10 kertaa lymfaa takana ja wau!

Oikesti. En voi kuin suositella kokeilemaan lymfaerapiaa leikatuille tisseille. Ero on huikea.

Oon käynyt lymfaterapiassa siis nyt 10 kertaa, 1-2 viikon välein. Lähtökohta oli tosiaan se, että rinnat olivat kovat ja vasen rinta särkyili vähän ties mistä. Tästä syystä olin alkanut varoa sitä, mikä taas jumitti vasemman hartian ja aiheutti kipuja olkapäähän.

No joo, pelkästään lymfaa ei ole tässä kiittäminen, mutta laitan kyllä 70 % sen ansioiksi. Rinnat ovat pehmeät, hartia alkaa aueta ja kivut ovat lähes poissa. Jos vain muistan vielä jumpata hartiaseutua, selkää ja rintalihaksia, niin olen aivan kuin uusi ihminen. Ihan uskomatonta. Mutta kipujen häipymisen lisäksi rinnat ovat tosiaan aivan ihanan pehmeät. Oikein joudun muistelemaan, että olivatko vanhatkaan rinnat näin pehmoiset. Olo on siis aika mahtava. Vielä on 5 kertaa jäljellä, ja nyt hoitokertojen väliä pidennetään. Alan nyt käymään 3 viikon välein, koska ei ole ollut samalla tavalla enää särkyjä.

Tänään kaivoin kaapistani sporttiliivit, jotka ostin paranemisvaiheeseen, mutta jotka tukivat aivan vääristä paikoista ja väärällä tavalla. Kyseessä olivat Shock Absorbereiden edestä avattavat liivit, joista puhuin jo aikaisemminkin rintaliivejä koskevasa postauksessa. Ne siis puristivat rintoja alaspäin ja rintakehään, joka sattui. Ja TADAA - nyt ei mitään ongelmaa! Pystyin pitämään niiä aivan ongelmitta, kun puoli vuotta sitten ne särkivät niin pirusti. Lisäksi oon nyt ruvennut käyttämään Casallin sporttitoppia, joka sekin otti vielä puoli vuotta sitten kipeää. Ei enää!

Olen niin onnellinen asiasta. Vielä on matkaa jäljellä, esimerkiksi olkaimettomia toppeja en saa käytettyä enkä juuri hengaile ilman liivejä. Mutta hällä väliä, rinta alkaa olla kuitenkin terve! Ei enää jokapäiväistä jomotusta ja särkyä. Eikä mitään hermokipulääkkeitä.

Lisäksi tunto on alkanut palata leikkausalueille. Mulla on etenkin oikean rinnan alusta ollut aika pitkälti tunnoton, mutta tänään huomasin liivejä vaihtaessani, että hei, näissähän on tuntoa. Eli yli 1,5 vuotta on ottanut, että tunto on alkanut palaamaan. Nännialueella taas tunto vaihtelee. Välillä ei tunnu juuri mitään, välillä taas kosketus sattuu. Mutta nekin tuntuvat nyt normaalimmilta. Haavat ja arvet on mulla vaalentuneet niin paljon, että niitä ei juuri enää näe eikä tunne. Mutta mulla on aina haavat ja arvet parantuneet hyvin.

Johtopäätökset:
1. Kannatti sinnikkäästi etsiä apua, sillä sain apua ongelmaani
2. Jumpatkaa, jumpatkaa, jumpatkaa
3. Jos rinnat tuntuvat kovilta eikä kipu lakkaa, kokeilkaa lymfaterapiaa. Siihen on mahdollista saada myös lähete, ilman sitä homma kustantaa aika kivasti.
4. Toipuminen oikeasti ottaa lähemmäs 2 vuotta. Yksilöllistä, kyllä, mutta kannattaa varautua siihen.

Mulla on edelleen koirankorva oikean rinnan alla. Se on hieman pienentynyt, mutta tuskin tulee ikinä lähtemään ilman leikkausta. Tällä hetkellä en vain halua muista syistä mennä operoimaan sitä. Pelkään, että sieltä tulee antibioottikuuria, eikä kroppa tällä hetkellä kestä sellaisia. Joten johtopäätös nro 5: Rintojen pienennysleikkaus on kokonaisuudessaan iso operaatio, joka kuormittaa koko kehoa päästä varpaisiin. 

Pienemmät rinnat - miltä ne oikeasti tuntuvat?

Leikkauksesta on kulunut aikaa hulppeat 1,5 vuotta. Kulunut puolitoistavuotinen on ollut kaikin puolin haastava, ehkä elämäni haastavimpia ajanjaksoja. Haastavimmaksi se ei sentään yllä, sillä mukaan mahtuu myös masennusta ja uupumusta, mutta uskokaa kun sanon - ei olla oltu kaukana samasta tilasta.

Ihmiselle, jolle aktiivisena ja sosiaalisena pysyminen on elinehto, oli moneksi kuukaudeksi paikalleen jumahtaminen suoranaista helvettiä. Uskon, että mun tieni on ollut kivikkoisempi kuin useimpien muiden, sillä yli vuoteen ei ollut viikkoa (välillä edes päivää), kun paraneminen ei olisi aiheuttanut päänsärkyä. On ollut raskasta herätä välillä joka päivä uuteen, yhtä särkyiseen aamuun ilman mitään tietoa, tuleeko se koskaan päättymään. Olen käynyt läpi itsesyytökset siitä, että pitikö tehdä se. Pärjäilin kai ihan hyvin vanhoillakin rinnoilla, miksi menin leikkauttamaan. Nyt säryt ovat pahemmat, vaihtoivat oikeastaan vain paikkaa oikeasta olkapäästä ja hartiasta vasempaan rintalihakseen.

Mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. En saanut silloin puolen vuoden jälkeen kirurgiin yhteyttä, kun olisin tarvinnut, ja kun vuoden jälkeen sain hänet kiinni, oli vastaus lähinnä "elä nyt sen kanssa". Jos kenellekään käy ikinä samalla tavalla, suosittelen lämpimästi hakemaan toisen kirurgin mielipiteen, ja vaikka sitten sen kolmannenkin. He ovat kaikki ihmisiä, ja he ovat kaikki erilaisia. Olen kiitollinen, että toiselta kirurgilta sain lähetteen fysioterapiaan, sillä se on pelastanut minut. Jos joku haluaa kuulla kirurgien nimet, minuun saa yhteyden pistämällä kommenttikenttään viestiä ja sähköpostiosoitetta. Tarkistan kommentit aina ennen julkaisua, ja jos kyse on vain tällaisesta tiedustelusta, kommentti ei tule julki.

Käsitys omasta kehosta, viehättävyydestä ja seksuaalisuudesta on muuttunut täysin. Peilikuvasta katsoo sopusuhtainen nainen, joka kerrankin tuntee olonsa viehättäväksi ja seksikkääksi. Ja ainut asia, mikä peilissä on muuttunut, on rintojen koko. Olin isoista rinnoistani todella epävarma ja suorastaan häpesin niitä. Halusin piilottaa ne, mutta toisaalta taas niiden piilottaminen oli mahdotonta. Välillä tuntui, että olisi ollut helpompi olla edelleen sen 20 kg suurempi, jolloin rinnatkin olisivat sopineet kehoon paremmin. Nyt ne sopivat paremmin pieneen, kapeaan kehoon ja mulla itselläni on olo, että mua ei arvioida enää sen vuoksi, että mulla on isot rinnat. Vihasin sitä tunnetta, että sain huomiota rintojen vuoksi. Seksielämäänkin tämä tietenkin on vaikuttanut. Kun olo oman kehon suhteen on itsevarmempi, myös seksin harrastaminen on mukavampaa ja hauskempaa. Aiemmin halusin pitää rintaliivit päällä, mieluummin myös paidan päällä. Vihasin jokaista liikettä, jotka saivat ne lollottimet liikkumaan. Nyt niiden liikkuminen ei edes haittaa. Rintojen ja nännien tunto ei tosiaan ole ennallaan, mutta sain sen tilalle jotain paljon parempaa, joten ei se haittaa.

Sitten taas käsitys omasta itsestä. Alussa pelkäsin sitä, että kun kehosta viedään jotain niin hallitsevaa, niin jonkinlaista kriisiä on odotettavissa. Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut. Enemmän mulla on ollut kriisiä silloin, kun olen pelännyt, että ne pirulaiset kasvavat takaisin heti. Mä olen itsevarmempi, onnellisempi ja persoonallisempi kuin olen ikinä ollut. Pelkästään rintojen pienentymisen seurausta tämä tuskin on, vaan taustalla on käyty aikamoista henkistä kamppailua itsensä puolustamisen ja muun henkisen puolen kanssa aivan muista syistä. Mutta rintojen pienentyminen on varmasti helpottanut prosessia. Vaatteiden kanssa on ollut hieman ongelmia, koska pukeutuminen pienten rintojen kanssa tuntuu olevan aivan erilaista kuin suurien. En siis oikein osaa pukea itseäni, joskin vasta viime aikoina tilanne on hieman parantunut. Sitä kylläkin ihmettelen, että millaisille ihmisille takkeja tehdään, jos edes nämä rinnat eivät meinaa niihin mahtua?!

Eikä kukaan oikeasti ole erityisemmin huomannut niiden pienentymistä. Kukaan ei ole oma-aloitteisesti ihmetellyt ääneen, että onpa ne isot. Kaksi ihmistä on sanonut, että kyllä vähän jo ajattelivat, että eikö ne olleet suuremmat, mutta vasta kun sanoin, mitä olen tehnyt. Useampi on todennut, että ovat vain olettaneet niiden pienentyneen muun laihtumisen ja kutistumisen ohella (mainittakoon tässä, että olen painanut viimeiset 3 vuotta sen 63 kg +-2 kg, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut). Kaikki palaute on ollut positiivista ja kannustavaa.

Pienemmät rinnat, miltä ne oikeasti tuntuvat? Ihan helvetin hyviltä. Sain kaupan päälle vielä miljoonien arvoisen opetuksen siitä, että luovuttaminen ei kannata. Liikuntaakin on nyt pakko harrastaa, jos haluaa pysyä toimintakykyisenä. Joten eikös tämä lopulta aika kivasti kääntynyt? Jäljellä on enää koirankorvasta eroon pääseminen, joka näillä näkyminen saa odottaa vielä jonkun aikaa. Joku päivä senkin kuitenkin vielä teen.

Tasaista elämää

Elo rintojen kanssa alkaa aika mukavasti tasaantua. Mä olen saanut fysioterapiasta ohjeita, joita olen noudatellut, ja ne on kyllä auttaneet. Osaan paremmin hallita ja käsitellä tuon vasemman rinnan kipuilua - paitsi kuukautisten aikaan, joilla selkeästi on vaikutusta.

Olen viimeisten parin viikon aikana meinannut saada useampaan kertaan halvauksen, kun olen miettinyt, että ne pirulaiset on kyllä kasvaneet. Kuvittelin jo mielessäni sen kammottavan tilanteen, että ne palautuu lähtökokoonsa samantien. Viime kuukauden oon käyttänyt tyystin niitä E-kupin liivejä ja on tuntunut, että rinnat täyttävät ne ihan kiitettävästi. Kunnes sitten tällä viikolla palasin taas kuukautisten jälkeen noihin D-kupin liiveihin ja totesin, että ihan samanlaiset ne on kun olivat vielä ennen E-kupin liivien ostoakin. En vain tajua, mistä tuo vaikutelma johtuu. Sama liivimalli, sama ympärys, mutta yhtä isompi kuppi, ja yhtäkkiä tuntuukin, ettei se riitä? Ja sitten yhtä pienempi kuppi on oikein soppeli. En tajua. Tästä huomaa sen, että liivikoko ei ole ikinä absoluuttinen.

Mutta. Ne kipuilut tuntuvat nyt pääasiassa johtuvan tuon vasemman hartian ja rintalihaksen kireydestä. Selkeästi lymfa on auttanut, mutta pelkästään sillä ei selvitä. Lihasten kireyteen olen saanut ohjeet tehdä seuraavat liikkeet tässä järjestyksessä:
1. Olkapäiden korjausliike. Ota hyvä asento, rentouta olkapäät, ja sitten tee pieni korjausliike. Eli siirrät siis lapoja lähemmäs toisiaan, olkapäitä taaemmas. Rentouta taas. Toista 10 kertaa. Tämä aktivoi selän lihaksia ainakin (näin omien tuntemusten mukaan).
2. Ota taas hyvä asento, katso suoraan eteenpäin. Siirrä päätä hieman taaksepäin, mutta älä käännä sitä mihinkään. Vähän kuin kana eteenpäin kulkiessaan. Siirrä päätä hieman taaksepäin, rentouta, toista 10 kertaa. Tämä rentouttaa hartia- ja niskalihaksia ja treenaa niskan tukilihaksia.
3. Venytä rintalihaksia. Mene seisomaan oviaukkoon, nosta molemmat kädet ovenkarmeille hartiatason korkeudelle ja nojaa eteenpäin. Tämä tehdään viimeisenä, mutta tätä kuulemma saisi toistella pitkin päivää aina kun tilanne tulee.

Sellaista. Sitten muistaa tehdä vielä taukojumpat töissä, käydä juoksemassa ja tehdä muuta aktivoivaa, niin siinä se elämä menee taas omalla painollaan. Palaute on välitön, jos jää tekemättä.

Tältä ne nyt näyttää

No niiiiin. Nyt laitan vihdoin ja viimein niitä kuvia, joita on pitänyt laittaa jo hetken aikaa. Muutoksia ulkonäössä on tapahtunut koko ajan hieman, joten aiemmin näitä ei ehkä olisi kannattanut laittaakaan. Sitä paitsi nyt on niin komeat rusketusraidat, että oksat pois.

Ensimmäisenä kuva sporttiliivien ja urheilutopin kanssa. Sporttiliivit ovat kokoa S/M ja Prismasta ostetut. Jostain syystä sellaiset lörttösporttiliivit, jotka eivät purista rintoja liikaa, sopivat parhaiten. Vasen rinta huutaa kirosanoja ilmoille, jos erehdyn pistämään sen tissit kokoon puristavaan sporttitoppiin. Toivoin, että olisin voinut pitää myös sellaisia, mutta elämä päätti eri tavalla. Joten toistaiseksi voin edelleen unohtaa sporttitopit.

Tässä ollaan sitten ihan normaaleissa, kaarituellisissa liiveissä. Liivit ovat ne Prismasta ostetut Actuellet, kokoa 65D. En viitsinyt kiskaista niitä E-kupin liivejä päälle, koska nämä liivit ovat ne, joissa suurimman osan ajasta kuljen. Kuva antaa ymmärtää, että rinnat ovat sijoittuneet todella ylös, mutta se huijaa. Tosin vain hieman, koska mulla on oikeasti olo välillä kuin teini-ikäisellä. Tissit ovat ylempänä kuin ovat varmaan ikinä olleet. Siksi toppienkin kanssa saa olla hitusen tarkkana, ettei kaula-aukosta näy mitään ylimääräistä.

Kaksi kirurgia ja haavapolin tädit ovat kehunet, että ovat todella kauniit ja symmetriset rinnat. Omasta mielestäni vasen nänni on aika surullinen (nänni vetää hassusti alaviistoon, eli ei ole keskellä), mutta se on ainut kohta, joka mättää. Viihdyn näissä todella hyvin kokoluokkansa ja ulkomuotonsa puolesta. Mieskin ihastelee sitä, miten kivaa on, kun tissit mahtuvat käteen. Oikean rinnan alle jäi pieni kateenkorva. Se oli suurempi, mutta kokonaan se ei kuitenkaan suppuuntunut, joten se pitää leikata. Samassa operaatiossa kirurgi haluaisi muokata vasemman nännin sisäyläreunaa, jotta nänni olisi pyöreämpi. Sieltä iho on nimittäin venähtänyt.

Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Mulla ei ole paranemisprosessissa ollut kertaakaan minkäänlaista ongelmaa arpien ja haavojen kanssa, TOSIN mulla arvet ovat aina parantuneet hyvin. Eli ylimääräistä arpikasvua ei ole ollut, ja kaikki mun arvet on aina vaalentuneet todella hyvin.

Lymfaterapia + liikunta = kivutonta elämää!

Mä olen käynyt nyt kolmesti fysioterapiassa, jossa hierotaan niska-hartiaseudun lihaksia auki ja käsitellään rinnat. Fyskarini käyttää lymfaterapiaa hoitojen ohessa, joten lähetteeäni korvaa täten myös sen. Ja mitä on tapahtunut? Olo on aivan mainio! Särkyjä on edelleen, mutta huomattavasti vähemmän siihen verrattuna, mitä niitä oli ennen fysioterapian aloittamista. Tulokset olivat heti kahden kerran jälkeen huomattavissa, ja viimeisen viikon olen nukkunut ILMAN LIIVEJÄ! Ilman minkäänlaisia ongelmia, kuin pieni possu. Myös nännien sinertäminen on vähentynyt radikaalisti, en ole viimeiseen pariin viikkoon nähnyt niissä mitään muuta kuin punertavaa ja pinkihtävää. Paitsi tietenkin verisuonia.

Tosin yksistään lymfaterapia ei ihmeisiin pysty, vaan mun on muistettava liikkua. Liikunta, jossa yläkroppa saa tekemistä, tukee paranemisprosessia ja kyllähän huomaan itsekin, että jos juoksulenkille ei ole muutamaan päivään menty, niin särkyjä on enemmän. Kuten nyt, kun en ole päässyt sairastelun ja työkiireiden vuoksi. Onneksi huomenna on tanssitreenit, joten niihin sitten - niissä tosin yläkroppa ei saa kyytiä, vaikka asento täytyykin säilyttää.

Mutta oon ollut ikionnellinen siitä, että pystyn hengailemaan ja nukkumaan ilman liivejä, koska se oli yksi toiveeni, kun leikkaukseen menin. Ettei tarvitsisi pitää epämukavia liivejä 24/7 ja ettei ilman liivejä oleminen olisi inhottavan tuntuista. Nyt se ei enää ole, joskin kotioloja kauemmas en vielä ilman liivejä uskalla lähteä.

Viime viikolla kävin ostamassa parit uudet rintaliivit. Toiset ovat kokoa 65D, johon rintojen koko on asettunut, mutta toiset olivat kokoa 65E. Sama valmistaja, suht sama malli, mutta otin myös kokoa suuremmat sen vuoksi, että kuukautisten aikaan rinnat edelleen paisuvat. Olen ollut nyt ahkerasti Prisman asiakas, sillä Actuelle-merkistä olen löytänyt tuon kokoluokan liivejä. Henkkamaukkoihin ja muihin on edelleen turha mennä, mutta se johtuu siitä, että suurin osa liiveistä alkaa ympärysmitasta 75.

Mutta tällä jatketaan. Terapiasta on lähetettä jäljellä vielä 12 kertaa. Sen jälkeen pitäisi katsoa, miten paljon kivut ovat häipyneet ja tehdä päätös siitä, haluanko rasvansiirron tehtäväksi tuon koirankorvan poiston yhtedessä. Jos edistys tapahtuu tätä tahtia, niin tuskin.

Ihmiset - jos teillä on särkyjä pienennysleikkauksen jälkeen, niin kokeilkaa lymfaterapiaa! Suosittelen lämpimästi!

Viimeisiä muutoskuvia aion pistää tässä kohta pikaa. Ehkä saan aikaiseksi otettua kuvat tänää.

Lymfaterapiaa ja rasvansiirtoa

No niin. Toinen mielipide on nyt haettu ja kuviot taas jonkun aikaa selvemmät.

Toinen kirurgi puolsi ensimmäisen näkemystä siitä, että leikata ei kannata. Rinnat ovat todella kaunismalliset ja upeasti parantuneet. Kipuilun syytä hän ei osannut sanoa, mutta arveli sen johtuvan siitä, että arpeen on jäänyt hermoja pinteeseen. Tämän lisäksi hän sanoi, että voisin hyötyä fysioterapiasta ja pitkäaikaisesta kivunhoidosta, koska arpikudoken pehmentäminenkin voisi helpottaa särkyjäni. Hän kirjoitti minulle 15 kerran lähetteen fysioterapiaan. Lisäksi hän sanoi, että jos fysioterapia ei auta, niin koirankorvan poiston yhteydessä voisi kokeilla tehdä rasvansiirron leikkausalueelle. Lyricaa hän suositteli myös, mutta - ehkä olen jästipää - en vieläkään suostu sitä kokeilemaan.

Eli homma etenee nyt niin, että koirankorvan korjausleikkausta siirretään. Olin yhteydessä ensimmäiseen leikkaavaan kirurgiin, joka puolsi tuota ajatusta rasvansiirron yhdistämisestä koirankorvan leikkaamiseen. Ensin kokeillaan kuitenkin fysioterapia, että auttaako se, ja jos se auttaa, rasvansiirtoa ei tehdä. Jos se ei auta, voidaan kokeilla vielä rasvansiirtoa.

Nyt olen kahden vaiheilla, että kokeilenko mieluummin Lyricaa vai rasvansiirtoa... Molemmissa on riskinsä, mutta Lyricassa vaikutukset eivät ole pysyvät. Rasvansiirrossa on kuulemma 1-2 % mahdollisuus, että kivut pahenevat. Enkä todellakaan halua riskeerata, että ne muuttuvat pahemmiksi, koska näiden nykyisten kanssa jo pärjäilee. Toisin sanoen hitaasti mutta (ehkä) varmasti on tuo vasenkin rinta paranemaan päin.

Kävin tänään kokeilemassa ensimmäisen kerran lymfaterapiaa. Terapeutti sanoi, että siitä olisi saattanut olla hyötyä jo nopeammin leikkauksen jälkeen, kudosparaneminen olisi voinut olla nopeampaa. Mutta minkäs teet, kun et tiennyt. Mutta ehkäpä te muut voitte ottaa asian kirurgin kanssa esille ja kysellä tarkemmin? Kuulemma rintasyöpäleikkauksessa käyneille monesti tehdään lymfaterapiaa. Terapiasessio itsessään oli aivan käsittämätön. Nainen kevyesti pienesti hieroi kaulaa, niskaa, solisluukuoppaa, rintaa ja kainaloa, mutta olo session jälkeen on janoinen ja tokkurainen. On kuin olisi pienessä kuumeessa. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuo lymfaterapia tekee!

Toinen mielipide - rintaa korjaamaan?

Kysyin mielipidettä hyvän ystäväni äidiltä tuosta vasemmasta rinnasta. Hänen mielestään ehdottomasti toisen plastiikkakirurgin mielipide ja kertomani perusteella sanoi, että rinta kannattaa korjauttaa. Lyricaa hän ei missään tapauksessa suositellut, koska hänen tietojensa ja kokemustensa mukaan siitä on vaikea päästä eroon. Suositteli myös yksityiselle puolelle lähtemistä, jos julkisella puolella vastaus on tuollainen.

Vaasassa sama kirurgi toimii sekä yksityisellä että julkisella, joten joutunen lähtemään toiseen kaupunkiin hakemaan mielipidettä toiselta kirurgilta. Mutta tämän vastauksen jälkeen olen varma, että toista mielipidettä lähden hakemaan.

Hitaasti, hitaasti, hitaasti

Uskallanko sanoa, että edistymistä on tapahtunut? Aivan pientä, mutta on kuitenkin. Vasemman rinnan nänni sinertää harvemmin ja vähemmän, ja jomotuskin on helpottanut hieman. Jomotusta on kuitenkin edelleen, joten varovaisesti yritän sitä edelleen kohdella. Koskahan elämä normalisoituu?

Päiväkirurgisesta ei ole kuulunut mitään. Sitä odotellaan siis edelleen.

Outoa katsoa itseään kuvista, kun rintoja ei enää ole. Tulin juuri lomareissulta, ja mies nappasi muutaman kuvan ja jösses. Tissit on niinku yläasteikäisellä! Mulla on ollut tämän kokoiset rinnat ehkä seiskaluokalla. Mä oon aina miettinyt, miten kivaa olisi, jos rinnat olis kerrankin pienehköt ja suht ylhäällä. Nyt ne on juuri siellä, ja mitä mä olen alkanut ajatella? Voi kunpa ne olis ihan hitusen isommat ja hieman alempana.

Kai se on ihmisen perusluonto, että mihinkään ei voi olla täysin tyytyväinen :D. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö haluaisin vanhat tissit takaisin tai en olisi tyytyväinen nykyiseen kokoluokkaan, ei todellakaan. Aina välillä vain käy mielessä, että joissain tilanteissa suuremmat oli kivemmat. Onneksi nämä hetket menee ohi nopeasti, ja niitä tulee vain harvoin...

Pitäiskö mun vain kärsiä?

Kinesioteippaamisesta on ollut mun mielestä vähän hyötyä. Oon teipannut kyljestä kylkeen heti rintojen alapuolelta niin, että vähän nostavat rintoja. Sen lisäksi olen vetänyt teipinpalan tuohon vasemman rinnan etusyrjään. Mun mielestäni se on helpottanut oloa. Vasen nännikään ei sinerrä enää samalla tavalla kuin vielä kuukausi sitten, ja suppuuntumisreaktio toimii paremmin. En kylläkään uskalla ottaa teippejä vielä kokonaan pois, vaikka iho selkeästi ei yhtään nauti tästä tilanteesta. Jos sen kiskoo etenkin päistä liian tiukalle, se kiskoo ihoa ja tekee samantien vesikellot. Oli aika kammottavan näköinen tuo toinen kylki, kun olin laittanut liian tiukalle ja teippiä irrottaessa se veti samalla ihon pois vesikellojen päältä. Auts!

Mutta mä nyt tässä mietin, että pitäiskö mun oikeasti vain kärsiä. Kun kyse on kuitenkin enemmän lähinnä epämukavasta olosta. Ja tiedän, että oon aika herkkä epämukavalle ololle. Pikkusen jos jostain tuntuu pahalta, niin maailma päättyy ihan justiinsa. Tällä hetkellä kaarituelliset liivit tuntuvat antavan parhaimman tuen, mutta samalla mietin sitä, että rinnat eivät ikinä saa olla niille luonnollisessa asennossa. Siis mietin sitä, että onko kipuilussa sitten kuitenkin kyse enemmän siitä, että rinnat aristelevat "normikäyttöä", koska niitä on suojeltu niin tarkasti?

Perustan tämän näkemyksen siihen, että revähtänyt nilkkakaan ei parane ilman, että sitä ryhtyy käyttämään. Joten olisiko tässäkin kyse vähän samanlaisesta asiasta? Kirurgi oli kuitenkin sitä mieltä, että ei siellä enää mikään pahemmaksi voi muuttua. Tai niin ainakin käsitin.

Edelliseen postaukseen vielä viitaten, Lyricaa en aloittanut. Kaikki ne kokemukset riittivät vakuuttamaan minut siitä, että jos ikinä aloitan sen lääkityksen käyttämisen, sille on oltava pirun hyvä syy. Ja tämä ei vielä riitä siihen. Btw, jonkun piti soittaa sairaalasta 2-4 viikon päästä lääkityksen aloittamisesta, että miltä on tuntunut. Ei ole kukaan soitellut.

Vuosi täynnä eikä loppua näy

Tarkalleen ottaen 17.4. on kulunut tasan vuosi, mutta kuusi päivää sinne tänne. Missä mennään nyt?

Pääsin eilen käymään poliklinikalla kirurgin juttusilla eivätkä uutiset olleet aivan niitä mitä toivoin. Hänen mukaansa vasemmassa rinnassa oleva kipu kuulostaisi olevan hermokipua, jolle ei voi tehdä oikeastaan mitään. Leikata sitä ei voi, koska se saattaisi vain pahentaa tilannetta. Liian iso riski. Syy, miksi se oli välillä hyvinkin kivuton ja sitten taas kivulias on todennäköisesti se, että tunto alkaa palautua. Sopi kuulemma hyvin ajankohtaan. Ainut helpotusvaihtoehto on hermokipulääkitys, joka joko vie kivun pois kokonaan, ei vie kipua pois ollenkaan tai kipu palaa takaisin lääkityksen lopettamisen jälkeen. Lääkkeeseen liittyy aikamoinen läjä riskejä, jotka jokainen voi itse todeta Lyrican tiedoista.Lyrica on siis se lääke, josta sain reseptin.

Hän kuitenkin tekisi rasvaimun tuohon ihopussukkaan, joka oikean rinnan alle on jäänyt, ja muotoilisi vasemman rinnan nännipihaa. Nännipiha on paranemisen ohessa hieman venynyt ja jäänyt oudon muotoiseksi, eikä se myöskään ryppyynny, kuten pitäisi. Tämän hän korjaisi. Kyse olisi ilmeisesti hyvin pienestä operaatiosta, joka tehdään paikallispuudutuksessa eikä siinä mennä syvälle, ja vaikutukset ovat lähinnä esteettiset. Korjataan vain ihon pinnasta nännipihan rajaa. Sekä rasvaimu että nännipihan muotoilu tehtäisiin samalla kertaa paikallispuudutuksella päiväkirurgisessa. Nännihaavalla pitäisi tämän jälkeen pitää kuukauden verran teippejä, samoin tuossa ihopussukassa rasvaimun jälkeen.

Tämä uusi operaatio on aika riskitön, mutta koska mun hermoilla on taipumusta ottaa osumaa (näin omin sanoin kirurgin sanomiset toistaen), niin hän suositteli hermokipulääkitystä aloitettavaksi mahdollisimman pian ja jatkettavaksi sitä kuukauden verran vielä leikkauksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä,että söisin lääkkeitä noin 3 kk, sillä leikkaus ajoittuisi about kesäkuulle. Näin pienetkin riskit minimoitaisiin. Jos kävitte lukemassa lääkkeen haittavaikutuslistan yllä olevasta linkistä, ymmärrätte varmaan, että en ole erityisen innoissani asiasta.

Nännin sinertämisestä hän sanoi, että ei olisi huolissaan, pahemmaksi se ei siitä varmasti mene, päinvastoin. Kudosparantuminen on hidas prosessi ja suurin parantuminen on ohi about 6-12 kk, mutta paraneminen jatkuu aina 24 kk saakka. Joten kudos tulee vielä pehmenemään ja sinertämisen pitäisi helpottaa.

Nyt mulla on tässä vain yksi iso ongelma. Mitkään urheilurintaliivit eivät tunnu hyviltä. Ainoat hyviltä tuntuvat liivit ovat nuo Prismasta löytämäni kaarituelliset liivit, joita pidän jatkuvasti. Urheiluliivejä en kisko mielelläni päälleni, koska jokainen kokeilemani pari painaa ikävästi tai pistää rinnan sisäsyrjän kipuilemaan. Helpotusta kipuiluun olen löytänyt kinesioteipistä, mutta sekin on laiha lohtu, sillä herkkä iho ei kestä teippailua loputtomiin. Olen siis umpikujassa. Olo alkaa olla suorastaan kauhea ja kunto pohjalukemissa, mutta urheilu ei nappaa sitten niin yhtään, koska silloin pitäisi kiskaista sporttiliivit päälle. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että ei tiedä, milloin tämä päättyy vai päättyykö ikinä. Voinko ikinä kiskaista sporttiliivejä päälleni ilman kipua? Mielessä menee aika ristiriitaisia ajatuksia. Oliko mulla oikeasti niin paljon ongelmia isojen rintojen kanssa, että olisin ne tähän vaihtanut? Eikö siihen oikeasti ollut mitään muuta ratkaisua? Kannattiko niska-hartia-selkäkipujen vaihtaminen tähän kipuun?

Mussa elää vielä toivonkipinä kuitenkin. Jos kudosparantumista tapahtuu 24 kk saakka ja jos mulla on vielä avoimia haavaumia rinnan kudoksissa (kuten kirurgi sanoi), niin eikö silloin ole mahdollista, että myös hermot saattavat palautua edes jonkin verran? Jos kudosparaneminen vaikuttaa verenkiertoon, niin eikö sen silloin ole mahdollista vaikuttaa myös hermoihin? Mun on nyt vain löydettävä keino nykyisessä tilanteessa selviämiseen ja maltettava odottaa. Toivon, että odotus tuottaa tulosta.

Mun tekisi mieli teipata tissit kiinni kivuttomaan asentoon ja tuplateipata ne niin, että ne eivät varmasti liiku yhtään minnekään. Olen pirun turhautunut, väsynyt ja stressaantunut tilanteesta.

Tää ei ollut vielä tässä? Kutsu poliklinikalle!

Nyt se tuli, kirurgin "vastaus". Sain postissa kutsun poliklinikalle. Aika on kahden viikon kuluttua, joten tässä nyt sitten pitää vähän aikaa odotella, että sinne pääsee. Oon erittäin onnellinen tästä kutsusta, enkä malttaisi odottaa sinne asti! Valitukseni särystä ja stressistä on huomioitu :)

Niin, tässä on muuten yksi mielenkiintoinen seikka näiden lääkärinaikojen ja muiden suhteen. Siitä asti, kun homma alkoi rullata eteenpäin sairaalan päädyssä, on ajat lähetetty minulle postitse. En siis ole itse voinut niihin vaikuttaa. Tietenkin olen saanut siirrettyä, jos valittu aika ei sovi, mutta kukaan ei siis soittele eikä paikan päällä käydessäni mitään sovita. Postiluukusta tipahtelee lappusia sitä mukaa, kun aikoja on varattu.

Ehkä tämä on ihan normaali käytäntö, mutta itse en ole ikinä ollut missään leikkauksessa eikä homma ollut entuudestaan tuttu. Meitä on varmasti paljon, joten ihan vain tiedoksi ;).

Nyt sitten vain kirurgin mielipidettä odottelemaan...

Melkein vuosi takana...

Muutamaa päivää vaille 11 kuukautta on kulunut leikkauksesta. Olo on suorastaan turhautunut. Vielä pari kuukautta sitten oikeasti tuntui siltä, että NYT ne paranee! Ei. Ei, ei, ei.

Oikea tissi on hienossa kunnossa. Sitä ei särje ja se tuntuu normaalilta rinnalta, mitä nyt vähän kovaa tuo rintakudos. Ei se mitään rääkkiä kestäisi varmaankaan vielä, mutta uskaltanen nyt sanoa, että oikea rinta on parantunut! Eli siihen meni aikaa sen 11 kuukautta.

Mutta vasen. Sitä särkee. Sitä särkee tuosta päältä, josta mies sitä vähän rutisti, siellä selkeästi jotain revähti. Ja sitä särkee ihon alla olevista leikkausarvista, etenkin sisäsyrjästä. Olen turhautunut ja stressaantunut. Kaarituellisia liivejä en ole pystynyt kunnolla pitämään nyt viimeisen parin viikon aikana, ne sattuvat. Sporttiliivitkin sattuvat. Hyvä olo on lähestulkoon ainoastaan nukkuessa, jolloin ne saavat levätä. Paikallaanko tässä pitäisi maata seuraava kuukausi?

Pelkään, että jokin leikkauksessa meni pieleen eikä tuo nyt tuosta itsekseen parane. Soittelin uudelleen keskussairaalalle, homma meni tällä kertaa paljon helpommin ja vastaus löytyi lähestulkoon heti vaihteesta. Kirurgin virkavapaa loppuisi vaihteen tiedon mukaan maaliskuun viimeinen päivä, mutta kun hän yhdisti kirurgian poliklinikalle, niin siellä sanottiin, että mies on jo töissä, mutta ei joka viikko. Jätti nyt ilmeisesti viestin miehelle, joten katsotaan, mitä vastaa.

Itkuhan siinä kuitenkin multa pääsi. Asia stressaa mua niin valtavasti. Mutta ehkä tämä nyt taas tästä...

Älkää antako ukon rutistella!

Takapakkia. Taas. Kyllä ottaa kupoliin. Siis joku muutama viikko takaperin istuttiin kylpyammeessa miehen kanssa, joka sitten ryhtyi leikillään puristelemaan miun hienoja, uusia tissejä. Eikä edes kovaa tehnyt, mutta onnistui vain sormineen venyttämään sellaisesta paikasta, että vinkaisin hienosti kivusta. Sen jälkeen se paikka onkin sitten ollut kipeä. Sinänsä hämärä paikka, se on tuossa rinnan yläosassa, kun tullaan kaulakuoppaa kohti. Eli luulen, että rinta oli kiinnittynyt vähän heikosti vielä, ja rutistelu sai sen sitten vähän sieltä "venähtämään". Nyt en taas tiedä, mitä liivejä käyttäisin, jotta olo olisi hyvä...

Toinen murheeni on vasemmassa nännissä huonontunut tunto ja sinisyys. Okei, siis mitä tahansa voi vielä tapahtua, suurin osa toipumisesta pitäisi olla ohi siinä 12 kk kohdilla, mutta senkin jälkeen vielä jotain voipi tapahtua. Etenkin, jos paraneminen pitkittyy. Tässä itse sitten diagnosoin jonkinsortin verenkiertohäiriön muodostumisen ja aloin googlettamaan. VIRHE. Älä IKINÄ googleta vaivojasi. Mene lääkäriltä kysymään. Nyt mulla on taas tissistressi päällä, kun luin riittävän monesta artikkelista, että pahimmillaan leikkauksen jälkeinen verenkiertohäiriö voi johtaa kuolioon ja nännin poistamiseen. Mutta huomaan, että nänni on sinisempi, kun olen esimerkiksi suihkussa, eli kun rinta ei ole tuettuna. Rintaliiveissä ja heti kun ne on ottanut pois se on aika normaalin värinen. Tuo nännin ja nännipihan rypistymisreaktio on huonontunut, se oli parempi heti leikkauksen jälkeen.

Mua vähän tässä koko hommassa nyt häiritsee se, että en tiedä, mistä lähtisin kyselemään apua. Yritin tosiaan pari kuukautta sitten soittaa keskussairaalalle, lopputuloksena umpikuja. Selostin tännekin yrityksestäni tavoittaa kirurgiani, joka olikin sitten lähtenyt virkavapaalle. Nyt en tiedä, mitä tekisin. Sairaalalta ei osattu sanoa, onko miehelle tullut korvaajaa. Yleislääkärin kautta pitäisi kuulemma lähteä liikkeelle, mutta tiedän tasan, että kun YTHS:n yleislääkäriltä menen kysymään, niin saan vastaukseksi varmaan olankohautuksen. Plus 12 kk ei ole vielä ohi. Viimeksi sanottiin, että odota sinne vuoden yli ja katsotaan sitten, miltä näyttää. Sanovatko samoin taas?.

Ja. Oikean rinnan (eli sen, josta poistettiin enemmän) alla on nyt tuo ihopussi, jollainen tikkarimenetelmällä ilmeisesti yleensä tulee. Ensin ajattelin, että ei se haittaa, mutta kyllä se aika härö on. Se pullottaa niin, että näkyy t-paidan läpi. Sille on pakko tehdä jotain, enkä tiedä, miten se sitten tapahtuu. Kuulemma paikallispuudutuksessa, näin muistan kirurgin silloin leikkauksen jälkeen sanoneen. Arrh. Turhauttaa niin lujaa, että ei kirurgia löydy. Täytyy yrittää jostain se sama mies vielä metsästää, on töissä parissa muussakin paikassa. Nyt olisi aika päästä keskustelemaan ja juttelemaan asioista!

Laitan tähän teidän iloksi vielä kuvia tuosta ihopoimusta. Kuten jo sanoin, se ei tosiaan ole erityisen suuri, mutta tiukemman ja ohuemman paidan läpi se näkyy. Kesällä ei niin kivaa. Jos en pääse siitä kesään mennessä eroon, täytyy pistää siihen joku haavateippi, jotta se edes vähän tasoittuisi. Tässä nyt näkyy sitten myös vähän sitä, miten näkyvä tuo arpi on tällä hetkellä. Ei mielestäni erityisen näkyvä. Tosin mua ei missään vaiheessa arvet ole häirinneet, mähän olen muutenkin ihan arpinen ihminen. Nythän tuo iho on tosin aika ruttuinen, koska on kaarituelliset rintaliivit olleet päällä koko päivän. Mutta tuosta poimust näkee myös sen, missä kohdin rinta on ollut. About tuon verran rinta on myös noussut.

No mutta. Tällä taas mennään. Pointtini on kuitenkin se, että takapakkia tulee TODELLA helposti. Säästelkää tissejä mahdollisimman paljon!

Nännejä ja seksiä

Menipäs raflaavaksi. Edelliseen postaukseen tuli tällainen kommentti:

"Sinä - eikä kukaan muukaan, mitä olen lukenut - ole juuri kirjoittanut nänneistä :-). Eli onko tunto palautunut ja missä vaiheessa? Eikä kukaan kirjoita seksistäkään :-). Viittaa myös tuohon nänni-asiaan..."

Joten tartun nyt aiheeseen ihan kunnon päivityksellä. Mulla tuli muutenkin asiaa tänne, joten lykätään kaikki samaan viestiin :). Hassua, että sitä yrittää puhua kaikesta mahdollisesta, mutta ei sitä huomaa. Ihmiset murehtii ja miettii niin eri asioita. Ensiksikin mainitsin tuossa edellisessä päivityksessä, että testaan nukkumista ja oleskelua ilman liivejä. VIRHE. Oikea rinta kestää vasenta paremmin, mutta sen verran kipeytyivät ja vasen tuntuu särkyilleen since, joten nukun edelleen sporttiliiveillä enkä hengaile ilman liivejä. Otetaan uutta testiä taas x kuukauden päästä...

Mutta. Nännit. The hot potato. Nännien tunto ei ole lähellekään samanlainen kuin mitä ennen leikkausta, mikä tosin ei ole mitään erikoista. Voi olla, että tunto ei tule ikinä palautumaan normaaliksi. Tunto niissä molemmissa kuitenkin on ja tuo mikä lie nänninrypistymisreaktio toimii. Muistaakseni tunto alkoi palautua pari kuukautta leikkauksesta - tunnon palautumiseen saakka niitä olisi voinut nipistellä ties mitän ilman mitään tuntoa. Minulla tunto alkoi palautua nimenomaan kipuna, eli ensin tunnoton, sitten kosketus sattui, ehkä 6 kk jälkeen alkoi palautua paremmin. Verenkierrosta olen vähän huolissani. Leikkauksessahan on nännikuolion riski myös, mutta uskon päässeeni tästä vaarasta paremmalle puolelle. Kuitenkin huomaan välillä vasemman rinnan nännin sinertävän. Kertauksen vuoksi, vasemman rintani kanssa on siis ollut enemmän ongelmia. Tuo tunnon palautuminen näin muutoin on hankala asia käsitellä, koska se suoraan sanoen on kummallista. Välillä rinta on leikkausalueelta ja nänniltä puutuneempi, välillä taas niin arka, että kaikki kosketus tuntuu inhottavalta.Suurimman osan ajasta ihan mukavan tuntuinen.

Sitten seksi. The other hot potato. Mulla ei ole siihen suoraan sanoen mitään sanottavaa. Mun seksielämä on jatkunut aivan normaalina, mitä nyt alussa ainut mahdollinen asento oli lähestyssaarnaaja minä alla. Mieshän on vain tykännyt rintojen pienemisestä eikä ollut moksiskaan mistään leikkausarvista, mustelmista, ruhjeista tai muistakaan. Ei missään vaiheessa tämä leikkaus ei ole kummankaan elämään ainakaan tässä suhteessa vaikuttanut. Kivempaahan se toki nykyään on, kun voi rintoihinkin koskea ja harrastaa seksiä ilman liivejäkin. On muuten veikeä tunne, kun mies hivelee rintaa ja kosketus tuntuu jossain aivan muualla kuin missä sormi on. Sormen ollessa leikkausarven kohdalla kosketus tuntuu yleensä puutuneen alueen reunalla jossain suunnassa. Mutta oon huomannut, että sisäsyrjää hivellessä se saattaakin yhtäkkiä tuntoa ulkosyrjällä, vaikka kyseessä ei ole edes leikkauskohta, ainakaan ihoa ei ole siitä kohdasta leikattu (minulla vain pystyarpi). Ja se tunne, kun sormi yhtäkkiä "häviää", kun se osuu tunnottomalle alueelle.

Mutta kyllä tuo tunnon palautuminen on ainakin mulla niin hidas prosessi, että se on edelleen aivan vaiheessa. Siksi on vaikea sanoa, koska se on alanut palautumaan ja milloin herkistymään, koska se palautuu niin pikkuhiljaa. Ei sitä eroa huomaa, parin kuukauden päästä vain yhtäkkiä huomaa, että hei, mulla on tunto! Tai että ei muuten satu enää.Päivän, viikon, kuukauden kuluttua yhtäkkiä alkaakin särkeä ja joku kohta on tunnoton.Vinkkinä siis sanoisin, että jos jotain pieniä muutoksia näkyy tai tuntuu, älä säikähdä niistä, aika yleensä auttaa. Jos kävit leikkauksessa, niin opettele hyväksymään se tosiasia, että sun rinnoilla on nyt oma elämä ;).

Juuri eilen mietin, että mahtavatko nuo ikinä palautua niin, etteivät särkisi. Mietin jo sitäkin, että sitten mummona voin hyvin mennä leikkaamaan tissit pois, jos sillä pääsee säryistä x).

9ish kuukautta mennyt

Ei olla ihan päivälleen 9 kuukauden rajapyykillä, mutta tällä kertaa halusin ottaa varaslähdön.

Oon nimittäin nukkunut ensimmäiset yöni ilman liivejä! Ja se on sujunut aika mukavasti. Tyynyä tai peittoa yritän pitää rintojen välissä tukemassa, mutta mitään kipuja ei ole. Aamulla vasemmassa aavistuksen paineen tuntua, mutta toisaalta se paineen tuntu on aivan samanlaista, kuin sporttiliiveillä nukutun yön jälkeen. Joten en koe sporttiliiveistä olevan enää mitään hyötyä tässä vaiheessa. Ainakaan omalla kohdallani. Vähän olen silti epävarma, että pitäisikö niitä pitää ihan sinne yhteen vuoteen saakka eli siihen asti, kunnes ainakin paperilla määritelty muovautumisaika on ohi (6-12 kk).

Hengailin myös tuossa yhtenä iltana ilman liivejä, mutta se ei tuntunut erityisen mukavalta. En tosin tiedä, johtuiko se siitä, että vasen tissi ei ole vieläkään aivan yhtä hyvävointinen kuin oikea, vai enkö vain itse pidä siitä tunteesta, kun tissit roikkuvat vapaina. Koska vaikka nuo ovatkin nykyään pienet, niin roikkumiselta se silti tuntuu. Enkä yhtään pidä siitä tunteesta. Lisäksi jossakin pääkopassa kalvaa edelleen se ajatus, että jokin menee vikaa ja heräänkin yhtäkkiä suunnilleen tissipuolena, jos kovin niitä vapaina roikottelen. Tätä tuskin tulee tapahtumaan, mutta veikkaan sen komplikaation jättäneen jälkensä. Koska ei mulla oikean tissin puolesta pelota yhtään, se kun on kursittu kasaan kahdesti ja toisella kerralla selkeästi paremmin, mutta vasenta ei korjattu ja siinä jossain vaiheessa ompeleet antoivat periksi, joten on vähän leveämpi kuin toinen. Ehkä sen vuoksi se paraneekin hitaammin. Who knows.

Lisäksi edelliset kuukautiset olivat rintojen suhteen ensimmäiset kivuttomat. Turpoamistakaan ei tapahtunut läheskään yhtä paljon kuin aiemmin. Oma veikkaukseni on, että aprikudokset ovat sen verran parantuneet, että ne eivät siellä enää niin paljon oiri, kyllähän parantumisvaiheessa oleva kudos kipuilee ja turpoilee helpommin kuin terve.

Ratsastamaan en ole uskaltautunut, enkä todennäköisesti uskaltaudukaan ennen kevättä. Tämä tosin johtuu myös siitä, että mulla ei ole talviratsastuskamoja tällä hetkellä, joten mähän jäätyisin tuonne kuoliaaksi. Jouduin pistämään koko ratsastustarvikevaraston uusiksi, ja siksi se on aika köyhä tällä hetkellä. Eikä mulla kyllä täällä tilaakaan olis kaikille ratsastuskamoille...

Mitäs muuta. Fiilis on mainio. Välillä tissit tuntuvat kovin pieniltä, välillä kovin suurilta. Ehkä tavallaan on välillä ikävä sitä, että oli ne rinnat. Vaikka pukeutuminen olikin helppoa, niin näyttävyyden saamiseen ei vaadittu sitten juuri mitään! Mulla saattoi olla päällä baarissa nätit farkut ja perustoppi, ja se riitti. Nyt tuntuu, että ei todellakaan riitä... Myöskään mun rakastama olkaimeton toppi + korkeavyötäröiset farkut -yhdistelmä ei enää toimi, lantionseutuni on kuitenkin suht leveä, joten takapuoli on kuin latinolla. Tissit ei vain pysy perässä :D. Mun pitäis nyt siis keksiä ne keinot, joilla saan tasapainotettua lantion ja rinnat, koska vanha pukeutumistyyli ei enää toimi sen suhteen.

Ja sitten taas siitä, että mitä muut mahtavat sanoa. Oon jo aiemminkin sanonut siitä, että kukaan ei oikeastaan ole edes huomannut eroa. Mummukin meinasi, että tyttö on ohentunut niin paljon muutenkin, niin hän vain luuli tissien pienenneen siinä samalla. Nyt oon kuitenkin ruvennut jo vähän puhumaankin aiheesta. Jotenkin heti leikkauksen jälkeen siitä ei halunnut puhua, mutta nyt oon saattanut tietyissä tilanteissa tietynlaisten henkilöiden kanssa ottaakin sen esille. Vastaanotto on ollut aina hyvä, ensimmäisenä on kyselty, että aiheuttiko ne sitten vaivoja. Kaikkien kanssa nyt ei aiheesta tietenkään huvita eikä voikaan keskustella, mutta ei se enää ole mikään salaisuus itselleni.

Näin. Yritän saada miehen ottamaan musta joskus tässä vielä kuvaa lopputuloksesta. Tilanne tästä tuskin on mihinkään suuntaan enää erityisesti liikuskelemassa. Katsotaan tapahtuuko!