Ja tältä se näyttää 3 kk jälkeen

Meinasin ensin värvätä ukon ottamaan musta kuvia, mutta kun ukolla on intensiivinen jumppatuokio kesken, niin ehkä en häiritse sitä. Kanske joku kaunis päivä joku mustakin nappaa taas kuvaa niin että saan tännekin jotain siistimmän näköistä.

Kuppikoko on tosiaan asettunut tällä hetkellä siihen 70C tienoille. Kiloja tämä lähes 4 kk potilaana oleminen ei ole tuonut lisää, mikä on suoranainen ihme siihen nähden mitä kurkusta on välillä alas kiskottu. Koostumusta kroppa sen sijaan on muuttanut, ja ne vähäisetkin lihakset ovat kyllä löystyneet. Mm. vyötärönympärys on kasvanut 5 senttiä, joka kertoo vain siitä, että lihakset eivät ole olleet töissä. Oon äärimmäisen iloinen, että pääsen taas liikkumaan.

Liikunnasta puheenollen. Kiipeilysessio sujui mainiosti, jos ei oteta huomioon korkean paikan paniikkijäätymistä siinä vaiheessa, kun reitti olisi pitänyt topata (kiivetä kiven päälle). Kerran tipuin parista metristä suoraan kiveä pitkin ja taisinpa lyödä toisen rinnankin siinä samaan syssyyn johonkin murikkaan. Patjalle tömähtäessäni päästin suustani vaistomaisen karjaisun ja kirosanalitanian - en sen vuoksi, että minnekään olisi sattunut vaan siksi, että olin niin lähellä! Vasta myöhemmin tajusin, että minnekään ei tosiaan sattunut. Woohoo! Nyt oon käynyt pyörälenkeillä sen jälkeen ja tässä katselen ratsastuskoulujen sivuja, jos jonnekin pääsisin kohta sitäkin taas koettamaan. Rakasta harrastusta on kova ikävä.

Saunomassa aion käydä tänään. Katsotaan miten se menee. Teipit otin pois pari päivää sitten ja olin yllättynyt siitä, miten hyvin mulla on nyt jo arvet vaalenneet ja parantuneet. Kyllähän ne näkee, mutta ei ne mitkään silmiinpistävät ole. Molemmat rinnat alkaa jo vähän hakeutua muotoonsa, mutta vasen on edelleen jäljessä paranemisessa. Ehkä sekin vielä. Lisäksi löysin Triumphilta äärettömän mukavat kaarituelliset liivit, joissa on pehmeä, paksu kuppi. Maksoivat 40 € ja ovat jokaisen pennin arvoiset. Niitä olen tässä pitänyt.

All in all. Välillä tulee haikea fiilis ja mietin, että teinkö virheen. Siinä vaiheessa yleensä muistuttelen itseäni niistä syistä, jotka leikkaukseen saivat lähtemään. Liikkumisen vaikeus, huono ryhti, pahenevat fyysiset vaivat (olkapää ja takareisi, olkapää ehti tulehtua ja takareisi vasta oiria ilmeisesti etukenoisen liikkumisen vuoksi), vaatteiden löytymisen vaikeus, Kyllähän ne olisivat varmasti hyvältä näyttäneet, joo, mutta vaikeaa niiden kanssa eläminen oli. Jos olisivat olleet edes pari kuppia pienemmät, en varmaankaan olisi niille tehnyt yhtään mitään. Aina välillä on hyvä pysähtyä käsittelemään tätä asiaa omassa päässään.

Huomenna on sukujuhlat. Kummipojan synttärit. Viikon päästä serkun valmistujaiset. Tässä ovat ensimmäiset tilaisuudet, joissa astun suvun näkyville uusine tisseineni. Se pistää jännittämään, mutta nyt olen siihen jo valmistautunut henkisestikin.