana, mutta jotenkin oli vain sellainen olo, että näyttävät suuremmilta kuin aiemmin. Ehkä oon ruvennut tottumaan siihen, että ovat pienet, ja sitten yllätyn, kun ovatkin suuremmat kuin muistin. Aika hämmentynyt oon siitä, miten vähän on pukannut kriisiä pintaan pienentyneistä rinnoista. Tajusin, että edellinenkin kriisinpoikanen iski juuri mukavasti ennen kuukautisia, jolloin vellon muutenkin aina itseinhossa. Kauppareissulle en oo tosin vielä päässyt, joten ehkä se onkin vielä edessä, kun vaatekaupassa ei enää tiedä mitä päällensä yrittäisi.
Kotona äiti ja sisko hämmästelivät niiden pienuutta. Siskolla on aina ollut pienet ja totesikin, että jännä katsoa mua pienillä rinnoilla, koska hän on vaan tyytyväinen, kun lasten myötä on tullut pari kuppikokoa lisää. Niin, no, joo, varmasti, kun lähtökoko on A-B-kuppi. Jos H-kuppiin olisi pistetty pari kuppia lisää siinä vaiheessa kun lapsia haluaa ryhtyä tekemään, niin itku ei olisi ollut kaukana. Äiti taas oli veljen vaimolle sanonut, että kunhan vain en katuisi myöhemmin päätöstäni ja muistutti vielä minuakin, että suuremmiksihan niitä saa aina huijattua jos tahtoo. Veljen vaimo oli ainut, joka tuntui puhtaasti olevan "mun puolella", vaikka kyllä sisko ja äitikin kovasti yrittivät. Ovat varmaan vain niin tottuneet näkemään mut isorintaisena, että vaikeaa totutella tähän. Veli ja isä eivät sanoneet yhtään mitään. Tiesivät kyllä leikkauksesta, mutta olivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hassua.
Haavateippejä yritin käydä terveysasemalla vaihtamassa, mutta ensinnäkin heillä ei ollut sitä teippiä jota mulle on laitettu (haavapolin täti kyllä kehotti ottamaan antamansa teipit mukaan, mutta tietenkin unohdin) ja toisekseen hoitaja oli sitä mieltä, että hän ei noin siistejä teippejä haluaisi kiskoa irti. 7-10 päivän välein pitäisi vaihtaa ja nyt on kulunut sitten 12 päivää, viikon päähän on uusi aika. Mutta ei nuo haavat ole juuri vuotaneet, todella siistin näköiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti