... ja mulle näköjään iskee ahdistus aina viikon välein. Mä varmaan pidän tasaviikkoja jonkinlaisina välipyykkeinä ja turhaudun, jos silloin jossakin tuntuu mättäävän suhteessa toipumiseen.
Ja nyt ahdistaa erikokoisuus. Se varmaan johtuu ihan vain turvottamisesta, mutta on vaikea pitää mieli koholla ja ajatella, että se helpottaa kyllä. Menee kuukausia ennen kuin rinnat taas asettuu kunnolla, ja kontrolliaika lääkärille on 1½ kuukauden kuluttua. Turvotus ei oo missään määrin lisääntynyt siitä, kun haavapolilla kävin ja leikkaava kirurgikin siellä oli. Eikä tuo sanonut, että missään olisi mitään erikoista, oli tyytyväinen lopputulokseen. Ainut asia, jonka mainitsi, oli että vasemmassa rinnassa ompeleet tuntuu vähän ehkä antaneen periksi koska rinta on vähän levinnyt. Mutta kuulemma pitää katsoa sitten, miten rintaliiveissä asettuu.
Ja nyt mä en saa päästäni sitä ajatusta, että se nyt jää sitten tuollaiseksi. Suuremmaksi. Levinneemmäksi. Mun oikea rinta voi vallan mainiosti osaksi varmaan siitäkin syystä, että se on edelleen suht tunnoton. Mutta vasenta särkee, kiristää ja pakottaa, ja koko homma vain ahdistaa. En olisi yhtään kummissani, jos molemmat olis suht samassa kunnossa, mutta kun oikea on selvästi parempi kuin vasen. En halua nousta sängystä ylös, ettei särky taas ala. Eikä halua maata sängyssä, koska jatkuva selällään makaaminen alkaa särkeä selkää ja takamusta. Tänään ensimmäistä kertaa kävi mielessä, että ei olisi kannattanut käydä koko leikkauksessa.
No joo. Onneksi vertaistuki auttaa. Pienenä neuvona, jos ongelma on oikeasti paha, niin ottakaa yhteys lääkäriin. Jos ongelma on sitä laatua, joka saattaa ihan ajan kanssa korjaantua, niin todennäköisesti vertaistukea löytyy netistä. Muistan nähneeni monta blogia, joissa kirjoittajat ovat julkaisseet kuvia paljaasta rintavarustuksestaan rintojen pienennysleikkauksen jälkeen toipumisen eri vaiheissa. Joten jos omat utareet ahdistaa, niin suosittelen ottamaan katsausta sinne suuntaan. Mun murheeni erikokoisuudesta ja lähtemättömästä turvotuksesta alkoi asettua taas takaisin mittakaavaansa, kun pääsi vähän katsomaan muiden tissejä.
Sitä mä en ymmärrä, miten joku on jo toisella viikolla pystynyt vetämään edes kevyitä kävelylenkkejä. Kävin eilen kaupungilla ystävän kanssa ja meno oli todella hidasta. Ja hitaallakin menolla tärähteli ja tuntui inhottavalta. Ei puhettakaan, että lähtisin kävelylle. Huvikseni kokeilin vanhoja sporttiliivejäkin siinä toivossa, että olisivat edes sen verran napakat, että voisin pistää tukiliivit pesuun ja käyttää niitä sen aikaa. Ei. Kaksi tyhjää pussia. Huomenna on pakko lähteä hakemaan sporttiliivejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti