Hei kaikki! Pahoittelen, että olen ollut taas hiljaiselossa. Ilahduttavasti täällä odotti minua monta kommenttia, joihin kaikkiin vastasin.
Edellinen postaukseni on varmasti herättänyt kysymyksiä. Eli meninkö lopulta korjausleikkaukseen? Olin menossa. Varasin jo ajankin ja varauduin maksamaan sen 2500 €. Sitten työpaikalleni iski YT:t. Sen jälkeen olin työttömänä pari kuukautta, mikä söi puskurivarani lähes kokonaan. Leikkausrahat menivät siis siihen. Sinänsä ehkä onni onnettomuudessa, koska aika on ehtinyt jo kullata ajatukseni tuosta kirurgista, jolle olin menossa, koska nyt edellisen postauksen lukiessani muistin, että stressasin leikkausta aivan hulluna. Pelkäsin niin, että tilanne menee vain pahemmaksi ja saan tilalle kivut, joiden kanssa ei voi elää. Jos menen leikkaukseen, minun täytyy luottaa kirurgiin.
Mutta aionko vielä mennä korjausleikkauksen? En tiedä. Taloudellinen tilanne pitää saada taas paremmalle tasolle, jotta uskaltaisin edes harkita asiaa. Kipuja on, mutta niitä on vähemmän, joten tällä hetkellä elelen kaikessa rauhassa ja seurailen, mitä tapahtuu. Aion myös antaa uuden mahdollisuuden akupunktiolle.
Olen myös syksyllä menossa jälleen julkiselle puolelle sille samalle kirurgille, kenen kanssa olen vääntänyt kättä hermokivuista. Oikean rinnan alapuolelta nimittäin pitäisi hoitaa kunton koirankorva ja vasemman nännin ympärille tehdä pientä fiksausta, mutta aion ottaa puheeksi kyllä jälleen tuon vasemman rinnan kunnon. Olen nimittäin sitä mieltä, että hänen hermokipudiagnoosillaan saa pyyhkiä takamusta.
Nyt kun olen käynyt parilla kirurgilla, fysioterapeutilla, hierojalla ja akupunktiossa, niin olen sitä mieltä, että rinnassa on ulko- ja sisäsyrjässä arpikudosta, joka kiristää kudosta ympäriltä ja aiheuttaa kipua. Tuota arpikudosta taas saisi mahdollisesti pehmennettyä siirtämällä sinne rasvaa. Mutta tätäpä ei julkisen kirurgi halunnut sen puolitoista vuotta sitten edes kokeilla, koska "ei tiedä, mitä siellä on". Eli ei edes ultralla yritä katsoa, mikä siellä on tilanne. Hermokipulääkkeitä olisi kyllä työntämässä kurkusta alas.
Katsotaan. Varmaan lokakuulle tulee aika kirurgin puheille. Tapellaan sitten taas...
sunnuntai 7. elokuuta 2016
maanantai 7. maaliskuuta 2016
Korjaanko vai enkö, siinä vasta pulma
Oon viettänyt nyt näköjään melkein 3 kk hiljaiseloa, Ihan siinä uskossa, että asiat on menneet parempaan suuntaan. Ja onhan ne toki, kuten sanoin, niin lymfa on kyllä ollut pelastus.
Mutta ei tuo ole terve. Ei se oikeasti ole terve. Sain taas kantapään kautta huomata, että jos mulla ei ole päällä todella tukevia liivejä, se alkaa särkeä.
Nyt kävin katsomassa taas toista kirurgia, joka sanoi, että voidaan korjata, mutta julkisen puolelle sitä ei saada. Se taas kustantaisi 2500 €. Kirurgin ote ei kuitenkaan herättänyt kovin paljon luottamusta. Ensinnäkin musta tuntui, että hän keskittyi enemmän ulkonäköön ja kokoeroon kuin siihen, että siinä on särkyjä. Jos on pienikin mahdollisuus, että siellä on hermosärky, niin haluan, että kirurgi ottaa sen kunnolla huomioon. Nyt jäin empimään.
Mutta vielä parempi oli, kun se oletti mun oikean rinnan alapuolella olevan koirankorvan olevan ylimääräinen nänni??? Kyllä se sitten korjasi näkemyksensä, kun oikaisin, että ihan on vain ihoa. Mutta oli se vähän outoa.
Mistä ihmeestä mä löydän kirurgin, joka oikeasti herättäisi luottamusta ja tuntuisi kuuntelevan, mitä mä yritän sille sanoa? Ensimmäinen lyttäsi kaikki murheet ja lykkäsi kipulääkekuurin tutkimatta mitään - toinen vaikutti olevan samassa hyvä veli -kerhossa ensimmäisen kanssa - ja kolmas tuntui unohtavan säryt ja keskittyvän vain ulkonäköön.
Äh. On tää epätoivoista.
Mutta ei tuo ole terve. Ei se oikeasti ole terve. Sain taas kantapään kautta huomata, että jos mulla ei ole päällä todella tukevia liivejä, se alkaa särkeä.
Nyt kävin katsomassa taas toista kirurgia, joka sanoi, että voidaan korjata, mutta julkisen puolelle sitä ei saada. Se taas kustantaisi 2500 €. Kirurgin ote ei kuitenkaan herättänyt kovin paljon luottamusta. Ensinnäkin musta tuntui, että hän keskittyi enemmän ulkonäköön ja kokoeroon kuin siihen, että siinä on särkyjä. Jos on pienikin mahdollisuus, että siellä on hermosärky, niin haluan, että kirurgi ottaa sen kunnolla huomioon. Nyt jäin empimään.
Mutta vielä parempi oli, kun se oletti mun oikean rinnan alapuolella olevan koirankorvan olevan ylimääräinen nänni??? Kyllä se sitten korjasi näkemyksensä, kun oikaisin, että ihan on vain ihoa. Mutta oli se vähän outoa.
Mistä ihmeestä mä löydän kirurgin, joka oikeasti herättäisi luottamusta ja tuntuisi kuuntelevan, mitä mä yritän sille sanoa? Ensimmäinen lyttäsi kaikki murheet ja lykkäsi kipulääkekuurin tutkimatta mitään - toinen vaikutti olevan samassa hyvä veli -kerhossa ensimmäisen kanssa - ja kolmas tuntui unohtavan säryt ja keskittyvän vain ulkonäköön.
Äh. On tää epätoivoista.
perjantai 4. joulukuuta 2015
10 kertaa lymfaa takana ja wau!
Oikesti. En voi kuin suositella kokeilemaan lymfaerapiaa leikatuille tisseille. Ero on huikea.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.
No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.
Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!
Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.
Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.
Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.
Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin.
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Pienemmät rinnat - miltä ne oikeasti tuntuvat?
Leikkauksesta on kulunut aikaa hulppeat 1,5 vuotta. Kulunut puolitoistavuotinen on ollut kaikin puolin haastava, ehkä elämäni haastavimpia ajanjaksoja. Haastavimmaksi se ei sentään yllä, sillä mukaan mahtuu myös masennusta ja uupumusta, mutta uskokaa kun sanon - ei olla oltu kaukana samasta tilasta.
Ihmiselle, jolle aktiivisena ja sosiaalisena pysyminen on elinehto, oli moneksi kuukaudeksi paikalleen jumahtaminen suoranaista helvettiä. Uskon, että mun tieni on ollut kivikkoisempi kuin useimpien muiden, sillä yli vuoteen ei ollut viikkoa (välillä edes päivää), kun paraneminen ei olisi aiheuttanut päänsärkyä. On ollut raskasta herätä välillä joka päivä uuteen, yhtä särkyiseen aamuun ilman mitään tietoa, tuleeko se koskaan päättymään. Olen käynyt läpi itsesyytökset siitä, että pitikö tehdä se. Pärjäilin kai ihan hyvin vanhoillakin rinnoilla, miksi menin leikkauttamaan. Nyt säryt ovat pahemmat, vaihtoivat oikeastaan vain paikkaa oikeasta olkapäästä ja hartiasta vasempaan rintalihakseen.
Mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. En saanut silloin puolen vuoden jälkeen kirurgiin yhteyttä, kun olisin tarvinnut, ja kun vuoden jälkeen sain hänet kiinni, oli vastaus lähinnä "elä nyt sen kanssa". Jos kenellekään käy ikinä samalla tavalla, suosittelen lämpimästi hakemaan toisen kirurgin mielipiteen, ja vaikka sitten sen kolmannenkin. He ovat kaikki ihmisiä, ja he ovat kaikki erilaisia. Olen kiitollinen, että toiselta kirurgilta sain lähetteen fysioterapiaan, sillä se on pelastanut minut. Jos joku haluaa kuulla kirurgien nimet, minuun saa yhteyden pistämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitetta. Tarkistan kommentit aina ennen julkaisua, ja jos kyse on vain tällaisesta tiedustelusta, kommentti ei tule julki.
Käsitys omasta kehosta, viehättävyydestä ja seksuaalisuudesta on muuttunut täysin. Peilikuvasta katsoo sopusuhtainen nainen, joka kerrankin tuntee olonsa viehättäväksi ja seksikkääksi. Ja ainut asia, mikä peilissä on muuttunut, on rintojen koko. Olin isoista rinnoistani todella epävarma ja suorastaan häpesin niitä. Halusin piilottaa ne, mutta toisaalta taas niiden piilottaminen oli mahdotonta. Välillä tuntui, että olisi ollut helpompi olla edelleen sen 20 kg suurempi, jolloin rinnatkin olisivat sopineet kehoon paremmin. Nyt ne sopivat paremmin pieneen, kapeaan kehoon ja mulla itselläni on olo, että mua ei arvioida enää sen vuoksi, että mulla on isot rinnat. Vihasin sitä tunnetta, että sain huomiota rintojen vuoksi. Seksielämäänkin tämä tietenkin on vaikuttanut. Kun olo oman kehon suhteen on itsevarmempi, myös seksin harrastaminen on mukavampaa ja hauskempaa. Aiemmin halusin pitää rintaliivit päällä, mieluummin myös paidan päällä. Vihasin jokaista liikettä, jotka saivat ne lollottimet liikkumaan. Nyt niiden liikkuminen ei edes haittaa. Rintojen ja nännien tunto ei tosiaan ole ennallaan, mutta sain sen tilalle jotain paljon parempaa, joten ei se haittaa.
Sitten taas käsitys omasta itsestä. Alussa pelkäsin sitä, että kun kehosta viedään jotain niin hallitsevaa, niin jonkinlaista kriisiä on odotettavissa. Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut. Enemmän mulla on ollut kriisiä silloin, kun olen pelännyt, että ne pirulaiset kasvavat takaisin heti. Mä olen itsevarmempi, onnellisempi ja persoonallisempi kuin olen ikinä ollut. Pelkästään rintojen pienentymisen seurausta tämä tuskin on, vaan taustalla on käyty aikamoista henkistä kamppailua itsensä puolustamisen ja muun henkisen puolen kanssa aivan muista syistä. Mutta rintojen pienentyminen on varmasti helpottanut prosessia. Vaatteiden kanssa on ollut hieman ongelmia, koska pukeutuminen pienten rintojen kanssa tuntuu olevan aivan erilaista kuin suurien. En siis oikein osaa pukea itseäni, joskin vasta viime aikoina tilanne on hieman parantunut. Sitä kylläkin ihmettelen, että millaisille ihmisille takkeja tehdään, jos edes nämä rinnat eivät meinaa niihin mahtua?!
Eikä kukaan oikeasti ole erityisemmin huomannut niiden pienentymistä. Kukaan ei ole oma-aloitteisesti ihmetellyt ääneen, että onpa ne isot. Kaksi ihmistä on sanonut, että kyllä vähän jo ajattelivat, että eikö ne olleet suuremmat, mutta vasta kun sanoin, mitä olen tehnyt. Useampi on todennut, että ovat vain olettaneet niiden pienentyneen muun laihtumisen ja kutistumisen ohella (mainittakoon tässä, että olen painanut viimeiset 3 vuotta sen 63 kg +-2 kg, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut). Kaikki palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.
Pienemmät rinnat, miltä ne oikeasti tuntuvat? Ihan helvetin hyviltä. Sain kaupan päälle vielä miljoonien arvoisen opetuksen siitä, että luovuttaminen ei kannata. Liikuntaakin on nyt pakko harrastaa, jos haluaa pysyä toimintakykyisenä. Joten eikös tämä lopulta aika kivasti kääntynyt? Jäljellä on enää koirankorvasta eroon pääseminen, joka näillä näkyminen saa odottaa vielä jonkun aikaa. Joku päivä senkin kuitenkin vielä teen.
Ihmiselle, jolle aktiivisena ja sosiaalisena pysyminen on elinehto, oli moneksi kuukaudeksi paikalleen jumahtaminen suoranaista helvettiä. Uskon, että mun tieni on ollut kivikkoisempi kuin useimpien muiden, sillä yli vuoteen ei ollut viikkoa (välillä edes päivää), kun paraneminen ei olisi aiheuttanut päänsärkyä. On ollut raskasta herätä välillä joka päivä uuteen, yhtä särkyiseen aamuun ilman mitään tietoa, tuleeko se koskaan päättymään. Olen käynyt läpi itsesyytökset siitä, että pitikö tehdä se. Pärjäilin kai ihan hyvin vanhoillakin rinnoilla, miksi menin leikkauttamaan. Nyt säryt ovat pahemmat, vaihtoivat oikeastaan vain paikkaa oikeasta olkapäästä ja hartiasta vasempaan rintalihakseen.
Mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. En saanut silloin puolen vuoden jälkeen kirurgiin yhteyttä, kun olisin tarvinnut, ja kun vuoden jälkeen sain hänet kiinni, oli vastaus lähinnä "elä nyt sen kanssa". Jos kenellekään käy ikinä samalla tavalla, suosittelen lämpimästi hakemaan toisen kirurgin mielipiteen, ja vaikka sitten sen kolmannenkin. He ovat kaikki ihmisiä, ja he ovat kaikki erilaisia. Olen kiitollinen, että toiselta kirurgilta sain lähetteen fysioterapiaan, sillä se on pelastanut minut. Jos joku haluaa kuulla kirurgien nimet, minuun saa yhteyden pistämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitetta. Tarkistan kommentit aina ennen julkaisua, ja jos kyse on vain tällaisesta tiedustelusta, kommentti ei tule julki.
Käsitys omasta kehosta, viehättävyydestä ja seksuaalisuudesta on muuttunut täysin. Peilikuvasta katsoo sopusuhtainen nainen, joka kerrankin tuntee olonsa viehättäväksi ja seksikkääksi. Ja ainut asia, mikä peilissä on muuttunut, on rintojen koko. Olin isoista rinnoistani todella epävarma ja suorastaan häpesin niitä. Halusin piilottaa ne, mutta toisaalta taas niiden piilottaminen oli mahdotonta. Välillä tuntui, että olisi ollut helpompi olla edelleen sen 20 kg suurempi, jolloin rinnatkin olisivat sopineet kehoon paremmin. Nyt ne sopivat paremmin pieneen, kapeaan kehoon ja mulla itselläni on olo, että mua ei arvioida enää sen vuoksi, että mulla on isot rinnat. Vihasin sitä tunnetta, että sain huomiota rintojen vuoksi. Seksielämäänkin tämä tietenkin on vaikuttanut. Kun olo oman kehon suhteen on itsevarmempi, myös seksin harrastaminen on mukavampaa ja hauskempaa. Aiemmin halusin pitää rintaliivit päällä, mieluummin myös paidan päällä. Vihasin jokaista liikettä, jotka saivat ne lollottimet liikkumaan. Nyt niiden liikkuminen ei edes haittaa. Rintojen ja nännien tunto ei tosiaan ole ennallaan, mutta sain sen tilalle jotain paljon parempaa, joten ei se haittaa.
Sitten taas käsitys omasta itsestä. Alussa pelkäsin sitä, että kun kehosta viedään jotain niin hallitsevaa, niin jonkinlaista kriisiä on odotettavissa. Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut. Enemmän mulla on ollut kriisiä silloin, kun olen pelännyt, että ne pirulaiset kasvavat takaisin heti. Mä olen itsevarmempi, onnellisempi ja persoonallisempi kuin olen ikinä ollut. Pelkästään rintojen pienentymisen seurausta tämä tuskin on, vaan taustalla on käyty aikamoista henkistä kamppailua itsensä puolustamisen ja muun henkisen puolen kanssa aivan muista syistä. Mutta rintojen pienentyminen on varmasti helpottanut prosessia. Vaatteiden kanssa on ollut hieman ongelmia, koska pukeutuminen pienten rintojen kanssa tuntuu olevan aivan erilaista kuin suurien. En siis oikein osaa pukea itseäni, joskin vasta viime aikoina tilanne on hieman parantunut. Sitä kylläkin ihmettelen, että millaisille ihmisille takkeja tehdään, jos edes nämä rinnat eivät meinaa niihin mahtua?!
Eikä kukaan oikeasti ole erityisemmin huomannut niiden pienentymistä. Kukaan ei ole oma-aloitteisesti ihmetellyt ääneen, että onpa ne isot. Kaksi ihmistä on sanonut, että kyllä vähän jo ajattelivat, että eikö ne olleet suuremmat, mutta vasta kun sanoin, mitä olen tehnyt. Useampi on todennut, että ovat vain olettaneet niiden pienentyneen muun laihtumisen ja kutistumisen ohella (mainittakoon tässä, että olen painanut viimeiset 3 vuotta sen 63 kg +-2 kg, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut). Kaikki palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.
Pienemmät rinnat, miltä ne oikeasti tuntuvat? Ihan helvetin hyviltä. Sain kaupan päälle vielä miljoonien arvoisen opetuksen siitä, että luovuttaminen ei kannata. Liikuntaakin on nyt pakko harrastaa, jos haluaa pysyä toimintakykyisenä. Joten eikös tämä lopulta aika kivasti kääntynyt? Jäljellä on enää koirankorvasta eroon pääseminen, joka näillä näkyminen saa odottaa vielä jonkun aikaa. Joku päivä senkin kuitenkin vielä teen.
lauantai 10. lokakuuta 2015
Tasaista elämää
Elo rintojen kanssa alkaa aika mukavasti tasaantua. Mä olen saanut fysioterapiasta ohjeita, joita olen noudatellut, ja ne on kyllä auttaneet. Osaan paremmin hallita ja käsitellä tuon vasemman rinnan kipuilua - paitsi kuukautisten aikaan, joilla selkeästi on vaikutusta.
Olen viimeisten parin viikon aikana meinannut saada useampaan kertaan halvauksen, kun olen miettinyt, että ne pirulaiset on kyllä kasvaneet. Kuvittelin jo mielessäni sen kammottavan tilanteen, että ne palautuu lähtökokoonsa samantien. Viime kuukauden oon käyttänyt tyystin niitä E-kupin liivejä ja on tuntunut, että rinnat täyttävät ne ihan kiitettävästi. Kunnes sitten tällä viikolla palasin taas kuukautisten jälkeen noihin D-kupin liiveihin ja totesin, että ihan samanlaiset ne on kun olivat vielä ennen E-kupin liivien ostoakin. En vain tajua, mistä tuo vaikutelma johtuu. Sama liivimalli, sama ympärys, mutta yhtä isompi kuppi, ja yhtäkkiä tuntuukin, ettei se riitä? Ja sitten yhtä pienempi kuppi on oikein soppeli. En tajua. Tästä huomaa sen, että liivikoko ei ole ikinä absoluuttinen.
Mutta. Ne kipuilut tuntuvat nyt pääasiassa johtuvan tuon vasemman hartian ja rintalihaksen kireydestä. Selkeästi lymfa on auttanut, mutta pelkästään sillä ei selvitä. Lihasten kireyteen olen saanut ohjeet tehdä seuraavat liikkeet tässä järjestyksessä:
1. Olkapäiden korjausliike. Ota hyvä asento, rentouta olkapäät, ja sitten tee pieni korjausliike. Eli siirrät siis lapoja lähemmäs toisiaan, olkapäitä taaemmas. Rentouta taas. Toista 10 kertaa. Tämä aktivoi selän lihaksia ainakin (näin omien tuntemusten mukaan).
2. Ota taas hyvä asento, katso suoraan eteenpäin. Siirrä päätä hieman taaksepäin, mutta älä käännä sitä mihinkään. Vähän kuin kana eteenpäin kulkiessaan. Siirrä päätä hieman taaksepäin, rentouta, toista 10 kertaa. Tämä rentouttaa hartia- ja niskalihaksia ja treenaa niskan tukilihaksia.
3. Venytä rintalihaksia. Mene seisomaan oviaukkoon, nosta molemmat kädet ovenkarmeille hartiatason korkeudelle ja nojaa eteenpäin. Tämä tehdään viimeisenä, mutta tätä kuulemma saisi toistella pitkin päivää aina kun tilanne tulee.
Sellaista. Sitten muistaa tehdä vielä taukojumpat töissä, käydä juoksemassa ja tehdä muuta aktivoivaa, niin siinä se elämä menee taas omalla painollaan. Palaute on välitön, jos jää tekemättä.
Olen viimeisten parin viikon aikana meinannut saada useampaan kertaan halvauksen, kun olen miettinyt, että ne pirulaiset on kyllä kasvaneet. Kuvittelin jo mielessäni sen kammottavan tilanteen, että ne palautuu lähtökokoonsa samantien. Viime kuukauden oon käyttänyt tyystin niitä E-kupin liivejä ja on tuntunut, että rinnat täyttävät ne ihan kiitettävästi. Kunnes sitten tällä viikolla palasin taas kuukautisten jälkeen noihin D-kupin liiveihin ja totesin, että ihan samanlaiset ne on kun olivat vielä ennen E-kupin liivien ostoakin. En vain tajua, mistä tuo vaikutelma johtuu. Sama liivimalli, sama ympärys, mutta yhtä isompi kuppi, ja yhtäkkiä tuntuukin, ettei se riitä? Ja sitten yhtä pienempi kuppi on oikein soppeli. En tajua. Tästä huomaa sen, että liivikoko ei ole ikinä absoluuttinen.
Mutta. Ne kipuilut tuntuvat nyt pääasiassa johtuvan tuon vasemman hartian ja rintalihaksen kireydestä. Selkeästi lymfa on auttanut, mutta pelkästään sillä ei selvitä. Lihasten kireyteen olen saanut ohjeet tehdä seuraavat liikkeet tässä järjestyksessä:
1. Olkapäiden korjausliike. Ota hyvä asento, rentouta olkapäät, ja sitten tee pieni korjausliike. Eli siirrät siis lapoja lähemmäs toisiaan, olkapäitä taaemmas. Rentouta taas. Toista 10 kertaa. Tämä aktivoi selän lihaksia ainakin (näin omien tuntemusten mukaan).
2. Ota taas hyvä asento, katso suoraan eteenpäin. Siirrä päätä hieman taaksepäin, mutta älä käännä sitä mihinkään. Vähän kuin kana eteenpäin kulkiessaan. Siirrä päätä hieman taaksepäin, rentouta, toista 10 kertaa. Tämä rentouttaa hartia- ja niskalihaksia ja treenaa niskan tukilihaksia.
3. Venytä rintalihaksia. Mene seisomaan oviaukkoon, nosta molemmat kädet ovenkarmeille hartiatason korkeudelle ja nojaa eteenpäin. Tämä tehdään viimeisenä, mutta tätä kuulemma saisi toistella pitkin päivää aina kun tilanne tulee.
Sellaista. Sitten muistaa tehdä vielä taukojumpat töissä, käydä juoksemassa ja tehdä muuta aktivoivaa, niin siinä se elämä menee taas omalla painollaan. Palaute on välitön, jos jää tekemättä.
lauantai 5. syyskuuta 2015
Tältä ne nyt näyttää
No niiiiin. Nyt laitan vihdoin ja viimein niitä kuvia, joita on pitänyt laittaa jo hetken aikaa. Muutoksia ulkonäössä on tapahtunut koko ajan hieman, joten aiemmin näitä ei ehkä olisi kannattanut laittaakaan. Sitä paitsi nyt on niin komeat rusketusraidat, että oksat pois.
Ensimmäisenä kuva sporttiliivien ja urheilutopin kanssa. Sporttiliivit ovat kokoa S/M ja Prismasta ostetut. Jostain syystä sellaiset lörttösporttiliivit, jotka eivät purista rintoja liikaa, sopivat parhaiten. Vasen rinta huutaa kirosanoja ilmoille, jos erehdyn pistämään sen tissit kokoon puristavaan sporttitoppiin. Toivoin, että olisin voinut pitää myös sellaisia, mutta elämä päätti eri tavalla. Joten toistaiseksi voin edelleen unohtaa sporttitopit.
Tässä ollaan sitten ihan normaaleissa, kaarituellisissa liiveissä. Liivit ovat ne Prismasta ostetut Actuellet, kokoa 65D. En viitsinyt kiskaista niitä E-kupin liivejä päälle, koska nämä liivit ovat ne, joissa suurimman osan ajasta kuljen. Kuva antaa ymmärtää, että rinnat ovat sijoittuneet todella ylös, mutta se huijaa. Tosin vain hieman, koska mulla on oikeasti olo välillä kuin teini-ikäisellä. Tissit ovat ylempänä kuin ovat varmaan ikinä olleet. Siksi toppienkin kanssa saa olla hitusen tarkkana, ettei kaula-aukosta näy mitään ylimääräistä.
Kaksi kirurgia ja haavapolin tädit ovat kehunet, että ovat todella kauniit ja symmetriset rinnat. Omasta mielestäni vasen nänni on aika surullinen (nänni vetää hassusti alaviistoon, eli ei ole keskellä), mutta se on ainut kohta, joka mättää. Viihdyn näissä todella hyvin kokoluokkansa ja ulkomuotonsa puolesta. Mieskin ihastelee sitä, miten kivaa on, kun tissit mahtuvat käteen. Oikean rinnan alle jäi pieni kateenkorva. Se oli suurempi, mutta kokonaan se ei kuitenkaan suppuuntunut, joten se pitää leikata. Samassa operaatiossa kirurgi haluaisi muokata vasemman nännin sisäyläreunaa, jotta nänni olisi pyöreämpi. Sieltä iho on nimittäin venähtänyt.
Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Mulla ei ole paranemisprosessissa ollut kertaakaan minkäänlaista ongelmaa arpien ja haavojen kanssa, TOSIN mulla arvet ovat aina parantuneet hyvin. Eli ylimääräistä arpikasvua ei ole ollut, ja kaikki mun arvet on aina vaalentuneet todella hyvin.
Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Mulla ei ole paranemisprosessissa ollut kertaakaan minkäänlaista ongelmaa arpien ja haavojen kanssa, TOSIN mulla arvet ovat aina parantuneet hyvin. Eli ylimääräistä arpikasvua ei ole ollut, ja kaikki mun arvet on aina vaalentuneet todella hyvin.
torstai 3. syyskuuta 2015
Lymfaterapia + liikunta = kivutonta elämää!
Mä olen käynyt nyt kolmesti fysioterapiassa, jossa hierotaan niska-hartiaseudun lihaksia auki ja käsitellään rinnat. Fyskarini käyttää lymfaterapiaa hoitojen ohessa, joten lähetteeäni korvaa täten myös sen. Ja mitä on tapahtunut? Olo on aivan mainio! Särkyjä on edelleen, mutta huomattavasti vähemmän siihen verrattuna, mitä niitä oli ennen fysioterapian aloittamista. Tulokset olivat heti kahden kerran jälkeen huomattavissa, ja viimeisen viikon olen nukkunut ILMAN LIIVEJÄ! Ilman minkäänlaisia ongelmia, kuin pieni possu. Myös nännien sinertäminen on vähentynyt radikaalisti, en ole viimeiseen pariin viikkoon nähnyt niissä mitään muuta kuin punertavaa ja pinkihtävää. Paitsi tietenkin verisuonia.
Tosin yksistään lymfaterapia ei ihmeisiin pysty, vaan mun on muistettava liikkua. Liikunta, jossa yläkroppa saa tekemistä, tukee paranemisprosessia ja kyllähän huomaan itsekin, että jos juoksulenkille ei ole muutamaan päivään menty, niin särkyjä on enemmän. Kuten nyt, kun en ole päässyt sairastelun ja työkiireiden vuoksi. Onneksi huomenna on tanssitreenit, joten niihin sitten - niissä tosin yläkroppa ei saa kyytiä, vaikka asento täytyykin säilyttää.
Mutta oon ollut ikionnellinen siitä, että pystyn hengailemaan ja nukkumaan ilman liivejä, koska se oli yksi toiveeni, kun leikkaukseen menin. Ettei tarvitsisi pitää epämukavia liivejä 24/7 ja ettei ilman liivejä oleminen olisi inhottavan tuntuista. Nyt se ei enää ole, joskin kotioloja kauemmas en vielä ilman liivejä uskalla lähteä.
Viime viikolla kävin ostamassa parit uudet rintaliivit. Toiset ovat kokoa 65D, johon rintojen koko on asettunut, mutta toiset olivat kokoa 65E. Sama valmistaja, suht sama malli, mutta otin myös kokoa suuremmat sen vuoksi, että kuukautisten aikaan rinnat edelleen paisuvat. Olen ollut nyt ahkerasti Prisman asiakas, sillä Actuelle-merkistä olen löytänyt tuon kokoluokan liivejä. Henkkamaukkoihin ja muihin on edelleen turha mennä, mutta se johtuu siitä, että suurin osa liiveistä alkaa ympärysmitasta 75.
Mutta tällä jatketaan. Terapiasta on lähetettä jäljellä vielä 12 kertaa. Sen jälkeen pitäisi katsoa, miten paljon kivut ovat häipyneet ja tehdä päätös siitä, haluanko rasvansiirron tehtäväksi tuon koirankorvan poiston yhtedessä. Jos edistys tapahtuu tätä tahtia, niin tuskin.
Ihmiset - jos teillä on särkyjä pienennysleikkauksen jälkeen, niin kokeilkaa lymfaterapiaa! Suosittelen lämpimästi!
Viimeisiä muutoskuvia aion pistää tässä kohta pikaa. Ehkä saan aikaiseksi otettua kuvat tänää.
Tosin yksistään lymfaterapia ei ihmeisiin pysty, vaan mun on muistettava liikkua. Liikunta, jossa yläkroppa saa tekemistä, tukee paranemisprosessia ja kyllähän huomaan itsekin, että jos juoksulenkille ei ole muutamaan päivään menty, niin särkyjä on enemmän. Kuten nyt, kun en ole päässyt sairastelun ja työkiireiden vuoksi. Onneksi huomenna on tanssitreenit, joten niihin sitten - niissä tosin yläkroppa ei saa kyytiä, vaikka asento täytyykin säilyttää.
Mutta oon ollut ikionnellinen siitä, että pystyn hengailemaan ja nukkumaan ilman liivejä, koska se oli yksi toiveeni, kun leikkaukseen menin. Ettei tarvitsisi pitää epämukavia liivejä 24/7 ja ettei ilman liivejä oleminen olisi inhottavan tuntuista. Nyt se ei enää ole, joskin kotioloja kauemmas en vielä ilman liivejä uskalla lähteä.
Viime viikolla kävin ostamassa parit uudet rintaliivit. Toiset ovat kokoa 65D, johon rintojen koko on asettunut, mutta toiset olivat kokoa 65E. Sama valmistaja, suht sama malli, mutta otin myös kokoa suuremmat sen vuoksi, että kuukautisten aikaan rinnat edelleen paisuvat. Olen ollut nyt ahkerasti Prisman asiakas, sillä Actuelle-merkistä olen löytänyt tuon kokoluokan liivejä. Henkkamaukkoihin ja muihin on edelleen turha mennä, mutta se johtuu siitä, että suurin osa liiveistä alkaa ympärysmitasta 75.
Mutta tällä jatketaan. Terapiasta on lähetettä jäljellä vielä 12 kertaa. Sen jälkeen pitäisi katsoa, miten paljon kivut ovat häipyneet ja tehdä päätös siitä, haluanko rasvansiirron tehtäväksi tuon koirankorvan poiston yhtedessä. Jos edistys tapahtuu tätä tahtia, niin tuskin.
Ihmiset - jos teillä on särkyjä pienennysleikkauksen jälkeen, niin kokeilkaa lymfaterapiaa! Suosittelen lämpimästi!
Viimeisiä muutoskuvia aion pistää tässä kohta pikaa. Ehkä saan aikaiseksi otettua kuvat tänää.
torstai 20. elokuuta 2015
Lymfaterapiaa ja rasvansiirtoa
No niin. Toinen mielipide on nyt haettu ja kuviot taas jonkun aikaa selvemmät.
Toinen kirurgi puolsi ensimmäisen näkemystä siitä, että leikata ei kannata. Rinnat ovat todella kaunismalliset ja upeasti parantuneet. Kipuilun syytä hän ei osannut sanoa, mutta arveli sen johtuvan siitä, että arpeen on jäänyt hermoja pinteeseen. Tämän lisäksi hän sanoi, että voisin hyötyä fysioterapiasta ja pitkäaikaisesta kivunhoidosta, koska arpikudoken pehmentäminenkin voisi helpottaa särkyjäni. Hän kirjoitti minulle 15 kerran lähetteen fysioterapiaan. Lisäksi hän sanoi, että jos fysioterapia ei auta, niin koirankorvan poiston yhteydessä voisi kokeilla tehdä rasvansiirron leikkausalueelle. Lyricaa hän suositteli myös, mutta - ehkä olen jästipää - en vieläkään suostu sitä kokeilemaan.
Eli homma etenee nyt niin, että koirankorvan korjausleikkausta siirretään. Olin yhteydessä ensimmäiseen leikkaavaan kirurgiin, joka puolsi tuota ajatusta rasvansiirron yhdistämisestä koirankorvan leikkaamiseen. Ensin kokeillaan kuitenkin fysioterapia, että auttaako se, ja jos se auttaa, rasvansiirtoa ei tehdä. Jos se ei auta, voidaan kokeilla vielä rasvansiirtoa.
Nyt olen kahden vaiheilla, että kokeilenko mieluummin Lyricaa vai rasvansiirtoa... Molemmissa on riskinsä, mutta Lyricassa vaikutukset eivät ole pysyvät. Rasvansiirrossa on kuulemma 1-2 % mahdollisuus, että kivut pahenevat. Enkä todellakaan halua riskeerata, että ne muuttuvat pahemmiksi, koska näiden nykyisten kanssa jo pärjäilee. Toisin sanoen hitaasti mutta (ehkä) varmasti on tuo vasenkin rinta paranemaan päin.
Kävin tänään kokeilemassa ensimmäisen kerran lymfaterapiaa. Terapeutti sanoi, että siitä olisi saattanut olla hyötyä jo nopeammin leikkauksen jälkeen, kudosparaneminen olisi voinut olla nopeampaa. Mutta minkäs teet, kun et tiennyt. Mutta ehkäpä te muut voitte ottaa asian kirurgin kanssa esille ja kysellä tarkemmin? Kuulemma rintasyöpäleikkauksessa käyneille monesti tehdään lymfaterapiaa. Terapiasessio itsessään oli aivan käsittämätön. Nainen kevyesti pienesti hieroi kaulaa, niskaa, solisluukuoppaa, rintaa ja kainaloa, mutta olo session jälkeen on janoinen ja tokkurainen. On kuin olisi pienessä kuumeessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo lymfaterapia tekee!
Toinen kirurgi puolsi ensimmäisen näkemystä siitä, että leikata ei kannata. Rinnat ovat todella kaunismalliset ja upeasti parantuneet. Kipuilun syytä hän ei osannut sanoa, mutta arveli sen johtuvan siitä, että arpeen on jäänyt hermoja pinteeseen. Tämän lisäksi hän sanoi, että voisin hyötyä fysioterapiasta ja pitkäaikaisesta kivunhoidosta, koska arpikudoken pehmentäminenkin voisi helpottaa särkyjäni. Hän kirjoitti minulle 15 kerran lähetteen fysioterapiaan. Lisäksi hän sanoi, että jos fysioterapia ei auta, niin koirankorvan poiston yhteydessä voisi kokeilla tehdä rasvansiirron leikkausalueelle. Lyricaa hän suositteli myös, mutta - ehkä olen jästipää - en vieläkään suostu sitä kokeilemaan.
Eli homma etenee nyt niin, että koirankorvan korjausleikkausta siirretään. Olin yhteydessä ensimmäiseen leikkaavaan kirurgiin, joka puolsi tuota ajatusta rasvansiirron yhdistämisestä koirankorvan leikkaamiseen. Ensin kokeillaan kuitenkin fysioterapia, että auttaako se, ja jos se auttaa, rasvansiirtoa ei tehdä. Jos se ei auta, voidaan kokeilla vielä rasvansiirtoa.
Nyt olen kahden vaiheilla, että kokeilenko mieluummin Lyricaa vai rasvansiirtoa... Molemmissa on riskinsä, mutta Lyricassa vaikutukset eivät ole pysyvät. Rasvansiirrossa on kuulemma 1-2 % mahdollisuus, että kivut pahenevat. Enkä todellakaan halua riskeerata, että ne muuttuvat pahemmiksi, koska näiden nykyisten kanssa jo pärjäilee. Toisin sanoen hitaasti mutta (ehkä) varmasti on tuo vasenkin rinta paranemaan päin.
Kävin tänään kokeilemassa ensimmäisen kerran lymfaterapiaa. Terapeutti sanoi, että siitä olisi saattanut olla hyötyä jo nopeammin leikkauksen jälkeen, kudosparaneminen olisi voinut olla nopeampaa. Mutta minkäs teet, kun et tiennyt. Mutta ehkäpä te muut voitte ottaa asian kirurgin kanssa esille ja kysellä tarkemmin? Kuulemma rintasyöpäleikkauksessa käyneille monesti tehdään lymfaterapiaa. Terapiasessio itsessään oli aivan käsittämätön. Nainen kevyesti pienesti hieroi kaulaa, niskaa, solisluukuoppaa, rintaa ja kainaloa, mutta olo session jälkeen on janoinen ja tokkurainen. On kuin olisi pienessä kuumeessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo lymfaterapia tekee!
perjantai 10. heinäkuuta 2015
Toinen mielipide - rintaa korjaamaan?
Kysyin mielipidettä hyvän ystäväni äidiltä tuosta vasemmasta rinnasta. Hänen mielestään ehdottomasti toisen plastiikkakirurgin mielipide ja kertomani perusteella sanoi, että rinta kannattaa korjauttaa. Lyricaa hän ei missään tapauksessa suositellut, koska hänen tietojensa ja kokemustensa mukaan siitä on vaikea päästä eroon. Suositteli myös yksityiselle puolelle lähtemistä, jos julkisella puolella vastaus on tuollainen.
Vaasassa sama kirurgi toimii sekä yksityisellä että julkisella, joten joutunen lähtemään toiseen kaupunkiin hakemaan mielipidettä toiselta kirurgilta. Mutta tämän vastauksen jälkeen olen varma, että toista mielipidettä lähden hakemaan.
Vaasassa sama kirurgi toimii sekä yksityisellä että julkisella, joten joutunen lähtemään toiseen kaupunkiin hakemaan mielipidettä toiselta kirurgilta. Mutta tämän vastauksen jälkeen olen varma, että toista mielipidettä lähden hakemaan.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Hitaasti, hitaasti, hitaasti
Uskallanko sanoa, että edistymistä on tapahtunut? Aivan pientä, mutta on kuitenkin. Vasemman rinnan nänni sinertää harvemmin ja vähemmän, ja jomotuskin on helpottanut hieman. Jomotusta on kuitenkin edelleen, joten varovaisesti yritän sitä edelleen kohdella. Koskahan elämä normalisoituu?
Päiväkirurgisesta ei ole kuulunut mitään. Sitä odotellaan siis edelleen.
Outoa katsoa itseään kuvista, kun rintoja ei enää ole. Tulin juuri lomareissulta, ja mies nappasi muutaman kuvan ja jösses. Tissit on niinku yläasteikäisellä! Mulla on ollut tämän kokoiset rinnat ehkä seiskaluokalla. Mä oon aina miettinyt, miten kivaa olisi, jos rinnat olis kerrankin pienehköt ja suht ylhäällä. Nyt ne on juuri siellä, ja mitä mä olen alkanut ajatella? Voi kunpa ne olis ihan hitusen isommat ja hieman alempana.
Kai se on ihmisen perusluonto, että mihinkään ei voi olla täysin tyytyväinen :D. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö haluaisin vanhat tissit takaisin tai en olisi tyytyväinen nykyiseen kokoluokkaan, ei todellakaan. Aina välillä vain käy mielessä, että joissain tilanteissa suuremmat oli kivemmat. Onneksi nämä hetket menee ohi nopeasti, ja niitä tulee vain harvoin...
Päiväkirurgisesta ei ole kuulunut mitään. Sitä odotellaan siis edelleen.
Outoa katsoa itseään kuvista, kun rintoja ei enää ole. Tulin juuri lomareissulta, ja mies nappasi muutaman kuvan ja jösses. Tissit on niinku yläasteikäisellä! Mulla on ollut tämän kokoiset rinnat ehkä seiskaluokalla. Mä oon aina miettinyt, miten kivaa olisi, jos rinnat olis kerrankin pienehköt ja suht ylhäällä. Nyt ne on juuri siellä, ja mitä mä olen alkanut ajatella? Voi kunpa ne olis ihan hitusen isommat ja hieman alempana.
Kai se on ihmisen perusluonto, että mihinkään ei voi olla täysin tyytyväinen :D. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö haluaisin vanhat tissit takaisin tai en olisi tyytyväinen nykyiseen kokoluokkaan, ei todellakaan. Aina välillä vain käy mielessä, että joissain tilanteissa suuremmat oli kivemmat. Onneksi nämä hetket menee ohi nopeasti, ja niitä tulee vain harvoin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)