Tarkalleen ottaen 17.4. on kulunut tasan vuosi, mutta kuusi päivää sinne tänne. Missä mennään nyt?
Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.
Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.
Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.
Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.
Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?
Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.
Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.
Luin yhdeltä istumalta blogisi alusta loppuun, ihan siitä mielenkiinnosta, että omasta pienennysleikkauksestani on kaksi vuotta aikaa. Ja kuukausi päälle, jos tarkkoja ollaan. Tosi harmillista tuo sinun kipuilusi, toivon todella, että siihen löytyy joku apu. Kyllä tämä pienten tissien kanssa eläminen on niin paljon helpompaa ja mukavampaa.
VastaaPoistaMutta mielenkiintoista oli tuo sinun kehokuvapohdintasi, sillä sitä minäkin pohdiskelin aika paljon. Jonotin leikkaukseen viisi kuukautta, ja se aika oli mielestäni ihan tarpeen, kun pähkäilin sen kanssa, että miltä näytän ja miten muutun, ja tein kyllä tietynlaista "surutyötä" kun luovuin isoista rinnoistani. Mutta pätkääkään en ole katunut. Samoin mietin paljon sitä, mitä muut sanovat, ja mitä vastaan. Etukäteen leikkauksesta eivät tienneet muut kuin mieheni, äitini ja lapseni. Oli vähän hölmö olo, kun kukaan ei sitten huomannutkaan, tai ei ainakaan kommentoinut. Töihin palatessa tosin käytin aika pitkään vaatteita, jotka peittivät tissit tehokkaasti ja huivit olivat kovassa kurssissa.
On myös melkoisia eroja noissa hoitomenetelmissä, minut leikattiin ankkuritekniikalla, eivätkä haavani olleet missään vaiheessa teipattuina. Poistettavat ompeleet oli nännien ympärillä, ja muut olivat sulavia. Niiden sulavien kanssa olikin sitten vähän ongelmia, sillä ne eivät sulaneetkaan ihan niinkuin piti, ja vetelin muutamia usean sentin mittaisia pätkiä ulos, kun haavakohtaan tuli ensin pieni kellukka, ja sitten siltä alkoi pilkistää ommellankaa ulos... Yhteen kohtaan nännin ympärillä pistin varoiksi palan microporetta, kun haava vähän antoi periksi ompeleiden poiston jälkeen, ja teippi poltti ihon heti altaan rakkuloille. Siinä kohdassa on vieläkin pieni punainen jälki.
Pelkäsin myös ensimmäistä mammografiatutkimusta leikkauksen jälkeen, ne mastopaattiset isot rinnat kun olivat kivuliaat, joskus pelkkä hipaisukin tuntui tosi ikävältä (siksi varmaan pystyin samaistumaan sinun kipuihisi). Mutta ei, mitään kipua ei tuntunut, vaikka tissit litistettiinkin tiukkaan.
Eli minun kipuni myös siltä osin jäivät leikkauspöydälle.
Toivon todella, että pääset viettämään kivutonta kesää!
Kiitos tsempistä, toivon myös, että pääsisin viettämään kivutonta kesää. Tai edes vähemmän kipuista :). Oon käsittänyt, että nämä ongelmat haavojen ja ompeleiden kanssa on niitä tyypillisimpiä. Mutta olipa jännä, että sulla ei ole ollut teippejä niissä. Vaikuttikohan tämä arpien ulkonäköön? Mulla arvet on nyt jo lähes näkymättömät, paitsi nännien ympäriltä. Todella hyvin haavat ja arvet paranivat.
PoistaMulle on myös ollut suorastaan hämmentävää, että kukaan ei oo puhunut mitään rintojen muuttumisesta. Pari kaveria on sanoneet vähän ihmetelleensä asiaa, mutta hekin vasta sen jälkeen, kun kerroin, missä olen käynyt. Ihmettelivät siis rintojen kokoa, mutta olisivat varmaan pistäneet sen johonkin laihtumisen tai oman väärinmuistamisen piikkiin. Hassua.
Kaikkea hyvää sulle, oli kiva lukea kommenttisi :)
Joo, siis minäkin sain vain pari kommenttia, ja nekin olivat tyyliin "sä oot laihtunu", eli ihmiset ei kiinnittäneetkään huomiota pelkästään rintoihin, vaan siihen muuttuneeseen olemukseen, joka tietysti näyttää sutjakammalta, kun ei ole sellaista patjaa vyötäröstä ylöspäin.
VastaaPoistaSiihen, vaikuttiko teippaamattomuus arpien näkymiseen, en osaa sanoa yhtään mitään. Mielestäni arpeni nännien ympärillä, siitä alas ja kainalosta alaspäin ovat hyvin huomaamattomat. Rintojen alla minulla on muutenkin ihomuutosta, minusta tuntuu että se on näkyvämpää kuin arpi. Uskoisin kuitenkin, että eniten arpimuodostukseen vaikuttaa se, minkälaisen ihotyypin omaa, toisillahan pienistäkin haavoista saattaa tulla melkoiset arvet.
Sairaalassa hoitajat sanoivat, kun kysyin teippauksesta, että heillä on kolme plastiikkakirurgia, ja yksi käyttää teippausta, toiset eivät. Eli se voi olla ihan kirurgikohtainenkin asia.
Aurinkoista kevättä!