6. viikko tuli täyteen! Ja mulla kiristää aivan vimmatusti. En tiedä, oonko hillunut liikaa vai mistä moinen kiristys ja särkeminenkin. Vai kiristinkö liivit kuitenkin liian tiukalle ja nyt ne puristavat? En tiedä, mutta olo on hyvin epämukava. Ja vaihtoehtoja ei ole kuin odottaa. Pffft...
Katson telkkarista sivusilmällä 5D: Elämäni lautana -ohjelmaa, jossa rinnattomat naiset tuskailevat suurempien rintojen perään. Yksi pohtii implanttien hankkimista ja on ilmoittautunut jonnekin sivustolle, jossa miehet voivat lahjoittaa rahaa rintaimplantteja varten. Toinen ei halua leikkausta, vaan hoitaa rintojaan imukupeilla ja yrteillä tavoitteenaan saada C-kuppi. Okei. Myönnän, että A-kuppia en haluaisi. Ja kukin tehköön rinnoilleen mitä haluaa. On vain hassua katsoa sitä toista ääripäätä sen jälkeen, kun on itse juuri hankkiutunut eroon siitä, mitä nämä haluavat.
Ehkä vähän ärsyttääkin ajatus siitä, että siihen perus kauneusihanteeseen ja vaatekaavaan mahtuu loppujen lopuksi vain osa naisista. Isolla osalla on joko todella pienet tai tai todella suuret, joka vaikeuttaa heti elämää ja vaatteiden löytämistä. Ainahan tietysti voidaan puhua siitä kuuluisasta itsetunnosta ja itseluottamuksesta. Jos olisi sinut itsensä kanssa, ei tarvitsisi rintaleikkausta. Mikä on sinänsä totta, itseluottamuksella pääsee aika pitkälle. Mutta jos joku löytää kadonneen itseluottamuksensa rintojen kautta, niin mitä se muille kuuluu. Kohtuus tietenkin kaikessa, jos normaaleilla rinnoilla ei onnistu keräämään itseluottamusta, niin ehkä syytä olisi lähteä etsimään sitä muualta kuin kirurgin pöydältä.
Seuraavaksi sitten reilun viikon päivitystauko. Paitsi jos tulee jotain mullistavaa kerrottavaa ja löydän jostain koneen. Muutoin adjöö!
torstai 29. toukokuuta 2014
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Pieni rintaliiviopas
Millaiset liivit leikkauksen jälkeen?
- Osta liivit 1-2 kokoa suuremmalla ympäryksellä kuin ennen leikkausta. Turvotus suurentaa. Itselläni ympärys ennen leikkausta oli 65, nyt käytän ympärystä 70-75 liiveistä riippuen.
- Kaaritukia ei saa käyttää, mutta suosittelen välttämään myös liivejä, joissa on kovia saumoja alaosassa. Ne eivät ehkä ole kaaritukia, mutta piru vie että ne painavat.
- Kun ostat liivejä, harkitse tarkoin. Ota koppiin useampi koko ja tunnustele niitä päällä jonkin aikaa, liikuskele niillä. Jos yksikin kohta hiertää jostain, jätä ne sinne.
- Liivien on tarkoitus olla tukevat, mutta mukavat. Jos ne puristavat, jätä ne kauppaan. Et ole enää isorintainen menossa juoksulenkille.
- Jos olet pienempi kuin 75 ympärykseltäsi, varaudu siihen, että mukavien liivien löytäminen voi ottaa aikaa, sillä pienikokoiset eivät tarvitse tukea rinnoille...
Terveisin kolmatta sataa liiveihin käyttänyt eikä mukavia liivejä löydy. Epätoivo on sen mukainen. Olen
tuskaillut ympäryksellä 70 varustettujen Swegmarkien perään enkä ole löytänyt, ja nyt tajusin, että Ellokselta olisi löytynyt. Nyt en ehdi enää tilata, koska eivät ehdi tulla ennen reissua.
Mutta onneksi hätä keinot keksii. Mä oon ennenkin joutunut liivejäni modifoimaan, koska mun kokoluokassa on ollut hyvin vaikea löytää mukavia. Niinpä nappasin Swegmarkit käteeni ja yksinkertaisesti kavensin niitä. Samalla lyhensin olkaimia. Alkaa taas tuntua siltä miltä sporttiliivien pitäisi tuntua, ilman inhottavia, painavia, kipua tuottavia saumoja! Okei, kainalo tuli liian ahtaaksi, mutta eiköhän ne siitä veny vielä lisää...
- Osta liivit 1-2 kokoa suuremmalla ympäryksellä kuin ennen leikkausta. Turvotus suurentaa. Itselläni ympärys ennen leikkausta oli 65, nyt käytän ympärystä 70-75 liiveistä riippuen.
- Kaaritukia ei saa käyttää, mutta suosittelen välttämään myös liivejä, joissa on kovia saumoja alaosassa. Ne eivät ehkä ole kaaritukia, mutta piru vie että ne painavat.
- Kun ostat liivejä, harkitse tarkoin. Ota koppiin useampi koko ja tunnustele niitä päällä jonkin aikaa, liikuskele niillä. Jos yksikin kohta hiertää jostain, jätä ne sinne.
- Liivien on tarkoitus olla tukevat, mutta mukavat. Jos ne puristavat, jätä ne kauppaan. Et ole enää isorintainen menossa juoksulenkille.
- Jos olet pienempi kuin 75 ympärykseltäsi, varaudu siihen, että mukavien liivien löytäminen voi ottaa aikaa, sillä pienikokoiset eivät tarvitse tukea rinnoille...
 |
| http://michellewelti.blogspot.fi/2010/11/ frustration-common-emotional-response.html |
tuskaillut ympäryksellä 70 varustettujen Swegmarkien perään enkä ole löytänyt, ja nyt tajusin, että Ellokselta olisi löytynyt. Nyt en ehdi enää tilata, koska eivät ehdi tulla ennen reissua.
Mutta onneksi hätä keinot keksii. Mä oon ennenkin joutunut liivejäni modifoimaan, koska mun kokoluokassa on ollut hyvin vaikea löytää mukavia. Niinpä nappasin Swegmarkit käteeni ja yksinkertaisesti kavensin niitä. Samalla lyhensin olkaimia. Alkaa taas tuntua siltä miltä sporttiliivien pitäisi tuntua, ilman inhottavia, painavia, kipua tuottavia saumoja! Okei, kainalo tuli liian ahtaaksi, mutta eiköhän ne siitä veny vielä lisää...
tiistai 27. toukokuuta 2014
Operaatio kuntoutus...
Kuntoutus. Täydellinen sana tämän romukasan takaisin liikkeelle saamiseen.
Ohjeen mukaan liikuntaa saa harrastaa 4 viikon kuluttua leikkauksesta omien tuntemusten mukaan. Rankempien lajien kohdalla on hyvä odottaa 6 viikkoa. Mulla on nyt mennyt kohta se 6 viikkoa, ja omia tuntemuksiani kuunnellakseni nyt vasta alkaa tuntua siltä, että voin aloittaa edes jonkinlaisen liikkumisen.
Lähtötilanne on siis se, että perseeni on saanut tyytyväisenä levitä sohvalla viimeiset 7-8 viikkoa. En ole erityisemmin jumpannut tai venytellyt, en oo uskaltanut tehdä yhtään mitään sellaista, mikä venyttää tai rasittaa rintoja. Sairaalasta kotiutuessani sain fysioterapeutilta ohjeita liikkeisiin, joiden tekeminen on kuulemma tärkeää liikkuvuuden ja liikeratojen säilyttämiseksi.
Vinkki: noudata niitä fckn ohjeita.
Jonkun verran oon liikkeitä yrittänyt tehdä, mutta tunnustan suoraan, että hävyttömän vähän. Oon ollut niin vainoharhainen, etten oo uskaltanut. Tänään sain taas todeta, mitä sanonta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" tarkoittaa. Kävin kävelyllä, joka oli suoraan sanoen aika tuskainen. Kipuja ei ollut, mutta lihakset kiristivät joka paikasta. Ensinnäkin isojen rintojen kanssa liikkuessa on ollut paha tapa nostaa hartioita kohti korvia ja olla kumarassa. Rintoja varoessa nuo tiukassa istuvat vanhat tavat ovat vain korostuneet ja sain tehdä kovasti töitä sen eteen, että hartiat olisivat alhaalla. Ensimmäiset 30 min meni tapelllessa. Pahimmin kiristi rintojen välissä, tuntui kuin joku olisi jatkuvasti kiskonut alaspäin. Hartioiden pyörittely helpotti oloa sen verran, että loppulenkistä rintojen väli ei enää kiristellyt - vasen hartia kylläkin.
Olen jumissa. Pahasti. En muista koska olisin ollut näin jumissa. Mutta todettava se kai tässä on, että lepovaihe on ohi. Tämähän ei tarkoita hillitöntä rehkimistä vaan sitä, että kevyesti lähdetään taas liikkeelle. Pari kertaa venähtäneen nilkan kanssa klenkanneena ja kerran tulehtuneen olkapään hoitaneena oon oppinut, että jossain vaiheessa on vain lähdettävä liikkeelle ja ryhdyttävä tekemään asioita, sillä lepääminen ei muuta tilannetta enää paremmaksi. Nyt taitaa olla se hetki.
Mitä oon tehnyt?
* Kävelylenkki. 4 km, 40 minuuttia ei varsinaisesti urheilua ole, mutta alku se on sekin.
* Venytyksiä, ei mitään repivää. Oon pyöritellyt hartioita, maannut lattialla kädet sivuille ojennettuna, venyttänyt rintalihaksia seinää vasten ja tehnyt pari venytysliikettä olkapäiden kunnon tueksi.
* Lämpöhoitoa. Vähän varauksellisesti, linkin takana on syyt plussiin ja miinuksiin. Käytän, koska rentouttaa lihaksia. Kauratyynyä oon pitänyt enimmäkseen hartioilla, niskalla ja selällä. Tänään kokeilin käyttää myös rintojen välissä ja alapuolella, mutta sen käyttäminen leikkauksen jälkeen saattaa olla aika kyseenalaista... Ehkä soitan haavapolille ja kyselen, onko sen käyttäminen ok?
Ohjeen mukaan liikuntaa saa harrastaa 4 viikon kuluttua leikkauksesta omien tuntemusten mukaan. Rankempien lajien kohdalla on hyvä odottaa 6 viikkoa. Mulla on nyt mennyt kohta se 6 viikkoa, ja omia tuntemuksiani kuunnellakseni nyt vasta alkaa tuntua siltä, että voin aloittaa edes jonkinlaisen liikkumisen.
Lähtötilanne on siis se, että perseeni on saanut tyytyväisenä levitä sohvalla viimeiset 7-8 viikkoa. En ole erityisemmin jumpannut tai venytellyt, en oo uskaltanut tehdä yhtään mitään sellaista, mikä venyttää tai rasittaa rintoja. Sairaalasta kotiutuessani sain fysioterapeutilta ohjeita liikkeisiin, joiden tekeminen on kuulemma tärkeää liikkuvuuden ja liikeratojen säilyttämiseksi.
Vinkki: noudata niitä fckn ohjeita.
Jonkun verran oon liikkeitä yrittänyt tehdä, mutta tunnustan suoraan, että hävyttömän vähän. Oon ollut niin vainoharhainen, etten oo uskaltanut. Tänään sain taas todeta, mitä sanonta "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" tarkoittaa. Kävin kävelyllä, joka oli suoraan sanoen aika tuskainen. Kipuja ei ollut, mutta lihakset kiristivät joka paikasta. Ensinnäkin isojen rintojen kanssa liikkuessa on ollut paha tapa nostaa hartioita kohti korvia ja olla kumarassa. Rintoja varoessa nuo tiukassa istuvat vanhat tavat ovat vain korostuneet ja sain tehdä kovasti töitä sen eteen, että hartiat olisivat alhaalla. Ensimmäiset 30 min meni tapelllessa. Pahimmin kiristi rintojen välissä, tuntui kuin joku olisi jatkuvasti kiskonut alaspäin. Hartioiden pyörittely helpotti oloa sen verran, että loppulenkistä rintojen väli ei enää kiristellyt - vasen hartia kylläkin.
Olen jumissa. Pahasti. En muista koska olisin ollut näin jumissa. Mutta todettava se kai tässä on, että lepovaihe on ohi. Tämähän ei tarkoita hillitöntä rehkimistä vaan sitä, että kevyesti lähdetään taas liikkeelle. Pari kertaa venähtäneen nilkan kanssa klenkanneena ja kerran tulehtuneen olkapään hoitaneena oon oppinut, että jossain vaiheessa on vain lähdettävä liikkeelle ja ryhdyttävä tekemään asioita, sillä lepääminen ei muuta tilannetta enää paremmaksi. Nyt taitaa olla se hetki.
Mitä oon tehnyt?
* Kävelylenkki. 4 km, 40 minuuttia ei varsinaisesti urheilua ole, mutta alku se on sekin.
* Venytyksiä, ei mitään repivää. Oon pyöritellyt hartioita, maannut lattialla kädet sivuille ojennettuna, venyttänyt rintalihaksia seinää vasten ja tehnyt pari venytysliikettä olkapäiden kunnon tueksi.
* Lämpöhoitoa. Vähän varauksellisesti, linkin takana on syyt plussiin ja miinuksiin. Käytän, koska rentouttaa lihaksia. Kauratyynyä oon pitänyt enimmäkseen hartioilla, niskalla ja selällä. Tänään kokeilin käyttää myös rintojen välissä ja alapuolella, mutta sen käyttäminen leikkauksen jälkeen saattaa olla aika kyseenalaista... Ehkä soitan haavapolille ja kyselen, onko sen käyttäminen ok?
Rahaa palaa, tissit relaa
E he he he.
Kävin etsimässä jälleen siis liivejä. Mä olen nyt pitänyt kolmia liivejä, joista mikään ei tunnu istuvan. Sairaalan tukiliivit kyllä ovat vielä kohtuu napakat, mutta sitä kangasta on niin järjetön määrä, että mussa ei yksinkertaisesti ole riittävästi massaa sitä täyttämään ilman, että se rullautuisi kainaloihin tai kylkiin. Käytän niitä öisin, koska silloin ei ole niin väliksi. Swegmarkin kokoa 75B olevat liivt ovat kyllä mukavat, mutta valitettavasti liian isoksi jääneet nekin. Turvotus on laskenut ja liivit antaneet periksi, joten ei niistä kyllä erityisemmin tukea enää saa. Ja viimeisenä on Shock Absorberit kokoa 70C, joka tuntuu hyvältä koolta ja hyvinkin tukevalta, mutta nyt sitten taas liian tukevalta. Niiden sisällä menee ommel, joka painaa väärään kohtaan. Luulin tämän ongelman helpottavan suurempaan kokoon vaihtamalla, mutta ei. Tulevaisuudessa varmasti hyvät liivit.
Joten läksin Anttilan kautta erikoisliikkeeseen. Yritin etsiä ensisijaisesti kaarituettomia liivejä, jotka ovat hyvin tukevat, mutta eivät kuitenkaan sportit. Anttilasta ei löytynyt, ja erikoisliikkeessä myyjä ehdotti suoraan sporttiliivejä. Okei, mennään sporttiliiveillä. Kaapista kaivettiin Anitan liivit kokoa 75C. Olisin tarvinnut kokoa 70C, mutta ei ollut, eikä mulla ole aikaa odotella viikon tai kaksi, että tulevat. Tai tässä tapauksessa olisin tarvinnut varmaan kokoa 70D, koska 75C tuntuvat kuitenkin napakoilta, tukevilta ja mukavilta ja näyttävät siltä, että ne eivät anna saman tien myöden. Ostin siis ne. Kukkaro köyhtyi 70 €, mutta hei, niin kauan kun selvitään rahalla, niin oon ihan tyytyväinen. Mutta nää on kivat liivit! Enemmän kuppimalliset, eivät paina mistään eivätkä tee rinnattomaksi. Lisäksi kaula-aukko on suurempi kuin missään kolmessa aiemmassa ostamassani liivissä, joten on varaa pistää päälleen muutakin kuin tiukkakaula-aukkoinen paita.
Niin jotta jos pohditte kustannuksia, niin mulla on kulunut sairaalaan ehkä alle 200 €. Liiveihin toinen 200 €. Enemmänkin. Kantapään kautta piti tämäkin asia oppia. Että kävelkää vaan suoraan sinne erikoisliikkeeseen ja pyytäkää myyjältä apua.
Oon lukenut netistä kauhujuttuja myös siitä, että rinnat onkin pienennysleikkauksen jälkeen kasvanut takaisin lähtökokoonsa. Mulle tulee väkisin mieleen nyt se kauhuskenaario, koska oikeasti musta tuntuu, että nuo on suuremmat kuin leikkauksesta tullessa. No okei, mulla on loppukropasta lähtenyt turvotus ja tuo oikea puoli on nyt vähän tasaantunut (toisin sanoen, tuplakuromisen ja dreenien jäljiltä saanut massaa), mutta kyllä musta silti tuntuu, että ne on suuremmat. Eivät varmaankaan ole yhtään sen suuremmat :D Kyse on vain siitä, että mä oon tottunut niihin. Niinku edellisessä viestissäkin sanoin, en tunne oloani yhtään pienirintaiseksi.
Mutta miten ihana mennä H&M:lle ja todeta, että ne vaatteet istuu! Olkoon vaan H&M-laatua, mutta jos peruspaitoja voi nykyään ostaa muutamalla hassulla eurolla, niin onhan se nyt jotain! Ja liivejä. Ja bikinejä. Ja mekkoja! Voi jestas, mä oon joutunu mekkonikin tilaamaan ulkomailta (Pepperberry, ottavat tissit huomioon), ja nyt kiskaisin päälleni mekon kokoa 36 joka oli kuin tehty mulle. Aiemmin koko 40 tai suurempi olis ollut hyvä tisseistä ja 36 muuten. Valitettavasti silti jälleen oli liiviliikkeessä todettava se sama mitä ennenkin. Mä olen liian kapea. Myyjäkin sanoi, että tuolla koolla alkaa käydä valikoimat vähiin. Pffft... Mutta siinähän ei oo mitään uutta.
Kävin etsimässä jälleen siis liivejä. Mä olen nyt pitänyt kolmia liivejä, joista mikään ei tunnu istuvan. Sairaalan tukiliivit kyllä ovat vielä kohtuu napakat, mutta sitä kangasta on niin järjetön määrä, että mussa ei yksinkertaisesti ole riittävästi massaa sitä täyttämään ilman, että se rullautuisi kainaloihin tai kylkiin. Käytän niitä öisin, koska silloin ei ole niin väliksi. Swegmarkin kokoa 75B olevat liivt ovat kyllä mukavat, mutta valitettavasti liian isoksi jääneet nekin. Turvotus on laskenut ja liivit antaneet periksi, joten ei niistä kyllä erityisemmin tukea enää saa. Ja viimeisenä on Shock Absorberit kokoa 70C, joka tuntuu hyvältä koolta ja hyvinkin tukevalta, mutta nyt sitten taas liian tukevalta. Niiden sisällä menee ommel, joka painaa väärään kohtaan. Luulin tämän ongelman helpottavan suurempaan kokoon vaihtamalla, mutta ei. Tulevaisuudessa varmasti hyvät liivit.
Joten läksin Anttilan kautta erikoisliikkeeseen. Yritin etsiä ensisijaisesti kaarituettomia liivejä, jotka ovat hyvin tukevat, mutta eivät kuitenkaan sportit. Anttilasta ei löytynyt, ja erikoisliikkeessä myyjä ehdotti suoraan sporttiliivejä. Okei, mennään sporttiliiveillä. Kaapista kaivettiin Anitan liivit kokoa 75C. Olisin tarvinnut kokoa 70C, mutta ei ollut, eikä mulla ole aikaa odotella viikon tai kaksi, että tulevat. Tai tässä tapauksessa olisin tarvinnut varmaan kokoa 70D, koska 75C tuntuvat kuitenkin napakoilta, tukevilta ja mukavilta ja näyttävät siltä, että ne eivät anna saman tien myöden. Ostin siis ne. Kukkaro köyhtyi 70 €, mutta hei, niin kauan kun selvitään rahalla, niin oon ihan tyytyväinen. Mutta nää on kivat liivit! Enemmän kuppimalliset, eivät paina mistään eivätkä tee rinnattomaksi. Lisäksi kaula-aukko on suurempi kuin missään kolmessa aiemmassa ostamassani liivissä, joten on varaa pistää päälleen muutakin kuin tiukkakaula-aukkoinen paita.
Niin jotta jos pohditte kustannuksia, niin mulla on kulunut sairaalaan ehkä alle 200 €. Liiveihin toinen 200 €. Enemmänkin. Kantapään kautta piti tämäkin asia oppia. Että kävelkää vaan suoraan sinne erikoisliikkeeseen ja pyytäkää myyjältä apua.
Oon lukenut netistä kauhujuttuja myös siitä, että rinnat onkin pienennysleikkauksen jälkeen kasvanut takaisin lähtökokoonsa. Mulle tulee väkisin mieleen nyt se kauhuskenaario, koska oikeasti musta tuntuu, että nuo on suuremmat kuin leikkauksesta tullessa. No okei, mulla on loppukropasta lähtenyt turvotus ja tuo oikea puoli on nyt vähän tasaantunut (toisin sanoen, tuplakuromisen ja dreenien jäljiltä saanut massaa), mutta kyllä musta silti tuntuu, että ne on suuremmat. Eivät varmaankaan ole yhtään sen suuremmat :D Kyse on vain siitä, että mä oon tottunut niihin. Niinku edellisessä viestissäkin sanoin, en tunne oloani yhtään pienirintaiseksi.
Mutta miten ihana mennä H&M:lle ja todeta, että ne vaatteet istuu! Olkoon vaan H&M-laatua, mutta jos peruspaitoja voi nykyään ostaa muutamalla hassulla eurolla, niin onhan se nyt jotain! Ja liivejä. Ja bikinejä. Ja mekkoja! Voi jestas, mä oon joutunu mekkonikin tilaamaan ulkomailta (Pepperberry, ottavat tissit huomioon), ja nyt kiskaisin päälleni mekon kokoa 36 joka oli kuin tehty mulle. Aiemmin koko 40 tai suurempi olis ollut hyvä tisseistä ja 36 muuten. Valitettavasti silti jälleen oli liiviliikkeessä todettava se sama mitä ennenkin. Mä olen liian kapea. Myyjäkin sanoi, että tuolla koolla alkaa käydä valikoimat vähiin. Pffft... Mutta siinähän ei oo mitään uutta.
maanantai 26. toukokuuta 2014
Nihkeää etenemistä...
Kyllä se nyt niin taitaa olla, että saan huomenna lähteä metsästämään kaupungille parempia liivejä. Pakko se on myöntää, että vaikka koenkin noiden ostamieni urheiluliivien olevan sopivan kokoiset, niin tässä vaiheessa ne puristavat liikaa. En kuitenkaan aio käydä hakemassa taas yksiä urheiluliivejä lisää, vaan ajattelin ensisijaisesti koettaa löytää tukevat, sirommat liivit. Sellaisiakin kuulemma on olemassa. Toivotaan, että en ole liian kapea. Oon ollut yllättynyt siitä, miten edes ympäryksellä 70 ei tahdo löytää. Hemmetin ärsyttävää.
Kuten edellisessä viestissä kerroin, niin inhottava kiskova tunne vasemman rinnan sisäsyrjästä on lähtenyt. Luojan kiitos siitä! Turvotusta on kuitenkin vielä reilusti etenkin kyljissä, joka näkyy todella hyvin tässä kuvassa. Ennen tämän kuvan näkemistä en ollut edes tajunnut sitä, miten paljon turvotusta on. Viikkojen kuluessa sen pitäisi kyllä lähteä litomaan, mutta aaaaarh, kärsivällisyyden pitäisi todellakin olla jotain syötävää... Tässä kuvassa mulla tosin on ne vähemmän tukevat sporttiliivit, jotka ei todellakaan purista kyljistä yhtään. Ehkä menin viikonlopun liian löysillä liiveillä siis, mutta olihan niillä paljon mukavampaa heilua kuumassa auringossa kuin puristavilla liiveillä. Forgive me.
Kyse oli tosiaan kurssiviikonlopusta. Kurssikaverit on nähneet mut pari kertaa "alkuperäisessä tilassani" ja odottelin ihan mielenkiinnolla, mahtaako kukaan sanoa mitään tai edes huomata. Lopputulos taisi olla, että kukaan ei loppujen lopuksi edes huomannut. Koska lauantai oli kuitenkin rankka ja sisälsi lisävalojen, jalustojen ja muiden roijaamista ympäri opiston markkia, niin jouduin kyllä kertomaan, mistä on kyse. Tai en joutunut, mutta halusin kertoa, että tästä syystä en valitettavasti pysty nyt tuota painavaa lisävaloa kanniskelemaan, voisiko joku muu sen ottaa. Yllätyksekseni vastaanotto oli hyvin uteliasta ja positiivista, kyselivät kaikenlaista ja sympatisoivat. Yksikin alkoi vuodattaa, miten haluaisi itsekin vastaavaan leikkaukseen. Olivat kuullessaan aika yllättyneitä. Rinnoista kuitenkin lähti yli puolet pois, joten ehkä ensinnäkin mulla tosiaan se lähtökoko ei ollut megalomaaninen, ja toisekseen nykyiset sopii kroppaan niin hyvin, ettei kukaan edes kiinnitä huomiota.
Palatakseni fyysiseen paranemiseen, tosiaan yksi särky on poissa. Mustelmat ovat vaihtaneet taas vähän paikkaa ja ovat nyt ulkosyrjissä. Ihokin kuoriutuu aivan eri paikasta, tällä kertaa rintojen päältä. Aiemmin se kuoriutui kyljistä. Ruhjemaista pientä särkyä on välillä, mutta ei mitään kummoista, rankempana päivänä joutuu ottamaan lääkkeen. Muutama päivä menee nyt pitkälti levossa, joten saavat taas rauhaa parantua. Ympyräarpien haavateipit näyttivät huonoilta, joten vaihdoin ne ja totesin, että toinen arpi näyttää vähän punoittavalta. Lisäksi siellä oli parin millin kolo. Okei, hyvin pieni, kuiva kolo, saattoihan se johtua siitäkin, että rupi lähti teipin mukana irti. Mutta kiva löydös se ei ollut ja toivon, että se ei muutu suuremmaksi ja inhottavammaksi. Sen verran monta kauhukuvaa netistä löytänyt haavoista, jotka eivät tahdo umpeutua, että ei kiitos. Täytyy nyt seurailla tilannetta... Mitään kuumotusta ei kuitenkaan ole, kipeähän tuo nännin alue on, mutta luulisin sen kuuluvan ihan asiaan. Loput teipit vaihdan torstaina, sillä perjantaista alkaen kuluu reilu viikko reissussa. Siinä saattaa tulla sitten päivitystaukoakin, konetta en aio raahata mukana.
Mitä muuta. 6 viikon rajapyykki lähenee ja on enää parin hassun päivän päässä (mun piti oikein kalenterista laskea, että oonko mä nyt oikealla viikolla edes...). Kirurgin mukaan silloin saisi omien tuntemusten mukaan jo liikkua rajoituksetta. Ajattelin huomenna ottaa iloa ainakin vähän irti ja lähteä kävelylenkille. En uskalla kokeilla juoksemista vielä, mutta toisaalta mä oon joutunut makaamaan niin kauan aikaa, että hyvä aloittaa kevyemmin.
Hassua muuten. Mulla ei oo enää yhtään pienirintainen olo. Itse asiassa välillä tunnen oloni isorintaiseksi. Sopivan isorintaiseksi. Mennyt on kaukana oleva hämärä muisto vain.
Sormet ristiin, että löydän huomenna liivit ;)!
Kuten edellisessä viestissä kerroin, niin inhottava kiskova tunne vasemman rinnan sisäsyrjästä on lähtenyt. Luojan kiitos siitä! Turvotusta on kuitenkin vielä reilusti etenkin kyljissä, joka näkyy todella hyvin tässä kuvassa. Ennen tämän kuvan näkemistä en ollut edes tajunnut sitä, miten paljon turvotusta on. Viikkojen kuluessa sen pitäisi kyllä lähteä litomaan, mutta aaaaarh, kärsivällisyyden pitäisi todellakin olla jotain syötävää... Tässä kuvassa mulla tosin on ne vähemmän tukevat sporttiliivit, jotka ei todellakaan purista kyljistä yhtään. Ehkä menin viikonlopun liian löysillä liiveillä siis, mutta olihan niillä paljon mukavampaa heilua kuumassa auringossa kuin puristavilla liiveillä. Forgive me.Kyse oli tosiaan kurssiviikonlopusta. Kurssikaverit on nähneet mut pari kertaa "alkuperäisessä tilassani" ja odottelin ihan mielenkiinnolla, mahtaako kukaan sanoa mitään tai edes huomata. Lopputulos taisi olla, että kukaan ei loppujen lopuksi edes huomannut. Koska lauantai oli kuitenkin rankka ja sisälsi lisävalojen, jalustojen ja muiden roijaamista ympäri opiston markkia, niin jouduin kyllä kertomaan, mistä on kyse. Tai en joutunut, mutta halusin kertoa, että tästä syystä en valitettavasti pysty nyt tuota painavaa lisävaloa kanniskelemaan, voisiko joku muu sen ottaa. Yllätyksekseni vastaanotto oli hyvin uteliasta ja positiivista, kyselivät kaikenlaista ja sympatisoivat. Yksikin alkoi vuodattaa, miten haluaisi itsekin vastaavaan leikkaukseen. Olivat kuullessaan aika yllättyneitä. Rinnoista kuitenkin lähti yli puolet pois, joten ehkä ensinnäkin mulla tosiaan se lähtökoko ei ollut megalomaaninen, ja toisekseen nykyiset sopii kroppaan niin hyvin, ettei kukaan edes kiinnitä huomiota.
Palatakseni fyysiseen paranemiseen, tosiaan yksi särky on poissa. Mustelmat ovat vaihtaneet taas vähän paikkaa ja ovat nyt ulkosyrjissä. Ihokin kuoriutuu aivan eri paikasta, tällä kertaa rintojen päältä. Aiemmin se kuoriutui kyljistä. Ruhjemaista pientä särkyä on välillä, mutta ei mitään kummoista, rankempana päivänä joutuu ottamaan lääkkeen. Muutama päivä menee nyt pitkälti levossa, joten saavat taas rauhaa parantua. Ympyräarpien haavateipit näyttivät huonoilta, joten vaihdoin ne ja totesin, että toinen arpi näyttää vähän punoittavalta. Lisäksi siellä oli parin millin kolo. Okei, hyvin pieni, kuiva kolo, saattoihan se johtua siitäkin, että rupi lähti teipin mukana irti. Mutta kiva löydös se ei ollut ja toivon, että se ei muutu suuremmaksi ja inhottavammaksi. Sen verran monta kauhukuvaa netistä löytänyt haavoista, jotka eivät tahdo umpeutua, että ei kiitos. Täytyy nyt seurailla tilannetta... Mitään kuumotusta ei kuitenkaan ole, kipeähän tuo nännin alue on, mutta luulisin sen kuuluvan ihan asiaan. Loput teipit vaihdan torstaina, sillä perjantaista alkaen kuluu reilu viikko reissussa. Siinä saattaa tulla sitten päivitystaukoakin, konetta en aio raahata mukana.
Mitä muuta. 6 viikon rajapyykki lähenee ja on enää parin hassun päivän päässä (mun piti oikein kalenterista laskea, että oonko mä nyt oikealla viikolla edes...). Kirurgin mukaan silloin saisi omien tuntemusten mukaan jo liikkua rajoituksetta. Ajattelin huomenna ottaa iloa ainakin vähän irti ja lähteä kävelylenkille. En uskalla kokeilla juoksemista vielä, mutta toisaalta mä oon joutunut makaamaan niin kauan aikaa, että hyvä aloittaa kevyemmin.
Hassua muuten. Mulla ei oo enää yhtään pienirintainen olo. Itse asiassa välillä tunnen oloni isorintaiseksi. Sopivan isorintaiseksi. Mennyt on kaukana oleva hämärä muisto vain.
Sormet ristiin, että löydän huomenna liivit ;)!
lauantai 24. toukokuuta 2014
Hengissä!
Koettelemusten lauantai on ohi ja hengissä olen! Ikävä tunne vasemman rinnan sisäkaaressa on yllättäen hellittänyt, eilen ja tänään oon voinut nostella molempia käsiä ilman kiristämisen tunnetta. Siis tuossa sisäkaaressa oli tosiaan kättä liikuttaessa se tunne, että jokin on liian tiukalla ja se kiristää siellä jatkuvasti. Todella inhottava tunne ja loppuillasta aina kipeä. Nyt en oo enää varsinaisesti kipeä illalla, mutta kyllähän se selkeästi tuntuu, että turvoksissa ovat paikat. Etenkin tällaisen helleviikonlopun jäljiltä... Mutta toisaalta, en tiedä olisiko tuo lämpö jopa hieman tehnyt osansa siihen, että kiristävä tunne on hävinnyt? Luin linkittämältäni englanninkieliseltä sivustolta ohjeen moist heatin hyödyntämisestä, joka käsittääkseni siis tarkoittaa esimerkiksi lämpimän pyyhkeen pitämistä siinä kohdassa. Joten ehkä lämpö on helpottanut kiristävää tunnetta?
Mutta tänään olin kyllä tukalalla. Kameran kanssa pääsin tekemään töitä harmillisen vähän ja toimitinkin sitten enemmän mallin virkaa muille kurssilaisille. Siinä hommassa ei tarvinnut tehdä mitään eikä kanniskella mitään, ei tuo munkaan järkkiräyhdistelmäni ihan pienimmästä päästä ole. Särkylääkettä on saanut vetää, mutta tonnisen Panadolin aamulla ja 400 Buranan päivällä, joten ei kuitenkaan erityisen paljoa. Aamulla herätessä tuntui tuota inhottavaa "liikuskelevaa" tunnetta, mutta kokeilin pistää kireämpää teippiä taas sitä tukemaan. Se toimi.
Kurssikaverin kuvasta huomaa, miten turvonneita mulla kyljet vielä on... Täytyy kotiin päästessä katsoa, josko voisin muokata kuvaa sen verran, että saisin sen tänne esille.
Ja ilta kului rennosti lepäillen ja Suomi-Tshekki -matsia seuraten!
Mutta tänään olin kyllä tukalalla. Kameran kanssa pääsin tekemään töitä harmillisen vähän ja toimitinkin sitten enemmän mallin virkaa muille kurssilaisille. Siinä hommassa ei tarvinnut tehdä mitään eikä kanniskella mitään, ei tuo munkaan järkkiräyhdistelmäni ihan pienimmästä päästä ole. Särkylääkettä on saanut vetää, mutta tonnisen Panadolin aamulla ja 400 Buranan päivällä, joten ei kuitenkaan erityisen paljoa. Aamulla herätessä tuntui tuota inhottavaa "liikuskelevaa" tunnetta, mutta kokeilin pistää kireämpää teippiä taas sitä tukemaan. Se toimi.
Kurssikaverin kuvasta huomaa, miten turvonneita mulla kyljet vielä on... Täytyy kotiin päästessä katsoa, josko voisin muokata kuvaa sen verran, että saisin sen tänne esille.
Ja ilta kului rennosti lepäillen ja Suomi-Tshekki -matsia seuraten!
torstai 22. toukokuuta 2014
Linkkivinkki englantia osaaville
Olen aiemmin tonkinut netistä tietoa lähinnä suomeksi. En ymmärrä, miksei mielessäni käynyt etsiä tietoa englanniksi, vaikka kielitaitoni sen kielen suhteen on erinomainen. Törmäsin yhteen sivustoon, jota näin puolen tunnin selailun ja tutustumisen jälkeen suosittelen lämpimästi muillekin, joille englanti ei tuota erityisesti ongelmia. Sivustolla on sekä leikkauksen läpikäyneitä että ammattilaisia, kokemuksia, kysymyksiä ja tietoa laidasta laitaan ennen ja jälkeen.
http://www.realself.com/Breast-reduction/reviews
http://www.realself.com/Breast-reduction/reviews
5. viikko täynnä ja lepoa, lepoa, lepoa
Lepopäiviä. Niitä oon tässä nyt maanantain jälkeen viettänyt. Kurssijuttuja oon hoitanut, mutta en juuri muuta. Ehkä oon ollut liian paljon menossa viime päivinä, koska tänään ei taas oo aamulla särkenyt yhtään. Tosin mä oon ollut hereillä 1½ tuntia, että ei oo vielä ollut paljoa aikaa särkeäkään ;).
Kävin eilen kuitenkin koittamassa, joskos 70D-liivit olis paremmat, ja olihan ne. Ärsyttää, että en tajunnut kokeilla niitä aiemmalla keikalla. Tosin en usko, että turha ostos olivat, koska kupeissa on turvotusta. Vähän toivonkin, että se koko tästä vielä kutistuisi sinne 70C:hen, koska 70D ei loppujen lopuksi ole niin pieni. Rinnat kasvavat aina syystä tai toisesta, iän myötä, lasten myötä, lihomisen myötä. Jos äitiä ja siskoa on katsominen, niin jos kun mä joskus lapset hankin, niin mun rintavarustus tulee taas kasvamaan. Silloin olis hirvittävän kiva, jos ei tarttis palata samaan kokoluokkaan ku mitä aiemmin on ollu...
Ei tässä muuta. Yritän ottaa lepopäivistä nyt ilon irti, koska on tulossa aika rankka viikonloppu. Huomenna parin tunnin ajomatka, lauantai ja varmaan puolet sunnuntaistakin kuluu kävellessä ja kameraa kanniskellessa, ja sitten sunnuntaina vielä sama ajomatka takaisin.
Kävin eilen kuitenkin koittamassa, joskos 70D-liivit olis paremmat, ja olihan ne. Ärsyttää, että en tajunnut kokeilla niitä aiemmalla keikalla. Tosin en usko, että turha ostos olivat, koska kupeissa on turvotusta. Vähän toivonkin, että se koko tästä vielä kutistuisi sinne 70C:hen, koska 70D ei loppujen lopuksi ole niin pieni. Rinnat kasvavat aina syystä tai toisesta, iän myötä, lasten myötä, lihomisen myötä. Jos äitiä ja siskoa on katsominen, niin jos kun mä joskus lapset hankin, niin mun rintavarustus tulee taas kasvamaan. Silloin olis hirvittävän kiva, jos ei tarttis palata samaan kokoluokkaan ku mitä aiemmin on ollu...
Ei tässä muuta. Yritän ottaa lepopäivistä nyt ilon irti, koska on tulossa aika rankka viikonloppu. Huomenna parin tunnin ajomatka, lauantai ja varmaan puolet sunnuntaistakin kuluu kävellessä ja kameraa kanniskellessa, ja sitten sunnuntaina vielä sama ajomatka takaisin.
tiistai 20. toukokuuta 2014
Lepopäivä
Eilinen kauppareissu venähti paljon pidemmäksi kuin ajattelin. Klo 11 kävin hakemassa kaverin kyytiin, about 17.30 olin takaisin kotona. 6½ tuntia liikkeessä oli todellakin enemmän, kuin mihin kuvittelin pystyväni. Illalla ja tänään on kyllä sitten särkenytkin jo vähän enemmän, mutta ei kuitenkaan järjettömästi. Vähän sama, kuin venähtäneellä nilkalla lähtee uudelleen liikkeelle, niin onhan se aina turvonneempi ja jomottavampi seuraavana päivänä. Tänään ei tarvitsekaan sitten tehdä mitään eikä mennä minnekään, joten käytän ajan hyödyksi ja lepään. Noh, gradun tekemistä ei lasketa, sillä se ei erityisen fyysistä ole. Mistä tulikin mieleeni, että pöydällä istuminen ja töiden tekeminen ei ole tuntunut hyvältä. Sen sijaan sohvalla tietokone sylissä istumienn tuntuu paremmalta. Niskalle se ei tee hyvää, mutta kädet saavat vapaasti levätä eivätkä nojaa mihinkään, työpöydän edessä istuessa taas tulee liian helposti nojattua käsillä pöytään ja rinnat kipeytyy.
Itse asiassa oon verrannut paljon tätä paranemisprosessia venähtäneeseen nilkkaan. Se voi kuulostaa hassulta, mutta omalla kohdallani oon todennut, että se menee vähän samalla tavalla, hitaammin vain. Ja tietenkin sillä erotuksella, että venähtäneen nilkan kanssa ei tarvitse varoa leikkaushaavoja ja muutakaan. Mutta samalla tavalla kudosparanemista siinäkin on. Jomottaa ja turvottaa kun tekee liikaa, mustelma vaihtaa väriä ja paikkaa, ja hyvin pikkuhiljaa silläkin lähdetään liikkeelle. Mulla on pariinkin kertaan siis mennyt nilkka niin, että keppien kanssa on menty, joten siksi vertaan siihen. Johonkin tuttuun vertaaminen muutenkin helpottaa oloani. Jotain tuttua kaiken tämän uuden ja pelottavan keskellä.
Kauppareissulta löysin kahdet kengät, mutta en niitä, joita kaikkein kipeiten tarvitsisin. Joten täytyy tehdä toinen reissu ja käydä läpi vielä pari jäljelle jäänyttä urheiluliikettä. Yritin etsiä bleiseriä, mutta todettava oli, että ei kannata tehdä sitä ennen kuin saa normaalit liivit päälle. Kaikki näyttivät siltä, että ne kaipaavat täytettä! Ei mikään ihme, sill yllä oli Shock Absorberit ja ne kyllä litistävät isommatkin rinnat pienemmiksi. Mutta yllätys oli aikamoinen, kun jokainen ylleni kokeilema yläosa oli kokoa 34/36... Aiemmin yläosa saattoi olla kokoa 40 sen vuoksi, että rintavarustus mahtuu mukaan. Ei enää! Kokeilin myös Gina Tricot:ssa perus kaarituellisia liivejä kokoa 70D, joka oli juuri sopiva! Okei, kupeissa on vielä turvotusta, joten tuo on varmaan vielä iso, mutta ehkä se johonkin 70C::n nurkille tasaantuu. Oikein hyvältä kokoluokalta kuulostaa. Ostin aivan ihanan vihreän maksimekon, jollaista en olisi voinut kuvitellakaan pistäväni aiemmin päälle. Ensinnäkin rintavarustus ei olisi mahtunut siihen, toiseksi en olisi löytänyt siihen liivejä koska ilman liivejä isoilla rinnoilla ei juuri liikuskella, kolmanneksi se olisi näyttänyt ylläni siltä, että olen raskaana.
Tulee varmasti kuvia myöhemmin, mutta nyt en jaksa vaivautua x). Pohdiskelin tänään sitä, että onkohan liian pienien liivien pitämisestä haittaa tässä vaiheessa? En nyt sanoisi, että nämä ostamani Shock Absorberit olis liian pienet, mutta onhan ne todella jämäkät ja mietin taas, että teinkö virhepäätöksen koon suhteen. Olisiko yhtä kokoa suurempi kuppi sopinut paremmin? Mutta toisaalta pelkään, että tuki lähtee, jos lähden hakemaan kuppia suurempaa kokoa... Vinkkinä muille, kun menette ostamaan liivejä, niin ottakaa mukaan hyllystä iso valikoima kokoja. Ei käy kuten mulle, että kopissa joku koko tuntuu ihan hyvältä ja vaikka käy mielessä, että toista kokoa voisi kokeilla, niin ei jaksa sitä tehdä, koska leikattujen tissien kanssa ylimääräinen vaatteiden pois ottaminen, kaupassa edestakaisin ravaaminen ja sovittaminen ei ole erityisen mukavaa.
Itse asiassa oon verrannut paljon tätä paranemisprosessia venähtäneeseen nilkkaan. Se voi kuulostaa hassulta, mutta omalla kohdallani oon todennut, että se menee vähän samalla tavalla, hitaammin vain. Ja tietenkin sillä erotuksella, että venähtäneen nilkan kanssa ei tarvitse varoa leikkaushaavoja ja muutakaan. Mutta samalla tavalla kudosparanemista siinäkin on. Jomottaa ja turvottaa kun tekee liikaa, mustelma vaihtaa väriä ja paikkaa, ja hyvin pikkuhiljaa silläkin lähdetään liikkeelle. Mulla on pariinkin kertaan siis mennyt nilkka niin, että keppien kanssa on menty, joten siksi vertaan siihen. Johonkin tuttuun vertaaminen muutenkin helpottaa oloani. Jotain tuttua kaiken tämän uuden ja pelottavan keskellä.
Kauppareissulta löysin kahdet kengät, mutta en niitä, joita kaikkein kipeiten tarvitsisin. Joten täytyy tehdä toinen reissu ja käydä läpi vielä pari jäljelle jäänyttä urheiluliikettä. Yritin etsiä bleiseriä, mutta todettava oli, että ei kannata tehdä sitä ennen kuin saa normaalit liivit päälle. Kaikki näyttivät siltä, että ne kaipaavat täytettä! Ei mikään ihme, sill yllä oli Shock Absorberit ja ne kyllä litistävät isommatkin rinnat pienemmiksi. Mutta yllätys oli aikamoinen, kun jokainen ylleni kokeilema yläosa oli kokoa 34/36... Aiemmin yläosa saattoi olla kokoa 40 sen vuoksi, että rintavarustus mahtuu mukaan. Ei enää! Kokeilin myös Gina Tricot:ssa perus kaarituellisia liivejä kokoa 70D, joka oli juuri sopiva! Okei, kupeissa on vielä turvotusta, joten tuo on varmaan vielä iso, mutta ehkä se johonkin 70C::n nurkille tasaantuu. Oikein hyvältä kokoluokalta kuulostaa. Ostin aivan ihanan vihreän maksimekon, jollaista en olisi voinut kuvitellakaan pistäväni aiemmin päälle. Ensinnäkin rintavarustus ei olisi mahtunut siihen, toiseksi en olisi löytänyt siihen liivejä koska ilman liivejä isoilla rinnoilla ei juuri liikuskella, kolmanneksi se olisi näyttänyt ylläni siltä, että olen raskaana.
Tulee varmasti kuvia myöhemmin, mutta nyt en jaksa vaivautua x). Pohdiskelin tänään sitä, että onkohan liian pienien liivien pitämisestä haittaa tässä vaiheessa? En nyt sanoisi, että nämä ostamani Shock Absorberit olis liian pienet, mutta onhan ne todella jämäkät ja mietin taas, että teinkö virhepäätöksen koon suhteen. Olisiko yhtä kokoa suurempi kuppi sopinut paremmin? Mutta toisaalta pelkään, että tuki lähtee, jos lähden hakemaan kuppia suurempaa kokoa... Vinkkinä muille, kun menette ostamaan liivejä, niin ottakaa mukaan hyllystä iso valikoima kokoja. Ei käy kuten mulle, että kopissa joku koko tuntuu ihan hyvältä ja vaikka käy mielessä, että toista kokoa voisi kokeilla, niin ei jaksa sitä tehdä, koska leikattujen tissien kanssa ylimääräinen vaatteiden pois ottaminen, kaupassa edestakaisin ravaaminen ja sovittaminen ei ole erityisen mukavaa.
maanantai 19. toukokuuta 2014
Ällökuvavaroitus!
Noh. Ei nyt niin ällökuva. Ei siinä oo ku vesirakkula. Vois olla reilusti ällöttävämpikin. Mutta koska toiset on herkempiä kuin toiset, niin vähän pitää kuitenkin varoittaa. Pistetään tämä viimeiseksi.
Shoppailemaan tänään! En tiedä, miten paljon jaksan, mutta yritettävä on. Ostoslistalla ovat ainakin kengät, kaikki muu on pelkkää plussaa. Liivejä en aio mennä vieläkään ostamaan, vasta sitten, kun pääsen eroon sporttiliiveistä. Tai no, voishan sitä käydä jotkut kaarituettomat ostamassa. Haavapolin täti suositteli imetysliivejä x). Eilisen kävelyn jälkeen on vähän kipeämpänä paikat kuin normaalisti aamuisin, mutta ei nyt erityisesti kuitenkaan. Sen oon huomannut, että lihakset kainaloiden seudulla alkaa nyt jäykistellä ja kipeytyä, ne on tähän saakka olleet hyvin auki ja kivuttomat. Kai tämä tarkottaa vain paranemisprosessin etenemistä, joten siinähän kipeytyvät. Muutenkin tuo kipuileva alue aina liikkuu ties minne. Kun nyt tuo sisäsyrjä vain paranisi...
Sitten se kuva. Oon alusta asti ollut sitä mieltä, että tässä blogissa ei paljasta tissipintaa tulla näkemään. Näette nyt kuitenkin vähän. Tosin hyvin vähän. Mun ihoni ei pidä teippailusta, ja tässä todiste siitä. Mähän sain oikeaan ulkosyrjään peukalonpään kokoisen vesirakkulan sen jälkeen, kun tuli repeämä ja se piti kursia uudelleen. Teipit olivat kiristäneet ihoa niin, että se oli venyttänyt sinne rakkulan. Nyt mulla on samalla tavalla tullut vesirakkula tuonne sisäsyrjään, tosin onneksi hyvin pienessä koossa, mutta teippiä irrottaessani se puhkesi. Kuvasta näkyy myös ihon punaisuus, sekä rakko että punaisuus (ja kutina) ovat normi Micropore-teipin (jonka paketin kyljessä muuten lukee "Herkälle iholle") aikaansaannosta. Ai että, miten kivaa mulla oliskaan ollut, jos teipit olis vaihdettu terveysasemalla normi Microporeen... Mulla ehti olla yksi päivä pieni pala tuota normiteippiä, ja tässä on lopputulos.
Pakkohan tuohonkin oli sitten jonkinlainen laastari laittaa, etteivät liivit hankaa. Katsotaan, mitä sen liimapinta tekee jo valmiiksi ärtyneelle iholle.
Shoppailemaan tänään! En tiedä, miten paljon jaksan, mutta yritettävä on. Ostoslistalla ovat ainakin kengät, kaikki muu on pelkkää plussaa. Liivejä en aio mennä vieläkään ostamaan, vasta sitten, kun pääsen eroon sporttiliiveistä. Tai no, voishan sitä käydä jotkut kaarituettomat ostamassa. Haavapolin täti suositteli imetysliivejä x). Eilisen kävelyn jälkeen on vähän kipeämpänä paikat kuin normaalisti aamuisin, mutta ei nyt erityisesti kuitenkaan. Sen oon huomannut, että lihakset kainaloiden seudulla alkaa nyt jäykistellä ja kipeytyä, ne on tähän saakka olleet hyvin auki ja kivuttomat. Kai tämä tarkottaa vain paranemisprosessin etenemistä, joten siinähän kipeytyvät. Muutenkin tuo kipuileva alue aina liikkuu ties minne. Kun nyt tuo sisäsyrjä vain paranisi...
Pakkohan tuohonkin oli sitten jonkinlainen laastari laittaa, etteivät liivit hankaa. Katsotaan, mitä sen liimapinta tekee jo valmiiksi ärtyneelle iholle.
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Ei jomotusta!
Ensimmäinen aamu, kun sängystä ylös seisomaan noustessa ei tunnu jomotusta ja painetta! Woohoo! Eilen illalla ei myöskään sisäsyrjä ollut niin kipeä kuin nyt muutamana aiempana iltana on ollut. Selkeästi sisäsyrjän teippaus ja vaihto tukevampiin liiveihin on auttanut kipujen suhteen. Tällä hetkellä on päällä ne 70B-liivit, jotka on todella napakat edelleen, mutta elän siinä toivossa, että ne hieman venyisivät. Erityisen mukavathan ne eivät ole, puristavat joka paikkaa eivätkä tee erityisen hyvää oikealle olkapäälle, joka muutaman vuoden takaisen tulehduksen jäljiltä kipuilee aina välillä. Mutta ehkä se on nyt vain nieltävä ja kestettävä.
Oon tänään kävellyt aika paljon! Ehkä viitisen kilometriä yhteensä kahdes eräs. Toivotaan, että huomenna ei kostaudu, koska kyllähän se sisäsyrjässä tuntuu... Perse leviää ja maha kasvaa samalla ku ukko tulee joltain 2 h pitkältä pyörälenkiltä ja hakee kaupasta ensi töikseen karkkia. Täääänks.
Oon tänään kävellyt aika paljon! Ehkä viitisen kilometriä yhteensä kahdes eräs. Toivotaan, että huomenna ei kostaudu, koska kyllähän se sisäsyrjässä tuntuu... Perse leviää ja maha kasvaa samalla ku ukko tulee joltain 2 h pitkältä pyörälenkiltä ja hakee kaupasta ensi töikseen karkkia. Täääänks.
lauantai 17. toukokuuta 2014
Mutta kyllä mua silti vähän stressaa...
Sisänurkka. Vasemman rinnan sisänurkka. Se kipeytyy päivän mittaan siihen pisteeseen, että illalla sitä jo kunnolla särkee. Ja syön kuitenkin Burana 600 kolmesti päivässä. Ei auta. Se on juuri se kohta, jota yritän teippailla. Ehkä teippasin sen eilen vain liian löysälle? Se kyllä näytti pahasti siltä, että olisi kaivannut tukevampaa teippausta. Teippasin nyt aamulla uudelleen tiukemmalle.Oma veikkaus ilman minkäänlaista lääketieteellistä taustaa on, että siellä on leikkaushaavan pää (täsmennän vielä, että siis sisäinen, koska poikittaishaavaa minulle ei ulkoisesti leikattu), joka ei tahdo parantua. Tämä koneella istuminenkaan ei tee erityisen hyvää, ja seuraavat 3-4 päivää tulen kuitenkin istumaan tässä suht tiiviisti, sillä gradun väliraportti pitää saada valmiiksi. Puh.
Muuten näyttää hyvältä. Olin katsovinani, että turvotus on vasemmasta hieman helpottanut ja se näytti jo paremmalta suhteessa oikeaan. Ainut murheenaiheeni on tuo sisänurkka, joka turvottaa vielä reilusti. Tänään pitää käydä hakemassa uudet sporttiliivit, koska nämä 75B-liivit ovat liian isot. Tai eivät liian isot, mutta turvotuksen laskeminen ja liivien venyminen ovat tehneet sen, että ne eivät ole enää niin tukevat kuin saisivat olla. Muutoinhan ne ovat kyllä mukavat, että ehkä tulevaisuudessa niitä voin silti käyttää kun oikein mukavia liivejä kaipaan päälleni. Ja sitten taas ne aiemmat Odlon sporttiliivit, jotka ensimmäisenä ostin, ovat edelleen liian tiukat ja epämukavat. Jää nähtäväksi teinkö virheostoksen ja ostin liivit, jotka ovat liian pienet tulevaisuudessakin.
Päivitys, kävin hakemassa liivit. Yritin etsiä liivejä, jotka selkeästi tukisivat myös sisäsyrjästä, mutta törmäsin kahteen ongelmaan. Ensinnäkin en millään tahtonut löytää sellaisia, jotka tukevat myös sisäsyrjän alaosasta. Toisekseen en tahtonut millään löytää sporttiliivejä ympäryksellä 70! Älkää nyt viitsikö, onko 70 oikeasti niin kapea? Jos mun ympärysmittani kutistuu takaisin siihen 65:een, niin mähän olen taas pulassa. Kuvittelin, että liivien etsiminen olisi helpompaa. No ei, oli se helpompaa, koska ne liivit löytyivät. Aiemmin niitä ei olisi löytynyt ollenkaan x). Swegmarkeja en enää halunnut, koska nuo tuntuivat venähtäneen joka paikasta ja muistelin sitten aiemminkin sen valmistajan liiveistä todenneeni saman. Sen sijaan Shock Absorberit on aina pitäneet hyvin kokonsa, joten päädyin ostamaan sieltä mallin, joka oli edestä kiinnitettävä. Vetoketju näytti vähän pilipalilta, mutta mielestäni tukivat parhaiten ja olivat helpoimmat kiinnittää. Koko oli 70C, hinta reilu 55 €.
Muuten näyttää hyvältä. Olin katsovinani, että turvotus on vasemmasta hieman helpottanut ja se näytti jo paremmalta suhteessa oikeaan. Ainut murheenaiheeni on tuo sisänurkka, joka turvottaa vielä reilusti. Tänään pitää käydä hakemassa uudet sporttiliivit, koska nämä 75B-liivit ovat liian isot. Tai eivät liian isot, mutta turvotuksen laskeminen ja liivien venyminen ovat tehneet sen, että ne eivät ole enää niin tukevat kuin saisivat olla. Muutoinhan ne ovat kyllä mukavat, että ehkä tulevaisuudessa niitä voin silti käyttää kun oikein mukavia liivejä kaipaan päälleni. Ja sitten taas ne aiemmat Odlon sporttiliivit, jotka ensimmäisenä ostin, ovat edelleen liian tiukat ja epämukavat. Jää nähtäväksi teinkö virheostoksen ja ostin liivit, jotka ovat liian pienet tulevaisuudessakin.
Päivitys, kävin hakemassa liivit. Yritin etsiä liivejä, jotka selkeästi tukisivat myös sisäsyrjästä, mutta törmäsin kahteen ongelmaan. Ensinnäkin en millään tahtonut löytää sellaisia, jotka tukevat myös sisäsyrjän alaosasta. Toisekseen en tahtonut millään löytää sporttiliivejä ympäryksellä 70! Älkää nyt viitsikö, onko 70 oikeasti niin kapea? Jos mun ympärysmittani kutistuu takaisin siihen 65:een, niin mähän olen taas pulassa. Kuvittelin, että liivien etsiminen olisi helpompaa. No ei, oli se helpompaa, koska ne liivit löytyivät. Aiemmin niitä ei olisi löytynyt ollenkaan x). Swegmarkeja en enää halunnut, koska nuo tuntuivat venähtäneen joka paikasta ja muistelin sitten aiemminkin sen valmistajan liiveistä todenneeni saman. Sen sijaan Shock Absorberit on aina pitäneet hyvin kokonsa, joten päädyin ostamaan sieltä mallin, joka oli edestä kiinnitettävä. Vetoketju näytti vähän pilipalilta, mutta mielestäni tukivat parhaiten ja olivat helpoimmat kiinnittää. Koko oli 70C, hinta reilu 55 €.
perjantai 16. toukokuuta 2014
Voi taas hetken olla rauhassa
Kävin haavapolilla. Totesivat, että hienot, symmetriset tissit. Nestettä ei oo niin paljon, että pitäisi punktoida. Vaihtoivat teipit ja toivottivat hyvää kesää. Kirurgikin totesi, että näyttää ja kuulostaa normaalilta kudosparanemiselta. Erikokoisuus johtuu kuulemma siitä, että toinen on rakenteeltaan kapeampi kuin toinen. Kyllähän mä sen järjessäni tiesin, että kaikki on kunnossa, mutta ei voi uskoa ennenkuin ammattilainen ääneen sanoo. Noilla sanoilla pääsee nyt taas viikon pari eteenpäin, paitsi jos tulee enemmän särkyjä. Sitten alan taas murehtimaan. Kärsivällisyys, onko se jotain syötävää?
Katsoin, että teippasivat tällä kertaa aivan eri tavalla. Ympyräarvissakin teippejä pidetään nyt sitten kuitenkin vielä pidempään. Alunperin sanoi, että kuukauden kuluttua leikkauksesta voidaan harkita niiden poisottamista, mutta haavat nähtyään kuitenkin sanoi, että pidetään vielä toinenkin kuukausi. Joten pidetään sitten vielä toinen kuukausi. Arvista se jotain puhui, joten luulen miehen pyrkivän lopputulokseen, jossa on mahdollisimman vähän arpikudosta. Teippejä ei tarvitse vaihtaa 10 päivän välein vaan saa vaihtaa myöhemminkin, joten tässä kuukauden aikana vaihdan ne ehkä kerran, mikäli eivät ala näyttämään vaihtokunnossa olevilta. Aiemmin teippaukset tosiaan peittivät suurimman osan alarinnoista ja jatkuivat vielä rintakehälläkin alaspäin, eli teipattiin poikittaissuunnassa leveästi ja aika alas asti. Nyt olivat laittaneet kapeammat teippisuikaleet vain sinne, missä haavaa on, ja leveä poikittaisteippaus rintojen alle rintakehää vasten sinne, missä haava loppuu ja jossa on ihopussi. Tikkarimetodilla leikatessa iho siis rypytetään tuonne rinnan alle, joka saatetaan joutua leikkaamaan sitten vielä myöhemmin toisessa leikkauksessa pois. Mulla vasemman rinnan leikkaus oli niin paljon pienimuotoisempi, että siellä ilmeisesti ihopussi on nyt jo alkanut tasaantumaan ja häipymään, mutta oikean rinnan kohdalla sille joudutaan jotain ehkä tekemään. Kirurgi tosin puhui, että tuskin joudutaan leikkaamaan, todennäköisesti paikallispuudutuksessa voidaan tehdä sinne pieni rasvaimu. Tiedä sitten. Selviää myöhemmin.
Mutta tuo teippien väheneminen. Ilmankos tuntui erilaiselta, kun sieltä haavapolilta lähti. Painavammalta. Mietinkin tässä itsekseni, että voinko tulevaisuudessa siis pistää Microporeteippiä tissien tueksi, jos ei huvita liivejä pistää päälle x). Tai mahtaako tällaisia tissejä sitten tarvita edes sen suuremmin tukea millään, jos ilman liivejä haluaa esimerkiksi illanviettoon lähteä. Voiko illanviettoon lähteä ilman liivejä? Onko se mahdollista? Vaikka ei sillä, oli todettava, että ihoni ärtyy tuosta perinteisestä Microporeteipistä, joten hyvä, ettei terveysasemalla vaihdettu teippejä siihen normaaliin teippiin.
Täytyy kyllä sanoa, että oon ollut kovasti positiivisesti yllättynyt sairaalan henkilökunnan mukavuudesta tässä. En oikeastaan edes tiedä, mitä odotin, mutta etenkin haavapolin tädit on olleet todella mukavia ja sympaattisia. Ehkä sitä pelkää aina, että saa vähättelyä omista tuntemuksista tai ei tule kuulluksi hädässään, mutta kertaakaan ei ole tällaista tullut. Ai niin, paitsi se päivystyksessä yöllä ollut kirurgi, joka kuulosti juuri siltä, että mun ei olisi häntä saanut häiritä vuotavalla tissilläni.
Ai niin, unohdin kertoa, paljonko operaatio on tähän mennessä kustantanut. Pääsin siis Kelan tukemaan leikkaukseen, joten kustannukset eivät ole erityisen suuret. Sairaanhoitopiiriltä on tullut kaksi laskua, joiden kokonaissumma on noin 170 €. Tässä ei ole vielä mukana viimeisintä haavapolikäyntiä eikä kuukauden kuluttua olevaa kontrolliaikaa. Liivit, lääkkeet ja teipit mukaan otettuna kokonaishinta tullee siis olemaan reilut 300 €.
Ja liiveistäkin piti sanoa. Monesta blogista olen lukenut, että ihmiset on lähteneet liiviostoksille jo jopa parin viikon jälkeen leikkauksesta ja ostelleet kaarituellisiakin liivejä. Sitä en tiedä, milloin ovat alkaneet käyttää, ja varmaan se riippuu käytetystä leikkaustekniikastakin. Itse voin kuitenkin sanoa, että neljä viikkoa on nyt täynnä, mutta liivikaupasta olen käynyt hakemassa sporttiliivit. Siinä se. Tänään haavapolilla kirurgi sanoi, että kaarituellisia liivejä ei saa käyttää vielä kuukauteen ja kehotti jatkamaan sporttiliivien/tukiliivien käyttämistä.
Katsoin, että teippasivat tällä kertaa aivan eri tavalla. Ympyräarvissakin teippejä pidetään nyt sitten kuitenkin vielä pidempään. Alunperin sanoi, että kuukauden kuluttua leikkauksesta voidaan harkita niiden poisottamista, mutta haavat nähtyään kuitenkin sanoi, että pidetään vielä toinenkin kuukausi. Joten pidetään sitten vielä toinen kuukausi. Arvista se jotain puhui, joten luulen miehen pyrkivän lopputulokseen, jossa on mahdollisimman vähän arpikudosta. Teippejä ei tarvitse vaihtaa 10 päivän välein vaan saa vaihtaa myöhemminkin, joten tässä kuukauden aikana vaihdan ne ehkä kerran, mikäli eivät ala näyttämään vaihtokunnossa olevilta. Aiemmin teippaukset tosiaan peittivät suurimman osan alarinnoista ja jatkuivat vielä rintakehälläkin alaspäin, eli teipattiin poikittaissuunnassa leveästi ja aika alas asti. Nyt olivat laittaneet kapeammat teippisuikaleet vain sinne, missä haavaa on, ja leveä poikittaisteippaus rintojen alle rintakehää vasten sinne, missä haava loppuu ja jossa on ihopussi. Tikkarimetodilla leikatessa iho siis rypytetään tuonne rinnan alle, joka saatetaan joutua leikkaamaan sitten vielä myöhemmin toisessa leikkauksessa pois. Mulla vasemman rinnan leikkaus oli niin paljon pienimuotoisempi, että siellä ilmeisesti ihopussi on nyt jo alkanut tasaantumaan ja häipymään, mutta oikean rinnan kohdalla sille joudutaan jotain ehkä tekemään. Kirurgi tosin puhui, että tuskin joudutaan leikkaamaan, todennäköisesti paikallispuudutuksessa voidaan tehdä sinne pieni rasvaimu. Tiedä sitten. Selviää myöhemmin.
Mutta tuo teippien väheneminen. Ilmankos tuntui erilaiselta, kun sieltä haavapolilta lähti. Painavammalta. Mietinkin tässä itsekseni, että voinko tulevaisuudessa siis pistää Microporeteippiä tissien tueksi, jos ei huvita liivejä pistää päälle x). Tai mahtaako tällaisia tissejä sitten tarvita edes sen suuremmin tukea millään, jos ilman liivejä haluaa esimerkiksi illanviettoon lähteä. Voiko illanviettoon lähteä ilman liivejä? Onko se mahdollista? Vaikka ei sillä, oli todettava, että ihoni ärtyy tuosta perinteisestä Microporeteipistä, joten hyvä, ettei terveysasemalla vaihdettu teippejä siihen normaaliin teippiin.
Täytyy kyllä sanoa, että oon ollut kovasti positiivisesti yllättynyt sairaalan henkilökunnan mukavuudesta tässä. En oikeastaan edes tiedä, mitä odotin, mutta etenkin haavapolin tädit on olleet todella mukavia ja sympaattisia. Ehkä sitä pelkää aina, että saa vähättelyä omista tuntemuksista tai ei tule kuulluksi hädässään, mutta kertaakaan ei ole tällaista tullut. Ai niin, paitsi se päivystyksessä yöllä ollut kirurgi, joka kuulosti juuri siltä, että mun ei olisi häntä saanut häiritä vuotavalla tissilläni.
Ai niin, unohdin kertoa, paljonko operaatio on tähän mennessä kustantanut. Pääsin siis Kelan tukemaan leikkaukseen, joten kustannukset eivät ole erityisen suuret. Sairaanhoitopiiriltä on tullut kaksi laskua, joiden kokonaissumma on noin 170 €. Tässä ei ole vielä mukana viimeisintä haavapolikäyntiä eikä kuukauden kuluttua olevaa kontrolliaikaa. Liivit, lääkkeet ja teipit mukaan otettuna kokonaishinta tullee siis olemaan reilut 300 €.
Ja liiveistäkin piti sanoa. Monesta blogista olen lukenut, että ihmiset on lähteneet liiviostoksille jo jopa parin viikon jälkeen leikkauksesta ja ostelleet kaarituellisiakin liivejä. Sitä en tiedä, milloin ovat alkaneet käyttää, ja varmaan se riippuu käytetystä leikkaustekniikastakin. Itse voin kuitenkin sanoa, että neljä viikkoa on nyt täynnä, mutta liivikaupasta olen käynyt hakemassa sporttiliivit. Siinä se. Tänään haavapolilla kirurgi sanoi, että kaarituellisia liivejä ei saa käyttää vielä kuukauteen ja kehotti jatkamaan sporttiliivien/tukiliivien käyttämistä.
torstai 15. toukokuuta 2014
4. toipumisviikko ohi, ja sooloilu alkaa
Täydet 4 viikkoa on takana! Ensimmäinen rajapyykki saavutettu. Seuraava rajapyykki mulle on 6 viikkoa. Sitten 8 viikkoa. Sitten kontrolliaika. Sitten... Jaa. En tiedä.
Eilen oli illalla todella kipeä vasen rinta. Tai ei todella kipeä, mutta huomattavasti kipeämpi. Turvotus selkeästi paheni iltaa myöden ja sisäsyrjään sattui. Tuntuu siltä, että oikea on jumahtanut oikein hyvin aloilleen, mutta vasen liikuskelee ihon alla vielä miten eikä tahdo asettua. Niinpä päätin ryhtyä sooloilemaan ja teippailin sitä tukevammin. Mulle joskus pistettiin kinesioteippiä olkapäähän, kun olkapää tulehtui, ja siitä sain niin suuren avun, että miksi teippaus ei sitten toimisi tässäkin? Ei kai kokeilu mitään haittaa. Ja se auttoi! Sisäsyrjässä on selkeä turvonnut ja "levinnyt" kohta, ja siitä teippasin sitten tukevammin enemmän rintaa kohti ja ylöspäin. Sisäsyrjän kipu hellitti hetken kuluttua ja nyt aamullakin tuo sisäsyrjä tuntuu suhteellisen hyvältä, ei enää ollenkaan niin kivuliaalta. Toki tässä oli yökin välissä, joka varmasti teki tehtävänsä.
En olisi halunnut aamulla nousta sängystä ylös ollenkaan. Olin todella stressaantunut ja ahdistunut tuosta vasemman rinnan parantumisesta. Olisin halunnut maata ja levätä siellä huomisaamuun saakka, mutta noustava se on. Liikaa tekemistä tänään. Saas nähdä, miten kipeää tekee illalla, kun koko päivä on oltava liikkeellä. Vaihdoin eilen illalla laittamani teipin sillä ajatuksella, että tuore taas tukisi paremmin, joten ainakin nyt katsotaan, onko siitä apua.
Eilen oli illalla todella kipeä vasen rinta. Tai ei todella kipeä, mutta huomattavasti kipeämpi. Turvotus selkeästi paheni iltaa myöden ja sisäsyrjään sattui. Tuntuu siltä, että oikea on jumahtanut oikein hyvin aloilleen, mutta vasen liikuskelee ihon alla vielä miten eikä tahdo asettua. Niinpä päätin ryhtyä sooloilemaan ja teippailin sitä tukevammin. Mulle joskus pistettiin kinesioteippiä olkapäähän, kun olkapää tulehtui, ja siitä sain niin suuren avun, että miksi teippaus ei sitten toimisi tässäkin? Ei kai kokeilu mitään haittaa. Ja se auttoi! Sisäsyrjässä on selkeä turvonnut ja "levinnyt" kohta, ja siitä teippasin sitten tukevammin enemmän rintaa kohti ja ylöspäin. Sisäsyrjän kipu hellitti hetken kuluttua ja nyt aamullakin tuo sisäsyrjä tuntuu suhteellisen hyvältä, ei enää ollenkaan niin kivuliaalta. Toki tässä oli yökin välissä, joka varmasti teki tehtävänsä.
En olisi halunnut aamulla nousta sängystä ylös ollenkaan. Olin todella stressaantunut ja ahdistunut tuosta vasemman rinnan parantumisesta. Olisin halunnut maata ja levätä siellä huomisaamuun saakka, mutta noustava se on. Liikaa tekemistä tänään. Saas nähdä, miten kipeää tekee illalla, kun koko päivä on oltava liikkeellä. Vaihdoin eilen illalla laittamani teipin sillä ajatuksella, että tuore taas tukisi paremmin, joten ainakin nyt katsotaan, onko siitä apua.
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
Hidasta paranemista
Tänään oli se päivä, kun otin luurin käteen ja soitin sitten haavapolille. Oikea rinta tuntuu todella hyvältä ja kivuttomalta, eikä tosiaan ole erityisemmin turvonnutkaan. Vasen rinta sen sijaan kipuilee enemmän, ja mielestäni rinnan alle on tullut nestettä nyt enemmän. On ikävä paineentunne ja kun yhdestä kohtaa painaa niin tuntee, että toisella puolella liikkuu. Selkeästi nestettä. Joten menen perjantaina kidutettavaksi. Pelkään taas sitä jo valmiiksi, sillä vasen puoli on kipeämpi ja tunto on paremmin tallella kuin oikealla puolella. Etenkin, kun nestepussi ei tunnu olevan siellä, mistä aiemmin punktoitiin, vaan se on enemmän sisäsyrjän alapuolella. En tiedä mitä tekevät vai tekevätkö mitään, mutta inhottava olo tässä on koko ajan.
Käveleminen ei kuitenkaan ole enää niin inhottavaa. Hitaasti menen edelleen, mutta en sentään kävele kuin mummot. Ja hitaasti mulle tarkoittaa ehkä normaalia kävelyvauhtia, koska oon tottunut pinkomaan joka paikkaan. Eilenkin olin pystyssä aika paljon, vähän siivosin, kävin ulkona yhdellä ja muuta, eikä erityisemmin ollut hankaluuksia. Ukolle sain välillä muistuttaa, että kävelee vähän hitaammin, en pysy vielä perässä. Mutta näin maallikkona ja kohta 4 viikkoa (!!) tässä olleena uskoisin, että tuo vasemman rinnan särkeminen johtuu siitä, että nestepussi hidastaa rinnan kiinnittymistä ja parantumista. Ehkä jos punktoivat sitä, niin se lähtisi siitä taas jatkamaan parantumista, nyt tuntuu jumahtaneen tähän.
Mutta hei, kuvamateriaalia! Nyt jaksan häseltää järkkärin ja jalustan kanssa sekä olla hetken aikaa ilman sporttiliivejä. Kaivoin vähän vertauspohjaakin. Ensimmäinen kuva on otettu 2006, kun painoin 10 kiloa enemmän ja käytin liivikokoa 75F/FF. Toinen kuva on jo aiemminkin näytillä ollut lähtötilanne ennen leikkausta, jossa liivikoko on 65H. Ja viimeisin kuva tältä päivältä, kun lopputulos lienee kokoa 70B/C. Ympärysmitan uskon suurentuneen sen vuoksi, että rinnan aluspoimu nousi 5 senttiä ylöspäin, jolloin myös rintakehän ympärysmitta on suurempi. Liiviostoksille en toki ole vielä päässyt, ei ole mielestäni sen aika vielä.
Jessus. Onhan muutos. Ehkä mun pitäiskin jatkaa tätä blogia tämän tissiruljanssin jälkeen ihan kehonmuokkaus ajatuksella. En nyt tarkoita kehonmuokkauksella mitään superfitnessruljanssia, vaan ihan simppelisti lihaskunnon parantamista ja lisäämistä. Mä en ole ikinä aktiivisesti juuri muokannut kehoani, laihtuminenkin tuli liikunnan lisäämisen ja ruokavalion muokkaamisen tuloksena enkä ole aktiivisesti siis laihduttanutkaan. Mutta viime vuosina liikunta on alkanut tietenkin enemmän kiinnostamaan ja nyt kun katson alinta kuvaa, niin huomaan, että mun jalat kaipaa kipeästi töitä. On ne joskus töitä saaneet tehdäkin, mutta viimesen puoli vuotta ne on lähinnä saaneet vaan maata paikallaan.
Käveleminen ei kuitenkaan ole enää niin inhottavaa. Hitaasti menen edelleen, mutta en sentään kävele kuin mummot. Ja hitaasti mulle tarkoittaa ehkä normaalia kävelyvauhtia, koska oon tottunut pinkomaan joka paikkaan. Eilenkin olin pystyssä aika paljon, vähän siivosin, kävin ulkona yhdellä ja muuta, eikä erityisemmin ollut hankaluuksia. Ukolle sain välillä muistuttaa, että kävelee vähän hitaammin, en pysy vielä perässä. Mutta näin maallikkona ja kohta 4 viikkoa (!!) tässä olleena uskoisin, että tuo vasemman rinnan särkeminen johtuu siitä, että nestepussi hidastaa rinnan kiinnittymistä ja parantumista. Ehkä jos punktoivat sitä, niin se lähtisi siitä taas jatkamaan parantumista, nyt tuntuu jumahtaneen tähän.
Mutta hei, kuvamateriaalia! Nyt jaksan häseltää järkkärin ja jalustan kanssa sekä olla hetken aikaa ilman sporttiliivejä. Kaivoin vähän vertauspohjaakin. Ensimmäinen kuva on otettu 2006, kun painoin 10 kiloa enemmän ja käytin liivikokoa 75F/FF. Toinen kuva on jo aiemminkin näytillä ollut lähtötilanne ennen leikkausta, jossa liivikoko on 65H. Ja viimeisin kuva tältä päivältä, kun lopputulos lienee kokoa 70B/C. Ympärysmitan uskon suurentuneen sen vuoksi, että rinnan aluspoimu nousi 5 senttiä ylöspäin, jolloin myös rintakehän ympärysmitta on suurempi. Liiviostoksille en toki ole vielä päässyt, ei ole mielestäni sen aika vielä.
Jessus. Onhan muutos. Ehkä mun pitäiskin jatkaa tätä blogia tämän tissiruljanssin jälkeen ihan kehonmuokkaus ajatuksella. En nyt tarkoita kehonmuokkauksella mitään superfitnessruljanssia, vaan ihan simppelisti lihaskunnon parantamista ja lisäämistä. Mä en ole ikinä aktiivisesti juuri muokannut kehoani, laihtuminenkin tuli liikunnan lisäämisen ja ruokavalion muokkaamisen tuloksena enkä ole aktiivisesti siis laihduttanutkaan. Mutta viime vuosina liikunta on alkanut tietenkin enemmän kiinnostamaan ja nyt kun katson alinta kuvaa, niin huomaan, että mun jalat kaipaa kipeästi töitä. On ne joskus töitä saaneet tehdäkin, mutta viimesen puoli vuotta ne on lähinnä saaneet vaan maata paikallaan.
maanantai 12. toukokuuta 2014
Tissiahdistus palasi...
Vähän pidempi väli oli tällä kertaa vitutuspäivien välillä, mutta tulihan se sieltä! Eilen oli niin hyvä olo, että tein hurjat 15-20 minuuttia pitkän hitaan ja kevyen kävelyn ulkona. Lopputuloksena jomottava tissipari illalla. Leikkauksesta on takana kohta 4 viikkoa, ja ohje sanoo, että silloin liikuntaa saa harrastaa rajoituksetta omien tuntemusten mukaan. Todellakin omien tuntemusten mukaan, pääsee hädin tuskin korttelin ympäri kun jo alkaa tuntua. Kipeää ei ota, mutta tuntuu todella inhottavalta, kiristää ja hankaa jostain sisältä. Ja kaikki tärinä tuntuu inhottavalta, eli myös askel.
Ahdistus eriparisuudestakin tuli takaisin. Silloin pari viikkoa takaperin haavapolilla käydessäni kirurgi sanoi, että vasemmalla puolella näkyy ompeleet vähän antaneen periksi ja pitää katsoa, miten asettuvat liiveihin. Tähän mielestäni sisältyy oletus siitä, että jotain korjaustoimenpiteitä joudutaan ehkä tekemään. Ja tämän sanottuaan en ole saanut rauhaa siltä ajatukselta, että jokin on pielessä. Eikä sitä auta yhtään se asia, että vasen on levinneempi, turvonneempi ja kivuliaampi. Oikean rinnan kanssa ei ole mitään ongelmia, se paranee oikein hyvää vauhtia, mutta ei tämä vasen. Pitäisi ehkä soittaa polille tästä, mutta mitä ne tekisivät? Toteaisivat, että katsotaan mihin tilanne etenee. On niin vähän aikaa vielä leikkauksesta, että ei osaa sanoa mikä johtuu turvotuksesta ja mikä jostain muusta. Ja suoraan sanottuna mä en uskalla soittaa sinne, kun pelkään vastausta.
Paskat. Paaaaskat. Kyllä mä sinne kuitenkin varmaan vielä soitan. En vain tiedä pitäisikö odottaa siihen, että 4 viikkoa on kulunut vai soitanko jo ennemmin. Tuntuu siltä, että jokainen päivä valuu hukkaan, jos sitä vielä pitää ryhtyä korjailemaan...
Ahdistus eriparisuudestakin tuli takaisin. Silloin pari viikkoa takaperin haavapolilla käydessäni kirurgi sanoi, että vasemmalla puolella näkyy ompeleet vähän antaneen periksi ja pitää katsoa, miten asettuvat liiveihin. Tähän mielestäni sisältyy oletus siitä, että jotain korjaustoimenpiteitä joudutaan ehkä tekemään. Ja tämän sanottuaan en ole saanut rauhaa siltä ajatukselta, että jokin on pielessä. Eikä sitä auta yhtään se asia, että vasen on levinneempi, turvonneempi ja kivuliaampi. Oikean rinnan kanssa ei ole mitään ongelmia, se paranee oikein hyvää vauhtia, mutta ei tämä vasen. Pitäisi ehkä soittaa polille tästä, mutta mitä ne tekisivät? Toteaisivat, että katsotaan mihin tilanne etenee. On niin vähän aikaa vielä leikkauksesta, että ei osaa sanoa mikä johtuu turvotuksesta ja mikä jostain muusta. Ja suoraan sanottuna mä en uskalla soittaa sinne, kun pelkään vastausta.
Paskat. Paaaaskat. Kyllä mä sinne kuitenkin varmaan vielä soitan. En vain tiedä pitäisikö odottaa siihen, että 4 viikkoa on kulunut vai soitanko jo ennemmin. Tuntuu siltä, että jokainen päivä valuu hukkaan, jos sitä vielä pitää ryhtyä korjailemaan...
lauantai 10. toukokuuta 2014
Haavateippien vaihtaminen
Vähän käytännön juttuja enemmän taas tähän väliin. Operaatio haavateippien vaihto. Kirjoitan tämän siksi, kun en ainakaan itse löytänyt mitään vinkkejä netistä. Kellään muulla ei vissiin ole ollut vaikeuksia teippien kanssa.
Kirurgi antoi ohjeeksi, että haavateipit tulisi vaihtaa 7-10 päivän välein. Ympyräarvissa olevat ompeleet poistetaan 10 päivää leikkauksen jälkeen, ja teippejä pidetään 1 kk.Pystyarvissa rintojen alla on itsestään sulavat ompeleet, ja teippejä pidetään 2-3 kk. Teipit vaihdettiin ensimmäisen kerran haavapolilla vähän reilu viikko leikkauksen jälkeen, jolloin tarkistivat haavojen ja ompeleiden kunnon. Toisen kerran menin käymään haavapolilla muutama päivä tämän jälkeen, jolloin vaihtoivat ympyräarpien teipit ja poistivat ompeleet. Ohjeeksi heiltä sain, että voin vaihtaa teipit joko itse tai käydä terveyskeskuksessa vaihtamassa, jos olo tuntuu epävarmalta. Mulle laitettiin jotain erikoisempaa teippiä (Omnistrip lukee paketissa), koska mun ihoni on herkkä ärsytykselle, liimapinnoille ja oli tosiaan saanut sen vesirakkulankin aikaiseksi teipin alla ihon venyessä.
Ympyräarpien haavateipit vaihdoin itse viime viikolla, koska niiden vaihtaminen vaikutti niin simppeliltä ja teipit lähtivät helpommin. Rintojen alla olevien teippien suhteen olin epävarmempi ja kävin tosiaan terveyskeskuksessa asian vuoksi. Tämä oli tiistaina 6.5, jolloin oli kulunut 10 päivää teippien vaihtamisesta. Tällöin hoitaja sanoi, että teipit ovat niin hyvässä kunnossa, että hän ei niitä kiskoisi irti. Lisäksi heillä ei ollut tuota teippiä, jota mulle laitettiin, joten niitä ei sitten vaihdettu.
Nyt kuitenkin, kun aikaa vaihtamisesta on kulunut 15 päivää, ne ovat alkaneet repsottaa, joten päätin vaihtaa ne itse. Mulla jäi muutenkin vähän epävarma olo siitä terveyskeskuskäynnistä ja oli sellainen olo, että saan ne itse paremmin. Hoitaja kuulosti siltä, että leikkaushaavat eivät ole erityisemmin tuttuja, ainakaan tämän sorttiset. Mutta jestas olivat tiukassa kiinni! Perus Micropore-teippi kuulemma alkaa suihkussa liota ja lähtee suht helposti, kun vain kulman saa auki, mutta ei tämä. Haavapolilla irrottelivat sitä jonkin liotusaineen turvin (pienissä annospusseissa, en tiedä mitä aine oli), mutta apteekissa eivät osanneet auttaa. Ostin sitten Natriumkloridi-putelon, joka kuulemma pitäisi ainakin vähän auttaa asiaan, ja sitten sanoivat, että lämpimällä vedellä liottaa.
Kivaa se ei ollut, ei todellakaan. Vedellä hauduttaminen ja liuottaminen auttoi vähän. Natriumkloridia kaadoin suoraan liimapinnalle kun avasin teippiä, joka sekin auttoi vähän. Mutta tiukassa se teippi istui silti. Ensinnäkin kulmaa oli vaikea saada auki ja välillä tuntui, että ihoa lähtee mukana. Jatkoin kuitenkin, koska liimapinta oli hellittänyt jo sen verran, että teippi kuitenkin lähti irti. Haavojen kohdalla yritin olla supervarovainen, mutta onneksi ne olivat umpeutuneet siististi ja hienosti, joten juuri mitään ei lähtenyt teippien mukanakaan.
Seuraavalla kerralla, kun ovat vielä paremmassa kunnossa, niin taidan noudattaa yhtä netin neuvoa ja liottaa niitä lämpimän suihkun alla. Se on ainut, mitä tällä kertaa en tehnyt, koska en halunnut suhteellisen tuoretta haavaa lilluttaa lämpimässä vedessä erityisen pitkään. Lisäksi päätin aloittaa Burana 600 -kuurin ihan varmuuden vuoksi. Lääkäri ei sitä määrännyt, mutta koska sen verran vielä kipuilee eikä tulehdusriskikään varmaan ohi ole, niin koin parhaaksi vetää sen kuurin. Panadoliahan olen tässä tämän viikon lähinnä syönyt 1-2 krt päivässä ja eilen en syönyt kipulääkkeitä ollenkaan, mutta kyllä olo oli sellainen, että niitä vielä olisi ehkä tarvinnut joka tapauksessa.
Kirurgi antoi ohjeeksi, että haavateipit tulisi vaihtaa 7-10 päivän välein. Ympyräarvissa olevat ompeleet poistetaan 10 päivää leikkauksen jälkeen, ja teippejä pidetään 1 kk.Pystyarvissa rintojen alla on itsestään sulavat ompeleet, ja teippejä pidetään 2-3 kk. Teipit vaihdettiin ensimmäisen kerran haavapolilla vähän reilu viikko leikkauksen jälkeen, jolloin tarkistivat haavojen ja ompeleiden kunnon. Toisen kerran menin käymään haavapolilla muutama päivä tämän jälkeen, jolloin vaihtoivat ympyräarpien teipit ja poistivat ompeleet. Ohjeeksi heiltä sain, että voin vaihtaa teipit joko itse tai käydä terveyskeskuksessa vaihtamassa, jos olo tuntuu epävarmalta. Mulle laitettiin jotain erikoisempaa teippiä (Omnistrip lukee paketissa), koska mun ihoni on herkkä ärsytykselle, liimapinnoille ja oli tosiaan saanut sen vesirakkulankin aikaiseksi teipin alla ihon venyessä.
Ympyräarpien haavateipit vaihdoin itse viime viikolla, koska niiden vaihtaminen vaikutti niin simppeliltä ja teipit lähtivät helpommin. Rintojen alla olevien teippien suhteen olin epävarmempi ja kävin tosiaan terveyskeskuksessa asian vuoksi. Tämä oli tiistaina 6.5, jolloin oli kulunut 10 päivää teippien vaihtamisesta. Tällöin hoitaja sanoi, että teipit ovat niin hyvässä kunnossa, että hän ei niitä kiskoisi irti. Lisäksi heillä ei ollut tuota teippiä, jota mulle laitettiin, joten niitä ei sitten vaihdettu.
Nyt kuitenkin, kun aikaa vaihtamisesta on kulunut 15 päivää, ne ovat alkaneet repsottaa, joten päätin vaihtaa ne itse. Mulla jäi muutenkin vähän epävarma olo siitä terveyskeskuskäynnistä ja oli sellainen olo, että saan ne itse paremmin. Hoitaja kuulosti siltä, että leikkaushaavat eivät ole erityisemmin tuttuja, ainakaan tämän sorttiset. Mutta jestas olivat tiukassa kiinni! Perus Micropore-teippi kuulemma alkaa suihkussa liota ja lähtee suht helposti, kun vain kulman saa auki, mutta ei tämä. Haavapolilla irrottelivat sitä jonkin liotusaineen turvin (pienissä annospusseissa, en tiedä mitä aine oli), mutta apteekissa eivät osanneet auttaa. Ostin sitten Natriumkloridi-putelon, joka kuulemma pitäisi ainakin vähän auttaa asiaan, ja sitten sanoivat, että lämpimällä vedellä liottaa.
Kivaa se ei ollut, ei todellakaan. Vedellä hauduttaminen ja liuottaminen auttoi vähän. Natriumkloridia kaadoin suoraan liimapinnalle kun avasin teippiä, joka sekin auttoi vähän. Mutta tiukassa se teippi istui silti. Ensinnäkin kulmaa oli vaikea saada auki ja välillä tuntui, että ihoa lähtee mukana. Jatkoin kuitenkin, koska liimapinta oli hellittänyt jo sen verran, että teippi kuitenkin lähti irti. Haavojen kohdalla yritin olla supervarovainen, mutta onneksi ne olivat umpeutuneet siististi ja hienosti, joten juuri mitään ei lähtenyt teippien mukanakaan.
Seuraavalla kerralla, kun ovat vielä paremmassa kunnossa, niin taidan noudattaa yhtä netin neuvoa ja liottaa niitä lämpimän suihkun alla. Se on ainut, mitä tällä kertaa en tehnyt, koska en halunnut suhteellisen tuoretta haavaa lilluttaa lämpimässä vedessä erityisen pitkään. Lisäksi päätin aloittaa Burana 600 -kuurin ihan varmuuden vuoksi. Lääkäri ei sitä määrännyt, mutta koska sen verran vielä kipuilee eikä tulehdusriskikään varmaan ohi ole, niin koin parhaaksi vetää sen kuurin. Panadoliahan olen tässä tämän viikon lähinnä syönyt 1-2 krt päivässä ja eilen en syönyt kipulääkkeitä ollenkaan, mutta kyllä olo oli sellainen, että niitä vielä olisi ehkä tarvinnut joka tapauksessa.
perjantai 9. toukokuuta 2014
Mä voin maata kyljelläni!
Ohjeiden mukaan ensimmäinen kuukausi pitäisi maata selällään, toisissa ohjeissa lukee että enimmäkseen selällään. Selällään makaaminen on tähän saakka ollut kuitenkin se ainut vaihtoehto, sillä kylkiasento on kyllä sattunut. Tänään ensimmäistä kertaa pystyin makaamaan kyljelläni ilman pienintäkään jomotusta tai kipua missään, wohoo! En tosin pitkään uskaltanut siinä makoilla, koska eilen tuntui toisen rinnan leikkauskohdat ottaneen osumaa jostain, mutta vähän kuitenkin.
Pienet haavateipitkin uskalsin vaihtaa itse, eli ne nännien ympärillä olevat, joita tarvitsee pitää vain kuukausi. Viikon päästä niistä saisi siis jo luopua. Vähän punoittivat ja olivat arat, mutta en usko sen olevan mitään kummallista. Toisaalta olivat kyllä punaisemmat kuin ennen ompeleiden poistamista... Noh. En tiedä. Katsotaan. Otin teipit irti, desinfioin ja pistin uudet teipit tilalle. Jos alkaa kipuilla enemmän, niin täytyy soittaa haavapolille. Mietin kyllä jotain buranakuurinkin vetämistä, sehän on kuitenkin tulehduskipulääke. Mutta kun tässä on nyt jo kolme viikkoa vedetty kipulääkkeitä, niin en haluaisi niitä syödä vain varmuuden vuoksi.
Erikokoisuus pisti taas tänään enemmän silmään. Kävikö tässä nyt sitten niin, että koska toinen repesi, niin sitä parsiessa sieltä lähti enemmän rasvakudosta? Rintarauhaskudosta pitäisi kait olla sen suunnilleen saman verran, joten rasva kai tasaantuu? Ja turvotus. Joo. Aina aloitan tämän saman pohdinnan, ja aina tulen siinä samaan lopputulokseen, mutta joka kerta se pitää silti sanoa ääneen. Stressaahan se. Tuo uudelleen parsttu kyllä tuntuu ja näyttääkin tällä hetkellä siltä, että siellä ei muuta olekaan kuin rauhaskudosta.
8 vrk kuluttua on täynnä kuukausi leikkauksesta ja urheilla kuulemma saisi omien tuntemusten mukaan ilman rajoitteita. Saas nähdä. Käveleminen tällä hetkellä kyllä ehkä jopa onnistuisikin. Jos en olisi flunssassa, niin varmaan lähtisin kokeilemaan. Ehkä ihan hyvä, että flunssa hidastaa vauhtia, voisin olla menossa vaikka missä. Tai siis anteeksi, YRITTÄÄ olla menossa vaikka missä.
Iltapäivitys: ei kipulääkkeitä! Yöksi varmaan Panadolin otan varuilta.
Pienet haavateipitkin uskalsin vaihtaa itse, eli ne nännien ympärillä olevat, joita tarvitsee pitää vain kuukausi. Viikon päästä niistä saisi siis jo luopua. Vähän punoittivat ja olivat arat, mutta en usko sen olevan mitään kummallista. Toisaalta olivat kyllä punaisemmat kuin ennen ompeleiden poistamista... Noh. En tiedä. Katsotaan. Otin teipit irti, desinfioin ja pistin uudet teipit tilalle. Jos alkaa kipuilla enemmän, niin täytyy soittaa haavapolille. Mietin kyllä jotain buranakuurinkin vetämistä, sehän on kuitenkin tulehduskipulääke. Mutta kun tässä on nyt jo kolme viikkoa vedetty kipulääkkeitä, niin en haluaisi niitä syödä vain varmuuden vuoksi.
Erikokoisuus pisti taas tänään enemmän silmään. Kävikö tässä nyt sitten niin, että koska toinen repesi, niin sitä parsiessa sieltä lähti enemmän rasvakudosta? Rintarauhaskudosta pitäisi kait olla sen suunnilleen saman verran, joten rasva kai tasaantuu? Ja turvotus. Joo. Aina aloitan tämän saman pohdinnan, ja aina tulen siinä samaan lopputulokseen, mutta joka kerta se pitää silti sanoa ääneen. Stressaahan se. Tuo uudelleen parsttu kyllä tuntuu ja näyttääkin tällä hetkellä siltä, että siellä ei muuta olekaan kuin rauhaskudosta.
8 vrk kuluttua on täynnä kuukausi leikkauksesta ja urheilla kuulemma saisi omien tuntemusten mukaan ilman rajoitteita. Saas nähdä. Käveleminen tällä hetkellä kyllä ehkä jopa onnistuisikin. Jos en olisi flunssassa, niin varmaan lähtisin kokeilemaan. Ehkä ihan hyvä, että flunssa hidastaa vauhtia, voisin olla menossa vaikka missä. Tai siis anteeksi, YRITTÄÄ olla menossa vaikka missä.
Iltapäivitys: ei kipulääkkeitä! Yöksi varmaan Panadolin otan varuilta.
torstai 8. toukokuuta 2014
3. viikko täynnä!
Eikä ahdistuksesta tietoakaan. Paraneminen tuntuu sujuvan hyvin ja viikon päästä saan jo jättää osan haavateipeistä kokonaan pois. Vasemman rinnan suhteen oon vähän epävarma paranemisen sujumisesta, tuntuu etenevän hitaammin kuin oikean paraneminen. Ensinnäkin turvotusta on enemmän ja selkeästi nestettäkin, mutta sitä on tasaisesti joka puolella rintaa, niin tuskin sitä punktoitaisiinkaan. Se on myös kipeämpi. Mutta koska se ei ole erityisen kipeä eikä erityisen turvonnut (taidan vain itse nähdä kokoeron), niin en siitä oo sitten soitellut. Täytyy katsoa kun koko 4 viikkoa on kulunut, että lähdenkö sitä näyttämään. Kirurgihan lykkäs mulle ajan vasta kesäkuun puoleen väliin ja sinne on pitkä aika.
Ei mulla sitten oikeastaan mitään. Ei kriisejä, ei takapakkeja, ei suurempi ajatuksia. Liikkumaan en oo vieläkään uskaltautunut. Tai itse asiassa piti kyllä lyhyt ja kevyt kävelylenkki käydä heittämässä (tyylillä kauppaan ja takaisin), mutta sitten iski flunssa, joten maataan sitten sisällä tunnollisesti.
Ei mulla sitten oikeastaan mitään. Ei kriisejä, ei takapakkeja, ei suurempi ajatuksia. Liikkumaan en oo vieläkään uskaltautunut. Tai itse asiassa piti kyllä lyhyt ja kevyt kävelylenkki käydä heittämässä (tyylillä kauppaan ja takaisin), mutta sitten iski flunssa, joten maataan sitten sisällä tunnollisesti.
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Kuukausi petipotilaana...
Sama juttu joka kerta kun käyn kotona kääntymässä. Sisarusten muksuilla on aina liikkeellä jotain, ja useimmiten se tauti tarttuu sitten muhunkin. Etenkin nyt kun on varmasti vastustuskyky vielä alempana leikkauksen ja sisällä makaamisen jäljiltä. Oma moka, olis kannattanut odottaa vielä ennen sinne menemistä. Tässä on nyt sitten oltu jo kuukauden päivät tyystin petipotilaana. Ensin oli flunssa, josta ehdin juuri passelisti parantua leikkausta varten. Sitten oli leikkaus. Ja nyt kun leikkauksesta alkaa parantua, niin eiköhän iske seuraavaa flunssaa päälle. Hermothan tässä menee. Pyh.
Katselin tänään aamulla peilistä ja mietin itsekseni, että onpas ne isot. Tuskin ovat kasvaneet tänä aikana, mutta jotenkin oli vain sellainen olo, että näyttävät suuremmilta kuin aiemmin. Ehkä oon ruvennut tottumaan siihen, että ovat pienet, ja sitten yllätyn, kun ovatkin suuremmat kuin muistin. Aika hämmentynyt oon siitä, miten vähän on pukannut kriisiä pintaan pienentyneistä rinnoista. Tajusin, että edellinenkin kriisinpoikanen iski juuri mukavasti ennen kuukautisia, jolloin vellon muutenkin aina itseinhossa. Kauppareissulle en oo tosin vielä päässyt, joten ehkä se onkin vielä edessä, kun vaatekaupassa ei enää tiedä mitä päällensä yrittäisi.
Kotona äiti ja sisko hämmästelivät niiden pienuutta. Siskolla on aina ollut pienet ja totesikin, että jännä katsoa mua pienillä rinnoilla, koska hän on vaan tyytyväinen, kun lasten myötä on tullut pari kuppikokoa lisää. Niin, no, joo, varmasti, kun lähtökoko on A-B-kuppi. Jos H-kuppiin olisi pistetty pari kuppia lisää siinä vaiheessa kun lapsia haluaa ryhtyä tekemään, niin itku ei olisi ollut kaukana. Äiti taas oli veljen vaimolle sanonut, että kunhan vain en katuisi myöhemmin päätöstäni ja muistutti vielä minuakin, että suuremmiksihan niitä saa aina huijattua jos tahtoo. Veljen vaimo oli ainut, joka tuntui puhtaasti olevan "mun puolella", vaikka kyllä sisko ja äitikin kovasti yrittivät. Ovat varmaan vain niin tottuneet näkemään mut isorintaisena, että vaikeaa totutella tähän. Veli ja isä eivät sanoneet yhtään mitään. Tiesivät kyllä leikkauksesta, mutta olivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hassua.
Haavateippejä yritin käydä terveysasemalla vaihtamassa, mutta ensinnäkin heillä ei ollut sitä teippiä jota mulle on laitettu (haavapolin täti kyllä kehotti ottamaan antamansa teipit mukaan, mutta tietenkin unohdin) ja toisekseen hoitaja oli sitä mieltä, että hän ei noin siistejä teippejä haluaisi kiskoa irti. 7-10 päivän välein pitäisi vaihtaa ja nyt on kulunut sitten 12 päivää, viikon päähän on uusi aika. Mutta ei nuo haavat ole juuri vuotaneet, todella siistin näköiset.
Katselin tänään aamulla peilistä ja mietin itsekseni, että onpas ne isot. Tuskin ovat kasvaneet tänä aikana, mutta jotenkin oli vain sellainen olo, että näyttävät suuremmilta kuin aiemmin. Ehkä oon ruvennut tottumaan siihen, että ovat pienet, ja sitten yllätyn, kun ovatkin suuremmat kuin muistin. Aika hämmentynyt oon siitä, miten vähän on pukannut kriisiä pintaan pienentyneistä rinnoista. Tajusin, että edellinenkin kriisinpoikanen iski juuri mukavasti ennen kuukautisia, jolloin vellon muutenkin aina itseinhossa. Kauppareissulle en oo tosin vielä päässyt, joten ehkä se onkin vielä edessä, kun vaatekaupassa ei enää tiedä mitä päällensä yrittäisi.
Kotona äiti ja sisko hämmästelivät niiden pienuutta. Siskolla on aina ollut pienet ja totesikin, että jännä katsoa mua pienillä rinnoilla, koska hän on vaan tyytyväinen, kun lasten myötä on tullut pari kuppikokoa lisää. Niin, no, joo, varmasti, kun lähtökoko on A-B-kuppi. Jos H-kuppiin olisi pistetty pari kuppia lisää siinä vaiheessa kun lapsia haluaa ryhtyä tekemään, niin itku ei olisi ollut kaukana. Äiti taas oli veljen vaimolle sanonut, että kunhan vain en katuisi myöhemmin päätöstäni ja muistutti vielä minuakin, että suuremmiksihan niitä saa aina huijattua jos tahtoo. Veljen vaimo oli ainut, joka tuntui puhtaasti olevan "mun puolella", vaikka kyllä sisko ja äitikin kovasti yrittivät. Ovat varmaan vain niin tottuneet näkemään mut isorintaisena, että vaikeaa totutella tähän. Veli ja isä eivät sanoneet yhtään mitään. Tiesivät kyllä leikkauksesta, mutta olivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hassua.
Haavateippejä yritin käydä terveysasemalla vaihtamassa, mutta ensinnäkin heillä ei ollut sitä teippiä jota mulle on laitettu (haavapolin täti kyllä kehotti ottamaan antamansa teipit mukaan, mutta tietenkin unohdin) ja toisekseen hoitaja oli sitä mieltä, että hän ei noin siistejä teippejä haluaisi kiskoa irti. 7-10 päivän välein pitäisi vaihtaa ja nyt on kulunut sitten 12 päivää, viikon päähän on uusi aika. Mutta ei nuo haavat ole juuri vuotaneet, todella siistin näköiset.
maanantai 5. toukokuuta 2014
Urheiluliivit, yritys 2
Kauhian vaikiaa oli lähteä kaupungille metsästämään urheiluliivejä. Oon tottunut siihen, että rintaliivien etsiminen on helvetistä ja teen mitä tahansa muuta (paitsi etsin housuja - niidenkin etsiminen on helvetistä), joten lähteminen oli kohtalaisen vaikeaa. Mutta lähdin. Aiemmin olisin suunnistanut suoraan urheilukauppaan (kuten ensimmäisellä kerralla tein), koska sieltä löytyvät tukevimmat urheiluliivit. Tajusin nyt vasta tonkia netistä kokemuksia ja niiden pohjalta päätin lähteä Anttilaan.
Löysin parikin kokemusta Swegmarkin liiveistä ja niitä kokeilin ensimmäisenä. Koska ensin ostamieni liivien 70B oli liian jämpti, niin tällä kertaa kokeilin 75B:tä ja ne olivat juuri passelit! Olisin ehkä voinut tästäkin kokeilla tuota kokoa 70B, mutta sattuneista syistä ylimääräinen sovittaminen ei nyt ole erityisen mukavaa. Hieman pelkään venymistä, mutta toisaalta kun ei ole enää mitään, mikä ne venyttäisi... Ja toisaalta tämän väliajanhan ne vain ovat, todennäköisesti ympärys jää kuitenkin suureksi kun turvotus laskee. Pesaisin ne ihan vain vedellä ja nyt kuivuvat tuolla enkä malta odottaa, että saan vaihtaa nämä tukiliivit niihin. Jotkut suosittelivat myös Triumphin Tri Action -liivejä. Niitäkin kokeilin, mutta en pitänyt niiden tuntumasta. Tästä keskustelusta löysin maininnan, että nämä Triumphin liivit ovat aika yleiset leikkauksen jälkeen, joten kannattaa niitä kokeilla kuitenkin. Muistan kyllä joskus vuonna kivi ja kirves, kun rintani eivät olleet vielä paisuneet, niitä käyttäneeni ja ihan tukevathan ne olivat.
Ihosta huomaa, että kroppa on kovalla koetuksella. Etenkin tukiliivien alta ja kainaloista hilseilee pahasti, eikä mikään ihme. Mulla on muutenkin herkkä iho eikä tämä jatkuva liivien pitäminen tee sille hyvää. Muutoin fyysiset säryt muistuttavat lähinnä paranemassa olevaa revähdystä. Ei puhettakaan, että jaksaisin tehdä mitään kävelykierroksia ulkona, sillä kävellessä jokainen tärähdys tuntuu inhottavalta. Siksi olisi tärkeää nyt saada nuo urheiluliivit jotka lieventäisivät tärähtelyä ja käveleminenkin helpottuisi. Haavateipit pitäisi käydä vaihtamassa terveysasemalla.
Semmoista tänne. Mutta kyllä oli outoa astella johonkin peruskauppaan ja löytää samantien liivit. Ja vielä kohtuuhinnalla! Tällaistako elämä on tästä lähtien?
Löysin parikin kokemusta Swegmarkin liiveistä ja niitä kokeilin ensimmäisenä. Koska ensin ostamieni liivien 70B oli liian jämpti, niin tällä kertaa kokeilin 75B:tä ja ne olivat juuri passelit! Olisin ehkä voinut tästäkin kokeilla tuota kokoa 70B, mutta sattuneista syistä ylimääräinen sovittaminen ei nyt ole erityisen mukavaa. Hieman pelkään venymistä, mutta toisaalta kun ei ole enää mitään, mikä ne venyttäisi... Ja toisaalta tämän väliajanhan ne vain ovat, todennäköisesti ympärys jää kuitenkin suureksi kun turvotus laskee. Pesaisin ne ihan vain vedellä ja nyt kuivuvat tuolla enkä malta odottaa, että saan vaihtaa nämä tukiliivit niihin. Jotkut suosittelivat myös Triumphin Tri Action -liivejä. Niitäkin kokeilin, mutta en pitänyt niiden tuntumasta. Tästä keskustelusta löysin maininnan, että nämä Triumphin liivit ovat aika yleiset leikkauksen jälkeen, joten kannattaa niitä kokeilla kuitenkin. Muistan kyllä joskus vuonna kivi ja kirves, kun rintani eivät olleet vielä paisuneet, niitä käyttäneeni ja ihan tukevathan ne olivat.
Ihosta huomaa, että kroppa on kovalla koetuksella. Etenkin tukiliivien alta ja kainaloista hilseilee pahasti, eikä mikään ihme. Mulla on muutenkin herkkä iho eikä tämä jatkuva liivien pitäminen tee sille hyvää. Muutoin fyysiset säryt muistuttavat lähinnä paranemassa olevaa revähdystä. Ei puhettakaan, että jaksaisin tehdä mitään kävelykierroksia ulkona, sillä kävellessä jokainen tärähdys tuntuu inhottavalta. Siksi olisi tärkeää nyt saada nuo urheiluliivit jotka lieventäisivät tärähtelyä ja käveleminenkin helpottuisi. Haavateipit pitäisi käydä vaihtamassa terveysasemalla.
Semmoista tänne. Mutta kyllä oli outoa astella johonkin peruskauppaan ja löytää samantien liivit. Ja vielä kohtuuhinnalla! Tällaistako elämä on tästä lähtien?
perjantai 2. toukokuuta 2014
Uudet sporttiliivit
Ensimmäiset 2 viikkoa pitäisi pitää tukiliivejä yötä päivää, ja näin oon tehnyt. Ja nyt kun ensimmäiset 2 viikkoa on selvitty, niin lähdin myös ostamaan sitten ne sporttiliivit, joihin välillä voisi tukiliiveistä nyt sitten vaihtaa. Valikoima oli kehno, mutta koska en jaksanut lähteä keskustaankaan, niin otin sitten parhaat tarjolla olevat. Kokoa 70B. Ovat aika naftit joten 75B olisi ehkä tässä vaiheessa ollut paras koko, mutta en halunnut ostaa vain välivaiheliivejä vaan sitten samantien sellaiset, että menevät sitten jatkossakin, joten näillä kai sitten mennään.
Yritän tässä pitää niitä päällä ja kokeilla miltä tuntuvat, että uskallanko pistää tukiliivini pesuun ja kuivumaan. Ja nyt kun oon hillunut ne päällä tässä jo hetken aikaa niin huomasin, että niissä on saumoja, jotka kutittavat. Mulla on tosi herkkä iho, joka tuntuu tykkäävän kyttyrää vähän kaikesta mahdollisesta. Ja niinpä nuo saumatkin nyt sitten kutittavat. Kiva juttu, koska maksoivat 55 €. Katsotaan. Ei nämä erityisen mukavat ole, mutta taatusti hyvät juoksulenkille. Ja nämä itse asiassa vähän pakottavat hartioita ja selkää parempaan asentoon.
Mikähän mahtaa olla koko perusliiveissä. Kyllä mä vähän järkytyin, tottakai, kun on tottunut siihen H-kuppiin ja stressi paranemisesta vielä päällä. B-kuppi. Mutta ukkokin jo lohdutteli, että hyvin ovat sopusuhtaiset ja hyvännäköiset. Sopeutumista tämä vain vaatii.
1½ tuntia myöhemmin: Ovat sen verran naftit, että joudun varmaan kuitenkin hakemaan ne väliaikaliivit... Ehkä löydän jotkut mukavammat mutta kuitenkin tukevat sporttiliivit. Tai urheilutopin. Tai jotain.
Yritän tässä pitää niitä päällä ja kokeilla miltä tuntuvat, että uskallanko pistää tukiliivini pesuun ja kuivumaan. Ja nyt kun oon hillunut ne päällä tässä jo hetken aikaa niin huomasin, että niissä on saumoja, jotka kutittavat. Mulla on tosi herkkä iho, joka tuntuu tykkäävän kyttyrää vähän kaikesta mahdollisesta. Ja niinpä nuo saumatkin nyt sitten kutittavat. Kiva juttu, koska maksoivat 55 €. Katsotaan. Ei nämä erityisen mukavat ole, mutta taatusti hyvät juoksulenkille. Ja nämä itse asiassa vähän pakottavat hartioita ja selkää parempaan asentoon. Mikähän mahtaa olla koko perusliiveissä. Kyllä mä vähän järkytyin, tottakai, kun on tottunut siihen H-kuppiin ja stressi paranemisesta vielä päällä. B-kuppi. Mutta ukkokin jo lohdutteli, että hyvin ovat sopusuhtaiset ja hyvännäköiset. Sopeutumista tämä vain vaatii.
1½ tuntia myöhemmin: Ovat sen verran naftit, että joudun varmaan kuitenkin hakemaan ne väliaikaliivit... Ehkä löydän jotkut mukavammat mutta kuitenkin tukevat sporttiliivit. Tai urheilutopin. Tai jotain.
torstai 1. toukokuuta 2014
2. toipumisviikko täynnä...
... ja mulle näköjään iskee ahdistus aina viikon välein. Mä varmaan pidän tasaviikkoja jonkinlaisina välipyykkeinä ja turhaudun, jos silloin jossakin tuntuu mättäävän suhteessa toipumiseen.
Ja nyt ahdistaa erikokoisuus. Se varmaan johtuu ihan vain turvottamisesta, mutta on vaikea pitää mieli koholla ja ajatella, että se helpottaa kyllä. Menee kuukausia ennen kuin rinnat taas asettuu kunnolla, ja kontrolliaika lääkärille on 1½ kuukauden kuluttua. Turvotus ei oo missään määrin lisääntynyt siitä, kun haavapolilla kävin ja leikkaava kirurgikin siellä oli. Eikä tuo sanonut, että missään olisi mitään erikoista, oli tyytyväinen lopputulokseen. Ainut asia, jonka mainitsi, oli että vasemmassa rinnassa ompeleet tuntuu vähän ehkä antaneen periksi koska rinta on vähän levinnyt. Mutta kuulemma pitää katsoa sitten, miten rintaliiveissä asettuu.
Ja nyt mä en saa päästäni sitä ajatusta, että se nyt jää sitten tuollaiseksi. Suuremmaksi. Levinneemmäksi. Mun oikea rinta voi vallan mainiosti osaksi varmaan siitäkin syystä, että se on edelleen suht tunnoton. Mutta vasenta särkee, kiristää ja pakottaa, ja koko homma vain ahdistaa. En olisi yhtään kummissani, jos molemmat olis suht samassa kunnossa, mutta kun oikea on selvästi parempi kuin vasen. En halua nousta sängystä ylös, ettei särky taas ala. Eikä halua maata sängyssä, koska jatkuva selällään makaaminen alkaa särkeä selkää ja takamusta. Tänään ensimmäistä kertaa kävi mielessä, että ei olisi kannattanut käydä koko leikkauksessa.
No joo. Onneksi vertaistuki auttaa. Pienenä neuvona, jos ongelma on oikeasti paha, niin ottakaa yhteys lääkäriin. Jos ongelma on sitä laatua, joka saattaa ihan ajan kanssa korjaantua, niin todennäköisesti vertaistukea löytyy netistä. Muistan nähneeni monta blogia, joissa kirjoittajat ovat julkaisseet kuvia paljaasta rintavarustuksestaan rintojen pienennysleikkauksen jälkeen toipumisen eri vaiheissa. Joten jos omat utareet ahdistaa, niin suosittelen ottamaan katsausta sinne suuntaan. Mun murheeni erikokoisuudesta ja lähtemättömästä turvotuksesta alkoi asettua taas takaisin mittakaavaansa, kun pääsi vähän katsomaan muiden tissejä.
Sitä mä en ymmärrä, miten joku on jo toisella viikolla pystynyt vetämään edes kevyitä kävelylenkkejä. Kävin eilen kaupungilla ystävän kanssa ja meno oli todella hidasta. Ja hitaallakin menolla tärähteli ja tuntui inhottavalta. Ei puhettakaan, että lähtisin kävelylle. Huvikseni kokeilin vanhoja sporttiliivejäkin siinä toivossa, että olisivat edes sen verran napakat, että voisin pistää tukiliivit pesuun ja käyttää niitä sen aikaa. Ei. Kaksi tyhjää pussia. Huomenna on pakko lähteä hakemaan sporttiliivejä.
Ja nyt ahdistaa erikokoisuus. Se varmaan johtuu ihan vain turvottamisesta, mutta on vaikea pitää mieli koholla ja ajatella, että se helpottaa kyllä. Menee kuukausia ennen kuin rinnat taas asettuu kunnolla, ja kontrolliaika lääkärille on 1½ kuukauden kuluttua. Turvotus ei oo missään määrin lisääntynyt siitä, kun haavapolilla kävin ja leikkaava kirurgikin siellä oli. Eikä tuo sanonut, että missään olisi mitään erikoista, oli tyytyväinen lopputulokseen. Ainut asia, jonka mainitsi, oli että vasemmassa rinnassa ompeleet tuntuu vähän ehkä antaneen periksi koska rinta on vähän levinnyt. Mutta kuulemma pitää katsoa sitten, miten rintaliiveissä asettuu.
Ja nyt mä en saa päästäni sitä ajatusta, että se nyt jää sitten tuollaiseksi. Suuremmaksi. Levinneemmäksi. Mun oikea rinta voi vallan mainiosti osaksi varmaan siitäkin syystä, että se on edelleen suht tunnoton. Mutta vasenta särkee, kiristää ja pakottaa, ja koko homma vain ahdistaa. En olisi yhtään kummissani, jos molemmat olis suht samassa kunnossa, mutta kun oikea on selvästi parempi kuin vasen. En halua nousta sängystä ylös, ettei särky taas ala. Eikä halua maata sängyssä, koska jatkuva selällään makaaminen alkaa särkeä selkää ja takamusta. Tänään ensimmäistä kertaa kävi mielessä, että ei olisi kannattanut käydä koko leikkauksessa.
No joo. Onneksi vertaistuki auttaa. Pienenä neuvona, jos ongelma on oikeasti paha, niin ottakaa yhteys lääkäriin. Jos ongelma on sitä laatua, joka saattaa ihan ajan kanssa korjaantua, niin todennäköisesti vertaistukea löytyy netistä. Muistan nähneeni monta blogia, joissa kirjoittajat ovat julkaisseet kuvia paljaasta rintavarustuksestaan rintojen pienennysleikkauksen jälkeen toipumisen eri vaiheissa. Joten jos omat utareet ahdistaa, niin suosittelen ottamaan katsausta sinne suuntaan. Mun murheeni erikokoisuudesta ja lähtemättömästä turvotuksesta alkoi asettua taas takaisin mittakaavaansa, kun pääsi vähän katsomaan muiden tissejä.
Sitä mä en ymmärrä, miten joku on jo toisella viikolla pystynyt vetämään edes kevyitä kävelylenkkejä. Kävin eilen kaupungilla ystävän kanssa ja meno oli todella hidasta. Ja hitaallakin menolla tärähteli ja tuntui inhottavalta. Ei puhettakaan, että lähtisin kävelylle. Huvikseni kokeilin vanhoja sporttiliivejäkin siinä toivossa, että olisivat edes sen verran napakat, että voisin pistää tukiliivit pesuun ja käyttää niitä sen aikaa. Ei. Kaksi tyhjää pussia. Huomenna on pakko lähteä hakemaan sporttiliivejä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)